Kieltolain jälkeen : Helsingin anniskeluravintolat 1932-1939

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library.Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla.Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler.Tämän tutkielman tavoitteena tutkia anniskeluravintoloita Helsingissä 1930-luvulla, jolloin anniskelusta tuli jälleen vapaata kieltolain jälkeen. Kieltolaki oli voimassa 1919 -1932. Kieltolain aikana kuitenkin lainkuuliaisuus väheni, eikä kieltolaki vähentänyt väkijuomien käyttöä, vaan laittomuus rehotti kaikkialla maassamme. Väkijuomien -kuljetus ja salakauppa kukoistivat. Kieltolakia rikkoivat kaikki kansankerrokset. Edellä mainituista syistä kieltolaki kumottiin kansanäänestyksessä. Vuonna 1932 säädettiin väkijuomalaki, joka sääteli väkijuomien anniskelua ja vähittäismyyntiä, samassa yhteydessä perustettiin Alkoholiliike, jolle annettiin yksinoikeus väkijuomien vähittäismyynnissä. Anniskelu jäi pääsääntöisesti yksityisten ravintoloitsijoiden vastuulle. Väkijuomalaki sääteli tarkkaan anniskelua. Vuonna 1932 myönnettiin paljon anniskelulupia, jotta laiton viinanmyynti saataisiin loppumaan ja väkijuomat nautittaisiin anniskeluravintoloissa. Ravintoloitsijat olivat helpottuneita kieltolain päättymisestä, koska kieltolaki oli rasittanut ravintolaelinkeinoa. Raittiusväki oli huolissaan maamme väkijuomatilanteesta, koska väkijuomia tarjottiin nyt sekä laittomasti että laillisesti. Erityisen huolissaan oltiin nuorison alkoholin käytöstä. Väkijuomalain voimassaolon ensimmäisenä vuotena uusien anniskelumääräysten noudattaminen oli puutteellista, mikä johtui pääosin tietämättömyydestä. Ravintoloita oli kolmen tasoisia: kansanravintolat, jotka oli tarkoitettu työväestölle, sekä I ja II luokan ravintolat keski- ja yläluokalle. 1930-luvulla luokkajako oli selvempi kuin nykyään ja jokainen luokka kävi omissa ravintoloissaan. Kansanravintoloita pidettiin ongelmana, koska työväestö ei tullut ravintolaan nauttimaan ateriaa, vaan tuli sinne juopumistarkoituksessa. Myös olutravintolat nähtiin ongelmana, koska oluen juomisen aloittamisen katsottiin johtavan väkevämpien juomien käyttöön ja edelleen alkoholismiin. Olutravintoloille anniskelulupia myönnettiin entistä vähemmän ja niiden määrä väheni. Kolmantena ongelmana pidettiin tanssiravintoloita, joissa esiintyi prostituutiota. Ongelmaa yritettiin ratkaista anniskeluravintoloita koskevilla tanssikielloilla. Anniskelun valvonnan toteuttajaksi Helsinkiin perustettiin Valvontatoimikunta, jossa oli edustettuna sekä Alkoholiliike että ravintoloitsijat. Toinen valvontaorganisaatio oli Kansalaisvastuu ry., jonka asiamiehet suorittivat ravintoloiden tarkkailua ilman toimivaltuuksia. Anniskelun valvonnan käytännön työn toteuttajina olivat kunnalliset tarkastajat. Yleisimmät anniskelurikkomukset olivat oluen tarjoilu ilman ateriaa ennen kello 12 ja liika-anniskelu, joka tarkoitti anniskelua päihtyneelle. Anniskeluravintolat olivat luvanvaraisia yrityksiä, koska anniskelulupa oli voimassa vain kolme vuotta, ravintoloitsija ei voinut tehdä kovin pitkälle meneviä suunnitelmia yityksensä suhteen. Anniskeluravintoloiden liikevaihdosta puolet tuli vuonna 1938 väkijuomien myynnistä. Suurin henkilöstöryhmä oli keittiöhenkilökunta, jolla oli kiinteä kuukausipalkka. Tarjoilijoiden palkka koostui pääasiassa asiakkaiden maksamista juomarahoista. Väkijuomien hinnankorotukset 1939 vähensivät asiakkaita ravintoloista. Talvisodan syttyminen samana vuonna aiheutti monenlaisia rajoituksia anniskeluravintoloiden toimintaan. Tutkielman tärkeimpiä tuloksia: 1) Kansalaisvastuun toiminnan selvittäminen ja sen läheinen yhteisyys Alkoholiliikkeeseen, 2) olutvihamielisyys, joka ulottui aina sosiaaliministeriöön asti, 3) lääkärit näkivät oluen juonnissa myönteisiäkin puolia, 4) viranomaisyhteistyön selvittäminen anniskelun valvonnassa, 5) anniskelurikkomusten määrän väheneminen etenkin olutravintoloiden kohdalla, 6) selkeä luokkajako ravintoloiden ja niiden asiakkaiden kohdalla. Tärkeimmät lähteet: Oy Alko Ab Alkoholihallinto-osaston arkisto 1932 -1939. KA. Ravintolalehdet 1932-1939 Kylväjä 1932-1939 Alkoholiliikkeen aikakauskirjat 1936-1939 Alkoholiliikkeen vuosikertomukset 1932-1939 Tutkimuskirjallisuu

Lannoitetypen huuhtoutumisen kinetiikasta ja määristä ruokohelvellä ja nurmella

Maatalous aiheuttaa noin 50 % Suomen vesistöjen typpikuormituksesta. Huuhtoumaan vaikuttaa mm. kasvilaji. Monivuotisten energiakasvien typpihuuhtoumia ei tunneta hyvin. Tässä työssä verrattiin Ruokohelven (Phalaris arundinaceae) ja nurmen typen huuhtoumia kivennäismaalla. Nurmiviljelyn tiedetään vähentävän typpihuuhtoumaa. Ruokohelpi on bioenergiakasvina osoittautunut tehokkaaksi hiilinieluksi eloperäisillä mailla, ja sen dityppioksidipäästöt eloperäisiltä mailta ovat olleet alhaiset. Tutkimuksessa sovellettiin isotooppitekniikoita antamalla typpilannoitus typpi-15 rikastetulla (10 AT-%) ammoniumnitraattina (15NH415NO3). Työssä määritettiin mikä on lannoitetypen huuhtouman osuus kokonaistyppihuuhtoumasta..Ruokohelpi- ja nurmikoealat lannoitettiin noudattaen kasvikohtaisia käytäntöjä (ruokohelpi 80 kg N ha-1, nurmi 2 * kertaan 100 kg N ha-1). Vesinäytteet kerättiin typpianalyyseihin maaperään 0,8 m syvyyteen esiasennetuista keraamisista imuputkista. Näytteistä määritettiin mineraalitypen (NH4 ja NO3) pitoisuudet sekä niiden typpi-isotooppikoostumukset. Näytteenottomenetelmä ei sallinut huuhtouman määrällistä arviointia, vaan enemmänkin laadullisen (15N/14N). Tutkimus toteutettiin Maaningalla kesäkuusta 2011 kesäkuuhun 2012 koealoilla, jotka oli perustettu keväällä 2009.Kummallakin kasvilla nitraattityppipitoisuudet 0,8 m syvyydellä olivat keskimäärin 7 mg NO3-N l-1 heinäkuun loppuun asti, jonka jälkeen NO3-N-pitoisuudet lähtivät laskuun, ruokohelvellä nopeammin. Lokakuun 2011 lopussa ruokohelpiviljelmän NO3-N pitoisuus jäi alle 1 mg l-1 kun se nurmella oli 3,5 mg l-1.Ensimmäisen lannoituksen jälkeen lannoitetypen prosentuaalinen osuus 0,8 m syvyyden nitraattitypestä oli kummallakin kasvilla alle 1 %. Ruokohelvellä lannoiteperäinen huuhtouma ei juuri muuttunut kasvukauden edetessä. Nurmelle annettu toinen lannoitus nosti lannoiteperäisen typen huuhtouman 34,5±19,2 %:iin. Suuri huuhtouma liittyi todennäköisesti toisen lannoituksen jälkeen tulleeseen rankkasateeseen, mikä huuhtoi pintamaahan kertynyttä lannoitetyppeä syvemmälle maaprofiiliin. Kohonnutta lannoitetypen huuhtoumaa ei kuitenkaan seurannut kohonnut NO3-N kokonaispitoisuus.Nurmelta huuhtoutuvan nitraattitypen kokonaispitoisuus ei poikennut merkittävästi ruokohelven vastaavasta, vaikka nurmea lannoitettiin enemmän. Sen sijaan toista lannoitusta seurannut lannoitetypen huuhtouma nurmelta oli huomattavan korkea

Bacterial and Phytoplankton Responses to Nutrient Amendments in a Boreal Lake Differ According to Season and to Taxonomic Resolution

Nutrient limitation and resource competition in bacterial and phytoplankton communities may appear different when considering different levels of taxonomic resolution. Nutrient amendment experiments conducted in a boreal lake on three occasions during one open water season revealed complex responses in overall bacterioplankton and phytoplankton abundance and biovolume. In general, bacteria were dominant in spring, while phytoplankton was clearly the predominant group in autumn. Seasonal differences in the community composition of bacteria and phytoplankton were mainly related to changes in observed taxa, while the differences across nutrient treatments within an experiment were due to changes in relative contributions of certain higher- and lower-level phylogenetic groups. Of the main bacterioplankton phyla, only Actinobacteria had a treatment response that was visible even at the phylum level throughout the season. With increasing resolution (from 75 to 99% sequence similarity) major responses to nutrient amendments appeared using 454 pyrosequencing data of 16S rRNA amplicons. This further revealed that OTUs (defined by 97% sequence similarity) annotated to the same highly resolved freshwater groups appeared to occur during different seasons and were showing treatment-dependent differentiation, indicating that OTUs within these groups were not ecologically coherent. Similarly, phytoplankton species from the same genera responded differently to nutrient amendments even though biovolumes of the majority of taxa increased when both nitrogen and phosphorus were added simultaneously. The bacterioplankton and phytoplankton community compositions showed concurrent trajectories that could be seen in synchronous succession patterns over the season. Overall, our data revealed that the response of both communities to nutrient changes was highly dependent on season and that contradictory results may be obtained when using different taxonomic resolutions

Ecosystem responses to increased organic carbon concentration: comparing results based on longterm monitoring and whole-lake experimentation

Recent increases in terrestrial dissolved organic carbon (DOC) concentrations in northern inland waters have many ecological consequences. We examined available data on carbon cycles and food webs of 2 boreal headwater lakes in southern Finland. Basic limnology and catchment characteristics of a pristine lake, Valkea-Kotinen (VK), were monitored over the past 25 years while the lake has undergone browning and DOC increased from similar to 11 to 13 mg L-1. Pronounced changes in the early 2000s represent a regime shift in DOC concentration and color. Lake Alinen Mustajarvi (AM) was manipulated for 2 years by additions of labile DOC (cane sugar), raising the DOC concentration from similar to 10 to 12 mg L-1, but not changing light conditions. The 2 different approaches both revealed increased concentrations and efflux of carbon dioxide (CO2) from the lakes and thus net heterotrophy and changes in the pelagic community structure following an increase in DOC concentration. Long-term monitoring of VK revealed a decline in phytoplankton primary production (PP) along with browning, which was reflected in retarded growth of young (1-2-year-old) perch. In the experimentally manipulated lake (AM), PP was not affected, and the growth of young perch was more variable. The results suggested the importance of a pathway from labile DOC via benthic invertebrates to perch. Although provided with this extra resource, the food chain based on DOC proved inefficient. Long-term monitoring and whole-lake experimentation are complementary approaches for revealing how freshwater ecosystems respond to climate and/or atmospheric deposition-induced changes, such as browning.Peer reviewe

Metsäjärvien tila ja tulevaisuus

Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksessa vuonna 2004 käynnistetyn ”Pohjois-Karjalan vesistöjen tilan parantaminen” – hankkeen tavoitteena oli selvittää 16 pohjoiskarjalaisen, hajakuormituksen rasittaman metsäjärven ekologista tilaa, siihen vaikuttavia tekijöitä sekä arvioida järvien kunnostustarvetta. Ekologisen tilan arvio tehtiin kasviplanktonin, pohjaeläinten, vesikasvien ja/tai kalaston perusteella. Veden laadun kehitystä selvitettiin pohjasedimentin piilevien avulla. Vedenlaatuun vaikuttavina tekijöinä määritettiin valuma-alueen maankäyttö ja kuormitus sekä järven ominaispiirteet. Tulosten mukaan hankejärvistä suurin osa oli erinomaisessa tai vähintään hyvässä kunnossa, joskin järvien ekologisen tilan arvio saattoi eri biologisten luokittelutekijöiden välillä vaihdella huomattavastikin. Vuonna 2000 hyväksytty Euroopan unionin vesipuitedirektiivi (EU 2000) velvoittaa vesien hyvää tilaa vuoteen 2015 mennessä. Pohjoisen havumetsävyöhykkeen biologisesti ainutlaatuisen ja monimuotoisen vesiluonnon säilymisen edellytyksenä on vesiensuojelun huomioiminen valuma-alueella suunniteltaessa ja toteutettaessa maankäyttöön liittyviä toimenpiteitä. Oirehtivilla metsäjärvillä ja niiden valuma-alueilla tulisi myös kunnostustoimenpiteet aloittaa heti

Lowering water table reduces carbon sink strength and carbon stocks in northern peatlands

Peatlands at high latitudes have accumulated \u3e400 Pg carbon (C) because saturated soil and cold temperatures suppress C decomposition. This substantial amount of C in Arctic and Boreal peatlands is potentially subject to increased decomposition if the water table (WT) decreases due to climate change, including permafrost thaw-related drying. Here, we optimize a version of the Organizing Carbon and Hydrology In Dynamic Ecosystems model (ORCHIDEE-PCH4) using site-specific observations to investigate changes in CO and CH fluxes as well as C stock responses to an experimentally manipulated decrease of WT at six northern peatlands. The unmanipulated control peatlands, with the WT (seasonal max up to 45 cm) below the surface, currently act as C sinks in most years (58 ± 34 g C m year ; including 6 ± 7 g C-CH m year emission). We found, however, that lowering the WT by 10 cm reduced the CO sink by 13 ± 15 g C m year and decreased CH emission by 4 ± 4 g CH m year , thus accumulating less C over 100 years (0.2 ± 0.2 kg C m ). Yet, the reduced emission of CH , which has a larger greenhouse warming potential, resulted in a net decrease in greenhouse gas balance by 310 ± 360 g CO m year . Peatlands with the initial WT close to the soil surface were more vulnerable to C loss: Non-permafrost peatlands lost \u3e2 kg C m over 100 years when WT is lowered by 50 cm, while permafrost peatlands temporally switched from C sinks to sources. These results highlight that reductions in C storage capacity in response to drying of northern peatlands are offset in part by reduced CH emissions, thus slightly reducing the positive carbon climate feedbacks of peatlands under a warmer and drier future climate scenario

Typpi- ja valkuaisomavaraisuuden lisääminen palkokasveja tehokkaasti hyödyntämällä (MoniPalko)

Vuonna 2008 lannoitekustannukset nousivat jyrkästi ja niiden osuus viljanviljelyn kustannuksista oli noin 20 % eli lähes yhtä suuri kuin pääomakustannus. Sittemmin niin energian kuin kasvinviljelytuotteidenkin hinnat ovat laskeneet, mutta viljanviljelyn hehtaaria kohti kuluttamasta energiasta lähes puolet käytetään lannoitteisiin. Lannoitetypen saatavuuden riippuvuus uusiutumattomista energialähteistä aiheuttaa sen, että typen saatavuus on myös huoltovarmuuskysymys. Tehokas keino typpilannoitustarpeen vähentämiseksi on ilmakehän typpeä sitovien palkokasvien käyttö niin karkea- kuin valkuaisrehun tuotannossa ja viherlannoitteena. Nykyistä laajempi palkoviljojen viljely kasvattaisi Suomen valkuaisomavaraisuutta.Tutkimus on jatkoa aiemmille palkokasvien hyväksikäyttöä tutkineille hankkeille. Aiempien ja käynnissä olevien muiden sekä tämän tutkimuksen tuottamaa biologista ja teknistä tietoa yhdistetään käsillä olevan hankkeen talousosiossa.Tutkimuksen tavoitteena on1.Kehittää ja mallintaa uusimpaan tutkimustietoon perustuvia viljelymenetelmiä ja –järjestelmiä, joissa palkokasvit ovat osa taloudellista ja ravinteiden käytön kannalta tehokasta tuotantoa. Tavoitteena on kehittää taloudellisesti ja ekologisesti nykyistä kestävämpiä viljelyjärjestelmiä Suomen olosuhteisiin.2.Etsiä keinoja, joilla parannetaan palkoviljojen sadontuottoa ja lisätään niiden viljelyvarmuutta sekä laajennetaan kasvilajivalikoimaa.3.Kehittää keinoja erityisesti palkokasvien sitoman typen hyväksikäytön tehostamiseksi väkilannoitetypen korvaajina.4.Siirtää olemassa olevaa ja hankkeessa tuotettavaa tutkimustietoa käytännön toimijoille heidän omaan toimintaansa sovellettavaksi.Tutkimuksessa käytetään taloudellista mallintamista ja tuotantomalliratkaisuja sekä kenttäkoe- ja analyysimenetelmiä viherlannoituksen käytön tehostamiseen, palkoviljojen viljelytekniikan parantamiseen sekä laji- ja lajiketutkimukseen sovellettuna. Palkokasvien typensidontapotentiaalia ja sitä kautta syntyvää typpilannoitteiden korvaamismahdollisuutta arvioidaan myös koko maan tasolla.Tutkimus toteutetaan monitieteisenä tutkimuksena pääasiassa MTT:ssa talous- ja kasvintuotannontutkimuksen yhteistyönä sekä yhdessä Helsingin yliopiston soveltavan biologian ja kotieläintieteen laitoksen kanssa. Viherlannoituskokeiden biokaasuosio suoritetaan yhteistyössä Hämeen Ammattikorkeakoulun kanssa. Kasvintuotannon kokeet suoritetaan Jokioisilla ja Mikkelissä. MTT Taloustutkimus vastaa taloudellisen mallinnuksen suorittamisesta.Tutkimus aloitettiin 1.4.2009 ja hanke jatkuu vuoden 2012 maaliskuun loppuun saakka

Arctic soil methane sink increases with drier conditions and higher ecosystem respiration

Arctic wetlands are known methane (CH4) emitters but recent studies suggest that the Arctic CH4 sink strength may be underestimated. Here we explore the capacity of well-drained Arctic soils to consume atmospheric CH4 using >40,000 hourly flux observations and spatially distributed flux measurements from 4 sites and 14 surface types. While consumption of atmospheric CH4 occurred at all sites at rates of 0.092 ± 0.011 mgCH4 m−2 h−1 (mean ± s.e.), CH4 uptake displayed distinct diel and seasonal patterns reflecting ecosystem respiration. Combining in situ flux data with laboratory investigations and a machine learning approach, we find biotic drivers to be highly important. Soil moisture outweighed temperature as an abiotic control and higher CH4 uptake was linked to increased availability of labile carbon. Our findings imply that soil drying and enhanced nutrient supply will promote CH4 uptake by Arctic soils, providing a negative feedback to global climate change

Genetic and Environmental Controls on Nitrous Oxide Accumulation in Lakes

We studied potential links between environmental factors, nitrous oxide (N2O) accumulation, and genetic indicators of nitrite and N2O reducing bacteria in 12 boreal lakes. Denitrifying bacteria were investigated by quantifying genes encoding nitrite and N2O reductases (nirS/nirK and nosZ, respectively, including the two phylogenetically distinct clades nosZ(I) and nosZ(II)) in lake sediments. Summertime N2O accumulation and hypolimnetic nitrate concentrations were positively correlated both at the inter-lake scale and within a depth transect of an individual lake (Lake Vanajavesi). The variability in the individual nirS, nirK, nosZ(I), and nosZ(II) gene abundances was high (up to tenfold) among the lakes, which allowed us to study the expected links between the ecosystem's nir-vs-nos gene inventories and N2O accumulation. Inter-lake variation in N2O accumulation was indeed connected to the relative abundance of nitrite versus N2O reductase genes, i.e. the (nirS+nirK)/nosZ(I) gene ratio. In addition, the ratios of (nirS+ nirK)/nosZ(I) at the inter-lake scale and (nirS+ nirK)/nosZ(I+II) within Lake Vanajavesi correlated positively with nitrate availability. The results suggest that ambient nitrate concentration can be an important modulator of the N2O accumulation in lake ecosystems, either directly by increasing the overall rate of denitrification or indirectly by controlling the balance of nitrite versus N2O reductase carrying organisms.Peer reviewe