Kestävän kehityksen mittaaminen - uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön yleismittarityön analyysiä ja kehittämisehdotus

Termin "kestävä kehitys" perusajatus on, että ympäristöä hoidetaan ja luonnonvaroja käytetään siten, että myös tulevilla sukupolvilla on mahdollisuus hyödyntää ympäröivää luontoa ja nauttia puhtaasta ympäristöstä. Kestävä kehitys on ajattelumalli, joka pyrkii yhdistämään toisiinsa taloudellisen, ekologisen ja sosiaalisen ulottuvuuden. Maa- ja metsätalousministeriön (MMM) uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön yleismittarit julkaistiin vuonna 1999. Ne perustuvat MMM:n vuonna 1997 julkaistuun luonnonvarastrategiaan, jossa on linjattu ministeriön näkemys luonnonvarojen hyväksyttävästä ja toivottavasta käytöstä. Indikaattorit kehitettiin mittaamaan tämän strategian tavoitteiden toteutumista ministeriön eri toimialoilla (maatalous, kalatalous, riista- ja porotalous, vesivarojen käyttö ja hoito sekä maaseutu). Tässä kirjallisuuteen perustuvassa opinnäytetyössä pohditaan kestävän kehityksen käsitettä ja siihen liittyvää indikaattoreiden kehittämistä yleisellä, teoreettisella tasolla. Työssä on myös tarkasteltu MMM:n yleismittareita, esitetty niiden kehittämistyöhön liittyvät puutteet sekä tehty ehdotus siitä miten mittareiden käytettävyyttä voidaan parantaa. MMM:n yleismittareiden suurimmat ongelmat ovat niiden suuri määrä ja se, että ne perustuvat kriteereille, joilla ei ole selviä konkreettisia tavoitteita tai raja-arvoja. Tavoitteiden asettaminen vaatii perusteellista arvokeskustelua sekä maa- ja metsätalousministeriön sisällä että ministeriön ja erilaisten sidosryhmien välillä. Toinen asia, joka vaatii huomiota tulevaisuudessa on se, että indikaattoreiden kehittämisen täytyy lähteä jostakin teoreettisesta perustasta ja indikaattorikehyksestä, jotta niiden sanoma voitaisiin paremmin kohdistaa johonkin tiettyyn ongelmaan kestävyyden eri osa-alueilla. Mittareiden käytettävyyden parantamiseksi ne jaoteltiin DSR (Driving force - State - Response) - mallia hyväksikäyttäen uudelleen ja tältä pohjalta valittiin jokaisesta toimialasta muutama keskeinen indikaattori, joille mahdollinen jatkotyö voidaan perustaa. Koska tarkkoja raja-arvoja ei oltu määritelty voidaan valittujen mittareiden käytettävyyttä parantaa erityisen tulkintaohjeen avulla. Siitä ovatko MMM:n yleismittarit omiaan kuvaamaan uusiutuvien luonnonvarojen kestävää käyttöä ei voitu vetää tarkkoja johtopäätöksiä, sillä tällaista kestävyyden tasoa ei olla määritelty. Kuitenkin voidaan sanoa, että valitut mittarit eivät anna ainakaan ristiriitaista tietoa luonnonvaran tilasta eri toimialojen välillä. Tulevaisuudessa mittareidenkin kehittämisessä on hyvä valita lähestymistapa, joka ottaa myös eri toimialojen eroavaisuudet huomioon

Konserttisaleista kaupunkiaktivismiin : Osallisuuden suuntia kunnallisten kulttuurituottajien työssä

Opinnäytetyössä ennakoitiin kunnallisten kulttuuritalojen roolia sekä tuottajien osaamistarpeita erityisesti kaupungeissa lisääntyneen osallisuuden ja osallistamisen merkityksien näkökulmasta. Tavoitteena oli tuottaa tietoa alan koulutuksen proaktiiviseen kehittämiseen. Työn tilaaja oli Metropolia ammattikorkeakoulu. Opinnäytetyö antoi myös välineitä kunnille kulttuuritoiminnan kehittämiseen. Työn empiirinen aineisto kerättiin Metropolia ammattikorkeakoulun järjestämästä pääkaupunkiseudun kulttuurituottajien täydennyskoulutuksesta. Menetelminä käytettiin kyselyitä, avointa keskustelua sekä ryhmätyöskentelyä. Lisäksi toteutettiin dokumenttianalyysit pääkaupunkiseudun kulttuuritalojen ohjelmistokalentereista sekä sosiaalisen median käytöstä sekä haastateltiin yhden kaupungin osallisuustyöntekijöitä. Kerättyä materiaalia verrattiin viitekehykseen, joka koostuu osallisuuden, yhteisöllisyyden, kaupunkiympäristöjen ja kulttuuripolitiikan tietoperustasta. Työ osoittaa, että sekä kuntademokraattisessa että kulttuuripoliittisessa kehityksessä korostuvat asukkaiden ja yleisöjen osallisuus sekä laaja kulttuurin käsite, jossa kulttuurilla on keskeinen rooli kuntien paikallisen hyvinvoinnin, imagon ja taloudellisten hyötyjen tuottajana eri sektoreiden rajapinnoilla. Yhteisöllisen osallistumisen kasvutrendi näyttäytyy myös kaupunkiympäristöjä elävöittävänä asukkaiden omaehtoisena kaupunkiaktivismina. Kulttuuritalot sijoittuvat kaikkien edellä mainittujen muutosten objektiksi. Opinnäytetyössä selvitettiin muutosten merkitystä ja vaikutusta kulttuuritalojen toimintaan sekä ennakoitiin vaikutuksia kulttuurituottajien työnkuviin kulttuuritaloissa. Tuloksena havaittiin, että ympäristön muutoksesta huolimatta, kulttuuritalojen toiminta perustuu kuitenkin pääosin traditionaaliseen esitystoiminnan tuottamiseen. Tarve muutokselle osallistavampaan suuntaan tiedostetaan, mutta kunnallisella kentällä keinoja sen toteuttamiseen ei ole riittävästi. Haasteita osallisuudelle ja osallistamiselle aiheuttaa se, että niihin liittyvien strategisten päämäärien ja todellisen toiminnan välillä sijaitsee vielä kuilu, jota voidaan sillata koulutuksella ja kuntapäättäjien tiedon lisäämisellä. Osallistamisosaaminen sijoittuu ennakoinnin mukaan yhtäältä sellaisiin osallistamisen tapoihin, jossa yleisön aktiivinen osallistuminen tapahtuu valmiiksi tuotetun rakenteen sisällä, esimerkiksi työpajoissa tai yleisötyössä. Toisaalta se sijoittuu osallistamisen tapoihin, jotka määrittyvät opinnäytetyössä esitetyn fasilitoivan verkostokuriirin rooliin. Siinä keskeistä on yleisön subjektius tuotantoprosessin kaikissa rooleissa ja vaiheissa. Tuottajan osaamiseen määrittyvät eri verkostojen omaehtoisen toiminnan mahdollistaminen, jakamistalous, joukkoistaminen ja yhteisöjen managerointi niin fyysisissä kuin verkkoympäristöissäkin kulttuurituotteiden synnyttämiseksi. Kulttuuritalo on lähiöiden aktiivista toimintaa synnyttävä ja ylläpitävä subjekti. Sen operationaalisen toiminnan keskiöön sijoittuu kulttuurituottajan työ. Kunnallisten kulttuurituottajien kouluttamisessa tulisi jatkossa kiinnittää osallistamisosaamisen lisäksi huomiota myös ammatillisen identiteetin synnyttämiseen, tukemiseen ja muutosvalmiuteen yksilöllisestä tuottajapositiosta käsin.This Master ́s Thesis anticipates the needed know-how of cultural producers in municipal culture halls. The Master ́s Thesis was commissioned by Metropolia University of Applied Sciences. The aim was to develop higher education in the field of cultural management proactively with the help of the results of this Master ́s Thesis. The used methods were document analyses of the programs and social media of the culture halls in the Helsinki Metropolitan Area. The data were also gathered by means of questionnaires, interviews and groupwork, involving city employees and cultural producers of the cities. The findings were compared with the knowledge base, which consists of the ethos of participation and communality and also knowledge on the changes in the city environment and cultural policy. The Master ́s Thesis found similar rhetoric of participation significant in both city environments and cultural policy. Thus, both changes should influence halls of culture. However, the programs of the culture halls are mainly based on traditional producing model, which determines the audience as an end-user of the process, instead of being an active part of it. Although the active role of the audience cultural events seems to be on the rise, still more ideas and knowledge on how to further this development is required. As a conclusion, this Master ́s Thesis proposes that the cultural producers in culture halls increase their knowledge of participation on different levels. The First one is the participation which is limited to the role of the audience, meaning for example workshops, audience work or community art. The Second one is the participation as part of the whole producing process. It results in a change in the role of the audience.In that case, cultural producers are facilitators in urban communities. The needed know-how of producers settles down in the areas of sharing economy, crowdsourcing and community management both in network and live environments. Thus, the focus on developing education should be on these two ways of producing. In addition, attention should be paid to increasing the knowledge of municipal decision-makers and managers to help further this development. As a result, the ethos of participation, which is mentioned in the strategies of the cities, is enabled and instilled in culture halls

Uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön yleismittarit

Maa- ja metsätalousministeriö asetti 30.3.1999 viisi asiantuntijatyöryhmää kehittämään uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön yleismittareita. Asiantuntijaryhmien työtä ohjasi 30.3.1998 asetettu ohjausryhmä. Maa- ja metsätalousministeriön toimialaan kuuluvia uusiutuvia luonnonvaroja ovat mm. viljelymaa, maatalouden kasvi- ja eläinlajit, metsät ja niiden puuvarat, metsien ja soiden keräilytuotteet, riistaeläimet, porot, kalat, ravut ja vesistöt. Kestävällä käytöllä tarkoitetaan näiden luonnonvarojen käyttöä ja hoitoa tuottavasti, taloudellisesti ja sosiaalisesti hyväksyttävästi siten, että säilytetään luonnonvaran määrä, monimuotoisuus ja laatu sekä taataan luonnonvaran uusiutumiskyky ja elinvoimaisuus. Tärkeitä näkökohtia ovat myös luonnonvarasta ja sen käytöstä saatavat aineettomat hyödyt, kuten maiseman kauneus sekä virkistys- ja kulttuuriarvot. Työryhmien tehtävänä oli kehittää toimiva yleismittaristo, jonka avulla voidaan seurata kestävää kehitystä maatalouden, kalatalouden, riistatalouden, porotalouden, vesivarojen käytön ja hoidon sekä maaseudun piirissä. Mittariston avulla voidaan seurata uusiutuvien luonnonvarojen käytön kestävyyttä ja ohjata toimintaa ministeriön eri vastuualueilla oikeaan suuntaan. Mittareiden avulla on tarkoitus kerätä valtakunnallisesti luotettavaa ja oikein kohdennettua tietoa uusiutuvista luonnonvaroista, niihin kohdistuvista paineista ja uhkista sekä luonnonvarojen määrällisistä ja laadullisista kehityssuunnista. Suomen kestävän metsätalouden indikaattorien kehittämistä jatketaan MMM:n metsäosastolla, joten ne eivät kuulu tämän työn piiriin. Ohjausryhmä hyväksyi kokouksessaan 15.2.1999 asiantuntijaryhmien työn perusteella laaditun yleismittarikokoelman otettavaksi koekäyttöön. Noin kahden vuoden kuluttua maa- ja metsätalousministeriö kutsuu eri asiantuntija- ja käyttäjätahojen edustajat arvioimaan mittarikokoelman soveltuvuutta käyttötarkoituksiinsa

Maa- ja metsätalousministeriön luonnonvarastrategia - Uusiutuvien luonnonvarojen kestävä käyttö

Maa- ja metsätalousministeriön toimialaan liittyviä uusiutuvia luonnonvaroja ovat viljelymaa, maatalouden ja turkistalouden kasvi- ja eläinlajit, metsät ja niiden puuvarat, metsien ja soiden keräilytuotteet, riistaeläimet, porot, kalat ja ravut sekä vesivarat. Myös maaseutumaisemaa on pidettävä uusiutuvana luonnonvarana. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla viime vuosina tapahtuneen nopean kehityksen ja toimintaympäristön muutoksen myötä vuoden 1997 luonnonvarastrategian ajantasaistaminen on osoittautunut tarpeelliseksi. Uudistetussa luonnonvarastrategiassa on pyritty löytämään linjaukset uusiutuvien luonnonvarojen käytön, hoidon ja suojelun kesken: samalla kun turvataan kannattava hyödyntäminen, huolehditaan erilaisten aineellisten ja henkisten tarpeiden täyttämisestä. Myös luonnon- ja ympäristönsuojelutavoitteet otetaan huomioon ja eläinsuojeluun liittyvä tuotantoeläinten eettinen kohtelu. Strategia edistää osaltaan hallituksen hyväksymää Suomen kestävän kehityksen strategiaa. Strategia toteuttaa osaltaan myös luonnon- ja ympäristönsuojelun yhdentämistä eri toimialoille, niiden luontevaksi osaksi. Strategiassa on määritelty uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön päämäärät ja kaikille toimialoille yhteiset tavoitteet sekä toimialakohtaiset toimintalinjat vuoteen 2010 asti. Strategiassa määritellyt seitsemän päämäärää muodostavat kaikki ministeriön toimialat kattavan tavoitekokonaisuuden ministeriön toiminta-ajatuksen ja tavoitetilan (vision) saavuttamiseksi luonnonvarojen kestävän käytön näkökulmasta. Strategian päämäärät kattavat seuraavat asiakokonaisuudet: (i) luonnonvarojen eettinen ja vastuullinen hoito ja käyttö, (ii) ekosysteemien toimivuus, biodiversiteetin ja maaseutumaisemien säilyminen, (iii) maaseudun elinvoimaisuus, (iv) elinkeinotoiminnan harjoittaminen kuluttajalähtöisesti ja kannattavasti, (v) laajeneva, innovatiivinen ja ekotehokas käyttö, (vi) laatu ja turvallisuus, (vii) tieto ja osaaminen. Käytännön toimeenpano tehdään ensisijaisesti toimialojen toimin eri strategioiden ja ohjelmien avulla. Lisäksi strategiaa toteutetaan ministeriön toiminnan ja talouden suunnittelun sekä alaisen hallinnon tulosohjauksen kautta. Näiltä osin luonnonvarastrategian toteutumista seurataan kunkin yksittäisen strategian ja ohjelman seurannan kautta sekä osana hallinnon tekemää tavanomaista seurantaa. Luonnonvarastrategian vaikutuksia seurataan toisaalta myös eri toimintalinjojen mukaisiin toimenpiteisiin liittyvien seurantajärjestelmien indikaattoreiden kautta ja erikseen luonnonvarojen kestävää käyttöä koskevien yleisten mittareiden avulla. Uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön strategia tultaneen arvioimaan kerran ennen vuotta 2010

Strategy for Renewable Natural Resources in Finland

Global problems related to natural resources and the environment, like climate change and decline in biodiversity, have resulted in international agreements aimed at preserving natural resources, their renewing capacity and the quality of the environment. The World Summit on Sustainable Development in Johannesburg in 2002 reaffirmed sustainable development as a central element of the international agenda and gave new impetus to global action to fight poverty and protect the environment. The understanding of sustainable development was broadened and strengthened as a result of the Summit, particularly the important linkages between poverty, the environment and the use of natural resources. Commitments by governments and other stakeholders to a broad range of partnership activities and initiatives will all implement sustainable development at the national, regional and international level. Through careful and economical utilisation of natural resources and technological development the future generations will also have access to an adequate amount of natural resources and high-quality environment. Sustainable use of natural resources is a priority in the Finnish society. Even though the concept of ‘sustainable use’ varies, the basic principle as such has a long history. In Finland objectives aiming at securing sustainable use have been expressed in the legislation on forestry, fishing and hunting since the 17th century. The tradition to care for the natural resources is closely connected to the ownership of land and water areas. Changes in values and the way of life have been reflected in the use of natural resources. More recently changes in the values can be seen in the public interest in environmental issues, production ethics, purity of foodstuffs, as well as quality of foodstuffs, other products and production methods. Significant efforts have been made to integrate the different aspects of sustainability in practise based on experience and research. Renewable natural resources, in the field of the Ministry of Agriculture and Forestry, are arable land, species of plants and animals of agriculture and fur farming, forests and timber resources, as well as products picked from forests and peatland, game animals, reindeer, fish, crayfish and water resources. Rural landscape should also be considered a renewable natural resource. The task of the Ministry of Agriculture and Forestry is to promote the sustainable and diversified use of renewable natural resources and the high quality of the goods derived from these. To fulfil this task the Ministry of Agriculture and Forestry drew up a Strategy for the Sustainable Use of Renewable Natural Resources in Finland, which was approved in 1997. In the past five years significant changes have occurred in the society and sectors governed by the Ministry of Agriculture and Forestry. Consequently, it was considered necessary to update the Natural Resources Strategy to comprise the current requirements and expectations relating to the use of renewable natural resources. The new strategy 2002 also contributes to the implementation of the Finnish Programme for Sustainable Development adopted by the Government in year 1998. In the review of the Natural Resources Strategy, particular attention is directed to the analysis of 1997 Strategy and the changes in the operating environment, as well as the measures, strategies and programmes designed and implemented so far. The new strategy 2002 also includes a vision for 2010 and seven goals based on this vision. According to the current view, the realisation of these goals in co-operation between the administrative sector of the Ministry of Agriculture and Forestry, the society as a whole and other actors involved will make sure that our renewable natural resources are utilised in a sustainable way. Also, as it was required in the Johannesburg World Summit, the key element of this reviewed strategy constitutes to integrate ecological, economic, social and cultural dimensions. The monitoring of the state of natural resources and the strategy is important. Increasing the efficiency and improved orientation of the research is necessary to prepare for environmental changes and to develop measures to alleviate their negative impacts. Indicators for sustainable use of renewable natural resources serving the monitoring of the realisation of the objectives and evaluation are being developed and will be in use by the year 2003

Epäterveellisten elintarvikkeiden markkinointi lapsille ja nuorille. Tilanne Suomessa ja pelisääntöjä markkinoinnin säätelyyn.

Tämä raportti esittää suositukset, tärkeimmät tulokset ja tutkimusmenetelmät Valtioneuvoston kanslian rahoittamassa EPELI-hankkeessa (2020-21), joka kohdistui lapsille ja nuorille suunnattuun epäterveellisten elintarvikkeiden markkinointiin. Hankkeen toteutuksesta vastasivat tutkijat Helsingin ja Tampereen yliopistoista sekä Suomen ympäristökeskuksesta. Viestinnän toteutti Ahjo Communications. Hankkeen tulosten perusteella nykyistä tiukempaa ja rajoittavampaa sääntelyä tarvitaan etenkin suojelemaan paremmin 13–17-vuotiaita nuoria. Sääntelyä on kehitettävä niin, että yritysten itsesääntely, viranomaisvalvonta ja lainsäädäntö tukevat toisiaan. Sääntelyssä on tärkeää huomioida se, että markkinointi on siirtynyt vahvasti sosiaaliseen mediaan. Keskeinen asia ravitsemuspoliittisessa ohjauksessa on elintarvikkeiden luokittelu terveyden kannalta epäsuotuisiin (“epäterveellisiin”), suositeltaviin (“terveellisiin”) ja muihin. Siksi Suomessa on otettava käyttöön ravitsemusprofilointiin perustuva järjestelmä, joka kertoo elintarvikkeen ravitsemuksellisesta laadusta riittävän monipuolisesti, eikä ainoastaan indikoiden epäterveellistä vaihtoehtoa tai terveellistä vaihtoehtoa. Aluksi tämä järjestelmä voi pohjautua WHO:n epäterveellisten elintarvikkeiden markkinoinnin rajoittamistaulukkoon.Tämä julkaisu on toteutettu osana valtioneuvoston selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa.(tietokayttoon.fi) Julkaisun sisällöstä vastaavat tiedon tuottajat, eikä tekstisisältö välttämättä edusta valtioneuvoston näkemystä

Family-specific aggregation of lipid GWAS variants confers the susceptibility to familial hypercholesterolemia in a large Austrian family

Background and aims: Hypercholesterolemia confers susceptibility to cardiovascular disease (CVD). Both serum total cholesterol (TC) and LDL-cholesterol (LDL-C) exhibit a strong genetic component (heritability estimates 0.41-0.50). However, a large part of this heritability cannot be explained by the variants identified in recent extensive genome-wide association studies (GWAS) on lipids. Our aim was to find genetic causes leading to high LDL-C levels and ultimately CVD in a large Austrian family presenting with what appears to be autosomal dominant inheritance for familial hypercholesterolemia (FH). Methods: We utilized linkage analysis followed by whole-exome sequencing and genetic risk score analysis using an Austrian multi-generational family with various dyslipidemias, including elevated TC and LDL-C, and one family branch with elevated lipoprotein (a) (Lp(a)). Results: We did not find evidence for genome-wide significant linkage for LDL-C or apparent causative variants in the known FH genes rather, we discovered a particular family-specific combination of nine GWAS LDL-C SNPs (p = 0.02 by permutation), and putative less severe familial hypercholesterolemia mutations in the LDLR and APOB genes in a subset of the affected family members. Separately, high Lp(a) levels observed in one branch of the family were explained primarily by the LPA locus, including short (<23) Kringle IV repeats and rs3798220. Conclusions: Taken together, some forms of FH may be explained by family-specific combinations of LDL-C GWAS SNPs. (c) 2017 Elsevier B.V. All rights reserved.Peer reviewe