Early-successional saproxylic beetles inhabiting a common host-tree type can be sensitive to the spatiotemporal continuity of their substrate

Intensive forest management has drastically reduced the amount and diversity of dead wood resulting in population decline of saproxylic species. Forestry practices can also disrupt spatiotemporal continuity of dead wood habitats. We studied the effects of stand- and landscape-level densities of host trees on the incidence (proportion of occupied trees) of saproxylic beetles inhabiting recently dead standing Scots pines, a common host-tree type both in natural and managed boreal forests. We compared the occurrence patterns of eight rare specialist and eight common generalist species. Saproxylic beetles were collected from a total of 315 trees in 67 forest stands, including both managed and natural forests, located in three regions which form a gradient in forest-use intensity. Species richness of the entire community at tree and stand level did not respond to the stand- and landscape-level host-tree density. The incidence of six common generalist species did not depend on the stand-level host-tree density, whereas the incidences of four rare specialist species increased with increasing host-tree density. Five out of eight rare specialist species were either significantly less common or absent from the region with the lowest landscape-level density of host trees. We conclude that rare specialist species living in recently dead pines are susceptible to changes in spatiotemporal dynamics of their host trees. To conserve rare early-successional species, it is necessary to ensure continuous input of dying trees by prolonging rotation times in mature forests, regenerating stands using seed-tree cutting and leaving as many permanent retention trees as possible.peerReviewe

Colonisation of a burned forest by ants in the southern Finnish boreal forest.

The colonisation of a burned clearcut by ants in southern Finland was monitored using pitfall traps, artificial nest sites, and direct nest sampling from the ground and stumps. Clearcutting and fire seemed to have destroyed wood-ant colonies (Formica rufa group), and also other mature-forest species suffered from fire. Myrmica ruginodis was able to survive only in less severely burned moist sites, whereas it benefitted from the enhanced light conditions in a non-burned clearcut. The fire resulted in an essentially ant-free terrain into which pioneering species immigrated. The mortality of nest-founding queens appeared to be high. The results supported the hypothesis that the pioneering species tend to be those that are capable of independent colony founding, followed by species founding nests through temporary nest parasitism. The succession of the burned clearcut differed from that of the non-burned one, suggesting that habitat selection in immigration and priority effects, i.e. competition, introduce deterministic components in the successional pathways of boreal ant communities

Saproxylic beetle assemblages in recently dead Scots pines : How traits modulate species' response to forest management?

Boreal forests have been intensively managed, influencing the spatiotemporal occurrence of dead wood, and leading to changes in saproxylic species assemblages. Some particular traits, such as habitat specialization, can be expected to make species sensitive to alterations in the amount, dynamics and heterogeneity of dead-wood habitats. We compared the saproxylic beetle assemblages of 320 dead standing Scots pines within 52 pine forest stands in three regions in Finland and Russia with contrasting forest-use history. We used the joint species distribution model of Hierarchical Modelling of Species Communities (HMSC) to analyze how the beetle communities respond to alteration of forest structure. We applied scenario simulations to examine relationships between selected species traits and environmental gradients. Our results show that tree-level characteristics were the most important variables shaping the community composition in dead standing pines, but that also the characteristics of the forest stand as well as the larger-scale landscape context affected assemblage composition. Most importantly, managed forest stands and managed forest landscapes had lost species that are specialized in their resource use. The generalist species thriving in managed forest stands and managed forest landscapes were able to utilize dead wood of small diameter and man-made dead wood types, such as cut stumps and logging residues. We conclude that forest management not only reduces the amount of resources for saproxylic beetles locally, but has also landscape-level effects so that the most vulnerable species with specialized resource use and short-lived substrates can be lost also from remnant natural forest patches embedded in managed landscapes.peerReviewe

Biotalousskenaarioiden mukaisten hakkuiden vaikutukset metsien monimuotoisuudelle tärkeisiin rakennepiirteisiin

Tässä raportissa tarkastellaan mallilaskelmiin perustuen Suomen metsien keskeisten rakennepiirteiden kehitystä vuoteen 2055 mennessä kolmen vaihtoehtoisen hakkuuskenaarion toteutuessa. Perusskenaariossa kotimaisen runkopuun hakkuukertymä nousee nykytasosta noin 65 miljoonasta kuutiometristä 73 miljoonaan kuutiometriin vuodessa. Politiikkaskenaariossa runkopuun hakkuukertymä nousee lähes 80 miljoonaan kuutiometriin vuoteen 2035 mennessä. Kolmantena vaihtoehtona tarkastellaan puuntuotannollisesti suurinta kestävää hakkuukertymää, jossa runkopuun kertymä olisi 88 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Eri hakkuuskenaarioiden monimuotoisuusvaikutuksia tarkastellaan metsien keskeisten rakennepiirteiden muutosten osalta. Näistä puuston rakenteen, metsien ikärakenteen ja kuolleen puun määrän kehitykselle laskettiin eri hakkuuskenaarioiden mukaiset malliperustaiset arviot. Mallinnuksessa käytettiin Metsäntutkimuslaitoksessa (nykyisin Luonnonvarakeskus) kehitettyä MELA ohjelmistoa. Politiikka- ja suurin kestävä -skenaarioissa vanhojen järeiden puiden tilavuus laski ensin uudistamisen johdosta, mutta kääntyi myöhemmin nousuun. Perusskenaariossa vanhojen, järeiden puiden tilavuus kasvoi koko tarkastelujakson ajan. Erot skenaarioiden välillä olivat suurimmat Etelä Suomen havupuiden osalta. Huomattava osa vanhojen puiden tilavuuden kasvusta selittyy säästöpuilla. Vanhojen järeiden puiden lisääntyminen olisi toteutuessaan monimuotoisuuden kannalta myönteinen kehityssuunta. Hakkuiden lisääminen puuntuotannollisesti suurimman kestävän hakkuumahdollisuuden tasolle johtaisi etenkin Etelä Suomen metsien nuorentumiseen, millä olisi negatiivisia monimuotoisuusvaikutuksia. Perus- ja politiikkaskenaarioiden mukaisilla hakkuiden tasoilla metsien ikärakenne ei Etelä-Suomessa merkittävästi muuttuisi, mutta Pohjois Suomessa vanhojen, yli 120-vuotiaiden metsien osuus kasvaisi. Näillä hakkuutasoilla vanhojen metsien ja muiden arvokkaiden elinympäristöjen määrää ja laatua voitaisiin kohentaa nykyisestä ohjauskeinojen ja metsätalouden toimintatapojen muutoksen avulla. Kaikilla tarkastelun hakkuutasoilla metsien kuolleen puuston lisääminen nykytasosta olisi mahdollista, mikäli kuollutta puuta pystyttäisiin säästämään hakkuissa. Arvokkaiden luontokohteiden jättäminen kokonaan metsätaloustoimien ulkopuolelle olisi lisäksi tehokas tapa lisätä niissä olevan kuolleen ja järeän vanhan puuston määrää. Laskelmissa ei pystytty tarkastelemaan kaikkia toimintamalleja. Esimerkiksi metsien käsittely eri ikäisrakenteisen metsänkasvatuksen mallin mukaisesti tai puuntuotannon tehostaminen metsien lannoituksella eivät olleet tarkasteluissa mukana. Keskeisiksi ohjauskeinoiksi ja metsätalouden toimintatapojen kehittämiskohteiksi tunnistettiin kuolleen puuston säästäminen hakkuissa nykyistä paremmin, vanhojen metsien ja arvokkaiden luontokohteiden suojelun edistäminen esimerkiksi METSO-ohjelman tarkoituksenmukaisella resursoinnilla, puun korjuun välttäminen arvokkailta luontokohteilta, järeiden elävien säästöpuiden lisääminen uudistushakkuissa ja luonnonhoidollinen kulotus, Raportin keskeinen päätelmä on, että kaikkia näitä monimuotoisuuden edistämiskeinoja tulisi tehostaa biotalouden ekologisen kestävyyden varmistamiseksi.201

Suojelualueverkon merkitys metsälajistolle: lehtojen putkilokasvit, metsien lahopuukovakuoriaiset, havu- ja sekametsien linnut

Tämä raportti on osa Suomen ympäristökeskuksen luonto- ja maankäyttöyksikön luonnonsuojelualueverkon edustavuuden arviointi (SAVA) -hanketta. Raportti koostuu kolmesta erillisestä tutkimuksesta, jotka käsittelevät olemassa olevan luonnonsuojelualueverkon sekä vahvistettujen suojeluohjelmien merkitystä metsien lajistollisen monimuotoisuuden säilyttämisessä. Tutkimusten perusteella metsien suojelualueiden määrä ja kokonaisala, erityisesti Etelä-Suomessa, on riittämätön turvaamaan lajiston monimuotoisuuden säilymisen. Pohjois-Suomen laaja metsien suojelualueverkkoon perusteltu siellä esiintyvän lajiston turvaamiseksi, mutta sen avulla ei voida säilyttää levinneisyydeltään eteläistä lajistoa. Metsien suojeluohjelmien kohteet on valittu yleensä hyvillä perusteilla, ja ne sijaitsevat lajistollisesti arvokkailla alueilla. Lehtokasvien suojelualueverkon edustavuuden arvioinnissa tutkittiin toteutetun suojelun kattavuutta ja monipuolisuutta. Tulosten perusteella lehtojensuojeluohjelman kohteilla ja rauhoitetuilla lehdoilla on keskeinen osuus kasvilajistoltaan toisiaan hyvin täydentävien eli komplementaaristen kohteiden alueverkossa. Rauhoitetut lehdot ja etenkin lehtojensuojeluohjelman kohteet on valittu lajiston suhteen perustellusti. Toisaalta suojelulehtojen verkossa on myös puutteita. Etenkin kosteiden lehtojen ja lehtokorpien suojelualaa tulisikin kasvattaa. Noin 5 000 metsiemme eliölajia, joista 800 on lahopuukovakuoriaisia, on lahopuusta riippuvaisia. Elinkelpoisten lahopuukovakuoriaispopulaatioiden säilyttämistä tarkasteltiin ottamalla huomioon sekä metsäluonnon suojelualueverkko että talousmetsien avainbiotoopit ja uudistetut metsänkäsittelyohjeet. Lahopuun määrän ja lahopuukovakuoriaisten sekä muiden lahopuusta riippuvaisten eliöryhmien lajirunsauden välillä on selvä positiivinen korrelaatio. Lahopuun määrä Etelä-Suomen metsissä on vähentynyt 92 - 98 % luonnontilaiseen metsämaisemaan verrattuna. Ennusteiden mukaan tämä saattaa johtaa pitkällä aikavälillä lajimäärän puolittumiseen, joten yli 2 000 lahopuulajia on vaarassa kuolla sukupuuttoon maastamme. Lahopuun määrää tulisikin nopeasti kasvattaa sekä (olemassa olevien ja uusien) suojelualueiden metsien ennallistamistoimilla että lisäämällä lahopuuta talousmetsissä eli koko metsämaisemassa. Suojelualueverkon merkitystä havu- ja sekametsien lintulajistolle tarkasteltiin koko maan suojelualueverkossa tehtyjen lintulaskentojen perusteella. Tutkimuksessa tarkasteltiin 321ajia, jotka käsittivät useita uhanalaisia lajeja, taantuneita lajeja ja vanhoja metsiä suosivia lajeja. Tulosten perusteella nykyisen suojelualueverkkoon edustava vain niille lajeille, joiden levinneisyyden painopiste on pohjoisboreaalisella metsäkasvillisuusvyöhykkeellä. Sen sijaan suojelualueet eivät turvaa hemi-, etelä- tai keskiboreaaliselle vyöhykkeelle keskittynyttä lajistoa. Tulokset korostavat maan etelä- ja itäosien metsien suojelun merkitystä metsälintupopulaatioiden säilyttämiselle

Metsälain arvioinnin jatkoselvitys 10 §:n muutosten vaikutuksista monimuotoisuuden turvaamiseen

Metsälain tarkoituksena on edistää metsien taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää hoitoa ja käyttöä. Metsälain 10 §:n tarkoittamat erityisen tärkeät elinympäristöt (metsälakikohteet) ovat luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia kohteita, jotka erottuvat ympäröivästä metsäluonnosta selvästi. Metsälain vuoden 2014 alusta voimaan tullut muutos muutti metsälakikohteiden määritelmää siten, että kohteen on aina oltava joko pienialainen tai metsätaloudellisesti vähämerkityksellinen voidakseen olla lain tarkoittama erityisen tärkeä elinympäristö. Samalla vähäistä suuremman taloudellisen menetyksen raja-arvoa laskettiin. Uuden metsälain voimaantulon jälkeen Metsäkeskus poisti metsävaratietojen tietohuollossa noin 34 000 hehtaaria lakikohteita, joista valtaosa on muutettu muiksi arvokkaiksi elinympäristöiksi. Tämän hankkeen tavoitteena oli selvittää, millä tavoin metsälain 10 §:n muutos on vaikuttanut erityisen tärkeiden elinympäristöjen käsittelyyn sekä monimuotoisuuden turvaamiseen tasoon. Hankkeen kirjallisuuteen perustuvassa osassa tarkastellaan sitä, millä tavoin käytännöt metsälakikohteiden määrittelyssä, kartoituksessa ja rajaamisessa ovat muotoutuneet, ja miten metsälain muutos on vaikuttanut näihin käytäntöihin. Metsälakikohteiden ja muiden arvokkaiden elinympäristöjen käsittelyä selvitettiin erotuskuvatulkinnan, luonnonhoidon laadun seurannan sekä Global Forest Change -satelliittikuva-aineistojen perusteella. Metsälain muutos ei näytä lisänneen metsälakikohteiden tai muiden arvokkaiden elinympäristöjen käsittelyä eikä siten ole heikentänyt niiden turvaamisen tasoa. Tähän johtopäätöksen on kuitenkin esitettävä kaksi varausta: 1) käytössä olevat seurantajärjestelmät eivät tuota riittävän tarkkaa tietoa elinympäristöjen käsittelystä ja säilymisestä ja 2) metsälakikohteiden häviämistä on tapahtunut vuosittain vähäisessä mutta pitkällä aikavälillä kuitenkin merkittävässä määrin jo ennen metsälain muutosta sekä sen jälkeen

Alhaiset säästöpuumäärät, PEFC-metsäsertifiointi ja monimuotoisuus Suomen metsissä

Non peer reviewe