Ammatillisille erityisoppilaitoksille kokonaisvastuu erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden oppisopimuskoulutuksesta

Erityisopiskelijoille eli erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille tarkoitetun oppisopimuskoulutuksen rakenteita tulisi Suomessa uudistaa merkittävästi. Oppisopimuskoulutuksen vähäinen osuus ammatillisessa koulutuksessa, sen minimaalinen osuus erityisopiskelijoiden osalta, koulutuksen järjestäjien ja muiden toimijoiden osaamisen puutteet sekä opiskelijoiden suuret keskeyttämisluvut eivät vastaa valtiovallan haasteeseen lisätä merkittävästi vammaisten ja osatyökykyisten työelämäosallisuutta. Tähän asti erityisopiskelijoiden oppisopimuskoulutusta on ylläpidetty lähinnä Ammattiopisto Luovin kehittämishankkeina Oulun yksikössä sekä muutamissa muissa ammatillisissa oppilaitoksissa yksittäisten opiskelijoiden osalta. Jotta erityisopiskelijoita saadaan koulutuksen avulla avoimien työmarkkinoiden käyttöön, ammatillisten erityisoppilaitosten tulisi ottaa kokonaisvastuu heidän oppisopimuskoulutuksestaan ja sen kehittämisestä. Maamme kuudelle ammatilliselle erityisoppilaitokselle tulisi määrittää erityisopiskelijoiden oppisopimuskoulutuksen osaamiskeskuksen tehtävä ja osoittaa resurssit ammatillisen erityisopetuksen vaatimien taitojen turvaamiseksi sekä opiskelijoiden sosiaalisten, terveydellisten ja oppimiseen liittyvien tuen tarpeiden tunnistamiseksi. Vammaisten, pitkäaikaissairaiden ja osatyökykyisten osallisuus koulutuksessa ja työelämässä on heidän etunsa ja oikeutensa, mutta myös yhteiskunnallisesti ja kansantaloudellisesti merkittävä kysymys

Vammaiset ja pitkäaikaissairaat oppisopimuskoulutuksen avulla avoimille työmarkkinoille

Irjala, Marja, Osallinen, syrjässä, marginaalissa, onnellinen? Tutkimus oppisopimuskoulutuksen erityisopiskelijoista Suomessa ja Saksassa Oulun yliopiston tutkijakoulu; Oulun yliopisto, Kasvatustieteiden tiedekunta. Oulu   Tiivistelmä Maassamme on tuhansia vammaisia ja pitkäaikaissairaita sekä muita erityisopiskelijoihin kuuluneita työelämän marginaalissa tai täysin ulkopuolella. Useat tahot ovat peräänkuuluttaneet vaikeimmin työllistyvien työvoiman käyttöön ottoa lisäämällä oppisopimuskoulutusta eli työpaikalla oppimisen ja teoriaopiskelun yhdistelmään perustuvaa ammatillisen koulutuksen menetelmän sen edelläkävijämaan, Saksan, malliin.   Tutkimus on monitieteinen, ammatillisen erityisopetuksen ja kasvatussosiologian aloihin kuuluva. Aineiston muodostavat 30:n Suomessa ja Saksassa oppisopimuskoulutuksen avulla ammattiin valmistuneen tai valmistuvan erityisopiskelijan haastattelut sekä molempien maiden koulutusjärjestelmien kartoitukset. Haastattelut toteutettiin suomeksi, saksaksi sekä kummankin maiden viittomakielellä. Analyysimenetelmänä on sovellettu kolmivaiheista mallia sekä osittain narratiivista menetelmää. Teoreettinen viitekehys muodostuu vammaisuuden ja osallisuuden sekä hyvinvoinnin ja arjen subjektiivisten kokemusten määrittelyistä.   Tulokset osoittivat, että Saksassa oppisopimuskoulutusta on kehitetty keskeytyksettä yhteistyössä maan työelämän kanssa. Ammatillinen koulutus, myös erityisopiskelijoiden osalta, tapahtuu siellä työpaikoilla. Suomessa taas ammatillista koulutusta on rakennettu laitosmaiseksi järjestelmäksi. Erityisopiskelijoiden oppisopimuskoulutus on ollut pienimuotoista kokeilu- ja kehittämistoimintaa. Saksassa työnantajien lakisääteinen velvoite työllistää vammaisia yhdessä koulutusmallin valta-aseman kanssa antavat erityisopiskelijoille paremmat mahdollisuudet kuin Suomessa työllistyä avoimille työmarkkinoille kokopäivätyöhön.   Palkattoman avotyön käyttäminen oppisopimuskoulutuksen suorittaneiden vammaisten pysyvänä työllistämismuotona osoittautui molemmissa maissa ongelmaksi. Suurin osa haastatelluista oli kuitenkin sijoittunut koulutuksen jälkeen työsuhteeseen joko kokopäivä- ja erityisesti Suomessa osa-aikatyöhön. Ennen oppisopimuskoulutusta ja sen aikana haaastatellut olivat saaneet tukea perheeltään ja koulutuksen tukipalveluilta sekä vertaisiltaan. He olivat arjen hyvinvoinnin kokemuksissaan yhdenvertaisia ja sosiaalisia. Monet olivat sisukkaita, valoisia onnistujia. Työ on heille tärkeä arjen jäsentäjä, tuo riittävän toimeentulon ja antaa mahdollisuuden tulevaisuuden myönteiseen suunnitteluun.   Avainsanat: oppisopimuskoulutus, osallisuus, pitkäaikaissairaus, subjektiivinen hyvinvointi, vammaisuus, yhdenvertaisuus &nbsp

Ammattiopiskelijoiden näkemyksiä koulutuksen toimintaympäristön muutoksista ja uudistuksista Suomen Lapissa ja kahdessa Saksan teollisuusosavaltiossa

Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunta julkaisi postuumisti tiedekunnan määräämänä väitöspäivänä 11.9.2020 heinäkuun lopulla vakavaan sairauteen menehtyneen yhteiskuntatieteiden tohtori Jari Koivumaan toisen, ammattikasvatuksen alaan kuuluvan väitöskirjan. Väitöskirjan julkaiseminen oli myös hänen oma toiveensa. Tällä puheenvuorolla kirjoittajat haluavat kunnioittaa Koivumaan monipuolista työtä ammatillisen koulutuksen vastuullisissa tehtävissä sekä merkittävää tutkimustyötä. Tutkimus liittyy ajankohtaiseen eurooppalaiseen keskusteluun työn muutoksesta ja sen reflektiivisestä suhteesta ammatillisen koulutuksen uudistamiseen. Koivumaa tarkastelee niiden välistä suhdetta yhteensä kuudessa eri oppilaitoksessa Suomen Lapissa ja Saksan kahdessa osavaltiossa. Hän haastatteli yhteensä 59 lappilaista sekä Hessenin ja Nordrhein-Westfalenin osavaltioiden ammatillisen koulutuksen toimijaa, joista 17 oli opiskelijoita. Muut haastatellut ryhmät olivat koulutuksen johto, opettajat ja elinkeinoelämän edustajat. Analyysimenetelmänä oli diskurssianalyysi. Tutkimuksessa kysytään, minkälaisia merkityksiä oppilaitostoimijat tuottivat työn muutoksesta ja koulutuksen uudistuksista sekä niiden välisistä vaikutusyhteyksistä. Tuloksissa tarkastellaan myös yhteneväisyyksiä ja eroavuuksia kahden maan toimijoiden näkemyksissä. Saksan ammatillisessa duaalikoulutuksessa yritykset ja kauppakamarit ovat keskeisiä toimijoita. Tuloksissa näkyvätkin lappilaisten ja saksalaisten opiskelijoiden toimintaympäristöjen erot. Saksalaiset olivat tietoisia hyvistä mahdollisuuksistaan työllistyä, erityisesti suuryrityksiin, joissa olivat jo oppisopimuskoulutuksessa. Yleisesti voidaankin todeta, että lappilaiset opiskelijat suuntautuivat työmarkkinoille koulutuksen sisällöllisten tekijöiden ja ennakoimiensa työelämän vaatimusten pohjalta, kun taas Hessenin ja Nordrhein-Westfalenin opiskelijat enemmän työmarkkinakokemustensa perusteella. Molemmissa maissa opiskelijoiden puheessa korostui kuitenkin katse tulevaisuuteen, ja he pitivätkin itseään tulevaisuuden työelämän muutoksentekijöinä

A practical laboratory index to predict institutionalization and mortality - an 18-year population-based follow-up study

BackgroundPreviously, several indexes based on a large number of clinical and laboratory tests to predict mortality and frailty have been produced. However, there is still a need for an easily applicable screening tool for every-day clinical practice.MethodsA prospective study with 10- and 18-year follow-ups. Fourteen common laboratory tests were combined to an index. Cox regression model was used to analyse the association of the laboratory index with institutionalization and mortality.ResultsThe mean age of the participants (n =1153) was 73.6 (SD 6.8, range 64.0-100.0) years. Altogether, 151 (14.8%) and 305 (29.9%) subjects were institutionalized and 422 (36.6%) and 806 (69.9%) subjects deceased during the 10- and 18-year follow-ups, respectively. Higher LI (laboratory index) scores predicted increased mortality. Mortality rates increased as LI scores increased both in unadjusted and in age- and gender-adjusted models during both follow-ups. The LI did not significantly predict institutionalization either during the 10- or 18-year follow-ups.ConclusionsA practical index based on routine laboratory tests can be used to predict mortality among older people. An LI could be automatically counted from routine laboratory results and thus an easily applicable screening instrument in clinical settings.Peer reviewe

A practical laboratory index to predict institutionalization and mortality - an 18-year population-based follow-up study

Background Previously, several indexes based on a large number of clinical and laboratory tests to predict mortality and frailty have been produced. However, there is still a need for an easily applicable screening tool for every-day clinical practice.Methods A prospective study with 10- and 18-year follow-ups. Fourteen common laboratory tests were combined to an index. Cox regression model was used to analyse the association of the laboratory index with institutionalization and mortality.Results The mean age of the participants (n =1153) was 73.6 (SD 6.8, range 64.0-100.0) years. Altogether, 151 (14.8%) and 305 (29.9%) subjects were institutionalized and 422 (36.6%) and 806 (69.9%) subjects deceased during the 10- and 18-year follow-ups, respectively. Higher LI (laboratory index) scores predicted increased mortality. Mortality rates increased as LI scores increased both in unadjusted and in age- and gender-adjusted models during both follow-ups. The LI did not significantly predict institutionalization either during the 10- or 18-year follow-ups.Conclusions A practical index based on routine laboratory tests can be used to predict mortality among older people. An LI could be automatically counted from routine laboratory results and thus an easily applicable screening instrument in clinical settings.</strong

Tuettu oppisopimuskoulutus - erityisryhmille mahdollisuus työelämän yhdenvertaisuuteen

Opinnäytetyön tarkoituksena on muutaman tapausesimerkin avulla osoittaa, miten vuodesta 2009 alkaen maassamme eräiden oppisopimustoimistojen ja ammattiopistojen toimesta käynnistetty, vammaisille tarkoitettu tuetun oppisopimuskoulutuksen menetelmä soveltuu vaihtoehdoksi avata erityisryhmille mahdollisuus työskennellä avoimilla työmarkkinoilla ja tavallisilla työpaikoilla. Tutkimuksen haastateltavina ovat lievästi kehitysvammaiset nuoret aikuiset ja yksi aikuinen, koska tähän mennessä menetelmää on sovellettu lähinnä tähän erityisryhmään. Ammattikasvatuksen uutta ilmiötä, vammaisille tarkoitettua tuettua oppisopimuskoulutusta, käsitellään yhteiskunnallisessa viitekehyksessä ja vammaisten oikeuksien näkökulmasta. Lisäksi tutkimuksessa vertaillaan mallia saksalaisiin vastaaviin käytöntöihin. Aihe on tärkeä, koska maassamme on tuhansia osatyökykyisiä ja vammaisia nuoria ja nuoria aikuisia, joiden olisi riittävien tukitoimenpiteiden avulla mahdollista saavuttaa YK:n, Euroopan Unionin ja kansallisten lakien ja sopimusten mukainen työelämän yhdenvertaisuus. Pelkästään kehitysvammaisia työkykyisiä henkilöitä arvioidaan maassamme olevan noin 3 000, joista vain noin 10 prosenttia työskentelee tällä hetkellä avoimilla työmarkkinoilla. Oppisopimuskoulutus on työsuhteen ja koulutuksen yhdistelmä. Tuetussa oppisopimuskoulutuksessa opiskelijalle tarjotaan lisäksi psykososiaalista tukea ennen koulutusta, koulutuksen aikana ja joissakin tapauksissa sen jälkeenkin. Tähän tehtävään palkataan ryhmäkohtainen työhönvalmentaja, joka on lisävoimavara tavanomaiseen oppisopimuskoulutukseen verrattuna. Työhönvalmentajan tehtävänä on tukea ja opastaa myös työnantajaa ja sekä työpaikalle nimettyä työpaikkakouluttajaa tai -ohjaajaa tukimuotojen selvittämisessä sekä oppilaan ohjauksessa. Kyseessä on vahvasti resurssoitu toimintamalli, jossa osapuolina ovat opiskelijan, työnantajan ja työpaikkakouluttajan tai -ohjaajan, työhönvalmentajan ja ammatillisen oppilaitoksen tai muun tehtävään hyväksytyn koulutustahon ja opettajan lisäksi oppisopimuskeskus, TE-toimisto, Kela ja muut viranomaistahot. Tuetussa oppisopimuskoulutuksessa lievästi kehitysvammaiset ovat tähän mennessä olleet maassamme edelläkävijöitä muille vaikeasti työllistyville vammaisille ja osatyökykyisille. Tuetun oppisopimusmenetelmän hyödyntämiseksi opetus- ja kulttuuriministeriö on perustanut helmikuussa 2014 ohjelman, jonka avulla siitä on tarkoitus saada toimintamalli nykyistä laajempaan käyttöön. Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on analysoida vammaisille tarkoitetun tuetun oppisopimuksen toiminta- ja rahoitusmallia, mitä ja minkälaisia resursseja siihen tarvitaan ja minkälaisia erityisopiskelijoita se palvelee. Aiheesta ei ole olemassa Suomessa laadittua yliopistollista tutkimusta. Kokemuksia on kerätty eri puolilla Suomea muutamissa ammattiopistoissa ylläpidetyistä tai parhaillaan ylläpidettävistä kokeilu- ja kehittämishankkeista. Tarkoituksena on myös selvittää, mitkä seikat edesauttavat mallin onnistuneisiin tuloksiin ja mitkä ovat esteinä siihen. Tutkimus on kvalitatiivinen tutkimus, jossa on tarkoitus ymmärtää ja selittää ilmiötä, vaikuttaa ja aikaansaada uutta tietoa sosiaalisesta todellisuudesta. Tutkimuksen johtopäätöksissä kysytään, voidaanko saaduilla tuloksilla edetä esiymmärryksestä uusiin johtopäätöksiin. Tutkimukseen on haastateltu puolistrukturoiduin teemahaastatteluin kolmea lievästi kehitysvammaista tuetun oppisopimuskoulutuksen kautta työllistynyttä ja heidän yhteistyöverkoston jäseniä sekä yhtä nuorta aikuista, joka ei ole vielä työllistynyt. Johtopäätöksinä ja jatkotutkimuksen aiheiksi tutkimuksessa esitetään selvitystä siitä, miten tuetun oppisopimuskoulutuksen mallia voitaisiin laajentaa muihin työelämän ulkopuolella oleviin vammaisten, osatyökykyisten tai muutoin vaikeimmin työllistyviin ryhmiin. Tällöin haasteiksi nousevat työmarkkinaosapuolten ja yrittäjäjärjestöjen laaja sitoutuminen yhdistettyyn koulutus- ja työllistämismalliin myös kyseisten ryhmien osalta, lainsäädäntöuudistukset palkkatulojen ja sosiaalietuuksien yhteensovittamiseksi ja työn tekemisen kannustavuuden näkökulmasta, toiminnan vaatiman ryhmäkohtaisen työhönvalmentajan palkkauksen rahoitus sekä hallinnollisen byrokratian yksinkertaistaminen. Näihin tulisi hakea vastauksia myös saksalaisesta asenneilmastosta oppisopimuskoulutusta kohtaan

Osallinen, syrjässä, marginaalissa, onnellinen?:tutkimus oppisopimuskoulutuksen erityisopiskelijoista Suomessa ja Saksassa

Abstract In our country thousands of disabled, chronically ill and other students with need for special support are living on the fringe of working life or completely outside of it. In order to improve possibilities to employ people with most minimal chances on the job market, apprenticeship training has been expanded. This term means vocational education that is based on a combination of learning on the job with theoretical learning according to the German model. This dissertation is a multidisciplinary research on the field of vocational special education and the sociology of education. The material consists of interviews, which were conducted in Finland and in Germany, with 30 students of working age with need for special support, who have already graduated or will be graduating with the help of apprenticeship. At the same time the educational systems of both countries are being analysed. The results show that in Germany apprenticeship has been continuously developed in cooperation with economy. Whereas in Finland vocational education has been built to an institutional system and the one mainly meant for students with need for special support has been conducted in a small-scaled experimental and evaluation activities. In Germany employers are required by law to employ people with an disability. This fact together with the firm position of apprenticeship gives studens with need for special support better chances than in Finland to find a full-time job on the open job market. Employing disabled people, who have completed apprenticeship training, as permanently unpaid employees poses a big problem both in Finland and in Germany. Most of the German interviewees had, however, found full-time employment after apprenticeship training, whereas in Finland part-time jobs prevail. Before and during the apprenticeship training the interviewees had been supported by families, support services and classmates. In their everyday life they perceive themselves as equal and integrated. Many of them are ambitious, successful people with an optimistic attitude towards life. Employment ensures them a structured everyday life, sufficient income and positive planning for the future.Tiivistelmä Maassamme on tuhansia vammaisia ja pitkäaikaissairaita sekä muita erityisopiskelijoihin kuuluneita työelämän marginaalissa tai täysin ulkopuolella. Useat tahot ovat peräänkuuluttaneet vaikeimmin työllistyvien työvoiman käyttöönottoa lisäämällä oppisopimuskoulutusta eli työpaikalla oppimisen ja teoriaopiskelun yhdistelmään perustuvaa ammatillista koulutusta sen edelläkävijämaan, Saksan, malliin. Tutkimus on monitieteinen, ammatillisen erityisopetuksen ja kasvatussosiologian aloihin kuuluva. Aineiston muodostavat 30:n Suomessa ja Saksassa oppisopimuskoulutuksen avulla ammattiin valmistuneen tai valmistuvan erityisopiskelijan haastattelut sekä molempien maiden koulutusjärjestelmien kartoitukset. Haastattelut toteutettiin suomeksi, saksaksi sekä kummankin maiden viittomakielellä. Analyysimenetelmänä on sovellettu kolmivaiheista mallia sekä osittain narratiivista menetelmää. Teoreettinen viitekehys muodostuu vammaisuuden ja osallisuuden sekä hyvinvoinnin ja arjen subjektiivisten kokemusten määrittelyistä. Tulokset osoittivat, että Saksassa oppisopimuskoulutusta on kehitetty keskeytyksettä yhteistyössä maan työelämän kanssa. Ammatillinen koulutus, myös erityisopiskelijoiden osalta, tapahtuu siellä työpaikoilla. Suomessa taas ammatillista koulutusta on rakennettu laitosmaiseksi järjestelmäksi. Erityisopiskelijoiden oppisopimuskoulutus on ollut pienimuotoista kokeilu- ja kehittämistoimintaa. Saksassa työnantajien lakisääteinen velvoite työllistää vammaisia yhdessä koulutusmallin valta-aseman kanssa antaa erityisopiskelijoille paremmat mahdollisuudet kuin Suomessa työllistyä avoimille työmarkkinoille kokopäivätyöhön. Palkattoman avotyön käyttäminen oppisopimuskoulutuksen suorittaneiden vammaisten pysyvänä työllistämismuotona osoittautui molemmissa maissa ongelmaksi. Suurin osa haastatelluista oli kuitenkin sijoittunut koulutuksen jälkeen työsuhteeseen joko kokopäivä- ja erityisesti Suomessa osa-aikatyöhön. Ennen oppisopimuskoulutusta ja sen aikana haastatellut olivat saaneet tukea perheeltään ja koulutuksen tukipalveluilta sekä vertaisiltaan. He olivat arjen hyvinvoinnin kokemuksissaan yhdenvertaisia ja sosiaalisia. Monet olivat sisukkaita, valoisia onnistujia. Työ on heille tärkeä arjen jäsentäjä, tuo riittävän toimeentulon ja antaa mahdollisuuden tulevaisuuden myönteiseen suunnitteluun.Zusammenfassung In unserem Land leben tausende von Behinderten und Langzeitkranken sowie andere der Sonderbetreuung bedürftige Auszubildende am Rande oder gänzlich außerhalb des Arbeitslebens. Viele Stimmen fordern für die schwersteinsetzbaren Gruppen verbesserte duale Ausbildungsmöglichkeiten. Dieser Begriff bezeichnet die berufliche Ausbildung, die nach dem deutschen Vorbild auf Lernen am Arbeitsplatz, kombiniert mit der theoretischen Ausbildung basiert. Die vorliegende Arbeit ist eine multidisziplinäre Studie auf dem Gebiet der beruflichen Sonderpädagogik und Bildungssoziologie. Die Materialgrundlage bilden insgesamt 30 Interviews, die sowohl in Deutschland als auch in Finnland mit Menschen mit besonderem Unterstützungsbedarf geführt wurden, deren berufliche Ausbildung im Rahmen eines dualen Ausbildungssystems stattfindet oder stattgefunden hat. Die Empirie wird mit einer Analyse der Bildungsysteme beider Länder kombiniert. Die Ergebnisse zeigen, dass in Deutschland das duale Ausbildungssystem kontinuierlich in Zusammenarbeit mit der Wirtschaft entwickelt wurde. In Finnland dagegen wurde die berufliche Ausbildung als ein institutionelles System konzipiert. Das duale Ausbildungssystem für die Auszubildenden mit besonderem Unterstützungsbedarf ist hauptsächlich kleinformatige Experimentier- und Entwicklungstätigkeit gewesen. In Deutschland sind die Arbeitgeber gesetzlich dazu verpflichtet, Behinderte zu beschäftigen. Zusammen mit der festen Verankerung des dualen Ausbildungsystems gibt dies den Auszubildenden mit besonderem Unterstützungsbedarf bessere Chancen als in Finnland, auf dem offenen Arbeitsmarkt eine Ganztagsbeschäftigung zu finden. Der größte Teil der Interviewten hat nach der dualen Ausbildung Arbeit als Ganztagsbeschäftigte gefunden, wobei in Finnland die Teilzeitbeschäftigung überwiegt. In beiden Ländern erwies sich aber der Einsatz dualausgebildeter Behinderter als unbezahlte Arbeitskräfte in Dauerbeschäftigung durchaus als Problem. Vor und während der Ausbildung erhielten die Interviewten Unterstützung von der Familie, Ausbildungsbegleitern und Mitschülern. Sie waren in ihren Alltagserfahrungen gleichwertig und integriert. Viele von ihnen waren Menschen mit positivem Lebensgefühl, strebsam und glücklich. Die Arbeit ermöglicht ihnen einen strukturierten Alltag, ausreichendes Einkommen und positive Zukunftsplanung

A novel easy-to-use index to predict institutionalization and death in older population - a 10-year population-based follow-up study

BackgroundVarious indexes have been developed to estimate the risk for mortality, institutionalization, and other adverse outcomes for older people. Most indexes are based on a large number of clinical or laboratory parameters. An index based on only a few parameters would be more practical to use in every-day clinical practice. Our aim was to create an index to predict the risk for mortality and institutionalization with as few parameters as possible without compromising their predictive ability.MethodsA prospective study with a 10-year follow-up period. Thirty-six clinical and fourteen laboratory parameters were combined to form an index. Cox regression model was used to analyze the association of the index with institutionalization and mortality. A backward statistical method was used to reduce the number of parameters to form an easy-to-use index for predicting institutionalization and mortality.ResultsThe mean age of the participants (n = 1172) was 73.1 (SD 6.6, range 64-97) years. Altogether, 149 (14%) subjects were institutionalized, and 413 (35%) subjects deceased during the follow-up. Institutionalization and mortality rates increased as index scores increased both for the large 50-parameter combined index and for the reduced indexes. After a backward variable selection in the Cox regression model, three clinical parameters remained in the index to predict institutionalization and six clinical and three laboratory parameters in the index to predict mortality. The reduced indexes showed a slightly better predictive value for both institutionalization and mortality compared to the full index.ConclusionsA large index with fifty parameters included many unimportant parameters that did not increase its predictive value, and therefore could be replaced with a reduced index with only a few carefully chosen parameters, that were individually associated with institutionalization or death.Peer reviewe