Nitric oxide mediates interleukin-1 induced inhibition of glycosaminoglycan synthesis in rat articular cartilage

Interleek-1β (IL-1) is a key mediator of cartilage matrix degradation in osteoarthritis and rheumatoid arthritis. It was found that the IL-1-induced suppression of glycosaminoglycan (GAG) synthesis in rat articular cartilage occurred simultaneously with the accumulation of nitrite (a metabolite of nitric oxide (NO) in aqueous milieu) in the culture medium. NO-synthase inhibitors, L-NMMA and L-NIO, inhibited both these IL-1 effects. Dexamethasone suppressed GAG synthesis additively to IL-1, but did not alter nitrite accumulation. Three NO-donors (GEA 3175, SNAP and SIN-1) also had an inhibitory effect on cartilage GAG synthesis. Therefore, it is concluded that IL-1 induced suppression of GAG synthesis in rat articular cartilage is mediated by the production of NO

Pathways From Individual Characteristics to Subjective Consequences of Sex: The Mediating Role of Risky Sexual Encounters

Objectives: This study examined associations between young adults’ psychological characteristics and psychosocial consequences of sex, and whether risky sexual encounters mediated these associations. Methods: College students (N=265; Mage=19.49) completed questionnaires concerning risky sexual relationships, behaviors, situations, and psychosocial consequences during their most recent encounter and over the last year. Results: Sexual restraint indirectly predicted positive consequences of the most recent encounter via risky sexual behaviors. Sexual restraint and permissiveness predicted positive and negative consequences over the past year via risky relationships. Conclusions: Psychological characteristics may influence the likelihood of risky sexual encounters, thereby influencing consequences. Includes supplemental Table S1

Pyövelin pölkyltä pelastukseen:pohjoispohjalaisten suisidaalimurhien oikeuskäsittely ja syytettyjen mielentilan tutkiminen 1750–1770-luvuilla

Tiivistelmä. Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee neljää 1750–1770-luvuilla Pohjois-Pohjanmaalla tehtyä suisidaalimurhaa ja niiden oikeuskäsittelyä sekä syytettyjen mielentilan tutkimista. Suisidaalimurha oli 1600- ja 1700-luvuilla yleistynyt rikostyyppi, jossa tekijä murhasi viattoman sivullisen tavoitteenaan tulla tuomituksi kuolemaan. Suisidaalimurhia tehtiin erityisesti Tukholmassa ja Kööpenhaminassa sekä osissa Pohjois-Saksaa. Suomen alueen suisidaalimurhia ei ole aiemmin tutkittu, joten tämä tutkielma on ensimmäinen aihetta valottava historiantutkimus Suomen osalta. Tutkielman lähteinä ovat alioikeuden konseptiotuomiokirjat, hovioikeuden päätöstaltiot ja 1700-luvun lainsäädäntö. Tutkielma on mikrohistoriallinen tapaustutkimus, joka sijoittuu oikeushistorian, historiallisen kriminologian ja sosiaalihistorian välimaastoon. Tutkielman ensimmäisessä osiossa käydään läpi neljän pohjoispohjalaisen henkirikoksen oikeudenkäynnit tuomiokirjojen välityksellä. Henkirikokset tapahtuivat vuosina 1756 Paavolan Lapinkylässä, 1765 Oulun kaupungissa, 1767 Hailuodossa ja 1777 Kalajoen Raution kylässä. Oikeuskäsittelyn analysoinnin avulla tarkastellaan, mitä erityistä suisidaalimurhassa oli lainkäyttäjän näkökulmasta. Suisidaalimurha on oikeushistoriallisesti tärkeä rikostyyppi, koska se vaikutti osaltaan kuolemantuomion poistamiseen rangaistuskäytännöistä. Tutkielman toisessa osiossa tarkastellaan, miten alioikeudessa tutkittiin syytetyn mielentilaa ja määriteltiin, tekikö syytetty tekonsa täydessä ymmärryksessä. Tämä oli tärkeää, koska mielenvikaista rikoksentekijää ei tuomittu kuolemaan. Aihetta on tutkittu 1700-luvun oikeuskäytäntöjen osalta hyvin vähän, joten myös siinä mielessä tämä tutkielma tarjoaa uutta tutkimustietoa. Suisidaalimurhassa mielentilan tutkimisen kannalta oli erityistä se, että elämään väsymistä, mikä oli suisidaalimurhien syy, ei pidetty mielenvikaisuutena. Tässä tutkielmassa pohditaan, millainen henkinen tila elämään väsyminen oli. Sosiaalisena ja yhteiskunnallisena ilmiönä suisidaalimurha kumpusi pohjimmiltaan sosiaalisen aseman ahtaudesta, yksinäisyydestä, ihmissuhdeongelmista ja näiden aiheuttamasta ahdistuksesta tai epätoivosta. Samat tekijät vaikuttivat myös itsemurhien taustalla. On tärkeää pyrkiä ymmärtämään suisidaalimurhan kaltaista ilmiötä, jotta ymmärrettäisiin, millaisista yhteiskunnallisista ja sosiaalisista syistä rikostyyppi kumpusi. Suisidaalimurhassa on pohjimmiltaan kyse siitä, että henkilö näki kuolemassa jotain tavoittelemisen arvoista. Jotain, mikä voitti maallisen elämän — tämä lienee myös yksi pohjimmaisista ajatuksista esimerkiksi itsemurhaterrorismissa

Short-term studies underestimate 30-generation changes in a butterfly metapopulation

Most studies of rare and endangered species are based on work carried out within one generation, or over one to a few generations of the study organism. We report the results of a study that spans 30 generations (years) of the entire natural range of a butterfly race that is endemic to 35 km2 of north Wales, UK. Short-term studies (surveys in single years and dynamics over 4 years) of this system led to the prediction that the regional distribution would be quite stable, and that colonization and extinction dynamics would be relatively unimportant. However, a longer-term study revealed unexpectedly high levels of population turnover (local extinction and colonization), affecting 18 out of the 20 patches that were occupied at any time during the period. Modelling the system (using the 'incidence function model' (IFM) for metapopulations) also showed higher levels of colonization and extinction with increasing duration of the study. The longer-term dynamics observed in this system can be compared, at a metapopulation level, with the increased levels of variation observed with increasing time that have been observed in single populations. Long-term changes may arise from local changes in the environment that make individual patches more or less suitable for the butterfly, or from unusual colonization or extinction events that take metapopulations into alternative states. One implication is that metapopulation and population viability analyses based on studies that cover only a few animal or plant generations may underestimate extinction threats

Pretreatment resistin levels are associated with erosive disease in early rheumatoid arthritis treated with disease-modifying anti-rheumatic drugs and infliximab

Objective: Resistin is an adipocytokine related to insulin resistance and inflammation. We investigated whether resistin is associated with disease activity and inflammation in disease-modifying anti-rheumatic drug (DMARD)-naive rheumatoid arthritis (RA) patients, whether it has predictive value for radiological disease progression, and whether tumour necrosis factor-alpha (TNF-alpha) is involved in these effects. Method: Ninety-nine patients with early, DMARD-naive RA participated in the NEO-RACo study. Patients were treated for the first 4 weeks with a combination of methotrexate, sulfasalazine, hydroxychloroquine, and prednisolone (FIN-RACo treatment). Thereafter, they were randomized to receive either infliximab or placebo added to the combination for 6 months. Patients were followed for 5 years. Disease activity was evaluated using the Disease Activity Score based on 28-joint count-erythrocyte sedimentation rate, radiographs were scored with the modified Sharp-van der Heijde method, and plasma resistin concentrations were measured by immunoassay. Human THP-1 macrophages were used in the in vitro studies. Results: A high resistin level at baseline was associated with active inflammatory disease and predicted more rapid radiological progression during 5 year follow-up. Adding infliximab to the DMARD combination delayed radiological progression and overcame the poor predictive value of resistin. Resistin increased TNF-alpha production in human macrophages, indicating a possible connection between resistin and TNF-alpha. Conclusion: The results suggest that high resistin concentration may be a useful marker to distinguish patients with an increased risk of erosive disease in early active RA, and that adding TNF-alpha antagonist to the traditional DMARD combination may delay radiological progression of the disease in these patients.Peer reviewe

Matematiikka-ahdistus esiopetusikäisillä lapsilla

Tiivistelmä. Helasen kandidaatintutkielmassa (2009) matematiikka-ahdistuksen piirteiden esiintyvyydestä ilmeni, että jo esiopetusikäisillä lapsilla esiintyy matematiikka-ahdistuksen piirteitä. Pro gradu -tutkielmamme tavoitteena oli selvittää, missä määrin matematiikka-ahdistuksen piirteitä esiintyy. Halusimme myös tarkastella, millaisia matematiikka-ahdistuksen piirteitä esiopetusikäisillä esiintyy sekä vertailla eroja matematiikka-ahdistuksen piirteissä matemaattisesti heikkojen ja matemaattisesti vahvojen lasten välillä. Tutkimuksessa tuodaan esille lapsen näkökulma itsestään matematiikan oppijana sekä tunteista, jotka liittyvät matematiikkaan. Teoreettinen viitekehys muodostuu neljästä tutkimuksemme kannalta keskeisestä käsitteestä, jotka ovat 1) minäkäsitys, 2) matematiikkakuva, 3) asenne matematiikkaa kohtaan sekä 4) matematiikka-ahdistus. Näiden käsitteiden kautta olemme avanneet matematiikan luonnetta ja merkitystä sekä matematiikka-ahdistuksen piirteitä, niiden ilmenemisen syitä ja ahdistuksen seurauksia lapsen minäkäsitykselle ja oppimiselle. Tutkimus toteutettiin kvantitatiivisin menetelmin. Aineisto kerättiin keväällä 2010 ja 2011 Pohjois-Suomessa. Mahdollistaaksemme laajan tutkimusotannan (N=83), tiedonkeruumenetelmänä käytettiin strukturoitua lomakehaastattelua. Esiopettajat esittivät kyselylomakkeen kysymykset lapsille ja kirjasivat vastaukset lomakkeisiin. Opettajat haastattelivat ryhmänsä matemaattisesti heikointa tyttöä ja poikaa sekä matemaattisesti vahvinta tyttöä ja poikaa. Lisäksi opettajat vastasivat muutamiin suoraan heille esitettyihin kysymyksiin. Analysoimme aineistoa yksiulotteisen tarkastelun kautta sekä ristiintaulukoinnin avulla. Tutkimustulokset osoittivat, että esiopetusikäisillä lapsilla esiintyi matematiikka-ahdistuksen piirteitä. Niitä esiintyi sekä matemaattisesti vahvoilla että heikoilla lapsilla. Kuitenkin matemaattisesti heikoilla lapsilla matematiikka-ahdistuksen piirteitä esiintyi selvästi enemmän ja ne olivat monimuotoisempia. Heikoilla lapsilla piirteet ilmenivät enemmän arkailuna, epäröintinä ja levottomuutena matemaattisissa tilanteissa sekä matemaattisen toiminnan välttelynä. Matemaattisesti vahvoilla lapsilla matematiikka-ahdistuksen piirteet liittyivät voimakkaasti jännittämiseen ja suorituspaineisiin. Pääasiassa lapset suhtautuivat matematiikkaan positiivisesti sekä pitivät matematiikan parissa työskentelyssä. Lähes kaikki lapset pitivät matematiikkaa tärkeänä. Yli puolet tunsivat osaavansa matematiikkaa hyvin. Kuitenkin aineistosta nousi esille noin kymmenen prosentin joukko, joilla oli negatiivisia tuntemuksia matematiikkaa kohtaan tai jopa selviä matematiikka-ahdistuksen piirteitä. Tutkimus tarjoaa esiopetuksen kentälle informaatiota matematiikka-ahdistuksen piirteistä. Opettajan on tärkeää havainnoida lapsen toimintaa matematiikan parissa, pystyäkseen tukemaan lasta yksilöllisten tarpeiden mukaan sekä ehkäisemään matematiikka-ahdistuksen syntymistä

Concealment of type 1 diabetes at work in Finland: a mixed-method study

Objectives To explore the possible reasons for concealing type 1 diabetes (T1D) at work. Methods The main set of data came from a cross-sectional survey (response rate 49.3%), the participants of which were 688 wage earners with T1D. Concealment of T1D was measured by asking respondents have they ever during their working career hidden their diabetes from their (A) colleagues and (B) line manager. Furthermore, semistructured interviews (n=20) were conducted to obtain deeper understanding. Questionnaire data were analysed using logistic regression analyses and qualitative interviews with inductive thematic analysis. Results About 30% of wage earners with T1D had concealed their condition during their working career from their colleagues and almost 20% from their line manager. Individuals aged 18–44 years age were more likely to conceal their T1D from their colleagues than older workers during their working career. Not disclosing T1D to the extended family (OR 5.24 (95% CI 2.06 to 13.35)), feeling an outsider at work (OR 2.47 (95% CI 1.58 to 3.84)), being embarrassed by receiving special attention at work (OR 1.99 (95% CI 1.33 to 2.96)) and neglecting treatment at work (OR 1.59 (95% CI 1.01 to 2.48)) were all associated with concealment of T1D from colleagues. The youngest age group of 18–24 years were more likely to conceal their T1D from their line managers than the older age groups during their working career. Not disclosing T1D to the extended family (OR 4.41 (95% CI 1.72 to 11.32)), feeling like an outsider at work (OR 2.51 (1.52 to 4.14)) and being embarrassed by receiving special attention at work (OR 1.81 (95% CI 1.13 to 2.91)) were associated with concealment of T1D from line managers. From the interviews, five main themes related to concealment emerged, expressing fears related to the consequences of telling: (1) being perceived as weak, (2) job discrimination, (3) unwanted attention, (4) being seen as a person who uses their T1D for seeking advantages and (5) losing privacy. Conclusions A considerable proportion of wage earners with T1D are concealing their diagnosis often because of feelings associated with stigma. Both overemphasis and underestimation of T1D at work by the colleagues or line manager may lead to concealing T1D and may thus be harmful to self-management of T1D. The obstacles in disclosing T1D might be diminished by giving adequate information at the workplace about the condition and its significance

Disclosure of type 1 diabetes at work among Finnish workers

© 2016 Diabetes UK.Aims: To determine which self-management factors and psychosocial work factors were associated with disclosing diabetes to colleagues, line managers and occupational health personnel among workers with Type 1 diabetes. Methods: A total of 767 working-aged respondents with Type 1 diabetes completed a Finnish cross-sectional survey named 'People with Type 1 Diabetes in Worklife'. Factor analysis was carried out, followed by logistic regressions to estimate the associations between self-management factors, psychosocial work factors and the likelihood of disclosure separately to colleagues, line managers and occupational health personnel. The models were adjusted for sociodemographic, diabetes-related and work-related variables. Results: A total of 52% of the respondents had disclosed their diabetes to their colleagues, 45% to occupational health personnel and 28% to their line manager. Receiving social support and having good psychosocial work ability were significantly associated with disclosure to colleagues, line managers and occupational health personnel. Relations at work were associated with disclosure to colleagues and the line manager. Furthermore, opportunity to self-manage diabetes at work was associated with disclosure to colleagues. Conclusions: Line managers and colleagues have a remarkable role to play in providing workplace support to workers with Type 1 diabetes. Disclosure of Type 1 diabetes should be encouraged as line managers can provide workers with the right support, implement work adaptations and facilitate job retention. As only half of respondents disclosed their Type 1 diabetes at work, further research is required into the reasons for and consequences of not disclosing a diagnosis