”Lakastuvat uhrit iskustasi kaatuvat” - Koleran pelko 1800-luvun Turussa

Tässä artikkelissa tarkastelen 1800-luvulla Suomeen uutena tartuntatautina levinneen koleran herättämää pelkoa turkulaisten sanomalehtien sekä aikalaislääkäreiden kirjoituksien kautta. Sanomalehtikirjoituksissa ihmisille jaettiin käytännön ohjeita epidemiaa vastaan ja pyrittiin hälventämään epäluuloja ja huhupuheita taudin ympärillä. Sen sijaan ja esimerkiksi Finska Läkare-Sällskapets -seuran julkaisut keskittyivät lääkäreiden väliseen keskusteluun siitä, miten epidemiaa tulisi parhaiten suitsia. Epidemian pelko alkoi jo ennen koleran saapumista Suomeen ja Turkuun, sillä taudin kulkua läpi Euroopan ja erityisesti sen leviämistä Venäjällä seurattiin lehdistössä tiiviisti kirjeenvaihtajien raporttien kautta. Kun kolera levisi Turkuun, kansalaisia ohjeistettiin muiden käytännön toimenpiteiden lisäksi myös olemaan pelkäämättä ja murehtimatta, sillä negatiiviset tunteet altistivat sairastumiselle entisestään. Ihmiset eivät kuitenkaan suhtautuneet epidemioihin täysin huolettomasti, mistä kertovat koleraa käsittelevät huhupuheet, joissa epäiltiin taudin johtuvan kaivojen myrkyttämisestä tai muista tahallisista toimenpiteistä. Lääkäreiden keskinäisistä kirjoituksista puolestaan välittyi usein optimistinen asenne ja usko tieteen kehittymiseen, mutta myös hetkittäinen epätoivo tilanteessa, jossa koleraan sairastuneen potilaan hyväksi ei ollut tehtävissä juuri mitään. Huoli ja turhautuneisuus rajautuivat kuitenkin lääkäreiden omiin keskustelukanaviin. Sanomalehdissä lääkäreiden ja virkamiesten toimesta julkaistut kirjoitukset korostivat toiveikkuutta epidemioiden keskellä. Tämä oli mahdollisesti myös reaktio epidemioiden herättämään pelkoon, joka nähtiin terveyttä uhkaavana tekijänä humoraalioppiin ja miasma-teoriaan perustuvassa lääketieteellisessä viitekehyksessä. Vaikka 1800-luvulla monet erilaiset epidemiat koettelivat Turkua, voidaan koleraepidemioita ja niiden herättämää pelkoa pitää ainakin osittain omaleimaisena ilmiönä. Tauti oli paitsi uusi ja vieras, myös erittäin raju. Epidemiat levisivät ja tappoivat nopeasti ja aikalaiset vertasivat koleraa jopa ruttoon. Tämä vaikutti kolerapelon kokemiseen sekä siihen, miten taudista kirjoitettiin.</p

Tietosuojasta vapaa todistelu? : Todistelu siviiliprosessissa henkilötietojen suojan näkökulmasta

Eurooppalaisen henkilötietojen suojaa koskevan sääntelyn taustalla on ollut erityisesti tarve säännellä teknologisen kehityksen mahdollistamaa laajamittaista tiedonkäsittelyä. Henkilötietojen suojan ja erityisesti EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen aineellinen soveltamisala on kuitenkin laaja, ja henkilötietojen käsittelyä koskevat vaatimukset tulevat sovellettaviksi myös perinteisemmissä tietojen käsittelyä edellyttävissä tilanteissa. Näihin kuuluu käsittely, jota yritykset suorittavat oikeudenkäynnin asianosaisina oikeudenkäyntiä ja erityisesti todistelua varten. Todistelua varten käsitellään parhaimmillaan mittavia määriä asiakirjoja ja muita aineistoja, joihin säännönmukaisesti sisältyy tietosuoja-asetuksessa tarkoitettuja henkilötietoja. Henkilötiedot voivat monesti koskea oikeudenkäyntiin nähden ulkopuolisia henkilöitä, kuten asianosaisena olevan yrityksen työntekijöitä tai asiakkaita. Todisteluun sisältyvässä henkilötietojen käsittelyssä on noudatettava yleisen tietosuoja-asetuksen vaatimuksia, jotka saattavat vaikuttaa todisteluun yllättävällä ja merkittävällä tavalla. Tässä tutkielmassa tarkastellaan todistelun edellyttämää henkilötietojen käsittelyä tietosuoja-asetuksen mukaisten yleisten käsittelyperiaatteiden näkökulmasta. Tarkoituksena on arvioida, onko asetuksen valossa lähtökohtaisesti sallittua käsitellä henkilötietoja todisteluun liittyen sekä miten tuo käsittely tulee suorittaa. Oikeus henkilötietojen suojaan ei ole ehdoton, vaan se on saatettava asianmukaiseen tasapainoon muiden perusoikeuksien kanssa. Oikeudenkäyntien osalta on huomattava, että tietosuojaperiaatteiden tiukka soveltaminen saattaisi suhteettomasti rajoittaa oikeudenkäyntiä koskevien perusoikeuksien ja keskeisten periaatteiden toteutumista. Oikeudenkäynnin asianosaisella tulee lähtökohtaisesti olla vapaus esittää oikeudenkäynnissä haluamansa todisteet vaatimustensa tueksi. Suomalaisessa oikeudenkäynnissä todistelun hankkiminen on lisäksi asianosaisten tehtävänä. Yleisen tietosuoja-asetuksen tulkinnassa on näin ollen punnittava keskenään henkilötietojen suojaa sekä oikeudenkäyntiä koskevia oikeuksia ja periaatteita. Tämä on myös linjassa yleisen tietosuoja-asetuksen tarkoitusten kanssa. Oikeudenkäynnin asianosaisen tulee arvioida todistelun edellyttämää henkilötietojen käsittelyä erityisesti lainmukaisuuden ja käyttötarkoitussidonnaisuuden periaatteiden valossa. Lainmukaisuus edellyttää, että käsittelyllä on aina jokin oikeusperuste. Käyttötarkoitussidonnaisuuden kannalta ongelmallista on, että todistelua varten käsiteltäviä henkilötietoja ei ole alun perin kerätty ja käsitelty rekisterinpitäjän oikeudenkäyntejä varten. Henkilötietoja on käsitelty alun perin esimerkiksi työ- tai asiakassuhdetta varten eikä henkilötietoja saa asetuksen mukaan myöhemmin käsitellä yhteensopimattomalla tavalla. Asianosaisen kannalta on keskeistä arvioida myös tietojen minimoinnin ja käsittelyn läpinäkyvyyden periaatteita. Erityisesti olisi arvioitava, tuleeko asianosaisen poistaa todisteista henkilötietoja ja missä määrin todisteluun liittyvästä käsittelystä olisi informoitava rekisteröityjä. Intuitiivisesti vaikuttaa selvältä, että oikeudenkäynnin asianosaisen on voitava käsitellä tietoja – myös henkilötietoja – todistelua varten. Tämän tutkielman keskeinen havainto kuitenkin on, että asianosaisena olevan yrityksen tulisi arvioida ja varmistaa tietosuoja-asetuksen vaatimusten noudattaminen yhtä lailla oikeudenkäynneissä kuin normaalissa liiketoiminnassaan. Tietosuojaperiaatteiden arviointi tulisi siten sisällyttää alusta alkaen asianosaisen prosessitoimintaan. Todistelun tietosuojakysymyksiin liittyvän tulkinnanvaraisuuden vuoksi olisi toivottavaa, että tulevaisuudessa saadaan lisää aihealuetta koskevia kannanottoja sekä oikeustieteellistä tutkimusta. Lainsäätäjällä olisi lisäksi keskeinen rooli henkilötietojen suojan ja oikeudenkäyntiin liittyvien etujen tasapainottamisessa

Infectious Media: Cholera and the Circulation of Texts in the Finnish Press, 1860–1920

Cholera was the emblematic disease of the nineteenth-century Europe. This article explores the cultural ramifications of cholera by concentrating on the ways in which public discourse participated in circulating information on the disease. It focuses on the reuse of texts about cholera in the Finnish press from 1860 to 1920. The most difficult cholera epidemics in Finland were the first ones in the 1830s and 1850s, and the number of casualties dropped significantly towards the end of the century. At the same time, however, cholera was discussed more than ever, and there was the rising curve of the references to cholera from the 1860s onwards. In Finland, the public discourse on cholera was also entangled with the rising nationalism towards the end of the nineteenth century.</p

Pitkin poikin Aurajokea - Arkeologisia tutkimuksia

In 2011–14, the Museum Centre of Turku conducted archaeological excavations at the site of a 19th-century burial ground. The excavations were connected with building work done at the site. During the excavations, 45 graves were detected of which 37 were thoroughly documented. Eight of the observed graves did not coincide with the construction site and these where left untouched. The graves were preserved to different degrees: some were almost completely decomposed while others were quite well preserved. The bodies had been placed in simple wooden coffins. Some of the coffins were placed in the same pit side by side and on top of each other in two layers. Some of them included plant remains such as straw or twigs that had been placed under the body, especially under the head. Three of the burials contained a small metal Orthodox cross pendant and two of the graves showed signs of amputated legs. One of these was a young man whose left lower leg (tibia) had been amputated. He had died before the amputation had begun to heal. Still, the off-cut part of the leg had not been included in the burial. The other case was an amputated femur that was found in a grave where the buried individual had two whole legs. It seems that the off-cut part was buried in another person’s coffin. However, it is possible that the femur belonged in the coffin on top of the one it was found in, since this quite decomposed coffin had partly collapsed into the nether one. This burial ground has not been marked on maps. Human bones and burials were first found there in the early 21th century, when the area was constructed into a residential zone. In the 1970s, when bones were again found, the museum was informed that this was a Cholera burial ground. Indeed, historical sources confirm that a Cholera burial ground had been founded somewhere in the area in 1831, during the first epidemic. However, two major questions remain. First, why was the burial ground forgotten so soon after its use period? In 1905 when the residential area was being built, newspapers reported the finds of mysterious human bones as if there was no recollection of a burial ground founded there only around 70 years earlier. Moreover, only ten years earlier, in 1895, a local newspaper reported that funds were appropriated for building a fence around the Cholera burial ground, since relatives of the deceased were distressed about the neglected state of the graves. The second question might provide a clue for the first one. All 14 of the deceased whose sex was possible to estimate were male. All were adults, except one was juvenile. Moreover, the Orthodox cross pendants and amputated legs (together with earlier observations of soldier clothing) seem to point towards Russian soldiers. The Cholera burial ground of the Russian military hospital did indeed situate close to the area. However, if the area excavated was mainly in use by the Russian troops, it would mean that the burial ground of ordinary townspeople is still to be located. Continued excavations in the area may shed more light to this question.</p

Clone selection of woody ornamentals in Finland in 1988 2000

MTT:n (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus) kantavalintakokeissa tutkittiin vuosina 1988-2000 yhteensä 128 pensaskantaa. Tutkitut kannat kuuluivat sukuihin Forsythia, Hydrangea, Lonicera, Philadelphus, Rosa, Spiraea, Syringa ja Viburnum. Kantavalintakokeet toteutettiin MTT:n viidellä koepaikalla. Kokeiden tarkoituksena oli selvittää, mitkä kannat ovat kestävimpiä ja arvokkaimpia viherrakentamisen tarpeisiin. Kantojen arviointia varten tehtiin vuosittain havaintoja noin 30 kasvien ominaisuudesta. Niistä tärkeimpinä pidettiin talvenkestävyyttä, terveyttä ja koristearvoa. Aineiston analysoinnissa käytettiin tilastollisia ja ei-tilastollisia menetelmiä. Näiden menetelmien yhdistäminen osoittautui toimivaksi menetelmäksi arvokkaimpien kantojen valitsemisessa. Tähän mennessä on nimetty 15 viljelyyn ja käyttöön suositeltavaa kantaa. Hortensialajikkeet Grandiflora , Praecox ja Mustila todettiin arvokkaiksi ja suositeltaviksi. Monet kuusamalajikkeet todettiin hyviksi koristepensaiksi eri tarkoituksiin, ja niille annettiin uudet lajikenimet. Myös kolme kuusamakantaa valittiin suositeltaviksi. Niistä rusokuusama Sanna soveltuu aidanteisiin, huntukuusama Dropmore on kaunis valkokukkainen pensas ja sirokuusama Sakura soveltuu puolestaan massaistutuksiin ja yksittäispensaaksi kauniin kasvutapansa vuoksi. Aito hovijasmike sai nimen Tuomas ja runsaskukkainen kestävä tähtijasmikeristeymä nimen Tähtisilmä . Suomalainen kestävä ja runsaasti kukkiva lumipalloheisi sai puolestaan nimen Pohjan Neito . Kolme arvokasta juhannusruusukantaa nimettiin suositeltaviksi. Niistä Plena on aito valko- ja kerrannaiskukkainen juhannusruusu, Juhannusmorsian ja suviruusu Poppius ovat puolestaan vaaleanpunakukkaisia. Suositeltavat pensasangervokannat ovat matala verhoangervo Lumikki , komea punakukkainen kuninkaanangervo Kruunu ja vaatimaton valkopajuangervo Allikko . Suositeltavien syreenien lista julkaistaan aikaisintaan vuonna 2003.128 clones of the genera Forsythia, Hydrangea, Lonicera, Philadelphus, Rosa, Spiraea, Syringa and Viburnum were cultivated in comparative field trials at five sites in Finland in 1988-1999. The aim was to find the hardiest and most valuable clones that could be recommended for landscape gardening. The evaluation was based on about 30 traits, which were recorded annually. Most attention was paid to winterhardiness, resistance to diseases and pests, and ornamental value. The data were analysed by both statistical and non-statistical methods. A combination of these proved to be a successful approach for selecting the clones with the highest value for production. To date, 15 clones have been selected as recommendable. The Hydrangea paniculata cultivars Grandiflora , Praecox and Mustila were found to be valuable and recommendable. Several Lonicera clones succeeded well and were re-named. Three clones were selected as suitable for various purposes: L. tatarica Sanna for hedges, L. x bella Dropmore as a white-flowered bush, and L. x bella Sakura for mass and single plantings due to its special growth habit. A true-to-type Philadelphus pubescens clone was renamed Tuomas , and an abundantly blossoming and hardy P. Lewisii hybrid was re-named Tähtisilmä . Finnish Viburnum opulus clones representing a hardy type with abundant blossoms were renamed Pohjan Neito . Three valuable Rosa pimpinellifolia clones were selected as recommendable : R.pimpinellifolia Plena , which has white double flowers, and the R.Pimpinellifolia hybrid Juhannusmorsian and Poppius have pink flowers. The Spiraea clones selected are Spiraea beauverdiana Lumikki , a low-growing bush with white flowers, S. x watsoniana Kruunu , which has with bright purple flowers, and S.alba Allikko , which has white flowers. The Syringa clones selected will not be released until 2003 at the earliest.vokMyynti MTT tietopalveluyksikk

Beyond East-West : marginality and national dignity in Finnish identity construction

Since the end of the Cold War it has become common for Finnish academics and politicians alike to frame debates about Finnish national identity in terms of locating Finland somewhere along a continuum between East and West (e.g., Harle and Moisio 2000). Indeed, for politicians properly locating oneself (and therefore Finland) along this continuum has often been seen as central to the winning and losing of elections. For example, the 1994 referendum on EU membership was largely interpreted precisely as an opportunity to relocate Finland further to the West (Jakobson 1998, 111; Arter 1995). Indeed, the tendency to depict Finnish history in terms of a series of ‘westernising’ moves has been notable, but has also betrayed some of the politicised elements of this view (Browning 2002). However, this framing of Finnish national identity discourse is not only sometimes politicised, but arguably is also too simplified and results in blindness towards other identity narratives that have also been important through Finnish history, and that are also evident (but rarely recognised) today as well. In this article we aim to highlight one of these that we argue has played a key role in locating Finland in the world and in formulating notions of what Finland is about, what historical role and mission it has been understood as destined to play, and what futures for the nation have been conceptualised as possible and as providing a source of subjectivity and national dignity. The focus of this article is therefore on the relationship between Finnish nationalism and ideas of ‘marginality’ through Finnish history