31 research outputs found

    Hevostalous maatilojen uutena toimeentulomuotona: Esimerkkinä maatilojen hevostalous Etelä-Pohjanmaalla.

    Get PDF
    Maatalouden voimakkaan rakennemuutoksen myötä yhä harvemmat maaseudun asukkaat saavat nykyään toimeentulonsa maa- ja metsätaloudesta. Maatalouden muutoksen ja kilpailukyvyn heikentymisen johdosta viljelijäperheet ovat alkaneet pohtia maatalouden ulkopuolisia palkka-, yritys- ja muita ansiotuloja. Maatilat ovat yhä useammin monialayrityksiä, joissa toimeentulo muodostuu useista eri lähteistä. Maatilan monialaistaminen on keino täydentää ja kehittää tilan toimintaa sekä laajentaa ja tehostaa maataloustuotantoa. Muun yritystoiminnan toimialoja ovat esimerkiksi koneurakointi, matkailu ja hevostalous. Hevostaloudella on kasvava merkitys Suomessa. Ala tarjoaa monille työn ja elinkeinon. Huomattavaa on se, että hevostalous kuuluu niihin harvoihin maatalouden tuotantosektoreihin, joiden määrä on kasvussa. Tämän tutkimuksen tavoitteena on kuvata maatilojen monialaistumista ja hevostaloutta maatilojen uutena toimeentulomuotona. Tavoitteena on löytää ja kuvata niitä tekijöitä, jotka ovat vaikuttaneet maatilojen monialaistumiseen ja hevostalouden harjoittamisen aloittamiseen. Tutkimusongelmia on kaksi. Ensinnäkin tarkoituksena on selvittää millainen maatilojen uusi toimeentulomuoto hevostalous on. Toisekseen tarkoituksena on löytää niitä tekijöitä, jotka mahdollistavat hevostalouden harjoittamisen ja kehittymisen tiloilla. Tutkimuksessa tarkastellaan aluksi maaseudun kehityskulkua ja muutoksia sekä selvitetään maatilojen uusia toimeentulomahdollisuuksia, jonka jälkeen tutkimuksessa perehdytään yrittäjyyspäätöksiä kuvaaviin malleihin, maatilojen yrittäjyyspäätöksiin sekä yritystoiminnan kehittymiseen maatiloilla. Tutkimuksen empiria pohjautuu kuuden eteläpohjalaista maatilayrittäjän teemahaastatteluihin. Tämän tutkimuksen tuloksena löydettiin yhteneviä tekijöitä hevostaloutta harjoittavilta maatiloilta. Hevostalouden aloittaneella tilalla toiminnan taustalla on vahvasti joko yrittäjäpariskunnan tai heidän lastensa hevosharrastus. Lisäksi taustalla on tyytymättömyys maatalouden kannattavuuteen ja tulevaisuuteen. Maatiloilla harjoitetaan kuitenkin edelleen perusmaataloutta. Maatilataustaiselta hevostalouden harjoittajalta löytyy myös aikaisemmin hankittuja ja saatuja tietoja, taitoja ja kokemusksia joista on apua uuden yritystoiminnan harjoittamisessa. Lisäksi perhetausta on yrittäjämyönteinen. Hevostalouden aloittaneella tilalla myös elämäntilanne on ollut sopiva toiminnan aloittamiseen. Maatilalla on ollut valmiina sellaisia resursseja, jotka ovat sopineet hevostalouden harjoittamiseen. Lisäksi hevostaloudelle löytyy alueelta kysyntää ja ympäristö on yrittäjämyönteinen. Tämän tutkimuksen pohjalta hevostaloutta voidaan pitää sopivana toimeentulomuotona maatiloilla. Hevostalous on potentiaalinen ala, jossa asiakkaiden toimesta vaaditaan kuitenkin yhä suurempaa panostusta palveluiden ja tuotteiden laatuun. Hevostalous sopii erityisen hyvin niille maatiloille, joissa on jo valmiiksi tietämystä hevosista esimerkiksi hevosharrastuksen kautta. Hevostalous sopii sekä kaupunkien läheiselle maaseudulle, ydinmaaseudulle sekä harvaan asutulle maaseudulle hevostalouden eriluonteisten toimintojen vuoksi. Hevostalous luo eloa ja elinvoimaa maaseudulle ja voi osaltaan pitää maaseudun elävänä ja virikkeellisenä elinympäristönä.fi=Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.|en=Thesis fulltext in PDF format.|sv=Lärdomsprov tillgängligt som fulltext i PDF-format

    Pelko pois! : Kokemuksia yksin maahan tulleiden afganistanilaispoikien kotouttavasta kulttuuri-toiminnasta

    Get PDF
    Opinnäytetyön tilaajana toimi A-Klinikkasäätiö ja kohderyhmänä tilaajan ylläpitämän pääkaupunkiseudun tukiasumisyksikön asukkaat. Tukiasumisyksikössä asuvat alaikäiset, ilman vanhempia maahan tulleet afganistanilaiset pojat.Yksin maahan tulleilla pojat elävät kahden kulttuurin välissä, jatkuvassa huolessa, toisaalta omasta perheestään kotimaassaan, toisaalta omasta tulevaisuudestaan Suomessa. Poikien arki on pysähtynyttä ja jatkuvaa viranomaisten kanssa asioimista. Poliisin kanssa asioiminen on pojista arveluttavaa, sillä kotimaassaan ja paperittomana pakolaisena heillä on vain huonoja kokemuksia virkavallasta. Ystäviä ei välttämättä juuri ole. Näimme tarpeen poikien arjessa kotouttavalle kulttuuritoiminnalle. Järjestimme Kulttuurikeskus Caisassa afganistanilaisen ruoan ja musiikin illan, johon kutsuttiin afganistanilaisia alaikäisiä turvapaikanhakijoita yhteensä kymmenestä eri vastaanottokeskuksesta. Ohjaajien lisäksi tapahtuma tavoitti lähemmäs 200 henkilöä. Lisäksi järjestimme tilaajamme nuorille luontoretken Vallisaareen ja Suomenlinnaan, jossa he pääsivät tutustumaan Suomen luontoon ja vanhoihin elämäntapoihin kuvakorttibingon avulla. Retkelle osallistui 15 nuorta. Menetelmänä tässä opinnäytetyössä on käytetty kokeilevaa toimintaa ja osallistuvaa havainnointia. Toiminnan onnistumista on analysoitu havainnoinnin lisäksi haastattelemalla. Tapahtumista on tuotettu video ja kuvamateriaalia tilaajan käytettäväksi. Toimintakokeilumme osoittivat, että pojat nauttivat hauskan pidosta yhdessä muiden samaa tilanteessa elävien nuorten kanssa. He saivat uutta tietoa niin afganistanilaisista Suomessa, kuin poliisin toiminnastakin. Lisäksi ohjaajat kokivat nuorten kanssa tekemisen virkistävänä vaihteluna arkeen tukiasumisyksikössä. Luontoretkellä havainnoimme poikia ja heidän suhtautumistaan luontoon ja erityisesti mereen. Pojat oppivat lyhyiden lauttamatkojenkin aikana saamaan lisää luottamusta merimatkailua kohtaan. Vallisaaressa ja Suomenlinnassa pojat tekivät havaintoja Suomen ja Afganistanin luonnon välillä sekä opettelivat suomenkielistä sanastoa. Työn on ajankohtainen sekä kulttuurituotannolle että kansalais- ja järjestötyölle, sillä Suomeen on vuosien 2015-16 aikana tullut aiempaa enemmän alaikäisiä turvapaikanhakijoita. On tärkeää tiedostaa tämän kasvavan vähemmistön olemassa olo Suomessa niin nuorisotyöntekijänä kuin kulttuurituotta-janakin. Erityisesti alaikäisille turvapaikanhakijoille järjestettävää kulttuuritoimintaa tulisi lisätä. Opinnäytetyöstä on hyötyä vastaanottokeskusten ja tukiasumisyksiköiden uusille työntekijöille ja asukkaille. Työ kannustaa tapahtumakokeiluihin monikulttuurisessa ympäristössä.The subscriber of this thesis was A-Klinikkasäätiö. A-Klinikkasäätiö arranges living quarters for a group of unaccompanied refugee minors in the Helsinki Metropolitan area. These boys live between two cultures. On one hand they worry about their families back in Afganistan, on the other hand they have already stated planning their stay in Finland. These boys live a slow phased life filled with official meetings with the immigration office officials. The boys are especially afraid of the police due to their history of being abused by the local police in their home country and by being undocumented after leaving Afganistan. They don’t necessarily have a lot of friends either. Here we saw a need for intergrating cultural activities. We organized an event for Afgan food and music in the cultural center Caisa. Approximately 200 underage refugee Afgans and their instructors were invited. We also organized an event for our subrscibers group of boys an opportunity to experience Finnish nature and sea side of Vallisaari and Suomenlinna. During this event the boys were able to learn about the Finnish nature and some vocabulary with a wildlife bingo. This event had 15 participants. The method of this thesis was experimental activities. We collected our data by observing and participating in the events. We have also interviewed the underage refugee boys about their experience. A video has been produced for the use of our subriber to enjoy and observe. We discovered that indeed the boys enjoy having fun together with other people in the same situation as them. They got information about their opportunities in Finland and had the chance to meet with police officers who weren’t aggressive or scary to them. The intructors of A-Klinikkasäätiö felt that the events were a nice change to their daily life and enjoyed spending time with the boys in a different environment all together. In Vallisaari and Suomenlinna we observed that the boys got a more relaxed idea of the sea and travelling by boat and learned new vocabulary of the nature. They also made observations by themselves about the differences of the Afgan and Finnish wildlife. This thesis is relevant to today’s youth workers and cultural producers because more unaccompanied refugee minors have arrived in Finland between the years 2015 and 2016 than ever before. It is important that this minority group gets recognized. Cultural activitied targeted especially for refugee minors should be endorsed and produced. This thesis will benefit those working with refugee minors, especially the new employees as well as producers and youth workers entering the field

    Väkirehun raakavalkuaispitoisuuden vaikutus lypsylehmien säilörehun syöntiin, maitotuotokseen ja energiataseeseen

    Get PDF
    During early lactation diet is usually rich in protein to stimulate and support milk production. Increased milk production has been connected with negative energy balance and impaired fertility. The aim of this study was to investigate the effects of concentrate crude protein (CP) level to dairy cow silage intake, milk production and energy balance in early lactation. The study was conducted in the experimental barn of MTT Agrifood Research Finland in Maaninka. The experiment started at October 2013 and finished at April 2014. The experiment lasted 70 days starting from parturition day. Fifty-five primiparous or multiparous Holstein and Ayrshire cows were allocated to one of three different CP levels in concentrate (149, 179 or 200 g/kg DM) after parturition. Concentrate allowance was 9 or 13 kg. Silage was fed ad libitum through an individual feeding system. Animals were weighed daily. Body condition score (BCS) was determined when blood samples were taken at 10 days before parturition and 7, 21, 42 and 63 days after parturition. The data were subjected to analysis of variance using the SAS MIXED procedure. Concentrate CP level did not affect silage intake or energy balance. Amino acids digestible from small intestine increased when CP level increased. Increasing CP content of concentrate tended to increase milk and protein yields suggestively. Milk protein yield and milk urea increased when concentrate CP level increased. Concentrate CP level had no significant effect on blood NEFA, BHBA, 3-MH or glucose concentration. There were no significant effects on live weight or BCS change throughout the experiment. Results of this experiment indicate that increasing concentrate CP level improves milk and protein yield in early lactation. In this experiment concentrate CP level did not affect silage intake or energy balance.Tuotantokauden alussa lypsylehmien valkuaisruokinta on runsasta, jotta voitaisiin stimuloida ja tukea lisääntyvää maidontuotantoa. Runsaaseen maitotuotokseen liittyy kuitenkin voimakkaasti negatiivinen energiatase ja heikentynyt hedelmällisyys. Negatiivista energiatasetta voidaan hallita joko lisäämällä energian saantia tai pienentämällä energian tarvetta. Tämän maisterintutkielman tarkoituksena oli selvittää, voidaanko lypsylehmän poikimisen jälkeistä energiavajetta hallita valkuaisruokinnan rajoittamisen avulla. Hypoteesina oli, että alhaisemmalla väkirehun raakavalkuaispitoisuudella energiatase on vähemmän negatiivinen kuin korkeammalla väkirehun raakavalkuaispitoisuudella, koska valkuaisruokinta stimuloi maitotuotosta ja runsaampi maitotuotos vaatii enemmän energiaa. Kokeeseen valitut lehmät poikivat 1.10.2013–12.2.2014. Koe kesti 70 päivää, alkaen poikimapäivästä. Poikimisen jälkeen lehmän väkirehun raakavalkuaispitoisuus oli 149, 179 tai 200 g/kg ka. Väkirehumäärä nostettiin maksimiinsa 14 päivässä, minkä jälkeen lehmä jatkoi kiinteällä väkirehutasolla (9 tai 13 kg). Säilörehu oli osittain ensimmäistä ja osittain toista satoa ja sen raaka-aineena oli nurminata-timotei-seos. Maidon määrä mitattiin sekä aamulla että illalla koko kokeen ajan. Eläimet punnittiin väkirehukioskissa ja kuntoluokka määritettiin verinäytteiden oton yhteydessä 10 päivää ennen poikimista ja 7, 21, 42 sekä 63 päivää poikimisesta. Väkirehun raakavalkuaispitoisuus ei vaikuttanut merkitsevästi kuiva-aineen, säilö- eikä väkirehun syöntiin. Väkirehun rv-pitoisuus ei vaikuttanut energian saantiin, elopainon tai kuntoluokan muutokseen eikä energia- tai OIV-taseeseen. Väkirehun rv-pitoisuus kasvatti suuntaa-antavasti maitotuotosta ja maidon valkuaispitoisuutta. Maidon valkuaistuotos ja ureapitoisuus nousivat lineaarisesti väkirehun rv-pitoisuuden noustessa. Energiakorjatuissa maitotuotoksessa, maidon rasvatuotoksessa tai -pitoisuudessa ei ollut merkitseviä eroja eri väkirehun rv-pitoisuuksilla. Poikimisen jälkeen väkirehun rv-pitoisuus ei vaikuttanut veren glukoosi-, ei-esteröityneiden rasvahappojen, ?-hydroksibutyraatin tai 3-metyylihistidiinin pitoisuuksiin. Tässä tutkimuksessa väkirehun raakavalkuaispitoisuuden rajoittamisella ei saatu parannettua lehmien negatiivista energiatasetta. Väkirehun raakavalkuaispitoisuuden nosto ei vaikuttanut kuiva-aineen syöntiin. Väkirehun raakavalkuaispitoisuuden nosto lisäsi suuntaa-antavasti maitotuotosta

    Kohti liikunnallista elämäntapaa:opettajien käsityksiä liikunnalliseen elämäntapaan kasvattamisesta

    Get PDF
    Tiivistelmä. Tässä tutkielmassa on tarkoituksena selvittää liikuntaa opettavien luokanopettajien käsityksiä liikunnalliseen elämäntapaan kasvattamisesta. Tutkimusongelmia on muotoiltu kolme: 1. Millaisia käsityksiä liikuntaa opettavilla luokanopettajilla on liikunnalliseen elämäntapaan kasvattamisesta? 2. Millaisena luokanopettajat näkevät koulun roolin oppilaiden omaehtoiseen harrastuneisuuteen ja liikunnalliseen elämäntapaan kasvattamisessa? 3. Millaisten konkreettisten keinojen opettajat näkevät edistävän lasten ja nuorten omaehtoista harrastuneisuutta ja liikunnallista elämäntapaa? Ensimmäisen tutkimusongelman avulla pyritään selvittämään, kuinka opettajat käsittävät perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa mainitut tavoitteet liikunnallinen elämäntapa ja omaehtoinen harrastuneisuus. Toisen tutkimusongelman kautta pyritään kuvaamaan näkemystä siitä, millainen on opettajan rooli lasten omaehtoisen harrastuneisuuden edistäjänä ja liikunnalliseen elämäntapaan kasvattajana. Lisäksi selvitetään, kuinka luokanopettaja näkee kasvatusvastuun jakautuvan liikunnalliseen elämäntapaan kasvattamisessa koulun, kodin ja harrastuspiirin välillä. Kolmannen tutkimusongelman tarkoituksena on tuoda teoreettisten näkemysten rinnalle käytäntöä ja hahmottaa, kuinka opettajat soveltavat käsityksiä käytännön tasolla. Pyrkimyksenä on selvittää, millaiset konkreettiset keinot opettajien mielestä edistävät lasten ja nuorten omaehtoista harrastuneisuutta ja liikunnallista elämäntapaa koulun liikuntakasvatuksessa. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet määrittelevät liikunnanopetuksen tavoitteeksi omaehtoisen harrastuneisuuteen ja liikunnalliseen elämäntapaan kasvattamisen. Käsitteet ovat kuitenkin suomalaisessa lainsäädännössä, liikunnan tutkimuksessa ja opettajien käytänteissä häilyviä ja monimerkityksellisiä. Tutkimuksemme on yksi tapa tuoda liikunnallisen elämäntavan terminologiaa ja käytäntöä lähemmäksi toisiaan. Tutkielma on toteutettu laadullisena tapaustutkimuksena fenomenografisella tutkimusotteella. Tutkimusaineisto on koottu puolistrukturoidulla teemahaastattelulla, johon osallistui yhdeksän liikuntaa opettavaa luokanopettajaa. Tutkimuskohteeksi on valittu luokanopettajat, koska aikaisempien tutkimustulosten mukaan opettaja ohjaa oppilaita ja antaa kasvatuksellisia ohjeita enemmän alaluokilla kuin ylemmillä luokka-asteilla. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on elämäntapaa, lasten ja nuorten liikkumista, liikunnan harrastamista ja koululiikuntaan osallistumista kuvaavia tutkimuksia. Niiden pohjalta on muodostettu liikunnallisen elämäntavan omaksumisen malli, jota peilataan opettajien käsityksiin. Liikunnallisen elämäntavan käsitteet ovat opettajille hankalia ymmärtää. Siksi opetussuunnitelmassa käytettyjä termejä tulisi tarkistaa. Opettajat eivät ole tiedostaneet kasvattavansa liikunnalliseen elämäntapaan. Opettajat käsittävät liikunnalliseen elämäntapaan kasvattamisen koulun liikunnassa olevan käytännön keinoina pitkälti samaa kuin yleinen liikunnanedistäminen kouluissa. Opettajien rooli nähdään merkityksellisempänä alakouluikäisille kuin yläkouluikäisille. Koti ja perhe kasvattavat lasta kantaen suurinta kasvatusvastuuta lapsen liikunnallisesta elämäntavasta. Koulun ja opettajan rooli on tarjota oppilaille positiivisia koululiikuntakokemuksia monipuolisen koululiikunnan avulla. Positiivisen liikuntailmapiirin kautta koululiikunta voi tukea lapsen liikkujakuvan rakentumista. Opettajien näkemysten mukaan välituntiliikunta ja koulujen liikuntatapahtumat ovat tärkeimpiä keinoja synnyttää oppilaille merkittäviä positiivisia kokemuksia liikkumisesta koulun liikunnassa. Koulun rooli korostuu erityisesti silloin, jos lapsi ei saa kotoa liikunnallisen elämäntavan mallia. Harrastuspiirin ja valmentajien vastuu alkaa, kun koulun ja kodin resurssit loppuvat. Roolit voivat vaikuttaa liikunnallisen elämäntavan omaksumiseen myös negatiivisesti, mikäli lapsi kokee traumoja ja pakottamista liikuntaan. Kaikkia rooleja ja käytännön keinoja tärkeämpi tekijä liikunnalliseen elämäntapaan kasvamisessa on kuitenkin yksilön oma valinta. Yksilön on tehtävä valinta liikunnallisesta elämäntavastaan itse. Tutkielman tuloksia ei voida pitää yleistettävinä, mutta hyödynnettävinä konteksteissa, jotka vaativat liikunnallisen elämäntavan määrittelyä tai elämäntavan syntyyn vaikuttavien tekijöiden hahmottamista tai havainnollistamista

    Systemic cross-talk between brain, gut, and peripheral tissues in glucose homeostasis : effects of exercise training (CROSSYS). Exercise training intervention in monozygotic twins discordant for body weight

    Get PDF
    Background: Obesity and physical inactivity are major global public health concerns, both of which increase the risk of insulin resistance and type 2 diabetes. Regulation of glucose homeostasis involves cross-talk between the central nervous system, peripheral tissues, and gut microbiota, and is affected by genetics. Systemic cross-talk between brain, gut, and peripheral tissues in glucose homeostasis: effects of exercise training (CROSSYS) aims to gain new systems-level understanding of the central metabolism in human body, and how exercise training affects this cross-talk. Methods: CROSSYS is an exercise training intervention, in which participants are monozygotic twins from pairs discordant for body mass index (BMI) and within a pair at least the other is overweight. Twins are recruited from three population-based longitudinal Finnish twin studies, including twins born in 1983-1987, 1975-1979, and 1945-1958. The participants undergo 6-month-long exercise intervention period, exercising four times a week (including endurance, strength, and high-intensity training). Before and after the exercise intervention, comprehensive measurements are performed in Turku PET Centre, Turku, Finland. The measurements include: two positron emission tomography studies (insulin-stimulated whole-body and tissue-specific glucose uptake and neuroinflammation), magnetic resonance imaging (brain morphology and function, quantification of body fat masses and organ volumes), magnetic resonance spectroscopy (quantification of fat within heart, pancreas, liver and tibialis anterior muscle), echocardiography, skeletal muscle and adipose tissue biopsies, a neuropsychological test battery as well as biosamples from blood, urine and stool. The participants also perform a maximal exercise capacity test and tests of muscular strength. Discussion: This study addresses the major public health problems related to modern lifestyle, obesity, and physical inactivity. An eminent strength of this project is the possibility to study monozygotic twin pairs that share the genome at the sequence level but are discordant for BMI that is a risk factor for metabolic impairments such as insulin resistance. Thus, this exercise training intervention elucidates the effects of obesity on metabolism and whether regular exercise training is able to reverse obesity-related impairments in metabolism in the absence of the confounding effects of genetic factors.Peer reviewe

    Systemic cross-talk between brain, gut, and peripheral tissues in glucose homeostasis: effects of exercise training (CROSSYS). Exercise training intervention in monozygotic twins discordant for body weight

    Get PDF
    Background: Obesity and physical inactivity are major global public health concerns, both of which increase the risk of insulin resistance and type 2 diabetes. Regulation of glucose homeostasis involves cross-talk between the central nervous system, peripheral tissues, and gut microbiota, and is affected by genetics. Systemic cross-talk between brain, gut, and peripheral tissues in glucose homeostasis: effects of exercise training (CROSSYS) aims to gain new systems-level understanding of the central metabolism in human body, and how exercise training affects this cross-talk.Methods: CROSSYS is an exercise training intervention, in which participants are monozygotic twins from pairs discordant for body mass index (BMI) and within a pair at least the other is overweight. Twins are recruited from three population-based longitudinal Finnish twin studies, including twins born in 1983-1987, 1975-1979, and 1945-1958. The participants undergo 6-month-long exercise intervention period, exercising four times a week (including endurance, strength, and high-intensity training). Before and after the exercise intervention, comprehensive measurements are performed in Turku PET Centre, Turku, Finland. The measurements include: two positron emission tomography studies (insulin-stimulated whole-body and tissue-specific glucose uptake and neuroinflammation), magnetic resonance imaging (brain morphology and function, quantification of body fat masses and organ volumes), magnetic resonance spectroscopy (quantification of fat within heart, pancreas, liver and tibialis anterior muscle), echocardiography, skeletal muscle and adipose tissue biopsies, a neuropsychological test battery as well as biosamples from blood, urine and stool. The participants also perform a maximal exercise capacity test and tests of muscular strength.Discussion: This study addresses the major public health problems related to modern lifestyle, obesity, and physical inactivity. An eminent strength of this project is the possibility to study monozygotic twin pairs that share the genome at the sequence level but are discordant for BMI that is a risk factor for metabolic impairments such as insulin resistance. Thus, this exercise training intervention elucidates the effects of obesity on metabolism and whether regular exercise training is able to reverse obesity-related impairments in metabolism in the absence of the confounding effects of genetic factors

    ITSEHOITOPISTE : Suunnittelu ja toteutus Oulaisten terveyskeskukseen

    Get PDF
    Opinnäytetyömme aiheena on itsehoitopisteen suunnittelu ja toteuttaminen Oulaisten terveyskeskukseen. Itsehoitopisteen suunnittelussa ja toteutuksessa teimme yhteistyötä terveyskeskuksen johtavan hoitajan kanssa. Ennen tätä projektia terveyskeskuksessa oli verenpainemittauspiste, jota halusimme kehittää palvelemaan monipuolisemmin asiakkaita. Opinnäytetyömme on tuotekehitysprojekti, jonka tavoitteena oli suunnitella ja toteuttaa ulkomuodoltaan mielenkiintoinen, selkeä ja helppokäyttöinen itsehoitopiste. Itsehoitopisteen tarkoituksena on tarjota tasapuoliset mahdollisuudet Oulaisten asukkaille edistää terveyttä ja hyvinvointia itsehoitopisteestä löytyvien erilaisten terveyteen liittyvien mittareiden ja materiaalien avulla. Teoriaosuus on koottu yksilön terveyden edistämisen näkökulmasta. Teoriatietoa olemme keränneet luotettavista lähteistä, kirjallisuudesta, Internetistä ja aiemmista tutkimuksista aiheeseen liittyen. Valmis itsehoitopiste on ulkoasultaan asiallinen, houkutteleva ja pääväriltään raikkaan vihreä. Seinillä olevat julisteet liittyvät ruokavalioon ja liikuntaan. Valitsimme pisteeseen viisi erilaista terveyteen liittyvää ohjelehtistä. Itsehoitopisteessä on kalibroidun verenpainemittarin lisäksi vaaka ja mukaan otettavia mittanauhoja vyötärönympäryksen mittaamista varten. Itsehoitopisteen viereen laitoimme terveyskeskuksen toiveesta palautelaatikon. Saavutimme projektille asettamamme tavoitteet. Jatkossa itsehoitopiste on kuntalaisten hyödynnettävissä. Terveyskeskus on jatkossa vastuussa itsehoitopisteen päivittämisestä ja saadun palautteen analysoinnista. Toivomme, että itsehoitopistettä kehitetään asiakkailta saadun palautteen perusteella.The aim of this Bachelor’s thesis was planning and building a self-care area in Oulainen’s health centre. The other aim was individual ways of health promotion. The purpose of this study was to plan and built an attractive and clear self-care area. The other purpose was to motivate customers to self care and make it possible for everyone. Before this project could customers only measure theirs blood pressure in the health centre. That’s why it was important to plan a self-care area which could serve customers needs better. The self-care area is planned and done together with Oulainen’s health centre. The material for this study was collected literature, research, internet and statics. The self care area includes sphygmomanometer, scales, measuring tapes, patient material on healthy lifestyles and tests. There is also feedback box beside the self-care area. We reached the goal and the result is an attractive and clear self-care area. Oulainen’s health centre takes care of the self-care area in future. The self-care area may be developed by reading customers feedbacks

    Motivoivaa ohjausta nuoren urheilijan välipalakäyttäytymiseen : Toimintamallin rakentaminen Keski-Suomen Urheiluakatemialle

    Get PDF
    Opinnäytetyön tavoitteena oli laatia toimintamalli Keski-Suomen Urheiluakatemialle yläkouluikäisten urheiluluokkalaisten ravitsemuksen ohjaukseen. Toimintamalli testattiin käytännössä ohjaamalla välipalakäyttäytymistä. Toimintamallia soveltaen ohjausta voidaan tehdä mistä aterian osasta tahansa. Tarkoituksena oli aloittaa yhteistyö Jyväskylän yläkoulujen urheiluluokkien ja urheiluakatemian välillä. Ohjauksen aikana oli tarkoitus etsiä nuoria motivoivia keinoja ohjauksen toteuttamiseen. Tutkimukseen osallistui 12 Jyväskylän Kilpisen koulun 7. luokan urheiluluokkalaista. Opinnäytetyö toteutettiin toimintatutkimuksena, jossa ohjaajat ja ohjattavat osallistuivat tutkimusprosessiin. Tutkimus toteutettiin syksyn 2016 aikana. Toiminta pyrittiin pitämään käytännönläheisenä ja sitä tuettiin teorialla. Ohjaus sisälsi alkukartoituksen, kaksi seurantaa sosiaalisessa mediassa kuvien avulla, kaupassa tehtävän tuotteiden vertailun, välipalojen valmistusta ja loppupalautteen. Tutkimuksessa käytettiin osallistavaa havainnointia aineistonkeruumenetelmänä. Tutkimuksen tuloksista voidaan päätellä, että parhaita nuorten motivointikeinoja ovat osallistava tekeminen, kannustaminen ja ymmärrys ohjauksen merkityksestä. Motivoinnin esteitä puolestaan ovat sisäisen motivaation puute, liian kiireinen tai liian hitaasti etenevä aikataulu ohjauksessa. Keskeinen johtopäätös on, että ohjaukselle on selkeä tarve nuorten keskuudessa. Nuorten motivoiminen ja osallistaminen oli haastavaa, vaikka nuorilla oli mahdollisuus vaikuttaa ohjaustapojen sisältöön. Myös toimivien motivointikeinojen löytäminen todettiin vaikeaksi. Ohjaukseen osallistuneet nuoret kokivat yhteisen toiminnan hyödylliseksi ja saivat ohjauksesta uutta tietoa. Toimintamalli todettiin toimivaksi, ja sitä oli helppo käyttää.The objective of the bachelor’s thesis was to compose an operational model for nutrition instructing for Middle Finland’s Sport Academy. The focus group was high school aged young athletes that study in a sport class. The focus group was practically guided on their nutritional habits concerning their snack routines. The employed model can be applied to any mealtime routine. The intention is to start a co-operation between Jyväskylä’s secon-dary school sport classes and Sport Academy. During the guidance the purpose was to find motivating ways to lead the nutritional plan. Twelve students from 7th grade from Kilpinen school took part in the study. The project was conducted as an action research. Both, the tutors and focus group participated actively in the research project. The research was conducted during autumn 2016. The intention was to keep the activity practical together with theoretical support. The activity consisted of a pre-survey, two controls in social media with help of pictures, comparisons between items in the supermarket, the preparation of snacks and the final feedback. Data was collection method was participant observation. The results indicate that the best ways to motivate the focus group were participation in the activities, encouragement and the understanding the significance of the guidance. Obstacles for motivating the focus group were lack of internal motivation, too busy or too slow schedule in the guidance. The main finding was that there is a significant need for guidance amongst the young athletes. Even though, the focus group had a change to affect the content, it was hard to motivate the students and get them to participate. Effective ways to motivate the respondents were hard to find. The focus group found the common activity useful and got new information from the guidance session. The operational model was found to be functional and easy to use

    Millennials’ awareness and attitudes towards flying

    No full text
    Sustainability has started to concern an increasing amount of customers. The critical way of thinking affects buying habits and reach all the way even to leisure travelling by air. As the personal carbon footprint has started to interest as well others than environmentally-conscious consumers, people are trying to find alternative ways to mitigate emissions or even compensate them. The thesis is commissioned by “The steps towards responsible tourism” -project that aims to develop an education program. The purpose of the thesis is to get more information about whether Millennials are aware of the current global environmental and climate issues caused by flying and whether they take any actions to reduce their own carbon footprint. In addition to those, the thesis aims to find out what constrains and motivates sustainable travelling actions. The thesis is conducted as a research-oriented type, utilizing a quantitative questionnaire to gather the information from the target group, the travelling Finnish Millennials. The quantitative questionnaire is attached as appendix 1. The theoretical framework consists of definitions of the terms, environmental issues in aviation and Millennials’ flying habits and their role as consumers. Also, the aspects of the responsible consumption and its barriers and motivations are briefly introduced. The findings of the thesis revealed how aware Millennials are about the climate impacts of aviation depending on their age and gender. Most of them neither had the knowledge about the globally caused emissions of flying nor knew how long the carbon dioxide emissions last in the atmosphere. Although, female Millennials aged between 22-27 years old were found to be the most aware and interested in working for more sustainable air travelling habits. The most indifferent were young men and 31-33 years old Millennials. Attitudes towards flying and key factors driving for the purchase of the flight tickets were found out. Typically, Millennials travel between zero to three times a year. In general, most of the Millennials are worried about aviation’s climate impacts. However, the attitude-behaviour gap here is significant as many do not think the impacts of their own flying habits. Most of the Millennials were ready to pay for flying tax although only a few had compensated their flights. Also, some barriers and motivators to choose a more sustainable travelling method were investigated. Sustainable travelling was not considered affordable but seen as equally appealing. Moreover, the term “sustainable travelling” seemed to be vague for many. Out-side forces do not have significant influence to choose more sustainable travelling. Only media was found to impact at some level. The outcome gives valuable insights into the current state of Millennials’ awareness and attitudes towards flying. This can be used by the commissioned project in the program contributing more responsibility in the travel and tourism business in Finland

    Lastenosaston "tuunaus" kierrätyskalusteilla : Case Jämsän kaupunginkirjasto

    Get PDF
    Jämsän kaupunginkirjaston synkkä ja ankea lastenosasto haluttiin uudistaa pienillä muutoksilla ekologisia arvoja kunnioittaen. Muutosta oli toivottu jo pitkään, rahaa ei kuitenkaan ollut käytössä ja se teki projektista melko haastavan. Lakkautettavasta lähikirjastosta vapautui paljon käyttökelpoisia kalusteita, joiden avulla pääkirjaston lastenosasto saatiin lopulta uudistettua. Opinnäytetyötä aloittaessa hypoteesina oli, että viihtyisällä ja mielekkäällä ympäristöllä voidaan lisätä lastenosaston käyttöä, ja saada sitä kautta lapset lukemaan lisää. Lukeminen voi parantaa elämänlaatua ja hyvä lukutaito myös parantaa valmiuksia tiedon hankintaan ja käsittelyyn. Kyselytutkimuksen avulla haluttiin testata tätä hypoteesia. Opinnäytetyön teoriaosassa käsitellään tilan suunnittelua, ekologisuutta kirjastotilojen suunnittelussa ja palvelumaisemaan liittyviä asioita. Samat teemat toistuivat asiakaskyselyssä, joka toimi työn tutkimusmenetelmänä. Kyselyyn saatiin kaikki-aan 75 vastausta. Vastaukset analysoitiin kvalitatiivisiin tutkimusmenetelmiin kuuluvan teemoittelun avulla. Teemoittelun aihepiirit valittiin edellä mainitun teoriaosan kokonaisuuksista. Opinnäytetyö toteutettiin Case-tutkimuksena. Tarkoituksena oli tutkia kirjastotilojen suunnittelua, toteuttaa uudistus pääkirjaston lastenosastolla ekologisia arvoja kunnioittaen ja kyselyn avulla selvittää asiakkaiden tyytyväisyyttä tehtyihin muutoksiin. Lisäksi haluttiin saada asiakkaiden mielipiteitä tehdyistä muutoksista, jotta saataisiin tietää, mitä asiakkaiden mielestä oli tehty oikein ja mitä jatkossa olisi hyvä parantaa. Muutoksiin oltiin pääosin tyytyväisiä ja asiakkailta saatiin myös arvokasta palautetta toiminnan jatkoa ajatellen. Ekologisuutta pidettiin erityisen tärkeänä näkökulmana ja asiakkaat arvostivat suuresti sitä, että toteutus oli tehty ekologisia arvoja kunnioittaen.There was a desire to renew the dreary children´s department in the City Library of Jämsä with small changes and by respecting ecological values. The change was long desired, however due to the lack of money, the project was rather challenging. By using applicable furniture from abolished branch library, it was finally possible to complete the renewal. The hypothesis for the thesis under review was that cozy and meaningful environment could increase the usage of the children’s department and thereby make children to read more. Reading can improve the quality of life, and good literacy can also prepare skills for acquisition and processing of information. The hypothesis was tested by conducting a survey. The theories used in the thesis concern space planning, ecology in designing library facilities, and service areas. The same topics were present in the customer survey that worked as a research method for the thesis. The number of responses in the survey was 75. The responses were analyzed by using thematic analysis, which is one form of analysis in qualitative research. The topics for the thematic analysis were chosen from the previously mentioned subjects in the theoretical part. The thesis was executed as a case study. The aim was to explore the design of library facilities, to implement the renewal of the children’s department by respecting ecological values, and, based on the survey, to find out whether the customers were pleased with the changes made. In addition, it was important to gather opinions from the customers in order to find out what had been done right and what was still to be improved. The changes were received well, and people were mainly satisfied, and the customers gave valuable feedback for further operations. Especially ecology was seen as an important aspect, as the customers valued the fact that the implementation was carried out by respecting ecological values
    corecore