”So that we know where we stand” Assessment of learning and competence in basic education and general upper secondary education

Tämän oppimisen ja osaamisen arviointiin perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa kohdentuneen arvioinnin tarkoituksena oli tarkastella, millaisia kokemuksia ja käsityksiä rehtoreilla, opettajilla, oppijoilla ja huoltajilla oli arviointimenetelmistä, -käytänteistä ja -kulttuurista. Arviointi perustui paikallisten opetussuunnitelmien arviointia käsitteleviin tekstidokumentteihin, otantaan osuneissa yksiköissä (peruskoulut ja lukiot) keväällä 2018 toteutettuihin, yli 8 000 vastaajaa käsittäneisiin sähköisiin kyselyihin sekä otantayksiköissä järjestettyihin pienryhmäkeskusteluihin. Arvioinnin kolmeen pääkysymykseen annettiin seuraavanlaisia vastauksia ja suosituksia: 1. Millaisia ovat perusopetuksen ja lukiokoulutuksen arviointikäytänteet? Yleisimmin käytettiin summatiivisia ja yksilökeskeisiä arviointimenetelmiä. Opettajien palautekäytännöt koettiin toimiviksi ja kannustavan palautteen merkitystä korostettiin sekä opettajien, oppijoiden että huoltajien vastauksissa. Oppiaineiden arvosanat perustuivat yleensä tavoitteisiin ja arviointikriteereihin, vaikka oppijoiden suoriutumista verrattiin myös muuhun oppijaryhmään. Oppijoille ja huoltajille arvosanojen muodostumisperusteet eivät olleet yhtä selkeitä kuin rehtoreille ja opettajille. Nivelkohtien arvioinnissa perusopetuksen toisen luokan päätteeksi korostettiin oppijan vahvuuksia oppijana sekä etenemistä eri oppiaineissa. Kuudennen luokan päätteeksi ensisijaistettiin työskentelytaitojen ja oppimisen taitojen kehittymistä, edistymistä eri oppiaineissa ja opiskelumotivaation tukemista. Lukio-opettajista vain runsas viidennes uskoi arvosanojen kuvaavan oppijan osaamista hyvin oppijan siirtyessä yhdeksänneltä luokalta lukioon. Päättöarvioinnin arvosanojen muodostuminen oli epätarkka yhdistelmä tavoitteiden keskimääräistä saavuttamista, oppijan osaamista päättöarvioinnin toteutumisajankohtana ja muita tekijöitä. Arviointiperusteissa havaittiin eroja koulun koon, oppiaineiden, opettajien kokemuksen sekä perusopetuksen ala- ja yläluokkien kesken. Kansalliset koko ikäluokkaa koskevat kokeet eivät saaneet vakuuttavaa kannatusta arviointia yhdenmukaistavana ratkaisuna. Rehtorit ja opettajat pitivät arvosanojen keskinäistä vastaavuutta ja arvioinnin oikeudenmukaisuutta kouluissaan ja oppilaitoksissaan hyvänä. Oikeudenmukaisuuden vaarantumista oli pohdittu erityisesti kolmiportaisen tuen päätösten sekä maahanmuuttajataustaisten oppijoiden arvioinnin yhteydessä. Oppijat pitivät saamaansa arviointia melko reiluna, ja huoltajat kuvasivat arviointia varsin osuvaksi ja oikeudenmukaiseksi. Opettajat pitivät tavoitteista johdettuja arviointikriteereitä käyttökelpoisina hyvän osaamisen määrittelemisessä, oppijan ohjaamisessa sekä hylätyn ja hyväksytyn suorituksen erottelemisessa. Erityisesti perusopetuksen arviointikriteereitä toivottiin selkiytettäviksi ja siten arvosanojen yhdenmukaisuutta aiempaa paremmaksi; osa toivoi lisää kriteerejä. Lukio-opettajilla ei ollut yhtenäistä näkemystä kriteerien tarpeellisuudesta lukiossa. Rehtorit ja opettajat ilmoittivat käyttäytymisen arvioinnin perustuvan tyypillisimmin paikallisiin käyttäytymisen arviointiperusteisiin, koulun kasvatustavoitteisiin sekä järjestyssääntöjen noudattamiseen. Käyttäytymisen arviointia koskevat täsmennykset kuitenkin puuttuivat noin kolmanneksesta niistä paikallisista opetussuunnitelmista, joissa arviointiin liittyviä kirjauksia oli tehty. Oppijoilla ei ollut selkeää käsitystä käyttäytymisen arvosanan muodostumisen perusteista, mutta käyttäytymisensä arviointia he pitivät kuitenkin oikeudenmukaisena. Suurin osa opettajista ja rehtoreista katsoi oppijan asenteen vaikuttavan merkittävästi käyttäytymisen arviointiin. Oppijoiden mukaan persoonalla oli vaikutusta oppiaineen arvioinnissa esimerkiksi työskentelytaitoihin, ja 14 prosenttia opettajista myönsi oppijan persoonan tai temperamentin vaikuttavan arviointiin ainakin jonkin verran. Vajaa kolmannes opettajista ilmaisi oppijan käyttäytymisen vaikuttavan oppiaineen arviointiin. Lukioissa arviointiperusteet ja oppimisen tavoitteet käytiin läpi kurssien alussa ja opiskelijoille annettiin monipuolista palautetta työskentelystä. Ylioppilastutkintotehtäviä käytettiin yleisesti arvioinnissa, ja runsas puolet opettajista katsoi saaneensa kurssin loppukokeella riittävästi tietoa opiskelijan osaamisesta. Erilaisten opintosuoritusten uusimis- ja korottamiskäytännöissä oli paljon lukioittaista vaihtelua. Arviointikäytänteiden kehittämisestä arviointiryhmä suositti ensinnäkin, että formatiivisten ja vuorovaikutteisten, oppimisprosessia ohjaavien monipuolisten arviointimenetelmien käyttöön kiinnitetään yhä enemmän huomiota. Takautuvan palautetarkastelun lisäksi tarvitaan erityisesti tulevaa oppimista palvelevaa ohjausta. Toiseksi suositeltiin, että opettajien, oppijoiden ja huoltajien tietämystä oppimisen tavoitteista ja kriteereistä sekä niihin perustuvaa arviointia vahvistetaan, koska arvosanoihin vaikuttavia tekijöitä ei kyetty nykyisellään yksilöimään riittävästi. Opetussuunnitelman perusteissa tulee huolehtia tavoitteiden ja kriteerien keskinäisestä vastaavuudesta, jotta opettajan tekemä oppijakohtainen arviointi saa riittävästi tukea. Kolmannen suosituksen mukaan opintosuoritusten uusimis- ja korottamiskäytäntöjä pitää selkeyttää etenkin lukioissa mutta myös perusopetuksessa. 2.Millainen on perusopetuksen ja lukiokoulutuksen rehtoreiden, opettajien ja oppijoiden arviointiosaaminen? Opettajien arviointitoimintaan vaikuttivat eniten vakiintuneet arviointikäytänteet ja oppijoiden oppimistilanteista saatu tieto. Myös kouluyhteisön kollegiaaliset vuorovaikutus- ja keskustelukäytänteet sekä työkokemuksen karttumisen myötä enenevästi täydennyskoulutus ohjasivat arviointia. Rehtorit kehittivät arviointiosaamistaan koulun, opetuksen järjestäjän tai ulkopuolisen tahon myötävaikutuksella ja opettajat pääasiassa itsenäisesti. Opettajat osallistuivat arviointiin kohdentuviin koulutuksiin huomattavan vähän. Opettajat pystyivät mielestään tukemaan oppijoiden omien oppimistapojen tunnistamista ja kehittämistä, mutta eivät niinkään auttamaan heitä vertaamaan osaamistaan tavoitteisiin tai arviointiperusteisiin; samoin vain puolet oppijoista oli tyytyväisiä opettajalta saamaansa tukeen omassa arviointiin liittyvässä tavoitteenasettelussaan. Opettajien antama ohjaus omien tavoitteiden asettelussa lisääntyi alaluokilta yläluokille ja lukioon mentäessä. Opettajien itseluottamus arviointiinsa oli vahvinta valinnaisen oppiaineen osaamisen tavoitteiden ja heikointa monialaisissa oppimiskokonaisuuksissa osoitettujen työskentelytaitojen ja muun osaamisen arvioinnissa. Arviointiosaamisen kehittämisestä arviointiryhmä suositti ensinnäkin, että niin opettajien perus- kuin täydennyskoulutuksessa tulee lisätä arvioinnin opetusta. Kouluissa ja oppilaitoksissa tarvitaan riittävästi mahdollisuuksia yhteisöllisesti ja arviointiosapuolia osallistavasti kokeilla, keskustella ja kehittää arviointia pedagogiikkaa edistävällä tavalla. Toiseksi suositeltiin, että myös oppijoiden arviointiosaamista kehitetään erityisesti itse- ja vertaisarviointitaitoja ohjaamalla ja osallisuutta vahvistamalla. Tällaisilla oppimaan oppimisen taidoilla on suuri merkitys oppimisinnostuneisuuden säilyttämisessä ja sen myötä myönteisten asenteiden kehittymisessä arviointiin. Silloin myös arvioinnista hyödytään entistä paremmin. 3. Millainen on perusopetuksen ja lukiokoulutuksen arviointikulttuuri? Rehtorit kannustivat mielestään opettajia arvioinnin monipuolisuuteen ja mahdollistivat arviointikokeiluja. Opettajat olivat tyytyväisiä johdolta saamaansa tukeen, mutta arviointikulttuurista (esim. monipuolinen palautteen anto, opettajien keskustelut rehtorin kanssa, rehtorin antamat ohjeistukset) heillä oli rehtoreita kriittisempi näkemys. Rehtoreiden mukaan arvioinnin yhteissuunnitteluun oli varattu kouluissa tai oppilaitoksissa melko hyvin aikaa, mutta opettajat eivät varauksetta jakaneet käsitystä ajan riittävyydestä. Niin rehtorit kuin opettajat katsoivat arvioinnin suunnittelun tapahtuvan pääsääntöisesti yksin. Oppijoiden kanssa arviointia suunniteltiin opettajien mukaan harvakseltaan, oppijoita osallistettiin suunnitteluun eniten lukioissa. Kodin ja koulun arviointiin liittyvä vuorovaikutus oli huoltajien mukaan varsin tiivistä alaluokilla, mutta se väheni yläluokilla ja lukiossa. Huoltajat ottivat arviointiin liittyvissä kysymyksissä yhteyttä rehtoreihin tai opettajiin harvemmin kuin oppilaan- tai opinto-ohjaajiin, eivätkä juuri kyseenalaistaneet opettajien tekemiä arviointeja. Rehtoreiden ja opettajien mukaan koulut tai oppilaitokset viestivät koteihin arvioinnista hyvin, mutta kotien pääsystä arvioinnin oppilaskohtaisiin dokumentteihin heillä oli eriäviä käsityksiä. Huoltajien mielestä vuoropuhelussa oli toivomisen varaa. Arvioinnista saadun tiedon hyödyntämisestä opetuksen ja koulun kehittämisessä rehtorit olivat melko optimistisia, mutta sekä rehtoreiden että opettajien mielestä arvioinnin vaikuttavuuden tunnistamisessa onnistuttiin heikommin ja arviointikäytänteitä seurattiin tyypillisesti vain jonkin verran. Paikallisista opetussuunnitelmista löytyi varsin puutteellisesti niitä ratkaisuja, joita opetussuunnitelman perusteissa on edellytetty eksplisiittisesti kirjattaviksi. Kouluissa ja oppilaitoksissa käydyissä SWOT-keskusteluissa sekä arviointikulttuurin vahvuudet ja kehittämiskohteet että myös uhkat kohdistuivat yhteisten periaatteiden, linjausten ja käytänteiden toimivuuteen. Muiksi vahvuuksiksi koettiin ilmapiiri, ja kehittämiskohteiksi havaittiin arvioinnin monipuolisuus, kannustavuus, jatkuvuus ja joustavuus sekä itse- ja vertaisarviointi. Arviointikulttuurin mahdollisuuksiksi esitettiin nykyistä parempaa kykyä tukea, ohjata sekä motivoida oppijaa oppimaan arvioinnin avulla. Arviointiryhmä suositti ensimmäiseksi, että paikallisiin opetussuunnitelmiin kirjataan kaikki keskeiset, paikallisesti ratkaistaviksi vastuutetut arviointikäytänteet. Se edellyttää hyvää suunnittelua ja johtamista sekä opettajien mahdollisimman kattavaa osallistamista, jotta he voivat sitoutua yhteisiin linjauksiin. Toinen suosituksien kohde oli eri arviointiosapuolten keskinäisen yhteistyön vankistaminen, missä erityistä huomiota tarvitaan kodin ja koulun väliseen, arviointia koskevaan vuoropuheluun. Kolmanneksi suositeltiin rakentamaan pedagogisen johtajuuden keinoin arviointikulttuuria, joka rohkaisee kokeilemaan ja kehittämään erilaisia arviointikäytäntöjä. Avainsanat: Arviointi, oppiminen ja osaaminen, arvosana, kriteerit, perusopetus, lukiokoulutus, opetussuunnitelman perusteet, opetussuunnitelmaThe purpose of this evaluation focusing on the assessment of learning and competence in basic education and general upper secondary education was to study what kind of experiences and perceptions school principals, teachers, learners and guardians have on the methods, practices and culture of assessment. The evaluation was based on text documents dealing with assessment in the local curriculum, electronic surveys conducted in spring 2018 in the sampling units (basic education and general upper secondary schools) comprising more than 8 000 respondents, and discussions in small groups organised in the sampling units. The three main questions of the evaluation received the following answers and recommendations: 1. What are the assessment practices used in basic education and general upper secondary education? The most frequently used assessment methods were summative and individual-based. The teachers’ feedback practices were perceived to be effective, and in their replies, the teachers, learners and guardians stressed the importance of encouraging feedback. Subject grades were usually based on the objectives and assessment criteria, although learners’ performance was also compared to the rest of the group. Criteria behind the grades were not as clear for the learners and guardians, as they were for the principals and teachers. The assessment at the pivot point at the end of the second year of basic education emphasised the learner’s strengths as a learner and progress in different subjects. At the end of the sixth school year, the development of working and learning skills, progress in different subjects and support for study motivation were emphasised. Only slightly more than one-fifth of teachers in general upper secondary schools believed that the grades described the learners’ competence well, as they moved from the ninth grade to general upper secondary school. The formation of grades in the final assessment was an imprecise combination of how the objectives had been achieved on average, the learner’s competence at the time of the final assessment, and other factors. Differences were detected in the assessment criteria between schools of different sizes, school subjects, teachers’ experience and between lower and upper classes in basic education. National tests for the entire age group did not receive convincing support as a solution for unifying assessment. The principals and teachers felt that both the mutual consistence of grades and fairness of assessment in their schools and educational institutions were good. Threat to fairness was considered, in particular, when making decisions regarding the three-step model of support and in connection with the assessment of learners with an immigrant background. The learners thought they received a reasonably fair assessment, and their guardians described the assessment as very accurate and fair. The teachers felt that the assessment criteria based on objectives were usable in terms of defining good competence, guiding the learner, and making decisions between a pass and a fail. In particular, clarifications were hoped to be made in terms of assessment criteria in basic education, in order to improve the consistency of grades; some respondents hoped for more criteria. Teachers in general upper secondary school did not have a uniform view of the necessity of criteria in general upper secondary schools. Principals and teachers pointed out that the assessment of behaviour was most typically based on local assessment criteria, the school’s educational objectives as well as compliance with the rules. However, clarifications regarding the assessment of behaviour were missing from approximately one-third of local curricula, which had local clarifications. The learners did not have a clear idea of the criteria behind the grade for behaviour. However, they felt that the assessment of their behaviour was fair. Most of the principals and teachers felt that the learner’s attitude had a significant impact on the assessment of behaviour. According to the learners, personality had an effect on subject-specific assessment, for example, in terms of working skills, and 14% of teachers admitted that the learner’s personality or temperament affected the assessment at least to some extent. Less than one third of the teachers stated that learners’ behaviour affected subject-specific assessment. In general upper secondary schools, the assessment criteria and learning objectives were discussed at the beginning of the course, and the students were provided with diverse feedback on their work. Exercises based on the matriculation examinations were commonly used in the assessment, and more than half of the teachers felt that the final course test gave sufficient information on the student’s competence. The practices for resits and for improving grades varied considerably from one general upper secondary school to another. In terms of developing the assessment practices, the assessment group suggested, first and foremost, that increasingly more attention should be paid to versatile formative and interactive assessment methods guiding the learning process. In addition to a retrospective review, guidance supporting future learning is particularly required. Secondly, it was recommended that the teachers’, learners’ and guardians’ knowledge of the learning objectives and criteria should be strengthened, as well as the assessment based on the aforementioned, as factors affecting the grades could not presently be adequately identified. The objectives and criteria should correspond to each other in the curriculum in order to provide enough support for the learner-specific assessment made by the teacher. According to the third recommendation, the practices for resits and for improving grades should be clarified, especially in the general upper secondary school, but also in basic education. 2. What kind of assessment competence do the principals, teachers and learners of basic education and general upper secondary education have? The main factors contributing to teachers’ assessment activities were the established assessment practices and information gained about the learners during learning situations. Assessment was also guided by the school community’s collegial interaction and discussion practices, and increasingly also continuing education, as more work experience was accumulated. The principals developed their assessment competence mostly with the involvement of the school, education provider or a third party, and the teachers mainly independently. The teachers’ involvement in assessment training was considerably limited. The teachers believed they were able to support the learners to recognise and develop their own learning methods, but they were not as able to help the learners compare their competence to the objectives or assessment criteria. Similarly, only half of the learners were satisfied with the support provided by the teacher in terms of setting their own goals for assessment. Guidance provided by the teachers to learners in terms of setting goals increased as the learners moved from lower to upper classes, and to general upper secondary education. The teachers felt most confident about their own assessment competence when assessing how the objectives of optional subjects had been met, and the least confident when assessing working skills demonstrated in multidisciplinary learning modules, and in the assessment of other competence. In terms of the development of assessment competence, the team recommended, first of all, that assessment should be taught more in the basic and continuing education of teachers. Schools and educational institutions need adequate and socially inclusive opportunities to try, discuss and develop assessment together with all parties involved, and in a manner that promotes pedagogy. Secondly, it was recommended that the learners’ assessment skills should be developed, in particular, by providing guidance in self and peer evaluation skills, and by strengthening inclusion. Such learning-to-learn skills play a major role in maintaining an enthusiasm for learning, and, as follows, developing positive attitudes towards assessment. In that case, assessment will be more beneficial than earlier. 3. What is the assessment culture like in basic education and general upper secondary education? The principals felt that they encouraged teachers to diversity and enabled experimentation in assessment. The teachers were satisfied with the assistance they received from management, but they were more critical about the assessment culture (such as giving versatile feedback, teachers’ discussions with the principal, instructions provided by the principal). According to the principals, a fair amount of time was reserved for joint planning of assessment at schools and educational institutions, but the teachers did not share the view on the adequacy of time without reservation. Both the principals and teachers felt they planned the assessment mostly alone. According to the teachers, joint planning of assessment with the learners rarely took place. Learners were mostly included in the planning, for the most part, in general upper secondary schools. According to the guardians, interaction between the home and the school in terms of assessment was particularly close in lower classes, but it diminished in the upper classes and in general upper secondary school. Guardians contacted the principals or teachers less frequently than guidance counsellors, and did not, in general, question the assessments made by teachers. According to the principals and teachers, homes were well informed by the schools and educational institutions about the assessment practices, but they had differing views on how much access homes had to learner-specific documents. The guardians felt that the dialogue was insufficient. The principals were quite optimistic about using the information gained in assessments for the purposes of developing education and the school. However, both the principals and teachers felt that the results were not as successful in terms of identifying the assessment’s effectiveness, as the assessment practices were typically monitored only to a certain degree. Local curricula showed a considerable lack of solutions that the principles of the national core curriculum explicitly require to be recorded. In SWOT discussions taking place at schools and educational institutions, the assessment culture’s strengths and areas for further development, as well as threats, focused on how well the common principles, policies and practices work. Atmosphere was mentioned as one of the strengths, while the areas for development included the diversity, continuity and flexibility of assessment, self and peer review, and assessment’s ability to encourage. Some of the opportunities related to assessment culture included an increased ability to offer better support, guidance and motivation for the learner through assessment. Firstly, the evaluation group recommended that all key assessment practices falling under local authority should be entered in the local curricula. This requires good planning and leadership, and the inclusion of teachers should be as comprehensive

”So that we know where we stand” Assessment of learning and competence in basic education and general upper secondary education : (Summary)

Tämän oppimisen ja osaamisen arviointiin perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa kohdentuneen arvioinnin tarkoituksena oli tarkastella, millaisia kokemuksia ja käsityksiä rehtoreilla, opettajilla, oppijoilla ja huoltajilla oli arviointimenetelmistä, -käytänteistä ja -kulttuurista. Arviointi perustui paikallisten opetussuunnitelmien arviointia käsitteleviin tekstidokumentteihin, otantaan osuneissa yksiköissä (peruskoulut ja lukiot) keväällä 2018 toteutettuihin, yli 8 000 vastaajaa käsittäneisiin sähköisiin kyselyihin sekä otantayksiköissä järjestettyihin pienryhmäkeskusteluihin. Arvioinnin kolmeen pääkysymykseen annettiin seuraavanlaisia vastauksia ja suosituksia: 1. Millaisia ovat perusopetuksen ja lukiokoulutuksen arviointikäytänteet? Yleisimmin käytettiin summatiivisia ja yksilökeskeisiä arviointimenetelmiä. Opettajien palautekäytännöt koettiin toimiviksi ja kannustavan palautteen merkitystä korostettiin sekä opettajien, oppijoiden että huoltajien vastauksissa. Oppiaineiden arvosanat perustuivat yleensä tavoitteisiin ja arviointikriteereihin, vaikka oppijoiden suoriutumista verrattiin myös muuhun oppijaryhmään. Oppijoille ja huoltajille arvosanojen muodostumisperusteet eivät olleet yhtä selkeitä kuin rehtoreille ja opettajille. Nivelkohtien arvioinnissa perusopetuksen toisen luokan päätteeksi korostettiin oppijan vahvuuksia oppijana sekä etenemistä eri oppiaineissa. Kuudennen luokan päätteeksi ensisijaistettiin työskentelytaitojen ja oppimisen taitojen kehittymistä, edistymistä eri oppiaineissa ja opiskelumotivaation tukemista. Lukio-opettajista vain runsas viidennes uskoi arvosanojen kuvaavan oppijan osaamista hyvin oppijan siirtyessä yhdeksänneltä luokalta lukioon. Päättöarvioinnin arvosanojen muodostuminen oli epätarkka yhdistelmä tavoitteiden keskimääräistä saavuttamista, oppijan osaamista päättöarvioinnin toteutumisajankohtana ja muita tekijöitä. Arviointiperusteissa havaittiin eroja koulun koon, oppiaineiden, opettajien kokemuksen sekä perusopetuksen ala- ja yläluokkien kesken. Kansalliset koko ikäluokkaa koskevat kokeet eivät saaneet vakuuttavaa kannatusta arviointia yhdenmukaistavana ratkaisuna. Rehtorit ja opettajat pitivät arvosanojen keskinäistä vastaavuutta ja arvioinnin oikeudenmukaisuutta kouluissaan ja oppilaitoksissaan hyvänä. Oikeudenmukaisuuden vaarantumista oli pohdittu erityisesti kolmiportaisen tuen päätösten sekä maahanmuuttajataustaisten oppijoiden arvioinnin yhteydessä. Oppijat pitivät saamaansa arviointia melko reiluna, ja huoltajat kuvasivat arviointia varsin osuvaksi ja oikeudenmukaiseksi. Opettajat pitivät tavoitteista johdettuja arviointikriteereitä käyttökelpoisina hyvän osaamisen määrittelemisessä, oppijan ohjaamisessa sekä hylätyn ja hyväksytyn suorituksen erottelemisessa. Erityisesti perusopetuksen arviointikriteereitä toivottiin selkiytettäviksi ja siten arvosanojen yhdenmukaisuutta aiempaa paremmaksi; osa toivoi lisää kriteerejä. Lukio-opettajilla ei ollut yhtenäistä näkemystä kriteerien tarpeellisuudesta lukiossa. Rehtorit ja opettajat ilmoittivat käyttäytymisen arvioinnin perustuvan tyypillisimmin paikallisiin käyttäytymisen arviointiperusteisiin, koulun kasvatustavoitteisiin sekä järjestyssääntöjen noudattamiseen. Käyttäytymisen arviointia koskevat täsmennykset kuitenkin puuttuivat noin kolmanneksesta niistä paikallisista opetussuunnitelmista, joissa arviointiin liittyviä kirjauksia oli tehty. Oppijoilla ei ollut selkeää käsitystä käyttäytymisen arvosanan muodostumisen perusteista, mutta käyttäytymisensä arviointia he pitivät kuitenkin oikeudenmukaisena. Suurin osa opettajista ja rehtoreista katsoi oppijan asenteen vaikuttavan merkittävästi käyttäytymisen arviointiin. Oppijoiden mukaan persoonalla oli vaikutusta oppiaineen arvioinnissa esimerkiksi työskentelytaitoihin, ja 14 prosenttia opettajista myönsi oppijan persoonan tai temperamentin vaikuttavan arviointiin ainakin jonkin verran. Vajaa kolmannes opettajista ilmaisi oppijan käyttäytymisen vaikuttavan oppiaineen arviointiin. Lukioissa arviointiperusteet ja oppimisen tavoitteet käytiin läpi kurssien alussa ja opiskelijoille annettiin monipuolista palautetta työskentelystä. Ylioppilastutkintotehtäviä käytettiin yleisesti arvioinnissa, ja runsas puolet opettajista katsoi saaneensa kurssin loppukokeella riittävästi tietoa opiskelijan osaamisesta. Erilaisten opintosuoritusten uusimis- ja korottamiskäytännöissä oli paljon lukioittaista vaihtelua. Arviointikäytänteiden kehittämisestä arviointiryhmä suositti ensinnäkin, että formatiivisten ja vuorovaikutteisten, oppimisprosessia ohjaavien monipuolisten arviointimenetelmien käyttöön kiinnitetään yhä enemmän huomiota. Takautuvan palautetarkastelun lisäksi tarvitaan erityisesti tulevaa oppimista palvelevaa ohjausta. Toiseksi suositeltiin, että opettajien, oppijoiden ja huoltajien tietämystä oppimisen tavoitteista ja kriteereistä sekä niihin perustuvaa arviointia vahvistetaan, koska arvosanoihin vaikuttavia tekijöitä ei kyetty nykyisellään yksilöimään riittävästi. Opetussuunnitelman perusteissa tulee huolehtia tavoitteiden ja kriteerien keskinäisestä vastaavuudesta, jotta opettajan tekemä oppijakohtainen arviointi saa riittävästi tukea. Kolmannen suosituksen mukaan opintosuoritusten uusimis- ja korottamiskäytäntöjä pitää selkeyttää etenkin lukioissa mutta myös perusopetuksessa. 2.Millainen on perusopetuksen ja lukiokoulutuksen rehtoreiden, opettajien ja oppijoiden arviointiosaaminen? Opettajien arviointitoimintaan vaikuttivat eniten vakiintuneet arviointikäytänteet ja oppijoiden oppimistilanteista saatu tieto. Myös kouluyhteisön kollegiaaliset vuorovaikutus- ja keskustelukäytänteet sekä työkokemuksen karttumisen myötä enenevästi täydennyskoulutus ohjasivat arviointia. Rehtorit kehittivät arviointiosaamistaan koulun, opetuksen järjestäjän tai ulkopuolisen tahon myötävaikutuksella ja opettajat pääasiassa itsenäisesti. Opettajat osallistuivat arviointiin kohdentuviin koulutuksiin huomattavan vähän. Opettajat pystyivät mielestään tukemaan oppijoiden omien oppimistapojen tunnistamista ja kehittämistä, mutta eivät niinkään auttamaan heitä vertaamaan osaamistaan tavoitteisiin tai arviointiperusteisiin; samoin vain puolet oppijoista oli tyytyväisiä opettajalta saamaansa tukeen omassa arviointiin liittyvässä tavoitteenasettelussaan. Opettajien antama ohjaus omien tavoitteiden asettelussa lisääntyi alaluokilta yläluokille ja lukioon mentäessä. Opettajien itseluottamus arviointiinsa oli vahvinta valinnaisen oppiaineen osaamisen tavoitteiden ja heikointa monialaisissa oppimiskokonaisuuksissa osoitettujen työskentelytaitojen ja muun osaamisen arvioinnissa. Arviointiosaamisen kehittämisestä arviointiryhmä suositti ensinnäkin, että niin opettajien perus- kuin täydennyskoulutuksessa tulee lisätä arvioinnin opetusta. Kouluissa ja oppilaitoksissa tarvitaan riittävästi mahdollisuuksia yhteisöllisesti ja arviointiosapuolia osallistavasti kokeilla, keskustella ja kehittää arviointia pedagogiikkaa edistävällä tavalla. Toiseksi suositeltiin, että myös oppijoiden arviointiosaamista kehitetään erityisesti itse- ja vertaisarviointitaitoja ohjaamalla ja osallisuutta vahvistamalla. Tällaisilla oppimaan oppimisen taidoilla on suuri merkitys oppimisinnostuneisuuden säilyttämisessä ja sen myötä myönteisten asenteiden kehittymisessä arviointiin. Silloin myös arvioinnista hyödytään entistä paremmin. 3. Millainen on perusopetuksen ja lukiokoulutuksen arviointikulttuuri? Rehtorit kannustivat mielestään opettajia arvioinnin monipuolisuuteen ja mahdollistivat arviointikokeiluja. Opettajat olivat tyytyväisiä johdolta saamaansa tukeen, mutta arviointikulttuurista (esim. monipuolinen palautteen anto, opettajien keskustelut rehtorin kanssa, rehtorin antamat ohjeistukset) heillä oli rehtoreita kriittisempi näkemys. Rehtoreiden mukaan arvioinnin yhteissuunnitteluun oli varattu kouluissa tai oppilaitoksissa melko hyvin aikaa, mutta opettajat eivät varauksetta jakaneet käsitystä ajan riittävyydestä. Niin rehtorit kuin opettajat katsoivat arvioinnin suunnittelun tapahtuvan pääsääntöisesti yksin. Oppijoiden kanssa arviointia suunniteltiin opettajien mukaan harvakseltaan, oppijoita osallistettiin suunnitteluun eniten lukioissa. Kodin ja koulun arviointiin liittyvä vuorovaikutus oli huoltajien mukaan varsin tiivistä alaluokilla, mutta se väheni yläluokilla ja lukiossa. Huoltajat ottivat arviointiin liittyvissä kysymyksissä yhteyttä rehtoreihin tai opettajiin harvemmin kuin oppilaan- tai opinto-ohjaajiin, eivätkä juuri kyseenalaistaneet opettajien tekemiä arviointeja. Rehtoreiden ja opettajien mukaan koulut tai oppilaitokset viestivät koteihin arvioinnista hyvin, mutta kotien pääsystä arvioinnin oppilaskohtaisiin dokumentteihin heillä oli eriäviä käsityksiä. Huoltajien mielestä vuoropuhelussa oli toivomisen varaa. Arvioinnista saadun tiedon hyödyntämisestä opetuksen ja koulun kehittämisessä rehtorit olivat melko optimistisia, mutta sekä rehtoreiden että opettajien mielestä arvioinnin vaikuttavuuden tunnistamisessa onnistuttiin heikommin ja arviointikäytänteitä seurattiin tyypillisesti vain jonkin verran. Paikallisista opetussuunnitelmista löytyi varsin puutteellisesti niitä ratkaisuja, joita opetussuunnitelman perusteissa on edellytetty eksplisiittisesti kirjattaviksi. Kouluissa ja oppilaitoksissa käydyissä SWOT-keskusteluissa sekä arviointikulttuurin vahvuudet ja kehittämiskohteet että myös uhkat kohdistuivat yhteisten periaatteiden, linjausten ja käytänteiden toimivuuteen. Muiksi vahvuuksiksi koettiin ilmapiiri, ja kehittämiskohteiksi havaittiin arvioinnin monipuolisuus, kannustavuus, jatkuvuus ja joustavuus sekä itse- ja vertaisarviointi. Arviointikulttuurin mahdollisuuksiksi esitettiin nykyistä parempaa kykyä tukea, ohjata sekä motivoida oppijaa oppimaan arvioinnin avulla. Arviointiryhmä suositti ensimmäiseksi, että paikallisiin opetussuunnitelmiin kirjataan kaikki keskeiset, paikallisesti ratkaistaviksi vastuutetut arviointikäytänteet. Se edellyttää hyvää suunnittelua ja johtamista sekä opettajien mahdollisimman kattavaa osallistamista, jotta he voivat sitoutua yhteisiin linjauksiin. Toinen suosituksien kohde oli eri arviointiosapuolten keskinäisen yhteistyön vankistaminen, missä erityistä huomiota tarvitaan kodin ja koulun väliseen, arviointia koskevaan vuoropuheluun. Kolmanneksi suositeltiin rakentamaan pedagogisen johtajuuden keinoin arviointikulttuuria, joka rohkaisee kokeilemaan ja kehittämään erilaisia arviointikäytäntöjä. Avainsanat: Arviointi, oppiminen ja osaaminen, arvosana, kriteerit, perusopetus, lukiokoulutus, opetussuunnitelman perusteet, opetussuunnitelmaThe purpose of this evaluation focusing on the assessment of learning and competence in basic education and general upper secondary education was to study what kind of experiences and perceptions school principals, teachers, learners and guardians have on the methods, practices and culture of assessment. The evaluation was based on text documents dealing with assessment in the local curriculum, electronic surveys conducted in spring 2018 in the sampling units (basic education and general upper secondary schools) comprising more than 8 000 respondents, and discussions in small groups organised in the sampling units. The three main questions of the evaluation received the following answers and recommendations: Key words Assessment, learning and competence, grade, criteria, basic education, general upper secondary education, national core curriculum, local curricul

Cell signalling by reactive lipid species: new concepts and molecular mechanisms

The process of lipid peroxidation is widespread in biology and is mediated through both enzymatic and non-enzymatic pathways. A significant proportion of the oxidized lipid products are electrophilic in nature, the RLS (reactive lipid species), and react with cellular nucleophiles such as the amino acids cysteine, lysine and histidine. Cell signalling by electrophiles appears to be limited to the modification of cysteine residues in proteins, whereas non-specific toxic effects involve modification of other nucleophiles. RLS have been found to participate in several physiological pathways including resolution of inflammation, cell death and induction of cellular antioxidants through the modification of specific signalling proteins. The covalent modification of proteins endows some unique features to this signalling mechanism which we have termed the ‘covalent advantage’. For example, covalent modification of signalling proteins allows for the accumulation of a signal over time. The activation of cell signalling pathways by electrophiles is hierarchical and depends on a complex interaction of factors such as the intrinsic chemical reactivity of the electrophile, the intracellular domain to which it is exposed and steric factors. This introduces the concept of electrophilic signalling domains in which the production of the lipid electrophile is in close proximity to the thiol-containing signalling protein. In addition, we propose that the role of glutathione and associated enzymes is to insulate the signalling domain from uncontrolled electrophilic stress. The persistence of the signal is in turn regulated by the proteasomal pathway which may itself be subject to redox regulation by RLS. Cell death mediated by RLS is associated with bioenergetic dysfunction, and the damaged proteins are probably removed by the lysosome-autophagy pathway

Vammainen yhteiskunnassa

Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää miten vammainen ihminen kokee itsensä yhteiskunnan jäsenenä. Opinnäytetyön tavoitteena oli tuottaa tietoa, jolla voidaan lisätä vammaisten elämänlaatua. Opinnäytetyö oli laadullinen tutkimus, jonka aineisto kerättiin teemahaastatteluilla elo-lokakuussa 2010. Tutkimuksen suostumuslomake lähetettiin 30:lle ennalta valitulle Porin Validia-palveluiden asukkaille, joista tutkimukseen osallistui 21 henkilöä. Haastatteluaineisto analysoitiin laadullista sisällönanalyysimenetelmää käyttäen. Opinnäytetyön tuloksista kävi ilmi, että yhteisöllisyys yhteiskunnassa koettiin yleisesti samanlaisena mahdollisuutena osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan kuin terveet ihmiset. Tasa-arvo ymmärrettiin yleisesti samoina mahdollisuuksina, oikeuksina sekä velvollisuuksina riippumatta erilaisista lähtökohdista. Tasa-arvoisuus Porin Validia-palveluissa koettiin vaihtelevana. Koettiin, että ne asukkaat jotka eivät kykene tuomaan tarpeitaan julki, saattavat jäädä sellaisten asukkaiden varjoon, jotka kykenevät ilmaisemaan tarpeensa paremmin. Tutkimukseen osallistuneet olivat pääosin sitä mieltä, että heidän itsemääräämisoikeutensa toteutuu hyvin sekä yhteiskunnassa että Porin Validia-palveluissa. Oikeudenmukaisuus koettiin toteutuvan yhteiskunnassa samoin kuin terveillä. Vastaajat kokivat kuitenkin Porin Validia-palveluissa oikeudenmukaisuuden toteutuvan paremmin niiden asukkaiden kohdalla, jotka tuovat tarpeensa julki. Tutkimukseen osallistuneet kokivat, että suvaitsevaisuus vammaisia kohtaan on lisääntynyt ja asenteiden uskottiin muuttuneen positiivisempaan suuntaan.Aim for this thesis was to clarify how a disabled person is experiencing them self as a member of society. Goals for the thesis were to produce information that can increase the quality of life for people with disabilities. This is a qualitative study in which the data was collected via theme interviews in August-October 2010. The letters of approval were sent to 30 selected inhabitants of Pori Validia Services and 21 of them participated in the study. The data was analysed using the qualitative content analysis method. The outcome of the study showed that the sense of community within the society was commonly experienced as having the same possibilities to participate in social activities as healthy people do. Equality was commonly seen as having the same possibilities, rights and duties, regardless of different starting points. Sense of equality in Pori Validia Services varied. It was seen that those inhabitants who cannot express their needs might lose out compared to the inhabitants who are able to do so. Most of the inhabitants that participated in the study thought that their autonomy comes true well, both in society and Pori Validia Services. Justice in society was seen to take place as it does amongst healthy people. However, the respondents experienced that justice in Pori Validia Services is implemented better amongst those inhabitants who can express their needs

Nrf2-dependent gene expression is affected by the proatherogenic apoE4 genotype-studies in targeted gene replacement mice

An apoE4 genotype is an important risk factor for cardiovascular and other chronic diseases. The higher cardiovascular disease risk of apoE4 carriers as compared to the apoE3 genotype has been mainly attributed to the differences in blood lipids between the two genotype subgroups. Recently, a potential protective role of the transcription factor Nrf2 in cardiovascular disease prevention has been suggested. In this study, we show that Nrf2-dependent gene expression is affected by the apoE genotype. ApoE4 vs. apoE3 mice exhibited lower hepatic Nrf2 nuclear protein levels. Furthermore, mRNA and protein levels of Nrf2 target genes including glutathione-S-transferase, heme oxygenase-1 and NAD(P)H dehydrogenase, quinone 1 were significantly lower in apoE4 as compared to apoE3 mice. Lower hepatic mRNA levels of phase II enzymes, as observed in apoE4 vs. apoE3 mice, were accompanied by higher mRNA levels of phase I enzymes including Cyp26a1 and Cyp3a16. Furthermore, miRNA-144, miRNA-125b, and miRNA-29a involved in Nrf2 signaling, inflammation, and regulation of phase I enzyme gene expression were affected by the apoE genotype. We provide first evidence that Nrf2 is differentially regulated in response to the apoE genotype