Effect of permanent plots on the relative efficiency of spatially balanced sampling in a national forest inventory

Article 20201

A faster tree-decomposition based algorithm for counting linear extensions

We consider the problem of counting the linear extensions of an n-element poset whose cover graph has treewidth at most t. We show that the problem can be solved in time Õ(nt+3), where Õ suppresses logarithmic factors. Our algorithm is based on fast multiplication of multivariate polynomials, and so differs radically from a previous Õ(nt+4)-time inclusion–exclusion algorithm. We also investigate the algorithm from a practical point of view. We observe that the running time is not well characterized by the parameters n and t alone, fixing of which leaves large variance in running times due to uncontrolled features of the selected optimal-width tree decomposition. For selecting an efficient tree decomposition we adopt the method of empirical hardness models, and show that it typically enables picking a tree decomposition that is significantly more efficient than a random optimal-width tree decomposition. © Kustaa Kangas, Mikko Koivisto, and Sami Salonen; licensed under Creative Commons License CC-BY.Peer reviewe

Kaksoispartitiivin esiintyminen ja syntaktinen ympäristö numeraaleissa kaksi, viisi ja kuusi

Tiivistelmä. Tutkin kandidaatintutkielmassani partitiivin päätteiden -tA ja -A peräkkäistä esiintymistä lekseemeissä kaksi, viisi ja kuusi. Tutkimani lekseemit edustavat kaikki samaa sanahahmoa: ne ovat kaksivartaloisia kaksitavuisia e-vartaloisia sanoja. Partitiivin pleonastisessa käytössä on kyse morfologisesta muutosilmiöstä, jossa partitiivi ilmaistaan yhden päätteen sijaan kahdella. Tutkielmassa viittaan ilmiöön nimityksellä kaksoispartitiivi. Tutkielmassani tarkastelen kaksoispartitiivin esiintymistaajuutta ja syntaktisia tehtäviä selvittääkseni ilmiön laajuutta ja sitä, vaikuttaako tilanne samankaltaiselta samaa sanahahmoa edustavien lekseemien välillä. Aineistoni on peräisin Kielipankin konkordanssihakuohjelman Korpin Suomi24-keskusteluista. Rajauksen jälkeen, aineistoon kuuluu yhteensä 494 kaksoispartitiivisen muodon sisältävää konkordanssia. Havaitsin, että kaksoispartitiivisen muodon käyttöä esiintyy kaikkien tutkimieni lekseemien kohdalla. Lisäksi kaksoispartitiivin syntaktinen ympäristö vastaa pitkälti totutun partitiivin syntaktista ympäristöä, tosin se on laajentunut myös joihinkin kiteymiin ja idiomaattisiin rakenteisiin

Eli kannattaa miettiä tarkkaan, mihin lastaansa kannustaa:partitiivimuodoissa esiintyvien pleonastisten possessiivisuffiksien tarkastelua

Tiivistelmä. Tutkin pro gradu -työssäni lekseemien mies, lapsi ja nainen partitiivimuotoja, joissa esiintyy pleonastisesti kaksi possessiivisuffiksia peräkkäin. Pleonasmi-käsitteellä viittaan työssäni ilmiöön, jossa kaksi samaa merkitystä kantavaa suffiksia esiintyy saman lekseemin sisällä peräkkäin. Esimerkiksi lastaansa-muotoon on merkitty pleonastisesti possessiivisuffiksit -an ja -nsa. Pleonastisia possessiivisuffiksimuotoja on havaittu viime aikoina enenevässä määrin etenkin 3. persoonassa, jossa kummatkin possessiivisuffiksin variantit ovat mahdolliset. Kuitenkin myös sellaiset yhdistelmät, joissa 3. persoonan possessiivisuffiksi yhdistyy joko 1. persoonan possessiivisuffiksiin tai 2. persoonan possessiivisuffiksiin, ovat mahdollisia. Tutkielmani tavoitteena on kartoittaa, missä vaiheessa kielellinen, sanan rakenteeseen kohdistuva muutospyrkimys on. Tutkimani lekseemit edustavat kaikki sanahahmoltaan 2-vartaloisia, 2-tavuisia, e-vartaloisia sanoja. Valitsin kyseiset lekseemit osittain sen vuoksi, että samanhahmoisissa sanoissa on käynnissä myös muunlaisia muutospyrkimyksiä. Aineistonani tutkielmassa toimii Kielipankin konkordanssi-hakuohjelmalla Korpilla kerätty Suomi24-internetkeskusteluaineisto. Tutkielmastani selviää, että pleonastiset possessiivisuffiksit esiintyvät suurimmaksi osaksi 3. persoonan muodoissa. Aineistossa esiintyy kuitenkin myös muita possessiivisuffiksien yhdistelmiä. Eri possessiivisuffiksien yhdistelmiä aineistossa on yhteensä 5. Nämä yhdistelmät ovat -Vn + -ni, -Vn + -si, -Vn + -nsA + -Vn + -mme ja -Vn + -nne. Pleonastisia muotoja esiintyy aineistossa yhteensä 179 kappaletta. Aineistossa nainen-lekseemin kohdalla innovatiivinen muoto on aineistossa kaikista yleisin suhteessa norminmukaisiin muotoihin, mutta se on yleiseltä frekvenssiarvoltaan lekseemeistä harvinaisin. Vastaavalla tavalla mies-lekseemi on frekvenssiarvoltaan lekseemeistä yleisin, mutta tuotti hakuohjelmassa vähiten osumia suhteessa norminmukaisiin muotoihin. Vertailussa lapsi-lekseemi sijoittuu näiden väliin. Tästä voidaan päätellä, että harvinaisemmat sanat ovat alttiimpia muutokselle. Tutkielmassani lekseemien pleonastisen possessiivisuffiksin sisältävät partitiivimuodot jakautuvat kolmeen syntaktiseen kategoriaan. Pleonastiset muodot esiintyvät syntaktiselta tehtävältään aineistossa joko finiittisen verbin objekteina, infiniittisen verbin objekteina tai adpositiolausekkeiden täydennyksinä. Esille on noussut myös muutama aineistolle tyypillinen rakenne. Edustetuin kategoria aineistossa on finiittisen verbin objekti. Infiniittisen verbin objekteja ja adpositiolausekkeiden täydennyksiä esiintyy aineistossa saman verran. Syntaktisten kategorioiden jakautuminen on tässä yhteydessä odotuksenmukaista. Pleonastisista muodoista löytyy systemaattista käyttöä, jossa yhden kontekstin sisällä käytetään toistuvasti pleonastista muotoa samanhahmoisissa sanoissa. Aineistosta löytyy kuitenkin myös tapauksia, joissa pleonastista muotoa käytetään vain yhdessä lekseemissä, vaikka samassa kontekstissa on myös toinen partitiivimuotoon kiinnittynyt possessiivisuffiksi, tosin erihahmoisessa sanassa. Tulosten perusteella voidaan todeta, että pleonastista possessiivisuffiksien käyttöä partitiivimuodoissa esiintyy ainakin 2-vartaloisissa, 2-tavuisissa, e-vartaloisissa sanoissa. Vaikka innovatiivisten muotojen esiintyvyys ei ole vielä suuri suhteessa norminmukaisiin muotoihin, on muutospyrkimys silti havaittavissa

Skitsotyyppisten ja skitsoidisten persoonallisuuden piirteiden erottaminen autismikirjon häiriöstä lapsuudessa ja nuoruudessa

Tiivistelmä. Autismikirjon häiriö, skitsofrenia, skitsotyyppinen häiriö ja skitsoidi persoonallisuushäiriö ovat eri diagnostisia kategorioita DSM-5- ja ICD-10-diagnostisissa manuaaleissa. Autismikirjon häiriö havaitaan usein varhaislapsuudessa, kun taas skitsofrenian ja skitsofrenian sukuisten persoonallisuushäiriöiden alkamisajankohta sijoittuu nuoruuteen ja varhaisaikuisuuteen. Autismikirjon ja skitsofrenian kirjon häiriöiden välillä on kuitenkin merkittävää päällekkäistä oirekuvaa ja yhtäaikaista ilmenemistä. Tutkielmani tarkoituksena on selvittää, miten autismikirjon häiriö voidaan lapsuudessa ja nuoruudessa luotettavasti erottaa piirteistä, jotka edeltävät skitsotyyppisen häiriön tai skitsoidin persoonallisuushäiriön puhkeamista myöhemmin elämässä. Toteutin kandidaatintutkielmani kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Tutkimustulosten mukaan skitsotypiaan liittyvät positiiviset oireet, kuten maaginen ajattelu ja fantasiaan uppoutuminen, erottelevat hyvin skitsotyyppiset piirteet autismikirjon häiriöstä lapsuudessa. Keskittymiskyvyn ylläpidon ja joustavan suuntaamisen tehtävillä voidaan myös mahdollisesti erotella skitsotyyppiset piirteet autismikirjon häiriöstä. Myös kognitiivisessa empatiassa on nähtävissä eroavaisuuksia skitsotyyppisten ja autististen piirteiden välillä. Skitsoidin persoonallisuuden suhteen rajanveto autismikirjoon on vaikeampaa. Sosiaalisten suhteiden vaikeudet näyttäytyvät hyvin samankaltaisina autistisilla lapsilla verrattuna skitsoideja ja skitsotyyppisiä piirteitä ilmentäviin lapsiin. Skitsoideja piirteitä ilmentävillä lapsilla ilmenee autismikirjon lapsia vähemmän kehityksellisiä haasteita ja haasteet näyttäytyvät lievempinä. Sosiaaliset vaikeudet tulevat ilmi myöhemmin skitsoidissa persoonallisuudessa. Skitsoidiin persoonallisuuteen liittyvä vetäytyminen sosiaalisista suhteista saattaa johtua motivaation puutteesta sosiaalisia suhteita kohtaan, kun taas autismikirjossa sosiaaliset vaikeudet saattavat selittyä enemmän sosiaalisten taitojen puutteilla. Toisaalta myös autismikirjoon liittyy yleisesti mielenkiinnon puutetta sosiaalisia suhteita kohtaan. Skitsoidin persoonallisuuden eroavaisuudet suhteessa autismikirjon häiriöön näyttäytyvät epäselvempänä kuin skitsotyyppisen häiriön, ja on mahdollista, että skitsoidi persoonallisuus lapsuudessa sijoittuu autismikirjon kanssa samalle jatkumolle. Aiheesta tarvitaan lisää tutkimustietoa

Precision, Applicability, and Economic Implications: A Comparison of Alternative Biodiversity Offset Indexes

The rates of ecosystem degradation and biodiversity loss are alarming and current conservation efforts are not sufficient to stop them. The need for new tools is urgent. One approach is biodiversity offsetting: a developer causing habitat degradation provides an improvement in biodiversity so that the lost ecological value is compensated for. Accurate and ecologically meaningful measurement of losses and estimation of gains are essential in reaching the no net loss goal or any other desired outcome of biodiversity offsetting. The chosen calculation method strongly influences biodiversity outcomes. We compare a multiplicative method, which is based on a habitat condition index developed for measuring the state of ecosystems in Finland to two alternative approaches for building a calculation method: an additive function and a simpler matrix tool. We examine the different logic of each method by comparing the resulting trade ratios and examine the costs of offsetting for developers, which allows us to compare the cost-effectiveness of different types of offsets. The results show that the outcomes of the calculation methods differ in many aspects. The matrix approach is not able to consider small changes in the ecological state. The additive method gives always higher biodiversity values compared to the multiplicative method. The multiplicative method tends to require larger trade ratios than the additive method when trade ratios are larger than one. Using scoring intervals instead of using continuous components may increase the difference between the methods. In addition, the calculation methods have differences in dealing with the issue of substitutability.Peer reviewe

The High A(V) Quasar Survey: Reddened quasi-stellar objects selected from optical/near-infrared photometry - II

Quasi-stellar objects (QSOs) whose spectral energy distributions (SEDs) are reddened by dust either in their host galaxies or in intervening absorber galaxies are to a large degree missed by optical color selection criteria like the one used by the Sloan Digital Sky Survey (SDSS). To overcome this bias against red QSOs, we employ a combined optical and near-infrared color selection. In this paper, we present a spectroscopic follow-up campaign of a sample of red candidate QSOs which were selected from the SDSS and the UKIRT Infrared Deep Sky Survey (UKIDSS). The spectroscopic data and SDSS/UKIDSS photometry are supplemented by mid-infrared photometry from the Wide-field Infrared Survey Explorer. In our sample of 159 candidates, 154 (97%) are confirmed to be QSOs. We use a statistical algorithm to identify sightlines with plausible intervening absorption systems and identify nine such cases assuming dust in the absorber similar to Large Magellanic Cloud sightlines. We find absorption systems toward 30 QSOs, 2 of which are consistent with the best-fit absorber redshift from the statistical modeling. Furthermore, we observe a broad range in SED properties of the QSOs as probed by the rest-frame 2 {\mu}m flux. We find QSOs with a strong excess as well as QSOs with a large deficit at rest-frame 2 {\mu}m relative to a QSO template. Potential solutions to these discrepancies are discussed. Overall, our study demonstrates the high efficiency of the optical/near-infrared selection of red QSOs.Comment: 64 pages, 18 figures, 16 pages of tables. Accepted to ApJ

SNhunt151: An explosive event inside a dense cocoon

Indexación: Scopus.We thank S. Spiro, R. Rekola, A. Harutyunyan, and M. L. Graham for their help with the observations. We are grateful to the collaboration of Massimo Conti, Giacomo Guerrini, Paolo Rosi, and Luz Marina Tinjaca Ramirez from the Osservatorio Astronomico Provinciale di Montarrenti. The staffs at the different observatories provided excellent assistance with the observations.The research leading to these results has received funding from the European Union Seventh Framework Programme (FP7/2007-2013) under grant agreement No. 267251, ‘Astronomy Fellowships in Italy’ (AstroFIt)’. NE-R acknowledges financial support from MIUR PRIN 2010-2011, ‘The Dark Universe and the Cosmic Evolution of Baryons: From Current Surveys to Euclid’. NE-R, AP, SB, LT, MT, and GP are partially supported by the PRIN-INAF 2014 (project ‘Transient Universe: Unveiling New Types of Stellar Explosions with PESSTO’). GP acknowledges support provided by the Millennium Institute of Astrophysics (MAS) through grant IC120009 of the Programa Iniciativa Cientíifica Milenio del Ministerio de Economía, Fomento y Turismo de Chile. TK acknowledges financial support from the Emil Aaltonen Foundation. CRTS was supported by the NSF grants AST-0909182, AST-1313422, and AST-1413600. AVF is grateful for generous financial assistance from the Christopher R. Redlich Fund, the TABASGO Foundation, the Miller Institute for Basic Research in Science (UC Berkeley), and NASA/HST grant GO-14668 from the Space Telescope Science Institute, which is operated by AURA, Inc. under NASA contract NAS5-26555. The work of AVF was conducted in part at the Aspen Center for Physics, which is supported by NSF grantPHY-1607611; he thanks the Center for its hospitality during the neutron stars workshop in June and July 2017. NE-R acknowledges the hospitality of the ‘Institut de Ciències de l'Espai (CSIC), where this work was completed.This research is based on observations made with the Nordic Optical Telescope, operated by the Nordic Optical Telescope Scientific Association at the Observatorio del Roque de los Muchachos, La Palma, Spain, of the Instituto de Astrofísica de Canarias; the Gran Telescopio Canarias (GTC), installed in the Spanish Observatorio del Roque de los Muchachos of the Instituto de Astrofísica de Canarias, on the island of La Palma; the Italian Telescopio Nazionale Galileo (TNG), operated on the island of La Palma by the Fundaci Galileo Galilei of the INAF (Istituto Nazionale di Astrofisica) at the Spanish Observatorio del Roque de los Muchachos of the Instituto de Astrofísica de Canarias; the Liverpool Telescope, operated on the island of La Palma by Liverpool John Moores University in the Spanish Observatorio del Roque de los Muchachos of the Instituto de Astrofísica de Canarias with financial support from the UK Science and Technology Facilities Council; the 1.82-m Copernico Telescope and the Schmidt 67/92 cm of INAF-Asiago Observatory; the Catalina Real Time Survey (CRTS) Catalina Sky Survey (CSS) 0.7-m Schmidt Telescope; and the Las Cumbres Observatory (LCO) network. This work is also based in part on archival data obtained with the NASA/ESA Hubble Space Telescope, obtained from the Data Archive at the Space Telescope Science Institute (STScI), which is operated by the Association of Universities for Research in Astronomy (AURA), Inc., under NASA contract NAS5-26555; the Spitzer Space Telescope, which is operated by the Jet Propulsion Laboratory, California Institute of Technology, under a contract with NASA (support was provided by NASA through an award issued by JPL/Caltech); and the Swift telescope.This work has made use of the NASA/IPAC Extragalactic Database (NED), which is operated by the Jet Propulsion Laboratory, California Institute of Technology, under contract with NASA.SNhunt151 was initially classified as a supernova (SN) impostor (nonterminal outburst of a massive star). It exhibited a slow increase in luminosity, lasting about 450 d, followed by a major brightening that reaches M V ≈ -18 mag. No source is detected to M V ≳ -13 mag in archival images at the position of SNhunt151 before the slow rise. Low-to-mid-resolution optical spectra obtained during the pronounced brightening show very little evolution, being dominated at all times by multicomponent Balmer emission lines, a signature of interaction between the material ejected in the new outburst and the pre-existing circumstellar medium. We also analysed mid-infrared images from the Spitzer Space Telescope, detecting a source at the transient position in 2014 and 2015. Overall, SNhunt151 is spectroscopically a Type IIn SN, somewhat similar to SN 2009ip. However, there are also some differences, such as a slow pre-discovery rise, a relatively broad light-curve peak showing a longer rise time (~50 d), and a slower decline, along with a negligible change in the temperature around the peak (T ≤ 10 4 K). We suggest that SNhunt151 is the result of an outburst, or an SN explosion, within a dense circumstellar nebula, similar to those embedding some luminous blue variables like η Carinae and originating from past mass-loss events. © 2017 The Author(s).https://academic.oup.com/mnras/article/475/2/2614/479530

Near-infrared evolution of the equatorial ring of SN 1987A

We use adaptive-optics imaging and integral field spectroscopy from the Very Large Telescope, together with images from the \emph{Hubble Space Telescope}, to study the near-infrared (NIR) evolution of the equatorial ring (ER) of SN~1987A. We study the NIR line and continuum flux and morphology over time in order to lay the groundwork for \emph{James Webb Space Telescope} observations of the system. We also study the differences in the interacting ring structure and flux between optical, NIR and other wavelengths, and between line and continuum emission, to constrain the underlying physical processes. Mostly the evolution is similar in the NIR and optical. The morphology of the ER has been skewed toward the west side (with roughly 2/3 of the NIR emission originating there) since around 2010. A steady decline in the ER flux, broadly similar to the MIR and the optical, is ongoing since roughly this time as well. The expansion velocity of the ER hotspots in the NIR is fully consistent with the optical. However, continuum emission forms roughly 70 per cent of the NIR luminosity, and is relatively stronger outside the hotspot-defined extent of the ER than the optical emission or NIR line emission since 2012--2013, suggesting a faster-expanding continuum component. We find that this outer NIR emission can have a significant synchrotron contribution. Even if emission from hot ($\sim$2000~K) dust is dominant within the ER, the mass of this dust must be vanishingly small (a few $\times10^{-12}$~M$_\odot$) compared to the total dust mass in the ER ($\gtrsim10^{-5}$~M$_\odot$) to account for the observed $HKs$ flux. The NIR continuum emission, however, expands slower than the more diffuse 180-K dust emission that dominates in the MIR, indicating a different source, and the same hot dust component cannot account for the $J$-band emission.Comment: 17 pages, 17 figures. Accepted for publication in Astronomy & Astrophysic