Monitavoitearviointi Mustionjoen kunnostuksessa - Simpukka- ja lohikantojen elvyttämisvaihtoehtojen arviointi

Suomen luonnonsuojeluliitto ja Fortum käynnistivät syksyllä 2009 yhteistyössä ympäristö- ja kalatalousviranomaisen sekä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen ja Suomen ympäristökeskuksen kanssa selvityshankkeen Mustionjoen kunnostamismahdollisuuksista. Mustionjoki-hanke oli ensimmäinen Ekoenergia-merkityn sähkön myynnistä kertyneillä ympäristörahasto-varoilla toteutettu hanke. Hankkeen tavoitteena oli selvittää vaihtoehtoisia toimia simpukoiden ja lohikalojen kantojen parantamiseksi, arvioidaan järjestelmällisesti niiden hyötyjä, haittoja ja kustannuksia sekä toteutettavuutta. Lisäksi selvitettiin eri sidosryhmien suhtautumista vaihtoehtoihin ja niiden vaikutuksia koskeviin arvioihin. Tässä raportissa on esitetty hankkeen eteneminen monitavoitearvioinnin kannalta. Raportissa esitellään arvioitavat vaikutukset ja vaihtoehdot, päätösanalyysihaastattelujen tulokset sekä arviot toimenpiteiden kustannuksista ja toteutettavuudesta. Erityistä huomiota on kiinnitetty näkemyserojen kuvaamiseen. Monitavoitearvioinnin avulla saatiin muodostettua kokonaiskuva vaihtoehtojen hyödyistä, haitoista, kustannuksista ja toteutettavuudesta sekä eri osapuolten välillä olevista näkemyseroista. Arviointi ei kuitenkaan antanut vastausta siihen, mikä muodostetutuista vaihtoehdoista olisi paras, sillä yksiselitteisesti parasta vaihtoehtoa ei Mustionjoki-tapauksessa ole. Erittäin vuorovaikutteinen ja moniulotteinen tarkastelu vie parhaimmillaan tulevia suunnittelua ja täytäntöönpanoa tukevia hankkeita eteenpäin

Vesistösäännöstelyjen uhkien ja haavoittuvuuksien analyysi

Raportissa kuvataan SYKEn yhdessä ELY-keskusten kanssa toteuttaman vesistösäännöstelyjen haavoittuvuusanalyysin toteutus ja tulokset. Vesistösäännöstelyn suurimpia haasteita ovat poikkeukselliset vesitilanteet. Niissä pitäisi löytää vesistön eri osien ja eri käyttäjäryhmien kannalta siedettävät juoksutuskäytännöt. Jos poikkeukselliseen vesitilanteeseen osuu vielä muita häiriötilanteita, kuten laitteiden toimivuuteen tai säännöstelyä koskevaan päätöksentekoon liittyviä ongelmia, seurauksena voi olla huomattavia vahinkoja. Haavoittuvuusanalyysissä vesistöjen operatiivisen säännöstelyn päätösprosessi jaettiin kuuteen vaiheeseen. Ensimmäisenä prosessissa on vesistössä tehtävä havainto, joka kirjataan tietojärjestelmään. Tämän jälkeen tuotetaan vesistömallilla vedenkorkeusennuste, tehdään juoksutuspäätös ja säädetään patoluukut. Lopuksi vielä viestitään päätöksistä. Haavoittuvuusanalyysissä tunnistettiin järjestelmällisesti fyysisiin järjestelmiin, hydrologiseen tietoon, päätöksentekoon ja sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyviä uhkia säännöstelyn eri vaiheissa. Sen jälkeen analysoitiin, miten kuhunkin uhkaan voidaan varautua ja vaimentaa sen aiheuttaman häiriön vaikutuksia, sekä mitä häiriönhallinnasta voidaan oppia. Järjestelmällinen haavoittuvuustarkastelu on hyvä keino kokonaiskuvan muodostamiseen sekä kehittämiskohteiden tunnistamiseen ja priorisointiin. Toisaalta menetelmässä ei oteta kantaa esimerkiksi eri uhkien todennäköisyyteen, joten rinnalle tarvitaan myös perinteisiä riskianalyysin menetelmiä. Tarkastelu toteutettiin osana Strategisen tutkimuksen neuvoston Winland -hanketta, jossa tarkastellaan Suomen energia-, ruoka- ja vesiturvallisuutta monitieteisen ja tieteidenvälisen tutkimuksen avulla

Improving resilience of reservoir operation in the context of watercourse regulation in Finland

Resilience management aims to increase the ability of the system to respond to adverse events. In this study, we develop and apply a structured framework for assessing the resilience of the decision-making process related to reservoir (or lake) regulation with the resilience matrix approach. Our study area is Finland, where the initiatives for the regulation have typically been hydro power production or flood prevention, but nowadays recreational and environmental issues are also increasingly considered. The main objectives of this study are twofold. First, it aims to provide support for reservoir operators and supervisors of the water course regulation projects in their work for identifying the possible threats and actions to diminish their consequences. Second, it studies the applicability of the resilience matrix approach in a quite specifically defined operational process, as most of the earlier applications have focused on a more general context. Our resilience matrix was developed in close co-operation with reservoir operators and supervisors of regulation by means of two workshops and a survey. For the practical application of the matrix, we created an evaluation form for assessing the resilience of a single dam operation process and for evaluating the cost efficiency of the actions identified to improve the resilience. The approach was tested on a dam controlling the water level of a middle-sized lake, where it proved to be a competent way to systematically assess resilience

Vesiensuojelun tehostamisohjelman vaikuttavuuden arviointi – esiselvitys

Tässä raportissa kuvataan ympäristöministeriön vuonna 2019 käynnistämän vesiensuojelun tehostamisohjelman vaikuttavuuden arvioinnin tukemiseksi tehdyn esiselvityksen tulokset. Esiselvityksessä tuotettiin viitekehys vaikuttavuuden arvioinnin seurantaohjelman laatimiseen ja tunnistettiin mahdollisia mittareita vaikuttavuustavoitteiden toteuttamiselle. Lisäksi arvioitiin erilaisia seurantaohjelmavaihtoehtoja ja kuvattiin mallien, kaukokartoituksen ja datafuusion hyödyntämismahdollisuuksia seurannan toteuttamisessa. Esiselvityksen toteutti Suomen ympäristökeskus ympäristöministeriön tilaamana tiiviissä yhteistyössä keskeisten sidosryhmien ja SYKEn tutkijoiden kanssa. Vaikuttavuuden arvioinnin haasteena on tehostamisohjelman moniulotteisuus, sillä sen kuuden teema-alueen puitteissa rahoitetaan useita hyvin erityyppisiä ja kokoisia hankkeita. Lisäksi hankkeiden vaikutukset voivat näkyä vasta vuosien päästä ja seurannan toteuttaja voi vaihdella. Esiselvityksen aluksi tunnistettiin hyvän seurantaohjelman ominaisuuksia sekä tavoitteita vaikuttavuuden arvioinnille ja seurantaan. Näiden perusteella laadittiin viitekehys ja mittaristoja tehostamisohjelman ja sen puitteissa rahoitettavien hankkeiden vaikuttavuuden arvioinnin ja seurannan toteuttamiseen. Seurantamittarit ryhmiteltiin hanketyypin mukaan seitsemään eri ryhmään: 1) ohjelman/hankkeen toteutus, 2) paineiden seuranta, 3) tilan ja käytön seuranta, 4) yhteistyön ja verkostojen vahvistuminen, 5) viestinnän ja koulutuksen edistäminen, 6) vesistökunnostustoiminnan edistäminen ja 7) menetelmien ja käytäntöjen kehittäminen. Kunkin ryhmän mittareiden soveltuvuutta arvioitiin muun muassa niiden tärkeyden ja kustannusten suhteen. Arvioinnissa hyödynnettiin kahdessa sidosryhmätyöpajassa ja erillisissä teemakohtaisissa työpajoissa saatuja ajatuksia hankkeiden ja tehostamisohjelman seurannasta. Mittarien tunnistamisen ja ryhmittelyn jälkeen tarkasteltiin, miten seuranta tulisi toteuttaa tehostamisohjelman eri teema-alueissa ottaen teema-alueen ominaispiirteet huomioon. Kullekin teema-alueelle ehdotettiin kaksi eri seurantaohjelmavaihtoehtoa (suppea ja laaja), joista suppea sisältää mittareita, joita tulisi seurata kaikissa hankkeissa ja laaja mittareita, joita olisi hyvä seurata, mikäli seuranta halutaan toteuttaa mahdollisimman laadukkaasti mutta silti kustannustehokkaasti. Lisäksi esitettiin yleisiä suosituksia seurannan toteuttamiseksi

Luonnonmukaiset tulvariskien hallintaratkaisut Itämeren alueella

Tässä raportissa kuvataan luonnonmukaisen tulvariskien hallinnan nykytila, strategiat, haasteet ja hyvät käytännöt Itämeren rantavaltioissa (Suomi, Ruotsi, Tanska, Saksa, Puola, Viro, Latvia, Liettua). Raportissa esitettävät johtopäätelmät ja suositukset perustuvat maakohtaisen tarkastelun lisäksi muuhun aiheeseen liittyvään kirjallisuuteen. Raportti on osa laajempaa Itämeriyhteistyöllä ilmastokestävyyttä – tulva- ja kuivuusriskien hallinta -hanketta, jossa kartoitettiin ilmastonmuutoksen aiheuttamien sään ääri-ilmiöihin sopeutumiseen tähtääviä suunnitelmia ja ratkaisuja Itämeren rantavaltioissa. Tulvat ovat yleisin ja vahingollisin luonnononnettomuus maailmassa ja ilmastonmuutoksen ennakoidaan lisäävän tulvariskiä. Tulvariskiä on myös kasvattanut Itämeren alueella ympäristön tulvavesien pidätyskykyä heikentävät tekijät, kuten kaupungistuminen, maatalouden tehostuminen ja metsätalouden muutokset. Luonnonmukaisella tulvariskien hallinnalla on pyritty muuttamaan näitä kehityssuuntia ja lisäämään luonnollisten, monihyötyisten ja kustannustehokkaiden menetelmien käyttöä. Menetelmiin kuuluvat muun muassa tulvavesiä pidättävät kosteikot, jokien luonnollisen mutkittelun ja tulvametsien palauttaminen, tulvaherkkien alueiden hyödyntäminen ja ennallistaminen, hulevesien imeytysalueet ja vettäläpäisevän pinnan käyttö asfaltin sijasta. Työssä keskityttiin pääasiassa laajoihin, ja ensisijaisesti tulvariskien hallinnan tarpeista toteutettuihin toimiin, jotka olisivat hyödynnettävissä muissa maissa tai alueilla. Helposti hyödynnettäviä ovat mm. toimenpiteiden suunnittelussa ja arvioinnissa käytetyt menetelmät, joskin niiden osalta tunnistettiin myös selkeitä kehitystarpeita esimerkiksi moninaisten hyötyjen huomioon ottamisessa. Selvityksen perusteella luonnonmukaisen tulvariskien hallinnan toimia on toteutettu kaikissa Itämeren rantavaltioissa. Eniten kokemuksia luonnonmukaisesta tulvariskien hallinnasta on Tanskassa, Puolassa, Saksassa ja Ruotsissa. Erilaiset tulvatyypit on otettu huomioon, mutta pääsääntöisesti luonnonmukaiset toimet ovat keskittyneet pienialaisiin hulevesitulviin. Luonnonmukaisia toimia pitäisi toteuttaa laaja-alaisesti, jotta niillä olisi vaikutusta tulvariskien hallintaan. Toimivia keinoja luonnonmukaisen tulvariskien hallinnan edistämiseksi valtiollisella tasolla ovat konkreettisia toimia sisältävät strategiat sekä rahoitusmahdollisuuksien järjestäminen. Toimenpidekohtaisesti hyviksi on koettu sidosryhmien varhainen osallistaminen ja laaja yhteistyö, moninaisten hyötyjen esiin tuominen erityisesti pitkällä aikajänteellä, laaja tietoisuuden lisääminen eri menetelmistä ja niiden hyödyistä, sekä seuranta ja dokumentointi tulevien hankkeiden tarpeisiin

Vesistösäännöstelyjen kehittämisen nykyvaihe ja kokemukset kehittämishankkeista - yhteenveto kyselytutkimuksen tuloksista

Vesistösäännöstelyjen haittojen vähentämiseen ja hyötyjen lisäämiseen tähtäävä kehitystyö on viime vuosina ollut intensiivistä. Suomen ympäristökeskus (SYKE) on kartoittanut säännöstelyjen kehittämistoiminnan laajuutta ja siitä saatuja kokemuksia kyselyllä alueellisille ympäristökeskuk­sille ja toiminnanharjoittajille. Säännöstelyn kehittämishankkeita on Suomessa viimeisen kymmenen vuoden aikana toteutettu tai käynnissä noin 80. Suurin osa säännöstelyn kehittämishankkeista on tapahtunut yhteistyössä alueellisten ympäristökeskusten, eri viranomaistahojen, paikallisten toimijoiden ja vesistön käyttäjien sekä voimayhtiöiden edustajien kanssa. Kehittämishankkeiden perusteella on esitetty suosituksia säännöstelyn haittojen vähentämiseksi ja hyötyjen lisäämiseksi. Eniten suosituksia on esitetty säännöstelykäytäntöön ja vesistön kunnostustoimenpiteisiin. Kunnostustoimenpiteet ovat liittyneet vesikasvillisuuden vähentämiseen, rantojen eroosiosuojauksiin ja veden alle jääneiden kantojen poistoon. Säännöstelylupaa on tarkistettu 30 tapauksessa ja kokonaan uusi lupa on haettu yhdeksässä tapauksessa. Hankkeilla on parannettu olosuhteita virkistyskäytölle ja vähennetty säännöstelyn kielteisiä vaikutuksia vesiluontoon. Ongelmia on kuitenkin esiintynyt mm. suositusten täytäntöönpanossa. Vedenpinnan nostohankkeita on toteutettu vain vähän mm. tilakohtaisten vaikutusten arvioinnin korkeiden kustannusten vuoksi. Ongelmalliseksi on joissakin tapauksissa koettu vesilain tulkinnanvaraisuus vanhojen säännöstelylupien tarkistamista koskevien pykälien osalta