37 research outputs found

    Maan ja veden omistus: ongelmia, tietoa ja tutkimustarpeita

    Get PDF
    Suomessa valtaosa biomassan tuotannossa olevasta maatalous- ja metsätalousmaasta on yksityisomistuksessa. Maanomistuksen muutoksessa päätrendejä ovat olleet omistuksen rakenteen sekä omistajien arvojen ja tavoitteiden muutokset. Rakenteellisista muutoksista tärkeimpiä ovat olleet maaomistuksen polarisaatio, pirstoutuminen ja suuruusrationalisointi, aktiivimaatilojen väheneminen, omistajien ammatillinen eriytyminen, kaupungistuminen ja tietyiltä osin myös ikääntyminen. Näillä muutoksilla on suuria vaikutuksia biotalouteen, ruoan ja raakapuun tuotantoon ja tulevaisuudessa entistä enemmän ekosysteemipalvelujen tuotantoon. Tässä raportissa maanomistajuutta tarkastellaan kokonaisuutena. Raportissa nostetaan esiin maanomistukseen liittyviä ongelmia ja tutkimuksen vastauksia niihin. Ennen kaikkea pyritään olemassa olevan tiedon perusteella luotaamaan tulevaisuuden tutkimustarpeita. Raportissa tarkastellaan aluksi maanomistusrakenteen muutosta tilan sukupolvenvaihdoksien ja omistajien muutoksen näkökulmasta. Tarkastelua laajennetaan maanomistajien arvojen, tavoitteiden ja käyttäytymisen kuvaukseen. Raportti tarkastelee myös epäselviä omistusoikeuksia ja psykologisen omistajuuden näkökulmaa. Tilusjärjestelyjen, sekä pellon ja metsän vuokrauksen lisäksi raportissa käsitellään yhteisomistusta, osuustoimintaa sekä institutionaalista omistusta. Metsästysoikeuksien tarkastelun jälkeen luodaan katsaus maanomistajatutkimuksessa käytettävissä oleviin rekistereihin. Lopuksi vedetään yhteen tärkeimpiä tulevaisuuden tutkimustarpeita.Artikkelit: Jussi Leppänen, Harri Hänninen ja Sami Myyrä. Maanomistusrakenne ja sukupolvenvaihdokset, s 7-12. Harri Hänninen, Heimo Karppinen ja Sami Myyrä. Maanomistajat bioresurssien tuottajina ja kuluttajina, s. 13-17. Heimo Karppinen, Sami Myyrä ja Eija Pouta. Maanomistajien arvot, tavoitteet ja niiden muutos, s. 18-21. Pekka Salmi, Jari Setälä, Erkki Mäntymaa, Rainer Peltola, Eija Pouta ja Antti Miettinen. Määrittelemättömät omistusoikeudet ja omistajuus, s. 22-28. Annukka Vainio. Psykologinen omistajuus, s. 29-31. Pasi Rikkonen, Sami Myyrä, Harri Hänninen, Jussi Leppänen ja Pekka Salmi. Tilus- ja yhdistämisjärjestelyt keinona parantaa rakennekehityksen hallittavuutta ja kilpailukykyä, s. 32-38. Teppo Hujala, Sami Myyrä, Harri Hänninen ja Sami Ovaska. Pellon ja metsän vuokraus – tarve vauhdittaa vai jarruttaa? s. 39-42. Pekka Salmi, Olli Niskanen ja Esa-Jussi Viitala. Osuustoiminta, yhteisomistus, yhteishallinta ja institutionaalinen omistus, s. 43-46. Jani Pellikka. Maanomistajat, metsästysoikeus ja metsästys, s. 47-51. Harri Hänninen. Rekisteriaineistojen käyttö maanomistajatutkimuksissa, s. 52-56. Heimo Karppinen. Lopuksi, s. 57-58.201

    Kuitulietteet maatalouden vesiensuojelukeinona : KUITU-hankkeen väliraportti

    Get PDF
    Vesiensuojelun tehostamisohjelma rahoittaa kuitulietteiden vesistövaikutusten tutkimusta Tuusulanjärven osavaluma-alueella 2019–2021. Hankkeessa varataan kahden osavaluma-alueen vedenlaatua. Noormarkinojan valuma-alueella on tarkoitus levittää ravinnekuitua (40 tn/ha) 80 peltohehtaarille. Noormarkinojan vedenlaatutuloksia verrataan käsittelemättömän Flinkinojan valuma-alueen tuloksiin. Molempien valuma-alueiden vedenlaatua seurattiin vuoden verran ennen levitystä. Kuidunlevitys oli tarkoitus toteuttaa syksyllä 2020 puinnin jälkeen sänkimaahan. Runsaiden sateiden takia puinnit olivat myöhässä. Maa oli niin märkää, ettei kaikkia viljoja saatu puitua. Märkyyden takia myös kuidun levitys jouduttiin keskeyttämään, jotta maa ei tiivisty rekkojen ja levityskaluston alla. Kuitua levitettiin vain nurmelle (15 ha) ennen syysviljan kylvöä. Lopun 65 ha:n alueen käsittely siirtyy ensi syksyyn. Erilaisten kuitujen vaikutuksia on seurattu myös Jokioisten ruutukokeissa. Syksyllä 2015 levitettiin 0-kuitua, kalkkistabiloitua sekä kompostoitua ravinnekuitua savimaahan. Koeruuduilta on otettu mm. maanäytteitä ravinne- ja metallianalyyseihin sekä maamonoliittejä (halkaisija 30–40 cm) sadetuskokeisiin. Maapatsaita on sadetettu laboratoriossa ja valumavesistä on seurattu fosforin ja maa-aineksen pitoisuuksia. Syksyllä 2020 kuitukäsittely uusittiin ruuduilla. Alustavat koetulokset on julkaistu tieteellisessä artikkelissa (Rasa et al. 2020). Laboratoriossa tehdyissä inkubaatio- ja astiakokeissa on tutkittu kuitujen sisältämän orgaanisen aineksen hajoamista sekä ravinteiden huuhtoutumista. Astiakokeissa on tutkittu kompostoidun ravinnekuidun lisäksi kipsin ja rakennekalkin vaikutuksia eri maalajeilla. Yksivuotinen koe perustettiin keväällä 2020. Alustavia koetuloksia on saatavissa ensi vuonna. Hankkeelle perustettiin nettisivut www.luke.fi/kuitu. Nettisivuilla on julkaistu mm. blogikirjoituksia, uutisia ja tiedotteita. Valuma-aluemittakaavan kokeesta on tiedotettu ensisijaisesti alueen asukkaita ja viljelijöitä. Tietoa on levinnyt koko maahan lehtijuttujen ja Maataloustieteen päivillä annetun esitelmän välityksellä. Syyskuussa järjestettiin hankkeessa mukana olevan viljelijän pihalla pellonpiennartapahtuma. Asiantuntijat kertoivat hankkeesta, kuidusta ja alustavista tuloksista. Tilaisuus striimattiin ja esitykset olivat katsottavissa hankkeen nettisivuilla. Paikalla oli myös kuidunlevityskaslusto, mutta kuitua ei päästy levittämään peltoon sateisen sään takia. Tässä väliraportissa esitetään, mitä hankkeessa on saatu aikaiseksi ensimmäisen vuoden aikana. Ensi syksynä on tarkoitus levittää kuitu lopulle 65 ha:n alalle. Sen jälkeen tarvitaan ainakin vuoden seurantajakso, jotta valuma-aluetuloksista voidaan vetää johtopäätöksiä. Sen sijaan Jokioisten ruutu- ja laboratoriokokeiden tulokset ovat käytettävissä ensi vuonna.202

    Loadings of dissolved organic matter and nutrients from the Neva River into the Gulf of Finland - Biogeochemical composition and spatial distribution within the salinity gradient

    Get PDF
    We studied the loadings of dissolved organic matter (DOM) and nutrients from the Neva River into the Eastern Gulf of Finland, as well as their distribution within the salinity gradient. Concentrations of dissolved organic carbon (DOC) ranged from 390 to 840 mu M, and were related to absorption of colored DOM (CDOM) at 350 nm, a(CDOM)(350), ranging from 2.70 to 17.8 m(-1). With increasing salinity both DOC and a(CDOM) decreased, whereas the slope of a(CDOM) spectra, S-CDOM(300-700), ranging from 14.3 to 21.2 mu m(-1), increased with salinity. Deviations of these properties from conservative mixing models were occasionally observed within the salinity range of approximately 1-4, corresponding to the region between 27 and 29 degrees E. These patterns are suggested to mostly reflect seasonal changes in properties of river end-member and hydrodynamics of the estuary, rather than non-conservative processes. On the other hand, observed nonlinear relationships observed between a(CDOM)*(350) and S-CDOM(275-295) emphasized the importance of photochemistry among various transformation processes of DOM. Dissolved inorganic nitrogen was effectively transformed in the estuary into particulate organic nitrogen (PON) and dissolved organic nitrogen (DON), of which DON was mostly exported from the estuary, enhancing productivity in nitrogen limited parts of the Gulf of Finland. DON concentrations ranged from 12.4 to 23.5 mu M and its estuarine dynamics were clearly uncoupled from DOC. In contrast to DOC, estuarine DON dynamics suggest that its production exceeds losses in the estuary. Total nitrogen (TN) and phosphorus (TP) loadings from the Neva River and St. Petersburg were estimated as 73.5 Gg N yr(-1) and 4.2 Gg P yr(-1), respectively. Approximately 59% of TN and 53% of TP loads were in organic forms. DOC and DON loadings were estimated as 741.4 Gg C yr(-1) and 19.0 Gg N yr(-1), respectively. Our estimate for DOC loading was evaluated against a previously published carbon budget of the Baltic Sea. According to the updated model, the Baltic Sea could be identified as a weak source of carbon into the atmosphere. (C) 2016 The Authors. Published by Elsevier B.V.Peer reviewe

    DISCOVERING THE POTENTIAL OF SMALL WIND ENERGY : Builgind a framework for entry strategy to US market of MyPower Finland Ltd.

    Get PDF
    Thesis observed and analyzed the small scale wind turbine markets in the United States of America, and the development of that market in near future. Thesis were included into the wider process,where Finnish start up enterprise MyPower Finland Ltd. explores the alternatives and possibilities to enter to the markets of United States of America. Thesis were conducted as a qualitative study, including normative and descriptive features. The actual research process is based on principals of Competitive Intelligence. Furthermore, benchmarking methods are used in data collection and analyzing process. The markets were examined trough traditional marketing theories, including PEST‐analyses, and trough high‐tech marketing principles like Technology Adaptation Bell Curve. Thesis exposed the tremendous potential of the target market. Furthermore the competitiveness of the technology of the case company was studied and compared to local technology Thesis illustrated the development of small scale wind market in the United State of America. In addition,political climate regarding sustainable energy was recognized favorable. Furthermore markets of small wind energy in the United States of America are considered attractive, and enter to the market was recommended for the case company. If the case company decides to enter to the studied markets, it was recommended to do from cooperative basis. Considering the strategy in local markets, it was expressed that a new entrant should consider cost leadership strategy to gain competitive advantage among the local suppliers.Opinnäytetyö tutki ja tarkasteli pientuulivoimamarkkinoiden tilaa ja lähitulevaisuuden kehityssuuntaa Yhdysvalloissa. Opinnäytetyö liittyi laajempaan kokonaisuuteen, jossa MyPower Finland Oy / Kotituuli Oy tarkasteli ja punnitsi mahdollisuutta viedä kehittämäänsä teknologiaa Yhdysvaltain markkinoille. Opinnäytetyö toteutettiin pohjautuen Competence Intelligence ‐periaatteisiin ja käyttäen hyväksi vertailujohtamista. Markkinoiden tilaa tarkasteltiin teknologiamarkkinoinnin, sekä perinteisen markkinoinnin näkökulmasta. Merkittävimpänä tutkimusmenetelmänä käytettiin PEST‐analyysiä. Tutkimus toteutettiin laadullisena. Opinnäytetyö osoitti Yhdysvaltojen pientuulivoimamarkkinoiden elävän aikaisten markkinoiden vaihetta, jossa kovaa kilpailua ei ole vielä syntynyt. Lisäksi työ osoitti toimeksiantajan teknologian kilpailukyvyn suhteessa olemassa olevaan tarjontaan. Opinnäytetyö toi esille Yhdysvaltain markkinoiden kehittyneisyyden verrattuna kotimaan markkinoihin, sekä suopean poliittisen ilmapiirin toimialaa kohtaan. Edelleen työ toi esille pientuulivoima‐ sekä tuulivoimamarkkinoiden hyvät kasvunäkymät Yhdysvalloissa. Perustuen opinnäytetyön havantoihin ja johtopäätöksiin, MyPower Finland Oy:lle suositeltiin siirtymistä Yhdysvaltain markkinoille. Siirtyminen tulisi tapahtua strategisessa yhteistyössä, tai yhteisyrityksen muodossa paikallisen toimijan kanssa. Työssä tuotiin esille mahdollisuus toimia Yhdysvaltain kautta koko Pohjois‐Amerikan markkinoilla. Opinnäytetyön tuloksiin ja tehtyihin johtopäätöksiin pohjaten, kustannusjohtajuus nähtiin strategisesti toimivimpana ratkaisuna MyPower Finland Oy:lle Yhdysvaltain markkinoilla

    Myyntityön imagon nykytila ammattikorkeakouluissa

    Get PDF
    Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää myyntityön mielikuvia ammattikorkeakoulujen opiskelijoiden keskuudessa. Aihealueestamme ei ole aiemmin tehty ammattikorkeakouluissa vielä vastaavanlaista opinnäytetyötä. Myyntityö ammattina Suomessa ei ole vielä kovinkaan korkealle arvostettua, vaikka on huomattavissa, että sen maine on hiukan parantunut siitä, mitä se vielä oli 20 vuotta sitten. Työn empiirinen osio käsittelee myyntityötä sekä imagoa yleisellä tasolla. Teoreettisessa tarkastelussa paneudumme myyntityön palkkaukseen, arvostukseen, vaatimuksiin sekä luonteeseen. Nämä teemat olemme valinneet talouselämän ammattilaisille suunnatuista lehdistä, kuten Kauppalehdestä. Ajankohtaisartikkeleista selvisi, mitkä seikat eniten synnyttävät keskustelua ammattilaisten keskuudessa, jotka tekevät myyntityötä aktiivisena osana työtään. Tutkimus myyntityön imagon nykytilasta ammattikorkeakouluista toteutettiin kolmen (3) pääkaupunkiseudun suurimman ammattikorkeakoulun kanssa yhteistyössä. Tutkimus oli kokonaistutkimus. Toisin sanoen kohdejoukkona toimivat ammattikorkeakoulun liiketalouden opiskelijat. Tutkimukseen osallistuivat ammattikorkeakoulujen ensimmäisen ja toisen vuoden liiketalouden opiskelijat. Tutkimusaineisto kerättiin kyselylomakkeella kouluissa paikan päällä ja tulokset käsiteltiin SPSS-ohjelmaa hyödyntäen. Tutkimus on toteutettu kvantitatiivista tutkimusmenetelmää käyttäen. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten opiskelijat suhtautuvat myyntityöhön ammattina ja mitä he ylipäätänsä tietävät myyntityöstä. Otimme myös kvantitatiivista tutkimusosiota täydentämään kvalitatiivisen tutkimusmenetelmän, jotta saimme lopputuloksesta mahdollisimman kattavan aihealueemme kannalta. Tutkimuksesta kävi ilmi, että opiskelijoiden mielikuvat myyntityöstä eivät ole selkeitä, poikkeuksena vaatimusosio. Muissa osiossa emme saaneet selkeää kielteistä tai myönteistä tulosta väittämiimme. Kvalitatiivinen osiomme kertoi meille selkeästi, että reilusti yli puolet opiskelijoista kokee, ettei ammattikorkeakouluissa ole riittävästi opetukseen sisällytetty myyntityön opetusta. Tämä on mielestämme todella yllättävää, ottaen huomioon, että Suomessa eri toimialojen yrityksen ovat entistä enemmän painottaneet organisaationsa linjauksia myyntiin. Vain Haaga-Helia ammattikorkeakoulua voidaan pitää opetuslaitoksena, jossa tämä myynnin puute opetuksessa on otettu vakavasti huomioon.The image of salesmanship in University of applied sciences The aim of this thesis was to find out the image of salesmanship among students in universities of applied sciences. This kind of thesis has not been written before in universities of applied sciences. The image of salesmanship has not ever been a very appreciated profession in Finland. But it can be seen that the reputation of salesmanship is a little bit better than 20 years ago. The empirical section talks about salesmanship and image in general. Theoretical context talks about the salary, reputation, requirement and the nature of salesmanship. These themes were chosen from financial and economic magazines, such as Kauppalehti. The theoretical context of our thesis is based on literature on salesmanship and image, as well as topical articles on salesmanship. This study was carried out in cooperation with three (3) biggest universities of applied science in the Helsinki metropolitan Area (Haaga-Helia University of applied sciences, Pasila; Laurea University of applied sciences, Leppävaara; Metropolia University of applied sciences, Myyrmäki). The Study was a total study. In other words, the target group was business students in Universities of applied sciences. The target group consisted of first and second year business students. The exploratory material was collected on the spot with a questionnaire. Results have been analyzed with the SPSS statistical-program. A quantitative research method was used in the study. The aim of this thesis was to find out how the students see salesmanship and what they really know about salesmanship. We also used a qualitative research method to complement our study so that we would be get as comprehensive as possible and support our in finding. The study revealed that the students’ images of salesmanship are not clear, except under the requirements of the theme. The other partitions, we didn't get a clear negative or positive opinion of their claim. Qualitative partition clearly told us that more than half of the students feel that their university of applied sciences does not offer enough education in salesmanship. We think this is really alarming, considering the fact that in Finland, companies’ different sectors have increasingly emphasized the organization's policy be based on sales. Only the Haaga-Helia University of applied sciences can be regarded as educational institution, where the lack of sales education is taken seriously
    corecore