384 research outputs found

    Amerikkalainen rock-vintage -äänitetuotanto 50-luvulla : laitteet, soundit ja äänitystavat

    Get PDF
    Tavoitteeni on tutkia 50- ja 60-luvun äänityslaitteistoa, äänitystapoja ja soundia. Olen kerännyt aineistoni haastattelumetodilla ja haastatellut kahta suomalaista vintage-soundiin erikoistunutta tuottajaa ja äänittäjää, Didier Seliniä ja Tommi Vainikaista. Olen myös kerännyt aineistoa internetistä sekä videodokumenteista. Tutkimustuloksissani kerron vintage-äänitysmetodeista ja syvennyn vintage-äänittämiseen ja siihen kuuluvaan äänityskalustoon ja niiden kehittäjiin. Vanhojen laitteiden alkeellisuus ja vähäiset äänen prosessointi mahdollisuudet luovat vintage-äänitteisiin oman soundinsa. Opinnäytetyöni käsittelee regressiivisesti äänitetuotannon ja niihin liittyvien laitteiden vaikutusta 2000-luvun levytuotantoihin. Musiikin tuottaminen ja äänittäminen on kehittynyt 60-vuoden aikana merkittävästi ja koko levyn tekoprosessi on monimutkaistunut ja monisyisempi. Vintage-äänitteen ja 2000-luvun äänitteen suurin ero liittyy laitteiden ja sen myötä äänitys- sekä tuotantoprosessin kehittymiseen.My aim is to explore 50's and 60's style recording equipments, recording methods and sound. To collect the material I have interviewed two producers (Tommi Vainikainen and Didier Selin) who have specialized in vintage recording and producing. I have also collected some material from the internet and music documentaries. I will focus on vintage recording styles, vintage producing and the related equipment and the equipment developers. Old primitive recording equipments and low sound processing possibilities are creating a recognizable sound in the vintage records. My thesis deals with regressive record productions and their impact on related equipment in the 2000's record productions. Music producing and recording has advanced over the past sixty years and the whole album making process has become more complex. The greatest differences are related to equipment and recording and production process development

    Why Leaders Fail in Introducing Values-Based Leadership? An Elaboration of Feasible Steps, Challenges, and Suggestions for Practitioners

    Get PDF
    The recent debate on modernizing leadership and organizations has placed a strong emphasis on values and ethics. This article elaborates on the benefits and challenges in the integration of values into leadership actions, most notably in regards to appraisals of Values-Based Leadership (VBL). The article contributes to a more specified understanding of the interrelation of stages in the VBL and the pitfalls in each step. A key argument is that if the critical issues and challenges in the introduction of the VBL are not identified, this would lead to unintended consequences in organizations, such as insignificant value-statements, inappropriate use of values, and illegitimate leadership practice. Contrary to many developmental suggestions of more virtuous and ethical or values-based leadership qualities, this article proposes leadership actions for leaders to undertake an effective, sound, and sustainablevalues-based leadership practices.© 2012 The author(s). Published by Canadian Center of Science and Education (CCSE). This work is licensed under a Creative Commons Attribution 4.0 License (https://creativecommons.org/licenses/by/4.0/).fi=vertaisarvioitu|en=peerReviewed

    Pesäpallon A-juniorimitalistien urakehitys ennen ja jälkeen ikärajamuutoksen

    Get PDF
    Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää pesäpallon ikärajamuutoksen yhteyttä poikien superpesiksen vuosien 2000–2007 mitalipelaajien uran kehittymiseen juniori-vuosien jälkeen miesten sarjoissa. Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Suomen Pesäpalloliiton kanssa tulevien sarja-järjestelmäpäätösten tueksi. Tutkimuksen taustaksi kerättiin tiedot pelaajista Suomen Pesäpalloliiton tulospalvelun tietokannasta touko-kesäkuussa 2010. Taustatyössä tutkittiin pelaajien uran kehittymistä A-juniorimitalista eteenpäin kolmen vuoden ajan. Tutkimuksessa tutkittiin 254 pelaajan uran kehittymistä miesten kolmella ylimmällä sarjatasolla kolmen vuoden ajalta poikien superpesiksen jälkeen. Urakehityksiä verrattiin ikärajamuutoksen molemmin puolin. Tutkimuksesta selvisi, että ennen ikärajamuutosta mitalin saaneet pelaajat nousivat korkeammalle tasolle kautta aikaisemmin kuin muutoksen jälkeen mitalin saaneet pelaajat. Lisäksi ennen ikärajamuutosta pelanneet pelaajat ovat vuoden nuorempia siirtyessään miesten sarjoihin. Pelaajien määrään miesten Superpesiksessä muutos ei vaikuttanut. Tutkimuksessa kysyttiin pelaajilta, mikä on heidän mielipide A-poikien nykyisestä ikärajasta. Tutkimuksessa tutkittiin myös syitä pelaajauran jatkamiseen tai pelaajauran loppumiseen juniori-iän jälkeen. Tutkimuksessa selvitettiin edellä mainittujen lisäksi lopettaneiden pelaajien suhdetta pesäpalloon nyt ja tulevaisuudessa. Kysely toteutettiin kyselylomakkeella kesä-elokuun 2010 aikana. Kysely suunnattiin sekä pelaajauransa lopettaneille että uraansa vielä jatkaville pelaajille Internet-kyselynä. Kyselyyn vastasi yhteensä 60 pelaajaa, joista 40 oli vielä pelaavia ja 20 lopettaneita pelaajia. Vuosina 2000-2007 poikien superpesiksessä mitalin saaneista pelaajista valtaosan mielestä nykyinen A-junioreiden ikäraja on hyvä. Pelaajauraa jatketaan ensisijaisesti kiinnostuksesta lajia kohtaan. Myös menestysmahdollisuus motivoi pelaajia jatkamaan pelaajauraansa enemmän kuin pelaajapalkkiot. Pelaajat lopettavat pelaajauransa useimmiten opiskelusta tai työstä johtuvan ajanpuutteen vuoksi. Harjoittelun määrän lisääntymisellä ei ole vaikutusta pelaajien lopettamiseen juniori-iän jälkeen. Lopettaneista pelaajista suurin osa haluaisi jatkaa pesäpallon parissa jossain muussa roolissa kuin aktiivipelaajana.This thesis was about under 21 year old Finnish baseball players and their career development after the junior years. The Finnish Baseball Federation made a change of age in the oldest age group of boys. The Finnish Baseball Federation raised the age from 20 to 21. This thesis dealt with the 2000-2007 players who won a medal in those years. The purpose of this thesis was to compare the development of the players’ careers before and after the change in the age category. The study investigated 254 players’ career development in three of the highest men’s series during three years after the junior years. Career development was compared before and after the age change was made. The study showed that players who played before the age change were able to play at men’s highest level quicker than players who played after the change. The players who played before the change were also younger when they reached the top level. This thesis also inquired the players’ opinions on the ideal age limit for the oldest age group for the boys’ series. The thesis also clarified how the training changed in men’s series compared to junior teams. A questionnaire was distributed to medal players in the summer of 2010. A total 60 players, including 40 active players and 20 former players responded to the questionmaire. All players were reached through an e-mail and Facebook group organised for the thesis. The players keep on playing Finnish Baseball because they love the game rather than because of money. Also the possibility of success is a big reason why players continue their careers. Players quit their careers because of lack of time. The biggest reasons for stopping playing were studying and working careers. The training did not influence the decision to quit playing. The players who have stopped their careers would like to keep on playing Finnish Baseball at lower levels as amateur players. They would also wish to be part of the baseball community in some other role. According to the players who had won a medal in the years 2000-2007, the age limit for the oldest boys’ series is suitable nowadays. Based on the results of the study the age limit should be decreased back to 20 years of age

    ISO 22000 -standardin mukaisen elintarviketurvallisuuden hallintajärjestelmän rakentaminen leipomoon

    Get PDF
    Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli suunnitella toimiva elintarviketurvallisuuden hallintajärjestelmä leipomoon. Järjestelmä rakennettiin vastaamaan standardin ISO 22000 vaatimuksia ja se tullaan sertifioimaan vuoden 2016 aikana. Valittu standardi keskittyy elintarviketurvallisuuden hallintaan, ja se on tehokas apuväline tuotannon hyvien toimintatapojen ja elintarvikkeiden hygieenisen käsittelyn ohjaamiseen ja tarkkailuun. Kiristyvillä markkinoilla sertifikaatti toimii todistuksena turvallisista tuotteista ja näin ollen aukaisee ovia myös kansainvälisille markkinoille. Työ toteutettiin tiiviissä yhteistyössä sen tilanneen yrityksen kanssa. Tuotantoprosesseihin ja olemassa olevaan kirjalliseen aineistoon tutustuttiin perusteellisesti, jotta saatiin selville parannusta ja päivitystä vaativat kohteet. Lisäksi luotiin uusia dokumentoinnin toimintatapoja standardin vaatimusten mukaisesti. Työn kirjallisessa osassa käsitellään laatua ja laadunhallintaa käsitteenä, esitellään elintarviketurvallisuuden standardeja sekä käydään läpi aiheeseen liittyvää lainsäädäntöä. Pakettiin on koottu teoriatiedon lisäksi käytännönläheisiä vinkkejä, joita muut, erityisesti leipomoalan yritykset, voivat jatkossa hyödyntää. Yksityis-kohtaista tietoa yrityksestä tai sen toiminnoista ei julkaista liiketaloudellisen turval-lisuuden vuoksi.The purpose of this thesis was to plan and implement a fully functional food safe-ty management system for a bakery. The management system was built in com-pliance with the standard ISO 22000 and will be certified during year 2016. The standard focuses on food safety management, and is an efficient tool for the managing and monitoring of good production practises and hygienic processing of foods. A certified food safety management system is proof of safe products and can open doors to international markets. The work was carried out in tight co-operation with the client company. A thor-ough review of the material and production processes of the company was con-ducted to find out targets that needed improvement or updating. Accordingly, new methods for documentation and processes were created. This thesis discusses quality and quality management as a concept, introduces different food safety standards and gives a compact information package about the legislation concerning food and food safety. In addition to theory, the thesis has also practical tips for bakeries interested in food safety management systems

    Tutkimus sosionomi (ylempi AMK) -tutkinnon suorittaneiden koulutus- ja työmarkkina-asemasta

    Get PDF
    Osallistumme tutkimuksellamme ylempien ammattikorkeakoulututkintojen koulutus- ja työmarkkina-asemasta ajankohtaiseen keskusteluun sosiaalialan koulutuksen osaamisen tuottamasta työnjaosta alan tehtävärakenteessa. Työnjakojen toimiva määrittely on tarpeen alan lainsäädännön ja palvelurakenteen uudistuessa. Sekä uusi sosiaalihuoltolaki (2014) että sosiaalialan ammatillisen toiminnan vastuita täsmentävä ammattihenkilölaki (2015) asettavat uusia, aikaisempaa suurempia vaatimuksia alan palveluille ja samalla niissä tarvittavalle osaamiselle. Lisäksi tulossa oleva sote-uudistus merkitsee koko sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän merkittävää muutosta, jossa erityisesti sosiaalialan on asemoiduttava uudella, entistä selkeämmällä tavalla. Uudistuvassa palvelurakenteessa tavoite tulisi suunnata toimintojen kehittämiseen, uusiin toimintatapoihin ja muuttuviin ammatillisiin tehtäviin, jotka rakentuvat uudenlaisille osaamisen painopisteille, työnjaoille ja tehtävärakenteille sekä kasvavalle yhteistyölle. Kysymys on samalla uudistuvan sosiaalialan palvelurakenteen luomisesta, sosiaalisen toiminta-alueen profiloitumisesta ja sen osaamisen vahvistamisesta. Toivomme tutkimuksellamme olevan käyttöarvoa sosiaalialan toimijoiden keskuudessa heidän pohtiessaan sosiaalisen paikkaa ja markkina-arvoa suomalaisessa hyvinvointipalvelujärjestelmässä. Julkaisumme Tutkimus sosionomi (ylempi AMK) -tutkinnon suorittaneiden koulutus- ja työmarkkina-asemasta on Sociopolis-tutkimuksia 1. Se on Lapin ammattikorkeakoulun, Lapin yliopiston ja Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Posken Sociopolis -yhteistyörakenteen ensimmäinen tutkimusjulkaisu. Sociopolis on Lapin korkeakoulukonsernin osaamiskeskittymä, joka tekee yhteistyötä sosiaalialan korkeakoulujen, osaamiskeskuksen, käytännön toimijoiden ja asiakkaiden kanssa. Sociopolis palvelee sosiaalialan ammattilaisia ja opiskelijoita, jotta alan koulutus ja tiedontuotanto vahvistuvat ja tutkittu tieto sosiaalityön ilmiöistä, asiakkaista, menetelmistä ja vaikuttavuudesta lisääntyy. Pohjoisimpana Suomessa voi opiskella Lapissa sosiaalialaa ylemmällä korkeakoulututkintotasolla sekä yliopistossa että ammattikorkeakoulussa. Sosiaalityötä on voinut opiskella yliopistossa vuodesta 1982 alkaen. Sosionomi (ylempi AMK) -tutkintoa on voinut suorittaa ammattikorkeakoulussa tammikuusta 2003 alkaen – viimeisin eli 8. vuosikurssi aloitti opiskelunsa syksyllä 2015

    Tietopalvelun tulkintarepertuaarit ja kirjastonhoitajan roolit

    Get PDF
    Summary: The interpretative repertoires of the information service and the librarians• role

    Sosionomi (ylempi AMK) -tutkinnon suorittaneiden paikka ja osaaminen muuttuvilla työmarkkinoilla

    Get PDF
    Tämä artikkeli on ensimmäinen raportointi kesäkuussa 2018 neljässä ammattikorkeakoulussa[1] toteutetusta Webropol-kyselystä, jossa selvitettiin sosionomi (ylempi AMK) -tutkinnon suorittaneiden sijoittumista työmarkkinoille, heidän arvioitaan sosiaalialalla tarvittavien kvalifikaatioiden tärkeydestä sekä työllistymisvisioistaan 2010-luvun soten aikakaudella. Artikkeli on myös esimerkki sosiaalialan AMK-verkoston jäsenten verkostoitumiskvalifikaatioista sekä onnekkaista yhteensattumista

    Turvallisuusviestinnän vaikuttavuuden arviointi

    Get PDF
    Pelastustoimen ennalta ehkäisevän työn tavoitteena on valtakunnallisesti vähentää tulipalojen määrää ja niistä aiheutuvia kustannuksia sekä palokuolemia. Tällä hetkellä turvallisuusviestintätyön vaikuttavuuden arviointi perustuu määrällisiin tavoitteisiin, joita voidaan tarkastella pelkästään pelastuslaitosten järjestämien tapahtumien osallistujamäärien perusteella. Vaikuttavuutta ei tarkastella kansalaisten toiminnallisten ja tiedollisten mahdollisuuksien parantumisena. Turvallisuusviestintätyön vaikuttavuuden tarkastelulle ei tällä hetkellä ole olemassa selvää mallia tai mittaria. Tämän työn tarkoituksena oli selvittää, onko pelastuslaitoksen suorittamalla turvallisuusviestintyöllä vaikuttavuutta. Työ pyrki myös tarjoamaan erilaisia keinoja turvallisuusviestinnän tavoitteiden luomiseen ja täten vaikuttavuuden parantamiseen. Opinnäytetyö perustui kvantitatiiviseen tutkimukseen, joka suoritettiin vuoden 2012 aikana yläkoululla Etelä-Pohjanmaalla. Yläkoululla järjestettiin yhdessä muiden viranomaisten kanssa turvallisuustapahtuma, jonka vaikuttavuutta tutkittiin. Tutkimuksessa tuloksia vertailtiin niin luokka-asteiden välillä kuin ennen tapahtumaa ja tapahtuman jälkeen tehdyillä kyselyillä. Kysely oli jaettu asenteita ja käsityksiä sekä tietoja ja taitoja mittaaviin osioihin. Opinnäytetyön perusteella voidaan todeta, että messutyylisesti suurena yleisötapahtumana järjestetyllä turvallisuusviestinnällä ei ole vaikuttavuutta oppilaiden tiedollisen ja taidollisen potentiaalin tai asenteiden muuttumiseen. Tämän vuoksi on pohdittava tarkemmin, minkälaista turvallisuusviestintää pelastuslaitokset tarjoavat omalla alueellaan. Turvallisuusviestintää suunniteltaessa tulisi tavoitteiden asettelua parantaa. Tavoitteet tulisi jakaa pienempiin helpommin saavutettaviin osiin, jolloin vaikuttavuuden mittaaminen olisi helpompaa ja realistisempia tuloksia saadaan myös lyhyen ajan kuluessa.The aim of the national public safety communication is to reduce the amount of fires and costs created by the measures taken, but also to reduce the amount of fire deaths in Finland. At the moment there is not any appropriate indicator or a model to measure the effectiveness of public safety communication. The effec-tiveness is not examined as an improvement of citizens' capability to act in an ac-cident situation or as a better knowledge of the matter, but as a quantatity of peo-ple attending in the events organized by the fire and rescue services departments. The aim of this final project was to examine whether the public safety communi-cation work is effective. The final project aims to provide different measures to create new objectives and therefore, to increase the effectiveness. The final pro-ject is based on quantitative research which was conducted in the lower secondary school in Southern Ostrobothnia, Finland, in the spring of 2012. The rescue ser-vices department in the area took part in a safety event which was organised at the school with other authorities. The pupils answered to questionnaries which were divided into two parts. The first part examined their attitudes and perceptions against fire and rescue safety, and the second part examined their knowledge about safety measures. The results were compared between different age groups, but also between the groups answering before and after the event. Based upon this final project it can be stated that a safety event targeted to big masses does not have an effect on people's knowledge, attitudes or perceptions about fire safety. Therefore, each rescue services department must plan their sup-ply of public safety communication more closely and furthermore, the objectives of the fire prevention work. The objectives should be divided into smaller sections which are more easily reached and moreover, their effectiveness can be measured better. With better objectives the results of the fire prevention work could be more easily seen in short-ter
    corecore