20 research outputs found

    Yhdyskuntien jätevesien puhdistus 2004

    Get PDF

    Yhdyskuntien jätevesien puhdistus 2007

    Get PDF

    Talvimökin vesihuolto

    Get PDF
    Suomessa arvioidaan olevan noin puoli miljoonaa vapaa-ajan asuntoa, ja vuosittain luku kasvaa noin 4 000 rakennuksella. Vapaa-ajan asunnot halutaan usein varustaa lähes omakotitalotasoisiksi, jolloin huomiota on kiinnitettävä etenkin vesihuoltojärjestelmän laatuun ja lisääntyvään lämmitysenergian tarpeeseen. Varustelutason kasvaessa myös riskit vesihuoltojärjestelmän vaurioitumiselle pakkaskausina lisääntyvät etenkin, kun vapaa-ajan asunnot eivät ole talvisin jokapäiväisessä käytössä.Talvimökin vesihuolto-oppaaseen on koottu aihetta koskevien selvitysten ja kyselytutkimusten tuloksia. Selvitykset toteutettiin osana laajempaa hanketta Vapaa-ajan asumisen ekotehokkuus (VAPET).Tässä oppaassa esitetään erilaisia suunnittelunäkökohtia rakennusten vesihuollon järjestämiseksi siten, että lämmitysenergian tarve on vähäinen ja pakkasvaurioita ei aiheudu vapaa-ajan asunnoilla käytön väliaikoina. Myös vesihuoltojärjestelmän toimivuuteen talvikäytössä esitetään toimintamalleja.Kaikki ratkaisut perustuvat siihen, että vapaa-ajan asunnon lämmitysenergian tarve ei kasva, vaikka käyttömukavuutta lisätään. Opas soveltuu kaikentasoisille talvimökeille, yksinkertaisista kesämökeistä runsaasti varusteltuihin vapaa-ajan asuntoihin.Talvimökin vesihuollon järjestäminen vaatii vielä tuotekehitystyötä joiltakin osin, joten opasta on suositeltavaa hyödyntää myös vapaa-ajan asumiseen tarkoitettujen talopakettien sekä vettä käyttävien laitteiden ja muiden vesihuoltojärjestelmän osien kehittämisessä.

    Maitohuoneen jätevesien käsittely

    Get PDF
    Julkaisu on tarkoitettu maitotilallisille sekä sellaisille suunnittelijoille, virkamiehille ja muille asiantuntijoille, jotka ovat tekemisissä maitotilojen jäteveden käsittelyjärjestelmien kanssa. Oppaan pääasiallisena tarkoituksena on helpottaa käsittelyjärjestelmän valintaa ja suunnittelua. Opas sisältää katsaukset maitohuoneen jätevesien laatuun, jäteveden loppusijoitukseen ja sen eri vaihtoehtoihin, sekä aihetta käsittelevään lainsäädäntöön. Maitohuoneen jätevesien käsittely on osa paikallista jätevedenpuhdistusta. Käsittely eroaa monelta osin asumisjätevesien puhdistamisesta, mihin kiinnitetään oppaassa huomiota. Pääpaino on sellaisissa jätevedenkäsittelymenetelmissä, joista on kokemusta suomalaisilla maitotiloilla. Varteenotettavimpia menetelmiä ovat viemäröinti kunnalliselle puhdistamolle, jäteveden varastointi lietelannan mukana ja levitys pellolle, sekä jäteveden puhdistaminen maapuhdistamossa tai panospuhdistamossa. Oppaassa on lisäksi kuvailtu uusia tai kehitteillä olevia menetelmiä

    Vesihuollon alueellinen yleissuunnittelu

    Get PDF
    Uudessa vesihuoltolaissa (119/2001) on entistä selkeämmät säännökset vesihuollon tavoitteista ja keinoista sekä eri tahojen vastuista vesihuollon kehittämisessä, järjestämisessä ja hoitamisessa. Lähtökohtana on, että kunta vastaa vesihuollon yleisestä kehittämisestä alueellaan. Kehittäminen käsittää osallistumisen vesihuollon alueelliseen yleissuunnitteluun sekä vesihuollon kehittämissuunnitelmien laatimisen. Myös monet muut viimeaikaiset lainsäädännön muutokset ja päätökset korostavat vesihuollon alueellisen yleissuunnittelun tärkeyttä. Vaikka vesihuollon alueellista yleissuunnittelua on harjoitettu jo usean vuosikymmenen ajan, ei tätä tarkoitusta varten ole ollut minkäänlaista yleistä ohjetta tai opasta. Tähän oppaaseen on pyritty kirjaamaan hyväksi koettuja suunnitteluperiaatteita ja toimintatapoja ja samalla niitä on pyritty kehittämään. Tällä oppaalla pyritään erityisesti selkiinnyttämään vesihuoltolain tarkoittamaa vesihuollon alueellista yleissuunnittelua käytännön tasolla. Opas esittelee suunnittelun tavoitteet, lähtökohdat, suunnitteluprosessin ja suunnitelmien sisällön. Opas korostaa joustavuuden ja taipuisuuden merkitystä pitkän aikavälin suunnittelussa. Opas itsekin pyrkii palvelemaan suunnitelmien teettäjiä joustavasti, tarjoamatta kaavamaisia ratkaisuja suunnitteluun. Oppaan liitteissä on käytännönläheisiä esimerkkejä

    Ilmastonmuutoksen vaikutukset ja sopeutumistarpeet vesihuollossa

    Get PDF
    Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ilmastonmuutoksen vaikutuksia vesihuollossa sekä keinoja sopeutua muutoksiin. Tutkimus tehtiin pääosin kirjallisuusselvityksenä. Lisäksi kuultiin noin 50 vesihuollon asiantuntijaa. Kirjallisuuden perusteella tarkasteltiin myös eri ilmastoskenaarioissa ja -malleissa esitettyjä arvioita raaka-vesivarastojen määrässä ja laadussa tapahtuvista muutoksista. Ilmastonmuutoksen vaikutukset vesihuoltoon voivat olla joko haitallisia tai myönteisiä, suoria tai välillisiä, ja niiden arviointiin liittyy monia epävarmuustekijöitä. Suurimmat vaikutukset aiheutuvat äärevien sääilmiöiden kuten pitkien kuivuusjaksojen, rankkasateiden ja myrskyjen yleistymisestä. Myrskyjen seurauksena sähkökatkokset vesihuoltolaitoksilla lisääntyvät, mikä vaikeuttaa veden käsittelyä ja johtamista. Vesistöjen pinnannousun ja tulvien seurauksena pintavesiä voi kulkeutua pohjavesimuodostumiin ja vedenottamoille, ja jätevesipumppaamojen ylivuotoriski kasvaa. Pitkät kuivuusjaksot voivat aiheuttaa ongelmia lähinnä pienten raakavesilähteiden vedenlaadulle ja riittävyydelle. Ilmastonmuutoksella on vaikutuksensa myös maan-käyttöön, josta voi paikoin muodostua yhä merkittävämpi riski raakavesilähteille. Keskeisimpiä ilmastonmuutokseen sopeutumisen keinoja vesihuollossa ovat vedenottokaivojen sijoittaminenantoisuudeltaan otollisimpiin paikkoihin tulvariskialueiden ulkopuolelle, jäteveden pumppaamojen sijoittaminenpohjavesialueiden ja tulvariskialueiden ulkopuolelle, vedenkäsittelyvalmiuden parantaminen niin normaali- kuin erityistilanteissa, pienten pohjavesimuodostumien antoisuuden selvittäminen sekä vesihuoltolaitosten varavesi ja varavoimalähteiden turvaaminen. Lisäksi suunnitelmilla, vesihuoltolaitosten välisellä yhteistyöllä, maankäytön ohjauksella sekä tietojärjestelmien ja mallinnusten hyödyntämisellä voidaan tehostaa vesihuoltolaitosten sopeutumista ilmastonmuutoksee

    Kaivo-opas

    Get PDF
    Kaivo-opas on laadittu erityisesti uuden kaivon rakentamista tai vanhan kunnostamista suunnitteleville. Oppaaseen on koottu tiivistettyä tietoa pohjaveden esiintymisestä maa- ja kallioperässä, pohjaveden laadusta ja sitä heikentävistä tekijöistä sekä kaivon paikan valinnasta. Tavallisen rengaskaivon rakentaminen on kuvattu yksityiskohtaisesti piirroksilla havainnollistettuna. Piirroksia on myös porakaivosta ja eräistä muista kaivotyypeistä. Oppaassa selostetaan lisäksi vanhan kaivon kunnostus- ja huoltotoimenpiteet. Liitteissä on esitetty yksityisten kaivojen talousveden laatuvaatimukset ja -suositukset, yleisimmät veden laatuhaitat ja niiden poistamismahdollisuudet
    corecore