8 research outputs found

    Askeleita kohti tunnetoimijuutta : Muutoskertomus tunnetaitoihin pohjautuvan toimintamallin pilotointiprosessista lastensuojelun sijaishuollon toimintaympäristössä

    Get PDF
    Tässä tutkimuksessa tarkastellaan uuden tunnetaitoihin pohjautuvan toimintamallin pilotointiprosessia lastensuojelun sijaishuollon toimintaympäristössä. Tutkimukseeni osallistuivat sijaishuollossa työskentelevät kasvattajat. Tutkimukseni aikana työskentelin kyseisessä toimintayksikössä ja olin näin osana tutkimusta. Haastavista elämäntilanteista tulleiden lasten tunnetaitojen tukemisessa tarvitaan kasvattajilta tunneälyä ja hyviä tunnetaitoja. Käsitteenä haastavat elämäntilanteet pitävät tässä tutkimuksessa sisällään lapset, jotka ovat sijoitettuina lastensuojelulain mukaisesti sijaishuoltopaikkaan. Tutkimukseni lähestymistapa on toimintatutkimus, jonka prosessia ohjasi toimintatutkimukselle ominainen prosessin malli. Tutkimukseni aineisto on kerätty havainnointien, keskustelujen, haastattelujen ja kyselylomakkeiden kautta. Kysely toteutettiin kaksi kertaa tutkimuksen aikana. Kyselylomake pohjautuu osittain Mirjam Virtasen (2013) väitöskirjassa käytettyyn tunneäly-mittaristoon. Aineiston analyysivaiheessa aineistoa kokoavana menetelmänä toimi kertovan muutosselonteon menetelmä, jonka avulla aineisto jäsentyi kerronnalliseksi muutoskertomukseksi. Avainepisodit, jotka nousivat aineistosta toimivat osaltaan toimintamallin kehittämistyössä. Tutkimukseni tuloksena syntyi muutoskertomus, josta neuvoteltiin tutkimukseeni osallistuneiden kanssa. Tutkimukseni aikana pilotoitavan toimintamallin materiaaleja sisällytettiin toimintaympäristön arkeen soveltuviksi. Arjen rakenteissa mukana kulkeneet materiaalit ja toimintatavat tulivat osaksi toimintayksikön arkea ja toimivat osaltaan tukemassa tunnetaitotyöskentelyä. Tutkimukseni aikana tunnepuheen koettiin lisääntyneen työyhteisössä sekä vuorovaikutuksessa lasten ja nuorten kanssa. Tutkimuksessa mukana olleet kasvattajat pitivät tunnetaitoja tärkeänä niin omassa elämässään, ihmissuhteissaan kuin kasvatustyössäkin. Tutkimukseni aikana kasvattajat tekivät itsearviointia omista tunnetaidoista ja niiden tärkeydestä kasvattajan työssä. Kasvattajat kokivat tunnetaitojen eri osa-alueet tärkeämmiksi kasvattajan työssä kuin heidän omat valmiutensa. Kasvattajien valmiudet tunteiden käsittelytaidoissa vahvistuivat tutkimuksen aikana. Työympäristössä tapahtuneet muutokset ja ajalliset haasteet hidastivat osaltaan toimintamallin suunniteltua pilotointiprosessin etenemistä. Tutkimustulokseni osoittivat, ettei työyhteisön innovatiivisuus itsessään riitä uusien toimintatapojen ja käytänteiden lisääntymiseen toimintaympäristössä. Uusien toimintatapojen vakiinnuttamista arjen käytänteiksi voidaan osaltaan tukea toimintaympäristön rakenteiden muokkaamisen ja tunnetoimijuuden tukemisen kautta. Tunnetaitojen kehittäminen lähtee kasvattajan omasta kiinnostuksesta omien tunnetaitojen vahvistamiseen ja kehittämiseen. Tätä kehittämistyötä voidaan tukea ottamalla tunteet huomioon toimintaympäristöjen käytänteissä ja toimintatavoissa. Tutkimustulosteni pohjalta voidaankin todeta, kuinka tunnetietoisuuden lisääminen toimintaympäristöön on jo askeleita kohti tunnetoimijuutta ja tunnetaitoisempaa arkea

    Rukiin (Secale cereale L.) kaksoishaploidien tuotto ja ploidiatason määritys virtaussytometrillä

    No full text
    Opinnäytetyö : Turun ammattikorkeakoulu, 2003vKJ

    Ohran tautigeenin sekvensointi GS juniorilla

    No full text
    Kehittämistyö, genomiikan erikoistumisopinnot 16.9.2010-19.5.2011.vo

    Styrka från kulturmiljön : Kulturmiljöprogrammet för Egentliga Finland 2010 - 2015

    Get PDF
    Varsinais-Suomen kulttuuriympäristöohjelma 2010-2015 on päivitys vuonna 1994 laaditulle ohjelmalle, ja koostuu nykytilanteen kuvauksesta sekä tavoite- ja toimenpideosasta. Kulttuuriympäristön ja sen historian kuvailu on jätetty edellistä ohjelmaa suppeammaksi. Sen sijaan ohjelmaan on koottu kulttuuriympäristön parissa työskenteleviltä toimijoilta artikkeleita, joissa esitellään kulttuuriympäristöä koskevia ajankohtaisia kysymyksiä. Toimijakenttä on laaja, ja ohjelman keskeisenä tavoitteena on lisätä yhteistyötä ja vuorovaikutusta eri toimijoiden välillä. Ohjelma on laadittu Varsinais-Suomen kulttuuriympäristötyöryhmässä, jossa ovat edustettuina kulttuuriympäristön parissa työskentelevät alueelliset organisaatiot. Tavoite- ja toimenpideosa on koottu ja päivitetty kulttuuriympäristötyöryhmässä tehdyn seurannan pohjalta.Kulturmiljöprogrammet för Egentliga Finland 2010-2015 är en uppdatering av programmet som utarbetades 1994, och består av en skildring av nuläget samt en presentation av målsättningar och föreslagna åtgärder. Kulturmiljön och dess historia behandlas i ringare grad till förmån för aktuella frågor som berör kulturmiljön. Området är vidsträckt, och ett centralt syfte med programmet är att öka samarbetet och interaktionen mellan de olika parter som är verksamma inom det. Programmet har utarbetats i Arbetsgruppen för Egentliga Finlands kulturmiljö, som representeras av de regionala organisationer som arbetar med kulturmiljöer. Målsättningarna och de föreslagna åtgärderna har utarbetats och uppdaterats på basis av uppföljningen som gjorts av Arbetsgruppen för Egentliga Finlands kulturmiljö

    Tagging of the dwarf (Ddw1) gene

    No full text
    vokKJB. Yksikön huom.: KJ
    corecore