Ihmeelliset vuodet ohjelma perheiden tukena lasten käytöshäiriöissä : Kirjallisuuskatsaus

Opinnäytetyö liittyy Omaiset mielenterveystyön tukena, Uudenmaan yhdistys ry:n projektiin Ihmeelliset vuodet vanhemmuusohjelma. Ihmeelliset vuodet ohjelma on lasten käytöshäiriöiden hoito- ja preventio ohjelma. Ohjelman tarkoituksena on vähentää riskitekijöitä sekä vahvistaa suojaavia tekijöitä ja täten ennaltaehkäistä häiriökäyttäytymisen pahenemista. Opinnäytetyö toteutetaan kirjallisuuskatsauksena ja sen tarkoituksena on tutkia miten Ihmeelliset vuodet ohjelma tukee perheitä lasten käytöshäiriöissä. Käytöshäiriössä on yleensä kyse usean eri riskitekijän yhteisvaikutuksista ja lapsen yksilöllisten ominaisuuksien sekä ympäristön vuorovaikutuksesta. Käytöshäiriö haittaa usein suuresti lapsen ja perheen elämää. Hoitamattomana käytöshäiriöt aiheuttavat lapselle sopeutumisongelmia viimeistään hänen aloittaessaan koulunkäynnin. Lisäksi käytöshäiriöisen lapsen kouluvalmiudet ovat usein ikätasoaan alhaisemmat. Tutkimusten mukaan 40-70%:lla käytöshäiriöisistä lapsista esiintyy nuoruusiällä mielenterveysongelmia, rikollisuutta, päihteiden käyttöä ja itsetuhoista käytöstä. Lasten häiriökäyttäytymiseen on tärkeä puuttua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, sillä hoitamattomana käytöshäiriöt saattavat nuoruus iässä lisätä muun muassa rikollisuutta sekä ilkivaltaa. Tiedonhaun perusteella voidaan todeta, että lasten käytöshäiriöistä on paljon tietoa saatavilla, mutta hoitomuotoja niihin on vähän esillä. Tähän perustuen on tarpeen tuoda Ihmeelliset vuodet ohjelmaa esille, koska sen positiivinen merkitys lasten häiriökäyttäytymiseen ja perheen hyvinvointiin perustuu tutkittuun tietoon. Opinnäytetyön tekijät toivovat välittävänsä lukijoille näkemyksen, että teoriat ja tutkimukset aiheesta ovat yhteydessä toisiinsa ja todellisuuteen.The Incredible Years parenting programme supporting families of children with behavior disorders This Bachelor’s thesis relates to the project called The Incredible Years Parenting Programme of the Family Association Promoting Mental Health, Association Uusimaa. The Incredible Years programme is children’s conduct disorder treatment and prevention programme. The program aims to reduce risk factors and strengthen protective factors and thereby prevent worsening of disruptive the behavior. The thesis was carried out as a literature review and its purpose is to investigate how the Incredible Years program supports families of children`s conduct disorders. Conduct disorder is usually an interaction between several different risk factors, the child’s individual characteristics and environmental interaction. Conduct disorder often disturbs the family life to a great extent greatly the child and family life. If left untreated, behavioral disorders will cause child adjustment problems not later than when he/she will begin his/her schooling. Also, school readiness of a child with behavior disorders child is often lower than that of other children of the same age. Studies have shown that 40-70% of children with the conduct disorder have mental health problems, conduct crimes, abuse substances or have suicidal behavior. It is important to address the children's behavior symptoms as early as possible, since if conduct disorder is left untreated it can increase crime and vandalism among youth. From information retrieval it can be derived that there is much information available on children with behavior disorders, but the treatments are not commonly on display. On this basis, it is necessary to bring the Incredible Years program forward, because its positive impact on children's disruptive behaviors and family well-being is based on scientific research. The authors wish to convey to readers the view that the theories and studies concerning the subject are connected to each other and with the reality

Helsingin ja Espoon rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelma vuosille 2016 - 2021

Suomen vesistöjen varsilla ja merenrannikolla on 21 tunnistettua merkittävää tulvariskialuetta. Kullekin merkittävälle alueelle on laadittu tulvariskien hallintasuunnitelmat. Tämä Helsingin ja Espoon rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelma sisältää tavoitteet ja toimenpiteet pääkaupunkiseudun ranta-alueiden sekä lähisaariston tulvariskien minimoimiseksi. Suunnitelman laatimista varten nimetyssä ryhmässä ovat olleet edustettuna Uudenmaan liitto, Helsingin ja Espoon kaupungit, Helsingin ja Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokset sekä Uudenmaan ELY-keskus. Lisäksi työssä on ollut mukana asiantuntijaroolissa Helsingin Seudun Ympäristöpalvelut –kuntayhtymä HSY. Keskeisiä sidosryhmiä on kuultu tarpeen mukaan. Helsingin ja Espoon ranta-alueet ovat monimuotoisia vaihdellen jyrkistä kalliorannoista aina ruovikkoisiin ja mataliin merenlahtiin. Osa alavista mereen laskevista puroista ulottuu pitkälle sisämaahan laajentaen meritulvan vaikutusaluetta jopa useita kilometrejä rannikosta. Pääkaupunkiseudulle tyypillisesti ranta-alueita peittää yhä tihenevä asutus. Rannikon läheisyydessä sijaitsee asutuksen lisäksi mm. useita teollisuuden ja yhdyskuntatekniikan kohteita, alavia teitä sekä satamia. Helsingin erityispiirteenä ovat lisäksi maanalaiset tilat ja tunnelit. Tulvariskien hallinnan tavoitteena on mm. asuinrakennusten, vaikeasti evakuoitavien kohteiden, yhdyskuntatekniikan rakenteiden, merkittävien liikenneyhteyksien, satamien, ympäristölle vahingollisten kohteiden, kulttuuriperintökohteiden sekä muun rakennuskannan turvaaminen merenpinnan noustessa. Lisäksi tavoitteena ovat mm. omaisuusvahinkojen minimoiminen sekä ilmastonmuutoksen huomioon ottaminen tulvaturvallisessa rakentamisessa. Tavoitteisiin pyritään varautumisen lisäksi sekä tulvan aikana että tulvan jälkeen tehtävillä toimenpiteillä. Toimenpiteet eivät ole ristiriidassa vesienhoidon tavoitteiden kanssa. Helsingin ja Espoon rannikkoalueella eräs keskeisimmistä tulvariskiä vähentävistä toimenpiteistä on tulva-alueiden ja ilmastonmuutoksen huomioiminen maankäytön suunnittelussa. Tulvavaara-alueille rakentamista tulee lähtökohtaisesti välttää, ja toimintojen sijoittamisessa tulee ottaa huomioon suositukset alimmista rakentamiskorkeuksista. Olemassa olevien riskikohteiden osalta tulee varmistua ajantasaisista ja toimivista varautumissuunnitelmista. Asukkaiden omatoimisen varautumisen edellytyksiä tulee parantaa mm. tulvatietoisuutta lisäämällä. Suunnitelmassa on tunnistettu myös useita alueellisia ja paikallisia suojaustarpeita

Subjekti ja passiivi Helsingin Sanomien väkivaltauutisoinnissa

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaisia subjekteja ja objekteja suomalaisessa rikosuutisoinnissa käytetään. Subjekti on mainittu useissa kansainvälisissä tutkimuksissa tärkeäksi tavaksi identifioida väkivaltaisten rikosten tekijät, ja subjektin puuttuminen ja sen vältteleminen taas ovat keinoja piilottaa vastuuta tai siirtää se väkivallan tekijästä toisaalle. Subjektin välttelemisen keinoja suomen kielessä ovat esimerkiksi nollapersoona ja yksipersoonainen passiivi. Tässä tutkimuksessa keskityn nimenomaan subjekteihin ja yksipersoonaisen passiivin objekteihin. Aiemmin tehdyn väkivaltakirjoitusten tutkimuksen perusteella hypoteesini on, että miehet ja naiset toimivat erilaisten väkivaltaverbien subjekteina ja objekteina. Tutkimus on rajattu Helsingin Sanomiin. Tämä rajaus on tehty siksi, että Helsingin Sanomat on Suomen suurilevikkisin sanomalehti, joten sen rikosuutisoinnilla on laajemmat vaikutukset, ja sen rikosuutisia luetaan ainakin periaatteessa enemmän kuin muiden lehtien. Tutkimukseen olen valinnut neljän eri rikosverbin sisältäviä lauseita, 300 per verbi. Verbit ovat varasti, pahoinpiteli, raiskasi ja murhasi. Nämä kaikki ovat rikoslaissa määriteltyjä rikoksia. Varasti-verbi on mukana vertailun vuoksi, sillä varkauteen ei lähtökohtaisesti liity aina ihmiseen kohdistuvaa väkivaltaa, vaan se on omaisuusrikos. Muut kolme ovat rikoslaissa määriteltyjä henkirikoksia. Laadullisessa analyysissä olen jakanut aineiston kahtia, eli käyttänyt jokaisesta verbikategoriasta 150 ajallisesti ensimmäistä lausetta. Aineisto on haettu Helsingin Sanomien verkkoarkistosta, joka on julkisesti käytettävissä. Haut on suoritettu helmi- ja maaliskuussa 2016 ja hakuja on täydennetty saman vuoden aikana. Tutkimuksen teoreettinen tausta on systeemis-funktionaalisessa kieliopissa. Tämä lähtee jo siitä, että tutkimuksen tarkoituksena on selvittää subjektien ja objektien funktioita. Tutkimuksessa kuvaillaan siis sekä keskiöön valittuja lauseenjäseniä että niiden käyttötapoja. Tutkimuksen ote on siis pakostakin diskurssianalyyttinen ja osittain mediakriittinen. Pääpaino on kuitenkin kuvailussa, ei niinkään tulosten arvottamisessa. Aineisto on lajiteltu aineistosta kummunneisiin kategorioihin. Subjektikategorioita syntyi 14 ja objektikategorioita taas 18. Tulokset ovat voimakkaasti sukupuolittuneet, ja subjekteista suurin osa oli miessubjekteja (202 kappaletta) ja objekteista suurin osa naisobjekteja (116 kappaletta). Määrällisesti katsottuna miessubjekteja on noin 20 kertaa enemmän kuin naissubjekteja, ja passiivirakenteiden naisobjekteja on noin 11-kertaisesti enemmän kuin naisobjekteja. Naisobjekteja on lähes kaksinkertainen määrä miesobjekteihin nähden. Tulosten perusteella naisiin viittaavien sanojen funktio on todennäköisemmin olla rikoksen uhrin osassa kuin rikoksen tekijänä, ja miessanojen funktio on todennäköisemmin rikosten tekijänä. Nimisubjekteja on enemmän kuin nimiobjekteja, joten rikoksen tekijän nimensuoja tässä aineistossa on pienempi kuin rikoksen uhrin

Elinvoimaa seutukaupungeille: Selvityshenkilö Antti Rantakokon selvitys

Selvityksessä on tarkasteltu seutukaupunkien kehitystä 2010 –luvulla eri muuttujien kautta sisältäen muuttujia muun muassa väestöön, työllisyyteen, yrityskantaan, talouteen, koulutukseen, muutosjoustavuuteen, asumiseen ja hyvinvointiin liittyen. Selvityksen laajempaan aineistoon on valittu seutukaupunkeja, jotka ovat maakuntiensa ”kakkoskaupunkeja” sekä palvelujen ja elinkeinojen sijaintipaikkoja. Tarkempaan tarkasteluun on valittu 14 seutukaupunkia. Näiden kaupunkien kautta luodaan tarkempi kuva seutukaupunkien kehityksestä 2010 luvulla sekä peilataan kehitystä ja vaikutuksia alueiden talouksille. Tilastojen saatavuuden takia osa tilastoista on koottu ennen 2010-lukua. Ajallista ulottuvuutta on laajennettu joidenkin muuttujien osalta myös siksi yli 2010-luvun, että on haluttu keskittyä ilmiöihin kokonaisuutena enemmin kuin tarkastella pelkästään rajatun ajanjakson tapahtumia. Selvityksen tarkempaan tarkasteluun on nostettu seuraavat kaupungit: Forssa, Iisalmi, Imatra, Kemi, Kurikka, Lieksa, Loimaa, Loviisa, Rauma, Salo, Savonlinna, Uusikaupunki, Ylivieska ja Äänekosk

Samat säännöt, eri lopputulos : Vertaileva tapaustutkimus toisen sähkömarkkinadirektiivin toimeenpanosta Suomessa ja Ranskassa

Tutkimuksen kohde on toisen sähkömarkkinadirektiivin 2003/54/EY toimeenpano Suomessa ja Ranskassa. Direktiivin tavoitteena oli tarjota eurooppalaisille kuluttajille mahdollisuus valita sähköntoimittajansa heinäkuusta 2007 alkaen ja antaa kaikille energiayhtiöille mahdollisuus päästä kilpailemaan EU:n jäsenvaltioiden kansallisille markkinoille. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, miten Suomi ja Ranska toimeenpanivat tärkeimmät direktiivin vähittäismarkkinoita koskevat vaatimukset. Vaatimukset liittyvät markkinoiden avaamiseen, sähköverkkoon pääsyyn, verkkoliiketoiminnan valvontamalliin, julkisen palvelun velvoitteisiin sekä verkkoliiketoimintojen eriyttämiseen sähkön tuotannosta ja myynnistä. Tutkimuksessa selvitetään, missä määrin kyseiset vaatimukset saavutettiin ja miten tätä voidaan selittää. Toimeenpanot analysoidaan kolmen EU-toimeenpanotutkimuksen teorian avulla, jotka ovat yhteensopimattomuus, veto-pisteet ja kuuliaisuuden maailmat. Teoreettinen viitekehys rakennetaan yleisen toimeenpanotutkimuksen top-down -lähestymistapojen pohjalta. Tutkimusstrategiana on tapaustutkimus. Tutkimuksen tärkeimmät lähteet ovat viisi teemahaastattelua, sähkömarkkinoita koskeva akateeminen kirjallisuus, Euroopan unionin toimielinten raportit ja kohdemaiden viranomaistekstit. Tutkimuksen mukaan sekä Suomi että Ranska siirsivät direktiivin vähittäismarkkinoita koskevat vaatimukset kansalliseen lainsäädäntöönsä hieman määräajasta myöhässä. Kuitenkin maiden välillä on huomattavia eroja vaatimusten todellisessa toteutumisessa. Suomessa vaatimukset toteutuvat pääasiallisesti hyvin. Ranskassa tosiasiallinen markkinoiden avoimuus ja toimivuus voidaan kyseenalaistaa hintasääntelyn ja valtionyhtiö Électricité de Francen (EDF) hallitsevan markkina-aseman takia. EU-toimeenpanotutkimuksen teorioista Suomen ja Ranskan toimeenpanojen kulkua selittävät parhaiten yhteensopivuus ja kuuliaisuuden maailmat. Yhteensopivuuden teoriaa käyttämällä havaitaan, että molempien maiden toimeenpanoja selittää merkittävästi maiden sähkömarkkinoiden historia ja toimeenpanoa edeltänyt kehitys markkinoiden avaamisessa. Suomen toimeenpanon sujuvuudessa oli pitkälti kysymys siitä, että olennaisimmat direktiivin vaatimukset oli jo toteutettu ennen toisen sähkömarkkinadirektiivin toimeenpanoa. Suomalaisilla sähkönkäyttäjillä on ollut mahdollisuus valita vapaasti sähköntoimittajansa jo vuodesta 1997. Ranskan toimeenpanossa vanha monopolijärjestelmä tuli sopeuttaa uusien EU-sääntöjen mukaiseksi, mikä näkyi erityisesti monopoli-toimija EDF:n asemaan ja säädeltyihin sähkönhintoihin liittyvinä muutospaineina. Euroopan komission painostuksella havaittiin olevan merkittävä rooli Ranskan toimeenpanon käynnistymiselle. Tutkimus vahvistaa Suomen kuuluvan myös sähkömarkkinalainsäädännön toimeenpanon osalta kuuliaisuuden maailmat -typologiassa lainkuuliaisuuden maailmaan ja Ranskan toimeenpanon laiminlyönnin maailmaan. Typologian oletukset siitä, että EU-lainsäädännön toimeenpanoa Suomessa ohjaa kuuliaisuuden kulttuuri ja Ranskassa olettamus kansallisten toimintatapojen paremmuudesta, vahvistuivat. Veto-pisteet -teorian avulla havaittiin, että molemmissa maissa tärkeimmät toimeenpanon sisältöön liittyvät ratkaisut tehtiin käytännössä lakia valmistelleessa ministeriössä. Teorian vastaisesti toimeenpanon kesto ei tutkittavissa tapauksissa kuitenkaan riippunut instituutioiden tarjoamien päätöksenteon vaiheiden lukumäärästä, kuten lainsäädäntöprosessin vaiheiden paljoudesta vaan poliittisista tekijöistä, kuten hallituspuolueiden enemmistöstä parlamentissa

Marjasta viiniksi: suomalainen viinimatkailutuote suomalaisten viinintuottajien kuvaamana

Ruoka- ja viinimatkailu ovat osa gastronomista matkailua, joka on yksi tämän hetken mielenkiintoisimmista matkailutrendeistä maailmalla. Sen merkitystä on alettu korostaa myös osana Suomen matkailullista vetovoimaisuutta. Keskityn tutkielmassani tarkastelemaan, millaisena gastronomisen matkailun yksi osa-alue, viinimatkailu näyttäytyy Suomessa. Tarkoituksenani on selvittää, millainen on suomalainen viinimatkailutuote suomalaisten viinintuottajien kokemana. Tutkielmani teoreettinen viitekehys pohjautuu Raija Komppulan ja Matti Boxbergin (2002), alun perin Bo Edvardssonin ja Jan Olssonin (1999) esittelemään asiakaslähtöisen matkailutuotteen määritelmään. Tämän pohjalta tarkastelen suomalaista viinimatkailutuotetta kolmesta eri komponentista muodostuvana kokonaisuutena. Näitä komponentteja ovat palvelukonsepti, palveluprosessi ja palvelujärjestelmä. Tutkielmani edustaa tapaustutkimusta, jolle on ominaista, että yhdestä tai useammasta tapauksesta kerätään yksityiskohtaista tietoa. Tutkittaviksi tapauksiksi valitsen kolme suomalaista viinitilaa. Aineistoni koostuu kolmesta teemahaastattelusta, joita analysoin teorialähtöisen sisällönanalyysin avulla. Siinä analyysin tukena käytetään tiettyä teoriaa, mallia tai auktoriteetin esittämää ajattelua. Omassa tutkielmassani asiakaslähtöisen matkailutuotteen määritelmä ohjaa analyysini etenemistä. Tutkielmani tuloksena selvisi, että suomalaista viinimatkailutuotetta kehitetään joko puhtaasti viinintuotannon ehdoilla tai täydentämällä toimintaa erilaisilla matkailupuolen palveluilla. Tämä ero tulee hyvin esiin siinä asiakasarvossa, johon tuotteen palvelukonsepti perustuu. Yhdessä tapauksessa asiakasarvon nähtiin perustuvan tuotteisiin ja niiden ominaisuuksiin, kun taas kahdessa muussa tapauksessa asiakasarvo perustui selkeämmin tiettyyn aineettomaan tarpeeseen. Se, uskottiinko yrityksessä selviytyvän pelkällä viinintuotannolla vai tarvittiinko toiminnan tukemiseksi myös muita oheispalveluja ja -aktiviteetteja, näkyi selvästi tarjottavissa palvelumoduuleissa. Jokaisessa yrityksessä asiakaslähtöisyys ymmärrettiin asiakkaalle tekemisenä ja asiakkaan tarpeiden huomioimisena. Toisaalta yrittäjät olivat myös samaa mieltä siinä, että pienellä yrityksellä on käytössään rajalliset resurssit, minkä vuoksi kaikkia asiakkaiden tarpeita ei voida luonnollisestikaan huomioida. Erityisesti oman ajan ja jaksamisen puute koettiin ongelmallisiksi. Käytännön tasolla asiakaslähtöisyyttä pyrittiin toteuttamaan tuotteiden ja palvelujen räätälöinnissä. Tutkimustulokseni auttavat ymmärtämään suomalaisen viinimatkailutuotteen erityisluonnetta paremmin, jolloin voidaan etsiä ratkaisumalleja niihin ongelmakohtiin, jotka estävät alan eteenpäin viemistä

Hiidenveden rantaalueiden tulvavahinkoarvio

Hiidenveden seutu on suosittua virkistyskäyttöaluetta ja rannoille on rakennettu runsaasti etenkin vapaaajan asuntoja. Alueella on myös vesihuoltolaitosten rakenteita sekä peltoja. Alavilla rannoilla voi vedenpinnan noususta aiheutua tulvavahinkoja. Tässä selvityksessä on määritetty mahdolliset tulvavahingot Hiidenveden eri vedenkorkeuksilla. Rakennuksiin kohdistuvien vahinkojen lisäksi on selvitetty teollisuudelle ja vesihuollolle aiheutuvat vahingot. Myös tulvan alle jäävät tieosuudet on kartoitettu. Tavoitteena on ollut selvittää korkeustasossa NN+ 33,00 m ja sen alapuolella olevat mahdolliset vahinkokohteet. Hiidenvettä säännöstellään Väänteenjoen padolla. Säännöstelyrajat on sidottu kalenteriin, mutta suurin sallittu juoksutus määräytyy padon suurimman purkautumiskyvyn perusteella. Ennen tulvaa ja sen aikana on kaikki patoluukut pidettävä auki. Hiidenveden purkautumiseen vaikuttaa oleellisesti alapuolella sijaitsevan Lohjanjärven vedenkorkeus. Uudenmaan ympäristökeskuksessa on määritetty Hiidenveden rantaalueille alimmaksi suositeltavaksi rakentamiskorkeudeksi NN+ 33,30 m. Tavoitteena on, että kunnat huomioisivat suosituksen ja ohjaisivat uudisrakentamista sen mukaisesti. Kuntien rakennusjärjestyksissä ei ole aina huomioitu tulvan mahdollisuutta riittävän suurella varmuudella. Tehdyn selvityksen mukaan rakennuksiin kohdistuvia oleellisia vahinkoja alkaa syntyä järven vedenpinnan noustessa yli tason NN+ 32,60 m. Vedenkorkeus NN+ 32,60 m aiheuttaa vahinkoja 8 rakennukselle, mikä vastaa noin 16 000 € kustannuksia. Vastaavasti vedenkorkeudella NN+ 32,80 m vahingot ovat noin 100 000 €. Hiidenveden läheisyydessä ei ole teollisuuslaitoksia. Jätevedenpuhdistamoille vedenpinnan nousu ei aiheuta varsinaisia ongelmia tarkastelluilla vedenkorkeuksilla, mutta vedenoton kannalta olisi suotavaa, että vesi ei nouse tason NN+ 32,50 m yläpuolelle. Maatalouteen kohdistuvia vahinkoja ei tämän selvityksen yhteydessä ole tutkittu, mutta rakennuksiin verrattuna maatalouden vahingot on oletettu pieniksi. Hiidenveden läheisyydessä sijaitseville teille ei tarkastelluilla vedenkorkeuksilla aiheudu vahinkoa eivätkä ne jää veden alle tulvan aikana

Vantaanjoen tulvantorjunnan toimintasuunnitelma

Tämän työn tavoitteena on ollut laatia erityisesti viranomaiskäyttöön soveltuva suunnitelma tulvavahinkojen pienentämiseksi Vantaanjoen vesistöalueella. Vesistöalueelle ovat tyypillisiä suuret virtaamavaihtelut, koska vesistöalue on pieni ja virtaamia tasaavia järviä on vähän. Tulvia sattuu paitsi keväällä lumien sulaessa, myös muina vuodenaikoina rankkasateiden vaikutuksesta. Rakennettujen alueiden tehokas sadevesiviemäröinti kasvattaa tulvahuippuja entisestään. Vesistöalue sijaitsee Suomenlahden rannikolla pääkaupunkiseudun tuntumassa ja alueen kasvava väestömäärä lisää osaltaan paineita rakentaa lähelle joen luontaisia tulva-alueita. Tulva-alueet ovat olleet laajimmillaan vuoden 1966 kevättulvan aikana, yhteensä noin 1860 ha. Kesän 2004 tulvalla korvattiin Vantaanjoen alueella valtion varoista tulvavahinkoja yhteensä n. 900 000 €. Tässä työssä on tarkasteltu Vantaanjoen vesistöalueen hydrologiaa, tulvien esiintymistä ja valuma-alueen merkittävimpiä tulvavahinkokohteita. Vahinkokartoituksen tulosten perusteella voidaan vesistöalueen kokonaisvahinkopotentiaalia pienentää oleellisesti jo muutamien suurimpien vahinkokohteiden tulvasuojelulla. Merkittävimpiä kohteita ovat Riihimäen keskusta, Pirttirannan loma-asuntoalue ja vanha viilatehdas Vantaalla sekä Oulunkylän siirtolapuutarha Helsingissä. Toimivan tulvantorjunnan edellytyksiä Vantaanjoen vesistöalueella ovat viranomaisten välisen yhteistyön sujuvuus, tehokas tiedottaminen ja vahinkokohteiden suojaus. Tässä työssä on esitetty tulvantorjunnan kannalta keskeisten viranomaisten ja muiden toimijoiden tehtävät ja vastuut sekä käytettävissä olevat tulvantorjuntamenetelmät. Lisäksi on tarkasteltu tulvantorjunnan kehittämismahdollisuuksia. Vesistöjen operatiivisen käytön mahdollisuudet vaikuttaa tulvavedenkorkeuksiin ovat melko vähäiset, koska säännöstellyt järvet ovat liian pieniä suurimpien tulvavirtaamien merkittävään leikkaamiseen. Järvien säännöstelyjä ei voida myöskään oleellisesti tehostaa nykyisestä. Tulvavesien tilapäisellä pidättämisellä voidaan vaikuttaa vain vähäisesti tulvavirtaamiin, koska sopivia riittävän laajoja varastointialueita ei ole tarjolla. Uomien perkaamista taas rajoittavat ympäristönsuojelulliset näkökohdat. Yksittäisten rakennusten tai rakennusryhmien kohdekohtainen pysyvä tai tilapäinen suojaaminen onkin usein edullisin vaihtoehto. Tulvantorjuntavalmiuksien parantamiseksi on suunnitelmassa esitetty suosituksia jatkotoimenpiteiksi. Tulvariskin hallinnan kehittämiseksi tulisi mm. laatia tulvakarttoja, laajentaa hydrologista havaintoverkostoa ja edistää kiinteistönomistajien omatoimista varautumista. Vahinkokartoituksessa esille tulleiden kohteiden tulvariski tulee arvioida tarkemmin ja sen perusteella laatia tarkempia suunnitelmia vahinkokohteiden suojaamiseksi