57 research outputs found

    Uusien sanojen oppiminen afasiassa

    Get PDF
    Peer reviewe

    Rauman seudun vesihuollon kehittämissuunnitelma : Tiivistelmä

    Get PDF
    Rauman seudun alueellisessa vesihuollon kehittämissuunnitelmassa on selvitetty Rauman kaupungin, Euran, Eu ajoen, Köyliön ja Säkylän kuntien vesihuollon alueelliset ratkaisuvaihtoehdot niin, että vedenhankinta ja jätevesien käsittely voidaan järjestää tulevaisuudessa parhaalla mahdollisella tavalla. Suunnittelualueen kuntien lisäksi on selvitetty vesihuollon yhtymäkohdat Harjavallan ja Kokemäen kaupunkeihin ja Pyhärannan kuntaan. Suunnittelutyön toimeksiantajana olivat Lounais-suomen ympäristökeskus, Rauman kaupunki, Euran, Eurajoen Köyliön ja Säkylän kunnat. Suunnitelman on laatinut AIRIX Ympäristö Oy. Suunnittelutyö on jaettu neljään osaraporttiin. Ensimmäinen osaraportti käsittää perusselvitykset, toinen ennusteet, tavoitteet ja suunnitteluperusteet, kolmannessa osaraportissa vertaillaan suunnitteluvaihtoehtoja ja neljännessä esitetään yleissuunnitelma valitulle suunnitelmaratkaisulle. Suunnittelualueen vedenhankinta järjestetään käyttäen nykyisiä alueella sijaitsevia pinta- ja pohjavesivaroja. Rauman kaupunki hankkii veden Eurajoesta ja Lapinjoesta. Eurajoen kunta käyttää nykyisiä pohjavedenottamoita. Eura, Köyliö ja Säkylä tiivistävät yhteistyötä vedenhankinnassa. Vedenhankinta keskittyy Säkylänharjulle, jonne rakennetaan uusi ottamo.Kuntien välille rakennetaan yhdysvesijohtoja varmistamaan vedenhankintaa. Kuntien vedenhankinta poikkeustilanteissa tulee turvatuksi. Jätevesien puhdistus tapahtuu myös jatkossa kolmessa puhdistamossa, jotka sijaitsevat Raumalla, Eurassa ja Säkylässä. Yleissuunnitelmaan jätettiin vaihtoehto, jossa Säkylän Köörnummen puhdistamon lopetetaan ja jätevedet johdetaan Euraan. Kehittämissuunnitelma sisältää nykyisessä laajuudessaan hankkeiden mitoitusperusteet ja tekniset perusratkaisut ja alustavat kustannusarviot. Kehittämissuunnitelman toiminta-ajatuksen mukaan seuraavassa vaiheessa laaditaan hankesuunnitelmat. Samalla selvitetään kunnallisen päätöksenteon eteneminen, hankkeiden rahoitus ja kustannusten jako. Hankkeiden käynnistyessä yleissuunnitelmien pohjalta laaditaan yksityiskohtaiset rakennussuunnitelmat. Alueellinen kehittämissuunnitelma ja siinä ehdotetut hankkeet tulee ottaa huomioon kunnallisia vesihuollon kehittämissuunnitelmia laadittaessa

    Efficacy of a multicomponent singing intervention on communication and psychosocial functioning in chronic aphasia: A randomized controlled crossover trial

    Get PDF
    The ability to produce words through singing can be preserved in severe aphasia, but the benefits of group-based singing rehabilitation in aphasia are largely unknown. Our aim was to determine the efficacy of a multicomponent singing intervention on communication and speech production, emotional-social functioning and caregiver well-being in aphasia. Fifty-four patients with acquired brain injury and chronic aphasia and their family caregivers (n = 43) were recruited. Using a crossover randomized controlled trial design, participants were randomized to two groups who received a 4-month singing intervention either during the first or second half of the study in addition to standard care. The intervention comprised weekly group-based training (including choir singing and group-level melodic intonation therapy) and tablet-assisted singing training at home. At baseline, 5- and 9-month stages, patients were assessed with tests and questionnaires on communication and speech production, mood, social functioning, and quality of life and family caregivers with questionnaires on caregiver burden. All participants who participated in the baseline measurement (n = 50) were included in linear mixed model analyses. Compared with standard care, the singing intervention improved everyday communication and responsive speech production from baseline to 5-month stage, and these changes were sustained also longitudinally (baseline to 9-month stage). Additionally, the intervention enhanced patients’ social participation and reduced caregiver burden. This study provides novel evidence that group-based multicomponent singing training can enhance communication and spoken language production in chronic aphasia as well as improve psychosocial wellbeing in patients and caregivers.Peer reviewe

    Speech segmentation in aphasia

    Get PDF
    Background: Speech segmentation is one of the initial and mandatory phases of language learning. Although some people with aphasia have shown a preserved ability to learn novel words, their speech segmentation abilities have not been explored. Aims: We examined the ability of individuals with chronic aphasia to segment words from running speech via statistical learning. We also explored the relationships between speech segmentation and aphasia severity, and short-term memory capacity. We further examined the role of lesion location in speech segmentation and short-term memory performance. Methods & Procedures: The experimental task was first validated with a group of young adults (n = 120). Participants with chronic aphasia (n = 14) were exposed to an artificial language and were evaluated in their ability to segment words using a speech segmentation test. Their performance was contrasted against chance level and compared to that of a group of elderly matched controls (n = 14) using group and case-by-case analyses. Outcomes & Results: As a group, participants with aphasia were significantly above chance level in their ability to segment words from the novel language and did not significantly differ from the group of elderly controls. Speech segmentation ability in the aphasic participants was not associated with aphasia severity although it significantly correlated with word pointing span, a measure of verbal short-term memory. Case-by-case analyses identified four individuals with aphasia who performed above chance level on the speech segmentation task, all with predominantly posterior lesions and mild fluent aphasia. Their short-term memory capacity was also better preserved than in the rest of the group. Conclusions: Our findings indicate that speech segmentation via statistical learning can remain functional in people with chronic aphasia and suggest that this initial language learning mechanism is associated with the functionality of the verbal short-term memory system and the integrity of the left inferior frontal region

    Novel word acquisition in aphasia: Facing the word-referent ambiguity of natural language learning contexts

    Get PDF
    Recent research suggests that some people with aphasia preserve some ability to learn novel words and to retain them in the long-term. However, this novel word learning ability has been studied only in the context of single word-picture pairings. We examined the ability of people with chronic aphasia to learn novel words using a paradigm that presents new word forms together with a limited set of different possible visual referents and requires the identification of the correct word-object associations on the basis of online feedback. We also studied the relationship between word learning ability and aphasia severity, word processing abilities, and verbal short-term memory. We further examined the influence of gross lesion location on new word learning. The word learning task was first validated with a group of forty-five young adults. Fourteen participants with chronic aphasia were administered the task and underwent tests of immediate and long-term recognition memory at 1 week. Their performance was compared to that of a group of fourteen matched controls using growth curve analysis. The learning curve and recognition performance of the aphasia group was significantly below the matched control group, although above-chance recognition performance and case-by-case analyses indicated that some participants with aphasia had learned the correct word-referent mappings. Verbal short-term memory but not word processing abilities predicted word learning ability after controlling for aphasia severity. Importantly, participants with lesions in the left frontal cortex performed significantly worse than participants with lesions that spared the left frontal region both during word learning and on the recognition tests. Our findings indicate that some people with aphasia can preserve the ability to learn a small novel lexicon in an ambiguous word-referent context. This learning and recognition memory ability was associated with verbal short-term memory capacity, aphasia severity and the integrity of the left inferior frontal region

    Joulu saapuu kaupunkiin : käyttäjälähtöinen tapahtuman kehittäminen

    Get PDF
    Toimeksiantona oli kehittää Jyväskylän Elävä Kaupunkikeskusta ry:n vuosittain järjestämää Jyväskylän Joulukadun avauksen sisältöä käyttäjälähtöisemmäksi. Käyttäjälähtöisellä palveluiden suunnittelulla varmistetaan kohderyhmän kannalta oikea palvelun tuottamistapa ja tarjonta, jotta palvelulle löytyy käyttäjiä. Kehittämistyön tuloksia haluttiin näkyväksi jo vuoden 2012 toteutuksessa, missä myös onnistuttiin hyvin nopeasta aikataulusta huolimatta. Työ aloitettiin taustatutkimuksella, jolla haettiin ideoita ja inspiraatioita muista Suomen ja Euroopan vastaavista tapahtumista. Käyttäjälähtöisyyden huomioimiseksi määriteltiin ensin tapahtuman kohderyhmät, minkä jälkeen laadittiin asiakaskysely. Kyselyllä kerättiin aineistoa sisällön suunnittelua varten. Tapahtuman suunnittelun lisäksi opinnäytteen tekijät olivat mukana myös tapahtuman toteutuksessa. Kolmipäiväisen Joulukadun avaustapahtuman aikana tehtiin havainnointia sisällön onnistumisesta ja tapahtuman sujuvuudesta. Tapahtuman jälkeen kerättiin palautetta esiintyjiltä ja vertailtiin järjestettyä tapahtumaa muihin Suomen vuoden 2012 joulukatujen avaustapahtumiin. Tapahtuman aikana ja tapahtuman jälkeen tehdyillä havaintotutkimuksilla haluttiin varmistaa, oliko sisältöä kehitetty käyttäjälähtöisyyden kannalta oikeaan suuntaan ja pyrittiin tekemään jatkokehittämisehdotuksia. Tutkimuksen tuloksista selviää, että kohderyhmillä on paljon toiveita ja odotuksia Joulukadun avaustapahtuman suhteen. Tapahtuman sisällön kehittäminen täysin käyttäjälähtöiseksi havaittiin pidemmäksi prosessiksi kuin opinnäytetyön aikana oli mahdollista tehdä. Yhdistyksen on vaikea vastata esille tulleisiin toiveisiin ja odotuksiin niin hyvin kuin käyttäjät toivovat. Sen vuoksi nykyinen toteutusmalli kaipaisi arviointia ja resurssien lisäämistä. Opinnäytetyöllä saatiin tehtyä hyvä lähtötilannekartoitus ja testattua joitakin uusista ideoista käytännössä. Niiden pohjalta on hyvä jatkaa tapahtuman sisällön kehittämistä.The purpose of the thesis was to develop an annual Christmas opening event that is perpetually organized by Jyväskylä Living City Center Association. The assignment was to bring the content of the show more customer-oriented than it has been. The reason for developing the event was to attract more customers to this event and to increase their satisfaction during the event. The results were wished to be put into operation already in the 2012 realization. Even though the schedule was challenging some improvements were put into operation. The work started with background research to find new ideas and inspirations, which were sought from other Christmas events in Finland and in Europe. To perceive a more customer-oriented approach, the segments of the event in question were first defined and the questionnaire was drawn up next. The purpose of the questionnaire was to gather data for planning the event’s content. Besides the planning, the authors were also involved in the realization of the 2012 event. The authors did also observation research for the event’s fluency during and after the event. The reason for this research was to find out if the solutions were right ones to bring more customer orientation for the event and to find suggestions for future researches. The results revealed that the customers had a lot of expectations and wishes. Due to the association´s current resources it was very difficult to meet these expectations as well as it was desired. Therefore, the current pattern of realization should be evaluated and it is necessary to increase the event´s planning and realization resources. The thesis was useful in making a starting point charting. Furthermore, some ideas were tested in practice. Based on them, it will be easy to continue further developing the event.Liitteiden osuus opinnäytetyöstä 25 sivua

    Lääkärijohtaja - lääkäri vai johtaja? Tutkimus lääkärijohtajan roolijännitteistä ja johtamisroolin omaksumisesta erikoissairaanhoidossa

    Get PDF
    Lääkärijohtaja -lääkäri vai johtaja? Erikoissairaanhoito, sen toimintaympäristö ja johtaminen ovat muuttuneet voimakkaasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Väestön vaatimukset terveudenhuollon palvelujen sujuvuudelta ja kunnallisten päättäjien odotukset erikoissairaanhoidon tuloksellisuudelta ovat kasvaneet.1990-luvun alun taloudellinen lama, väestön vanheneminen, kroonistuvat sairaudet, medikalisaatio sekä lääketieteen sovellusten kehittyminen ovat monimutkaistaneet erikoissairaanhoitoa ja sen suhdetta ympäräivään yhteiskuntaan. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kansainvälisen johtamistyön ristiriitoja kuvaavan mittarin avulla, millaisena sekä potilastyötä että johtamistyötä tekevät lääkärijohtajat ovat kokeneet muuttuneen erikoissairaanhoidon toimintaympäristön ja ovatko muutokset aiheuttaneet heille roolijännitteitä perinteisen lääkärin roolin ja uuden johtajan roolin välille. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin, onko tutkituilla roolijännitteillä ja muilla yksilö- tai ympäristötekijöillä vaikutusta lääkärijohtajien johtamismotivaatioon ja johtamisroolin omaksumiseen erikoissairaanhoidossa. Tutkimus tehtiin Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä vuonna 1999. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri edustaa keskisuurta sairaanhoitopiiriä, jonka väestöpohja on n 196 000 asukasta. Sairaanhoitopiirissä työskentelee noin 2200 työntekijää, joista 201 on lääkäriä.Tutkimus tehtiin postikyselynä 51 sairaanhoitopiirin ylilääkärille ja apulaisylilääkärille. Tutkimuksessa todettiin, että lääkärijohtajat tekevät suurimman osan eli 70-80% viikkotyöajastaan potilastyötä ja vain 20-30% joko asiajohtamis- tai henkilöstöjohtamistyötä. Henkilöstöjohtamistyötä tehtiin kaikkein vähiten. Tutkituista lääkärijohtajista vain noin puolet oli kiinnostunut johtamistyöstä.Alle 48-vuotiaat ja naislääkärijohtajat olivat kiinnostuneempia kuin yli 48-vuotiaat ja mieslääkärijohtajat. Erityisesti johtamistyössä lääkärijohtajilla ilmeni työnkuvaan ja työn tavoitteisiin, ristiriitaiseen toimintaympäristöön, työjärjestelyihin ja aikapaineeseen sekä oikeudenmukaiseen kohteluun liittyviä roolijännitteitä. Roolijännitteiden todennäköisyyttä lisäsivät mm. pieni työyksikkö, naissukupuoli, yli 48 vuoden ikä sekä joustava persoonallinen tyyli. Lääkärijohtajan johtajan roolin omaksumista ennustivat oikeudenmukainen kohtelu, hyvä johtamismotivaatio, suuri työyksikkö sekä joustava persoonallinen tyyli. Tutkimus antaa uutta tietoa vanhan rooliteorian soveltuvuudesta ammattien ja ammattiroolien omaksumisen tutkimisesta ja niihin vaikuttavien tekijöiden analysoimisesta. Tutkimustulokset viittaavat siihen, että erikoissairaanhoidossa lääkärijohtajan ammattirooli on edelleen enemmän perinteistä potilastyötä tekevän lääkärin rooli kuin systemaattista johtamistyötä tekevän johtajan rooli. Tutkimus tuo erityisesti lääkärijohtajien näkökulmasta uutta tietoa erikoissairaanhoidon johtamisen esteistä ja edellytyksistä sekä niiden merkityksestä erikoissairaanhoidon toimivuuden ja tuloksellisuuden parantamisessa.The management of special medical care hospitals has become more and more challenging due to economic and functional changes. There has been hardly enough information available about how physician executives in Finland experience the changing health care enviroment and their new role as managers. One aim of this study was to identify the factors in the hospital enviroment that predict the physician executive`s role strain in their professional roles. Another aim of the study focuses on the dependent variables between role strain, managerial motivation and managerial role taking. The study leans mainly on the role episode model by Katz and Kahn (1978) combined with the theory of planned behaviour by Ajzen (1991). The validated role conflict and role ambiguity measure by Rizzo, House and Lirtzman (1970) were used to assess role strain. The final aim of the study is to develope a physician executive role strain model and role taking model. Cognitivism and second order cybernetics was the gathering metatheory for the role-, motivation-, learning- and management theories in this study. On the macro level physician executive role strain and role taking were analysed from the perspective of managerial and profession theories. The mail survey was sent to 69 physician executives working in the South Ostrobothnia Group of Hospitals. Of the questioinnaires with both structural and open questions 51 (74%) were returned. Results were obtained using descriptive statistics, confirmatory factor analysis and logistic regression analysis. Qualitative data was analysed by the content analysis method. Physician executive role strains concerning both management and leadership work were: unclear nature of work and goals, poorly organized work and time pressure, conflicting work enviroment and organizational injustice. The results of content analysis were parallel to the statistical analysis of the Rizzo et al. (1970) measure except for the rigidity of hospital organizations, which was a new dimension. The factors that predicted physician executive role strains were the special medical care changes, small hospital unit, female gender, age > 48 years, flexible personal style, good managerial motivation and good learning motivation. The determinants of managerial role were organizational justice, good managerial motivation, large hospital unit and flexible personal style. The only determinant for taking clinical role was the clarity of clinical work enviroment. The results from the confirmatory factor analysis, logistic regression analysis and content analysis supported the functioning of physician executive role strain and role taking models in this study. The research models are applicable for the description of the complex and conflicting special care hospital enviroment of physician executives. The functioning of the research models refers the prosessual and cognitive nature of professional roles

    Työntekijöiden kokemuksia päihdeongelmaisten palvelunkäyttäjien kanssa työskentelystä

    Get PDF
    Opinnäytetyön tarkoituksena oli kartoittaa henkilökunnan kokemuksia päihdeongelmaisten palvelunkäyttäjien kanssa työskentelystä. Opinnäytetyö toteutettiin yhteistyössä Sopimusvuoren erään päiväpalveluyksikön kanssa. Tehtävinä oli selvittää, millaisia päihdeongelmia palvelunkäyttäjillä esiintyi, miten palvelunkäyttäjien päihdeongelmat vaikuttivat päiväpalveluiden toimintaan osallistumiseen ja millaista päihdeongelmaisten palvelunkäyttäjien kanssa työskentely oli ollut. Opinnäytetyön tavoitteena oli edistää mielenterveyskuntoutustyön kehittämistä tuomalla esiin henkilökunnan kokemuksia työskentelystä päihdeongelmaisten palvelunkäyttäjien kanssa. Opinnäytetyö toteutettiin laadullisella menetelmällä haastattelemalla päiväpalveluyksikön työntekijöitä. Teemahaastattelut auki kirjoitettiin ja analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin mukaisesti. Opinnäytetyön tulokset osoittivat, että työntekijöillä oli hyvin erilaisia kokemuksia päihdeongelmien yleisyydestä. Työntekijöiden mukaan alkoholin käyttäminen näyttäytyi päiväpalveluiden arjessa selkeimmin, mutta päihdyttävien aineiden sekakäytön koettiin yleistyvän jatkuvasti. Tuloksista ilmeni, että työtekijät pitivät nykyisiä päihdepalveluita riittämättöminä. Työntekijät kuvasivat myös joidenkin palvelunkäyttäjien tuoneen esiin, että avun saaminen päihdeongelmaan oli ollut vaikeaa. Opinnäytetyön tulosten mukaan työntekijät kokivat palvelunkäyttäjien päihdeongelmien vaikeuttavan päiväpalveluiden toimintaan sitoutumista ja aiheuttavan poissaoloja. Lisäksi päihteiden käytöllä oli vaikutuksia niin työntekijöiden kuin palvelunkäyttäjien turvallisuuteen sekä palvelunkäyttäjien keskinäisiin väleihin. Opinnäytetyön tulokset osoittivat, että työntekijät kokivat yhteisöllisyyden sekä palvelunkäyttäjien inhimillisen kohtaamisen olevan tärkeässä osassa erityisesti päihdeongelmaisten palvelunkäyttäjien kanssa työskenneltäessä. Päiväpalveluiden toimintaan osallistumisen kautta palvelunkäyttäjät olivat saaneet elämäänsä säännöllisyyttä ja uutta sisältöä, mikä oli auttanut monia palvelunkäyttäjiä vähentämään päihteiden käyttöä. Päiväpalveluissa työntekijät eivät tehneet hoitotyötä, mutta heidän työhönsä kuitenkin kuului palvelunkäyttäjien voinnin seuranta ja tarvittaessa hoidon piiriin ohjaaminen. Työntekijät pitivät päihdetyöhön liittyvää osaamista erittäin tärkeänä. Opinnäytetyön kehitysehdotuksena on, että työntekijöiden päihdeosaamiseen liittyvää koulutusta lisättäisiin ja jatkossa voitaisiin tutkia, millaisia vaikutuksia työntekijöiden kouluttamisella on ollut. Lisäksi voisi olla tarpeellista selvittää, millaiseksi palvelunkäyttäjät ovat kokeneet mahdollisuutensa saada apua päihdeongelmaansa ja millaisista palveluista he kokisivat eniten hyötyvänsä.The purpose of the thesis was to determine employees’ experiences of working with the clients who suffer from substance-related disorders. The thesis was executed in cooperation with a Sopimusvuori daytime service unit. The aim of this study was the further development of the psychiatric rehabilitation by bringing out the employees’ experiences of working with people suffering substance-related disorders. The study is qualitative in nature, and based on interviews of employees of the daytime service unit. The thematic interviews were transcribed and analyzed through qualitative content analysis. The results of the thesis revealed that the employees felt substance-related disorders made it more difficult for the clients to commit to the daytime services and caused a large number of absences. Substance use also affected the security of the employees and the clients. According to the results, the employees thought that sense of community and reaching the clients in a humane manner were particularly important when working with the clients suffering from substance-related disorders. By using the daytime services the clients had gained regular patterns and new content in their daily lives, which had helped many clients to reduce their substance usage. In the daytime services the employees did not do nursing but observed clients’ condition and referred them to treatment when needed. The employees thought that having knowledge about substance-related disorders was very important. The development proposal of this thesis is that the employees would get more training about substance-related disorders. Further research would be required to determine what kind of results the training of the employees will provide

    E-uttalsinlärning : en kvalitativ innehållsanalys av svenska och engelska uttalswebbplatser som inlärningsmaterial för självstudium

    No full text
    Alati muuttuvassa ja kansainvälistyvässä informaatioyhteiskunnassa kansalaisilta vaaditaan monipuolista, erityisesti suullista, kielitaitoa ja teknistä osaamista sekä kykyä ja halua jatkuvaan itsensä kehittämiseen ja uuden oppimiseen. Näihin 2000-luvun perustaitovaatimuksiin pureutuu myös tämä tutkimus teemoillaan ääntäminen, e-oppiminen ja itseopiskelu. Ajankohtaisuudestaan huolimatta ääntämisen itseopiskelu Internet-pohjaisten materiaalien avulla ei ole tätä ennen herättänyt syvempää kiinnostusta tutkijoiden keskuudessa. Tämän kaikille ääntämisen oppijoille suunnatun tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, minkälaisia sivustoja netistä löytyy, joiden avulla ruotsin ja/tai englannin kielen oppija voi opetella ja harjoittaa ääntämistätietojaan ja -taitojaan itsenäisesti. Lähestyn ääntämissivustoja oppimateriaalin näkökulmasta ja tutkin niitä hyperteksteinä. Analysoin sivustoja kvalitatiivisen sisällönanalyysin keinoin tutkimuskysymysten Mitä sivustoilla voi oppia? ja Miten sivustoilla voi oppia? pohjalta luotujen analyysikategorioiden Sisältö ja Metodit mukaisesti. Sivustoja etsin Internetistä hakukone Googlen avulla tarkoin valituilla hakusanoilla ja sivustot lopulliseen analyysiin valitsen eliittiotannalla. Kumpaakin kieltä kohden analysoin yhteensä kymmenen ääntämissivustoa. Pettymyksekseni merkittävin löydös oli ruotsin ääntämissivustojen harvalukuisuus: ensimmäisessä materiaalinkeruussa löytyi hakusanojen modifioinnista huolimatta vain yksi kriteerit täyttävä, täysin ääntämissivuston määritelmää vastaava sivusto. En kuitenkaan ollut valmis luopumaan aiheesta: epäkohta on mielestäni tärkeä tuoda esiin ja toisaalta halusin myös esitellä löytämäni englannin ääntämissivustot. Koska Internetistä löytyy ääntämissivustojen lisäksi myös muita ääntämisen oppimiseen soveltuvia sivustoja, päätin laajentaa ääntämissivuston määritelmää ja valikoida uusista tuloksista analyysiin monipuolisimmat. Vaikka palautteenannossa ja ohjeistamisessa on vielä laajasti puutteita, uskon silti vahvasti sivustojen potentiaaliin oppimismateriaalina. Jatkossa olisikin mielenkiintoista tutkia mm. miten varsinainen kohderyhmä, itsenäiset oppijat, kokevat sivustot ja millaisia oppimistuloksia sivustojen avulla on mahdollista saavuttaa
    corecore