44 research outputs found

    Henkivakuutus ja solidaarisuuden kehät : vakuutusmainonta vastuuajattelun muokkaajana Suomessa 1945-1990

    Get PDF
    AbstractErilaisten vapaaehtoisten ja lakisääteisten vakuutusten tarkoituksena on jakaa taloudellinen riski ja vastuu kollektiivisesti vakuutettujen kesken. Vakuutuksen eri muodot täydentävät toisiaan ja ovat yhteydessä toisiinsa: kun sosiaalivakuutusjärjestelmä laajentui 1900-luvun jälkipuoliskolla, myös yksityisen henkivakuutuksen tehtävä muuttui. Tässä artikkelissa tarkastellaan kyseistä muutosta henkivakuutusmainonnan kautta. Keskeinen kysymys on, minkälaisia vastuun ja solidaarisuuden muotoja mainonnassa eri aikoina tuotiin esiin. Kun valtio alkoi laajamittaisesti huolehtia ihmisten perusturvasta, vapaaehtoinen vakuutus keskittyi lisäturvan takaamiseen yksilöllisille kuluttajille. Itsen ja perheen kollektiivisen suojelun ohella henkivakuutuksen tärkeimmäksi tavoitteeksi tuli taloudellisen vaurauden aktiivinen tavoittelu säästövakuutusten avulla. Riski olikin sekä uhka että mahdollisuus. Samalla myös riskin jakamisen idea ja solidaarisuus menettivät oikeutustaan yksityisvakuutuksen perusteluna.AbstractPeer reviewe

    Henkivakuutus ja hyvinvoinnin eetos : Riski, vastuu ja solidaarisuus suomalaisessa henkivakuutusmainonnassa 1950-luvulta 1980-luvulle

    Get PDF
    Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library.Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla.Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler.Tutkimuksen ensisijainen tavoite on kartoittaa henkivakuutusteknologian tuottaman vakuutusajattelun historiallista muotoutumista. Keskeisin kysymys koskee sitä, minkälaista hyvinvoinnin eetosta henkivakuutus on eri aikoina tuottanut. Vakuutusta tarkastellaan yhtäältä tietynlaisten käytäntöjen ja toisaalta tietyn rationaliteetin muodostamana hallintana, joka pyrkii vaikuttamaan ihmisten ajattelumalleihin. Tutkimuksen ensisijainen aineisto koostuu suomalaisten henkivakuutusyhtiöiden vuosina 1945-1989 yksityishenkilöille suunnatuista henki-, sairaus-, tapaturma ja säästöhenkivakuutusten mainosesitteistä. Analyysimenetelmänä on käytetty laadullista teema-analyysia yhdistettynä genealogiseen metodologiaan. Työn teoreettinen näkökulma perustuu foucault"laiseen hallinnan analytiikan perinteeseen ja genealogiaan. Työn keskeiset käsitteet ovat riski, vastuu ja solidaarisuus. Vakuutusyhtiöt muokkaavat käsityksiämme riskeistä sekä vastuullisuudesta suhteessa itseen ja toisiin. Yhtäältä riski, vastuu ja solidaarisuus ovat kokoavia käsitteitä, joiden alle tutkimuksen muut teemat asettuvat. Toisaalta nämä käsitteet ovat itse tutkimuskohteita. Vakuutusmainontaa tarkastelemalla tutkimuksessa kuvataan näiden käsitteiden määrittelyä ja muodonmuutoksia. Käsitteiden eksplisiittistä ja implisiittistä käyttöä lähestytään toimintana, joka pyrkii muokkaamaan ihmisten ajattelutapoja ja käyttäytymistä. Tutkimuksen tärkein tulos on mainonnan tuottaman ja heijastaman hyvinvoinnin eetoksen muodonmuutosten kuvaaminen. Hyvinvointi tarkoitti vakuutusmainonnassa elämän hallintaa, jatkuvuutta ja taloudellista turvallisuutta, joiden saavuttaminen edellytti vastuullisuutta, yhtäältä yksilön vastuuta ja toisaalta yhteisvastuuta. Hyvinvoinnin eetos ilmeni eri aikoina eri tavoin nimenomaan suhteessa riskeihin ja niiden hallintaa edellyttävään vastuullisuuteen. Riskin ja vastuun käsitteiden muodonmuutokset olivat kiinteästi yhteydessä toisiinsa. Samalla kun yhteisvastuun korostamisesta siirryttiin yhä enemmän yksilön omaan vastuullisuuteen myös riskin käsite muuttui pelkästä uhkaavasta vaarasta myös lupaavaksi mahdollisuudeksi. Lisäksi tutkimus osoittaa, miten vapaaehtoinen henkivakuutus ja lakisääteinen sosiaalivakuutus ovat kietoutuneet toisiinsa. Molemmat pohjaavat samaan vakuutusteknologiaan, joka perustuu yhtäältä tilastotieteen ja todennäköisyyslaskennan mahdollistamaan riskiteknologiaan ja toisaalta vastuun kollektivointiin. Tutkimus osoittaa, että hyvinvoinnin edistäminen ei ole Suomessa rajoittunut vain hyvinvointivaltion toimintaan ja lainsäädäntöön, vaan se on ollut huomattavasti laaja-alaisempaa. Sosiaalivakuutuksen kehittyminen muodostaa tutkimuksessa keskeisen kontekstin yksityisen henkivakuutuksen tarkastelulle

    Työeläkekuntoutuksen ratkaisukäytännöt sekä kuntoutuksen toimivuus ja vaikuttavuus

    Get PDF
    Selvityksessä tarkastellaan työeläkekuntoutuksen ratkaisukäytäntöä suhteessa lainsäädäntöön sekä työeläkekuntoutuksen toimivuutta ja vaikuttavuutta. Selvitys perustuu asiantuntijahaastatteluihin ja tutkimuskirjallisuuteen. Selvitystä varten haastateltiin työeläkelaitosten asiantuntijalääkäreitä ja kuntoutusasiantuntijoita sekä työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan asiantuntijoita

    Mikä lisää ja mikä vähentää luottamusta eläketurvaan?

    Get PDF

    MVR-mittarin havaintojen painoarvon skaalaaminen vakavuuden mukaan

    Get PDF
    Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli muokata nykyisen maa- ja vesirakennusalan työturvallisuusmittarin (MVR) sisältöä ja ohjeistusta siten, että yksittäiselle havainnolle muodostuu painoarvo sen vakavuuden mukaan. Lähtötietona toimi Infra ry:n toimesta vuonna 2010 uudistettu kolmas painos 1990-luvun lopulla kehitetystä MVR-mittarista. Työn tekohetkellä käytössä ollut MVR-mittari ei havainnossaan ottanut huomioon sitä, kuinka vakavasta puutteesta on kyse. Painoarvon puuttuminen voi heijastua työmaan mittaustuloksiin negatiivisena, eikä täten kuvaisi työturvallisuuden tasoa tai kehittymistä realistisesti. Työ aloitettiin keräämällä työturvallisuushavaintoja ja tekemällä MVR-mittauksia pääosin Länsimetron louhintatyömaalla Espoon Niittykummussa, jossa YIT Rakennus Oy toimi pääurakoitsijana ajotunnelin, aseman ja ratatunneleiden sekä niihin liittyvien kuilujen louhinnoissa. Havainnot ja mittaukset dokumentoitiin tilaajan ohjeistusten mukaisesti ja tavoitetasona MVR-tuloksissa oli 95 %. Lisäksi käytiin, yhdessä yksikön työsuojeluvaltuutetun kanssa, suorittamassa MVR-kalibrointimittaus Länsimetron rakennustyömaalla Espoon Otaniemessä, jossa YIT Rakennus Oy toimi pääurakoitsijana metroaseman rakennusteknisissä töissä.The purpose of this thesis was to develop a model for setting a weight for a finding and thus modify the current safety performance measurement system (MVR—meter). The current system does not include the ability for one to rate a finding by its severity and thereby could cause distortion to the overall result. The revised third edition of the MVR-meter acted as basic data in this thesis. First, a meeting was scheduled with the instructor to compare different models of setting a weight for the findings and to discuss how the individual ways could affect the overall result and the safety level of the worksite itself. As a result, one of the models was chosen for development and to be used for simulation purposes, alongside with the current model. The final result of the study is a safety measurement model which has three weight levels for the finding, depending of the severity and the level of risk caused. The new model can be applied nationally and could replace the current one as soon as it is widely accepted

    Vakuutusyhteiskunta: François Ewald ja solidaarisuuden teknologiat

    Get PDF
    Peer reviewe

    Cooperation of return-to-work professionals : the challenges of multi-actor work disability management

    Get PDF
    Purpose: This article explores which concrete factors hinder or facilitate the cooperation of return-to-work (RTW) professionals in a complex system of multiple stakeholders. Method: The empirical material consists of in-depth interviews with 24 RTW professionals from various organizations involved in work disability management in Finland. The interviews were analyzed using thematic content analysis. Results: The study revealed several kinds of challenges in the cooperation of the professionals. These were related to two partly interrelated themes: communication and distribution of responsibility. The most difficult problems were connected to the cooperation between public employment offices and other stakeholders. However, the study distinguished notable regional differences depending primarily on the scale of the local network. The main areas of improvement proposed by the interviewees were related to better networking of case managers and expansion of expertise. Conclusions: The article argues for the importance of systematic networking and stresses the role of public employment services in the multi-actor management of work disabilities. The article contributes to existing work disability case management models by suggesting the employment administration system as an important component in addition to health care, workplace and insurance systems. The study also highlights the need for expansion of expertise in the field. Implications for Rehabilitation Cooperation between RTW professionals in public employment offices and other organizations involved in work disability management was considered inadequate. In order to improve the cooperation of RTW professionals, the stakeholders need to create more systematic ways of communication and networking with professionals in other organizations. There is a need to expand the expertise in work disability management and rehabilitation, partly by increasing the role of other professionals than physicians.This is an Accepted Manuscript of an article published by Taylor & Francis in Disability and Rehabilitation on 3 July 2016

    Pension financialization and collective risk sharing in Canada and Finland

    Get PDF
    This article contributes to the debate concerning pension financialization and how countries are adapting their pension systems to respond to demographic ageing. We do so by examining the statutory pension systems of Canada and Finland, which diverge interestingly from current international trends. The Canadian and Finnish public pension schemes reflect two tendencies often associated with pension financialization: an increasing reliance on financial markets and an investment policy with a diversified asset allocation. However, unlike in many other countries, this has not resulted in heightened individual risks in old-age income security caused by a shift from defined benefit to defined contribution pensions – an otherwise common trend internationally

    Yksityinen säästäminen eläkeaikaa varten : mahdollisuus vai tarve?

    Get PDF
    Tutkimuksessa tarkastellaan miten yksityinen säästäminen eläkeaikaa varten kytkeytyy taloudellisiin mahdollisuuksiin ja miten lakisääteiseen eläketurvaan liittyvä luottamus tai epävarmuus heijastuu mahdollisiin säästämistarpeisiin. Tutkimusaineistona on Eläketurvakeskuksen Luottamus eläketurvaan -kyselyaineisto vuodelta 2014

    Yksityinen säästäminen eläkeaikaa varten: mahdollisuus vai tarve?

    Get PDF
    Tutkimuksessa tarkastellaan miten yksityinen säästäminen eläkeaikaa varten kytkeytyy taloudellisiin mahdollisuuksiin ja miten lakisääteiseen eläketurvaan liittyvä luottamus tai epävarmuus heijastuu mahdollisiin säästämistarpeisiin. Tutkimusaineistona on Eläketurvakeskuksen Luottamus eläketurvaan -kyselyaineisto vuodelta 2014
    corecore