The required competencies of physicians within palliative care from the perspectives of multi-professional expert groups : a qualitative study

Background Although statements on the competencies required from physicians working within palliative care exist, these requirements have not been described within different levels of palliative care provision by multi-professional workshops, comprising representatives from working life. Therefore, the aim of this study was to describe the competencies required from physicians working within palliative care from the perspectives of multi-professional groups of representatives from working life. Methods A qualitative approach, using a workshop method, was conducted, wherein the participating professionals and representatives of patient organizations discussed the competencies that are required in palliative care, before reaching and documenting a consensus. The data (n = 222) was collected at workshops held in different parts of Finland and it was analyzed using a qualitative content analysis method. Results The description of the competencies required of every physician working within palliative care at the general level included 13 main categories and 50 subcategories in total. 'Competence in advanced care planning and decision-making' was the main category which was obtained from the highest number of reduced expressions from the original data (f = 125). Competence in social interactions was another strong main category (f = 107). In specialist level data, six main categories with 22 subcategories in total were found. 'Competence in complex symptom management' was the main category which was obtained from the biggest number of reduced expressions (f = 46). A notable association between general level and specialist level data was related to networking, since one of the general level categories was 'Competence in consultations and networking' (f = 34) and one of the specialist level categories was 'Competence to offer consultative and educational support to other professionals' (f = 30). Moreover, part of the specialist level results were subcategories which belonged to the main categories produced from the general level data. Conclusions The competencies described in this study emphasize decision-making, social interactions and networking. It is important to listen to the voices of the working-life representatives when planning curricula. Moreover, the views of the working-life representatives inform how the competencies gained during their education meet the challenges of the ordinary work.Peer reviewe

Potilaiden ja läheisten näkemyksiä lääkärien palliatiivisen hoidon ja saattohoidon osaamisesta

Palliatiivinen hoito on parantumattomasti sairaan potilaan ja hänen läheisensä aktiivista ja kokonaisvaltaista hoitoa. Palliatiivisen hoidon tarve tulee kasvamaan väestön ikääntyessä ja pitkäaikaissairauksien lisääntyessä. Palliatiivisen hoidon saannin turvaamiseksi lääkärillä tulee olla osaamista palliatiivisesta hoidosta ja saattohoidosta kaikilla terveydenhuollon tasoilla. Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvailla potilaiden ja läheisten kokemuksia lääkärien osaamisesta palliatiivisessa hoidossa ja saattohoidossa.  Tutkimusaineisto kerätiin sähköisenä kyselynä ja tiedote kyselystä oli Palliatiivisen hoitotyön ja lääketieteen koulutuksen monialaisen ja työelämälähtöisen kehittämisen (EduPal) -hankkeen verkkosivulla. Avoimeen kysymykseen: Mitä mielestäsi jokaisen lääkärin tulee osata palliatiivisesta hoidosta ja saattohoidosta valmistuessaan? vastasi 41 potilasta ja läheistä. Aineisto analysoitiin induktiivisella sisällön analyysilla.   Potilaiden ja läheisten mukaan lääkärit tarvitsevat palliatiivisessa hoidossa ja saattohoidossa kivunhoidon osaamista. Lisäksi he tarvitsevat vuorovaikutusosaamista ja potilaslähtöisen hoidon osaamista. Potilaat ja läheiset arvoivat lääkärin tarvitsevan vahvaa kliinistä osaamista palliatiivisesta hoidosta ja saattohoidosta. Myös lääkäreiden kohtaamisosaamista sekä potilaan ja läheisten tukemisosaamista pidettiin tärkeänä. Lääkärillä tulee olla laaja-alaista osaamista palliatiivisesta hoidosta ja saattohoidosta. Potilaiden ja läheisten kokemusten huomioiminen lääketieteen perusopetuksessa ja täydennyskoulutuksessa vahvistaa ja tukee kliinistä osaamista sekä potilaan hoidon laatua. Lääketieteen koulutukseen tulee lisätä vuorovaikutus- ja kohtaamistaitoja kehittävää opetusta sekä turvata kaikille lääketieteen opiskelijoille osaaminen palliatiivisen hoidon ja saattohoidon perusteista.&nbsp

Asiantuntijoiden näkemyksiä palliatiivisen hoidon ja saattohoidon kehittämis- ja tutkimustarpeista

Vertaisarvioitu. English summary.Peer reviewe

Palliatiivisen lääketieteen opetus lääketieteen kandidaattien arvioimana

Vertaisarvioitu. English summary.Lähtökohdat : Palliatiivinen lääketiede on lääkärin ydinosaamista, mutta alan professuuri ja opetussuunnitelma ovat vain Helsingin ja Tampereen yliopistoissa. Menetelmät : Lukuvuonna 2018–2019 kaikissa Suomen lääketieteellisissä tiedekunnissa kysyttiin kysely¬lomakkeella valmistuvien kandidaattien näkemyksiä palliatiivisen lääketieteen opetuksesta. Tulokset : Vastaajista (n = 502) lähes kaikki (98 %) pitivät palliatiivisen lääketieteen opetusta hyödyllisenä. Opetus oli kattanut parhaiten kivun hoidon, heikoimmin psyykkiset oireet ja psykososiaalisen tuen. Lisäopetusta olisi kaivattu eniten hoitolinjauksista ja psykososiaalisista seikoista. Tampereen ja Helsingin yliopistojen vastaajat kokivat opetuksen kattaneen paremmin lähes kaikki osa-alueet verrattuna muiden yliopistojen vastaajiin. Helsingin ja Tampereen opiskelijoista 80–90 % kertoi kohdanneensa saattohoitopotilaan opetuksessa, kun muista näin arvioi noin kolmannes. Avoimissa vastauksissa korostui tarve opetukseen ennen ensimmäisiä lääkärin työtehtäviä. Päätelmät : Kokemukset palliatiivisen lääketieteen opetuksesta vaihtelivat yliopistojen välillä. Valtakunnallisen palliatiivisen lääketieteen opetussuunnitelman käyttöönotto on tarpeen.Peer reviewe

Laatukäsikirja elämän loppuvaiheen hoitoon iäkkäiden ihmisten palveluissa

Laatukäsikirja elämän loppuvaiheen hoitoon iäkkäiden ihmisten palveluissa on tarkoitettu laatuoppaaksi iäkkäiden ihmisten palveluita tarjoaviin toimintayksikköihin, kuten palveluasumiseen, laitoshoitoon ja kotihoitoon tai perhehoitoon. Se on suunnattu erityisesti palveluiden järjestäjille ja lähijohtajille työvälineeksi hoidon, lähijohtamisen ja omavalvonnan laadun kehittämiseen elämän loppuvaiheessa. Käsikirja sisältää perustietoa hoidon laadun mittaamisesta, laadun osatekijöistä ja laatujohtamisesta iäkkäiden ihmisten palveluissa sekä ehdotuksia elämän loppuvaiheen hoidon laadun seurantaan. Sitä voidaan käyttää yksilötason hoidosta valtakunnalliseen vertailuun ja kehittämiseen. Käsikirja koostuu kahdesta osasta: 1. Hyvän laadun tuottamisen kuvauksesta toimintayksikössä sisältäen hahmotelman ehdotettujen indikaattoreiden käyttöalueista 2. Ehdotuksesta iäkkäiden ihmisten palveluille soveltuvista elämän loppuvaiheen laatuindikaattoreist

Palliatiivisen lääketieteen opetus lääketieteen kandidaattien arvioimana

Lähtökohdat Palliatiivinen lääketiede on lääkärin ydinosaamista, mutta alan professuuri ja opetussuunnitelma ovat vain Helsingin ja Tampereen yliopistoissa. Menetelmät Lukuvuonna 2018–2019 kaikissa Suomen lääketieteellisissä tiedekunnissa kysyttiin kysely­lomakkeella valmistuvien kandidaattien näkemyksiä palliatiivisen lääketieteen opetuksesta. Tulokset Vastaajista (n = 502) lähes kaikki (98 %) pitivät palliatiivisen lääketieteen opetusta hyödyllisenä. Opetus oli kattanut parhaiten kivun hoidon, heikoimmin psyykkiset oireet ja psykososiaalisen tuen. Lisäopetusta olisi kaivattu eniten hoitolinjauksista ja psykososiaalisista seikoista. Tampereen ja Helsingin yliopistojen vastaajat kokivat opetuksen kattaneen paremmin lähes kaikki osa-alueet verrattuna muiden yliopistojen vastaajiin. Helsingin ja Tampereen opiskelijoista 80–90 % kertoi kohdanneensa saattohoitopotilaan opetuksessa, kun muista näin arvioi noin kolmannes. Avoimissa vastauksissa korostui tarve opetukseen ennen ensimmäisiä lääkärin työtehtäviä. Päätelmät Kokemukset palliatiivisen lääketieteen opetuksesta vaihtelivat yliopistojen välillä. Valtakunnallisen palliatiivisen lääketieteen opetussuunnitelman käyttöönotto on tarpeen.</p

Palliatiivisen lääketieteen perusopetus : Suositus opetussuunnitelmasta yliopistojen lääketieteellisissä tiedekunnissa

Palliatiivisen hoitotyön ja lääketieteen koulutuksen monialainen ja työelämälähtöinen kehittäminen (EduPal)-hanke on opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) rahoittama korkeakoulutuksen kehittämisen kärkihanke. Hankekonsortioon kuuluvat kaikki Suomen lääketieteelliset tiedekunnat. Hankkeen asiantuntijaryhmä on laatinut tämän valtakunnallisen suosituksen palliatiivisen lääketieteen opetussuunnitelmasta lääketieteen lisensiaatin tutkintoon johtavassa perusopetuksessa. Opetussuunnitelman tavoitteena on yhdenmukaistaa lääketieteen lisensiaatin tutkinnon suorittaneiden suomalaisten lääkäreiden palliatiivisen hoidon osaaminen. Opetussuunnitelman laajuus on 3 opintopistettä (81 tuntia) jaettuna erikseen kontaktiopetustunteihin ja muuhun opiskeluun. Tuntimäärät on jaettu aihealueittain. Eri aihealueiden yksityiskohtaisten sisältöjen ja osaamistavoitteiden keskeisyys on määritelty kolmiportaisesti. Suunnitelmassa on myös esitetty sisältöjen ajoitus lääketieteen lisensiaatin opetusohjelmassa, palliatiivisen lääketieteen integraatio eri oppiaineiden opetukseen, opetusmenetelmät ja arviointi

Maa- ja metsätalouden sekä koko maankäyttösektorin ilmastotoimenpiteillä on suuret päästövähennysmahdollisuudet

Suomen tavoitteena on olla hiilineutraali vuonna 2035. Tavoitetta ei voi saavuttaa ilman maankäyttösektorin hiilinieluja. Suomen kokonaispäästöt olivat vuonna 2019 yhteensä 53,1 Mt CO2 ekv. ja maankäyttösektorin nettonielut 14,7 Mt CO2 ekv. Hiilineutraaliustavoitteen saavuttamiseen tarvitaan kaikilta sektoreilta päästövähennyksiä tai lisänieluja. Tässä politiikkasuosituksessa esitellään ilmastopoliittisen päätöksenteon tueksi keinoja päästövähennysten saavuttamiseksi sekä arvioita maankäyttösektorin päästöjä vähentävien ja nieluja vahvistavien toimenpiteiden potentiaalisista vaikutuksista (Lehtonen ym. 2021)

Maankäyttösektorin ilmastotoimenpiteet: Arvio päästövähennysmahdollisuuksista

Maankäyttösektorin ilmastotoimet – arvio päästövähennysmahdollisuuksista Hallitusohjelman (2019) mukaisia maankäyttösektorin ilmastotoimenpiteitä valmistellaan sisällytettäväksi vuonna 2021 laadittavaan maankäyttösektorin ilmastosuunnitelmaan. Valmistelun tueksi tarvitaan tietoa keinoista, joilla maankäyttösektorin päästöjä voidaan vähentää, hiilivarastoja ylläpitää ja hiilinieluja vahvistaa, sekä arvioita potentiaalisten toimenpiteiden vaikutuksista lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Tässä tutkimuksessa on arvioitu maankäyttösektorin ilmastotoimenpiteiden vaikutuksia nykyistä tutkimustietoa ja asiantuntija-arvioita kokoamalla sekä valmiina käytettävissä olevia mallinnusmenetelmiä soveltaen. Toimenpiteiden päästövähennys ja hiilinieluvaikutuksien arvioinnissa käytettiin kunkin toimenpiteen kohdalla parasta käytettävissä olevaa menetelmää ja toimenpiteen soveltamismahdollisuuksien laajuus perustui asiantuntija-arvioihin. Tuloksiin liittyy sekä sovelletusta menetelmästä ja siinä käytettävistä tiedoista että toimenpiteen laajuuden arvioinnista johtuvaa epävarmuutta. Tutkimus sisältää myös laadulliset arviot ilmastotoimenpiteiden vaikutuksista muihin ekosysteemipalveluihin, vesistökuormitukseen ja luonnon monimuotoisuuteen. Lisäksi on tunnistettu vaikuttavuusarvioinnin kannalta merkittäviä kehittämis- ja tutkimustarpeita sekä tietoaukkoja. Tulokset auttavat kohdentamaan ilmastotoimenpiteet vaikutuksiltaan merkittävimpiin, joilla tuetaan Suomen tavoitetta saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä. Maankäyttösektorilla on monia mahdollisuuksia vahvistaa hiilinieluja, ylläpitää hiilivarastoja ja vähentää kasvihuonekaasupäästöjä. Kaikkien tunnistettujen ilmastotoimenpiteiden toteuttaminen tutkimuksessa oletetussa laajuudessa vaatisi erittäin laajoja muutoksia maankäyttösektorin ohjauskeinoissa, investointeja päästöjä vähentäviin ja nieluja lisääviin toimenpiteisiin sekä mm. puutuotteiden osalta muutoksia myös maankäyttösektorin ulkopuolella metsäteollisuuden tuotantorakenteessa. Potentiaalisesti suurimmat päästövähennykset voidaan saavuttaa muuttamalla turvemaapeltojen viljelykäytäntöjä ja jatkamalla runsasravinteisissa ojitetuissa turvemaametsissä metsänkasvatusta avohakkuiden sijaan harvennuksin ja ilman kunnostusojituksia. Turvemaapeltojen käsittelyä muuttamalla saadaan suhteellisen pienellä pinta-alalla aikaan merkittäviä päästösäästöjä hidastamalla turpeen hiilivaraston purkautumista, kun kivennäismaapeltojen vaikuttavat ilmastotoimet vaatisivat vuosittaista lisätukea lähes koko käytössä olevalle peltopinta-alalle. Osa tunnistetuista ilmastotoimenpiteistä on pitkävaikutteisia, esimerkiksi suometsässä kerran tehdyn puutuhkalannoituksen puuston hiilinielua vahvistava vaikutus kestää kymmeniä vuosia. Metsien hiilinielua kasvattaisivat merkittävästi myös uusien suojelualueiden perustaminen, säästöpuumäärän lisääminen ja metsäteollisuuden tuotantorakenteen muutos, joka kasvattaisi pitkäikäisten puutuotteiden osuutta. Maankäyttösektorin monilla ilmastotoimenpiteillä edistetään myös luonnon monimuotoisuuden säilymistä ja vähennetään maa- ja metsätalouden haitallisia ympäristövaikutuksia. Erityisesti turvemaiden viljely- ja metsänkasvatusmenetelmiä uudistamalla saadaan tavoitellun ilmastovaikutuksen ohella vähennettyä vesistökuormitusta. Monimuotoisuuden säilyttämistä tukisivat erityisesti suojelualueiden lisääminen, jota oletimme jatkettavan METSO-ohjelmassa toteutuneessa laajuudessa, ja säästöpuiden määrän kaksinkertaistaminen mikä lisäisi lahopuun hiilivarastoa talousmetsissä. Kivennäismaapeltojen maaperän hoito, metsänlannoitus ja turvemaametsien maaperän päästövähennystoimet voivat edistää myös tuotannon taloudellista kannattavuutta. Nykyiset maa- ja metsätalouden tuet eivät kannusta kaikkien potentiaalisesti merkittävimpien päästöjä vähentävien ilmastotoimenpiteiden käyttöönottoon. Maankäyttösektorin ilmastotoimenpiteiden kustannustehokkuuden ja sosiaalisen hyväksyttävyyden tutkimus on rajattu tämän tutkimuksen ulkopuolelle. Näiden tarkastelu jatkotutkimuksissa on välttämätöntä, jotta toimenpiteet osataan suunnata kustannustehokkaasti ja siten että maanomistajilla on mahdollisuus ja kannusteet niitä toteuttaa. Ilmastotoimenpiteiden vaikutuksia puuntuotannon ja viljelyn taloudelliseen kannattavuuteen, muihin ekosysteemipalveluihin ja biodiversiteettiin tarkasteltiin vain laadullisesti tutkimuskirjallisuuden ja asiantuntija-arvioiden perusteella. Näiden laajempi määrällinen tarkastelu edellyttäisi lisätutkimusta ja myös laskentatyökalujen ja mallien kehitystyötä. Ilmastotoimenpiteiden vaikuttavuusarvioon liittyy paljon epävarmuuksia. Arvioita on perusteltua tarkentaa, kun tutkimustietoa kertyy lisää ja laskentamenetelmät kehittyvät

Yhteistyöllä kipu hallintaan -projekti : Syöpää sairastavan ja epiduraalista kivunhoitoa saavan potilaan hoitoketjukuvaus

TIIVISTELMÄ Oulun seudun ammattikorkeakoulu Kliinisen asiantuntijan koulutusohjelma, ylempi ammattikorkeakoulututkinto Paula Arvola, Minna Hökkä. Yhteistyöllä kipu hallintaan. Syöpää sairastavan ja epiduraalista kivunhoitoa saavan potilaan hoitoketjukuvaus. Työn ohjaajat: Yliopettajat Eija Niemelä & Pirkko Sandelin. Oulu 2011. SIVUT 88 + 10 Liitesivua Projektina toteutetun opinnäytetyömme tavoitteena oli kuvata epiduraalista kivunhoitoa saavan ja loppuvaiheen syöpää sairastavan potilaan hoitoketju. Tavoitteena oli kuvata mahdollisimman tarkasti sen eri vaiheiden toiminnot, ohjeiden tarpeet ja nykytilan haasteet. Projektin toimeksiantaja oli Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin Oulun yliopistollisen sairaalan kipupoliklinikan henkilökunta. Hoitoketjukuvauksen tekemiseen ovat osallistuneet projektissa mukana olleiden yhteistyöryhmien työntekijät. Projektiin osallistui Oulun yliopistollisesta sairaalasta kipupoliklinikka ja osastot 1, 4, 7, 15, 19, 21, 34 ja 36, peruspalvelukuntayhtymän Kallion terveyskeskusten vuodeosastot Ylivieskasta ja Nivalasta sekä kotihoito. Oulun kaupunginsairaalasta projektissa oli mukana osasto A2 ja ODL Terveys Oy:stä Kotisairaala, sisätautiosasto ja kirurginen vuodeosasto. Aikaisempien tutkimusten mukaan kivunhoitoon liittyvien vastuiden ja työnjaon määrittelyt sekä hoitoketjun selkeyttäminen kehittävät potilaan kivunhoitoa ja edistävät potilasturvallisuutta. Projektiraportin teoriaosan muodostamisessa käytettiin systemoitua kirjallisuuskatsausta. Projektityön aineistot puolestaan syntyivät moniammatillisen osallistavan työryhmätyöskentelyn tuloksena. Työryhmiin osallistui 45 asiantuntijaa, jotka olivat sairaanhoitajia, osastonhoitajia, lääkäreitä ja farmaseutteja. Työryhmätyöskentelystä saatu aineisto on analysoitu kvalitatiivisen eli laadullisen sisällön analyysin avulla. Projektissa tuotettujen tulosten mukaan epiduraalista kivunhoitoa saavan syöpäpotilaan hoitoa pidettiin haasteellisena hoitoketjun jokaisessa vaiheessa. Hoitohenkilökunta kokee tarvitsevansa lisäkoulutusta kivun arvioinnista ja hoidosta sekä lääkkeistä ja hoitoteknologiasta. Yhteistyön kehittämistä eri organisaatioiden välillä ja yksiköiden sisällä pidettiin tärkeänä sekä erikoissairaanhoidossa että perusterveydenhuollossa. Yhteisenä haasteena koko hoitoketjun osalta pidettiin tiedonkulkua ja yhteisten tietojärjestelmien kehittämistä. Haasteiksi koettiin myös resurssien puute ja epäselvyydet potilaan kivunhoitoon liittyvistä vastuista. Perusterveydenhuollon haasteena pidettiin yhteisten ohjeiden puuttumisesta johtuvia erilaisia horjuvia hoitokäytäntöjä. Systemaattisen kirjallisuuskatsauksen ja projektin tulosten perusteella voidaan päätellä, että hoidon laadun edistämiseksi on tarpeellista luoda saattohoitopotilaan hoitoketju, joka sisältää ohjeet epiduraalista kivunhoitoa saavan potilaan hoidosta. Oulun yliopistollisen sairaalan kipupoliklinikan henkilökunta kehittää jatkossa hoitoketjukuvauksen sähköiseen muotoon. Jokainen hoitoketjun vaihe sisältää silloin myös hoito-ohjeet. Sähköistä hoitoketjumallia voidaan käyttää työntekijöiden työvälineenä ja perehdyttämisen tukena. Asiasanat: epiduraalinen kivunhoito, hoidon jatkuvuus, hoitoketju, potilasturvallisuus, syöpäkipuABTRACT Oulu University of Applied Sciences Master’s Degree Programme in Clinical Expertise Authors: Arvola, Paula & Hökkä, Minna Title of master’s thesis: Pain Management With Epidural Analgesia: Clinical Pathway of Cancer Patient Supervisors: Niemelä, Eija & Sandelin, Pirkko Spring term 2011.Number of pages: 88 pages + 10 appendix pages ABSTRACT BACKGROUND: The assigner for this thesis was the staff of the Pain Clinic in Oulu University Hospital. Prior research shows that defining professional responsibilities and clarifying the clinical pathway improve the patient’s pain management and patient safety. The aim for this master’s thesis was to describe in detail the clinical pathway of a terminal stage cancer patient receiving epidural analgesia: the functions of it’s different stages, the need for specific instructions and the current challenges. METHOD: A systematic literature review was used as a method of development of the theoretical part of the project report. The research material was gathered by participative group work consisting of forty-five healthcare professionals. The material was later analyzed by qualitative content analysis. RESULTS: The pain management of a cancer patient receiving epidural analgesia was considered challenging in every stage of the clinical pathway. Healthcare professionals that participated in this study felt additional education are needed in the assessment of pain as well as medication and health care technology. CONCLUSIONS: Development of co-operation between and within different healthcare units needs enhancement throughout the clinical pathway. The lack of resources and uncertainties in terms of responsibilities were considered a challenge both in primary healthcare and in specialized care. In addition ambiguous treatment protocols due to the lack of commonly shared instructions were seen as a challenge for efficient pain management in primary health care. Keywords: epidural analgesia, continuity of treatment, clinical pathway, patient safety, cancer pai