Syntactic Complexity in L2 Swedish: The Effects of Language Proficiency, Mode of Production, and Individual Variation

This dissertation examines syntactic complexity in learner Swedish. Syntactic complexity is explored through both absolute and relative complexity. Absolute complexity refers to linguistic, structural complexity, and relative complexity can be seen as complexity in relation to the learner. Thus, syntactic complexity is defined as a structural property of learner language that can be observed in the varied use of long and embedded units of language and in the use of demanding structures. Syntactic complexity is inherently multifaceted and influenced by many factors. The present study focuses on the effects of language proficiency, mode of production, and individual variation. The theoretical underpinnings of the study are drawn from cognitive and usage-based approaches to language learning, and the dissertation incorporates ideas from both dynamic and systemic views of learner language development. This study also provides suggestions for teaching and assessing language. The dissertation consists of three original publications and this summary. The data comprise written and spoken productions by 31 Finnish-speaking university students. A variety of syntactic complexity measures targeting different linguistic levels (e.g. the clausal level) are used. The first two substudies explore differences in absolute and relative complexity at two proficiency levels (lower vs higher) using quantitative analyses. The first substudy examines the effect of learners’ language proficiency on the syntactic complexity and accuracy demonstrated in their language use, as well as on the relationship between these aspects of learner language in written production, whereas the second substudy investigates the differences in syntactic complexity between speech and writing. The third substudy is an individual-level enquiry that focuses on absolute complexity. In this study, complexity profiles in learners’ productions are explored using a mixed-methods approach. The results of the dissertation corroborate earlier findings demonstrating that syntactic complexity is a complex feature of learner language. Somewhat unexpectedly, the results of the first substudy do not indicate any statistically significant correlations between measures of syntactic complexity and accuracy. In line with several earlier studies, the results show that the learners at the higher proficiency level produced more accurate structures. However, in contrast with some earlier research, the learners at the lower proficiency level were able to produce relatively complex structures in their writing. As the second substudy shows, the difference in syntactic complexity between the two proficiency levels was more noticeable in speech, indicating that the mode of production employed has a strong effect on the resulting syntactic complexity. At the lower proficiency level, the written productions seemed more syntactically complex than the spoken productions, whereas the syntactic complexity in the two modes of production did not differ to a great extent at the higher proficiency level. In line with many previous studies, production in the spoken mode seemed more cognitively demanding for the learners at the lower proficiency level. Based on the results of the first two substudies, individual style of producing language seems to be one of the key determinants of syntactic complexity. The results from the third substudy, conducted at the individual level, validate this assumption: while some learners have distinctively individual styles of producing structures, others show more variation in their preferred complexification strategies. The results of this dissertation highlight the importance of considering the methodological choices when interpreting the results of both group- and individual-level studies, as not every aspect of syntactic complexity can be identified using only traditional quantitative measures of complexity. This dissertation critically discusses the operationalisation of syntactic complexity and the problem of choosing suitable complexity measures. Future studies would benefit from analyses that focus on several different linguistic levels and, ideally, combine quantitative and qualitative approaches. The new method of categorising productions into complexity profiles explored in the third substudy could be further developed in future research to shift the focus from statistically significant differences between groups of learners to the individual-level examination of syntactic complexity. Individual-level variation is especially important in language teaching and assessment. By examining the different complexity profiles together with learners, teachers can guide the learners and their productions accordingly. Language learners should also be aware of the fundamental differences between speech and writing and recognise how these differences affect their use of syntactically complex structures in these two modes of production. Equally important for teachers and learners is to acknowledge the relationship between complexity and other features of learner language, such as accuracy. Due to the non-linearity of development and the constant interaction between complexity and accuracy, for instance, these features can show simultaneous progress and regress in learner language. All in all, it is crucial to regard syntactic complexity as a multifaceted construct in both teaching and research.--- Väitöstutkimuksessani tarkastelen syntaktista kompleksisuutta oppijanruotsissa. Syntaktista kompleksisuutta lähestytään sekä absoluuttisesta että suhteellisesta näkökulmasta. Absoluuttinen kompleksisuus viittaa lingvistiseen, rakenteelliseen kompleksisuuteen, kun taas suhteellista kompleksisuutta tutkitaan suhteessa oppijaan. Näin ollen syntaktinen kompleksisuus määritellään monipuoliseksi pitkien ja alisteisten rakenteiden käytöksi, mutta myös vaativien rakenteiden tuottamiseksi. Syntaktinen kompleksisuus osana oppijankieltä on monitahoinen ilmiö, johon vaikuttavat monet tekijät. Tässä väitöstutkimuksessa huomion kohteena ovat kielitaidon tason, tuotostavan ja yksilövariaation vaikutus. Teoreettinen viitekehys pohjautuu kognitiivisiin ja käyttöpohjaisiin näkemyksiin kielenoppimisesta, ja tutkimus yhdistää ajatuksia dynaamisista ja systemaattisista kielenoppimiskäsityksistä. Tutkimustuloksia voidaan soveltaa niin kieltenopetuksessa kuin kielitaidon arvioinnissa. Väitöskirja koostuu yhteenveto-osan lisäksi kolmesta osatutkimuksesta, joissa käytetty aineisto sisältää suullisia ja kirjallisia tuotoksia 31:ltä suomenkieliseltä yliopisto-opiskelijalta. Osatutkimuksissa hyödynnetään kompleksisuusmittareita, jotka mittaavat syntaktista kompleksisuutta eri tasoilla (esim. lausetaso). Kahdessa ensimmäisessä osatutkimuksessa tutkitaan eroja kahden kielitaitotason (alempi ja ylempi) välillä kvantitatiivisesti ja tarkastellaan sekä absoluuttista että suhteellista kompleksisuutta. Ensimmäisessä osatutkimuksessa kartoitetaan kielitaidon vaikutusta syntaktiseen kompleksisuuteen ja tarkkuuteen sekä näiden väliseen suhteeseen kirjallisessa tuotoksessa, ja toisessa osatutkimuksessa tarkastellaan eroja kompleksisuudessa suullisen ja kirjallisen tuotoksen välillä. Kolmas osatutkimus keskittyy absoluuttiseen kompleksisuuteen yksilötasolla ja kartoittaa kompleksisuusprofiileja oppijoiden tuotoksissa. Lähestymistapa viimeisessä osatutkimuksessa on monimenetelmällinen, sillä kvantitatiivisia analyyseja täydennetään tuotosten kvalitatiivisella tarkastelulla. Väitöskirjan tulokset vahvistavat aiemman tutkimuksen näkemystä siitä, että syntaktinen kompleksisuus on monimutkainen osa oppijankieltä. On yllättävää, ettei syntaktisen kompleksisuuden ja tarkkuuden välille voitu osoittaa tilastollisesti merkitsevää korrelaatiota ensimmäisessä osatutkimuksessa. Yhteneväisesti aiemman tutkimuksen kanssa tulokset osoittavat, että kielitaidolla on selvä vaikutus tuotoksen tarkkuuteen. Toisaalta myös alemmalla taitotasolla oppijat kykenevät tuottamaan suhteellisen kompleksisia rakenteita kirjallisesti. Ero syntaktisessa kompleksisuudessa taitotasojen välillä on kuitenkin selvempi suullisessa tuotoksessa, kuten toisen osatutkimuksen tulokset osoittavat. Alemmalla taitotasolla kirjallinen tuotos on selvästi suullista tuotosta kompleksisempaa, kun taas ylemmällä taitotasolla merkittävää eroa tuotostapojen välillä ei voida havaita. Tulokset tukevat aiempia havaintoja siitä, että suullinen tuotos on usein kognitiivisesti kuormittavampaa kielenoppijoille alemmilla kielitaitotasoilla. Ensimmäisten osatutkimusten tulokset viittaavat myös siihen, että syntaktinen kompleksisuus voi vaihdella huomattavasti yksilötasolla. Kolmannen osatutkimuksen tulokset vahvistavat tämän havainnon viitaten siihen, että osalla oppijoista on vahva yksilöllinen tyyli tuottaa kieltä, kun taas toiset osoittavat suurempaa vaihtelua rakenteissaan. Keskeistä tässä tuloksessa on myös se, ettei syntaktista kompleksisuutta voi aina tarkastella pelkästään perinteisten kompleksisuusmittareiden avulla. Metodologisten valintojen huomiointi tuloksia tulkittaessa on äärimmäisen tärkeää sekä ryhmä- että yksilötason tutkimuksissa. Väitöskirjassa pohdin kriittisesti syntaktisen kompleksisuuden operationalisointia ja mittareiden valinnan vaikutusta tutkimustuloksiin. Tulevassa tutkimuksessa tulisi keskittyä syntaktisen kompleksisuuden ilmentymiseen useilla lingvistisillä tasoilla, ja kvantitatiivista ja kvalitatiivista analyysia tulisi yhdistää tutkimusasetelmissa. Tässä tutkimuksessa testattua uutta kategorisointimenetelmää, jonka mukaan yksilön profiili voidaan määrittää ryhmätason analyysien avulla, voidaan jatkossa kehittää edelleen. Tulevassa kompleksisuustutkimuksessa tulisi enenevässä määrin keskittyä myös yksilötasoon ryhmätason erojen sijaan. Yksilötason variaatio on erityisen tärkeää huomioida kieltenopetuksessa ja arvioinnissa. Kompleksisuusprofiilien tarkastelu yhdessä oppijan kanssa voi auttaa opettajia ohjaamaan oppijaa tarkoituksenmukaisesti. Lisäksi oppijan tulisi olla tietoinen suullisen ja kirjallisen viestinnän eroista sekä erojen vaikutuksesta tuotokseen. Tärkeää on myös huomioida syntaktisen kompleksisuuden ja tarkkuuden sekä muiden oppijankielen osa-alueiden välinen suhde. Oppijankielen osa-alueet voivat kehittyä epälineaarisesti, ja niiden välinen dynaaminen vuorovaikutus saattaa johtaa eri osa-alueiden yhdenaikaiseen kehitykseen ja taantumiseen. Yhteenvetona voidaan todeta, että syntaktinen kompleksisuus tulisi nähdä monitahoisena ilmiönä sekä opetuksessa että tutkimuksessa.--- I denna doktorsavhandling undersöks syntaktisk komplexitet i inlärarsvenska. Syntaktisk komplexitet granskas genom både absolut och relativ komplexitet. Med absolut komplexitet avses lingvistisk, strukturell komplexitet, medan relativ komplexitet syftar till komplexitet i förhållande till inläraren. Därmed definieras syntaktisk komplexitet som en strukturell egenskap i inlärarspråket som framkommer via ett mångsidigt bruk av långa och inbäddade strukturer samt i bruket av utmanande strukturer. Syntaktisk komplexitet är mångdimensionell till sin natur och den påverkas av ett flertal faktorer. Denna undersökning granskar effekten av språkfärdighetsnivå, modalitet och individuell variation. Den teoretiska referensramen baserar sig på kognitiva och bruksbaserade perspektiv på språkinlärning och i avhandlingen kombineras dynamiska och systematiska uppfattningar om utvecklingen av språkkunskaper. Studien erbjuder möjligheter till att tillämpa resultaten i språkundervisning och i bedömning. Avhandlingen innehåller tre delstudier utöver detta sammandrag. Materialet består av muntlig och skriftlig produktion av 31 finskspråkiga universitetsstuderande. I studierna används flera mått på syntaktisk komplexitet, som mäter komplexiteten på olika språkliga nivåer (t.ex. satsnivå). I de två första delstudierna undersöks skillnaderna i absolut och relativ komplexitet mellan två språkfärdighetsnivåer (lägre vs högre) med hjälp av kvantitativa analyser. Den första delstudien utforskar hur språkfärdigheten påverkar den syntaktiska komplexiteten och korrektheten samt relationen dessa emellan i skriftlig produktion, medan den andra delstudien granskar skillnaderna i syntaktisk komplexitet mellan tal och skrift. Den tredje delstudien koncentrerar sig på individnivån och på absolut komplexitet. I den delstudien används blandade metoder för att undersöka komplexitetsprofiler i inlärares produktion. Undersökningen styrker tidigare iakttagelser om att syntaktisk komplexitet är en mångsidig komponent i inlärarspråk. Något överraskande visar resultaten i den första delstudien inga statistiskt signifikanta korrelationer mellan syntaktisk komplexitet och korrekthet. I enlighet med tidigare undersökningar producerar inlärarna på den högre färdighetsnivån fler målspråksenliga strukturer. Däremot tyder resultaten på att inlärarna också på den lägre färdighetsnivån kan producera relativt komplexa strukturer i skrift, vilket avviker från resultaten i flera tidigare studier. Den andra delstudien avslöjar att skillnaden i syntaktisk komplexitet mellan färdighetsnivåerna är mer tydlig i muntlig produktion. På den lägre färdighetsnivån uppvisar inlärarna högre komplexitet i den skriftliga produktionen än i den muntliga. På den högre färdighetsnivån visar däremot jämförelsen mellan muntlig och skriftlig produktion inte på några stora skillnader i komplexitet. Detta resultat överensstämmer med flera tidigare forskningsresultat och tyder på att modaliteten spelar en stor roll för den syntaktiska komplexiteten. Den muntliga produktionen verkar vara kognitivt mer krävande för inlärare med begränsade språkkunskaper. Därtill tyder resultaten i både den första och andra delstudien på att skillnaderna kan vara betydande på individnivå. Resultaten från den tredje delstudien bekräftar detta antagande: somliga inlärare verkar ha ett relativt stabilt sätt att producera språk, medan andra visar mer variation i sina strukturer. Resultaten i denna avhandling visar hur viktigt det är att beakta de metodologiska valen när man tolkar resultaten från både grupp- och individnivåstudier. Det är inte möjligt att observera alla aspekter av syntaktisk komplexitet med hjälp av traditionella, kvantitativa komplexitetsmått. I denna doktorsavhandling diskuterar jag kritiskt valet av komplexitetsmått och operationaliseringen av syntaktisk komplexitet. I framtida studier skulle det vara nyttigt att koncentrera sig på flera språkliga nivåer samt att kombinera kvantitativa och kvalitativa analyser. I den tredje delstudien används en ny metod för att utgående från analyser på gruppnivå kategorisera inlärares produktion med hjälp av profiler. Denna metod skulle kunna utvecklas vidare i framtida forskning och därmed bidra till att rikta fokus mot individnivån. Det är speciellt viktigt att beakta variationen på individnivå i språkundervisningen och i bedömningen. Genom att granska komplexitetsprofilerna tillsammans med inlärarna kan läraren handleda dem på ett mer ändamålsenligt sätt. Språkinlärare borde också vara medvetna om de grundläggande skillnaderna mellan tal och skrift och känna till hur dessa skillnader påverkar deras produktion. Det är viktigt för både lärarna och inlärarna att vara medvetna om relationen mellan komplexitet och övriga aspekter av inlärarspråket, såsom korrekthet. Dessa aspekter kan utvecklas icke-linjärt och interaktionen mellan dem kan leda till att inlärarspråket visar tecken på samtidig progression och regression. Sammanfattningsvis kan man konstatera att det är ytterst viktigt att man både i undervisning och i forskning inser att syntaktisk komplexitet är en mångfacetterad del av ett inlärarspråk

Syntaktisk komplexitet och korrekthet i finska universitetsstudenters skriftliga inlärarsvenska: en jämförelse mellan två färdighetsnivåer.

I denna studie undersöks hur syntaktisk komplexitet och korrekthet skiljer sig på två olika färdighetsnivåer i skriftlig inlärarsvenska samt vilken relation som föreligger mellan komplexitet och korrekthet på dessa färdighetsnivåer. Enligt tidigare studier ökar både komplexiteten och korrektheten i syntaktiska strukturer i samband med ökade kunskaper i målspråket, men det finns också studier som har visat på motstridiga resultat (Wolfe-Quintero et al., 1998). Vidare är det oklart om relationen mellan dessa komponenter är konkurrerande (Skehan, 1998) eller stödjande (Robinson, 2001).Materialet i denna studie består av 31 uppsatser skrivna av finska universitetsstudenter. Fokuset ligger på strukturernas yttre komplexitet och följande komplexitetsmått används i analysen: den genomsnittliga längden på T-enheter och satser, andelen bisatser och förekomsten av bisatser med satsadverbial och topikaliserade strukturer. Korrekthetsaspekten avgränsas till fel i ordföljden och mäts med andelen felfria satser, felfria bisatser och felfria bisatser med satsadverbial samt förekomsten av inversion jämfört med det totala antalet topikaliserade strukturer.Resultaten tyder på att färdighetsnivån huvudsakligen påverkar korrekthetsaspekten medan komplexiteten också kan påverkas av andra faktorer, såsom inlärarens allmänna kännedom om strukturer i målspråket. Något överraskande visar resultaten inga statistiskt signifikanta korrelationer mellan komplexitet och korrekthet. Därmed visar resultaten inget stöd för vare sig konkurrerande eller stödjande samband mellan dessa komponenter, med eventuellt undantag för en tendens till konkurrerande relation mellan bisatser med satsadverbial och korrekthet på den högre färdighetsnivån och mellan topikaliserade strukturer och korrekthet på den lägre nivån.</p

Measuring Syntactic Complexity in Spoken and Written Learner Language: Comparing the Incomparable?

Spoken and written language are two modes of language. When learners aim at higher skill levels, the expected outcome of successful second language learning is usually to become a fluent speaker and writer who can produce accurate and complex language in the target language. There is an axiomatic difference between speech and writing, but together they form the essential parts of learners’ L2 skills. The two modes have their own characteristics, and there are differences between native and nonnative language use. For instance, hesitations and pauses are not visible in the end result of the writing process, but they are characteristic of nonnative spoken language use. The present study is based on the analysis of L2 English spoken and written productions of 18 L1 Finnish learners with focus on syntactic complexity. As earlier spoken language segmentation units mostly come from fluency studies, we conducted an experiment with a new unit, the U-unit, and examined how using this unit as the basis of spoken language segmentation affects the results. According to the analysis, written language was more complex than spoken language. However, the difference in the level of complexity was greatest when the traditional units, T-units and AS-units, were used in segmenting the data. Using the U-unit revealed that spoken language may, in fact, be closer to written language in its syntactic complexity than earlier studies had suggested. Therefore, further research is needed to discover whether the differences in spoken and written learner language are primarily due to the nature of these modes or, rather, to the units and measures used in the analysis.</p

Snacking Gamers

The digital games have become a major industry during last decades, and game-playing appears as an important leisure-time hobby for millions of consumers worldwide. In addition to playing at home, the serious gamers participate in LAN parties to join as a community of gamers for a weekend long event. While the popular culture connects gaming with the junk food and in many gaming events this seems to be true, we argue that this is just a half-truth. In this work-in-progress paper, we examine how the serious gamers eat during and outside the gaming events in relation to their mundane snacking practices. We introduce our research approach and the goals for a study that conducted in two LAN (Local Area Network) parties in Finland by observing and interviewing the participants (n=45). We aim to enrich existing discussions on the digital game-playing, eating practices, (un)healthy snacking and serious consumer communities.</p

Foodscapeista gamescapeiksi : välipalat pelaamiskäytännöissä

Tutkimuksessa tarkastellaan pelaajien jokapäiväistä elämää etsimällä hetkiä, gamescapeja, joissa pelaamisen käytännöt yhdistyvät välipalojen kulutuskäytäntöihin. Näin pyritään vastaamaan näkemyksiin, joiden mukaan pelaamista tulisi tarkastella kokonaisvaltaisesti osana erilaisten ihmisten arkea moninaisissa tilanteissa ja ympäristöissä, osana kulttuurista kehystä. Työssä muodostetaan netnografisen metodologian avulla, arjen käytäntöihin ja tilallisuuteen perustuva gamescape-typologia: Tosissaan – Helposti energiaa, Yhdessä hauskaa – Herkuttelua tai kieltäytymistä, Liikkeellä – Eväät matkassa tai matkalta sekä Arjen välitilassa – Pelejä ja välipaloja. Työ rakentaa monipuolista kuvaa pelaajien arjesta ja siten rikkoo yksiulotteisia oletuksia pelaajien ruokakulttuurista. Tutkimus myös luo jatkotutkimusehdotuksia kulttuurisen pelitutkimuksen ja pelisuunnittelun kentälle.fi=vertaisarvioitu|en=peerReviewed

Foodscapeista gamescapeiksi: Välipalat pelaamiskäytännöissä

Tutkimuksessa tarkastellaan pelaajien jokapäiväistä elämää etsimällä hetkiä, gamescapeja, joissa pelaamisen käytännöt yhdistyvät välipalojen kulutuskäytäntöihin. Näin pyritään vastaamaan näkemyksiin, joiden mukaan pelaamista tulisi tarkastella kokonaisvaltaisesti osana erilaisten ihmisten arkea moninaisissa tilanteissa ja ympäristöissä, osana kulttuurista kehystä. Työssä muodostetaan netnografisen metodologian avulla, arjen käytäntöihin ja tilallisuuteen perustuva gamescape-typologia: Tosissaan - Helposti energiaa, Yhdessä hauskaa - Herkuttelua tai kieltäytymistä, Liikkeellä - Eväät matkassa tai matkalta sekä Arjen välitilassa - Pelejä ja välipaloja. Työ rakentaa monipuolista kuvaa pelaajien arjesta ja siten rikkoo yksiulotteisia oletuksia pelaajien ruokakulttuurista. Tutkimus myös luo jatkotutkimusehdotuksia kulttuurisen pelitutkimuksen ja pelisuunnittelun kentälle. </p

Coxsackievirus B1 infections are associated with the initiation of insulin-driven autoimmunity that progresses to type 1 diabetes

Aims/hypothesis Islet autoimmunity usually starts with the appearance of autoantibodies against either insulin (IAA) or GAD65 (GADA). This categorises children with preclinical type 1 diabetes into two immune phenotypes, which differ in their genetic background and may have different aetiology. The aim was to study whether Coxsackievirus group B (CVB) infections, which have been linked to the initiation of islet autoimmunity, are associated with either of these two phenotypes in children with HLA-conferred susceptibility to type 1 diabetes. Methods All samples were from children in the Finnish Type 1 Diabetes Prediction and Prevention (DIPP) study. Individuals are recruited to the DIPP study from the general population of new-born infants who carry defined HLA genotypes associated with susceptibility to type 1 diabetes. Our study cohort included 91 children who developed IAA and 78 children who developed GADA as their first appearing single autoantibody and remained persistently seropositive for islet autoantibodies, along with 181 and 151 individually matched autoantibody negative control children, respectively. Seroconversion to positivity for neutralising antibodies was detected as the surrogate marker of CVB infections in serial follow-up serum samples collected before and at the appearance of islet autoantibodies in each individual. Results CVB1 infections were associated with the appearance of IAA as the first autoantibody (OR 2.4 [95% CI 1.4, 4.2], corrected p = 0.018). CVB5 infection also tended to be associated with the appearance of IAA, however, this did not reach statistical significance (OR 2.3, [0.7, 7.5], p = 0.163); no other CVB types were associated with increased risk of IAA. Children who had signs of a CVB1 infection either alone or prior to infections by other CVBs were at the highest risk for developing IAA (OR 5.3 [95% CI 2.4, 11.7], p <0.001). None of the CVBs were associated with the appearance of GADA. Conclusions/interpretation CVB1 infections may contribute to the initiation of islet autoimmunity being particularly important in the insulin-driven autoimmune process.Peer reviewe

Permutation-based significance analysis reduces the type 1 error rate in bisulfite sequencing data analysis of human umbilical cord blood samples

DNA methylation patterns are largely established in-utero and might mediate the impacts of in-utero conditions on later health outcomes. Associations between perinatal DNA methylation marks and pregnancy-related variables, such as maternal age and gestational weight gain, have been earlier studied with methylation microarrays, which typically cover less than 2% of human CpG sites. To detect such associations outside these regions, we chose the bisulphite sequencing approach. We collected and curated clinical data on 200 newborn infants; whose umbilical cord blood samples were analysed with the reduced representation bisulphite sequencing (RRBS) method. A generalized linear mixed-effects model was fit for each high coverage CpG site, followed by spatial and multiple testing adjustment of P values to identify differentially methylated cytosines (DMCs) and regions (DMRs) associated with clinical variables, such as maternal age, mode of delivery, and birth weight. Type 1 error rate was then evaluated with a permutation analysis. We discovered a strong inflation of spatially adjusted P values through the permutation analysis, which we then applied for empirical type 1 error control. The inflation of P values was caused by a common method for spatial adjustment and DMR detection, implemented in tools comb-p and RADMeth. Based on empirically estimated significance thresholds, very little differential methylation was associated with any of the studied clinical variables, other than sex. With this analysis workflow, the sex-associated differentially methylated regions were highly reproducible across studies, technologies, and statistical models.Peer reviewe

Measuring Syntactic Complexity in Spoken and Written Learner Language: Comparing the Incomparable?

Spoken and written language are two modes of language. When learners aim at higher skill levels, the expected outcome of successful second language learning is usually to become a fluent speaker and writer who can produce accurate and complex language in the target language. There is an axiomatic difference between speech and writing, but together they form the essential parts of learners’ L2 skills. The two modes have their own characteristics, and there are differences between native and nonnative language use. For instance, hesitations and pauses are not visible in the end result of the writing process, but they are characteristic of nonnative spoken language use. The present study is based on the analysis of L2 English spoken and written productions of 18 L1 Finnish learners with focus on syntactic complexity. As earlier spoken language segmentation units mostly come from fluency studies, we conducted an experiment with a new unit, the U-unit, and examined how using this unit as the basis of spoken language segmentation affects the results. According to the analysis, written language was more complex than spoken language. However, the difference in the level of complexity was greatest when the traditional units, T-units and AS-units, were used in segmenting the data. Using the U-unit revealed that spoken language may, in fact, be closer to written language in its syntactic complexity than earlier studies had suggested. Therefore, further research is needed to discover whether the differences in spoken and written learner language are primarily due to the nature of these modes or, rather, to the units and measures used in the analysis