Maa- ja metsätalouden tukijärjestelmiä on kehittävä rohkeasti ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi

Jos Suomi haluaa olla hiilineutraali vuonna 2035, maa- ja metsätalouden tukijärjestelmiä on uudistettava niin, että ilmastotavoitteet ovat nykyistä suuremmalla painoarvolla mukana ohjauksessa. Tarvitaan selvästi enemmän kannustimia kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen sekä hiilivarastojen säilyttämiseen ja lisäämiseen. Tukijärjestelmien huolellisella suunnittelulla voidaan edesauttaa myös muiden yhteiskunnallisten ja ympäristötavoitteiden toteutumista

Tehokkaat ohjauskeinot maa- ja metsätalouden ilmastovaikutusten edistämiseksi

Tässä raportissa pohditaan, kuinka julkisen vallan ohjausta tulisi muuttaa, jotta se entistä tehokkaammin tukisi maankäyttösektorin hiilinielujen lisäämistä ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä maa- ja metsätaloudessa ottaen samalla huomioon ruoan-, puun- ja ympäristöhyötyjen tuotantoa koskevat tavoitteet. Tutkimustietoa tähän liittyen on jo runsaasti. Metsien hiilinieluja voidaan lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä kasvattaa eniten vähentämällä hakkuita. Seuraavaksi eniten nieluihin ja päästöihin voidaan nykytiedon perusteella vaikuttaa suometsien hoidon käytännöillä, erityisesti nostamalla pohjaveden pintaa ojitetuissa turvemaametsissä. Muiden metsissä tehtävien toimenpiteiden vaikutukset ovat samoilla aikaväleillä huomattavasti vaatimattomampia typpilannoitusta lukuun ottamatta. Vedenpinnan nosto turvemaapelloilla vähentäisi eniten kasvihuonekaasupäästöjä maataloudessa, jossa on myös muita mahdollisuuksia päästöjen vähentämiseen ruoantuotantoa heikentämättä. Tarvitaan kuitenkin aiempaa vaikuttavampaa politiikkaohjausta tukijärjestelmineen, jotta eri toimenpiteet tulisivat myös maanomistajille houkutteleviksi ja käyttöön. Maankäyttösektorin ilmastosuunnitelman mukaiset toimenpiteet ja ohjaustoimet hiilinielujen lisäämiseksi ja päästöjen vähentämiseksi metsätaloudessa näyttäisivät tuovan varsin pieniä muutoksia nykykäytäntöihin (VNS 2022). Sitä kautta myös ilmastohyödyt jäisivät verraten vähäiseksi sekä suometsissä että yleisesti metsätaloudessa. Esimerkiksi metsitystuet ovat ilmaston kannalta hidasvaikutteisia. Toimenpiteet erityisesti suometsissä on suunniteltu toteutettavan uuden metsätalouden tukijärjestelmän puitteissa, joka kuitenkin pohjautuu olennaisesti samoille tavoitteille, eli pääasiassa puuntuotannon lisäämiselle ja välillisesti hakkuiden edistämiselle, kuten nykyinen sekä aiemmat tukijärjestelmät. Suometsien suunnittelutuella pyrittäisiin ohjaamaan suometsien hoidon ja käytön suunnittelua aikaisempaa kokonaisvaltaisempaan suuntaan, mitä voidaan pitää perusteltuna tavoitteena. Suunnitelmissa tulisi aina selvittää jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen mahdollisuudet, kartoittaa luontokohteet ja suunnitella vesiensuojelu. Toisaalta kyseessä ei välttämättä olisi kovin kokonaisvaltainen suunnitelma, koska se voisi sisältää vähimmillään vain kaksi metsänkäsittelytoimenpidettä, esimerkiksi päätehakkuun ja kunnostusojituksen. Vesiensuojelua lukuun ottamatta toimenpiteiden varsinainen toteutus suometsissä riippuisi pääosin metsänomistajien investointihalukkuudesta, johon voidaan vaikuttaa eri toimenpiteiden toteutustuilla. Ehdotettujen toteutustukien ja niiden ehtojen seurauksena käytännön toiminnassa luultavasti painottuisi edelleen perinteiset toimenpiteet, taimikon ja nuoren metsän hoito sekä tuhkalannoitus, koska nämä ovat metsänomistajille yleensä muutenkin taloudellisesti kannattavia toimenpiteitä. Siirtymää jatkuvaan kasvatukseen ei maa- ja metsätalousministeriön laatiman säädösluonnoksen mukaan edelleenkään tuettaisi eikä metsänomistajille maksettaisi markkinattomista ympäristöhyödyistä (pl. ympäristötuki). Tämän johdosta valtion tuki saattaisi jatkossakin ohjautua suometsissä merkittäviltä osin pääasiassa puuntuotantoa lisääviin ja jaksollista kasvatusta suosiviin toimenpiteisiin, millä voi olla nykyisen tutkimustiedon mukaan haitallisia ilmastovaikutuksia ainakin rehevillä paksuturpeisilla soilla. Jos metsänkasvatus on päättynyt tai päättyy avohakkuuseen, kunnostusojituksen (ml. täydennysojitus) suunnittelun tukemista valtion varoin on vaikea perustella ilmasto- ja muiden ympäristöhyötyjen saavuttamisella. Kunnostusojitusten lupakäytäntöä tulisi tiukentaa ja esimerkiksi ojitussyvyyksiä ja täydennysojituksia rajoittaa aikaisempaa enemmän. Näin on toimittu esimerkiksi Ruotsissa. Metsätalouden tukijärjestelmää olisi mahdollista kehittää huomattavasti monipuolisemmaksi ottamalla käyttöön laaja joukko uudentyyppisiä tulosperusteisia tukia ja kannustinpalkkioita markkinattomien ilmasto- ja muiden ympäristöhyötyjen tuottamiseksi. Tulosperusteisuus antaisi mahdollisuuksia toimien kohdentumiseen sinne, missä ne ovat kustannustehokkaimpia. Komission luonnokset valtiontukien suuntaviivoiksi uudelle rahoituskaudelle antavat tällaiseen muutokseen uudenlaisia mahdollisuuksia. Suomen metsätalouden, metsäluonnon ja metsäteollisuuden edun mukaista olisi tarttua näihin uusiin mahdollisuuksiin. Uuden tukijärjestelmän tulisi mahdollistaa erilaisten tulosperusteisten tukien ja kannustinpalkkioiden kokeiluhankkeet. Taimikonhoidolla voidaan vaikuttaa metsän rakenteeseen ja puulajikoostumukseen yleensä enemmän kuin millään muulla toimenpiteellä metsänuudistamista lukuun ottamatta. Ilmastonmuutokseen liittyvien riskien ja niihin sopeutumisen kannalta onkin erityisen tärkeää, miten taimikonhoidossa vaikutetaan puulajisuhteisiin. Tutkimustiedon perusteella sopivalla lehtipuusekoituksella voidaan vähentää puuston kehitykseen liittyviä abioottisia ja bioottisia riskejä etenkin lämpenevän ilmaston olosuhteissa. Lehtipuusekoitus edistää myös luonnon monimuotoisuutta ja hajauttaa omistajan taloudellista riskiä monokulttuureihin nähden. Lehtipuuston osuuden lisääminen on ollut metsänhoidon keskeinen tavoite Suomessa jo yli 30 vuotta, mutta tulokset ovat jääneet osin vaatimattomiksi. Ilmastonmuutokseen sopeutumisen ja biodiversiteetin edistämisen näkökulmasta taimikon ja nuoren metsän hoidon tuen tulisi aikaisempaa enemmän ohjata lehtipuuston osuuden kasvattamiseen. Tämä voitaisiin toteuttaa muuttamalla tukiehtoja niin, että aikaisempaa hieman suurempi osa havupuuvaltaisten rehevien kohteiden käsittelyalasta olisi mahdollista ja kannattavaa jättää lehtipuuston perkaustoimenpiteiden ulkopuolelle. Säästö- ja lahopuun lisäämisellä ja suojavyöhykkeiden leventämisellä voitaisiin edistää useita ympäristötavoitteita samanaikaisesti. Kannustavuuden ja tehokkuuden turvaamiseksi tällaisten toimenpiteiden toteutukseen ohjattujen tukien tulisi kuitenkin johtaa sellaisiin toimiin, jotka ylittävät paitsi lainsäädännön myös metsäsertifiointien vaatimukset. Kivennäismaiden terveyslannoitukseen boorilla ei liity samanlaisia ilmaston kannalta potentiaalisia haitallisia maaperävaikutuksia kuin turvemaiden tuhkalannoituksiin. Kivennäismaiden boorilannoitusten tarvetta on kuitenkin tutkittu valitettavan vähän. Tukea kivennäismaiden boorilannoituksiin olisi perusteltua lisätä, jos tutkimustieto sen tarpeesta ja myönteisistä ympäristövaikutuksista lisääntyy. Samalla tulisi edellyttää, ettei boorilannoituskohteelta kerätä energiapuuta, koska se voi johtaa ravinnehävikkeihin ja boorilannoitusten toistuvaan tarpeeseen. Myös juurikäävän torjunnalla voidaan katsoa olevan myönteisiä ilmastovaikutuksia. Nykyinen lainsäädäntö velvoittaa torjumaan juurikääpää havupuuvaltaisten metsien hakkuissa toukokuun alun ja marraskuun lopun välisenä aikana, kun kantojen läpimitta on yli 10 cm. Kyseiselle läpimittarajalle ei ole mitään luonnontieteellistä perustetta; tutkimusten mukaan juurikääpä voi levitä jopa 2 cm:n läpimittaisille kannoille ja myös taimikonhoidossa. Jos nykyisen velvoitteen läpimittarajan alentamisen katsotaan aiheuttavan toimijoille liian suuria kustannuksia, siihen voitaisiin kannustaa tähän tarkoitukseen kohdennetulla tuella. Erityisen tärkeää tämä olisi nuorissa havupuuvaltaisissa energiapuukohteissa, joissa juurikääpätartunnan riski voi olla huomattava. Samalla tulisi pohtia, miten tällainen tuki voitaisiin toteuttaa kohtuullisilla hallinnollisilla kustannuksilla. Maataloudessa tulosperusteisia ohjauskeinoja ei toistaiseksi ole, mutta niiden suuntaan on mahdollista edetä. Niillä voidaan luoda kannattavan toiminnan mahdollistavia kannustimia ja päästä tuntuviin päästövähennyksiin sekä pienempiin päästövähennyskustannuksiin verrattuna kustannusperusteisiin ohjauksiin. Kokeiluhankkeet olisivat tarpeellisia. Olemassa oleviin mahdollisuuksiin tulisi tarttua pikimmiten. Ekojärjestelmä, joka tulee voimaan CAP-kaudella 2023–2027, sallii tietyissä rajoissa tulosperusteiset palkkiot ympäristön tilaa edistävistä toimenpiteistä viljelijöille. Ne voisivat soveltua etenkin toimiin, joita on tuettu hyvin vähän CAP-järjestelmästä. Tällaisista esimerkkinä voidaan mainita turvemaiden vettäminen eri tavoin. Myös kustannusperusteiset toimet voivat johtaa päästövähennyksiin, mutta niiden tulisi toimia nykyistä paremmin ja laajemmin. Yksittäisille toimenpiteille varattuja resursseja ja siten niiden mahdollista soveltamislaajuutta tulisi lisätä perusteena ilmastotavoitteiden painoarvon nousu. Kannustavuutta tarvitaan lisää. Jos viljelijä voisi osoittaa esimerkiksi toteuttaneensa useita hiilen sitomista ja hiilivarastojen säilymistä edistäviä toimia, hänelle olisi perusteltua maksaa yksittäisten kannustimien lisäksi palkkiota tietyn vähimmäisrajan ylittävästä toimenpiteiden kokonaisuudesta. Toimet maan hiilipitoisuuden ylläpitämiseksi tulisi ottaa osaksi ehdollisuutta ja/tai CAP:n toteutusta siten, että osan CAP-tuesta saisi vain, jos on sitoutunut toteuttamaan ja myöhemmin osoittanut toteuttavansa toimenpiteitä maaperän hiilipitoisuuden ylläpitämiseksi. Tämä voisi tarkoittaa käytännössä esim. sitä, että vahvasti kevätviljapainotteinen viljely ilman alus- ja kerääjäkasveja, tai turvepellon käyttö lähes yksinomaan yksivuotisten kasvien viljelyyn katsottaisiin maan hiilipitoisuutta vähentäviksi toimiksi. Tällöin viljelijän tulisi osoittaa toimenpiteitä, kuten monipuolisempia viljelykiertoja tai alus- ja kerääjäkasvien käyttöä, asiantilan korjaamiseksi, jotta täysi CAP-tuki voitaisiin maksaa ko. peltolohkoille. Kosteikkoviljelyn tukemisessa on riskinä, että ilmastohyödyistä tulee lyhytikäisiä, jos toimenpiteitä toteutetaan saatavien tukien eikä toimenpiteistä saatavan hyödyn takia. Kosteikkoviljelyssä tuotettaville kasveille tulee olla todellista käyttöä maatilalla tai markkinoilla maatilan ulkopuolella. Voidaan kuitenkin suositella rajallista määrää ilmastokosteikkoja, joille maksettaisiin kosteikkojen hoitotukea maataloustukien sijaan ilmasto-, vesistö- ja biodiversiteettihyötyjen tuottamiseksi. Laajamittaisempi ratkaisu turvepeltojen kosteikkojen luomiseen olisivat säätösalaojitetut tai säätöpadotut pellot, jotka tuottaisivat edelleen nurmirehua ruoantuotantoon eli maidon- ja naudanlihantuotantoon, tai kosteikkokasveja eri tarpeisiin. Mahdollisuudet korvaustason nostamiseen erilaisille ojitus- ja padotusratkaisuille tulisi selvittää huolellisesti. Tarvitaan myös hyvien käytäntöjen ja kokemusten keräämistä onnistuneista tapauksista viljelijöiden suunnittelun ja päätöksenteon tueksi. Maataloustukien ulkopuolisten korvausten, kuten esim. päästökompensaatiomaksujen, ehtona kosteikolle tulisi olla turvemailla pellon pohjaveden pinnan nosto tietylle tavoitetasolle (esim. 30 cm tai vain 5–10 cm maan pinnan alla, jolloin vuotuiset kasvihuonekaasupäästöt pienenisivät noin 15 tai 3 tonniin CO2-ekv./ha). Sopivien kosteikkoalueiden kartoitus tulisi tehdä yhdessä alueellisten vesiviranomaisten, muiden asiantuntijoiden ja maanomistajien kanssa, jotta toimet osattaisiin kohdentaa sopiville alueille ja maankäyttöön liittyviltä ristiriidoilta voitaisiin välttyä. Turvemaalajia olevien huonotuottoisten peltojen poistaminen maataloustuotannosta ilman muita toimenpiteitä voi olla sovelias ratkaisu niiden peltojen osalta, joille on vaikea perustaa kosteikkoa, tai jotka eivät sovellu metsitykseen. Yksi etenemistapa tässä voisi olla heikkotuottoisten turve- ja kivennäismaiden poistaminen maataloustukien piiristä joko julkisilla varoilla tai yksityisten toimijoiden varoista maksettavilla korvauksilla. Uudet pellot ja peltoraiviot, ml. turvetuotannosta vapautuvat suopohjat, tulisi ilmastosyistä pyrkiä rajaamaan kaikkien maataloustukien ulkopuolelle. Samalla kannustin pellonraivaukseen pienenisi. Metsäkadolle tulisi kansallisesti asettaa hyväksyttävä tavoitetaso, jota seurataan vuosittain. Jos tavoitetaso ylitetään, käyttöön tulisi ottaa taloudellisia ohjauskeinoja, kuten maankäyttömuutosmaksu. Ilmastohaitan suuruiseksi asetettuna maankäyttömuutosmaksu on tarkoituksenmukainen ja kustannustehokas ohjauskeino, koska metsänraivaus jätetään tekemättä vain niissä tapauksissa, joissa ilmastohaitta on suurempi kuin maankäytön muutoksesta aikaansaatava yksityinen hyöty. Yhden ohjauskeinon sijaan metsäkadon hillitsemiseksi olisi tarkoituksenmukaista soveltaa useamman ohjauskeinon yhdistelmää, kuten maankäyttömuutosmaksua ja maatalouden investointitukien ehtojen tarkistusta (esim. raivioiden soveltuvuus riittävän peltoalan osoittamiseen). Ohjauskeinojen yhdistelyssä keskeisiä tavoitteita ovat tasapaino rajoittamisen ja kannustavuuden välillä ja toisaalta eri sektorien tasapuolinen huomioiminen. Tärkeää olisi myös sopia kansallisesta metsäkadon ja sen päästöjen tavoitetasosta, jonka suhteen käyttöön otettavien ohjauskeinojen ja EU-lähtöisen sääntelyn vaikutuksia voidaan arvioida. Kasvihuonekaasuinventaariota on tärkeää kehittää niin, että erilaisten toimenpiteiden kasvihuonekaasupäästöjä vähentävät ja hiilivarastoja kasvattavat vaikutukset maa- ja metsätaloudessa tulisivat oikein huomioitua inventaariolaskelmissa ja esille suotuisina ilmastovaikutuksina. Vaikka kaikille metsänomistajille ja maatiloille eri alueilla tulee olla tarjolla ohjauksia ja kannustimia ilmastotoimiin, kannustavimmat ohjaukset tulee kohdentaa ensi sijassa toimiin, joilla saavutetaan merkittäviä ilmastovaikutuksia. Tämä voi tarkoittaa maatalous- ja metsäpolitiikan resurssien osittaista uudelleensuuntaamista ja painotusta sekä esimerkiksi tulosperusteisten ohjausten kokeiluhankkeita. Ellei entistä kannustavampia ohjauksia määrätietoisesti kehitetä ja oteta käyttöön jo lähivuosina, on todennäköistä, ettei merkittäviä ilmastovaikutuksia saada aikaan maa- ja metsätaloudessa 2020-luvulla, mikä heikentäisi Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamista

A new method for estimating carbon dioxide emissions from drained peatland forest soils for the greenhouse gas inventory of Finland

Reporting the greenhouse gas (GHG) emissions from the LULUCF sector in the GHG inventory requires sound methods for estimating both the inputs and outputs of carbon (C) in managed ecosystems. Soil CO2 balance of forests consists of the CO2 released from decomposing soil organic matter (SOM) and the C entering the soil through aboveground and belowground plant litter input. Peatlands drained for forestry release soil C as CO2 because the drainage deepens the oxic peat layer prone to SOM decomposition. IPCC Guidelines provide default CO2 emission factors for different climatic zones and the defaults or locally adapted static emission factors are commonly in use in GHG inventory reporting for drained peatlands. In this paper, we describe a new dynamic method to estimate the CO2 balance of drained peatland forest soils in Finland. Contrary to static emission factors, the annual CO2 release from soil is in our method estimated using empirical regression models driven by time series of tree basal area (BA), derived from the national forest inventories in Finland, time series of air temperature and the drained peatland forest site type. Aboveground and belowground litter input is also estimated using empirical models with newly acquired turnover rates for tree fine roots and BA as a dynamic driver. All major components of litter input from ground vegetation and live, harvested and naturally died trees are included. Our method produces an increasing trend of emissions from 1.4 to 7.9 Mt CO2 for drained peatland forest soils in Finland for the period 1990&ndash;2021, with a statistically significant difference between years 1990 and 2021. Across the period 1990&ndash;2021, annual emissions are on average 3.4 Mt and &minus;0.3 Mt in southern and northern parts of Finland, respectively. When combined with data of the CO2 sink created by trees, it appears that in 2021 drained peatland forest ecosystems were a source of 2.3 Mt CO2 in southern Finland and a sink of 2.5 Mt CO2 in northern Finland. We compare the emissions produced by the new method with those produced by the old GHGI method of Finland and discuss the strengths and vulnerabilities of our method in comparison to static emission factors.</p

Hiilineutraali Suomi 2035 : Maankäyttö- ja maataloussektorin skenaariot

Raportissa esitetyt maatalous- ja LULUCF-sektoria (maankäyttö, maankäytön muutokset ja metsätalous) käsittelevät perusskenaario (WEM) ja politiikkaskenaario (WAM) ovat osa laajempaa, VN-TEAS-rahoitteista Hiilineutraali Suomi 2035 – ilmasto- ja energiapolitiikan toimet ja vaikutukset -hanketta (HIISI). Skenaarioissa toimintaympäristön kysyntä ja tarjonta säätelevät metsäteollisuuden tuotantoa ja pellonkäyttöä ja sitä kautta metsien hiilinielua ja maatalousmaiden päästöjä. LULUCF-sektorin vuoden 2035 nettonielu on WEM-skenaariossa 18 milj. t CO2-ekv. (miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia), WAM-skenaariossa politiikkatoimet kasvattavat nielun 23 milj. tonniin CO2-ekv. Maataloussektorin päästöt vuonna 2035 ovat WEM-skenaariossa 6,2 milj. t CO2-ekv., WAM-skenaariossa 5,8 milj. t CO2-ekv. Maatalouden politiikkatoimet aiheuttavat WAM-skenaariossa muutoksia maankäyttöön, pellonkäyttöön, viljelyyn ja lypsylehmien ruokintaan. Toimien päästövähennysvaikutukset painottuvat LULUCF-sektorille, jonka viljelysmaiden ja ruohikkoalueiden päästöt ovat WAM-skenaariossa vuonna 2035 1,0 milj. t CO2-ekv. pienemmät kuin WEM-skenaariossa. Maataloussektorilla vähennys on 0,4 milj. t CO2-ekv. Metsien lannoitukset kasvattavat WAM-skenaariossa LULUCF-sektorin metsien nettonielua. LULUCF-sektorin tulokseen vaikuttavat metsänielun ja maatalouden toimien lisäksi energiaratkaisut ja rakentamisen kohdentuminen. Hiilineutraali Suomi 2035 – Ilmasto- ja energiapolitiikan toimet ja vaikutukset (HIISI) -hankkeen raportit: Synteesiraportti – Johtopäätökset ja suositukset Maankäyttö- ja maataloussektorin skenaariot Ilmasto- ja energiapolitiikan toimien ympäristövaikutusten arviointi Kansantalouden skenaariot Metsiin kohdistuvien ilmastopoliittisten toimenpiteiden toteutettavuus ja puun tarjonta yksityisen metsänomistuksen näkökulmasta Energiajärjestelmän ja kasvihuonekaasujen kehitykset Tämä julkaisu on toteutettu osana valtioneuvoston selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. (tietokayttoon.fi) Julkaisun sisällöstä vastaavat tiedon tuottajat, eikä tekstisisältö välttämättä edusta valtioneuvoston näkemystä

Turvetuotannosta poistuvien alueiden jatkokäytön vaihtoehdot Suomessa sekä arvio niiden ympäristö- ja talousvaikutuksista

Energiaturpeen käyttö on vähentynyt voimakkaasti, mikä on pienentänyt myös turvetuotannossa olevaa suoalaa. Tämän kehityksen ennustetaan edelleen jatkuvan. Siten kymmenille tuhansille turvesuohehtaareille täytyy löytää lähitulevaisuudessa uusia maankäytön muotoja. Tähän raporttiin on koostettu tiedot entisten turvetuotantoalueiden uusista maankäyttömuodoista, joista on kertynyt kokemuksia muutaman viime vuosikymmenen aikana. Lisäksi raportissa arvioidaan maankäyttömuotojen ympäristö- ja talousvaikutuksia. Turvetuotannosta poistuvat alueet ovat yleensä laajoja, avoimia ja muusta ympäristöstä erityisojin rajattuja turvepintaisia kenttiä, joilla perusinfrastruktuuri on usein kunnossa. Veden määrä, jäännösturpeen paksuus, pohjamaan laatu ja muut ominaisuudet voivat vaihdella paljon alueiden välillä ja niiden sisällä. Erityisesti vesi- ja ravinnetalous määrittävät kullekin alueelle sopivimmat maankäytön vaihtoehdot. Epätasapainoinen ravinnetalous ja turpeen happamuus vaikeuttavat metsittämistä, kasvittumista ja kasvinviljelyä, joten useimmiten tarvitaan kalkitusta ja lannoitusta. Yleisimmät vaihtoehdot jatkokäytölle ovat metsä- ja maatalous sekä erilaisten kosteikkojen rakentaminen. Niistä on julkaistu eniten tutkimustuloksia, mutta myös käytännön kokemuksia on kertynyt runsaasti. Kuivimmat suonpohjat sopivat aines- ja energiapuun tuottamiseen, ja entisten turvetuotantoalueiden vaativiin olosuhteisiin sopeutuvat parhaiten mänty, hies- ja rauduskoivu. Kasvinviljelyssä hyviä tuloksia on kertynyt nurmiviljelystä ja ruokohelpistä, mutta muitakin vaihtoehtoja on kokeiltu. Kosteikkoviljelystä ei ole juuri kokemuksia. Rahkasammalen kasvattaminen on yksi mahdollisuuksista. Märille suonpohjille kannattaa rakentaa kosteikkoja tai yrittää palauttaa niille suokasvillisuudelle suotuisat olosuhteet. Luonnonhoitoa on mahdollista edistää riistapeltojen ja -metsiköiden avulla. Tuuli- ja aurinkovoimaloiden perustaminen suonpohjille on uusi mahdollisuus, josta tietoa kertyy vähitellen lisää. Jatkokäytön vaikutuksista ei ole julkaistu kattavia vertailevia tutkimuksia. Myös mitattua tietoa suonpohjien erilaisten jatkokäyttötapojen ilmasto-, vesistö-, monimuotoisuus- tai talousvaikutuksista on vähän. Siksi tässäkin raportissa arviointi perustui asiantuntija-arvioihin, joissa jatkokäyttöä verrattiin paljaaseen suonpohjaan välittömästi turvetuotannon päättymisen jälkeen. Vesistövaikutukset riippuvat maanmuokkaustoimenpiteistä, kasvatettavista lajeista ja mahdollisesta lannoituksesta. Ne voivat olla joko myönteisiä tai kielteisiä. Vuosittain toistettava lannoitus aiheuttaa suurimmat kielteiset vaikutukset, kun taas pitkällä aikavälillä kosteikot ja suoksi ennallistaminen ovat vesistövaikutusten kannalta parhaat jatkokäyttömuodot. Samat jatkokäyttömuodot ovat myös monimuotoisuuden kannalta suotuisimmat. Monimuotoisuusvaikutukset ovat pääosin myönteisiä useimmissa vaihtoehdoissa, koska mikä tahansa kasvillisuus lisää monimuotoisuutta verrattuna turvetuotannosta juuri vapautuneeseen suonpohjaan ja houkuttelee paikalle myös muita eliölajeja. Sadan vuoden tarkastelujaksolla ennallistaminen suoksi tai metsitys ovat ilmaston kannalta ylivoimaisesti parhaat vaihtoehdot. Maa- ja metsätalous, aurinko- ja tuulivoima, terminaalialueet ja virkistyskäyttö luovat suoraan elinkeinotoimintamahdollisuuksia

Maankäyttösektorin toimien mahdollisuudet ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi

Tässä raportissa tarkastellaan, miten metsäkatoa voitaisiin vähentää ja metsitystä lisätä Suomessa sekä arvioidaan näiden ilmastotoimien kasvihuonekaasuvaikutuksia. Lisäksi raportissa esitetään mahdollisia ohjauskeinoja metsäkadon vähentämiseksi ja metsityksen lisäämiseksi. Turvemaiden metsien pelloksi raivauksen estämisellä voidaan saavuttaa suurempi ilmastohyöty (€) kuin peltojen metsittämisellä. Paksuturpeisilla alueilla metsityksen ilmastohyöty voi kuitenkin vastata peltojen keskimääräistä tilastoitua vuokratasoa maan pohjoisosissa. Raivaustarvetta voisi hillitä esimerkiksi verkostoimalla maatalousyrittäjiä yhteistyöhön ja -suunnitteluun jo olemassa olevien peltojen hyödyntämiseksi ja kehittämällä uusia ratkaisuja karjatilojen tuottaman lannan ympäristövaikutusten hallintaan ja vähentämiseen. Myös maankäytön muutokseen kohdistuva maksu olisi tehokas keino vähentää metsäkatoa eli metsän siirtymistä toiseen maankäyttöön, kuten maatalouden lisäksi yhdyskunta- tai liikennerakentamiseen tai turvetuotantoon. Metsitystä voitaisiin edistää muiden käyttömuotojen suhteen vähäarvoisille kohteille suunnatun metsitystuen avulla. Metsäkadon vähentämisellä voidaan vähentää maankäyttösektorin kasvihuonekaasupäästöjä ja metsityksellä kasvattaa hiilinielua. Vaikka metsäkadon vähentämisen ja metsityksen vaikutukset ovat suhteellisen pieniä metsämaan kokonaisnieluun verrattuna, ovat ne kuitenkin tärkeitä ilmastotavoitteiden täyttämisen kannalta

Maa- ja metsätalouden sekä koko maankäyttösektorin ilmastotoimenpiteillä on suuret päästövähennysmahdollisuudet

Suomen tavoitteena on olla hiilineutraali vuonna 2035. Tavoitetta ei voi saavuttaa ilman maankäyttösektorin hiilinieluja. Suomen kokonaispäästöt olivat vuonna 2019 yhteensä 53,1 Mt CO2 ekv. ja maankäyttösektorin nettonielut 14,7 Mt CO2 ekv. Hiilineutraaliustavoitteen saavuttamiseen tarvitaan kaikilta sektoreilta päästövähennyksiä tai lisänieluja. Tässä politiikkasuosituksessa esitellään ilmastopoliittisen päätöksenteon tueksi keinoja päästövähennysten saavuttamiseksi sekä arvioita maankäyttösektorin päästöjä vähentävien ja nieluja vahvistavien toimenpiteiden potentiaalisista vaikutuksista (Lehtonen ym. 2021)

Maankäyttösektorin ilmastotoimenpiteet: Arvio päästövähennysmahdollisuuksista

Maankäyttösektorin ilmastotoimet – arvio päästövähennysmahdollisuuksista Hallitusohjelman (2019) mukaisia maankäyttösektorin ilmastotoimenpiteitä valmistellaan sisällytettäväksi vuonna 2021 laadittavaan maankäyttösektorin ilmastosuunnitelmaan. Valmistelun tueksi tarvitaan tietoa keinoista, joilla maankäyttösektorin päästöjä voidaan vähentää, hiilivarastoja ylläpitää ja hiilinieluja vahvistaa, sekä arvioita potentiaalisten toimenpiteiden vaikutuksista lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Tässä tutkimuksessa on arvioitu maankäyttösektorin ilmastotoimenpiteiden vaikutuksia nykyistä tutkimustietoa ja asiantuntija-arvioita kokoamalla sekä valmiina käytettävissä olevia mallinnusmenetelmiä soveltaen. Toimenpiteiden päästövähennys ja hiilinieluvaikutuksien arvioinnissa käytettiin kunkin toimenpiteen kohdalla parasta käytettävissä olevaa menetelmää ja toimenpiteen soveltamismahdollisuuksien laajuus perustui asiantuntija-arvioihin. Tuloksiin liittyy sekä sovelletusta menetelmästä ja siinä käytettävistä tiedoista että toimenpiteen laajuuden arvioinnista johtuvaa epävarmuutta. Tutkimus sisältää myös laadulliset arviot ilmastotoimenpiteiden vaikutuksista muihin ekosysteemipalveluihin, vesistökuormitukseen ja luonnon monimuotoisuuteen. Lisäksi on tunnistettu vaikuttavuusarvioinnin kannalta merkittäviä kehittämis- ja tutkimustarpeita sekä tietoaukkoja. Tulokset auttavat kohdentamaan ilmastotoimenpiteet vaikutuksiltaan merkittävimpiin, joilla tuetaan Suomen tavoitetta saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä. Maankäyttösektorilla on monia mahdollisuuksia vahvistaa hiilinieluja, ylläpitää hiilivarastoja ja vähentää kasvihuonekaasupäästöjä. Kaikkien tunnistettujen ilmastotoimenpiteiden toteuttaminen tutkimuksessa oletetussa laajuudessa vaatisi erittäin laajoja muutoksia maankäyttösektorin ohjauskeinoissa, investointeja päästöjä vähentäviin ja nieluja lisääviin toimenpiteisiin sekä mm. puutuotteiden osalta muutoksia myös maankäyttösektorin ulkopuolella metsäteollisuuden tuotantorakenteessa. Potentiaalisesti suurimmat päästövähennykset voidaan saavuttaa muuttamalla turvemaapeltojen viljelykäytäntöjä ja jatkamalla runsasravinteisissa ojitetuissa turvemaametsissä metsänkasvatusta avohakkuiden sijaan harvennuksin ja ilman kunnostusojituksia. Turvemaapeltojen käsittelyä muuttamalla saadaan suhteellisen pienellä pinta-alalla aikaan merkittäviä päästösäästöjä hidastamalla turpeen hiilivaraston purkautumista, kun kivennäismaapeltojen vaikuttavat ilmastotoimet vaatisivat vuosittaista lisätukea lähes koko käytössä olevalle peltopinta-alalle. Osa tunnistetuista ilmastotoimenpiteistä on pitkävaikutteisia, esimerkiksi suometsässä kerran tehdyn puutuhkalannoituksen puuston hiilinielua vahvistava vaikutus kestää kymmeniä vuosia. Metsien hiilinielua kasvattaisivat merkittävästi myös uusien suojelualueiden perustaminen, säästöpuumäärän lisääminen ja metsäteollisuuden tuotantorakenteen muutos, joka kasvattaisi pitkäikäisten puutuotteiden osuutta. Maankäyttösektorin monilla ilmastotoimenpiteillä edistetään myös luonnon monimuotoisuuden säilymistä ja vähennetään maa- ja metsätalouden haitallisia ympäristövaikutuksia. Erityisesti turvemaiden viljely- ja metsänkasvatusmenetelmiä uudistamalla saadaan tavoitellun ilmastovaikutuksen ohella vähennettyä vesistökuormitusta. Monimuotoisuuden säilyttämistä tukisivat erityisesti suojelualueiden lisääminen, jota oletimme jatkettavan METSO-ohjelmassa toteutuneessa laajuudessa, ja säästöpuiden määrän kaksinkertaistaminen mikä lisäisi lahopuun hiilivarastoa talousmetsissä. Kivennäismaapeltojen maaperän hoito, metsänlannoitus ja turvemaametsien maaperän päästövähennystoimet voivat edistää myös tuotannon taloudellista kannattavuutta. Nykyiset maa- ja metsätalouden tuet eivät kannusta kaikkien potentiaalisesti merkittävimpien päästöjä vähentävien ilmastotoimenpiteiden käyttöönottoon. Maankäyttösektorin ilmastotoimenpiteiden kustannustehokkuuden ja sosiaalisen hyväksyttävyyden tutkimus on rajattu tämän tutkimuksen ulkopuolelle. Näiden tarkastelu jatkotutkimuksissa on välttämätöntä, jotta toimenpiteet osataan suunnata kustannustehokkaasti ja siten että maanomistajilla on mahdollisuus ja kannusteet niitä toteuttaa. Ilmastotoimenpiteiden vaikutuksia puuntuotannon ja viljelyn taloudelliseen kannattavuuteen, muihin ekosysteemipalveluihin ja biodiversiteettiin tarkasteltiin vain laadullisesti tutkimuskirjallisuuden ja asiantuntija-arvioiden perusteella. Näiden laajempi määrällinen tarkastelu edellyttäisi lisätutkimusta ja myös laskentatyökalujen ja mallien kehitystyötä. Ilmastotoimenpiteiden vaikuttavuusarvioon liittyy paljon epävarmuuksia. Arvioita on perusteltua tarkentaa, kun tutkimustietoa kertyy lisää ja laskentamenetelmät kehittyvät

Association of the OPRM1 Variant rs1799971 (A118G) with Non-Specific Liability to Substance Dependence in a Collaborative de novo Meta-Analysis of European-Ancestry Cohorts

Peer reviewe