Pilaantuneen maaperän ekologinen riskinarviointi

Ekologinen riskinarviointi (ERA) on muodollinen, tieteellisiin menetelmiin perustuva menettely, jossa arvioidaan ja määritellään jonkun stressitekijän aiheuttamien, kasveihin tai eläimiin kohdistuvien haitallisten vaikutusten suuruus, todennäköisyys ja ajallinen ja alueellinen ulottuvuus.Tässä oppaassa esitellään menettelytapa, jota käyttäen voidaan tehdä pilaantuneen maa-alueen ekologinen riskinarviointi. Menettelytavan yhtenäistämisellä saavutetaan etuja päätöksenteon helpottuessa, eri arvioiden vertailun yksinkertaistuessa, oleellisten seikkojen mukana olon varmistuessa ja raportoinnin selkeytyessä. Oppaassa esitellään myös muita riskinarvioinnin menettelytapoja ja testimenetelmiä.Ekologinen riskinarviointi esitetään suoritettavaksi kuusivaiheisena prosessina:  Tiedon keruu (1) ja alustavien arviointien tekeminen (2) ovat tarpeen jatkosuunnittelun pohjaksi. Tavoitteiden määrittelyn (3) yhteydessä määritellään tiedon tarpeet sen suorittamiseksi. Arvioinnin kohteiden tunnistuksessa (4) selvitetään, mitkä eliöt, yhteisöt tai ekologiset prosessit saattavat olla vaarassa haitta-aineiden takia ja mitä näistä halutaan suojella. Koottujen tietojen ja alustavien arviointien perusteella tehdään työsuunnitelma (5) puuttuvien tietojen hankkimiseksi. Riskien määrittäminen (6) tehdään yhdistämällä kootut tiedot niin, että voidaan päätellä, miten tarkasteltavat haitta-aineet vaikuttavat valittuihin kohdeorganismeihin tai prosesseihin.Menettelytapaa selkeytetään käytännön esimerkkien avulla

Anguilla anguilla L. genotoxic and liver biotransformation responses to abietic acid exposure

Adult eels (Anguilla anguilla L.) were exposed for 8, 16, 24, and 72 h to 0, 0.1, 0.3, 0.9, and 2.7 microM abietic acid (AA). Genotoxicity was measured as erythrocytic nuclear abnormalities (ENA), as well as DNA strand breaks in blood and liver. Liver cytochrome P450 (P450) content, liver ethoxyresorufin O-deethylase (EROD), and glutathione S-transferase (GST) activities were determined as biotransformation biomarkers. Liver alanine transaminase (ALT) activity was also measured as an indication of tissue damage. Low AA concentrations, such as 0.1 and 0.3 microM, result in a delayed induction of A. anguilla L. liver EROD activity, whereas the higher AA concentration (2.7 microM AA) also has a delayed effect probably as a consequence of liver tissue high inhibitory concentration. The current eel liver GST activity results demonstrate that only low AA concentrations promote liver increases in GST, whereas high AA concentrations, such as 0.9 and 2.7 microM, do not alter it. The results concerning eel liver ALT activity indicate that significant liver damage is induced by high AA concentrations, such as 2.7 and 0.9 microM. The eel ENA result analysis reveals that AA is a weak ENA inducer in A. anguilla L. Blood DNA integrity results suggest that low AA concentrations promote late decreases in blood DNA integrity; nevertheless, high AA concentrations are early blood genotoxic inducers compared with low AA doses. According to the present research results with respect to eel liver DNA damage, all of the AA exposure concentrations decreased liver DNA integrity.publishe

The effects of pulp and paper mill effluents on fish : a biomarker approach

Physiological and biochemical biomarkers were studied in juvenile whitefish (Coregonus lavaretus L. s.l.) experimentally exposed to effluents from the pulp and paper industry. During 1991-1993, whitefish were caged in the recipient (Southern Lake Saimaa, Finland) of a bleached kraft pulp and paper mill. In 1992, the mill changed its processes and chlorine dioxide for the bleaching and activated sludge treatment was introduced. A comparative study (1993) showed considerably decreased effluent constituents in lake water. Thus, the bile accumulation of chlorophenolics (CPs) was only 0.5 %, and resin acids (RAs) 2 %, of that in 1991. Compared to the reference, whitefish liver 7-ethoxyresorufin O-deethylase (EROD) activity was 13-fold (1991) and 2-fold (1993) 3 km from the mill. The levels of plasma immunoglobulin M and blood hemoglobin were decreased in the exposed fish before, but not after, the mill renewals. Other parameters measured remained unchanged. The laboratory exposures (1992 and 1996) simulating real effluent concentrations confirmed the field observations well. In addition, 17ß-estradiol and testosterone were significantly decreased in fish exposed in the laboratory (1996). During 1995-1996 the area was extended to cover the whole of Southern Lake Saimaa, which has four pulp and paper mills. CPs and RAs accumulated at low levels in fish bile. EROD activity was 2- to 4-fold at sites 1-6 km from all the mills, whereas the cytochrome P450 1A1 (CYP1A1) gene was expressed only near one mill. The reproductive steroids, IgM, glucose or lactate were not changed, whereas vitellogenin gene was induced near one mill. However, the results indicate site specific inconsistency in the mixing and dispersion of effluents within the area, hindering the comparison of the mills. The selected biomarkers proved feasible and relevant in quantifying the effluent exposure and effects on fish, both in the laboratory and in the field. This study showed that the modernized mill processes and the advanced effluent treatment substantially reduced the load of harmful effluent constituents, diminishing biological impact on the receiving aquatic environments

Self-organization of Public Urban Spaces – Case Otaniemi Campus

Kaupungit ovat globaalien haasteiden, kuten ilmastonmuutoksen ja epätasa-arvon, näyttämöitä ja kiihdyttäjiä. Jo yli puolien maailman ihmisten asuessa kaupungeissa kohdistuu kaupunkiympäris-töihin paineita löytää ratkaisuja niin paikallisiin kuin maailmanlaajuisiin ongelmiin. Kandidaatintyö tutkii, kuinka kaupunkitilojen käyttäjät ovat oma-aloitteisella toiminnallaan keskeisessä roolissa näihin haasteisiin ratkaisujen löytämisessä. Kandidaatintyö vastaa kahteen tutkimuskysymykseen: Kuinka suunnittelija voi tukea kaupunkitilan itseohjautuvuutta ja millä tavalla Otaniemen kampusalueella käyttäjät ovat muokanneet julkista ti-laa. Työ kuvaa käyttäjien kädenjälkeä kolmella Otaniemen ydinalueella ja väittää, että julkisen tilan itseohjautuvuutta tukevat joustava raamikkuus, käyttäjien kokemuksen mukainen uudistussykli sekä keskusteleva hallinto. Tutkielma alkaa kirjallisuuskatsauksella, joka yhdistää ja vertailee julkisen kaupunkitilan itseohjau-tuvuuteen liittyviä teemoja sekä metodeja. Metodeista käsitellään tarkemmin kolme: mosaiikkihal-linto, suunnittelijan rooli välittäjänä sekä paluuluotaus. Teoriapohjan lisäksi työ havainnoi ja kuvaa Otaniemen kampusaluetta tapausesimerkkinä. Tapauskohde on luonteeltaan erityislaatuinen esi-merkiksi yhteisön vahvan järjestäytymisen ja jaetun elämänvaiheen vuoksi. Lopulta tutkielma luo aiemmasta kahdesta osasta synteesin, joka analysoi, mikä tekee Otaniemen kampusalueesta mie-lenkiintoisen tapauskohteen kaupunkitilan itseohjautuvuudesta, ja kuinka sen ominaisuuksia voitai-siin hyödyntää muissa kohteissa itseohjautuvuuteen kannustavan kierteen mallin avulla. Tutkielman teemoista nousee myös vielä vastaamattomia kysymyksiä, ja työ sivuaakin Suomen kon-tekstissa vähäisesti käsiteltyjä aiheita, kuten aikakäsityksen merkitystä kaupunkikokemukseen sekä suhtautumista paikallisyhteisöihin palveluina

Tilakohtaisen kestävyyden vaikutus suuralueen kestäviin hakkuumahdollisuuksiin – tapaustutkimus Satakunnan metsälautakunnan alueella

TutkimusartikkeliTutkimuksessa selvitettiin tilakohtaisen kestävyyden vaikutus suuralueen kestäviin hakkuumahdollisuuksiin Satakunnan metsälautakunnan alueella. Lisäksi tarkasteltiin metsätalousyksikön koon vaikutusta kestäviin hakkuumahdollisuuksiin. Tutkimuksen 15 487 hehtaarin aineistossa tiloittain ja suuralueena laskettujen kestävien hakkuukertymien ero oli keskimäärin 13 prosenttia. Tiloittaisen tarkastelun suuraluetta pienemmät hakkuukertymät johtuivat tilakohtaisen kestävyyden vaatimuksesta. Kun metsätalousyksikön koko oli tässä aineistossa suurempi kuin 4 000 ha, tilakohtainen kestävyys ei enää pienentänyt hakkuukertymää. Mitä tasarakenteisempia metsätalousyksiköt ovat sitä pienemmällä metsätalousyksikön koolla suurimmat kestävät alueelliset hakkuumahdollisuudet voidaan saavuttaa

Kuusen taimikoiden inventointi ja taimikonhoidon kiireellisyyden määrittäminen laserkeilauksen ja metsäsuunnitelmatietojen avulla

TutkimusartikkeliTaimikonhoidon tarve määritetään perinteisesti maastoinventoinnilla, joka on kuitenkin hidasta ja kallista. Viime aikoina onkin pohdittu mahdollisuutta hyödyntää kaukokartoitusmateriaaleja taimikonhoitotarpeen määrittämisessä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää laserkeilauksen soveltuvuutta varttuneiden kuusen taimikoiden inventointiin ja taimikonhoitotarpeen määrittämiseen. Tutkimuksessa hyödynnetty maastoaineisto mitattiin Pohjois-Savossa Sonkajärven kunnan alueella ja se koostui yhteensä 25 taimikosta inventoidusta 195 koealaryppäästä. Kaukokartoitusmateriaalina käytettiin pistetiheydeltään 0,5 pulssia per neliömetri olevaa laserpisteaineistoa. §§ Laserpisteaineiston tunnuksilla ja metsätaloussuunnitelmatiedoilla ennustettiin lineaarisilla sekamalleilla koealojen puustojen keskipituutta ja tiheyttä. Taimikonhoidon kiireellisyysluokitus tuotettiin sekä lineaarisella erotteluanalyysillä käyttäen selittäjinä suoraan lasertunnuksia että luokittelemalla, jolloin hyödynnettiin laadittuja malleja puuston tiheydestä ja pituudesta. Laskettuja estimaatteja verrattiin maastossa mitatuille koealoille tehtyyn taimikonhoidon kiireellisyysluokitukseen virhematriisin avulla. §§ Taimikonhoidon kiireellisyysluokittelu onnistui hieman paremmin suoralla erotteluanalyysillä (oikeinluokitusprosentti 71,8 %) verrattuna sekamalleihin perustuvien puuston pituus- ja tiheys–estimaattien käyttöön luokittelussa (oikeinluokitusprosentti 69,2 %). Tulokset antavat viitteitä siitä, että laserkeilausta voitaneen tulevaisuudessa hyödyntää myös varttuneiden taimikoiden inventointiin ja taimikonhoidon kiireellisyyden määrittämiseen