Leverage in international mediation. The approach of faith-based mediation by the Community of Sant’Egidio

The topic of this master thesis is leverage in international mediation and it focuses on the empirical study of the faith-based mediation by the Catholic Lay NGO called the Community of Sant’Egidio. The religious aspects shaping their mediation approach are studied through three empirical case studies in the context of peace processes in Mozambique, Liberia, and Casamance in Senegal to find out the particular resources they can draw on when conducting mediation, and the challenges that follow from their mediation approach. In the traditional view of theory on leverage The Community of Sant’Egidio is not viewed as leveraged mediator capable of influencing the mediation process. Nevertheless the theory of capability and credibility leverage as well as theory on faith-based mediation shows that there are more ways of being an influential and capable mediator than just material power. The religious aspects are a source of motivation for Sant’Egidio to conduct mediation. Through their religious identity they can also get unique moral and spiritual leverage and to connect with people through their Communities worldwide helping them to get involved indirectly to peace processes establishing personal relationships with local religious, and political actors as well as civil society. Furthermore other particular resources, which they can draw on when conducting mediation are their reputation as credible, legitimate, and honest broker as well as their financial support and donations, which enable them to stay engaged in mediation. Their identity as a neutral and disinterest mediator is challenged because of their increased capability and credibility leverage

Asukkaiden näkemykset ja maksuhalukkuus Pielisen säännöstelystä

Pielinen on Suomen suurin säännöstelemätön järvi. Vedenkorkeuden suuret vaihtelut ovat aiheuttaneet haittaa järven ja sen ranta-alueen virkistyskäytölle erityisesti 2000-luvulla. Matalat vedenkorkeudet kesäisin ovat johtaneet lukuisiin yhteydenottoihin alueen viranomaisiin. Esimerkiksi vuoden 2010 kesän ja syksyn aikana 2010 veden pinta laski 1,25 metriä. Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) tilasi Suomen ympäristökeskukselta tutkimuksen, jonka tavoitteena oli määrittää Pielisen ympäryskuntien ja -kaupunkien asukkaiden kannatus ja maksuhalukkuus (engl. willingness to pay, WTP) mahdolliseen Pielisen säännöstelyn toteuttamiseen. Tutkimusmenetelmänä käytettiin ehdollisen arvottamisen menetelmää (engl. contingent valuation method, CVM). Tutkimus toteutettiin kirjekyselynä 2 244:lle satunnaisesti valitulle Pielisen ranta-alueen kotitaloudelle. Kyselylomakkeessa kuvailtiin lyhyesti suunniteltu säännöstelymalli, joka nostaisi loppukesän ja syksyn alimpia vedenkorkeuksia 30–40 cm ja laskisi ylimpiä vedenkorkeuksia 10–15 cm. Kolmen yhteydenoton jälkeen kyselylomakkeita palautui 1 010:stä kotitaloudesta, jolloin vastausprosentiksi tuli 45. Tulosten mukaan vastaajat arvostivat Pielisen tarjoamia virkistysmahdollisuuksia ja valtaosa eli yli 70 % kannatti Pielisen säännöstelyhanketta. Kyselyn kuvitteellisessa skenaariossa esitettiin kotitalouskohtainen, säännöstely-yhteisölle vuosittain maksettava vero, joka olisi määräaikainen ja ajoittuisi vuosille 2012–2016. Vastaajista 43 % oli halukas maksamaan Pielisen säännöstelyhankkeesta. Maksuhalukkaat kotitaloudet kärsivät haittaa matalasta vedenkorkeudesta ja olivat suurempituloisia ja nuorempia ikäluokkia kuin maksuhaluttomat kotitaloudet. He myös mielsivät säännöstely-yhtiön ja arvostivat järvimaiseman kauneutta enemmän kuin maksuhaluttomat kotitaloudet. Kotitalouden maksuhalukkuutta vedenpinnan korkeuden säännöstelyyn kasvattivat myös retkeily Pielisellä tai sen ympäristössä, kodin tai mökin läheisyys Pielisestä ja säännöstelyn kokeminen tärkeäksi. Lieksan, Nurmeksen, Juuan ja Enon alueen kotitaloudet (N=17 000) olisivat valmiita maksamaan vuotuista veroa säännöstely-yhteisölle vähintään 200 000 euroa seuraavan viiden vuoden ajan, eli esitetyn säännöstelyhankkeen virkistyskäytölle tuoma lisäarvo olisi noin 1 milj. euroa

Picornavirus infections and acute otitis media among young Finnish and Estonian children

Background. Human rhinoviruses (HRV), human enteroviruses (HEV) and human parechoviruses (HPeV) have been linked to acute otitis media (AOM). This association was evaluated in a prospective birth cohort setting. Methods. 542 healthy infants were followed up from birth to the age of 3 years in the DIABIMMUNE study in Finland and Estonia. Stool samples were collected monthly and analyzed for HRV, HEV and HPeV. Nasal swab samples were collected at the age of 3, 6, 12, 18, 24 and 36 months, and screened for HRV and HEV. Parents recorded all AOM diagnoses in a diary. The association between virus detection in samples and AOM episodes was assessed by univariate and multivariate logistic regression. Results. Altogether 1066 AOM episodes were recorded during the study period. 21%, 5% and 4% of the stool samples tested positive for HRV, HEV and HPeV, respectively. Of the nasal swab samples, 23% were positive for HRV and 2% for HEV. HRV and HPeV positivity of stool samples was associated with experiencing an AOM episode within two weeks before or after obtaining the stool sample (adjusted OR 1.42 [95% CI 1.00-2.01] for HRV and adjusted OR 2.00 [95% CI 1.12-3.55] for HPeV). Conclusion. HRV, HEV and HPeV infections occur frequently in early childhood. These viruses may play an independent role in the development of AOM in children.This thesis is based on the original article: Seppälä E., Oikarinen S., Lehtonen J., Neupane S., Sillanpää S., Laranne J., Knip M., Hyöty H., DIABIMMUNE Study Group. Picornavirus infections are associated with acute otitis media in a prospective Finnish-Estonian birth cohort study

Watershed management benefits in a hypothetical, real intention and real willingness to pay approach

Despite growing knowledge of a disparity between stated and actual willingness to engage in pro-environmental behavior, little is known about the cognitive or attitudinal factors explaining the disparity. In the context of water quality improvement in a river basin, we address the disparity issue by applying two approaches: a typical valuation question with a hypothetical option of voluntary payment and a valuation question with a real option of voluntary payment. The latter treatment allows for further analysis of the respondents who committed to a real payment. We show empirical evidence on the psychological factors explaining the disparity between the treatments and its relationship with response uncertainty. The extent of learning from the survey about water management of the watershed increased the likelihood of stating the willingness to contribute, either with certainty or uncertainty. In turn, a previous contribution to the environmental issue, higher income, belief in the scenario, and responding to the hypothetical treatment increased the likelihood of stating certain willingness to contribute. Our findings indicate that the factors influencing the decision on the maximum payment differ between treatments. Cognitive factors, such as perceiving the valuation scenario as plausible, learning from the questionnaire, and in which mailing round the respondent completed the survey, only explained the stated amount for the willingness to pay in the treatment with a hypothetical option for voluntary payment. In the real option treatment, a higher stated willingness to pay was more likely if the respondent actually made the payment and had a higher household income.Peer reviewe

Asukkaiden näkemykset ja halukkuus osallistua vesienhoitoon Kalimenjoen valuma-alueella

Tämä tutkimus syntyi Kellon kyläyhdistyksen ja Kiimingin–Jäälin vesienhoitoyhdistyksen tarpeesta kuulla asukkaiden näkemyksiä vesienhoidon tavoitteista ja halukkuudesta osallistua vesienhoitoon Kalimenjoen valuma-alueella. Tutkimusmenetelmänä käytettiin taloudellisessa arvottamisessa eniten käytettyä ehdollisen arvottamisen menetelmää, joka perustuu kyselytutkimukseen. Kysely lähetettiin 1 632 valuma-alueella asuvalle kotitaloudelle ja kyselystä laadittiin kaksi erilaista versiota. Tutkimusmenetelmän testaamisen vuoksi puolelta kotitalouksista kysyttiin ”kuvitteellista” maksuhalukkuutta vesienhoitoyhdistykselle, kun taas toisella osalla oli ”todellinen” mahdollisuus maksaa vesienhoidosta. Tutkimuksen vastausprosentti oli noin 31. Vastanneiden yksimielisyys vesistöjen suuresta vaikutuksesta asuinympäristön viihtyisyyteen osoitti, että vesimaisemalla ja vedenlaadulla on merkitystä Kalimenjoen vesistön asukkaille. Enemmistölle vastaajista Oulun seudun pienvesistöjen vaaliminen ja kunnostaminen on erittäin tärkeää ja käytännön kunnostustoimiin oli osallistunut lähes kymmenesosa vastaajista. Vastuu vesistöjen tilan parantamisesta koetaan kuitenkin olevan vesistöjen pilaajilla ja yhteiskunnalla, vaikka vesistöt ja niiden kunnostus koetaan tärkeiksi. Vain kymmenen prosenttia vastaajista ei ollut kiinnostunut vesistöistä. Enemmistö vastanneista ei ollut valmis maksamaan vesienhoitomaksua useimmiten siitä syystä, että vesienhoidon kustannukset tulisi kattaa vesistöjen likaajien ja yhteiskunnan toimesta. Kaikkiaan 150 vastaajaa määritti vesienhoitomaksun, jonka olisi enimmillään valmis maksamaan. Maksu oli suuruudeltaan keskimäärin 18,70–25,70 €/ kotitalous. Kuvitteellisen mahdollisuuden maksaa olivat valmiita maksamaan noin 1,9–2,5 kertaa enemmän kuin ne vastaajat, jotka saivat todellisen mahdollisuuden maksaa yhdistykselle. Maksuhalukkuutta perusteltiin voimakkaimmin halulla käyttää alueen vesistöjä virkistäytymiseen. Kolmasosa maksuhalukkaista vastaajista haluaa turvata vesistöt hyväkuntoisina tuleville sukupolville. Tutkimus esitti uuden toimintatavan, jolla kansallisen vesienhoidon tavoitteita voidaan kuvata ja konkretisoida yleisölle. Kyselyn tulokset tarjoavat arvokasta tietoa alueellisen toiminnan ja päätöksenteon tueksi. Paikallinen media levitti tehokkaasti tietoa kyselystä. Samanaikaisesti itse kyselytutkimus levitti laajasti tietoa vesienhoidon ja vesistöjen kunnostuksista lähes puoleen valuma-alueen kotitalouksista. Lisäksi tutkimus herätti keskustelua vesienhoidon hyödyistä ja kustannuksista toiminta-alueella. ”Kalimenjoen toimintamallin” mukainen kysely on mahdollista toteuttaa vastaavanlaisissa kohteissa, joissa tarvitaan valuma-alueen asukkaiden näkemyksiä vesienhoidosta

Vesiensuojelun hyödyt Suomenlahdella – Vedenlaadun vaikutukset vesistön virkistyskäyttöön VIRVA-mallilla arvioituna

Vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain tavoitteena on, että pinta- ja pohjavesimuodostumien tila ei heikkene ja niiden tila on vähintään hyvä. Vedenlaadun paranemisesta syntyviä virkistyshyötyjä selvitettiin Suomen ympäristökeskuksessa kehitetyn VIRVA-mallin avulla hyvää huonommassa tilassa olevalla Raaseporin rannikkoalueella ja koko Suomen puoleisella Suomenlahden rannikolla. Virkistyskäytöllä on rannikkoalueella suuri merkitys. Aiempien tutkimusten perusteella tärkeimpiä rannikon ja saariston vesialueisiin liittyviä ulkoiluharrastuksia ovat uinnin lisäksi veneily, kalastus ja rannalla oleilu. Tässä raportissa esitettyä tutkimusta varten toteutettiin postikysely kesällä 2011. Virkistyskäyttöään ja vedenlaadun vaikutusta siihen arvioi 281 rantakiinteistön omistajaa. Tulosten perusteella nykyisellä vedenlaadulla on haitallisia vaikutuksia keskeisiin vesistön virkistyskäyttömuotoihin kuten uintiin, veneilyyn ja kalastukseen. Vastaajista lähes kaikkien (96 %) mielestä nykyinen vedenlaatu oli haitannut uintia. Noin puolet vastaajista (52 %) oli vähentänyt virkistyskäyttöään huonon vedenlaadun vuoksi. Mikäli Raaseporin merialueen rehevyys vähenisi niin, että siellä saavutettaisiin hyvä ekologinen tila, kasvaisi alueen rantakiinteistöjen virkistyskäyttöhyöty VIRVA-mallilla arvioituna noin 6 miljoonaa euroa vuodessa. Raaseporin ja myös koko Suomenlahden rannikolla on runsaasti ranta-asutusta, johon on sidottu suuria pääomia ja tämä taas johtaa ranta-asutuksen suurempaan virkistyskäyttöarvoon verrattuna muihin virkistäytyjiin. Tarkastelun perusteella vesistöstä aiheutuva muun virkistyskäytön arvon kasvu olisi noin 17 % rantakiinteistöjen käyttäjille aiheutuvasta hyödystä eli miljoona euroa vuodessa. Muista käyttäjistä eniten hyötyisivät uimarit. Mikäli koko Suomenlahdella saavutettaisiin hyvä ekologinen tila, kasvaisi rantakiinteistöjen virkistyskäyttöhyöty noin 50 milj. euroa vuodessa. Hyödyt olisivat siten suuremmat kuin nykyiset arviot merenhoidon kustannuksista. VIRVA-laskelmat perustuvat useisiin oletuksiin ja asiantuntijoiden päätelmiin. Niihin liittyy siis jonkin verran epävarmuutta. Siksi mallilla laskettuja ”tarkkoja” euromääräisiä arvioita olennaisempaa on tarkastella tulosten suuruusluokkaa ja erilaisilla oletuksilla laskettuja virkistyskäyttöhyötyjen vaihteluväliä. Tulokset kuitenkin vahvistavat käsitystä, että Suomenlahden vedenlaadun paranemisella olisi huomattavia hyötyjä vesistön virkistyskäytölle

Vesienhoidon vuorovaikutteinen ja kokonaisvaltainen suunnittelu. Yhteenveto Karvianjoen tulevaisuustarkastelut -hankkeen tuloksista

Tässä julkaisussa esitetään vuosina 2008–2012 toteutetun Karvianjoen tulevaisuustarkastelut (KarTuTa) -hankkeen tärkeimmät tulokset ja johtopäätökset. Hankkeen keskeisenä tavoitteena on ollut laajentaa, syventää ja tarkentaa. Karvianjoen vesistöalueelle laaditun vesiensuojelun toimenpideohjelman tarkasteluja. Hankkeessa on esitelty ja kehitetty menetelmiä vesienhoidon suunnitteluun ja sovellettu niitä Karvianjoen vesistössä. Tarkoituksena on ollut tuottaa sellaista tietoa vesienhoitoa varten, joka auttaa määrittämään uskottavia tavoitteita ja toimenpiteitä. Työssä on poikkeuksellisen monipuolisesti ja kattavasti arvioitu vesistön tilaa, siihen vaikuttavia tekijöitä sekä toimenpiteiden kustannuksia ja hyötyjä. Hankkeessa sovellettiin liki kahtakymmentä erilaista menetelmää tai vuorovaikutteiseen suunnittelun tukena käytettävää tekniikkaa. Hankkeen tarkastelut painottuivat Karvianjärvelle, Karhijärvelle ja Isojärvelle. Järvikohtaisesti on arvioitu ulkoisen ja sisäisen fosforikuormituksen alentamistarvetta, tunnistettu kustannustehokkaimpia vesiensuojelu-toimenpiteitä sekä esitetty toimenpidesuosituksia hyvän ekologisen tilan saavuttamiseksi. Lisäksi on arvioitu vedenlaadun paranemisesta virkistyskäytölle syntyviä hyötyjä sekä vertailtu toimenpiteiden kustannuksia ja hyötyjä. Vesistöalueelle laadittujen tulevaisuuskuvien avulla on selvitetty, kuinka maankäytön ja ihmistoiminnan muutokset vaikuttavat vesien tilalle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseen. Lisäksi on mallinnettu ilmastonmuutoksen vaikutusta fosforikuormitukseen ja järvien veden fosforipitoisuuksiin. Julkaisu jakaantuu neljään osaan. Osassa I kuvataan hanke ja sen toteutus, osassa II hankkeessa sovelletut menetelmät,osassa III tarkastelujen tulokset ja järvikohtaiset toimenpidesuositukset sekä osassa IV johtopäätökset menetelmien soveltuvuudesta vesienhoitoon

Seleenilisä säilörehuun säilöntäaineen mukana

Kotieläinten riittävästä seleeninsaannista joudutaan huolehtimaan tilakohtaisesti, sillä Suomen maaperässä on niukasti seleeniä. Läheskään aina rehuja ei ole tuotettu lannoitteilla, joihin seleeniä on lisätty eikä kotieläintuottaja pysty aina suoraan vaikuttamaan ostamansa rehun lannoituskäytäntöön. Vaikka suoranaiset seleeninpuutosoireet ovat nykyisin tiloilla harvinaisia, seleenilisien käyttöön motivoivat tutkimustulokset riittävän seleeninsaannin terveyttä edistävistä vaikutuksista. Ruokinnassa seleenin lisäämisen erityinen haaste on oikean annostuksen varmistaminen, sillä liian suuri seleeniannos johtaa helposti myrkytyksiin. Erityisen haasteellista optimaalisen seleenilisän antaminen on eläinryhmille, jotka saavat lähes ainoastaan säilörehua, kuten hiehot ja ummessa olevat lehmät. Säilörehun säilöntäaine annostellaan suuttimilla rehuvirtaan korjuukoneessa. Annostelun tasaisuus on tärkeää säilönnän onnistumisen kannalta. Säilöntäaineen annostelun yhteydessä on mahdollista lisätä rehuun myös seleeniä, sillä seleeninlisäysmäärä on niin pieni, että se voidaan lisätä happosäilöntäaineeseen lopputuotteen annostelusuositusta muuttamatta. Seleenin lisääminen säilöntäaineeseen voidaan tehdä tehdasolosuhteissa valvotusti ja turvallisesti. Säilöntäkokeessa todennettiin, että säilöntäaineeseen (AIV Ässä, Kemira Oyj) lisätty natriumselenaatti säilyy rehussa. Säilöttävä nurmi oli timoteinurminatakasvuston toinen sato, jota oli kyseisellä kasvukaudella lannoitettu seleenittömällä väkilannoitteella. Kasvusto niitettiin niittomurskaimella ja korjattiin tarkkuussilppurilla ilman säilöntäainetta. Säilöntäainekäsittelyt (Ässä + selenaatti 0,05 %; Ässä + selenaatti 0,005 %; Ässä + selenaatti 0,001 %; vesi + selenaatti 0,005 %; ei säilöntäainetta) lisättiin rehueriin laboratoriossa ja kutakin käsittelyä kohden rehua säilöttiin kolmeen 12 l siiloon. Siilot avattiin 107 päivän säilöntäjakson jälkeen. Säilöntäaineessa annosteltu natriumselenaatti säilyi rehuissa säilöntäprosessin ajan. Seleenin muuttumista orgaaniseen muotoon ei havaittu. Tulosten perusteella natriumselenaatti ei vaikuttanut säilöntätulokseen, mutta AIV Ässä rajoitti käymistä ja valkuaisen hajoamista säilönnän aikana ilman säilöntäainetta säilöttyihin rehuihin verrattuna. Säilörehun säilöntäaineeseen lisättävän seleenin määrää rajaavat tuotteen käyttösuositus ja nurmirehun seleenipitoisuus, sillä rehun seleenipitoisuus ei saa ylittää sallittua pitoisuutta (0,5 mg/kg rehussa, jonka kosteus on 12 %, MMM 43/2005). Nämä rajat huomioiden säilöntäaineeseen voidaan lisätä seleeniä määrä, joka varmistaa ummessa olevan lehmän riittävän seleenin saannin säilörehusta myös tilanteessa, jossa nurmi ei ole saanut seleenilannoitusta