Visuaaliset kuvastot maantieteelliseen ajatteluun virittäjinä

Non peer reviewe

"Urheilu kuvassa" : Kuva-analyysi skeittausta esittävästä urheilukuvasta

Kuvallisuus on muodostunut tärkeäksi osaksi urheilujournalismia lehtikuvauksen alkuajoista asti. Tässä tutkielmassa käsittelen kuvan merkitystä urheilujournalismissa ja millaisia konventioita urheilukuviin liittyy. Hahmotan urheilukuvaan liittyviä erityispiirteitä kahden skeittausta esittävän kuvan kautta. Tutkimuskysymykseni ovat: millaista on uutis- ja harrastajamediassa julkaistu kuvasto skeittauksesta ja miten tunnistetut kuvastot eroavat toisistaan ja muistuttavat toisiaan? Olen valinnut aineistoksi skeittausta käsittelevät kuvat, sillä uutismedioissa julkaistut skeittikuvat eivät usein tunnista skeittaukseen esittävän urheilukuvan käytäntöjä. Kuvien analysointi on hedelmällistä erityisesti skeittaukseen liittyvän erityisen laajan visuaalisen kuvaston johdosta. Skeittauksen suosion kasvun seurauksena laji näkyy mediassa yhä useammin ja sen julkisuuskuva alakulttuurina on siirtynyt yhä vahvemmin urheilulajin suuntaan. Skeittauksen tuleminen olympialajiksi tarkoittaa luultavimmin myös lajiin liittyvän urheilu-uutisoinnin lisääntymistä. Tutkielmassa teen sisällönanalyysin kahdesta skeittausta käsittelevästä kuvasta, jotka on julkaistu vuosien 2018 ja 2019 aikana. Toinen kuvista on julkaistu Yle Uutisten verkkouutisessa ja toinen kuva lajikohtaisessa harrastajalehdessä Hang Upissa. Tarkastelen kuvia Sara Shatfordin sisällönkuvailumallin kautta ja pyrin näin erottelemaan kuvista niiden eriäväisyyksiä sekä samankaltaisuuksia. Analyysissa kummastakin kuvasta löytyi samankaltaisuutta ja yhteisiä tekijöitä, mutta myös muutamia huomattavia eroja. Vaikka kuvat esittävät kumpikin samanlaista kohdetta ja lähtökohtaisesti päälle päin muistuttavat toisiaan, ei uutismedian kuvassa ollut tunnistettu joitakin skeittausta esittävään kuvaan liittyviä tärkeitä elementtejä. Suurin eroavaisuus oli kuvien rajauksessa, joka voidaan nimetä yhdeksi tärkeimmistä piirteistä onnistuneessa, skeittausta esittävässä kuvassa. Uutismedioissa julkaistuissa kuvastoissa skeittauksesta tätä ei kuitenkaan välttämättä tunnisteta, jolloin kuvista jää puuttumaan olennaista informaatiota

Standardisoitua vai yksilöllistä? : Analyysi hoitoympäristöissä käytettävien vaatteiden, jalkineiden, tukien ja suojien kuvastoista

Tutkimus on jatkoa kyselylle "Pyjamasta turvaliiviin" (Aiheita 9/2005) ja osa laajempaa hanketta "Close to the body: The ethics and practice of designing patient clothing and assistive technology" 2004-2007 = "Lähellä kehoa: apuvälinemuotoilun ja potilasvaatteiden suunnittelun käytännöt ja etiikka"Painetun version ISBN 951-33-1650-

Jotain omaa, jotain lainattua: lukio-opiskelijoiden suhde fanarttiin ja sen näkyvyys kuvataidetunneilla

Tämä tutkimus selvittää lukio-opiskelijoiden suhdetta fanarttiin, eli fanitaiteeseen, ja sen näkyvyyttä kuvataideluokan arjessa. Tutkimus keskittyy opiskelijoiden kokemuksiin ja käsityksiin fanartista, joiden vertailukohtana toimivat opettajien käsitykset. Tutkimus on kvalitatiivinen tapaustutkimus ja aineistoa lähestytään fenomenologisesta näkökulmasta. Aineisto on kerätty haastattelemalla seitsemään lukiolaisopiskelijaa ja heidän kahta kuvataideopettajaansa. Lisäksi haastatteluaineiston tueksi toteutettiin nettikysely, jonka avulla saatiin pohjustavaa, yleistä tietoa fanartista ja nuorten suhtautumisesta siihen. Tutkimuksen perusteella nuoret suhtautuvat fanarttiin lähinnä harrastuksena. Fanart nähdään toisaalta omana tärkeänä taidemuotonaan, jolla on merkittävä asema kuvataidetta harrastavien nuorten kuvakulttuurissa ja jonka taidearvo määrittyy pääasiallisesti fandomien sisäisten normien mukaisesti. Toisaalta fanartin taidearvo nähdään kyseenalaisena suhteessa muuhun taidemaailmaan ja fanartin koetaan siksi sopivan huonosti kuvataideluokkaan. Vaikka fanarttiin liittyviä tehtäviä kuvataidetunnilla ei opiskelijoiden mukaan juuri ole, fanart tulee kuitenkin näkyviin kuvataideluokkien arjessa pieninä viitteinä. Näitä viitteitä opettajat havaitsevat muun muassa oppilastöissä ja opiskelijoiden vapaa-ajan piirroksissa. Kuitenkin nuorten suhtautuminen fanartin koulusovelluksiin on avoin. Aihepiirin tai kuvataidetehtävien teemojen sijaan he korostavat vapautta saada tehdä omanlaistaan taidett

Seksuaalisuus, identiteetti ja toiseuttaminen seksuaalivähemmistöille suunnatuissa Berliinin-matkaoppaissa

Tutkimus on laadullinen sisällönanalyysi, joka tarkastelee seksuaalivähemmistöille suunnattujen Berliinin-matkaoppaiden konstruoimaa kuvaa seksuaalisuudesta ja identiteeteistä sekä käsittelee lisäksi niissä esiintyvää etnistä, kehollista, sukupuolista ja ikään liittyvää toiseuttamista ja syrjintää. Matkaoppaita on tarkasteltu poikkileikkausvuosittain koko sen ajanjakson ajalta, kun niitä on julkaistu, eli vuosien 1970–2010 välillä. Berliinin historia on kauttaaltaan värikäs ja monilta osin ympäri maailman tunnettu – usein keskityttäessä kaupungin historiaan, keskitytään siihen liittyviin poliittisiin hirmutekoihin. Berliinissä on kuitenkin viimeisen vuosisadan aikana tapahtunut myös paljon muuta, ja erityisen kiinnostavan kaupungista tekeekin sen väestön ja kulttuurin monivivahteisuus, joka poikkeaa muista Euroopan pääkaupungeista sekä rakenteeltaan, elinkeinoelämältään, varakkuudeltaan että vapaamielisyydeltään. Nämä ovat kaikki osasyitä siihen, että Berliinistä on jo yli vuosisata sitten tullut yksi maailman suosituimmista homomatkakohteista, johon seksuaalivähemmistöjen edustajien oli helppo paeta karkuun heteroseksististä arkea, varsinkin aikana, jolloin homoseksuaalisuus oli vielä rikollista. Ensimmäinen Berliiniä seksuaalivähemmistöille esittelevä matkaopas ilmestyi pian ensimmäisen berliiniläisen Pride -kulkueen jälkeen, 1970-luvun alussa. Kuten monessa muussakin aiheeseen liittyvässä tutkimuksessa, myös tässä pro gradussa tärkein huomio liittyy aiheen sukupuolittuneisuuteen: ensimmäinen kirja homoseksuaaleille naisille ilmestyi vasta vuonna 1989, ja sen jälkeenkin teoksia on ilmestynyt ainoastaan kaksi. Homoseksuaaleille miehille oppaita on kuitenkin julkaistu monien eri tahojen toimesta vuosittain. Ainoat maininnat homoseksuaaleista naisista matkailijoina löytyvät kaikille naisille suunnatuista Berliinin-matkaoppaista, joita onkin siten tutkimuksessa käytetty vertailukohtana miesten oppaille. Näiden opaskirjasten sukupuolittuneita eroja siis tarkastellaan mainittuja kolmea eri näkökulmaa lähtökohtina käyttäen: etsien seksuaalisuuden, ryhmäidentiteettien sekä toiseuttamisen representaatioita. Oppaiden sisällöt kuvaillaan ensin yksittäin ja tämän jälkeen niitä eritellään lyhyesti kvantitatiivisesti. Analyysivaiheessa esitellään kategorisoinnissa apuna käytetyt tunnisteet ja koodit, jotka muodostavat lopulta tutkimustulosten pääryhmien sisällöt ja vastaavat näin suoraan tutkimuskysymyksiin. Yhdistäen laadullista sisällönanalyysia sekä queer-feminististä tutkimusperinnettä sosiaalisen konstruktionismin teorian kanssa, saadaan rakennettua selkeä kuva siitä, minkälaisia itseään toteuttavia ennusteita ja omaan ryhmään kohdistuvia stereotypioita seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajavien järjestöjen julkaisemat oppaat luovat. Miesten oppaista kumpuavat yliseksuaalisuus, selkeät alakulttuurit ja homogeeninen henkilökuvasto luovat selkeän vastakkainasetelman naisten oppaiden feministiselle ja yhteisölliselle ilmapiirille sekä sallivammalle kehonkuvalle ja etniselle monimuotoisuudelle. Näin tutkimus käsittelee siis myös syrjityn ryhmän sisälle syntyviä syrjittyjä ryhmiä. Oppaissa esiintyvien erojen syitä haetaan useista eri lähtökohdista kyseenalaistaen vallalla olevia käsityksiä maskuliinisuudesta ja feminiinisyydestä sekä tuoden esiin ongelmia, jotka aiheutuvat seksuaalisuuden, ryhmäänkuulumisen ja toimijuuden liittämisestä estetiikkaan

Arktisen luontokuvauksen etiikka

acceptedVersio

Inhottavat ateriat, ahdistava tulevaisuus: ilmastoahdistuksen havainnollistuminen affektiivisten sisältöjen kautta Mad Cook Show-ohjelmassa

Tässä pro gradu -tutkielmassa käsittelen ilmastoahdistuksen ilmenemistä Mad Cook Show-viihdeohjelmassa, joka on ilmestynyt Nelosella ja Ruutu-suoratoistopalvelussa vuosina 2017-2018. Tarkastelen tapoja, joilla keskustelua tuotetaan ilmastonmuutoksesta ja ympäristön tuhoutumisesta affektiivisten, performatiivisten ja inhottavien sisältöjen keinoin. Avaan tutkimuksessa sitä, miten ympäristökysymyksille tuotetaan arvoa linkittämällä ne ihmisen voimakkaisiin tunteisiin ja henkilökohtaiseen, intiimiin tunne-elämään. Tulkitsen affektiivisia ja inhottavia sisältöjä suhteessa affektiivisen kapitalismin käsitteeseen ja sisällytän analyysiin myös laajempia kysymyksiä yksilö- ja ihmiskeskeisestä mediakulttuurista. Metodinani käytän lähilukua läpi koko tutkielman. Lähdekirjallisuutena käytän tosi-televisiosta, sukupuolentutkimuksesta ja eläintutkimuksesta tehtyä kirjallisuutta. Affekti- ja tunne-elementtien ohella tarkastelen ohjelman rakentamaa suhdetta eläimeen. Tarkastelen tapoja, joilla eläimen kokemusta käsitetään ja joilla eläintä esitetään ohjelmassa, ja liitän havaintoni kysymyksiin eläinten oikeuksista sekä moraalista ja etiikasta. Pohdin myös eläimen roolia ympäristön, luonnon ja ekologisen elämäntavan edustajana ohjelmassa. Tutkin lisäksi ohjelman juontajien esiintymisen roolia ilmastokysymysten kuvallistamisessa. Otan huomioon juontajien harjoittaman maskuliinisen ja fyysisen esimerkin, jolla ilmastoteoista tehdään houkuttelevia ja kiinnostavia. Tarkastelen samassa yhteydessä sitä, miten maskuliininen seikkailuhenkisyys tuo lisäarvoa ilmastonmuutoksesta käytävälle keskustelulle, mutta toisaalta toimii myös juontajien henkilökohtaisten brändien rakentajana. Osiossa käytän lähteenä erityisesti hyväntekeväisyystelevisiosta tehtyä tutkimusta. Tutkielman keskeisimmät löydökset koskevat lukuisia ristiriitoja, joita aineistosta on luettavissa. Affektiiviset ohjelmanumerot koskevat ihmisen tunne-elämää, vaikka ilmastonmuutos on jaksoissa toistuva huolenaihe. Myös eläimen rooli on kahtiajakautunut, sillä yhtäältä eläin on näytteillä ilmaston havainnollistamisen välineenä, toisaalta katsojaa muistutetaan sen ainutkertaisesta arvosta

Riippuvuudesta - Fossiilinen syntaksi ja fossiilisubjekti Nolla-mökki -projektin visuaalisissa narratiiveissa.

Tutkielma on tapaustutkimus, joka käsittelee fossiilisten polttoaineiden käytön vaikutusta yksilön ja yhteiskuntien toimintaan kielen ja kuvien tuottamisen prosesseissa. Itsenäisiksi julistautuneet, modernit yhteiskunnat ovat aina olleet riippuvaisia fossiilisten polttoaineiden käytön tuottamasta energiasta. Fossiiliset polttoaineet, erityisesti öljy, ovat sitoutuneet kansainväliseen politiikkaan, talousjärjestelmiin sekä kielen prosesseihin. Näiden riippuvuussuhteiden ja nykyisen maailmanlaajuisen ekologisen hätätilan kontekstissa fossiilisuus on yksi merkittävimmistä 2010-luvun tutkimuskohteista, mutta tutkimusta tehdään yhä liian vähän. Soveltamalla Antti Salmisen ja Tere Vadénin teorioita fossiilisesta syntaksista ja fossiilisubjektista tutkielma tarkastelee fossiiliriippuvuutta Neste-yhtiön Vallisaaressa sijaitsevan Nolla-mökki projektin kautta, käyttäen aineistona projektin verkkojulkaisua Cabin life without a footprint, joka koostuu videomateriaalista, tekstistä ja kuvista. Tutkimusmenetelmänä kerätyn aineiston analyysissä on semiotiikkaa soveltava luenta, joka mahdollistaa rakennettujen visuaalisten narratiivien tarkastelun aineiston sisällä. Tutkimuskysymyksenä on, miten aineiston, Neste-yhtiön verkkojulkaisun, visuaaliset järjestykset ja niiden sisältämät merkit osallistuvat narratiiveihin, jotka tuottavat, ylläpitävät tai purkavat fossiilisubjektia fossiilisen syntaksin sisällä. Tutkielma tarkastelee fossiiliriippuvuutta erityisesti kätkeytymisen mekaniikkoina, joiden vuoksi fossiiliperustainen energia esittäytyy kokevalle subjektille itsestäänselvyytenä ja kokemuksettomana. Tutkielmassa havainnoidaan niitä tapoja, joilla fossiilinen subjekti tuottaa itseään ja fossiilista syntaksia narratiivisissa prosesseissa, ja puretaan niitä kielellisiä myyttejä, jotka ylläpitävät fossiilisten subjektien näennäisen rationaalista maailmankuvaa. Analyysin pohjalta tutkielma esittää, että Nolla-mökki pyrkii aktiivisesti tuottamaan narratiivia kestävästä ja omavaraisesta elämäntavasta luonnossa, josta ‘ihminen’ on erkaantunut, mutta ei pysty pakenemaan omaa fossiiliriippuvuuttaan, osoittautuen fossiiliseksi fantasiaksi omavaraisesta ja kestävän kehityksen mukaisesta elämästä. Tutkielmassa hahmotellaan posthumanistisia toisin tekemisen malleja ja esitellään väärinelävä kuvataidekasvatus mahdollisuutena opettaa fossiiliriippuvuutta purkavia toimintamalleja taideopetuksessa