Configurations of community in flood risk management

Despite a notable increase in the literature on community resilience, the notion of 'community' remains underproblematised. This is evident within flood risk management (FRM) literature, in which the understanding and roles of communities may be acknowledged but seldom discussed in any detail. The purpose of the article is to demonstrate how community networks are configured by different actors, whose roles and responsibilities span spatial scales within the context of FRM. Accordingly, the authors analyse findings from semi-structured interviews, policy documents, and household surveys from two flood prone areas in Finnish Lapland. The analysis reveals that the ways in which authorities, civil society, and informal actors take on multiple roles are intertwined and form different types of networks. By implication, the configuration of community is fuzzy, elusive and situated, and not confined to a fixed spatiality. The authors discuss the implications of the complex nature of community for FRM specifically, and for community resilience more broadly. They conclude that an analysis of different actors across scales contributes to an understanding of the configuration of community, including community resilience, and how the meaning of community takes shape according to the differing aims of FRM in combination with differing geographical settings.Peer reviewe

A communal catalogue reveals Earth's multiscale microbial diversity

Our growing awareness of the microbial world's importance and diversity contrasts starkly with our limited understanding of its fundamental structure. Despite recent advances in DNA sequencing, a lack of standardized protocols and common analytical frameworks impedes comparisons among studies, hindering the development of global inferences about microbial life on Earth. Here we present a meta-analysis of microbial community samples collected by hundreds of researchers for the Earth Microbiome Project. Coordinated protocols and new analytical methods, particularly the use of exact sequences instead of clustered operational taxonomic units, enable bacterial and archaeal ribosomal RNA gene sequences to be followed across multiple studies and allow us to explore patterns of diversity at an unprecedented scale. The result is both a reference database giving global context to DNA sequence data and a framework for incorporating data from future studies, fostering increasingly complete characterization of Earth's microbial diversity.Peer reviewe

A communal catalogue reveals Earth’s multiscale microbial diversity

Our growing awareness of the microbial world’s importance and diversity contrasts starkly with our limited understanding of its fundamental structure. Despite recent advances in DNA sequencing, a lack of standardized protocols and common analytical frameworks impedes comparisons among studies, hindering the development of global inferences about microbial life on Earth. Here we present a meta-analysis of microbial community samples collected by hundreds of researchers for the Earth Microbiome Project. Coordinated protocols and new analytical methods, particularly the use of exact sequences instead of clustered operational taxonomic units, enable bacterial and archaeal ribosomal RNA gene sequences to be followed across multiple studies and allow us to explore patterns of diversity at an unprecedented scale. The result is both a reference database giving global context to DNA sequence data and a framework for incorporating data from future studies, fostering increasingly complete characterization of Earth’s microbial diversity

Guidelines for the use and interpretation of assays for monitoring autophagy (4th edition)1.

In 2008, we published the first set of guidelines for standardizing research in autophagy. Since then, this topic has received increasing attention, and many scientists have entered the field. Our knowledge base and relevant new technologies have also been expanding. Thus, it is important to formulate on a regular basis updated guidelines for monitoring autophagy in different organisms. Despite numerous reviews, there continues to be confusion regarding acceptable methods to evaluate autophagy, especially in multicellular eukaryotes. Here, we present a set of guidelines for investigators to select and interpret methods to examine autophagy and related processes, and for reviewers to provide realistic and reasonable critiques of reports that are focused on these processes. These guidelines are not meant to be a dogmatic set of rules, because the appropriateness of any assay largely depends on the question being asked and the system being used. Moreover, no individual assay is perfect for every situation, calling for the use of multiple techniques to properly monitor autophagy in each experimental setting. Finally, several core components of the autophagy machinery have been implicated in distinct autophagic processes (canonical and noncanonical autophagy), implying that genetic approaches to block autophagy should rely on targeting two or more autophagy-related genes that ideally participate in distinct steps of the pathway. Along similar lines, because multiple proteins involved in autophagy also regulate other cellular pathways including apoptosis, not all of them can be used as a specific marker for bona fide autophagic responses. Here, we critically discuss current methods of assessing autophagy and the information they can, or cannot, provide. Our ultimate goal is to encourage intellectual and technical innovation in the field

Ruoka-apuun lahjoitettavien elintarvikkeiden jakokelpoisuus - ja mihin jakokelvottomat elintarvikkeet päätyvät

Tämä pro gradu on etnografinen tapaustutkimus ruokapankkiin lahjoitettavien elintarvikkeiden jakokelpoisuudesta ja siihen liittyvistä taustatekijöistä. Tutkimuksen tarkoituksena on lähestyä ruoka-apukenttää elintarvikkeita lahjoittavien elintarvikeliikkeiden näkökulmasta sekä nostaa toiminnasta esille ruokapankkiin saapuvien, mutta asiakkaille jakokelvottomien elintarvikkeiden konseptia. Ruokaviraston asettaman ohjeistuksen mukaan viimeisen käyttöpäivän ylittäneitä, mutta pakastamattomia elintarvikkeita ei saa jakaa ruokapankin asiakkaille. Näiden elintarvikkeiden kilo- ja kappalemääriä havainnollistetaan kahden viikon ajalta kerätyllä määrällisellä aineistolla. Tutkimusasetelma muuttui kesken tutkimusprosessin perustavanlaatuisesti, kun merkittävä osa lahjoittajista kieltäytyi haastattelukutsusta. Lopullinen laadullinen aineisto koostuu kolmen lahjoittajan teemahaastatteluista, kahden ruokapankin edustajan teemahaastatteluista sekä etnografisesta kenttäkokemuksesta ruokapankissa helmikuusta alkusyksyyn 2021. Aineistoa analysoidaan aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Asiakkaille jakokelvottomia elintarvikkeita saapui ruokapankkiin kahden viikon mittausjaksolla yhteensä 1118 kappaletta ja 362,8 kiloa. Suurimmat tuoteryhmät ovat liha-, kana- ja kalatuotteet, sekä valmisruoat. Elintarvikkeiden jakokelpoisuuteen myönteisesti vaikuttavia tekijöitä ovat halu välttää tuotteiden hukkaan heittämistä, elintarvikeliikkeen jätekustannusten pieneminen sekä kokemukset siitä, että ruoka-apu hyödyttää kaikkia, mutta ei aiheuta ylimääräistä työtaakkaa. Jakokelvottomuuteen mahdollisesti vaikuttavia tekijöitä ovat tietämättömyys lahjoittamista koskevista säädöksistä, resurssien puute sekä välinpitämättömyys elintarvikkeiden jakokelpoisuutta kohtaan. Lisäksi tutkimustuloksissa esitellään mihin jakokelvottomat elintarvikkeet lopulta päätyvät, sekä mahdollisia syitä tutkimuksesta kieltäytymiselle. Johtopäätöksissä vertaillaan näitä taustatekijöitä suhteessa toisiinsa, esitetään jatkotutkimuskysymyksiä ja reflektoidaan tutkimusta

Muuntogeenisten elintarvikkeiden yhteiskunnalliset riskit ja mahdollisuudet : median suhtautuminen sekä sen vaikutukset yhteiskuntamme asenteisiin

Tutkielmassa selvitetään, kuinka suomalaisissa sanomalehdissä uutisoidaan muuntogeenisistä elintarvikkeista, minkälaisia riskejä ja mahdollisuuksia niiden kerrotaan sisältävän. Lainsäädännön, tiedeyhteisöjen sekä kuluttajien suhtautuminen muuntogeenisiin elintarvikkeisiin on ollut Suomessa melko kielteistä. 2010-luvun aikana saavutetut geeniteknologian edistysaskeleet ovat kuitenkin muovanneet näitä mielipiteitä myönteisemmiksi. Nykyisin lainsäädännön nähdäänkin etenkin tutkimusaineistossa tarvitsevan pikaista uudistusta uusien innovaatioiden käyttöön saamiseksi. Tutkielman aineistoksi on valittu 26 suomalaisissa sanomalehdissä julkaistua artikkelia vuosilta 2017-2019. Suurin osa artikkeleista on julkaistu Helsingin Sanomissa sekä Maaseudun Tulevaisuudessa, mutta joukossa on myös yksittäisiä artikkeleita pienempilevikkisistä sanomalehdistä. Tutkimuskysymyksen kannalta oleelliset artikkelit on valittu Epress-palvelusta järjestelmällisesti hakien erilaisilla hakusanoilla. Aineistoa on analysoitu laadullisen aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Menetelmä perustuu artikkeleista löytyvien, toistuvien kategorioiden tunnistamiseen erojen ja yhtäläisyyksien avulla ilman ennalta määrättyjä oletuksia. Tavoitteena on muodostaa ilmiöstä kuvaus, joka on mahdollista liittää laajempaan kontekstiin. Analyysin tuloksena on luotu 4 teemaa, jotka ovat 1) Ympäristö, 2) Talous ja lainsäädäntö, 3) Sosiaalinen ulottuvuus sekä 4) Teknologia. Näiden teemojen avulla artikkeleissa esiintyviä muuntogeenisiin elintarvikkeisiin liitettyjä riskejä ja mahdollisuuksia tutkitaan aihepiireittäin. Ympäristö-teemassa vahvasti esille nousevat erilaiset ominaisuudet, joilla kasveja voidaan sopeuttaa muuttuviin olosuhteisiin. Talous ja lainsäädäntö -teeman keskeisin teesi on EU:n nykyisen gm-lainsäädännön riittämättömyys ja muutoksentarve. Sosiaalinen ulottuvuus on vahvasti sidoksissa edellä mainittuun teemaan, koska muuntogeenisten elintarvikkeiden nähdään etenkin kehittyvissä maissa nostavan elintasoa muun muassa lisäämällä satotasoja, vähentäen maanviljelijöiden työkuormaa ja laskevan kuluttajahintoja. Teknologia-teemassa vertaillaan perinteisiä geenimuuntelun tekniikoita uusiin, täysin uudenlaisia mahdollisuuksia tarjoaviin teknologian saavutuksiin. Mielenkiintoista on, kuinka teemat kietoutuvat toisiinsa täysin erottamalla tavalla ylettäen lukuisille yhteiskunnan osa-alueille. Yhteistä näillä teemoilla on yllättäen varsin myönteinen suhtautuminen muuntogeenisiin elintarvikkeisiin. Erilaisia jo saavutettuja tuloksia sekä kehitteillä olevia mahdollisuuksia kuvaillaan artikkeleissa monisanaisesti. Mahdollisia riskejä ja uhkakuvia esitellään vain muutamissa artikkeleissa paneutumatta niiden todennäköisyyteen, laajuuteen tai hallintakeinoihin. Johtopäätöksinä pohditaan etenkin artikkeleiden myönteisyyttä, kansalaisten kielteisyyttä sekä näiden vaikutusta toisiinsa. Lisäksi pohditaan paljon kritiikkiä herättäneen EU:n genomiediointilain seurauksia sekä tulevaisuutta

”Local community means something like team spirit?” : community resilience of flood risk management in Kittilä

2000-luvun alussa tapahtuneiden suurten tulvien jälkeen Euroopan Unionissa on tapahtunut paradigmanmuutos, jossa teknisiin ratkaisuihin keskittyvästä tulvasuojelusta on siirrytty kohti kokonaisvaltaisempaa tulvariskien hallintaa. Myös Suomessa on ollut suuria tulvia 2000-luvulla ja tulvariskien arvioinnin ja hallinnan direktiivin puitteissa on nimetty 21 merkittävää tulvariskialuetta. Samaan aikaan resilienssi on omaksuttu katastrofiriskien hallinnan yhdeksi tavoitteeksi. Resilienssi on systeemin kykyä vastata muutokseen tai häiriöön. Tämän pro gradu-tutkielman tarkoituksena on selvittää yhteisön resilienssin kehittymistä sekä keskeisiä resursseja ja toimijoita Kittilän tulvariskien hallinnassa. Tutkimuksen viitekehyksenä toimii yhteisön resilienssi, joka tarjoaa mahdollisuuden kiinnittää tarkempaa huomiota luonnonkatastrofien ja niiden hallinnan sosiaaliseen ulottuvuuteen. Tässä tutkimuksessa yhteisön resilienssi on määritelty yhteisön selvitymis-, sopeutumis- ja transformaatiokykynä häiriöiden kontekstissa. Tutkimuksen analyyttinen viitekehys jakaa yhteisön resilienssin kolmeen osa-alueeseen, jotka ovat resurssit ja kyvyt, toiminta sekä oppiminen. Osa-alueet ovat vuorovaikutuksessa toisiinsa ja niihin vaikuttavat myös yhteisön ulkopuoliset rakenteet, kuten katastrofiriskien hallinta sekä sosio-poliittinen, taloudellinen ja ympäristöllinen konteksti sekä niiden muutokset ja häiriöt. Vastauksia tutkimuksen kysymyksiin selvitettiin tapaustutkimuksen avulla. Tutkimuksen tapauksena on Kittilän vuoden 2005 tulva. Tutkimuksen aineistona ovat paikallisten ja alueellisten toimijoiden teemahaastattelut sekä tulvariskien hallintaa koskevat asiakirjat. Aineisto analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin avulla käyttäen apuna Atlas.ti-analyysiohjelmaa. Yhteisö tulvariskien hallinnassa käsittää sekä institutionaaliset, järjestäytyneet että epäviralliset toimijat. Tulvariskien hallinta Suomessa on vahvasti institutionalisoitu ja vastuu viranomaisilla, mutta Kittilän tapauksessa asukkaiden ja heidän sosiaalisten verkostojensa toiminta oli tärkeässä osassa tulvasta selviytymisessä. Yhteisön resilienssin kannalta merkittävin resursseista oli yhteisön sosiaalinen pääoma, sillä sen avulla yhteisö pääsi käsiksi myös muihin resursseihin. Toimijoiden sosiaaliset verkostot olivat linkittyneet toisiinsa ja ulottuivat useammalle maantieteelliselle tasolle. Tulvan jälkeen toiminta oli kehittynyt järjestelmällisemmäksi ja ennakoivaksi. Vuoden 2005 tulvan jälkeen erityisesti varautuminen tulviin, instituutionaalisten toimijoiden organisaatiorakenteet ja yhteistyö, materiaaliset resurssit, tekniset ratkaisut sekä riskitietoisuus kehittyivät parempaan suuntaan. Vuoden 2005 tulvan jälkeen tapahtui pääasiassa yksikehäistä oppimista, jossa toimintaa muutettiin tulvakokemuksen perusteella. Kaksikehäistä oppimista ja kriittistä tarkastelua oli myös jonkun verran, mutta monikehäinen oppiminen ja yhteisön resilienssin transformatiivinen ulottuvuus puuttuivat kokonaan. Tulvariskien hallinta perustui vuoden 2005 tulvan jälkeen kunnan hallinnossa hyväksytyille tulvapenkereiden rakentamiselle, jotka olivat viivästyneet huomattavasti ja edelleen rakentamatta. Yhteisön resilienssiä tulville tulisi pystyä kehittämään, myös sellaisilla riskialttiilla alueilla, joilla ei ole viimeaikaisia tulvakokemuksia. Samalla yhteisöjen tulisi olla resilienttejä kaikenlaisille muutoksille, myös vaikeammin havaittaville ja hitaille sosio-ekologisille muutoksille, kuten ilmastonmuutokselle tai huoltosuhteen heikkenemiselle. Yksi ratkaisu voisi olla transformaatio, joka mahdollistaa ulkoisista häiriöistä selviytymisen lisäksi sosiaalisen systeemin siirtymisen kohti ekologisesti kestävämpää ja sosiaalisesti oikeudenmukaista tilaa. On myös muistettava, että yhteisön resilienssi on sidoksissa kontekstiin eli siihen vaikuttaviin ulkopuolisiin prosesseihin ja rakenteisiin. Tiedon yhteistuotannon ja tutkimushankkeiden yhteissuunnittelun avulla voitaisiin saada tietoa yhteisön resilienssistä, joka on sosiaalisesti kestävää, paikalliseen kontekstiin sopivaa ja jota voidaan suoraan hyödyntää yhteisön toiminnassa. Osallistavat tutkimusprosessit voivat myös vähentää konflikteja esimerkiksi tulvariskien hallinnan keinoista sekä lisätä riskitietoisuutta niillä alueilla, joilla ei ole aiempia katastrofi- tai häiriökokemuksia. Tutkimuksen aikana tuli esille myös jatkotutkimustarpeita. Yhteisön resilienssiä tulisi edelleen tutkia laajemmin sekä Kittilässä että muilla tulvariskialueilla esimerkiksi määrällisten tutkimusmenetelmien avulla tai suuremmalla aineistolla. Sosiaalisia resursseja on korostettu yhteisön resilienssille luonnonkatastrofeissa ja tässäkin tutkimuksessa ne tulivat monin tavoin esille. Tämän takia olisi mielenkiintoista tutkia myös sosiaalisten resurssien kehittymistä ja tarkempaa suhdetta luonnonkatastrofeihin. Esimerkiksi pitkittäistutkimukset riskialueilla voisivat tuoda lisää tietoa sosiaalisista resursseista ennen ja jälkeen luonnonkatastrofi

Ruusujuuren laatu Suomessa pohjoisen ja etelän viljelypaikoissa

201