Vihreän kasvun mahdollisuudet

Raportissa etsitään vastausta kysymykseen siitä, millaisilla poliittisilla päätöksillä (askelmerkeillä) Suomessa voidaan luoda edellytyksiä vihreälle kasvulle. Ehdotetut askelmerkit pohjautuvat katsaukseen aiemmista tutkimuksista ja selvityksistä liittyen Suomen keskeisiin kulutus- ja tuotantojärjestelmiin (ruoka, asuminen, liikkuminen ja energia) ja eräisiin vihreän talouden edelläkävijämaihin (Alankomaat, Saksa, Ruotsi, Brasilia). Lisäksi tarkastellaan erilaisia malleja, joilla systeemistä muutosta kohti vihreää taloutta voidaan tukea. Raportissa nostetaan esiin myös onnistuneita esimerkkejä vihreästä liiketoiminnasta ja vihreää kasvua edistävistä toimista. Vihreällä kasvulla tarkoitetaan vähähiilisyyteen ja resurssitehokkuuteen perustuvaa, ekosysteemien toimintakyvyn turvaavaa taloudellista kasvua, joka edistää hyvinvointia ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Vihreässä kasvussa nähdään maailmanlaajuisesti huomattavaa potentiaalia, joka tällä hetkellä ilmenee etenkin cleantechin kysynnän nopeana kasvuna. Tulevaisuuden menestyjät ovat kilpailijoitaan materiaali- ja energiatehokkaampia, ja ne pystyvät tuottamaan joustavasti vähähiilisiin yhteiskuntiin sopivia palveluita ja tuotteita. Vihreän kasvun mahdollisuuksia on kaikilla yhteiskunnan sektoreilla. Vihreä kasvu voi muodostua kokonaan uudenlaisesta liiketoiminnasta ja synnyttää uusia yrityksiä, mutta mahdollisuuksia on myös perinteisessä energia- ja resurssi-intensiivisessä teollisuudessamme. Kasvun avainasemassa ovat yritykset, mutta tuotannon ohella vihreän kasvun toteutuminen vaatii muutoksia myös kulutuksessa. Valtion-, alue- ja kuntahallinto toimii mahdollistajana luoden edellytyksiä vihreälle kasvulle. Raportissa esitettiin joukko politiikkatoimia ja prosesseja, joilla Suomi voi tukea vihreää kasvua. Ehdotukset vihreän kasvun askelmerkeiksi ovat: A. Luodaan vihreän kasvun edellytykset yhteisen tahtotilan ja poliittisen sitoutumisen avulla. B. Vauhditetaan yritysten vihreää kasvupotentiaalia ja vahvistetaan vihreää kysyntää. C. Mahdollistetaan vihreitä pilotteja ja kokeiluja koti- ja vientimarkkinoita varten. D. Synnytetään kansainvälisiä ja kotimaisia strategisia avauksia ja kumppanuuksia. E. Luodaan vihreälle kasvulle tilaa purkamalla tuhlaavia järjestelmiä. F. Vaalitaan jatkuvaa ja järjestelmällistä oppimista vihreän kasvun vauhdittajana

EUROOPAN UNIONI MONITASOISENA POLIITTISENA JÄRJESTELMÄNÄ - Esimerkkinä sosiaalipolitiikan päätöksenteko

Työni lähtökohtana on kysymys siitä, missä sosiaalipolitiikasta päätetään Euroopan unionissa. Tarkastelen tätä rajattua ongelmaa tekemieni haastattelujen kautta. Ymmärrän Euroopan unionin monitasoisena poliittisena järjestelmänä. Väitän, että tämä on erityisen ilmeistä sosiaalipolitiikassa, jota tehdään entistä enemmän avoimen koordinaatiomenetelmän kautta. Avoimessa koordinaatiomenetelmässä ja monitasohallinnassa molemmissa keskeistä on nimenomaan hallinta virallisten lainsäädäntöprosessien ulkopuolella. Analysoin aineistoni hermeneuttisesti, eli tulkintametodin avulla. Työn teoreettisena viitekehyksenä toimii sosiaalinen konstruktivismi. Se tarjoaa mielestäni parhaat välineet tarkastella jatkuvasti muuttuvaa Euroopan unionia. Monitasoisessa unionissa päätöksentekotapa ja toimivaltasuhteet vaihtelevat eri politiikan lohkoilla. Esimerkiksi sisämarkkinapolitiikasta päätettäessä valtion rooli on erilainen kuin sosiaalipolitiikasta päätettäessä. Sosiaalipolitiikka on perinteisesti hyvin vahvasti kansallisvaltion päätöksenteon alainen, mutta uudet tavat luoda unionin sosiaalista mallia ovat vaikuttaneet valtion asemaan. Minua kiinnostaakin se, miten tämä muutos heijastuu siihen, mitä pidämme kansallisena ja kansainvälisenä. Työhöni sisältyy myös sikäli käytännönläheinen ennakkokiinnostus, että uskon, että se, miten kansalliset toimijat ymmärtävät koko unionin järjestelmän, vaikuttaa myös siihen, miten he siellä toimivat. Tämä taas on tärkeää sen kannalta, miten Suomen sosiaaliturvajärjestelmien käy tulevaisuudessa. Analyysini loppupäätelmä on, että suomalaiset keskeiset toimijat kokevat sosiaalipolitiikan olevan edelleen paljolti kansallista toimintaa. Unionin sosiaalipoliittinen aktiivisuus ja avoin koordinaatiomenetelmä koetaan jossain määrin uhkana. Haastateltavat kuitenkin ymmärsivät, että jatkossa unionin politiikan merkitys kasvaa. Haastattelujen perusteella näyttää siltä, että suomalaiset ymmärtävät unionin itsenäisenä kokonaisuutena, jonka suuntaan vaikuttaminen kannattaa tehdä koordinoidusti kaikkia kanavia pitkin. Näin ollen esimerkiksi intressiryhmät, joiden vaikutusvallan toisaalta nähdään kasvaneen unionin tasolla, vaikuttavat edelleen pääosin kansallisesti. Unionin instituutiot koetaan itsenäisinä toimijoina, joiden suhteen valtioiden vaikutusvalta vähenee. Entistä enemmän päätöksiä tehdään siis yhdessä jäsenvaltioiden, unionin instituutioiden ja erilaisten intressiryhmien kesken. Työni osoittaa, että monitasohallinnan teoria kuvaa hyvin Euroopan sosiaalista ulottuvuutta. Monitasoinen poliittinen unioni on kansalaisille äärettömän hankala seurata. Vastuuta tehdyistä päätöksistä on vaikea osoittaa kenellekään. Tällöin tyytymättömyys kohdistuu laajasti ottaen ”unioniin”, siten vähentäen koko unionin legitimiteettiä. Monitasohallinta onkin sekä ongelma että ratkaisu legitimiteetin kannalta – toisaalta se saattaa heikentää unionin legitimiteettiä, mutta toisaalta lisätä sitä antamalla kansalaisille enemmän mahdollisuuksia osallistua päätöksentekoon. Oleellista avoimen koordinaationmenetelmässä on kysymys oikeudesta osallistua. Kenellä on oikeus osallistua hallinta- ja päätöksentekoprosesseihin unionissa? Demokratiaan kuuluu luonnollisena osana myös päätöksentekijöiden tilivelvolliseksi saattaminen kansalaisten valvonnan kautta. Unionin tasolle siirtyminen on vähentänyt mahdollisuuksia tehdä tätä. Samalla on kuitenkin entistä tärkeämpää, että muilla tasoilla valvonta toimii sitäkin tiiviimmin. Jatkossa lienee syytä unionin ja jäsenmaiden tasolla pohtia miten varmistaa avoimen koordinaatiomenetelmän avoimuus ja demokraattisuus. Kansallisten parlamenttien on toki itsekin oltava aktiivisia, mutta toisaalta niiden vaikutusmahdollisuuksia on myös edistettävä esimerkiksi valtioneuvoston toimesta. Lisäksi Euroopan parlamentin roolia tulisi mielestäni demokratian kannalta vahvistaa. Monitasohallinta ei haasta valtion suvereniteettia suoraan. Muutos ei myöskään liity lailliseen suvereniteettiin. Legaalisena kokonaisuutena valtio säilyy myös jatkossa. Euroopan unionin prosessit ja politiikan muodostus eivät kuitenkaan tapahdu enää pelkästään kansallisvaltiollisessa kehyksessä. Kansallisen ja kansainvälisen raja on hämärtänyt, toisilla aloilla enemmän kuin toisilla. Euroopan unioni avaakin mielenkiintoisia tutkimuskysymyksiä myös kansainvälisen politiikan tieteenalassa. Monitasoisen poliittisen järjestelmän käsite voisi avata keskustelua kansainvälisten organisaatioiden mahdollisuuksista. Euroopan unionin instituutioiden, päätöksentekojärjestelmän ja hallinnan tutkimus voisi myös lisätä ymmärrystä auktoriteetista osana kansainvälistä järjestelmää sekä avartaa käsitystä siitä, missä kansainvälistä politiikkaa tehdään. Tulevaisuudessa täytyy myös tarkemmin analysoida intressiryhmien ja aluetason toimijoiden mobilisaatiota ja vaikutusta. Ennen kaikkea unionin tutkimus tarjoaa materiaalia tutkia kansallisvaltioiden ulkopuolella tapahtuvan politiikan luonnetta, rajoja sekä kehitystä

EUROOPAN UNIONI MONITASOISENA POLIITTISENA JÄRJESTELMÄNÄ - Esimerkkinä sosiaalipolitiikan päätöksenteko

Työni lähtökohtana on kysymys siitä, missä sosiaalipolitiikasta päätetään Euroopan unionissa. Tarkastelen tätä rajattua ongelmaa tekemieni haastattelujen kautta. Ymmärrän Euroopan unionin monitasoisena poliittisena järjestelmänä. Väitän, että tämä on erityisen ilmeistä sosiaalipolitiikassa, jota tehdään entistä enemmän avoimen koordinaatiomenetelmän kautta. Avoimessa koordinaatiomenetelmässä ja monitasohallinnassa molemmissa keskeistä on nimenomaan hallinta virallisten lainsäädäntöprosessien ulkopuolella. Analysoin aineistoni hermeneuttisesti, eli tulkintametodin avulla. Työn teoreettisena viitekehyksenä toimii sosiaalinen konstruktivismi. Se tarjoaa mielestäni parhaat välineet tarkastella jatkuvasti muuttuvaa Euroopan unionia. Monitasoisessa unionissa päätöksentekotapa ja toimivaltasuhteet vaihtelevat eri politiikan lohkoilla. Esimerkiksi sisämarkkinapolitiikasta päätettäessä valtion rooli on erilainen kuin sosiaalipolitiikasta päätettäessä. Sosiaalipolitiikka on perinteisesti hyvin vahvasti kansallisvaltion päätöksenteon alainen, mutta uudet tavat luoda unionin sosiaalista mallia ovat vaikuttaneet valtion asemaan. Minua kiinnostaakin se, miten tämä muutos heijastuu siihen, mitä pidämme kansallisena ja kansainvälisenä. Työhöni sisältyy myös sikäli käytännönläheinen ennakkokiinnostus, että uskon, että se, miten kansalliset toimijat ymmärtävät koko unionin järjestelmän, vaikuttaa myös siihen, miten he siellä toimivat. Tämä taas on tärkeää sen kannalta, miten Suomen sosiaaliturvajärjestelmien käy tulevaisuudessa. Analyysini loppupäätelmä on, että suomalaiset keskeiset toimijat kokevat sosiaalipolitiikan olevan edelleen paljolti kansallista toimintaa. Unionin sosiaalipoliittinen aktiivisuus ja avoin koordinaatiomenetelmä koetaan jossain määrin uhkana. Haastateltavat kuitenkin ymmärsivät, että jatkossa unionin politiikan merkitys kasvaa. Haastattelujen perusteella näyttää siltä, että suomalaiset ymmärtävät unionin itsenäisenä kokonaisuutena, jonka suuntaan vaikuttaminen kannattaa tehdä koordinoidusti kaikkia kanavia pitkin. Näin ollen esimerkiksi intressiryhmät, joiden vaikutusvallan toisaalta nähdään kasvaneen unionin tasolla, vaikuttavat edelleen pääosin kansallisesti. Unionin instituutiot koetaan itsenäisinä toimijoina, joiden suhteen valtioiden vaikutusvalta vähenee. Entistä enemmän päätöksiä tehdään siis yhdessä jäsenvaltioiden, unionin instituutioiden ja erilaisten intressiryhmien kesken. Työni osoittaa, että monitasohallinnan teoria kuvaa hyvin Euroopan sosiaalista ulottuvuutta. Monitasoinen poliittinen unioni on kansalaisille äärettömän hankala seurata. Vastuuta tehdyistä päätöksistä on vaikea osoittaa kenellekään. Tällöin tyytymättömyys kohdistuu laajasti ottaen ”unioniin”, siten vähentäen koko unionin legitimiteettiä. Monitasohallinta onkin sekä ongelma että ratkaisu legitimiteetin kannalta – toisaalta se saattaa heikentää unionin legitimiteettiä, mutta toisaalta lisätä sitä antamalla kansalaisille enemmän mahdollisuuksia osallistua päätöksentekoon. Oleellista avoimen koordinaationmenetelmässä on kysymys oikeudesta osallistua. Kenellä on oikeus osallistua hallinta- ja päätöksentekoprosesseihin unionissa? Demokratiaan kuuluu luonnollisena osana myös päätöksentekijöiden tilivelvolliseksi saattaminen kansalaisten valvonnan kautta. Unionin tasolle siirtyminen on vähentänyt mahdollisuuksia tehdä tätä. Samalla on kuitenkin entistä tärkeämpää, että muilla tasoilla valvonta toimii sitäkin tiiviimmin. Jatkossa lienee syytä unionin ja jäsenmaiden tasolla pohtia miten varmistaa avoimen koordinaatiomenetelmän avoimuus ja demokraattisuus. Kansallisten parlamenttien on toki itsekin oltava aktiivisia, mutta toisaalta niiden vaikutusmahdollisuuksia on myös edistettävä esimerkiksi valtioneuvoston toimesta. Lisäksi Euroopan parlamentin roolia tulisi mielestäni demokratian kannalta vahvistaa. Monitasohallinta ei haasta valtion suvereniteettia suoraan. Muutos ei myöskään liity lailliseen suvereniteettiin. Legaalisena kokonaisuutena valtio säilyy myös jatkossa. Euroopan unionin prosessit ja politiikan muodostus eivät kuitenkaan tapahdu enää pelkästään kansallisvaltiollisessa kehyksessä. Kansallisen ja kansainvälisen raja on hämärtänyt, toisilla aloilla enemmän kuin toisilla. Euroopan unioni avaakin mielenkiintoisia tutkimuskysymyksiä myös kansainvälisen politiikan tieteenalassa. Monitasoisen poliittisen järjestelmän käsite voisi avata keskustelua kansainvälisten organisaatioiden mahdollisuuksista. Euroopan unionin instituutioiden, päätöksentekojärjestelmän ja hallinnan tutkimus voisi myös lisätä ymmärrystä auktoriteetista osana kansainvälistä järjestelmää sekä avartaa käsitystä siitä, missä kansainvälistä politiikkaa tehdään. Tulevaisuudessa täytyy myös tarkemmin analysoida intressiryhmien ja aluetason toimijoiden mobilisaatiota ja vaikutusta. Ennen kaikkea unionin tutkimus tarjoaa materiaalia tutkia kansallisvaltioiden ulkopuolella tapahtuvan politiikan luonnetta, rajoja sekä kehitystä

The need for policy coherence to trigger a transition to biogas production

Transitions towards more sustainable societies involve policy changes cutting across multiple sectors. Ideally, policies targeting different sectors create a coherent push for the adoption of more sustainable solutions. Sustainability transition studies have, however, paid little attention to the role of policy interaction across different policy domains. By focusing on biogas production in Finland and by further developing the technological innovation systems functions in connection to policy coherence, this paper examines how policy coherence is related to triggering transition from the perspective of biogas actors. The results demonstrate how supportive policies in one sector are made inefficient by unsupportive policies, instruments and practices in others. However, the lack of policy coherence, especially at the local level, may also have innovation-triggering influence when it forces actors to consider unconventional solutions. Thus the innovation effects of policy coherence are difficult to foresee and require an actor-focused perspective for analysis

Socio-technical transition governance and public opinion: the case of passenger transport in Finland

As a governance perspective, transition management views the engagement of a wide variety of stakeholders in policy development as a necessary element in furthering sustainability through enhanced social learning. Yet as a literature it has paid relatively little attention to public consultation on socio-technical change. Here we set transition management in the context of longstanding debates in science and technology studies, technology assessment and deliberative democracy. Empirically, we use national survey data on Finnish public opinion of state support for future transport options. Showing how transport practices and attitudes to transport innovation policy vary with both demography and geography, we argue that these differences have implications for policy legitimacy. We suggest that, both given and despite the practical difficulties of deliberative democracy, use of participative opinion surveying to better understand social groups with needs and interests that differ from national averages, may help to enhance policy legitimacy and hence the success of transition management

Path dependence and technological expectations in transport policy: the case of Finland and the UK

This paper investigates path dependence and path creation in transport policy and related innovation policy in the case of Finland and the UK. The paper uses document content analysis and elite interviews, drawing on literatures on the relationship of institutional and policy path dependency to technological expectations and images of the policy problem. We find that although policy expectations and visions of transport system innovation are still very much focused on motor vehicle technology change in both countries, particularly technological substitution, there are nonetheless indications of acceptance of transport demand reduction policies, which in turn may be regarded as a form of social innovation. Given the importance of transport demand reduction as part of GHG emissions and congestion reduction strategies, there is a need to better understand how policy for social innovation is entering the sphere of transport and related innovation policy and how these processes might be supported