Palkokasvisäilörehujen vaikutukset sonnien rehun syöntiin, kasvuun ja teurastuloksiin

Palkokasveilla voidaan vähentää lannoitetypen käyttöä ja seoskasvustona nurmien tai viljojen kanssa, voidaan palkokasveilla parantaa säilörehun raakavalkuaispitoisuutta sekä kokoviljasäilörehun sulavuutta. Tutkimuksia palkokasvisäilörehujen tuotantovaikutuksista lihanautojen ruokinnassa on kuitenkin vähän saatavilla. Tämän maisterintutkielman tavoitteena oli selvittää palkokasvisäilörehujen vaikutukset liha- ja maitorotuisten sonnien rehun syöntiin, kasvuun ja teurastuloksiin. Tutkimuksessa oli kaksi osakoetta, jotka toteutettiin Luonnonvarakeskuksen (Luke) Ruukin toimipisteen tutkimusnavetassa Siikajoella 2014. Tutkielman aineisto oli osa Edistystä luomutuotantoon – hanketta. Molemmissa kokeissa oli kolme koeruokintaa, joilla oli 20 sonnia, 10 aberdeen angus-rotuista (ab) ja 10 ayrshire-rotuista (ay). Sonnit saivat vapaasti seosrehuja, jotka sisälsivät säilörehua 65 % kuiva-aineesta ja litistettyä ohraa 35 % kuiva-aineesta. Ensimmäisessä kokeessa alsikeapilasäilörehu (D-arvo 603 g/kg kuiva-ainetta (ka), raakavalkuaista (rv) 164 g/kg ka) korvasi timoteisäilörehusta joko 50 % tai 100 %. Toisessa kokeessa verrattiin härkäpapuvehnä- ja hernevehnäsäilörehujen (D-arvot 608 g/kg ka ja rv 154–174 g/kg ka) tuotantovaikutuksia timoteisäilörehuun. Timoteisäilörehu (D-arvo 629 g/kg ka, rv 129 g/kg ka) oli sama molemmissa kokeissa. Timoteisäilörehun korvaaminen palkokasvisäilörehuilla ei vaikuttanut merkitsevästi sonnien rehun syöntiin tai kasvuun. Palkokasvisäilörehut lisäsivät sonnien valkuaisen saantia, mutta heikensivät valkuaisen hyväksikäyttöä, koska sonnit saivat tarpeeksi valkuaista jo timoteisäilörehupohjaisesta ruokinnasta. Sonnit söivät enemmän härkäpapusäilörehua kuin hernesäilörehua, mutta sonnien kasvussa ei ollut eroa. Näin ollen rehun hyväksikäyttö oli heikompaa härkäpapu- kuin hernesäilörehulla. Alsikeapilan lisääminen ruokintaan vähensi hieman ruhojen rasvoittumista verrattuna timoteisäilörehuun. Erot teurastuloksissa ruokintojen välillä olivat kuitenkin pieniä. Molemmissa kokeissa ab-sonneilla oli odotetusti paremmat kasvu- ja teurastulokset sekä tehokkaampi rehun hyväksikäyttö kuin ay-sonneilla. Tulosten perusteella palkokasvisäilörehut sopivat lihanautojen ruokintaan korvaamaan timoteisäilörehua. Palkokasvien suuresta raakavalkuaispitoisuudesta johtuen niiden käyttöä lihanautojen ruokinnassa kannattaa kuitenkin rajoittaa, ettei typen hyväksikäyttö heikkenisi ja ylimääräistä typpeä menetettäisi virtsan mukana

Sealed in a lake : Biology and conservation of the endangered Saimaa ringed seal

Wildlife species living in proximity with humans often suffer from various anthropogenic factors. Here, we focus on the endangered Saimaa ringed seal (Pusa hispida saimensis), which lives in close connection with humans in Lake Saimaa, Finland. This unique endemic population has remained landlocked since the last glacial period, and it currently consists of only similar to 400 individuals. In this review, we summarize the current knowledge on the Saimaa ringed seal, identify the main risk factors and discuss the efficacy of conservation actions put in place to ensure its long-term survival. The main threats for this rare subspecies are bycatch mortality, habitat destruction and increasingly mild winters. Climate change, together with small population size and an extremely impoverished gene pool, forms a new severe threat. The main conservation actions and priorities for the Saimaa ringed seal are implementation of fishing closures, land-use planning, protected areas, and reduction of pup mortality. Novel innovations, such as provisioning of artificial nest structures, may become increasingly important in the future. Although the Saimaa ringed seal still faces the risk of extinction, the current positive trend in the number of seals shows that endangered wildlife populations can recover even in regions with considerable human inhabitation, when legislative protection is combined with intensive research, engagement of local inhabitants, and innovative conservation actions. Such multifaceted conservation approaches are needed in a world with a growing human population and a rapidly changing climate.Peer reviewe

Ilveskanta Suomessa 2023

Kanta-arvion 2023 perusteella Suomen ilveskanta on kasvanut arviolta 9 % edelliseen vuoteen verrattuna. Ennen metsästyskautta 2023/2024 Suomessa arvioidaan olevan 2390–2575 yli vuoden ikäistä ilvestä. Pentuehavaintojen perusteella vuonna 2022 arvioidaan havaitun noin 438–468 pentuetta, mikä on noin 38 pentuetta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Arviossa ei ole mukana Ahvenanmaan pentuehavaintoja. Se ei myöskään sisällä arviota touko-kesäkuussa 2023 syntyneistä pennuista. Pääosassa maata ilveskanta on kasvanut. Ilveskanta on kasvanut selvästi Suomen riistakeskuksen alueista Rannikko-Pohjanmaalla, Kainuussa, Keski-Suomessa, Pohjois-Hämeessä ja poronhoitoalueen ulkopuolisessa osassa Lappia. Pentueiden määrä on edelliseen vuoteen verrattuna pienentynyt ainoastaan Etelä-Hämeessä. Muualla maassa kanta on pysynyt ennallaan tai kasvanut maltillisesti. Nyt havaittu kasvu on seurausta maltillisesta metsästysverotustasosta. Ilvesten luontaisessa kuolleisuudessa ei ole tapahtunut tiedossa olevia muutoksia aikaisempiin vuosiin verrattuna. Ilveskannan aikaisemman laskusuunnan merkittävimpänä syynä on ollut metsästyskuolleisuus. Kanta-arvio pohjautuu petoyhdyshenkilöiden 1.9.2022–28.2.2023 kirjaamien pentuehavaintojen pohjalta tehtyyn arvioon erillisten pentueiden määrästä. Kaikki ilveshavainnot pitivät sisällään yhteensä ~5 700 kpl ilvespentueiden näkö- ja jälkihavaintoa, mikä on ~45 % enemmän kuin vastaavana aikajaksona kaudella 2021–2022. Tämä johtunee suuremmasta ilveskannasta, havainnointiaktiivisuuden kasvusta sekä viime talven koko maan erinomaisesta lumitilanteesta, joka auttoi jälkien havainnoinnissa Tänä vuonna ilveskannan ennustamisessa otettiin käyttöön uudistettu, ikärakenteinen populaatiomalli, joka kykenee kuvaamaan ilvespopulaation vaihtelua entistä tarkemmin. Uusi malli huomioi viiveen, jolla metsästysverotus näkyy ilveskannan kehityksen suunnassa. Mallin avulla voidaan arvioida pentueiden ja eri ikäisten ilvesten sekä menneitä että tulevia määriä. Mallin tulosten mukaan ilvespopulaatio pysyisi vakaana noin 13 % verotusosuudella, mikä tarkoittaisi noin 410 ilveksen kokonaissaalista metsästyskaudella 2023–2024. Verotusosuudella 22 % kanta kääntyisi noin 10 % vuosittaiseen laskuun ja 5 % verotusosuudella kannan voisi odottaa kasvavan 10 % vuosittain

Vargstammen i Finland i mars 2021

I mars 2021 fanns det i Finland med största sannolik 57 vargrevir med ett revirmarkerande par eller en familjegrupp (54–59 med 90 % sannolikhet). Antalet familjegrupper var 35 (32–38) och antalet parrevir 22 (18–25). Innanför Finlands riksgräns levde 28 flockar (25–30 med 90 % sannolikhet) och 20 par (17–23 med 90 % sannolikhet). På vardera sidan om riksgränsen förekom sju s.k. gräns-revir med revirmarkerande flockar (6–8) och två med revirmarkerande par 2 (1–3). Inom det västra stamförvaltningsområdet förekom 21 (19–23) revir med revirmarkerande familjegrupper och 12 (9–14) med revirmarkerande par, medan det i östra Finland fanns uppskattningsvis 13 (12–15) familjegrupper och nio (7–11) par. I renskötselområdet rörde sig sannolikt en (0–2) gränsflock och ett (0–2) par. Antalet familjegrupper som påträffades i Finland i mars 2021 var cirka 16 procent större än i mars 2020. Jämför man det mest troliga antalet flockar som rör sig helt på finsk mark med föregående års uppskattning av samma är ökningen 12 %. Antalet par var cirka 23 % högre än 2020. Den finska vargstammen har fluktuerat kraftigt under nuvarande årtusendet. Efter 2017 har antalet vargar ökat enhetligt. Observationer från varje undersökt område, känd dödlighet och DNA-analyser användes för att bedöma revirstatus (familjegrupp, par) och antalet vargar i varje flock. Höstliga lokaliseringar av märkta vargar användes för att utforma revirgränser. Därtill har riktat fältarbete genomförts på en andel revir. Antalet vargar är under vargens årscykel minst i mars, innan valpningen i april–maj. Förändringarna i vargstammen efter mars beskrivs med en prognosmodell som bygger på forskningsdata om vargens valpresultat och dödlighet. I november 2021 kommer det med 90 procents sannolikhet att finnas 36–51 flockar. Vid utgången av mars 2022 finns det 21–43 flockar, med 90 % sannolikhet

Susikanta Suomessa maaliskuussa 2021

Maaliskuussa 2021 Suomessa oli todennäköisimmin yhteensä 57 parin tai perhelauman asuttamaa susireviiriä (90 % todennäköisyysväli: 54–59). Perhelaumojen todennäköisin määrä oli 35 (32–38) ja parin asuttamien reviireiden määrä vastaavasti 22 (18–25). Kokonaan Suomen puolella oli 28 perhelaumaa (90 % todennäköisyysväli: 25–30) ja 20 paria (90 % todennäköisyysväli: 17–23). Laumareviireistä seitsemän (6–8) ja parin reviireistä kaksi (1–3) sijaitsi Suomen itäisen valtakunnanrajan molemmin puolin (ns. rajareviirit). Läntisen Suomen kannanhoitoalueella oli 21 (19–23) perhelauman ja 12 (9–14) parin asuttamaa reviiriä, vastaavasti itäisessä Suomessa arvioitiin olleen 13 (12–15) perhelaumaa ja yhdeksän (7–11) paria. Poronhoitoalueella arvioitiin liikkuneen yhden (0–2) rajalauman ja yhden (0–2) parin. Suomessa havaittujen perhelaumojen määrä oli maaliskuussa 2021 arviolta noin 16 % suurempi kuin maaliskuussa 2020. Verrattaessa kokonaan Suomen puolella liikkuneiden laumojen todennäköisintä määrää vuotta aiempaan arvioon kasvuksi saadaan 12 %. Parien määrä oli noin 23 % suurempi kuin vuonna 2020. Suomen susikannan koko on kuluvalla vuosituhannella vaihdellut voimakkaasti. Susikanta on kasvanut yhtäjaksoisesti vuodesta 2017. Reviirien statuksen (perhelauma, pari) ja laumojen yksilömäärien arviointiin käytettiin kultakin tarkasteltavalta alueelta kirjattuja havaintoja, tunnettua kuolleisuutta sekä DNA-analyyseja. Pannoitettujen susien syksyisiä paikannuksia käytettiin avuksi reviirien rajojen hahmottelussa. Lisäksi osassa reviireitä on tehty erillistä maastotyötä. Vuodenkierrossa susien määrä on pienimmillään maaliskuussa, ennen huhti–toukokuussa tapahtuvaa pentujen syntymistä. Susikannan muuttumista maaliskuun jälkeen kuvataan ennustemallilla, joka perustuu tutkimustietoon suden pentutuotosta ja kuolleisuudesta. Susilaumojen määräksi marraskuussa 2021 ennustetaan 36-51, 90 % todennäköisyydellä. Maaliskuun 2022 lopussa 90 prosentin todennäköisyysväli on 21–43 laumaa

Range-wide variation in grey seal (Halichoerus grypus) skull morphology

The large interspecific variation in marine mammal skull and dental morphology reflects ecological specialisa-tions to foraging and communication. At the intraspecific level, the drivers of skull shape variation are less well understood, having implications for identifying putative local foraging adaptations and delineating populations and subspecies for taxonomy, systematics, management and conservation. Here, we assess the range-wide intraspecific variation in 71 grey seal skulls by 3D surface scanning, collection of cranial landmarks and geo-metric morphometric analysis. We find that skull shape differs slightly between populations in the Northwest Atlantic, Northeast Atlantic and Baltic Sea. However, there was a large shape overlap between populations and variation was substantially larger among animals within populations than between. We hypothesize that this pattern of intraspecific variation in grey seal skull shape results from balancing selection or phenotypic plasticity allowing for a remarkably generalist foraging behaviour. Moreover, the large overlap in skull shape between populations implies that the separate subspecies status of Atlantic and Baltic Sea grey seals is questionable from a morphological point of view.Peer reviewe

Causes and consequences of fine-scale population structure in a critically endangered freshwater seal

Abstract Background Small, genetically uniform populations may face an elevated risk of extinction due to reduced environmental adaptability and individual fitness. Fragmentation can intensify these genetic adversities and, therefore, dispersal and gene flow among subpopulations within an isolated population is often essential for maintaining its viability. Using microsatellite and mtDNA data, we examined genetic diversity, spatial differentiation, interregional gene flow, and effective population sizes in the critically endangered Saimaa ringed seal (Phoca hispida saimensis), which is endemic to the large but highly fragmented Lake Saimaa in southeastern Finland. Results Microsatellite diversity within the subspecies (H E = 0.36) ranks among the lowest thus far recorded within the order Pinnipedia, with signs of ongoing loss of individual heterozygosity, reflecting very low effective subpopulation sizes. Bayesian assignment analyses of the microsatellite data revealed clear genetic differentiation among the main breeding areas, but interregional structuring was substantially weaker in biparentally inherited microsatellites (F ST = 0.107) than in maternally inherited mtDNA (F ST = 0.444), indicating a sevenfold difference in the gene flow mediated by males versus females. Conclusions Genetic structuring in the population appears to arise from the joint effects of multiple factors, including small effective subpopulation sizes, a fragmented lacustrine habitat, and behavioural dispersal limitation. The fine-scale differentiation found in the landlocked Saimaa ringed seal is especially surprising when contrasted with marine ringed seals, which often exhibit near-panmixia among subpopulations separated by hundreds or even thousands of kilometres. Our results demonstrate that population structures of endangered animals cannot be predicted based on data on even closely related species or subspecies

Vargstammen i Finland i mars 2022

I mars 2022 fanns det i Finland med största sannolikhet totalt 60 revir med revirmarkerande par eller familjegrupper (57–63 med konfidensgrad 90 %). Det mest sannolika antalet familjegrupper var 37 (34–41) och antalet parrevir var 23 (19–27). På enbart finskt territorium levde 32 familjegrupper (29–36 med konfidensgrad 90 %) och 21 par (17–24 med konfidensgrad 90 %). På vardera sidan av den östra riksgränsen fanns fyra s.k. gränsrevir med revirmarkerande flockar (3–5) och tre med revirmarkerande par (2–4). I västra Finland fanns 26 (23–29) revir med familjegrupper och 15 (12–18) revir med revirmarkerande par, på motsvarande sätt uppskattades att det i östra Finland fanns 11 (10–13) revir med familjegrupper och 8 (6–9) revir med revirmarkerande par. I renskötselområdet rörde sig sannolikt ett (0–2) revirmarkerande par. Antalet familjegrupper som påträffades i Finland i mars 2022 var det samma som i mars 2021. Vid jämförelse av det mest sannolika antalet flockar som helt lever på finskt territorium kan en ökning på 7 procent konstateras jämfört med året innan. Antalet revirmarkerande par hade enligt beräkningarna ökat med cirka 17 procent jämfört med år 2021. Under det innevarande årtusendet har storleken på vargstammen i Finland varierat kraftigt. Efter 2017 har antalet vargar ökat kontinuerligt. Bedömningen av revirstatus (familjegrupp, par) och antalet individer i flockarna gjordes utifrån observationer från varje granskat område, känd dödlighet och DNA-analyser. Dessutom utfördes separat terrängarbete på en del av reviren. Antalet vargar är under vargens årscykel lägst i mars, före valpningen i april–maj. Förändringarna i vargstammen efter mars beskrivs med en prognosmodell som bygger på forskningsdata om vargens valpresultat och dödlighet. I november 2022 kommer det med 90 procents sannolikhet att finnas 35–49 flockar. Vid utgången av mars 2023 finns det 20–42 flockar, med konfidensgraden 90 procent

Genomic evidence uncovers inbreeding and supports translocations in rescuing the genetic diversity of a landlocked seal population

Peer reviewe