Joustavan ja luovan toiminnan mahdollistava työilmapiiri haasteellisesti käyttäytyvien muistisairaiden hoitotyössä

Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata hoitajien ja lähijohtajien käsityksiä työilmapiiriin liittyvistä tekijöistä, jotka mahdollistavat henkilökunnan joustavan ja luovan toiminnan haasteellisesti käyttäytyvien muistisairaiden hoitotyössä. Tutkimusaineisto muodostui hoitajien ja lähijohtajien vastauksista avoimiin kysymyksiin (n=232). Vastaukset analysoitiin sisällönanalyysilla. Joustavan ja luovan toiminnan mahdollistava työilmapiiri koostui työyksikön henkisyydestä ja voimavaroista sekä hoitajan taitavuuden ja kekseliäisyyden mahdollistamisesta. Työyksikön henkisyys ja voimavarat merkitsivät keskinäistä auttamista ja tukemista, yhteisiä arvoja ja toimintatapoja sekä rauhallista tunnelmaa. Hoitajan taitavuuden ja kekseliäisyyden mahdollistaminen tarkoitti hoitajan innostuneisuutta ja persoonan käyttöä. Tutkimustuloksista nousi esiin myös ristiriitaisuuksia joustavan ja luovan toiminnan mahdollistavassa työilmapiirissä. Ristiriitaisuudet liittyivät muun muassa yhteisöllisyyteen, arvoihin ja toimintatapoihin sekä vastuukysymyksiin

Informaatioergonomiaa kehittämällä kohti aivoterveellistä ICT-alan työtä

Viime vuosien aikana lähes kaikessa työssä informaatiokuormitus on lisääntynyt voimakkaasti. Informaatioylikuormituksen tiedetään lisäävän stressiä, heikentävän muistia sekä yleisesti työhyvinvointia ja työn tuottavuutta. Työpaikoilla on tästä syystä tärkeää kiinnittää huomiota työn informaatioergonomiaan ja kehittää ratkaisuja, joilla informaation määrä saadaan pidettyä hallittavalla tasolla. Tässä artikkelissa tarkastellaan, millaisia ratkaisuja ICT-alan yritykset tuottivat Kestävä aivoterveys -hankeen järjestämissä informaatioergonomian työpajoissa. Alan työn luonteesta johtuen, työssä joutuu seuraamaan ja analysoimaan suuria määriä informaatiota. ICT-alan ratkaisut liittyivät työn priorisointiin ja jäsentelyyn, sovittuihin viestinnän käytäntöihin ja keskeytyksettömän työn mahdollistamiseen. Tunnistettujen ratkaisujen avulla on mahdollista keventää muistikuormaa, vähentää tietotulvaa ja välttyä keskeytyksiltä, mikä edistää oman työn hallinnan kokemusta.publishedVersio

Optimoitu sote-ammattilaisten koulutus- ja osaamisuudistus

Hankkeen tavoitteena oli kuvata millaisia osaamistarpeita sote-uudistus synnyttää, mitä olisi tehtävä, jotta näihin uusiin tarpeisiin pystyttäisiin vastaamaan ja mitä tapahtuu, jos tarpeisiin vastaamisessa epäonnistutaan. Tutkimushankkeessa toteutettiin kansainvälinen systemoitu kirjallisuuskatsaus ja meta-analyysi, sote-asiantuntijoiden ja työntekijöiden empiirinen aineistonkeruu, kansallinen osaamishanke-kartoitus sekä verkkokysely koulutuksen asiantuntijoille. Tutkimushankkeen tulokset syventävät ja monipuolistavat sote-ammattilaisten tulevaisuuden osaamistarpeita. Ammattialakohtainen substanssiosaaminen muodostaa tulevaisuuden osaamisen ytimen. Tämän lisäksi kaikkia sote-ammattiryhmiä koskeva geneerinen osaaminen sisältää asiakastyöosaamisen, palvelunkehittämisosaamisen sekä työntekijyyden ja yhteistoiminnan muutososaamisen. Lisäksi tulee arvioida, onko tarvetta uusille tutkinnoille tai nykyisten tutkintojen uusille kelpoisuuksille, jotta sosiaali- ja terveyssektorit ylittävien asiakkuuksien tarpeisiin voitaisiin vastata. Näillä kohdistuksilla ja muutoksilla voidaan varmistaa, että tulevaisuudessa sosiaali- ja terveydenhuollon ammattien osaaminen on ammattialakohtaisesti näyttöön perustuvaa, ja ammattilaisilla on jaettua, toimintaympäristön muutostarpeisiin vastaavaa osaamista tuottaa asiakaslähtöistä ja vaikuttavaa hoitoa ja palvelua. Osaamisen kehittäminen edellyttää aiempaa systemaattisempaa osaamisen arviointia ja näyttöön perustuvien koulutusinterventioiden käyttöä. Uusien geneeristen osaamisalueiden perustaidot tulee sisällyttää sote-alan tutkintoon johtaviin koulutuksiin, mutta erityisen ajankohtaista on vastata osaamisvajeisiin täydentävällä koulutuksella. Työelämässä toteutettavat kehittämishankkeet ovat tarpeen alueelliseen ja paikalliseen osaamisen kohdistamiseen. Osaamiseen kohdistuvien hankkeiden alueellinen ja valtakunnallinen koordinointi tukisi hankkeiden kohdistamista, toteuttamista ja raportointia sekä mahdollistaisi hyvien käytänteiden jakamisen. Sosiaali- ja terveydenhuollon ammatillinen osaaminen on ja tulee olla jatkuvassa muutoksessa, ja keinoja osaamisen parantamiseksi ja ajantasaistamiseksi on kehitettävä ja arvioitava koko ajan

Fyysisten rajoitteiden käyttö vanhusten laitoshoidossa

Abstract The purpose of this study was to describe and explain the use of physical restraints in institutional elderly care from the viewpoint of the elderly, their family members, nursing staff and nursing superiors. The empirical part of the study was conducted in two stages. The approach in the first stage was quantitative: data were collected with a questionnaire from the nursing staff (n = 1,148). The data were collected using stratified sampling in two stages: by type of institution and by province. The data were analysed using descriptive statistics as well as explorative factor analysis. The second stage of the study was conducted with a qualitative approach, collecting the data from the elderly (n = 7), their family members (n =  7), nursing staff (n = 16) and nursing superiors (n = 5) using participant observation, individual and group interviews. The data were analysed using inductive content analysis. The use of physical restraints on the elderly was common in institutional care, especially in health centre wards. Both direct and indirect forms of restraint were used to limit the mobility of the elderly. The most commonly used form of direct restraint was elevating the sides of the bed (84%). Indirect forms of restraint included removing the patient’s mobility aid, clothes or alarm bell, as well as a mode of operation that promotes passivity. The nursing staff considered the use of physical restraints on the elderly as an ethical conflict situation. A family member of the elderly could be an active agent, either by using physical restraints or demanding that the nursing staff use them. The nursing staff stated that lack of legislation has an effect on the widespread use of physical restraints. Thirty-three per cent of the nursing staff reported having written instructions on the use of physical restraints in their work unit. The use of physical restraints made the elderly susceptible to hazardous situations, maltreatment and institutionalisation. Attempts were being made to reduce the use of physical restraints by using alternative methods. The participation of a doctor and a physical therapist in elderly care would promote the use of alternative methods, as would support provided by the work unit superiors. The information obtained from the study can be used to widen the gerontological knowledge basis of nursing science as well as to develop gerontological nursing practices in elderly care. The new information can be utilised in basic, further and updating education in the field of social and health care, as well as in producing and developing institutional care services for the elderly.Tiivistelmä Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata ja selittää fyysisten rajoitteiden käyttöä vanhusten laitoshoidossa vanhusten, omaisten, hoitohenkilökunnan ja hoitotyön esimiesten näkökulmasta. Tutkimuksen empiirinen osio tehtiin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisen vaiheen lähestymistapa oli kvantitatiivinen ja aineisto kerättiin kyselylomakkeella vanhusten hoitotyöhön osallistuvalta henkilökunnalta (n = 1148). Aineisto kerättiin käyttäen ositettua otantaa kaksivaiheisesti: laitostyypeittäin ja lääneittäin. Aineisto analysoitiin käyttäen kuvailevan tilastotieteen menetelmiä sekä eksploratiivista faktorianalyysia. Tutkimuksen toisen vaiheen lähestymistapa oli kvalitatiivinen ja aineistot kerättiin vanhuksilta (n = 7), omaisilta (n = 7) sekä vanhusten hoitotyöhön osallistuvalta henkilökunnalta (n = 16) ja hoitotyön esimiehiltä (n = 5) osallistuvan havainnoinnin sekä yksilö- ja ryhmähaastatteluiden menetelmillä. Aineistot analysoitiin induktiivisella sisällön analyysimenetelmällä. Fyysisten rajoitteiden käyttö oli yleistä vanhusten laitoshoidossa, erityisesti terveyskeskusten vuodeosastoilla. Vanhuksen liikkumisen rajoittamiseen käytettiin sekä suoria että epäsuoria rajoittamismuotoja. Yleisimmin käytetty suora rajoittamismuoto oli ylösnostetut sängynlaidat (84 %). Epäsuoria rajoittamismuotoja olivat liikkumisen apuvälineen, vaatteiden, soittokellon poisottaminen sekä passivoiva toimintatapa. Hoitohenkilökunta piti fyysisten rajoitteiden käyttöä eettisenä ristiriitatilanteena, jossa hoitaja joutui valitsemaan vanhuksen turvallisuuden lisäämisen ja henkilökohtaisen vapauden riistämisen välillä. Omainen saattoi olla aktiivinen toimija käyttäessään itse tai vaatiessaan hoitohenkilökuntaa käyttämään fyysisiä rajoitteita. Hoitohenkilökunta totesi lainsäädännön puuttumisen vaikuttavan fyysisten rajoitteiden runsaaseen käyttöön. Hoitohenkilökunnasta 33 % ilmoitti työyksikössään olevan kirjalliset ohjeet fyysisten rajoitteiden käytöstä. Fyysisten rajoitteiden käyttö altisti vanhuksen vaaratilanteille, kaltoinkohtelulle sekä laitostumiselle. Vanhusten laitoshoidossa pyrittiin vähentämään fyysisten rajoitteiden käyttöä vaihtoehtoisia toimintatapoja käyttämällä. Lääkärin ja fysioterapeutin osallistuminen vanhusten hoitoon edistäisi vaihtoehtoisten toimintatapojen käyttöä, samoin työyksikön esimiesten tuki. Tutkimuksessa tuotetulla tiedolla voidaan laajentaa hoitotieteen gerontologista tietoperustaa ja kehittää gerontologisen hoitotyön toimintoja vanhusten hoitotyössä. Uutta tietoa voidaan hyödyntää sosiaali- ja terveydenhuoltoalan perus-, jatko- ja täydennyskoulutuksessa sekä tuotettaessa ja kehitettäessä vanhusten laitoshoitopalveluja