111 research outputs found

    The itching back of a cyborg: Grasping AI systems

    Get PDF

    Monitavoitearviointi Mustionjoen kunnostuksessa - Simpukka- ja lohikantojen elvyttämisvaihtoehtojen arviointi

    Get PDF
    Suomen luonnonsuojeluliitto ja Fortum käynnistivät syksyllä 2009 yhteistyössä ympäristö- ja kalatalousviranomaisen sekä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen ja Suomen ympäristökeskuksen kanssa selvityshankkeen Mustionjoen kunnostamismahdollisuuksista. Mustionjoki-hanke oli ensimmäinen Ekoenergia-merkityn sähkön myynnistä kertyneillä ympäristörahasto-varoilla toteutettu hanke. Hankkeen tavoitteena oli selvittää vaihtoehtoisia toimia simpukoiden ja lohikalojen kantojen parantamiseksi, arvioidaan järjestelmällisesti niiden hyötyjä, haittoja ja kustannuksia sekä toteutettavuutta. Lisäksi selvitettiin eri sidosryhmien suhtautumista vaihtoehtoihin ja niiden vaikutuksia koskeviin arvioihin. Tässä raportissa on esitetty hankkeen eteneminen monitavoitearvioinnin kannalta. Raportissa esitellään arvioitavat vaikutukset ja vaihtoehdot, päätösanalyysihaastattelujen tulokset sekä arviot toimenpiteiden kustannuksista ja toteutettavuudesta. Erityistä huomiota on kiinnitetty näkemyserojen kuvaamiseen. Monitavoitearvioinnin avulla saatiin muodostettua kokonaiskuva vaihtoehtojen hyödyistä, haitoista, kustannuksista ja toteutettavuudesta sekä eri osapuolten välillä olevista näkemyseroista. Arviointi ei kuitenkaan antanut vastausta siihen, mikä muodostetutuista vaihtoehdoista olisi paras, sillä yksiselitteisesti parasta vaihtoehtoa ei Mustionjoki-tapauksessa ole. Erittäin vuorovaikutteinen ja moniulotteinen tarkastelu vie parhaimmillaan tulevia suunnittelua ja täytäntöönpanoa tukevia hankkeita eteenpäin

    Miten edistää hallituksen ja eduskunnan välistä tulevaisuusdialogia?

    Get PDF
    Tässä raportissa kuvataan, miten kansallista tulevaisuustyötä ja ennakointia voidaan tehdä yksittäisten projektien sijaan jatkuvana toimintana. Raportissa esitellään systeemisen ennakointitoiminnan malli, jonka avulla voidaan paremmin ottaa huomioon tiedon, osaamisen ja verkostojen samanaikaisen kehittämisen tarpeet. Raportin tavoitteena on antaa tietoperusta kansallisen tulevaisuustyön uudistamiseen ja palveluiden, toimintatapojen ja työkalujen valintaan. Raportti ja malli auttavat ymmärtämään ja hahmottamaan hallituksen ja eduskunnan välistä dialogia erityisesti tulevaisuuteen liittyen. Tämä dialogi lopulta muokkaa Suomen tulevaisuutta, joten on tärkeää, että se on läpinäkyvää, siinä käytetään kulloiseenkin tilanteeseen soveltuvia ennakoinnin menetelmiä, ja siinä hyödynnetään olemassa olevaa tietoa. Malli tarjoaa sekä työkaluja että ajattelutapoja tähän

    5th International Conference on Future-Oriented Technology Analysis (FTA) - Engage today to shape tomorrow

    Get PDF
    The practice-oriented paper reflects on the results of a strategic technology roadmapping project realised in the Green Triangle region of South Australia. The project integrated different methods in order to provide policy recommendations for the renewal of the forest industry in the region. Firstly, the project created a multi-criteria assessment framework for the evaluation of the present state of local companies. Secondly, the project made three value chain depictions: one that described the present value chain based on physical, monetary and information flows, and two so-called ‘potential’ value chain descriptions. Thirdly, the projectformulated technology roadmaps and assessed the potential for forest industry renewal. Fourthly, the project provided detailed policy recommendations based on the findings in the project.The integrated methodological approach of the project provided a robust basis for construction of policy recommendations. The company assessment grouped the local companies in four categories for comparative assessment purposes: forest owners, harvesters and hauliers, sawmills, and specialised suppliers. For the roadmap construction, the main information categories were drivers, markets, regulation, customer needs, solutions, and enabling technologies, and the specific dynamics connected to all these categories. This information was structured into three temporal spans: present, short term (ca. 3-5 years)and long term (ca. 5-10 years).There are, at least, three novel aspects of the project. Firstly, the integration of multi-criteria evaluation, value chain analysis and roadmapping creates new opportunities, but also new challenges. Secondly, the future-oriented view of the Australian forest industry is a new aspect. Thirdly, the project also had a strong regional policy perspective, especially connected with the discussions on path dependency and path creation in the regional development context.The project had both practical and managerial implications. Firstly, the company assessment identified the domains where each individual firm had weaknesses as well as where the group as a whole lagged global best practice. Secondly, the value chain analysis showed strengths and weaknesses of the present structure, but also delineated the necessary components to be developed in order to move towards higher value added production. Thirdly, the roadmaps showed the frontiers of research and business in advanced cellulose fibre-based industries, and made possible the positioning of the Green Triangle region.The project had two wider implications for policy. Firstly, the integrated methodological approach of the foresight exercise enabled the production of detailed policy recommendations that were embedded in the local industrial context. Secondly, the project open a window of opportunity to consider so-called platform policies, that is, policies that aim to develop the fragmented regional structure of the Green Triangle’s forest industry towards an integrated cluster-based platform, which would enable the region to benefit from agglomeration economics through a collaborative strategy.</p

    ANALISIS HUBUNGAN DUKUNGAN PSIKOSOSIAL DENGAN KEPUTUSAN MEMILIH METODE KONTRASEPSI JANGKA PANJANG DI WILAYAH KAMPUNG KB KOTA PADANG TAHUN 2019

    Get PDF
    Angka Kematian Ibu (AKI) Indonesia saat ini masih dalam kategori tinggi. Salah satu strategi menurunkan AKI adalah program KB. Program KB berkontribusi menurunkan 32% dari seluruh kematian ibu dengan meningkatkan cakupan Metode Kontrasepsi Jangka Panjang (MKJP) yang saat ini capaiannya hanya 17,45%. Penggunaan MKJP oleh Pasangan Usia Subur (PUS) dipengaruhi oleh banyak faktor salah satunya dukungan psikososial. Penelitian ini bertujuan menganalisis hubungan antara dukungan psikososial (emosional, informasional, instrumental, penghargaan) dengan keputusan memilih MKJP di Kampung KB. Penelitian ini menggunakan desain mixed methods dengan pendekatan sequential explanatory terhadap 100 responden akseptor KB dan Informan penelitian yang ditentukan dengan teknik simple random sampling dan snowball sampling. Pengumpulan data diperoleh dari kuesioner, wawancara mendalam, observasi dan studi dokumentasi. Analisis data yang digunakan adalah uji chi-square, regresi logistic dan constant comparative method. Hasil penelitian menunjukkan terdapat hubungan signifikan antara dukungan emosional dengan keputusan memilih KB MKJP di Kampung KB dengan nilai ρ 0,028, begitu juga dengan dukungan instrumental (ρ 0,019) dan dukungan penghargaan (ρ 0,000). Sementara, dukungan informasional tidak berhubungan karena memiliki nilai ρ>0,05. Faktor yang paling dominan adalah dukungan penghargaan dengan nilai ood rasio (OR) sebesar 5,000. Faktor lain yang mempengaruhi keputusan memilih MKJP di Kampung KB adalah ketakutan pasangan dan orang tua terhadap efek samping metode MKJP, kompetensi provider, prosedur pencatatan dan pelaporan, kualitas pelayanan KB, budaya, persepsi negatif terhadap MKJP serta belum adanya target sasaran alat kontrasepsi. Dukungan penghargaan merupakan faktor dominan yang mempengaruhi keputusan PUS memilih KB MKJP di Kampung KB. PUS yang memperoleh dukungan penghargaan dari lingkungan akan 5,000 kali berpeluang memutuskan memilih MKJP. Kata kunci : Dukungan psikososial, Pasangan Usia Subur, MKJP, Kampung K

    Vesienhoidon vuorovaikutteinen ja kokonaisvaltainen suunnittelu. Yhteenveto Karvianjoen tulevaisuustarkastelut -hankkeen tuloksista

    Get PDF
    Tässä julkaisussa esitetään vuosina 2008–2012 toteutetun Karvianjoen tulevaisuustarkastelut (KarTuTa) -hankkeen tärkeimmät tulokset ja johtopäätökset. Hankkeen keskeisenä tavoitteena on ollut laajentaa, syventää ja tarkentaa. Karvianjoen vesistöalueelle laaditun vesiensuojelun toimenpideohjelman tarkasteluja. Hankkeessa on esitelty ja kehitetty menetelmiä vesienhoidon suunnitteluun ja sovellettu niitä Karvianjoen vesistössä. Tarkoituksena on ollut tuottaa sellaista tietoa vesienhoitoa varten, joka auttaa määrittämään uskottavia tavoitteita ja toimenpiteitä. Työssä on poikkeuksellisen monipuolisesti ja kattavasti arvioitu vesistön tilaa, siihen vaikuttavia tekijöitä sekä toimenpiteiden kustannuksia ja hyötyjä. Hankkeessa sovellettiin liki kahtakymmentä erilaista menetelmää tai vuorovaikutteiseen suunnittelun tukena käytettävää tekniikkaa. Hankkeen tarkastelut painottuivat Karvianjärvelle, Karhijärvelle ja Isojärvelle. Järvikohtaisesti on arvioitu ulkoisen ja sisäisen fosforikuormituksen alentamistarvetta, tunnistettu kustannustehokkaimpia vesiensuojelu-toimenpiteitä sekä esitetty toimenpidesuosituksia hyvän ekologisen tilan saavuttamiseksi. Lisäksi on arvioitu vedenlaadun paranemisesta virkistyskäytölle syntyviä hyötyjä sekä vertailtu toimenpiteiden kustannuksia ja hyötyjä. Vesistöalueelle laadittujen tulevaisuuskuvien avulla on selvitetty, kuinka maankäytön ja ihmistoiminnan muutokset vaikuttavat vesien tilalle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseen. Lisäksi on mallinnettu ilmastonmuutoksen vaikutusta fosforikuormitukseen ja järvien veden fosforipitoisuuksiin. Julkaisu jakaantuu neljään osaan. Osassa I kuvataan hanke ja sen toteutus, osassa II hankkeessa sovelletut menetelmät,osassa III tarkastelujen tulokset ja järvikohtaiset toimenpidesuositukset sekä osassa IV johtopäätökset menetelmien soveltuvuudesta vesienhoitoon

    Uusia menetelmiä järven kunnostushankkeen suunnitteluun

    Get PDF
    Ympäristöhallinnossa on pitkään kehitetty erilaisia menetelmiä ja työkaluja vesienhoidon ja -suojelun ja vesistöjen kunnostuksen suunnitteluprosessien tueksi, mm. erilaisia osallistavan suunnittelun menetelmiä, tietojärjestelmiä sekä luonnon prosesseja ja toimenpiteiden vaikutuksia kuvaavia malleja ja arviointityökaluja. Tässä julkaisussa esitetään Vesienhoidon kustannustehokkaat menetelmät ja monitavoitteiset toimintatavat (VeKuMe) -hankkeessa kehitetty järven kunnostuksen yleissuunnitteluprosessi, johon on yhdistetty eräitä edellä mainittuja ympäristöhallinnossa kehitettyjä ja kehitteillä olevia menetelmiä ja malleja vesistön kuormituksen ja nykytilan arviointiin, toimenpiteiden tunnistamiseen, vaikutusten ja kustannusten arviointiin sekä toimenpidevaihtoehtojen hyötyjen arviointiin. Työssä on pohdittu, mitä vaiheita hyvässä, järven vesiensuojelu- ja kunnostushankkeen suunnitteluprosessissa pitäisi olla ja mitä tehtäviä eri vaiheisiin sisältyy. Samalla on mietitty, minkälaisille suunnittelun apuvälineille olisi tarvetta eri suunnittelutehtävissä, mitä käyttökelpoisia apuvälineitä on jo olemassa ja miten niitä voitaisiin suunnitteluprosessissa tehokkaasti hyödyntää. Työn tuloksena syntyneessä suunnitteluprosessissa on otettu huomioon, että on tärkeää tunnistaa järvessä esiintyvien ongelmien syyt ja niiden seuraukset ja arvioida monipuolisesti vesiensuojelu- ja kunnostustoimenpiteiden vaikutuksia, toteutettavuutta, kustannustehokkuutta ja hyötyjä. Suunnitteluprosessi pyrkii sovittamaan yhteen erilaiset tarpeet ja tavoitteet, jotta suunnitelma saisi laajasti hyväksyntää eri sidosryhmiltä. Tämä julkaisu on tarkoitettu pääasiassa suunnitteluprosesseja vetävien asiantuntijatahojen käyttöön. Kohderyhminä ovat lähinnä ELY-keskusten ja kuntien asiantuntijat ja kunnostussuunnitelmia laativat konsultit sekä kunnostushankkeita rahoittavat ja toteuttavat organisaatiot. Julkaisua voidaan hyödyntää myös eri alojen oppilaitoksissa
    corecore