The Finnish Archipelago Coast from AD 500 to 1550 - a Zone of Interaction

New archaeological, historical, paleoecological and onomastic evidence indicates Iron Age settlement on the archipelago coast of Uusimaa, a region which tradiationally has been perceived as desolated during the Iron Age. This view, which has pertained to large parts of the archipelago coast, can be tracked back to the early period on field arhcaeology, when an initial conception of the archipelago as an unsettled and insignificant territory took form.Over time, the idea has been rendered possible by the unbalance between the archaeological evidence and the written sources, the predominant trend of archaeology towards the mainland (the terrestical paradigm), and the history culture of wilderness. Wilderness was an important platform for the nationalistic constructions of early Finnishness. The thesis about the Iron Age archipelago as an untouched no-man's land was a history politically convenient tacit agreement between the Finnish- and the Swedish-minded scholars. It can be seen as a part of the post-war demand for a common view of history.A geographical model of the present-day archaeological, historical and palaeoecological evidence of the arhcipelago coast is suggested

Poincarén epäyhtälöstä

Tutkielmassa käsitellään klassisen Poincarén epäyhtälön voimassaoloa euklidisen avaruuden rajoitetuissa alueissa. Epäyhtälön toteutuminen riippuu paitsi integrointialueesta D myös eksponentista p. Oleellista on, että epäyhtälössä esiintyvä vakio ei ole riippuvainen integroitavasta funktiosta. Epäyhtälössä esiintyy lisäksi funktion u integraalikeskiarvo yli alueen D. Työssä käsiteltävät alueet ovat rajoitettuja sekä funktiot Lebesgue-integroituvia näissä alueissa. Luvussa 3 todistetaan Poincarén epäyhtälön voimassaolo konvekseissa alueissa eksponentilla 1 1 ollessa kyllin pieni. Epäyhtälöä tutkitaan ja esitetyt tulokset ovat voimassa Sobolev avaruuksien funktioilla, vaikka tässä työssä tarkastellaan kerran jatkuvasti derivoituvia funktioita. Epäyhtälöllä on lukuisia sovelluksia osittaisdifferentiaaliyhtälöiden teoriassa

Kertatäyttöiset nautakasvattamot – kasvatusmenetelmän mallinnus ja kokeilu

Eläinyksikön kertatäyttöisyys, toiselta nimeltään eräkasvatus, englanniksi ”all in – all out”, on tunnetuintapa ehkäistä tarttuvia tauteja. Tartuntaketju katkaistaan aina kasvatuserien välillä. Erilliset osastotehkäisevät tartunnan leviämistä myös yksikön sisällä, millä on merkitystä etenkin silloin, kun on kysesaneeraustoimenpiteitä vaativista tartunnoista (esim. salmonella, pälvisilsa). Suuria eläinyksikköjä onkäytännön syistä mahdotonta saada kokonaan tyhjiksi yhdellä kerralla, jonka vuoksi menetelmän toteutustapanaon yleensä osastoittainen kertatäyttöisyys. Kussakin kasvatusosastossa on oma ilmanvaihto.Kasvatusosasto tyhjennetään, pestään ja desinfioidaan kasvatuserien välillä.Osastoittaiseen kertatäyttöisyyteen perustuvaa kasvatustapaa voidaan kutsua myös eräkasvatukseksi.Kertatäyttöisyys on tuttu menetelmä sianlihan- ja siipikarjanlihan tuotannossa. Naudanlihantuotannossasitä ei kuitenkaan ole meillä vielä systemaattisesti kokeiltu, koska tuotantoyksiköt ovat olleetpieniä ja kertatäyttöisyyden käyttöönotto edellyttää huomattavaa toimintatapojen uudistamista.Tuotantotilojen täyttöasteen pitäminen korkeana on vaativampaa kuin jatkuvatäyttöisissä kasvattamoissa.Eläimiä lähtee myyntiin enemmän kerrallaan, mutta aiempaa harvemmin, jonka vuoksimyös teurastilien väli harvenee. Toisaalta kertatäyttöisyyden avulla on mahdollista rytmittää navettatyötäparemmin.Teurastamo odottaa kertatäyttöisyyden parantavan tuotantomäärien ennustustarkkuutta ja vähentävänteuraskuljetuksen kustannuksia, kun teurasauto saadaan täyteen yhdeltä tilalta. Samalla myöspysähdysten määrä ja eläinten kuljetusaika teurastamolle lyhenee, joka vähentää eläinten kokemaastressiä. Kuljetuksissa suurin stressi aiheutuu pysähdyksistä, uusien eläinten sekoittamisesta entistenjoukkoon ja liikkeelle lähdöstä.Ternivasikoina muodostettu eläinryhmä säilyy kertatäyttöisyydessä samana koko kasvatusajan.Eläinten siirrot ja sekoitukset uusiin ryhmiin vähentyvät. Eläinten stressaantuminen ja alttius sairastumisellevähenee. Mahdollisuus pysyä tutussa laumassa vähentää tappeluita ja parantaa mahdollisuuksiatoteuttaa lajinmukaisia käyttäytymismalleja. Noin puolivuotiaat vasikat tuodaan tyhjään kasvattamoonja kasvatetaan teuraskypsiksi. Kasvattamon tyhjennyttyä kokonaan, se pestään, desinfioidaan jaannetaan kuivua ennen kuin uusi kasvatuserä otetaan sisään. Kertatäyttöisyys voidaan toteuttaa kokokasvattamossa tai osastoittain. Vasikat kasvatetaan kertatäyttöisissä vasikkakasvattamoissa noin 5 – 6kuukauden ikään saakka. Sen jälkeen ne siirretään kertatäyttöisiin loppukasvattamoihin ryhmiä rikkomatta.Osastoittainen kertatäyttöisyys sisältyy kolmivaihekasvatuksen alkuperäiseen toimintamalliin.Alkuperäiset toimintafilosofiat eivät ole vielä siirtyneet käytäntöön, mutta kolmivaihekasvatuksenvasikkakasvattamoiden yleistyminen on luonut hyvät edellytykset kertatäyttöisten lihanautakasvattamoidensynnylle. Uuden toimintatavan omaksuminen tuo silti aina mukanaan uusia asioita, joita onharkittava ennen aloittamista. Jos kasvattamosta lähtee teuraita vain kerran vuodessa, kertatäyttöisyyteensiirryttäessä ensimmäistä teurastiliä joutuu odottamaan pidempään.Vasikoiden saatavuus voi vaihdella vuodenajan ja markkinatilanteen mukaan. Markkinahäiriöriskivoidaan minimoida sopimustuotannon keinoin. Samalla teurastamot pystyvät entistä paremminennustamaan teuraaksi tuloa ja sitä kautta täsmentämään lihaohjausta

Suomalaiset lämpimät makuuparsipihatot lehmän ja hoitajan näkökulmasta

Lämpimiä makuuparsipihattoja koskevat tutkimukset ovat kahden hankkeen, ”Lypsykarjarakennustentoiminnalliset vaihtoehdot” ja ”Eläinterveydenhuollon kehittämishanke Pohjois-Savossa” (ELKE)yhteystyössä 2004–2006 toteuttama kuusiosainen tutkimussarja, jonka osia ovat: 1) Lypsykarjarakennustentoiminnalliset vaihtoehdot, 2) Navetan rakenteellisten ratkaisujen yhteys lehmien terveyteenlämpimissä makuuparsipihatoissa, 3) Hyvinvointi-indeksit pihattonavetoiden arvioinnissa: indeksienvalidointi ja kehittäminen, 4) Vasikoiden fysikaaliset ympäristöolosuhteet lypsykarjapihatoissa, 5)Lehmien syöntikäyttäytyminen ja sen yhteys navetan rakenteellisiin ratkaisuihin, ja 6) Lehmien syöntikäyttäytyminenja sen yhteys navetan rakenteellisiin ratkaisuihin. Tutkimusten toteuttajatahoina ovatMTT/Vakola, Työtehoseura, Valio, Helsingin yliopiston eläinlääketieteellinen tiedekunta, Savoniaammattikorkeakoulu,ja Kuopion yliopiston soveltavan biotekniikan instituutti

Vandring genom nordiskt kulturlandskap

Vandring genom nordiskt kulturlandskap Innehållsförteckning – Inledaren: En vandring genom ett nordiskt kulturlandskap av Pia Prost – Skärgårdshavet i ett nötskal – En samutgivning med Nordiska Kulturlandskapsförbundet av Bjørn Petersen – Skärgårdens berggrundsgeologi av Olav Eklund – Skärgårdshavets arkeologi av Tapani Tuovinen – Den historiska bosättningen i skärgården av Andreas Granberg – Skärgårdshavets rekord i tvillingar av Pia Prost – Minnen av ofärdstider i Korpo av Marcus Lepola – Kustbornas materiella arv under 200 år av Niklas Huldén – Skärgårdshavets nationalpark av Nina Söderlund – Magdalenas och Mats kor vårdar biosfärområdets kulturlandskap av Pia – Prost – Skärgården i full blom av Cecilia Lundberg och Olof Rönnberg – Regler för byggande i skärgården av Aaro Söderlund – Brist på hyresbostäder i skärgården av Annastina Sarlin – S:t Olofs sjöled av Nina Söderlund – Vandrarens sju ledord av Christian Pleijel – Plastfri skärgård och utställningen Plast i havet av Pia Prost – Framtidsspaning i Ålands skärgård av Simon Holmström – Skärinytt – Sista bilde

Fiskaren och fisken

Fiskaren och fisken Innehållsförteckning – Inledaren: Ett försvinnande kulturarv av Pia Prost – Välmående skärgård tack vare strömmingen av Anne Bergström – Vinternotdragningen – sörjd, saknad av Nina Söderlund – Nationella och internationella bestämmelser kring fiske av Kaj Mattsson – 130 år av fiskerirådgivning av Malin Lönnroth – Sista Sibbofiskaren satsar på förädling av Thure Malmberg – Fisket i Skärgårdshavet i konstant förändring av Pekka Salmi, Kristina Svels och Jari Setälä – Ett arbetsliv i fiskenäringens tjänst – Kari Ranta-aho går i pension av Pia Prost – Inhemskt fiskfoder bra för både fiskerinäringen och havet av Pia Prost – Vasa fick sitt Fiskets hus av Guy Svanbäck – Förlorar vi en primärnäring? av Kaj Mattsson – Konkurrens om fisken – människa, säl och skarv av Sture Hansson – Allt hänger på en god fiskeförvaltning av Cecilia Lundberg – Aktuell fiskforskning vid Åbo Akademi av Martin Snickars och Tom Wiklund – Historiska hamnplatser och fiskelägen kartläggs av Tapani Tuovinen och Riikka Tevali – Gråsälen är kustfiskets gissel av Mia Henriksson – Hur uppfattar fiskarna sin omvärld? av Marina Saanila Bokhörnan: – Gäddan, Nordens krokodil av Nalle Valtiala – Ålevangeliet: berättelsen om världens mest gåtfulla fisk av Cecilia Lundberg – Är Åland skärgårdssamhällenas paradis? av John Wrede – Skärgården diskuterade FN:s hållbarhetsmål av Pia Prost – Skärinytt – Sista bilde

Teolliset ja varhaisteolliset arkeologiset kohteet Metsähallituksen inventoinneissa

Teollisuuden arkeologisten jäännösten luonne ja jakauma on paljolti yhteydessä siihen, miten pääomavaltaisia tuotannontekijöitä (varhais)teollisuuteen katsotaan kuuluvan. Tässä tarkastellaan teollista perintöä sen rajauksen perusteella, joka sisältyy Arkeologisen kulttuuriperinnön oppaaseen. Metsähallituksen mailla on tämänhetkisen arkeologisen inventoinnin tilannekuvan perusteella 808 mainitun rajauksen mukaista arkeologista kohdetta. Niihin kuuluu Kirjakkalan (1686) ja Kurimon (1854) ruukkien lisäksi mm. satoja hiilimiiluja ja niiden komplekseja, Lapin kultaryntäyksen keskeisiä paikkoja ja Vimpelin Huosianmaankallion kalkkiuunit. Lauhanvuoren kansallispuiston kankailla olevat jäljet hiekkakiven kaivuusta indikoivat 1800-luvun myllynkivikäsiteollisuuden merkitystä. Valtiollisen kaivostoiminnan jäännösten dokumentointi Raaseporin Jussarön rautalouhoksessa (1834−1861) toi esiin aineelliset todisteet vankityön epäinhimillisistä olosuhteista

The Burial Cairns and the Landscape in the Archipelago of Åboland, SW Finland, in the Bronze Age and the Iron Age

Abstract Mortuary rituals express and cope with disorder brought about by a member's death in the community. The autonomous connection of the deceased with the community is disrupted through mortuary rituals. In many cultures the subsequent contacts with the realm of the dead are maintained in formalized practices, sometimes including or referring to objects or patterns that can be traced in the archaeological record. In this study it is asked, if the Bronze Age and Iron Age burial cairns (1200 BC - AD 1000) in the SW archipelago of Finland might be interpreted as monuments establishing a link between the landscape and the religious context of symbolic meanings, thus making it meaningful to examine the spatial references of grave sites. The field studies include excavations, surveys, boulder analyses, and weathering studies. The number of cairns in the area is 444. Examination of samples of boulders suggested that the stones were usually collected from the adjacent terrain. The Schmidt hammer technique was applied to measure the weathering differences between basal and lateral surfaces, and possible secondary interference. The chronology of the archipelago cairns is based on previous studies related to general chronological characteristics and datings of archipelago graves. Using discriminant analysis, the size of the cairn, the convexity of the surface at the grave site, and the topography of the terrain were identified as the variables most related to the differences between Group P, having a Bronze Age character (147 cairns), from Group R of Iron Age character (218 cairns). Two models representing the shorelines of 500 BC and AD 1000 were reconstructed using a digital elevation model (DEM). Monte Carlo-testing was applied when the visible areas around grave sites were compared to reference sets in four subareas. The grave sites in Group P were often directed towards the land, whereas the grave sites in Group R were typically directed towards the sea. The difference might be related to differences in subsistence strategies. The cairns represented a conservative burial custom that belonged to local communities in maritime and northern areas, as opposed to the southern agricultural environments.Tiivistelmä Vainajan omaehtoinen yhteys elävien yhteisöön katkeaa vasta yhteisöllisen kuolemanrituaalin lopullisesti päätyttyä. Monissa kulttuureissa kuolemanrituaalin jälkeiset yhteydet vainajaan kiteytyvät muodollisiksi käytännöiksi, jotka voivat tulla arkeologisesti näkyviin aineellisissa jäännöksissä tai luonnonmaiseman paikkojen, tilojen ja elementtien suhteissa. Työssä tarkastellaan, ovatko Turunmaan saariston pronssikauden ja rautakauden hautarauniot (1200 e.Kr. - 1000 j.Kr.) tulkittavissa monumenteiksi, jotka yhdistivät maiseman symbolisten merkitysten uskomukselliseen kontekstiin. Kenttätutkimuksiin kuuluu kaivauksia, inventointi, lohkaretutkimuksia ja rapautumismittauksia. Hautoja on 444. Lohkaretutkimukset osoittivat kivien tulleen kerätyiksi hautapaikkojen läheisyydestä. Tapaustutkielmissa kiveyksen basaali- ja lateraalipintojen välistä rapautumiseroa ja sekundaarisia vaurioita tutkittiin kimmovasaramittauksin. Hautaraunioiden kronologia perustuu aikaisempiin tutkimuksiin kronologisista tunnusmerkeistä sekä saariston ajoitettuihin hautoihin. Erotteluanalyysissa kiveyksen laajuus, hautapaikan maanpinnan kuperuus ja hautapaikan suhde ympäröiviin huippuihin osoittautuivat muuttujiksi, jotka selvimmin jakavat aineiston pronssikauden tyypin P-ryhmään (147 hautaa) ja rautakauden tyypin R-ryhmään (218 hautaa). Numeerisesta korkeusmallista laskettiin kaksi maastomallia, jotka vastaavat rannansiirtymisen kehitysvaihetta 500 e.Kr. (P-ryhmä) ja 1000 j.Kr. (R-ryhmä). Hautapaikoilta näkyvissä olleita alueita verrattiin satunnaisesti valittuihin verrokkipaikkoihin Monte Carlo -testauksen avulla. Merkittävin ero oli, että P-ryhmän hautapaikat olivat tyypillisesti suuntautuneet merta ja R-ryhmän hautapaikat maata kohti. Ero liittynee toimeentuloon latautuneisiin odotuksiin ja epävarmuuksiin. Hautarauniot merkitsevät konservatiivista hautaustapaa, joka kuului enemmän mereisten ja pohjoisten paikallisyhteisöjen kuin agraarisen ja eteläisen asutuksen piiriin

Identification of predatory mites by RAPD-PCR

vo