Predictors of Alcohol Treatment Outcome : Prognostic factors in cognitive behavioral therapy for problem drinking including Targeted Use of Naltrexone

Randomized controlled trials and systematic reviews form a basis for evidence-based treatments of alcohol use disorders. However, generalizing the research findings of randomized controlled trials to clinical practice is sometimes difficult. Little is known about how many such treatments work in real-life treatment settings or to whom the results apply. The aim of this study was to investigate how one of the evidence-based treatments for alcohol dependence, cognitive behavioral therapy (CBT) combined with targeted (used as needed) naltrexone, works in a real-life treatment setting with a heterogeneous patient sample. The study specifically investigated which factors were prognostic of treatment dropout, treatment outcomes, and patient adherence to naltrexone. The study also investigated whether CBT combined with medication (naltrexone/acamprosate/ disulfiram) can improve patient well-being and quality of life, in addition to reducing alcohol consumption. The participants in studies I–III comprised of problem drinkers who attended an outpatient treatment program that combined CBT and naltrexone. The participants in study IV were treatment-seeking heavy drinkers who participated in a randomized controlled trial in which they received medication and CBT. In studies I–III, we evaluated the sociodemographic factors, alcohol-related factors and depressive symptoms of participants at treatment entry. We evaluated the change in alcohol consumption and symptoms of alcohol craving, as well as the patients’ adherence to naltrexone use during the 20 weeks of treatment. In study IV, we evaluated the change in the quality of life, depression, and smoking habits of participants during the treatment (52 weeks) and follow-up (119 weeks). In studies I–III, factors related to dropping out included a younger age, lower problem severity, lower adherence to naltrexone, and starting the treatment with abstinence. The alcohol-related outcomes were poorer for those with no previous treatment history and higher pretreatment alcohol consumption. Patients who drank more alcohol before and during the treatment had lower adherence to naltrexone. Poor naltrexone adherence was also associated with unemployment and a strong craving for alcohol. Study IV showed that in addition to significantly reducing drinking, combining medication and CBT can improve the quality of life, depression, and smoking habits of those patients who commit to treatment. Participants who used disulfiram were the most successful in quitting smoking. An important finding regarding routine treatment settings was the variability in how problem drinkers benefited from CBT and naltrexone. Those with lower problem severity may benefit from shorter interventions. However, those with the most severe alcohol problems may require more intensive and longer treatment, as well as the use of medications other than naltrexone. Non-adherence to medication is a barrier to the effectiveness of naltrexone in a real-life treatment setting, and those with a high craving for alcohol may need specific interventions to enhance medication use. For those who commit to treatment, CBT combined with medication may improve general well-being and quality of life, in addition to reduced drinking. The treatment may also help patients quit smoking, especially those who use disulfiram during treatment.Alkoholiongelmien hoidon onnistumista voidaan ennustaa Toistaiseksi on niukasti tietoa siitä, miten kontrolloiduissa tutkimuksissa vaikuttaviksi osoitetut hoitomuodot toimivat tavallisessa hoitoympäristössä. Toisin kuin monissa kontrolloiduissa tutkimuksissa, hoitoon hakeutuvilla alkoholiongelmaisilla ongelman vaikeusaste yleensä vaihtelee enemmän ja heillä esiintyy juomisongelman rinnalla erilaisia muita fyysisiä tai psyykkisiä sairauksia. Tiedetään myös vähän siitä, mitkä potilaisiin liittyvät yksilölliset tekijät ovat yhteydessä hoidon onnistumiseen. Alkoholiongelmien hoitoa voidaan nykyään merkittävästi tehostaa erilaisilla lääkityksillä. Käytännössä potilaat usein kuitenkin sitoutuvat heikosti lääkitysten käyttöön. Tämän väitöstutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka kognitiivinen käyttäytymisterapia yhdistettynä kohdennettuun naltreksoni lääkitykseen toimii tavallisessa hoitoympäristössä ja karsimattomassa potilasaineistossa. Tutkimuksessa pyrittiin erityisesti selvittämään, mitkä tekijät ennustavat potilaiden sitoutumista hoitoon, hoidon tuloksellisuutta ja lääkkeen käytön tunnollisuutta. Tutkimukseen osallistui 372 ongelmajuojaa, jotka osallistuivat kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan ja kohdennettuun naltreksoni-lääkitykseen perustuvaan avohoito-ohjelmaan. Tutkimus osoitti, että potilaiden kyky hyötyä kognitiivisesta käyttäytymisterapiasta ja kohdennetusta naltreksoni-lääkityksestä oli vaihtelevaa. Noin puolet potilaista kykeni hallitsemaan juomistaan hoidon aikana hyvin tai vähentämään juomistaan selvästi. Noin puolella potilaista alkoholin kulutus väheni vain jonkun verran. Kaikilla osallistujilla juomishimo väheni selvästi. Hoidon tulos jäi heikommaksi niillä, joilla ei ollut aikaisempaa hoitohistoriaa ja niillä, joiden juomismäärä ennen hoitoa oli korkea. Henkilöt, jotka joivat eniten hoidon aikana, sitoutuivat heikoimmin lääkityksen käyttöön. Heikkoa sitoutumista lääkkeen käyttöön ennustivat myös työttömyys ja korkea juomishimo. Hoidon keskeyttämistä ennustivat nuorempi ikä ja lievempi alkoholiongelma. Tutkimuksen löydökset osoittavat myös, että potilaiden ongelmien yksilöllisyys on tärkeää huomioida alkoholiongelmien hoidossa. Ongelman vaikeusaste, juomismäärä ja kyky hallita alkoholin käyttöä ovat todennäköisesti yhteydessä hoitomotivaatioon ja hoidon tulokseen. Lyhytkin hoito saattaa riittää alkoholiongelmaisille, joiden ongelma on lievempi. Vaikeimmin alkoholiongelmaiset tarvitsevat sen sijaan todennäköisesti pitkää, useita kuukausia kestävää hoitoa. Alkoholiongelman vaikeusaste olisi hyvä huomioida myös päätettäessä potilaalle sopivasta lääkityksestä. Yksi tavallisimmista esteistä alkoholiongelmien tuloksekkaalle hoidolle on potilaiden heikko lääkemyöntyvyys. Hoidossa onkin tärkeää huomioida niitä tekijöitä, jotka saattavat heikentää potilaan sitoutumista lääkkeen käyttöön