415 research outputs found

    Työnantajabrändin houkuttelevuus sosiaalisessa mediassa potentiaalisen työntekijän näkökulmasta

    Get PDF
    Tiivistelmä. Tämä kandidaatintutkielma käsittelee työnantajabrändin houkuttelevuutta sosiaalisessa mediassa potentiaalisen työntekijän näkökulmasta. Tutkimuksen avulla rakennetaan syvällinen ymmärrys työnantajabrändin houkuttelevuuden rakentumisesta sosiaalisessa mediassa. Työnantajabrändiä, työnantajabrändin houkuttelevuutta ja sosiaalista mediaa on tutkittu laajasti eri näkökulmista yksittäisinä tutkimusaiheina, mutta aiheita yhdistävää tutkimusta on vasta vähän saatavilla. Integroivana kirjallisuuskatsauksena tämä tutkimus rakentaa aiempiin teorioihin pohjautuvan uuden teoreettisen viitekehyksen, jolla kuvataan työnantajabrändin houkuttelevuuden rakentumista sosiaalisessa mediassa. Tutkimustulokset osoittavat, että työantajabrändin houkuttelevuus rakentuu työnantajabrändäyksen ulkoisen prosessin lopputulemana. Työnantajabrändäyksen nähdään tuottavan potentiaaliselle työntekijälle työnantajabrändin mielleyhtymiä, joiden pohjalta potentiaalinen työntekijä muodostaa työnantajakuvan. Työnantajabrändin mielleyhtymät voidaan jakaa symbolisiin ja välineellisiin tekijöihin, joista symbolisia tekijöitä korostamalla luodaan erottuva ja houkutteleva työnantajabrändi. Symbolisilla tekijöillä viitataan tunnepohjaisiin kokemuksiin ja merkityksiin, joihin potentiaalinen työntekijä voi samaistua. Työnantajabrändin mielleyhtymien pohjalta muodostuva työnantajakuva ilmentää lopulta potentiaalisen työntekijän kokemaa työnantajabrändin houkuttelevuutta. Sosiaalinen media houkuttelevan työnantajabrändin viestintäkanavana painottaa työnantajabrändiviestinnän vuorovaikutteisuutta yrityksen ja potentiaalisen työntekijän välillä. Tutkimus osoittaa, että työnantajabrändin houkuttelevuus syntyy sosiaalisessa mediassa kohdennetun viestinnän kautta. Lisäksi nähdään, että yritykseltä kumpuavan työnantajabrändiviestinnän ohella potentiaaliset työntekijät vakuuttuvat vertaisviestinnästä referenssiryhmiensä kanssa. Tutkimuksen teoreettisena kontribuutiona integroivaan synteesiin pohjautuen muodostetaan uusi teoreettinen viitekehys työnantajabrändin houkuttelevuuden rakentumisesta sosiaalisessa mediassa

    Asiakkaiden näkemykset valinnanvapaudesta : Tulokset fysioterapiaa saaville vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen asiakkaille tehdystä kyselystä

    Get PDF
    Kelan järjestämissä ja rahoittamissa vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen yksilöllisissä fysioterapiapalveluissa asiakkaat ovat pitkään voineet vaikuttaa tuottajien valintaan, mutta virallisesti asiakkaan valinnanvapaus otettiin käyttöön vuonna 2011. Valinnanvapaus on ulottunut Kelan kilpailutuksen seurauksena hyväksymiin palveluntuottajiin, jotka sijaitsevat asiakkaan lähialueella. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten tärkeäksi asiakkaat kokevat valinnanvapauden, mitkä seikat vaikuttavat palveluntuottajan valintaan sekä vaihtamiseen ja miten asiakkaan valinnanvapautta voitaisiin jatkossa kehittää. Tutkimusaineisto kerättiin toteuttamalla kysely 20–63-vuotiaille henkilöille, jotka saivat vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta vuonna 2015. Kyselyn otos poimittiin yksinkertaisella satunnaisotannalla, jonka koko oli yhteensä 3 400 henkilöä. Vastauksia saatiin yhteensä 1 724 kappaletta, joten vastausprosentti oli 50,7. Tässä työpaperissa esitetään kyselyn kuvailevat tulokset. Analyysiä on tehty tarkastelemalla sekä tilastollisia jakaumia että teemoittamalla avoimia vastauksia. Valtaosa vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen fysioterapian asiakkaista tekee palveluntuottajan valinnan joko itsenäisesti tai yhdessä läheistensä kanssa. Tärkeimmiksi valintoihin vaikuttaviksi seikoiksi kuntoutujat nostivat palveluntuottajan erikoisosaamisen, kuntoutujien oman käsityksen terapian laadusta ja vaikuttavuudesta sekä aikaisemmat kokemukset palveluntuottajista. Eri kuntoutujat arvostavat eri tekijöitä, joten valinnanvapaus on mahdollistanut kuntoutujille tuottajan valinnan omien mieltymysten mukaisesti. Tiedon löytäminen ja sopivan fysioterapeutin valitseminen koetaan pääosin helpoksi. Vanhemmat henkilöt, vähemmän koulutusta saaneet, hyvän terveydentilan omaavat ja valinnan itse tekevät kuntoutujat kokevat löytävänsä tietoa helpoiten. Puolestaan ne, jotka ovat vaihtaneet tuottajaa aikaisemmin, kokevat tiedon löytämisen vaikeammaksi. Parhaiten tietoa eri tuottajista on löydetty terveydenhuollon ammattilaisilta, Kelasta ja ystäviltä tai sukulaisilta. Tietoa on hankittu myös esimerkiksi vertaisverkostolta sekä tekemällä tutustumiskäyntejä. Valinnanvapautta pidetään hyvin tärkeänä. Naiset pitävät valinnan mahdollisuutta tärkeämpänä kuin miehet ja koulutetut tärkeämpänä kuin vähemmän koulutusta saaneet. Valinnanvapaus koetaan tärkeämmäksi, jos kuntoutus on kestänyt pitkän aikaa, jos tuottajan valinta tehdään itsenäisesti ja jos asiakas on aikaisemmin vaihtanut palveluntuottajaa. Sekä hyvän että huonon terveydentilan omaavat arvostavat valinnanvapautta yhtäläisesti. Kuntoutuksen jatkuvuutta arvostetaan, mutta useat kuntoutujat ovat vaihtaneet palveluntuottajaa myös laadullisten tekijöiden vuoksi. Tutkimustulosten perusteella valinnanvapauteen perustuva malli on toiminut hyvin vaativassa lääkinnällisessä kuntoutuksessa. Valinnanvapautta pidetään tärkeänä ja sen tuomaa mahdollisuutta valita palveluntuottaja omien mieltymysten mukaan on käytetty. Vaikka tiedon löytyminen koetaan pääosin helpoksi, voitaisiin valinnanvapautta kehittää ja valintaa helpottaa tarjoamalla asiakkaille enemmän vertailukelpoista tietoa tuottajista

    Valinnanvapaus ja kilpailu terveyspalveluissa : Kansainväliset käytännöt, talousteoria ja empiiriset tutkimukset

    Get PDF
    Tässä työpaperissa tarkastellaan valinnanvapautta terveyspalveluiden järjestämistapana. Työpaperissa käydään lyhyesti läpi eurooppalaisia käytäntöjä valinnanvapaudesta ja tarkastellaan terveyspalveluiden kilpailuun ja valinnanvapauteen liittyvää teoreettista ja empiiristä tutkimuskirjallisuutta. Valinnanvapautta terveyspalveluissa on lisätty useissa Euroopan valtioissa viimeisen kahden vuosikymmenen aikana. Valinnanvapautta on perusteltu arvona itsessään, mutta erityisesti sen on ajateltu parantavan palveluiden kustannustehokkuutta ja laatua. Kun raha seuraa potilasta, tulisi kilpailun johtaa palveluiden laadun paranemiseen. Valinnan tueksi potilaille tulisi olla saatavilla vertailukelpoista tietoa palveluiden laadusta. Taloustieteen kirjallisuus on perinteisesti ollut hyvin yksimielinen kilpailun vaikutuksista terveyspalveluiden laatuun erityisesti kun tuottajille korvataan kiinteä hinta potilaista. Teorian mukaan tuottajat kilpailevat hinnan sijaan laadullisilla tekijöillä, eli kilpailu johtaa palveluiden laadun paranemiseen. Kilpailun vaikutukset palveluiden laatuun voivat olla kuitenkin moniselitteisemmät. Esimerkiksi tuottajien ominaispiirteet, palveluista saatavilla oleva tieto, mahdollinen kermankuorinta ja potilaiden vapaa alueellinen liikkuvuus vaikuttavat siihen, millaisia vaikutuksia valinnanvapaudella on potilaiden saamien palveluiden laatuun. Kansainvälisten empiiristen tutkimustulosten perusteella eniten potilaiden valintaan vaikut-taa matkustusaika tuottajalle. Tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että myös vertailukelpoinen tieto palveluiden laadusta on ohjannut potilaiden valintaa parempien tuottajien pariin. Havainnot antavat viitteitä sille, että valinnanvapaus kasvattaa laadukkaiden palveluiden kysyntää ja kannustaa tuottajia parantamaan palveluidensa laatua. Lisäksi kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu, että terveyspalveluiden laatu on korkeampaa kilpailullisilla markkinoilla. Havainnot tukevat näkemystä, että valinnanvapaus voi antaa terveyspalveluiden tuottajille kannustimia parantaa palveluidensa laatua. Valinnanvapauteen liittyvät käytännöt ovat kuitenkin vielä melko tuoreita, joten pitkän aikavälin vaikutuksia potilaiden valintoihin ja palveluiden laatuun on vielä vaikeaa arvioida

    Comparison of Finnish meat inspection records and average daily gain for cattle herds differing in Mycoplasma bovis test-status

    Get PDF
    Detecting Mycoplasma bovis on cattle farms represents a challenge in the absence of an outbreak or cases of M. bovis mastitis, yet identification of an infection is essential to control the spread of the disease successfully. The objectives of this study were: (1) to determine whether meat inspection records can aid identification of cattle farms supporting M. bovis infection, and (2) to compare the average daily weight gain estimated from carcass weight for cattle originating from farms differing in M. bovis test-status. Meat inspection records were collected from two abattoirs in 2015; 80 677 animals in total. All the dairy and mixed breed cows and bulls used for meat production were categorized according to known M. bovis infection status of the farms from which the cattle were derived; positive, contact or control farms. The associations between animals from different M. bovis categories and lung lesions of bulls and cows (pneumonia and pleuritis), identified during meat inspection, and estimated average daily gain (ADG) of bulls, were investigated. The odds ratios for lung lesions, especially pleuritis, were higher in M. bovis test-positive or contact farms compared with control farms. Additionally, odds ratios for pleuritis were higher among animals from M. bovis test-positive farms and animals from contact slaughtering farms originating from M. bovis-free rearing farms. Bulls originating from M. bovis test-positive farms had higher estimated average daily gain than cattle from control farms. Meat inspection records can be used alongside other methods to detect M. bovis-positive farms where M. bovis causes lung lesions. (C) 2019 The Authors. Published by Elsevier Ltd.Peer reviewe

    Improvement on the mechanical properties of cork composites using suberin as coupling agent through a reactive extrusion process

    Get PDF
    New functionalized composite structures were prepared using low-density polyethylene (LDPE), cork powder and different suberins extracted from cork and birch outer bark as coupling agents to promote interfacial adhesion. The compounding was performed under reactive extrusion and samples processed by compression moulding. The morphology of the functionalized composites showed good adhesion between cork and the polymeric phase. The mechanical results confirm that the addition of suberin acts as coupling agent improving the strength and leads to cork-polymer composite materials with improved strain and lower modulus. When the suberin was added to the composition a slight increase on the composite density occurred. The new cork-polymer composites demonstrated that this technological approach is industrially appealing.QREN FCOMP-01-0202-FEDER-003107 finance support on the project ”NovelComp”.Portuguese Foundation for Science and Technology (FCT).European project FP6 of Wacheup: New concepts for upgrading pulp and cork mill waste streams to value-added chemicals.Corticeira Amorim S.G.P.S. on the development of new products based in/with cork and for the supply of cork materials

    Comparing ECMWF AOD with AERONET observations at visible and UV wavelengths

    Get PDF
    This paper presents validation results of the European Centre for Medium-Range Weather Forecasts (ECMWF) Integrated Forecasting System MACC (Monitoring Atmospheric Composition and Climate) re-analysis aerosol optical depth (AOD) for the period 2003–2006. We evaluate the MACC AOD at a UV wavelength (340 nm) and at mid-visible (500 and 550 nm) by comparing against ground-based AERONET measurements at 12 sites. The AERONET sites cover various parts of the globe and are categorized in three groups: urban/anthropogenic, biomass burning and dust, depending on the typically dominating aerosol type. This is the first time a global model such as the ECMWF has been evaluated for the performance of AOD at a UV wavelength. The results show that the MACC system generally provides a good representation of the AOD on a monthly basis, showing a realistic seasonal cycle. The model is mostly able to capture major dust load events and also the peak months of biomass burning correctly. For Kanpur and Solar Village, however, the model overestimates the AOD during the monsoon period when the aerosol load is generally low. When comparing hourly AOD values, the model–measurement agreement is better for biomass burning and dust sites than for urban sites, with an average correlation coefficient around 0.90 for biomass burning sites, around 0.77 for dust sites, and below 0.70 for urban sites. The AOD at 500 nm averaged over all sites shows only a small systematic difference between modeled and measured values, with a relative mean bias of 0.02. However, for the AOD at 340 nm the relative mean bias is −0.2. All sites included in the study show a relative mean bias at 340 nm smaller (or more negative) than that at 500 nm, indicating a strong wavelength dependence in the performance of the AOD in the MACC system. A comparison against fine and coarse mode AOD of the AERONET indicates that this has to do with the size distribution of the model: generally, the ECMWF model overestimates the contribution by coarse mode particles

    Tight Finite-Key Analysis for Quantum Cryptography

    Get PDF
    Despite enormous progress both in theoretical and experimental quantum cryptography, the security of most current implementations of quantum key distribution is still not established rigorously. One of the main problems is that the security of the final key is highly dependent on the number, M, of signals exchanged between the legitimate parties. While, in any practical implementation, M is limited by the available resources, existing security proofs are often only valid asymptotically for unrealistically large values of M. Here, we demonstrate that this gap between theory and practice can be overcome using a recently developed proof technique based on the uncertainty relation for smooth entropies. Specifically, we consider a family of Bennett-Brassard 1984 quantum key distribution protocols and show that security against general attacks can be guaranteed already for moderate values of M.Comment: 11 pages, 2 figure

    The challenge of preparing teams for the European robotics league: Emergency

    Get PDF
    © 2017, Society for Imaging Science and Technology. ERL Emergency is an outdoor multi-domain robotic competition inspired by the 2011 Fukushima accident. The ERL Emergency Challenge requires teams of land, underwater and flying robots to work together to survey the scene, collect environmental data, and identify critical hazards. To prepare teams for this multidisciplinary task a series of summer schools and workshops have been arranged. In this paper the challenges and hands-on results of bringing students and researchers collaborating successfully in unknown environments and in new research areas are explained. As a case study results from the euRathlon/SHERPA workshop 2015 in Oulu are given

    Genetics and the Archaeology of Ancient Israel

    Get PDF
    This paper is a call for DNA testing on ancient skeletal materials from the southern Levant to begin to database genetic information of the inhabitants of this crossroads region. Archaeologists and biblical historians view the earliest presence in the region of a group that called itself Israel in the Iron I period, traditionally dated to ca. 1200-1000 BCE. These were in villages in the varied hill countries of the region, contemporary with urban settlements in the coastal plains, inland valleys, and central Hill Country attributed to varied indigenous groups collectively called Canaanite. The remnants of Egyptian imperial presence in the region lasted until around 1150 BCE, postdating the arrival of an immigrant group from the Aegean called the Philistines ca. 1175 BCE. The period that follows the Iron I in the southern Levant is marked by the development of territorial states throughout the region, ca. 1000-800 BCE. These patrimonial kingdoms, including the United Kingdom of Israel and the divided kingdoms of northern Israel and Judah, coalesced varied peoples under central leadership and newly founded administrative and religious bureaucracies. Ancient DNA testing will give us a further refined understanding of the individuals who peopled the region of the southern Levant throughout its varied archaeological and historic periods, and put forward scientific data that will support, refute, or nuance our socio-historic reconstruction of ancient group identities. These social identities may or may not map onto genetic data, and without sampling of ancient DNA we may never know. A database of ancient DNA will also allow for comparisons with modern DNA samples collected throughout the greater region and the Mediterranean littoral, giving a more robust understanding of the long historical trajectories of regional human genetics and the genetics of varied ancestral groups of today’s Jewish populations and other cultural groups in the modern Middle East and Mediterranean
    corecore