Tämä raportti on osa Suomen ympäristökeskuksen luonto- ja maankäyttöyksikön luonnonsuojelualueverkon edustavuuden arviointi (SAVA) -hanketta. Raportti koostuu kolmesta erillisestä tutkimuksesta, jotka käsittelevät olemassa olevan luonnonsuojelualueverkon sekä vahvistettujen suojeluohjelmien merkitystä metsien lajistollisen monimuotoisuuden säilyttämisessä.
Tutkimusten perusteella metsien suojelualueiden määrä ja kokonaisala, erityisesti Etelä-Suomessa, on riittämätön turvaamaan lajiston monimuotoisuuden säilymisen. Pohjois-Suomen laaja metsien suojelualueverkkoon perusteltu siellä esiintyvän lajiston turvaamiseksi, mutta sen avulla ei voida säilyttää levinneisyydeltään eteläistä lajistoa. Metsien suojeluohjelmien kohteet on valittu yleensä hyvillä perusteilla, ja ne sijaitsevat lajistollisesti arvokkailla alueilla.
Lehtokasvien suojelualueverkon edustavuuden arvioinnissa tutkittiin toteutetun suojelun kattavuutta ja monipuolisuutta. Tulosten perusteella lehtojensuojeluohjelman kohteilla ja rauhoitetuilla lehdoilla on keskeinen osuus kasvilajistoltaan toisiaan hyvin täydentävien eli komplementaaristen kohteiden alueverkossa. Rauhoitetut lehdot ja etenkin lehtojensuojeluohjelman kohteet on valittu lajiston suhteen perustellusti. Toisaalta suojelulehtojen verkossa on myös puutteita. Etenkin kosteiden lehtojen ja lehtokorpien suojelualaa tulisikin kasvattaa.
Noin 5 000 metsiemme eliölajia, joista 800 on lahopuukovakuoriaisia, on lahopuusta riippuvaisia. Elinkelpoisten lahopuukovakuoriaispopulaatioiden säilyttämistä tarkasteltiin ottamalla huomioon sekä metsäluonnon suojelualueverkko että talousmetsien avainbiotoopit ja uudistetut metsänkäsittelyohjeet. Lahopuun määrän ja lahopuukovakuoriaisten sekä muiden lahopuusta riippuvaisten eliöryhmien lajirunsauden välillä on selvä positiivinen korrelaatio. Lahopuun määrä Etelä-Suomen metsissä on vähentynyt 92 - 98 % luonnontilaiseen metsämaisemaan verrattuna. Ennusteiden mukaan tämä saattaa johtaa pitkällä aikavälillä lajimäärän puolittumiseen, joten yli 2 000 lahopuulajia on vaarassa kuolla sukupuuttoon maastamme. Lahopuun määrää tulisikin nopeasti kasvattaa sekä (olemassa olevien ja uusien) suojelualueiden metsien ennallistamistoimilla että lisäämällä lahopuuta talousmetsissä eli koko metsämaisemassa.
Suojelualueverkon merkitystä havu- ja sekametsien lintulajistolle tarkasteltiin koko maan suojelualueverkossa tehtyjen lintulaskentojen perusteella. Tutkimuksessa tarkasteltiin 321ajia, jotka käsittivät useita uhanalaisia lajeja, taantuneita lajeja ja vanhoja metsiä suosivia lajeja. Tulosten perusteella nykyisen suojelualueverkkoon edustava vain niille lajeille, joiden levinneisyyden painopiste on pohjoisboreaalisella metsäkasvillisuusvyöhykkeellä. Sen sijaan suojelualueet eivät turvaa hemi-, etelä- tai keskiboreaaliselle vyöhykkeelle keskittynyttä lajistoa. Tulokset korostavat maan etelä- ja itäosien metsien suojelun merkitystä metsälintupopulaatioiden säilyttämiselle
