Kaupungin strategiaprosessi : kuvaus strategisen johtamisen menetelmien käytöstä Helsingin kaupungin strategiaprosessissa

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library.Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla.Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler.Tutkimuksessa selvitetään strategian tekemisen prosessia kaupungin yhteisstrategioiden muodostamisessa. Tutkimuskohteena ovat Helsingin kaupungin strategiaprosessit valtuustokausilla 1997–2000 ja 2001–2004. Tutkimustehtävänä on tiedon hankinta julkisen sektorin strategisista johtamiskäytännöistä strategiaprosessissa. Tehtävää lähestytään neljästä näkökulmasta tutkimuskysymyksillä, jotka ovat 1) Minkälainen on strategiaprosessin ulkoinen olemus? 2) Mitä prosessista syntyneet yhteisstrategiat sisältävät? 3) Miten viranomaisten ja poliitikkojen roolijaot ilmenevät prosessissa? 4) Miten yhteisstrategiat liittyvät kaupungin johtamisjärjestelmään? Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on strategisen johtamisen teoria. Tutkimuksessa muodostettiin strategiaprosessille teoreettinen viitekehys kuvaamalla erilaisia strategisen johtamisen koulukuntia ja näkökulmia. Tutkimusaineisto koostuu 11 prosessiin osallistuneen virkamiehen tai luottamushenkilön puolistrukturoidusta teemahaastattelusta sekä strategia-asiakirjoista ja prosessiin liittyvistä esityslistoista ja muistioista. Tutkimuksessa kuvaillaan strategiaprosessin eteneminen kokonaisuudessaan painottaen strategian muodostamista. Prosessin vaiheittaisen tarkastelun avulla selvitetään, mistä ja miten asiat nousevat strategiaan. Samalla tutkitaan mitä ja minkälaista strategisen ajattelun näkökulmaa prosessissa painotettiin. Lisäksi selvitetään itse strategian sisältöä ja merkitystä: minkälaisia asioita yhteisstrategioihin nostetaan, mistä ne sisällöllisesti tulevat ja mitä ne heijastavat. Tutkimuksessa tarkastellaan myös viranomaisten ja luottamushenkilöiden välistä vallanjakoa ja rooleja prosessissa. Lopuksi pohditaan yhteisstrategioiden merkitystä kaupungin johtamisjärjestelmässä. Strategiaprosessista esille nousevat selvät erilliset vaiheet, jotka vastaavat ulkoisesti strategiateorioissa esiteltyjä prosesseja. Sisällöltään vaiheet painottuvat prosessin alkuosaan, jossa strategia saa sisältönsä virkamiesten rajauksen pohjalta. Yhteisstrategioihin nousevat koko kaupunki-organisaation kohtaamat haasteet toimintaympäristössään. Sen sijaan niissä ei määritellä kaupungin ydintehtäviä. Kaupungin suunnittelijoiden rooli painottuu yhteisstrategioiden sisällön muodostuksessa. Luottamushenkilöillä on mahdollisuus vaikuttaa strategioihin prosessin perustavaiheissa kaupunginhallituksen, valtuuston puheenjohtajiston sekä ryhmien puheenjohtajien kautta. Yksittäisillä valtuutetuilla on mahdollisuus vaikuttaa strategiaan strategiaseminaareissa. Luottamushenkilöiden vaikutus strategiaan on kuitenkin jäänyt vähäiseksi. Tähän on vaikuttanut se, että strategioiden agenda on jo luottamushenkilöille tullessaan valmiina. Yhteisstrategioiden merkitys kaupungin johtamisjärjestelmässä on lähinnä ohjaava. Hallinnonalat ottavat omissa suunnitelmissaan huomioon niitä itseään koskevat strategiat. Yhteisstrategioiden valmistelun tarkoituksena on viestiä kaupunginhallinnolle johdon kulloinkin tärkeinä pitämät haasteet ja suunnata eri yksiköiden ponnistelut niihin vastaamiseen

Discussion of a physical optics method and its application to absorbing smooth and slightly rough hexagonal prisms

Three different mathematical solutions of a physical optics model for far field diffraction by an aperture due to Karczewski and Wolf are discussed. Only one of them properly describes diffraction by an aperture and can, by applying Babinet's principle, be used to model diffraction by the corresponding plane obstacle, and by further approximation, diffraction by a particle. Studying absorbing scatterers allows a closer investigation of the external diffraction component because transmission is negligible. The physical optics model has been improved on two aspects: (i) To apply the diffraction model based on two-dimensional apertures more accurately to three-dimensional objects, a size parameter dependent volume obliquity factor is introduced, thus reducing the slightly overestimated side scattering computed for three-dimensional objects. (ii) To compensate simplifications in the underlying physical optics diffraction model for two-dimensional apertures [26] a size parameter dependent cross polarisation factor is implemented. It improves cross polarisation for diffraction and reflection by small particle facets. 2D patterns of P 11, –P 12/P 11 and P 22/P 11 and their azimuthal averages for slightly rough absorbing hexagonal prisms in fixed orientation are obtained and compared with results from the discrete dipole approximation. For particle orientations where shadowing is not negligible, improved phase functions are obtained by using a new method where the incident beam is divided into sub-beams with small triangular cross sections. The intersection points of the three sub-beam edges with the prism define the vertices of a triangle, which is treated by the beam tracer as an incidence-facing facet. This ensures that incident facing but shadowed crystal facets or regions thereof do not contribute to the phase functions. The method captures much of the fine detail contained in 2D scattering patterns obtained with DDA. This is important as speckle can be used for characterizing the size and roughness of small particles such as ice crystals.Peer reviewedFinal Accepted Versio

Modelling light scattering by absorbing smooth and slightly rough facetted particles

A method for approximating light scattering properties of strongly absorbing facetted particles which are large compared to the wavelength is presented. It consists in adding the approximated external diffraction and reflection far fields and is demonstrated for a smooth hexagonal prism. This computationally fast method is extended towards prisms with slightly rough surfaces by introducing a surface scaling factor in order to account for edge effects on subfacets forming the rough surface. These effects become more pronounced with decreasing subfacet dimension to wavelength ratio. Azimuthally resolved light scattering patterns, phase functions and degree of linear polarisation obtained by this method and by the Discrete Dipole Approximation are compared for hexagonal prisms with smooth and slightly rough surfaces, respectively.Peer reviewedSubmitted Versio

Light scattering by particles with small-scale surface roughness: comparison of four classes of model geometries

We compare four different model geometries for particles with small-scale surface roughness. The geometries are based on regular and stochastic surface perturbations, as well as on 2D- and 3D-roughness models. We further compare T-matrix and discrete dipole computations. Particle size parameters of 5 and 50 are considered, as well as refractive indices of 1.6 + 0.0005i and 3 +0.1i. The effect of small-scale surface roughness on the intensity and polarisation of the scattered light strongly depends on the size parameter and refractive index. In general, 2D surface roughness models predict stronger effects than 3D models. Stochastic surface roughness models tend to predict the strongest depolarising effects, while regular surface roughness models can have a stronger effect on the angular distribution of the scattered intensity. Computations with the discrete dipole approximation only cover a limited range of size parameters. T-matrix computations allow us to significantly extend that range, but at the price of restricting the model particles to symmetric surface perturbations with small amplitudes

Beam tracing with diffraction

Laurence Taylor, Evelyn Hesse, Z. Ulanowski, Paul H. Kaye, Antti Penttila, Timo Nousiainen, ‘Beam tracing with diffraction’, poster presented at the 15th Electromagnetic & Light Scattering Conference, Leipzig, Germany, 21-26 June, 2015.Non peer reviewe

Long-term effect of fertilization on the greenhouse gas exchange of low-productive peatland forests

Drainage of peatlands for forestry often leads to carbon dioxide (CO2) net emission from soil due to loss of peat. This emission can be compensated for by the increased tree growth. Hovewer, many drained peatlands have low tree growth due to nutrient limitations. Tree growth at these peatlands can be effectively increased by fertilization, but fertilization has been also found to increase decomposition rates. We studied the long-term effect of fertilization of low-productive forestry-drained peatlands on the complete ecosystem greenhouse gas exchange, including both soil and tree component, and accounting for CO2, methane and nitrous oxide. Five N-rich study sites (flark fens and a rich fen) and one N-poor ombrotrophic site were established. Fertilization had started at the study sites 16-67 years before our measurements. Fertilization considerably increased tree stand CO2 sink ( + 248-1013 g CO2 m(-2) year(-1)). Decomposition increased on average by 45% ( + 431 g CO2 m(-2) year(-1)) and litter production by 38% ( + 360 g CO2 m(-2) year(-1)). Thus, on average 84% of the increased decomposition could be attributed to increased litter production and 16% to increased soil CO 2 net emission due to increased loss of peat. Soil CO2 net emission correlated positively with water table depth and top soil N concentration. Fertilization increased soil CO2 net emission at the drained flark fens on average by 187 g CO2 m(-2) year(-1). At the rich fen, net emission decreased. The N-poor bog exhibited soil CO2 sink both with and without fertilization. Effects on methane and nitrous oxide emissions were small at most sites. The increase in tree stand CO2 sink was higher than the increase in soil CO2 net emission, indicating that fertilization has a climate cooling effect in the decadal time scale. Yet, as the fertilized plots at N-rich sites exhibited soil CO2 source or zero balance, continuation of fertilization-based forestry over several rotations would lead to progressive loss of ecosystem C. At the N-poor bog, fertilization-based forestry may have a climate-cooling effect also in the centennial time scale.Peer reviewe

Nurmiheinien ensimmäisen sadon sulavuuden ja sadon määrän mallit nurmirehuntuotannon hallintaan

Suomen olosuhteissa nurmikasvien kehitys alkukesällä on erittäin nopeaa. Korjuun ajoitus on rehuntuotannontaloudelliseen tulokseen merkittävästi vaikuttava päätös, sillä kasvun edetessä rehun sulavuuslaskee, mutta sadon määrä kasvaa. Sulavuuden arviointi kasvustosta ei ole kovin helppoa ja vuosittaisetvaihtelut sopivan korjuuajan saavuttamisessa ovat suuria alkukesän vaihtelevista sääoloistajohtuen. Esittämällä D-arvon muutos suhteessa lämpösummaan on pystytty avustamaan viljelijöitäkorjuuaikapäätöksen tekemisessä. Ennusteet on esitetty MTT:n ja Valio Oy:n yhteisessä ARTTURI®-verkkopalvelussa (www.mtt.fi/artturi). Tämän työn tarkoituksena on tarkentaa alkukesän nurmikasvienD-arvoennustetta kehittämällä taustalla käytettävää mallia. Lisäksi tarkasteltiin, mitkä säätekijätvaikuttavat nurmien kuiva-ainesadon kehittymiseen.D-arvoa mallitettiin yleisillä lineaarisilla sekamalleilla käyttäen perustana Gompertzin käyräämuistuttavaa yhtälöä ja kuiva-ainesatoa mallitettiin lineaarisilla sekamalleilla. Sarjakohtaisia selittäjiäaineistossa olivat mm. maalaji, sijainti, kasvukautta edeltäneet lämpösumma ja sadesumma sekä niidenjohdannaiset. Havaintokohtaisina selittäjinä lämpösumman lisäksi käytettiin eri sääsuureita ja kasvuajanpituutta kasvukauden alusta. D-arvot vaihtelivat sarjoissa kasvukauden aikana välillä 510 – 786g/kg ka keskiarvon ollessa 710 g/kg ka. D-arvon ennustamisessa päädyttiin seuraavaan malliin: D-arvo(g/kg ka) = 769.5 – exp(5.61 × (1 – exp(-0.07 × (LS+ 0.016×PreLS28 -7.58) ) ) ), missä LS on kasvukaudenlämpösummakertymä astepäivinä (°C vrk) ja PreLS28 on kasvukautta edeltävän 28 päivänkeskilämpötilojen summa (R2=0.82). Kuiva-ainesadot hehtaaria kohden vaihtelivat välillä 500 kg – 11000 kg keskiarvon ollessa 4 200 kg. Kuiva-aineen hehtaarisato lisääntyi keskimäärin 191 kg/pv kasvunedetessä alkukesällä.Nurmisadon D-arvon lasku alkukesällä on hyvin nopeaa ja varsin johdonmukaista. D-arvonmuutos on käyräviivaista, mutta säilörehun korjuuaikaan sen on varsin lineaarista ja keskimäärin 5g/kg ka päivässä. Lämpösummaa käyttäen D-arvon kehityksestä voidaan antaa kohtuullisia yleisiäennusteita. Lämpö-olot vaikuttivat merkitsevästi myös kuiva-ainesadon kertymiseen, mutta sadesummaei. Kasvustokohtaiset erot olivat erittäin suuria joten kuiva-ainesatoennusteet voivat olla ainoastaansuuntaa-antavia

Quantification and valuation of ecosystem services to optimize sustainable re-use for low-productive drained peatlands

LIFEPeatLandUse (LIFE12 ENV/FI/000150) 2013 – 2018, LAYMAN’S REPORT201

Turvemaiden digitaalinen kartoitus ja turvepeltolohkojen tunnistaminen

Maatalouden turvemaiden ilmasto- ja vesistöpäästöjen vähentäminen edellyttää turvepeltolohkojen tunnistamista, mutta maaperätieto ei ole ollut riittävän tarkkaa tähän tarkoitukseen. Raportissa esitellyn työn tavoitteena oli tuottaa tarkennettua paikkatietoa turvemaiden esiintymisestä ja paksuudesta turvepeltolohkojen tunnistamiseksi. Uusi paikkatietoaineisto turvemaiden esiintymisestä ja paksuudesta luotiin hyödyntämällä koneoppimismallinnusta. Mallinnus tehtiin Random Forest -menetelmällä. Turpeen esiintymistä selittäviksi aineistoiksi valmisteltiin 117 kpl koko maan kattavia satelliitti- ja lentoalustoilta mitattuja kaukokartoitusaineistoja ja geologista paikkatietoaineistoa. Koneoppimismallin opettamista ja testausta varten koottiin 3,5 miljoonaa maaperähavaintoa, josta 70 % käytettiin mallin opetukseen ja 30 % mallin riippumattomaan testaukseen. Mallinnuksessa ennustettiin turvepaksuusluokkien ≥ 10 cm, ≥ 30 cm, ≥ 40 cm ja > 60 cm esiintymistä 50 m × 50 m rasteriresoluutiossa ja ennusteet tuotettiin maankäyttömuodosta riippumatta kaikille maa-alueille. Malliennusteiden tarkkuus oli korkea. Turvepaksuusluokat pystyttiin erottelemaan muista maalajeista ja turvepaksuusluokista 89–96 % tarkkuudella. Tarkkuudet olivat korkeimmillaan ohuissa turvepaksuusluokissa ja hieman heikompia paksuissa luokissa. Maatalousmailla vähintään 30 cm paksun turvemaan alaksi arvoitiin 273 000 ha, mikä on noin 11 % maatalousmaa-alasta. Tästä pinta-alasta 73 % turvekerros oli > 60 cm. Saamamme arvio maatalousmaiden turvemaiden (≥ 30 cm) pinta-alasta on 8 600 ha suurempi kuin mitä mittakaavaltaan 1:200 000 maaperäkartasta voidaan arvioida. Peltolohkokohtainen tarkastelu osoitti, että turve-ennusteet mahdollistavat turvealan ja -paksuuden arvioimisen yksittäisillä peltolohkoilla. Esimerkiksi turvepeltolohkot, joilla on vähintään 50 % alastaan ≥30 cm paksu turvekerros, tunnistettiin yli 90 % tarkkuudella. Uusi paikkatietoaineisto Turpeen paksuus 1.0/2023 tarkentaa aikaisempaa tietoa turvemaiden esiintymisestä ja paksuudesta koko maassa. Aineiston luokittelutarkkuus ja alueellinen erottelukyky ovat olemassa olevia maaperäkartta-aineistoja parempia ja sen avulla tunnistetaan aikaisemmin kartoittamattomia turvemaita. Yleistarkkuusmetriikat raportoidaan jokaiselle luokittelulle erikseen ja epävarmuuksien hajautuminen on esitetty Random Forest -puiden yksimielisyyden avulla rasterisolukohtaisesti. Uudet turve-ennusteet tuovat uusia mahdollisuuksia maaperään ja maankäyttöön liittyvien toimintojen suunnittelun, ohjaukseen ja vaikutusten arviointiin, sekä tutkimukseen