Kognitiivis-behavioraalisen STOP-kuntoutusohjelman vaikuttavuudesta suomalaisilla seksuaalirikosvangeilla

Tutkimuksessa selvitettiin suomalaisessa vankeinhoidossa seksuaalirikollisille kohdennetun STOP-ohjelman vaikuttavuutta. Ohjelman suorittaneille vangeille (n = 143) muodostettiin tapausverrokkiasetelmalla kontrolliryhmä (n = 143) laajemmasta seksuaalirikollisvankien otoksesta (n = 693) havaittujen seksuaalirikosten uusimista ennustavien muuttujien (aikaisemmat tuomiot seksuaalirikoksista, kontaktiton seksuaalirikos, vankeuden pituus ja seuranta-ajan pituus) perusteella. Ohjelman vaikuttavuutta mitattiin vapautumisen jälkeen tehdyillä uusilla seksuaalirikoksilla, jotka olivat johtaneet seuranta-ajan kuluessa vankeus- tai yhdyskuntaseuraamukseen. Keskimäärin 7.5 vuoden seuranta-aikana 8 ohjelman suorittanutta vankia (5.6 %) oli saanut uuden tuomion seksuaalirikoksesta; kontrolliryhmässä rikoksen uusiminen oli lähes kaksinkertaista (10.5 %). Ryhmien välinen ero ei kuitenkaan ollut tilastollisesti merkitsevä, mikä saattaa johtua seksuaalirikollisten pienestä määrästä sekä lähtökohtaisesti matalasta uusimistasosta eikä ohjelman tehottomuudesta sinänsä

Porkkanaa ja keppiä : rangaistusajan suunnitelmat osana vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa

# Vankien rangaistusajan suunnitelmissa puutteita Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutissa tehdyssä tutkimuksessa on tarkasteltu rangaistusajan suunnitelman toimeenpanoa ja pyritty selvittämään, kuinka rangaistusajan suunnitelmien laadinnan, toteuttamisen ja seurannan käytännöt vastaavat lainvalmistelun ja vankeusrangaistuksen täytäntöönpanon lähtökohtia ja tavoitteita. Tutkimusaineisto koostuu vankeja koskevista rekisteritiedoista, vankiloiden ja arviointikeskusten henkilökunnalle sekä vangeille suunnatuista kyselyistä ja haastatteluista. # Suunnitelmia laaditaan kattavasti, laadussa ongelmia Rangaistusajan suunnitelmia laadittiin lähes kaikille vankeusvangeille. Lain tavoitteiden vastaisesti suuri osa suunnitelmista laadittiin kuitenkin pelkän asiakirjamateriaalin perusteella, eli vankia ei haastateltu. Riski- ja tarvearvio tehtiin vain noin joka kymmenennelle vangille. Tätä selitti erityisesti suunnitelmien laadinnan resurssien puute: henkilöstö piti vangin kuulemista ja osallistamista keskeisenä, mutta siihen ei aina ollut aikaa. Suunnitelmien tavoitteet liittyivät yleisimmin riippuvuuksiin tai asenteisiin, ajatteluun ja käyttäytymiseen. Konkreettiset tavoitteet, kuten koulutus, asuminen ja arkiselviytyminen, olivat harvinaisia. Vankilahenkilöstön mukaan suunnitelmat olivat toisinaan sisällöltään liian ylimalkaisia tai epärealistisia vankilan toimintaedellytyksiin nähden. # Suljetuissa vankiloissa liian vähän henkilöstöä ja toimintoja; seurannassa puutteita Suunnitelmien yksilöllinen toteuttaminen onnistui vankilahenkilöstön arvioiden perusteella melko hyvin avovankiloissa, mutta suljetuissa vankiloissa heikommin. Suunnitelmien toteuttamista hankaloittivat erityisesti henkilöstöresurssien ja toimintatarjonnan puutteet sekä haastaviin erityisvankiryhmiin liittyvä turvallisuustekijät. Suunnitelmien toteutumisen seuranta oli puutteellista. Käytännöt myös vaihtelivat sen suhteen, miten vankia koskevia asioita ja suunnitelman edistymistä seurattiin ja kirjattiin tietojärjestelmään. Tavoitteiden toteutumisen arvioinnille ei ollut yhtenäistä kriteeristöä. # Vangit halukkaita noudattamaan suunnitelmaa, osa henkilöstöstä priorisoisi rikoksettomuuteen motivoituneita Lähes kaikki vankikyselyn vastaajat katsoivat pyrkineensä omalla toiminnallaan edistämään rangaistusajan suunnitelman toteutumista. Suurelle osalle vastaajia motiivi oli avoimimpiin vankilaoloihin pääsy tai ”ikävien seurausten” välttäminen. Moni toivoi myös koulutusta ja muita valmiuksia vapautumista ja siviilielämässä pärjäämistä ajatellen sekä perhesuhteiden tukemista vankeusaikana. Yleisesti ottaen avovankiloiden vastaajat olivat jokseenkin tyytyväisiä ja suljettujen vankiloiden vangit tyytymättömiä suunnitelmien sisällön yksilöllisyyteen, toteutukseen ja rangaistusajan etenemisen johdonmukaisuuteen. Suurin osa vankila- ja arviointikeskushenkilöstön vastaajista katsoi, että vankilahenkilökunnan tulisi panostaa erityisesti rikoksettomaan elämään motivoituneiden vankien rangaistusajan suunnitelmien toteuttamiseen. Vastaavasti moni suhtautui kielteisesti siihen, jos vanki noudatti suunnitelmaa vain päästäkseen avolaitokseen. Vankien priorisointi suunnitelman noudattamisen motivaation (tai oletetun motivaation) perusteella on kuitenkin vastoin lain lähtökohtia: ajatuksena on ollut, että etuudet voivat toimia vangille kannustimena suunnitelman noudattamiseen

Tutkintavankien olot ja oikeuksien toteutuminen

Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin tutkimuksessa on tarkasteltu tutkintavankien oloja ja oikeuksien toteutumista. Analyysi perustuu tutkintavangeille suunnattuun lomakekyselyyn, joka toteutettiin syksyllä 2015. Suurin osa vastaajista oli yleisesti ottaen tyytyväisiä oloihinsa, oikeuksiensa toteutumiseen ja toimintamahdollisuuksiin tutkintavankilassa. Toisaalta vakaviakin puutteita ilmeni, eli tulosten mukaan tutkintavankien asemassa on runsaasti korjaamisen varaa. Moneen tutkimuksessa esille tulleeseen ongelmaan eduskunnan oikeusasiamies on jo puuttunut, toisinaan useita kertoja vuosien aikana. Olojen karuuteen poliisivankilassa on puuttunut useasti myös Euroopan neuvoston alainen Kidutuksen ja epäinhimillisen kohtelun estämiseksi toimiva komitea. # Tie­don saan­nis­sa on on­gel­mia Tulosten perusteella tutkintavankien tiedonsaanti tutkintavankilassa ei ole tyydyttävällä tasolla yleisesti ottaen. Ongelmia ilmeni etenkin tutkintavankilaan saavuttaessa ja ensi kertaa vankilaan saapuvilla. Järjestyssäännöt ja tulo-oppaat eivät olleet kaikille tutkintavangeille tuttuja, vaikka päiväjärjestys tunnettiinkin melko hyvin. Puutteita ilmeni myös henkilökunnan alttiudessa neuvoa ja ohjeistaa sekä vastata kysymyksiin. Muut vangit ja tutkintavangit korostuivat tiedon lähteinä. # Tut­kin­ta­van­gin mah­dol­li­suuk­sis­sa pi­tää yh­teyt­tä asia­mie­heen on mer­kit­tä­viä puut­tei­ta Tutkintavangin mahdollisuudessa pitää yhteyttä asiamieheen sekä ylipäänsä että luottamuksellisesti ilmeni vakavia puutteita. Keskustelujen luottamuksellisuutta on vaikea taata, jos tutkintavanki joutuu soittamaan osaston yleisestä puhelimesta. Lisäksi rajalliset soittoajat ja soiton kalleus rajoittavat puheluja asiamiehen kanssa. Mahdollisuus luottamukselliseen puhelinyhteyteen korostuu etenkin, jos asiamiehen tapaamisille on esteitä, kuten pitkät välimatkat. Toisaalta myöskään tapaamistilat eivät aina mahdollistaneet luottamuksellista keskustelua. # Yh­tey­den­pi­to­ra­joi­tus­ten pe­rus­teis­sa on epä­sel­vyyt­tä tut­kin­ta­van­gin nä­kö­kul­mas­ta Yhteydenpitorajoituksia oli lähes joka kolmannella vastaajista, ja heistä vain joka toinen koki, että rajoitus oli annettu selkeästi tiedoksi. Kaikki eivät vastaustensa perusteella ymmärtäneet, miksi heillä oli yhteydenpitorajoitus. Osa oli turhautuneita siitä, että rajoitus koski läheisiä. Rajoitukset olivat odotetusti yhteydessä rikosprosessin vaiheeseen. Yhteydenpitorajoitteiden katsottiin vaikeuttavan sekä vapaa-ajan toimintoihin että vankityöhön ja koulutukseen osallistumista. # Toi­min­to­ja ei ole riit­tä­väs­ti, sa­moin nii­den käy­tös­sä on on­gel­mia Rikosseuraamuslaitoksella ei ole ollut riittävästi voimavaroja järjestää kaikille vankeusvangeille tarpeeksi vankitoimintoja. Tutkintavankien toimintoihin osallistuminen on siksi jo lähtökohtaisesti vähäisempää. Olikin odotettu tulos, että kolmannes vastaajista oli tyytymätön mahdollisuuksiin osallistua vankitoimintoihin kuten vankityöhön. Mahdollisuus vapaa-ajan toimintoihin oli kiitettävää, joskin kirjaston käytössä ilmeni ongelmia, eikä tutkintavangin taloudellinen tilanne välttämättä mahdollista puheluja niiden kalleuden takia. Myös välttämättömien hygieniatarvikkeiden hankinta on osalle hankalaa vähäisten käyttövarojen vuoksi. Osa tutkintavangeista viettää lähes koko vuorokauden eristettynä. # Osa hen­ki­lö­kun­nas­ta ei koh­te­le tut­kin­ta­van­ke­ja asial­li­ses­ti Noin puolet vastaajista koki henkilökunnan toiminnan olevan selkeää, johdonmukaista ja ennustettavaa, mutta vastaava määrä ei kokenut siten. Vaikuttaa siltä, että vartijat olisivat tutkintavankien mielestä valtaosin asiallisia, mutta joukossa olisi myös henkilöitä, joiden toimintatapa koettiin asiattomaksi, osin jopa mielivaltaiseksi. Vastausten perusteella asiatonta käyttäytymistä ilmeni liittyen niin tiedon antamiseen, kurinpitoon (kokemukseen, että kurinpidollisten toimien perusteita ei välttämättä kerrota), syyllisenä kohteluun kuin muutoksenhausta tai kantelusta rankaisemiseen. # Tut­kin­ta­van­gin taus­ta vai­kut­taa ko­ke­muk­siin Ne tutkintavangit, joilla oli aikaisempaa kokemusta vankiloista, suhtautuivat myönteisimmin tiedonsaantiin sekä kantelu- ja oikaisumenettelyjen toimivuuteen. Ensi kertaa vankilaan saapuneet kokivat tiedonsaannin muita heikommaksi. He kuitenkin luottivat muita useammin henkilökuntaan sekä toiminnan oikeudenmukaisuuteen. Vastausten sisältämiä eroja selitti usein myös rikosprosessin vaihe: esitutkintavaiheessa tai syyteharkintavaiheessa olevat tutkintavangit antoivat yleisesti ottaen kriittisimpiä vastauksia. Lisäksi ulkomaalaistaustaiset on syytä mainita erityisenä ryhmänä. Tutkintavankien joukossa on henkilöitä, jotka puhuvat ja ymmärtävät vain omaa äidinkieltään. Erityisesti venäjän kieltä puhuvat raportoivat ymmärryksen puutteesta ja vaillinaisesta tiedonsaannista omalla äidinkielellään (lomake oli käännetty venäjäksi). Vaikka tutkintavanki puhuisi englantia, tiedonsaanti ei ole vastausten mukaan silloinkaan taattua. Yleinen tiedon puute ja kommunikoinnin vaikeus heijastuu ymmärrettävästi kokemukseen, että tietoa ei saa myöskään itseä koskevista ratkaisuista. Samoin valitusten ja kantelun tekeminen on vaikeaa ilman kielitaitoa, jos siihen ei saa apua. Vastausten mukaan vieraskielisten tutkintavankien joukossa vaikuttaa olevan henkilöitä, joiden on ylipäänsä vaikea ymmärtää syitä tutkintavankeudessa oloon. # Po­lii­si­van­ki­las­sa poik­keuk­sel­li­sen ka­rut olo­suh­teet Moni tutkintavanki aloittaa tutkintavankeutensa poliisivankilassa. Yksi esille tullut merkittävä ongelmakohta on poliisivankilan ankarat olot, joihin myös eduskunnan oikeusasiamies ja Euroopan neuvoston alainen Kidutuksen ja epäinhimillisen kohtelun estämiseksi toimiva komitea ovat toistuvasti puuttuneet. # Ke­hit­tä­mi­seh­do­tuk­sia Rikosseuraamuslaitoksessa on käynnistetty useita toimenpiteitä, joilla on pyritty parantamaan vankien olosuhteita vankilassa. Samoin käynnissä on kehittämistoimia liittyen tutkintavankien oloihin poliisivankilassa. Nämä seikat huomioon ottaen tutkimuksessa esitetään seuraavia suosituksia: 1) tiedon saatavuuden parantaminen, 2) sähköisten viestintämahdollisuuksien lisääminen, 3) tietojärjestelmän kehittäminen, 4) puuttuminen henkilöstön epäasialliseen toimintaan, 5) yksittäisten käytännön järjestelyihin liittyvien epäkohtien korjaaminen, 6) lainsäädännön ja muun normiston kehittäminen, 7) syventäviä jatkotutkimuksia. Jo tiedon saannin parantaminen vähentäisi todennäköisesti koettuja ongelmia. Sähköisillä viestintämahdollisuuksilla voitaisiin puolestaan parantaa yhteydenpitoa asiamiehen kanssa sekä läheisiin, jos he asuvat kaukana eikä tutkintavangilla ole heihin yhteydenpitorajoituksia

Post-release outcomes of lethal and non-lethal offenders : Recidivism and participation in employment or education

This study examines post-release outcomes of former prisoners convicted of severe violence. We use random intercept models to compare recidivism and participation in employment or education among Finnish offenders convicted of homicide (n = 509), attempted homicide (n = 800), or aggravated assault (n = 1714). A matching algorithm is used to adjust for observed preexisting differences among the three offender groups. Within 3 years post-release, 52% (95% CI: 48–56%) of homicide, 57% (95% CI: 54–61%) of attempted homicide, and 79% (95% CI: 77–81%) of aggravated assault offenders engaged in general recidivism. Violent recidivism rates were 27% (95% CI: 23–31%), 36% (95% CI: 33–39%) and 52% (95% CI: 49–54), respectively. At the end of the 3-year period, 24% (95% CI: 20–28%) of homicide, 20% (95% CI: 17–23) of attempted homicide, and 16% (95% CI: 14–19%) aggravated assault offenders participated in employment or education. When matched based on pre-incarceration characteristics, disparities in post-release outcomes between the offenders convicted of completed versus attempted homicide were attenuated and no longer statistically significant. Despite homicide representing the most severe form of violence and leading to substantially longer prison sentences compared to non-lethal violence, homicide offenders do not exhibit worse post-release outcomes than those convicted of attempted homicide or aggravated assault.Peer reviewe

Vaarallisuuden ja väkivaltariskin arvioiminen

Hankkeessa tuotettiin tietoa vaarallisuuden ja väkivaltariskin arvioimisesta. Vaikka vaarallisuudesta edelleen puhutaan, on väkivaltariskin arviointi syrjäyttänyt vaarallisuusarvioinnin arviointimenetelmien kehittymisen myötä. Arviointimenetelmien käyttöä ja niiden luotettavuutta selvitettiin terveydenhuollolle, rikosseuraamusalalle, ennaltaehkäisevän toiminnan alalle sekä tuomioistuimille ja syyttäjille toteutetulla kyselyllä. Toimijoiden mukaan arvion ajankohtaa tulisi tarkastella, lisätä niin käsitteistön kuin arvioiden yhdenmukaisuutta sekä parantaa arvioiden laatua. Elinkautisvangille tehtävä väkivaltariskiarvio otetaan huomioon vangin hakiessa pääsyä ehdonalaiseen vapauteen, mutta arvion painoarvo vapauttamisharkinnassa on epäselvä. Väkivaltariskiarvio johtaa nykyisin aina käytännön mukaan riskinhallintasuunnitelmaan, mikäli riskejä todetaan. Mutta koska riskiarvio tehdään tuomion loppuvaiheessa, jolloin pitkäjänteisiä kuntouttavia suunnitelmia ei ole ehditty laittaa täytäntöön, eikä väkivaltariskiarvioiden loppupäätelmiä ja suosituksia ole hyödynnetty vapauttamissuunnitelmien laatimisessa, on todennäköistä, ettei väkivaltariskiarviota voida pitää interventiona, joka johtaisi väkivaltaan syyllistymisen riskin madaltamiseen.Tämä julkaisu on toteutettu osana valtioneuvoston selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. (tietokayttoon.fi) Julkaisun sisällöstä vastaavat tiedon tuottajat, eikä tekstisisältö välttämättä edusta valtioneuvoston näkemystä

Vankeusaikaisten kuntoutusohjelmien vaikutusarvioinnit ja arvioitavuus

Suomalaisissa vankiloissa on tehty systemaattista ohjelmatoimintaa noin 20 vuoden ajan. Ohjelmatoiminnan tärkeimpänä tavoitteena on edistää rikoksetonta elämäntapaa, ja siten vähentää vapautumisen jälkeistä uusintarikollisuutta. Uusintarikollisuusvaikutusten todentaminen edellyttää vaikutustutkimuksiin perustuvaa tutkimusnäyttöä, jota on vähitellen alkanut kertymään myös Suomesta. Tässä artikkelissa käydään läpi yksittäisten ohjelmien uusintarikollisuusvaikutuksia koskevien kotimaisten arviointitutkimusten keskeiset tulokset, sekä pohditaan ohjelmatoiminnan vaikutusten arvioinnin mahdollisuuksia tilastollisten tutkimusmenetelmien, tutkimusaineistojen ja ohjelmatoiminnan volyymin näkökulmista. Ohjelmatoiminnan vaikutuksista uusintarikollisuuteen Suomessa ei ole toistaiseksi saatu selvää näyttöä. Vaikka ohjelmien vaikutusten tutkimiseen tarvittavat aineistot ovatkin parantuneet 2000-luvulla selvästi, uskottavaa arviointia vaikeuttavat edelleen hyvien tutkimusasetelmien puute sekä yksittäisten ohjelmien pienet osallistujamäärät. Vaikutusarviointien menetelmällisessä laadussa on parantamisen varaa. Koska yksittäisen ohjelman vaikutus uusintarikollisuuteen on saatavilla olevan tutkimustiedon valossa luultavasti aika maltillinen, kovin pienillä tutkimusaineistoilla vaikutuksia ei kannata jatkossa yrittää tilastollisesti tutkia. Pienet vaikutukset eivät kuitenkaan tarkoita sitä, että ohjelmat eivät voisi olla kannattavia ja kustannustehokkaita. Merkittävä osa nykyisestä ohjelmatoiminnasta on osallistujamääriltään niin pienimuotoista, ettei niiden toimivuudesta tai toimimattomuudesta ole helppo saada luotettavaa tietoa. Tämä tilanne haastaa tutkimustietoon perustuvan ohjelmatoiminnan kehittämistä.Peer reviewe