Exploring the link between farmers’ entrepreneurial identities and work wellbeing

Pressure on farmers to behave more ‘entrepreneurial’ is increasing. Psychological and social science research therefore has examined what characterises farmers identifying as entrepreneurs. A previous study in Finland suggested that farmers' self-identities may conflict with the public paradigm describing farmers as entrepreneurs instead of food providers. Different expectations towards farming may cause identity issues and decrease work wellbeing. The present study examines the relationship of work wellbeing and entrepreneurial identification. Utilizing the Maslach Burnout Inventory and the theory of Entrepreneurial Identity, the results show that work wellbeing is higher for diversified farmers and rural business owners than for conventional farmers in Finland. Conventional farmers on the other hand experience higher rates of loss of personal control and self-efficacy, indicating that the political strategies for entrepreneurs, diversification and innovativeness, are not applicable to all farmer groups. Entrepreneurs aim for autonomy and personal control which generally may be limited in specialised, subsidy-dependent agricultural production systems. Identity formation processes and how farmers can gain more control over their businesses as well as the limitations of entrepreneurship in the momentary agricultural policy system, should be considered in upcoming policy strategies.Peer reviewe

Interactions and entrepreneurial agency; : a relational view of entrepreneurs’ control cognitions

Peer reviewe

Ohjaava työhönvalmennuspalvelu oppimisvaikeuksia omaaville nuorille : Kehittämishankkeen ulkoinen arviointi

Kehitysvammaliitto toteutti ulkoisen arvioinnin Kelan rahoittamasta Rinnekoti-säätiön kehittämishankkeesta ”Ohjaava työhönvalmennuspalvelu oppimisvaikeuksia omaaville nuorille”. Hankkeessa kehitettiin 3kk-työhönvalmennuspalvelu ja sitä kokeiltiin viidessä kurssissa, joihin osallistui 25 nuorta. Arviointitutkimuksen tarkoitus oli tuottaa tietoa sekä työhönvalmennuspalvelusta ja sen kokeilusta, että menetelmän sovellettavuudesta kehittämishankkeen päätyttyä. Arvioinnin tulokset voidaan jakaa toteutuksen arviointiin, kokemusten kuvaamiseen ja toimintamenetelmän arviointiin. Kehittämishanke toteutettiin pääsääntöisesti hankesuunnitelman mukaisesti ja hankkeelle asetetut keskeiset tavoitteet saavutettiin. Ainoa merkittävä poikkeama suunnitelmasta oli kursseille osallistujien lukumäärä, joka jäi huomattavasti pienemmäksi asetetusta tavoitteesta, 40 nuorta. Tämä kuvastaa kohderyhmään kuuluvien henkilöiden tunnistamisen ja palveluun ohjautumisen haasteellisuutta. Kursseille osallistuneet nuoret pitivät kurssia mielekkäänä ja hyödyllisenä sekä arvioivat siitä olevan hyötyä työnhaussa. Osalla kurssille osallistujista odotuksena saattoi olla, että kurssin kautta työllistyisi palkkatyöhön. Kuuden kuukauden jälkeen 11:sta kyselyyn vastanneesta kolme henkilöä oli työllistynyt. Sidosryhmien arviointien mukaan kehitetty palvelu on tarpeellinen ja toteuttamiskelpoinen sekä sovellettavissa huomattavasti laajemmalle asiakasryhmälle kuin mikä oli ollut hankkeen kohderyhmänä. Hyvänä pidettiin palveluun sisältyvää asiakkaan vahvuuksien ja tarpeiden kartoittamista. Sekä asiakkaiden ohjautuvuus palveluun että jatko-ohjautuminen kurssin päätyttyä nähtiin haasteellisena ja tässä arvioitiin tarvittavan verkostoitumista ja eri toimijoiden välistä yhteistyötä. Työhönvalmennuspalvelun vakiinnuttamisessa pysyväksi toiminnaksi olisikin erityistä huomiota kiinnitettävä nivelvaiheisiin: palveluun ohjautumiseen sekä palvelun jälkeiseen jatko-ohjautumiseen. Yksi luonteva vaihtoehto on, että kehitettyä työhönvalmennuspalvelua toteutettaisiin jatkossa joko osana ammatillisia opintoja tai heti niiden jälkeen.nonPeerReviewedVertaisarvioimato

Myönnetty, ei käytetty : Selvitys puhevammaisten tulkkauspalvelun haasteista ja mahdollisuuksista vuosina 2011–2014

Puhevammaisilla henkilöillä on ollut oikeus tulkkauspalveluun vuodesta 1994 lähtien. Kunnat vastasivat palvelun järjestämisestä ja kustannuksista 1.9.2010 saakka, jonka jälkeen järjestämis- ja kustannusvastuu on ollut Kelalla. Oikeus Kelan tulkkauspalveluun oli vuoden 2014 loppuun mennessä yhteensä 5 633 henkilöllä. Henkilöistä 1 689 oli puhevammaisia, joista vain noin 45 prosenttia käytti palvelua. Käyttöaste on ollut koko ajan merkittävästi alhaisempi kuin kuulovammaisilla ja kuulonäkövammaisilla asiakkailla. Palvelun alhainen käyttöaste herätti tarpeen selvittää, mistä tämä johtuu. Kela tilasi Kehitysvammaliitolta selvitystyön puhevammaisten henkilöiden tulkkauspalvelun käytöstä vuoden 2014 lopussa. Selvitystyö toteutettiin neljänä osakokonaisuutena, joiden tulokset nivottiin tähän julkaisuun. Puhevammaisten tulkkauspalvelun käyttöä tarkasteltiin Kelan rekisteritietojen, asiakasnäkökulman, tulkkinäkökulman sekä järjestönäkökulman valossa. Selvityksen toteutuksen tavoitteena oli luoda mahdollisimman monialainen näkemys palvelunkäyttöön vaikuttavista tekijöistä. Osakokonaisuuksista nousi esille useita eri tekijöitä, joiden nähtiin vaikuttavan palvelun käytön vähäisyyteen. Rekisteriaineiston analyysin tulokset osoittivat, että suurin vaikuttava tekijä palvelun käyttöön ovat tulkkiringit ja nimetyt tulkit. Niillä puhevammaisilla henkilöillä, joilla ei ole nimettyä tulkkia, on tulkkauspalvelun käyttö huomattavasti vähäisempää. Tulkkauspalvelun asiakkaiden näkökulman tarkastelussa havaittiin, että suurin syy käyttämättömyydelle oli se, että puhevammaisen henkilön tulkkaamisessa auttaa henkilön lähipiiri tai henkilökohtainen avustaja, jolloin koetaan, että tarvetta tulkille ei välttämättä ole. Tulkkien vastauksissa nousi esille keskeisenä syynä palvelun käyttämättömyyteen tulkkien tilaamisen vaikeus. Järjestöjen mukaan tulkkauspalvelun käytön vähäisyyteen liittyy puhevammaisen henkilön elinpiiriin ja sosiaaliseen verkostoon liittyviä tekijöitä. Ongelmia nimettiin olevan myös tulkkipalvelun käytössä, kuten esimerkiksi tulkin tilaamisessa sekä asiakkaiden yksilöllisiin tarpeisiin vastaamisessa. Keskeisinä Kelan tulkkauspalvelun kehittämiskohteina tulivat esiin riittävän isojen tulkkirinkien varmistaminen asiakkaille, tilausjärjestelmien monipuolistaminen sekä tulkin työn ja henkilökohtaisen avustajan työn yhdistämisen vaihtoehtojen selvittäminen

Kansainvälisiä esimerkkejä ja vertailu Suomeen

Vuonna 2010 Suomessa käynnistettiin kehitysvammaisten asumisen ohjelma (KEHAS-ohjelma), jonka tavoitteena on yksilöllinen asuminen sekä laitoksista että lapsuudenkodeista muuttaville kehitysvammaisille. Selvityksessä tarkastellaan Ruotsin, Skotlannin, Norjan, Tanskan, Hollannin ja Saksan asumispalvelujärjestelmiä ja niiden hyviä käytäntöjä. Lisäksi arvioidaan, miten Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) ja Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) rahoitusta käytetään kehitysvammaisten asumiseen. Yleisenä trendinä muissa maissa on yksilöllinen asuminen pitkälti tuetun asumisen ratkaisuina. Kyse on yksittäisistä asunnoista, joissa asukkaat asuvat tukipalveluiden avulla. Erityisesti henkilökohtaisen budjetoinnin käyttöönotto on mahdollistanut useissa maissa innovatiivisia tuetun asumisen ratkaisuja. ARAn investointiavustus kohdistuu tällä pääosin ryhmäkotimuotoiseen asumiseen. Monipuolisempia asumisratkaisuja tarvitaan. RAY:n tukiasuntojen hankinnoissa asukkaan tarpeet otetaan huomioon, mutta vuosittain hankittujen asuntojen määrä on melko pieni. Kehitysvammaisten asumisen kehittämiseksi suositellaan: 1. Kehitysvammaisten muutot ja asuminen suunnitellaan niin hyvin, ettei kriisitilanteita muodostu. 2. Henkilökohtaista apua hyödynnetään kehitysvammaisten asumisen tukemisessa, kuten päivittäisissä toiminnoissa selviytymisessä. 3. Henkilökohtaista budjetointia voidaan käyttää asumisessa, jolloin budjetin koko asetetaan asumistarpeen mukaisesti. 4. Asumisen laatusuositukset ulotetaan kattamaan kaikki asumiskohteet. Uusien asuntojen koko on vähintään 45–50 m². Uudet asunnot rakennetaan osaksi tavanomaista asuntokantaa. 5. Peruskorjaamalla asuntoja tuetaan vammaisten kiinnittymistä osaksi yhteisöä. Yksittäisten asuntojen käyttöä sekä omistus- että vuokra-asuntokannasta lisätään huomattavasti. Osa voi olla tukiasumista ja osa muodostaa uudentyyppisiä asuntoryhmiä tai korttelitason asumisratkaisuja. Myös omistus- ja osaomistusasuminen ovat mahdollisia ratkaisuja. 6. Ryhmämuotoisten kohteiden asuntojen enimmäismäärä on alle 10. Asunnon koko on vähintään 35 m² sisältäen keittiötilan ja kylpyhuoneen. Suosituksena on nykyistä suuremmat asuintilat ja pienemmät yhteis- ja henkilökunnan tilat

Mental symptoms among Finnish farm entrepreneurs

v2009o

Kansainvälisiä esimerkkejä ja vertailu Suomeen

Vuonna 2010 Suomessa käynnistettiin kehitysvammaisten asumisen ohjelma (KEHAS-ohjelma), jonka tavoitteena on yksilöllinen asuminen sekä laitoksista että lapsuudenkodeista muuttaville kehitysvammaisille. Selvityksessä tarkastellaan Ruotsin, Skotlannin, Norjan, Tanskan, Hollannin ja Saksan asumispalvelujärjestelmiä ja niiden hyviä käytäntöjä. Lisäksi arvioidaan, miten Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) ja Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) rahoitusta käytetään kehitysvammaisten asumiseen. Yleisenä trendinä muissa maissa on yksilöllinen asuminen pitkälti tuetun asumisen ratkaisuina. Kyse on yksittäisistä asunnoista, joissa asukkaat asuvat tukipalveluiden avulla. Erityisesti henkilökohtaisen budjetoinnin käyttöönotto on mahdollistanut useissa maissa innovatiivisia tuetun asumisen ratkaisuja. ARAn investointiavustus kohdistuu tällä pääosin ryhmäkotimuotoiseen asumiseen. Monipuolisempia asumisratkaisuja tarvitaan. RAY:n tukiasuntojen hankinnoissa asukkaan tarpeet otetaan huomioon, mutta vuosittain hankittujen asuntojen määrä on melko pieni. Kehitysvammaisten asumisen kehittämiseksi suositellaan: 1. Kehitysvammaisten muutot ja asuminen suunnitellaan niin hyvin, ettei kriisitilanteita muodostu. 2. Henkilökohtaista apua hyödynnetään kehitysvammaisten asumisen tukemisessa, kuten päivittäisissä toiminnoissa selviytymisessä. 3. Henkilökohtaista budjetointia voidaan käyttää asumisessa, jolloin budjetin koko asetetaan asumistarpeen mukaisesti. 4. Asumisen laatusuositukset ulotetaan kattamaan kaikki asumiskohteet. Uusien asuntojen koko on vähintään 45–50 m². Uudet asunnot rakennetaan osaksi tavanomaista asuntokantaa. 5. Peruskorjaamalla asuntoja tuetaan vammaisten kiinnittymistä osaksi yhteisöä. Yksittäisten asuntojen käyttöä sekä omistus- että vuokra-asuntokannasta lisätään huomattavasti. Osa voi olla tukiasumista ja osa muodostaa uudentyyppisiä asuntoryhmiä tai korttelitason asumisratkaisuja. Myös omistus- ja osaomistusasuminen ovat mahdollisia ratkaisuja. 6. Ryhmämuotoisten kohteiden asuntojen enimmäismäärä on alle 10. Asunnon koko on vähintään 35 m² sisältäen keittiötilan ja kylpyhuoneen. Suosituksena on nykyistä suuremmat asuintilat ja pienemmät yhteis- ja henkilökunnan tilat

Entrepreneurs and producers : identities of Finnish farmers in 2001 and 2006

The farmers' role within the EU has recently been under reconstruction: in addition to primary agricultural production farmers should fulfil multiple functions such as maintaining the rural landscape, conserving nature and providing services. One essential feature of this new role is the demand for entrepreneurship. Farmers should be capable of competing in the worldwide, global agricultural market. They are also encouraged to diversify into business activities beyond agriculture. How do farmers see themselves in this situation? Is their self-perception compatible with this new reconstruction of the farming economy and the farmers' role? Research, thus far, seems to indicate that traditional or production oriented identities are still dominant among farmers. But there is also some evidence that new identities, such as the entrepreneurial identity, are emerging. In our study we are especially interested in how Finnish farmers have met the demand for adapting to the role of an entrepreneur. We approach the issue of the farmers' changing role from a social psychological perspective by utilizing the concept of identity. Our empirical evidence comes from two nation-wide postal questionnaire data sets, both containing samples from three subgroups: conventional farmers focusing solely on primary agricultural production, diversified farmers who also had other business besides agricultural production, and rural non-agricultural small-scale businesses. The results show that Finnish farmers do not experience entrepreneur as something distant from themselves and as not fitting in with their world of ideas, as the work of some researchers would depict. Instead, the majority of Finnish farmers, especially diversified farmers, conceive of themselves both as entrepreneurs and as producers.v2010o

Viljelijöiden yrittäjäidentiteetti

vo