Tämän oppimisen ja osaamisen arviointiin perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa kohdentuneen arvioinnin tarkoituksena oli tarkastella, millaisia kokemuksia ja käsityksiä rehtoreilla, opettajilla, oppijoilla ja huoltajilla oli arviointimenetelmistä, -käytänteistä ja -kulttuurista. Arviointi perustui paikallisten opetussuunnitelmien arviointia käsitteleviin tekstidokumentteihin, otantaan osuneissa yksiköissä (peruskoulut ja lukiot) keväällä 2018 toteutettuihin, yli 8 000 vastaajaa käsittäneisiin sähköisiin kyselyihin sekä otantayksiköissä järjestettyihin pienryhmäkeskusteluihin. Arvioinnin kolmeen pääkysymykseen annettiin seuraavanlaisia vastauksia ja suosituksia: 1. Millaisia ovat perusopetuksen ja lukiokoulutuksen arviointikäytänteet? Yleisimmin käytettiin summatiivisia ja yksilökeskeisiä arviointimenetelmiä. Opettajien palautekäytännöt koettiin toimiviksi ja kannustavan palautteen merkitystä korostettiin sekä opettajien, oppijoiden että huoltajien vastauksissa. Oppiaineiden arvosanat perustuivat yleensä tavoitteisiin ja arviointikriteereihin, vaikka oppijoiden suoriutumista verrattiin myös muuhun oppijaryhmään. Oppijoille ja huoltajille arvosanojen muodostumisperusteet eivät olleet yhtä selkeitä kuin rehtoreille ja opettajille. Nivelkohtien arvioinnissa perusopetuksen toisen luokan päätteeksi korostettiin oppijan vahvuuksia oppijana sekä etenemistä eri oppiaineissa. Kuudennen luokan päätteeksi ensisijaistettiin työskentelytaitojen ja oppimisen taitojen kehittymistä, edistymistä eri oppiaineissa ja opiskelumotivaation tukemista. Lukio-opettajista vain runsas viidennes uskoi arvosanojen kuvaavan oppijan osaamista hyvin oppijan siirtyessä yhdeksänneltä luokalta lukioon. Päättöarvioinnin arvosanojen muodostuminen oli epätarkka yhdistelmä tavoitteiden keskimääräistä saavuttamista, oppijan osaamista päättöarvioinnin toteutumisajankohtana ja muita tekijöitä. Arviointiperusteissa havaittiin eroja koulun koon, oppiaineiden, opettajien kokemuksen sekä perusopetuksen ala- ja yläluokkien kesken. Kansalliset koko ikäluokkaa koskevat kokeet eivät saaneet vakuuttavaa kannatusta arviointia yhdenmukaistavana ratkaisuna. Rehtorit ja opettajat pitivät arvosanojen keskinäistä vastaavuutta ja arvioinnin oikeudenmukaisuutta kouluissaan ja oppilaitoksissaan hyvänä. Oikeudenmukaisuuden vaarantumista oli pohdittu erityisesti kolmiportaisen tuen päätösten sekä maahanmuuttajataustaisten oppijoiden arvioinnin yhteydessä. Oppijat pitivät saamaansa arviointia melko reiluna, ja huoltajat kuvasivat arviointia varsin osuvaksi ja oikeudenmukaiseksi. Opettajat pitivät tavoitteista johdettuja arviointikriteereitä käyttökelpoisina hyvän osaamisen määrittelemisessä, oppijan ohjaamisessa sekä hylätyn ja hyväksytyn suorituksen erottelemisessa. Erityisesti perusopetuksen arviointikriteereitä toivottiin selkiytettäviksi ja siten arvosanojen yhdenmukaisuutta aiempaa paremmaksi; osa toivoi lisää kriteerejä. Lukio-opettajilla ei ollut yhtenäistä näkemystä kriteerien tarpeellisuudesta lukiossa. Rehtorit ja opettajat ilmoittivat käyttäytymisen arvioinnin perustuvan tyypillisimmin paikallisiin käyttäytymisen arviointiperusteisiin, koulun kasvatustavoitteisiin sekä järjestyssääntöjen noudattamiseen. Käyttäytymisen arviointia koskevat täsmennykset kuitenkin puuttuivat noin kolmanneksesta niistä paikallisista opetussuunnitelmista, joissa arviointiin liittyviä kirjauksia oli tehty. Oppijoilla ei ollut selkeää käsitystä käyttäytymisen arvosanan muodostumisen perusteista, mutta käyttäytymisensä arviointia he pitivät kuitenkin oikeudenmukaisena. Suurin osa opettajista ja rehtoreista katsoi oppijan asenteen vaikuttavan merkittävästi käyttäytymisen arviointiin. Oppijoiden mukaan persoonalla oli vaikutusta oppiaineen arvioinnissa esimerkiksi työskentelytaitoihin, ja 14 prosenttia opettajista myönsi oppijan persoonan tai temperamentin vaikuttavan arviointiin ainakin jonkin verran. Vajaa kolmannes opettajista ilmaisi oppijan käyttäytymisen vaikuttavan oppiaineen arviointiin. Lukioissa arviointiperusteet ja oppimisen tavoitteet käytiin läpi kurssien alussa ja opiskelijoille annettiin monipuolista palautetta työskentelystä. Ylioppilastutkintotehtäviä käytettiin yleisesti arvioinnissa, ja runsas puolet opettajista katsoi saaneensa kurssin loppukokeella riittävästi tietoa opiskelijan osaamisesta. Erilaisten opintosuoritusten uusimis- ja korottamiskäytännöissä oli paljon lukioittaista vaihtelua. Arviointikäytänteiden kehittämisestä arviointiryhmä suositti ensinnäkin, että formatiivisten ja vuorovaikutteisten, oppimisprosessia ohjaavien monipuolisten arviointimenetelmien käyttöön kiinnitetään yhä enemmän huomiota. Takautuvan palautetarkastelun lisäksi tarvitaan erityisesti tulevaa oppimista palvelevaa ohjausta. Toiseksi suositeltiin, että opettajien, oppijoiden ja huoltajien tietämystä oppimisen tavoitteista ja kriteereistä sekä niihin perustuvaa arviointia vahvistetaan, koska arvosanoihin vaikuttavia tekijöitä ei kyetty nykyisellään yksilöimään riittävästi. Opetussuunnitelman perusteissa tulee huolehtia tavoitteiden ja kriteerien keskinäisestä vastaavuudesta, jotta opettajan tekemä oppijakohtainen arviointi saa riittävästi tukea. Kolmannen suosituksen mukaan opintosuoritusten uusimis- ja korottamiskäytäntöjä pitää selkeyttää etenkin lukioissa mutta myös perusopetuksessa. 2.Millainen on perusopetuksen ja lukiokoulutuksen rehtoreiden, opettajien ja oppijoiden arviointiosaaminen? Opettajien arviointitoimintaan vaikuttivat eniten vakiintuneet arviointikäytänteet ja oppijoiden oppimistilanteista saatu tieto. Myös kouluyhteisön kollegiaaliset vuorovaikutus- ja keskustelukäytänteet sekä työkokemuksen karttumisen myötä enenevästi täydennyskoulutus ohjasivat arviointia. Rehtorit kehittivät arviointiosaamistaan koulun, opetuksen järjestäjän tai ulkopuolisen tahon myötävaikutuksella ja opettajat pääasiassa itsenäisesti. Opettajat osallistuivat arviointiin kohdentuviin koulutuksiin huomattavan vähän. Opettajat pystyivät mielestään tukemaan oppijoiden omien oppimistapojen tunnistamista ja kehittämistä, mutta eivät niinkään auttamaan heitä vertaamaan osaamistaan tavoitteisiin tai arviointiperusteisiin; samoin vain puolet oppijoista oli tyytyväisiä opettajalta saamaansa tukeen omassa arviointiin liittyvässä tavoitteenasettelussaan. Opettajien antama ohjaus omien tavoitteiden asettelussa lisääntyi alaluokilta yläluokille ja lukioon mentäessä. Opettajien itseluottamus arviointiinsa oli vahvinta valinnaisen oppiaineen osaamisen tavoitteiden ja heikointa monialaisissa oppimiskokonaisuuksissa osoitettujen työskentelytaitojen ja muun osaamisen arvioinnissa. Arviointiosaamisen kehittämisestä arviointiryhmä suositti ensinnäkin, että niin opettajien perus- kuin täydennyskoulutuksessa tulee lisätä arvioinnin opetusta. Kouluissa ja oppilaitoksissa tarvitaan riittävästi mahdollisuuksia yhteisöllisesti ja arviointiosapuolia osallistavasti kokeilla, keskustella ja kehittää arviointia pedagogiikkaa edistävällä tavalla. Toiseksi suositeltiin, että myös oppijoiden arviointiosaamista kehitetään erityisesti itse- ja vertaisarviointitaitoja ohjaamalla ja osallisuutta vahvistamalla. Tällaisilla oppimaan oppimisen taidoilla on suuri merkitys oppimisinnostuneisuuden säilyttämisessä ja sen myötä myönteisten asenteiden kehittymisessä arviointiin. Silloin myös arvioinnista hyödytään entistä paremmin. 3. Millainen on perusopetuksen ja lukiokoulutuksen arviointikulttuuri? Rehtorit kannustivat mielestään opettajia arvioinnin monipuolisuuteen ja mahdollistivat arviointikokeiluja. Opettajat olivat tyytyväisiä johdolta saamaansa tukeen, mutta arviointikulttuurista (esim. monipuolinen palautteen anto, opettajien keskustelut rehtorin kanssa, rehtorin antamat ohjeistukset) heillä oli rehtoreita kriittisempi näkemys. Rehtoreiden mukaan arvioinnin yhteissuunnitteluun oli varattu kouluissa tai oppilaitoksissa melko hyvin aikaa, mutta opettajat eivät varauksetta jakaneet käsitystä ajan riittävyydestä. Niin rehtorit kuin opettajat katsoivat arvioinnin suunnittelun tapahtuvan pääsääntöisesti yksin. Oppijoiden kanssa arviointia suunniteltiin opettajien mukaan harvakseltaan, oppijoita osallistettiin suunnitteluun eniten lukioissa. Kodin ja koulun arviointiin liittyvä vuorovaikutus oli huoltajien mukaan varsin tiivistä alaluokilla, mutta se väheni yläluokilla ja lukiossa. Huoltajat ottivat arviointiin liittyvissä kysymyksissä yhteyttä rehtoreihin tai opettajiin harvemmin kuin oppilaan- tai opinto-ohjaajiin, eivätkä juuri kyseenalaistaneet opettajien tekemiä arviointeja. Rehtoreiden ja opettajien mukaan koulut tai oppilaitokset viestivät koteihin arvioinnista hyvin, mutta kotien pääsystä arvioinnin oppilaskohtaisiin dokumentteihin heillä oli eriäviä käsityksiä. Huoltajien mielestä vuoropuhelussa oli toivomisen varaa. Arvioinnista saadun tiedon hyödyntämisestä opetuksen ja koulun kehittämisessä rehtorit olivat melko optimistisia, mutta sekä rehtoreiden että opettajien mielestä arvioinnin vaikuttavuuden tunnistamisessa onnistuttiin heikommin ja arviointikäytänteitä seurattiin tyypillisesti vain jonkin verran. Paikallisista opetussuunnitelmista löytyi varsin puutteellisesti niitä ratkaisuja, joita opetussuunnitelman perusteissa on edellytetty eksplisiittisesti kirjattaviksi. Kouluissa ja oppilaitoksissa käydyissä SWOT-keskusteluissa sekä arviointikulttuurin vahvuudet ja kehittämiskohteet että myös uhkat kohdistuivat yhteisten periaatteiden, linjausten ja käytänteiden toimivuuteen. Muiksi vahvuuksiksi koettiin ilmapiiri, ja kehittämiskohteiksi havaittiin arvioinnin monipuolisuus, kannustavuus, jatkuvuus ja joustavuus sekä itse- ja vertaisarviointi. Arviointikulttuurin mahdollisuuksiksi esitettiin nykyistä parempaa kykyä tukea, ohjata sekä motivoida oppijaa oppimaan arvioinnin avulla. Arviointiryhmä suositti ensimmäiseksi, että paikallisiin opetussuunnitelmiin kirjataan kaikki keskeiset, paikallisesti ratkaistaviksi vastuutetut arviointikäytänteet. Se edellyttää hyvää suunnittelua ja johtamista sekä opettajien mahdollisimman kattavaa osallistamista, jotta he voivat sitoutua yhteisiin linjauksiin. Toinen suosituksien kohde oli eri arviointiosapuolten keskinäisen yhteistyön vankistaminen, missä erityistä huomiota tarvitaan kodin ja koulun väliseen, arviointia koskevaan vuoropuheluun. Kolmanneksi suositeltiin rakentamaan pedagogisen johtajuuden keinoin arviointikulttuuria, joka rohkaisee kokeilemaan ja kehittämään erilaisia arviointikäytäntöjä. Avainsanat: Arviointi, oppiminen ja osaaminen, arvosana, kriteerit, perusopetus, lukiokoulutus, opetussuunnitelman perusteet, opetussuunnitelmaThe purpose of this evaluation focusing on the assessment of learning and competence in basic education and general upper secondary education was to study what kind of experiences and perceptions school principals, teachers, learners and guardians have on the methods, practices and culture of assessment. The evaluation was based on text documents dealing with assessment in the local curriculum, electronic surveys conducted in spring 2018 in the sampling units (basic education and general upper secondary schools) comprising more than 8 000 respondents, and discussions in small groups organised in the sampling units. The three main questions of the evaluation received the following answers and recommendations: Key words Assessment, learning and competence, grade, criteria, basic education, general upper secondary education, national core curriculum, local curricul
