Fragmentation Processes in Organic Molecules induced by Synchrotron Radiation

Siirretty Doriast

COLLECTIVE ACTION IN A SMART LIVING PLATFORM ECOSYSTEM: THE ROLE OF PLATFORM LEADERSHIP AND PLATFORM OPENNESS

The growing popularity of mobile and internet-based services is increasingly changing the vision of smart homes from simple home automation to advanced ICT services which are accessible everywhere. Many small and large vendors and service providers across different industries are becoming more aware of the remarkable prospects in the smart living domain. Accordingly, several services bundled with different service platforms are emerging in the market, aiming at providing elderly-care, energy management, security or entertainment services. The overwhelming number of service platforms (mostly with proprietary standards and technologies) has made this domain even more complex and doubtful for users. While collective action between actors for developing common service platforms may solve the complexity and foster adoption of these services, the challenges of cooperation hinder many actors from joint attempts. In this paper, we study how inter-organizational cooperation for developing a common service platform for smart living services emerges. Specifically, we study the influence of platform leadership and platform openness on collective action. We do so by conducting a single case study on a unique collaborative elderly-care platform development project in Finland. The case was critical as it had all the required conditions (i.e. collective action for a common platform development project in the smart living domain) to test our propositions. The results indicate the important role of a central actor or platform leader in promoting and coordinating collaboration, even in the absence of strong interdependency in the ecosystem. We also found that most of the parties are motivated to cooperate for an open industry standard platform instead of a proprietary standard platform to allow easy integration of other services and devices to the platform. However, only under certain rules, the parties open up the business ecosystem and cooperate with new companies

”Meille tämä kaasuputki ei ole ulko- ja turvallisuuspoliittinen kysymys” : Nord Stream -kaasuputkihanke Suomen lainsäädännössä ja eduskunnan puheenvuoroissa vuosina 2005–2010

Nord Stream -kaasuputki herätti voimakkaita tunteita ympäri Eurooppaa jo ennen kuin hankkeen toteuttaminen lyötiin lukkoon 2000-luvun puolivälissä. Nord Stream AG:n tilaama, kahdesta rinnakkaisesta kaasuputkesta koostuva hanke kuljettaa kaasua Venäjän laajoilta maakaasuesiintymiltä Itämeren alitse suoraan Saksaan. Itämerellä putki kulkee Venäjän, Saksan sekä Tanskan aluevesien ja talousvyöhykkeiden lisäksi myös Suomen ja Ruotsin talousvyöhykkeellä. Nord Stream -kaasuputkihanke nähtiin merkittäväksi taloudelliseksi hankkeeksi Euroopan energiahuoltovarmuuden kannalta, sillä maakaasunkulutuksen katsottiin lisääntyvän huimasti lähivuosina ympäristöystävällisempiin polttoaineisiin siirryttäessä. Putkilinjojen rakentaminen aloitettiin huhtikuussa 2010. Ensimmäinen putkilinja otettiin käyttöön elokuussa 2011 ja toinen lokakuussa 2012. Nord Stream AG on monikansallinen yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Sveitsissä. Hanke sai kuitenkin osakseen suurta kritiikkiä, sillä Nord Stream AG:n suurimpana osakkaana on Venäjän valtion omistama Gazprom. Venäjän vuosien 2004 ja 2006 kaasukiistat Itä-Euroopan energiankauttakulkumaiden kanssa nostivat esille huolen, että Venäjä pystyisi kaasuputken avulla painostamaan Euroopan maita poliittisien tarkoitusperiensä saavuttamiseksi. Venäjän luotettavuus varteenotettavana energiatoimittajana kärsi kolauksen kaasukiistojen seurauksena ja sai monet pohtimaan Venäjä-riippuvuuden vähentämistä energiatoimituksissa. Yhtenä suurimmista kysymyksistä kaasuputkeen liittyen oli sen vaikutus erittäin haavoittuvaan Itämereen, mistä esitettiin sekä negatiivisia että positiivisia pitkän aikavälin näkemyksiä. Suomen hallitus näki kaasuputken kansainvälisenä taloudellisena hankkeena, joka on Suomelle ainoastaan ympäristökysymys ja käsitellään myös sellaisena. Valtiojohto sekä muut viranomaistahot korostivat, ettei hanke ole Suomelle ulko- tai turvallisuuspoliittinen kysymys, sillä tehtyjen selvitysten mukaan kaasuputken rakentamisen tai sen käytön ei nähty aiheuttavan sotilaallisia tai poliittisia uhkakuvia. Tutkielman aiheena onkin tarkastella Nord Stream -kaasuputkihankkeen lainmukaisia edellytyksiä Suomessa sekä hankkeesta käytyä keskustelua eduskunnassa vuosina 2005–2010. Tutkielmassa hankkeen lainsäädännöllisiä edellytyksiä on tarkasteltu Suomen lainsäädännön kautta, jonka yhteydessä on myös tarkasteltu hankkeeseen vaikuttavia kansainvälisiä sopimuksia. Hankkeen kannalta oleellisia kansainvälisiä sopimuksia ovat YK:n merioikeusyleissopimus, Espoon sopimus sekä Itämeren suojelusopimus eli ns. Helsingin sopimus, jotka muodostavat sen kansainvälisen sopimusympäristön, jonka puitteissa hankkeen osapuolten tuli soveltaa omaa kansallista lainsäädäntöään. Suomen kansallisesta lainsäädännöstä hankkeeseen vaikuttivat etenkin Suomen talousvyöhykkeestä säädetty laki, jonka mukaan talousvyöhykkeen ympäristösuojelussa ja vesirakentamisessa sovelletaan lakia ympäristövaikutusten arviointimenettelystä, ympäristönsuojelulakia sekä vesilakia ja näiden nojalla annettuja säädöksiä. Suomen lainsäädännön mukaan kaasuputken rakentaminen maan talousvyöhykkeelle edellytti valtioneuvoston suostumusta Suomen talousvyöhykkeen hyödyntämiseksi sekä vesilain mukaista vesilupaa putken rakentamiseksi ja käyttämiseksi maan lainkäyttöalueella, josta päättäminen oli ympäristöviranomaisen tehtävä. Kaasuputkihankkeen toteuttaminen edellyttänyt lainmukaista eduskuntakäsittelyä, eikä hankkeesta päättäminen kuulunut eduskunnalle, vaikka kyseessä olikin merkittävä yhteiskunnallinen kysymys. Eduskunnan kaasuputkihankkeeseen liittyviä puheenvuoroja tarkasteltiin retorisen diskurssianalyysin avulla, jolloin puheenvuorojen argumenteista pystyttiin tunnistamaan kaasuputkihankkeelle annettuja merkityksiä. Puheenvuoroanalyysin tulokset myös kvantifioitiin tilastoihin yleisten argumentaatiotendenssien, merkitysten ilmenemisfrekvenssin sekä mm. puoluekohtaisen tarkastelun helpottamiseksi. Eduskunnassa esitettiin syyskuun 2005 ja huhtikuun 2010 välisenä aikana kaiken kaikkiaan 177 kaasuputkihankkeeseen liittyvää puheenvuoroa 22 eri asia- ja pöytäkirjassa, mikä kertoo, että hanke nähtiin merkittäväksi yhteiskunnalliseksi kysymykseksi. Näissä puheenvuoroissa kaasuputkelle annettiin yhteensä 289 merkitystä. Eniten painoarvoa puheenvuoroissa annettiin hankkeen kielteisille ympäristöpoliittisille vaikutuksille. Toiseksi eniten argumentoitiin hankkeen talous- ja energiapoliittisista merkityksistä, joissa hanke näkyi myönteisessä valossa. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan kannalta hanke puolestaan nähtiin kielteisessä valossa. Eduskunnan puheenvuoroanalyysin avulla tehtiin muutama mielenkiintoinen löydös. Ensinäkin ministerien argumentit pohjautuivat ennakko-oletusten mukaisesti hyvin pitkälti hankkeen juridiikkaan sekä sen lainmukaisiin edellytyksiin. Toinen mielenkiintoinen puoluevertailussa ilmennyt aspekti oli se, että hallitus-oppositiojako ei näkynyt selkeästi hankkeelle annetuissa merkityksissä, vaan hankkeelle annettiin sekä kielteisiä merkityksiä hallituspuolueiden taholta, että myönteisiä merkityksiä oppositiopuolueissa. Lisäksi kaasuputkihanke nähtiin hyvin positiiviselta kannalta Vanhasen ensimmäisen hallituksen pääpuolueissa keskustassa ja SDP:ssä, kun taas Vanhasen II hallituksen ”uudet” puolueet, kokoomus sekä vihreät, suhtautuivat hankkeeseen kriittisesti

PPT-määräyksen ja ATAD 6 artiklan soveltamisedellytysten erot ja yhteensovittaminen EU-vero-oikeudessa

Tutkielmassa käsitellään verosopimusten ja monenkeskisen yleissopimuksen väärinkäytöksiä ehkäisevän yleislausekkeen, ns. pääasiallisen tarkoituksen testin (principal purpose test) ja EU:n veronkiertodirektiivin vastaavan yleislausekkeen soveltamisedellytyksien sisältöä ja tulkintaa. Tavoitteena on mahdollisimman täsmällisesti selvittää, miten näitä yleislausekkeita tulisi tulkita EU-oikeudellisessa kontekstissa ja miten pääasiallisen tarkoituksen testi voitaisiin mahdollisimman tehokkaasti yhteensovittaa EU-oikeudelliseen sääntelyviitekehykseen. Tätä tarkoitusta varten tutkielmassa pyritään tunnistamaan veronkiertodirektiivin ja verosopimusten yleisten veronkiertosäännösten soveltamisedellytysten eroavaisuuksia, ja näiden eroavaisuuksien pohjalta laaditaan tulkintasuositus, joka mahdollisuuksien mukaan eliminoi eroavaisuuksien merkityksen säännösten tulkinnassa. Tulkintasuosituksen muodostamista varten tutkielmassa käydään kattavasti läpi Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuden väärinkäyttöä koskevaa oikeuskäytäntöä, sillä tutkielman EU-oikeudellisen tulokulman vuoksi unionin oikeuden väärinkäytön edellytykset asettavat raamit myös tulkintasuositukselle. Tulkintasuosituksen muodostamisessa pyritään siten tuottamaan pääasiallisen tarkoituksen testin ja veronkiertodirektiivin yleislausekkeen soveltamisedellytyksistä sellainen tulkinta, joka yhdenmukaistaisi säännösten edellytykset mahdollisimman kattavasti siten, että tulkinta olisi linjassa myös unionin oikeuden väärinkäytön vaatimusten kanssa