140 research outputs found

    Magnetic nanoparticles in Parkinson's patients

    Get PDF
    Parkinsonin tauti on yleinen neurodegeneratiivinen sairaus, jossa muun muassa dopaminienergisten hermosolujen kato aivojen mustatumakkeessa johtaa motorisiin oireisiin, joihin kuuluu esimerkiksi liikkeiden hitaus, vapina ja lihasjäykkyys. Tautiin liittyy usein myös muita oireita, kuten kognitiivisia muutoksia, autonomisen hermoston vajaatoimintaa ja uniongelmia. Parkinsonin tautiin johtavat syyt ovat huonosti tunnettu, eikä taudille ole myöskään parannuskeinoa. Tässä tutkielmassa on selvitetty magnetiitti/maghemiittinanopartikkeleiden (MNP) mahdollista yhteyttä Parkinsonin taudin syntyyn. MNP:itä, magneettisia rautaoksideja, on aikaisemmin havaittu ihmisten aivoissa ja muissa kudoksissa. Näillä hiukkasilla voi olla merkittäviä biologisia vaikutuksia ihmisissä niiden hapetus-pelkistysreaktioiden ja magneettisuuden vuoksi, minkä takia niiden epäillään vaikuttavan neurodegeneratiivisten sairauksien syntyyn. Kymmenen Parkinsonin tautia sairastavan potilaan ja kuuden verrokin ihonäytteistä määritettiin magnetiitti/maghemiittinanopartikkeleiden määrä magneettisin menetelmin. Mittauksilla pyrittiin saamaan selville missä määrin ihonäytteet sisältävät magneettista materiaalia, magneettisen materiaalin ominaisuudet, niiden alkuperä sekä mahdolliset erot potilaiden ja verrokkien väillä. Näytteissä havaittiin magneettista materiaalia, jonka ominaisuudet vastasivat magnetiittia/maghemiittia. Tarkkaa alkuperää MNP:ille ei kyetty selvittämään, eikä ryhmien välillä havaittu määrällisiä tai laadullisia eroja MNP:iden suhteen. Jatkotutkimukset etenkin MNP:iden alkuperästä ja niiden roolista Parkinsonin taudin synnyssä voisivat parantaa ymmärrystä Parkinsonin taudista ja auttaa sen hoidon kehityksessä

    Background of the AI maturity tool for the EIT Cross KIC AI activity

    Get PDF

    Background of the AI maturity tool for the EIT Cross KIC AI activity

    Get PDF

    Letter to Lyon

    Get PDF
    I’ve found it difficult to transition back to life in America after being in Lyon for so long

    Working papers in Economic Sociology : Suomi 2019 – kulutus ja elämäntapa. Tutkimusseloste ja koodikirja

    Get PDF
    Tässä julkaisussa esitellään keväällä 2019 kerättyä Suomi 2019 – kulutus ja elämäntapa -postikyselyaineistoa. Aineisto on osa vuodesta 1999 alkaen kerättyä aikasarjaa. Kysely lähetettiin 4001 Suomessa asuvalle, 18‒74-vuotiaalle suomenkieliselle. Otanta toteutettiin iän mukaan ositettuna satunnaisotantana väestörekisteritiedoista. Kyselyn lopullinen vastausmäärä on 1742 ja vastausprosentti 44. Kyselyn toteutuksesta vastasi Turun yliopiston taloussosiologian oppiaine, ja kyselyn suunnittelussa mukana olivat lisäksi Jyväskylän yliopiston sekä Turun yliopiston sosiologian oppiaineet. Raportissa kuvataan aineiston keruuprosessi, tarkastellaan vastauskatoa sekä aineiston edustavuutta suhteessa väestöön laajasti eri taustamuuttujien mukaan. Lopuksi tarkastellaan vastaajien kyselytutkimuksiin kohdistuvia asenteita uudentyyppisen kysymyspatterin avulla.This publication describes the data from Finland 2019 – consumption and lifestyle postal survey. The survey data is the latest section of repeated survey collected since 1999. Questionnaires were sent to a total of 4,001 18‒74-year-old Finnish speaking residents of Finland during spring 2019. The final number of respondents was 1,742 and the final response rate was 44 per cent. The participants were selected using stratified random sampling where the population was stratified by age. The sample was drawn from the Finnish Population Register database. The first section of this research report describes the data collection procedures, followed by an analysis on non-response, and its impact on data representativeness. In the second part of the report respondents’ attitudes towards survey responses are analysed

    Suomi 2019 – kulutus ja elämäntapa. Tutkimusseloste ja koodikirja

    Get PDF
    Tässä julkaisussa esitellään keväällä 2019 kerättyä Suomi 2019 – kulutus ja elämäntapa -postikyselyaineistoa. Aineisto on osa vuodesta 1999 alkaen kerättyä aikasarjaa. Kysely lähetettiin 4001 Suomessa asuvalle, 18‒74-vuotiaalle suomenkieliselle. Otanta toteutettiin iän mukaan ositettuna satunnaisotantana väestörekisteritiedoista. Kyselyn lopullinen vastausmäärä on 1742 ja vastausprosentti 44. Kyselyn toteutuksesta vastasi Turun yliopiston taloussosiologian oppiaine, ja kyselyn suunnittelussa mukana olivat lisäksi Jyväskylän yliopiston sekä Turun yliopiston sosiologian oppiaineet. Raportissa kuvataan aineiston keruuprosessi, tarkastellaan vastauskatoa sekä aineiston edustavuutta suhteessa väestöön laajasti eri taustamuuttujien mukaan. Lopuksi tarkastellaan vastaajien kyselytutkimuksiin kohdistuvia asenteita uudentyyppisen kysymyspatterin avulla. </div

    Portable Fog Gateways for Resilient Sensors Data Aggregation in Internet-less Environment

    Get PDF
    Fog computing is gaining attention due to the potential of aggregating and processing time-sensitive data at the nearby intelligent gateways. It reduces the latency of sensors data aggregation and response time therefore, improve real-time action which is beneficial in environmental monitoring and early warning systems. However, deploying edge computing in Internet-less environment seems unpractical and the mobility of gateways is less focused in current literature. In this paper, we present a practical design of a portable gateways scheme for sensors data aggregation and processing in Internet-less environment. The proposed gateways can locate their geographical locations which can be automatically converted into location names at the central gateway. The proposed portable Fog Gateways are developed by using open-source hardware and integrated with Cloud database for data storage. Data processing techniques such as data parsing and Reverse Geocoding are conducted for reliable data transmission by using GSM/GPRS technology and geographical location name detection respectively. Finally, a case study has been conducted to evaluate the feasibility of our proposed Fog Gateways scheme in real-time application

    Interpretation, Modeling and Visualization of Crowdsourced Road Condition Data

    Get PDF
    Nowadays almost everyone has a mobile phone and even the most basic smartphones often come embedded with a variety of sensors. These sensors, in combination with a large user base, offer huge potential in the realization of crowdsourcing applications. The crowdsourcing aspect is of interest especially in situations where users’ everyday actions can generate data usable in more complex scenarios. The research goal in this paper is to introduce a combination of models for data gathering and analysis of the gathered data, enabling effective data processing of large data sets. Both models are applied and tested in the developed prototype system. In addition, the paper presents the test setup and results of the study, including a description of the web user interface used to illustrate road condition data. The data were collected by a group of users driving on roads in western Finland. Finally, it provides a discussion on the challenges faced in the implementation of the prototype system and a look at the problems related to the analysis of the collected data. In general, the collected data were discovered to be more useful in the assessment of the overall condition of roads, and less useful for finding specific problematic spots on roads, such as potholes.acceptedVersionPeer reviewe

    Opintojen aikainen työssäkäynti – ongelma vai mahdollisuus ammattikorkeakoulu-opinnoissa? Eurostudent VI -tutkimuksen artikkelisarja

    Get PDF
    EUROSTUDENT VI -tutkimus toteutettiin Suomessa internetkyselynä otokseen valikoituneille 24 000 korkeakouluopiskelijalle keväällä 2016. Tutkimus on osa kansainvälistä EUROSTUDENT-hanketta, jota vetää DZHW – German Centre for Higher Education Research and Science Studies, ja jota rahoittaa Euroopan unioni Erasmus + -ohjelmasta. Tutkimushankkeesta vastaa Suomessa opetus- ja kulttuuriministeriön korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto, tiedonkeruusta ja aineistojen käsittelystä Tilastokeskus. Uusimman EUROSTUDENT-tutkimuksen tuloksia on tarkoitus saada aiempaa paremmin kansalliseen käyttöön osana pääministeri Sipilän hallituksen korkeakoulutuksen kehittämisen kärkihanketta. Tästä syystä opetus- ja kulttuuriministeriö pyysi keväällä 2016 artikkeliehdotuksia korkeakoulututkijoilta EUROSTUDENT-aineistosta. Käsillä oleva artikkeli on kahdeksas EUROSTUDENT VI -artikkelisarjassa julkaistava tutkimus. Vanhanen-Nuutisen, Saaren, Kotilan ja Mäen artikkelissa tarkastellaan ammattikorkeakouluopiskelijoiden kokemuksia opintojen aikaisesta työssäkäynnistään. Työtuntien määrällä ja työtehtävien laadulla on merkitystä ammattikorkeakouluopintojen etenemiselle ja opiskelumotivaatiolle. Yli 15 työtuntia viikossa vaikuttaa opintojen etenemiseen eri tavoin riippuen työn laadusta ja kuinka hyvin se vastaa opiskeltavaa alaa. Vaativat työtehtävät lisäävät opintojen motivoivuutta, mutta näyttäisivät myös lisäävän viikkotuntien määrää ja työstä koettua stressiä. Suuri tuntimäärä alaa huonosti vastaavassa työssä voi puolestaan heikentää motivaatiota ja siten hidastaa opintoja. Työn ja opiskelun synergia parantavat oppimista ja motivaatiota opinnoissa. Korkeakoulun hyvät työelämäkäytännöt lisäävät ennen kaikkea työssä opitun soveltamisen tuomia synergiaetuja. Hyvät työelämäkäytännöt myös helpottavat opiskelijan kokemusta stressistä, kehittävät ajanhallintaa ja siten parantavat myös opiskelijoiden opiskelutyytyväisyyttä ja hyvinvointi
    corecore