402 research outputs found

    "No vauva tuli mieleen, sillä mielestäni kuvassa on selvä vauva" - Kuvan välittyminen katsojalle

    Get PDF
    Tutkin opinnäytteessä miten kuva välittyy ihmiselle, joka ei ole taidealalla tai ei harrasta kuvataiteen tekoa. Tutkin sitä, miten ajatukseni ovat taideteoksen välityksellä kulkeutuneet. Aineistonani ovat tekemäni kuvallinen teos, omat pohdintani siitä sekä kymmenen kirjallista haastattelua. Haastattelut on toteutettu vapaakirjoittamisella ja haastattelun tehneet koehenkilöt ovat Aalto-yliopiston opiskelijoita ja työntekijöitä. Vertaan haastatteluja omiin ajatuksiini teoksesta. Teos välittyi katsojille erittäin hyvin, jos heillä oli ennestään tapoja ja työkaluja tulkita kuvia yli-päätään. Jos heidän taidekäsityksensä olivat omani kanssa täysin vastakkaiset, he eivät saaneet teoksesta yhtä paljon irti kuin muut. Jos katselija ei ennestään ollut tullut ajatelleeksi niitä asioita, joita teoksen tekijä oli ajatellut, ei hän todennäköisesti tullut ajatelleeksi niitä teosta katsellessakaan. Päinvastoin hän linkitti ajatuksensa jo olemassa oleviin omiin ajatuksiinsa ja mielipiteisiin. Tulin siihen tulokseen, että ihminen kokee maailman muistojensa ja opitun kautta ja yrittää ymmärtää uusia asioita vanhojen tietojensa avulla. Teoksen kohdatessaan hän pyrkii ymmärtämään sen sisällön jo ennestään kokemansa perusteella

    Data quality challenges experienced by experts in reporting and analytics

    Get PDF
    Research shows that data quality as crucial element to companies and specialists using analytics tools in their daily work. Issues experienced by experts in the reporting and analytics field and best tools and techniques to counter the bad data in big companies tend raise costs indirectly. This study aims to aggregate useful framework for specialists in big companies using analytics tools in their daily work. Primary data was collected from 14 respondents with qualitative methods by executing a survey with open-ended questions and analysing data by applying thematic analysis. Answers were reviewed using respondent validation. Sample size was limited using voluntary and purposive sampling method by searching specialists using analytics tools for decision-making and who expressed interest in participating in the study. Search and contact were conducted using LinkedIn. Secondary data was collected by introducing previous similar studies, journals, as well as information from books and articles related to business intelligence, data, decision-making and data quality. Main findings of the study show the key data quality challenges are related to process ownership, user awareness and wrong data formats. Results were presented in word cloud figures and analyzed in the text. The answers show that optimizing processes, establishing process ownerships, raising user awareness, defining clear procedures and training personnel about data importance and quality as important factors countering bad data quality. Main contributions of the thesis are the unique experiences of specialists using analytics tools for decision-making, their opinions and suggestions to solve data quality problems in analytics. Potential research questions for future case studies in companies recognizing the issue and practitionersinterested in the topic to study it in more specified and quantified context. Broader implications include practical information and tools for managers mainly in the business sector countering data quality issues in reporting and analytics field, using the summarizing Ishikawa diagram in the conclusion.Tutkimukset osoittavat, että datan laatu on keskeinen tekijä yrityksille ja asiantuntijoille, jotka käyttävät analytiikkatyökaluja päivittäisessä työssään. Raportoinnin ja analytiikan asiantuntijoiden kokemat ongelmat sekä parhaiden työkalujen etsiminen huonon laadun torjumiseksi nostavat suurien yritysten kustannuksia epäsuorasti. Tämän tutkimuksen tavoitteena on koota hyödyllinen viitekehys suuryritysten asiantuntijoille, jotka käyttävät analytiikkatyökaluja päivittäisessä työssään. Ensisijaiset tiedot kerättiin 14 vastaajalta laadullisin menetelmin suorittamalla kysely avoimilla kysymyksillä ja analysoimalla aineistoa teema-analyysiä. Vastaukset tarkistettiin käyttämällä vastaajavalidointia. Otoskokoa rajoitettiin vapaaehtoisella ja tarkoituksenmukaisella otantamenetelmällä etsimällä asiantuntijoita, jotka käyttivät analytiikkatyökaluja päätöksenteossa ja jotka ilmaisivat kiinnostuksensa tutkimukseen. Yhteydenotto tehtiin LinkedInin avulla. Toissijaista dataa kerättiin analysoimalla aikaisempia vastaavia tutkimuksia, lehtiä sekä tietoa kirjoista ja artikkeleista, jotka liittyvät dataan, päätöksentekoon ja datan laatuun. Tutkimuksen tärkeimmät havainnot osoittavat, että keskeiset tiedon laatuhaasteet liittyvät prosessien omistajuuteen, käyttäjien tietoisuuteen ja vääriin tietomuotoihin. Tulokset esitettiin sanapilvikuvioissa ja analysoitiin teoksessa. Vastaukset osoittavat, että prosessien optimointi, prosessien omistajuus, käyttäjien tietoisuuden lisääminen, selkeiden menettelytapojen määritteleminen ja henkilöstön kouluttaminen tiedon tärkeydestä ja laadusta ovat tärkeitä tekijöitä huonon tiedon laadun torjunnassa. Opinnäytetyön tärkeimmät panokset ovat analytiikkatyökaluja päätöksenteossa käyttävien asiantuntijoiden ainutlaatuiset kokemukset, heidän mielipiteensä ja ehdotuksensa analytiikan tiedonlaatuongelmien ratkaisemiseksi. Työ ehdottaa myös mahdollisia tutkimuskysymyksiä vastaaviin aiheisiin ongelman tunnistavissa yrityksissä ja aiheesta kiinnostuneissa tutkijoissa. Laajemmat vaikutukset sisältävät käytännön tietoa ja työkaluja pääosin yrityssektorin johtajille tiedon laatuongelmien ratkaisemiseksi raportoinnin ja analytiikan alalla käyttäen esimerkiksi työn Ishikawa-kaaviota datahaasteiden lyömisee

    Effectiveness of protected areas in the deforestation fronts of Acre, Brazil

    Get PDF
    Deforestation in Amazonia is a high priority issue as it is intimately connected to global environmental problems, such as biodiversity loss and climate change. Contemporary threat from deforestation is concentrated on deforestation fronts, and protected areas (PAs) are the main tool used to combat the threat. PAs are an important investment of time and resources, making it important to know how effective they are in achieving their purpose. I selected PAs near the deforestation fronts in the state of Acre, Brazil, and applied a state-of-the-art matching method to study their effectiveness during 2011-2016, after Acre had begun the world’s first jurisdictional REDD+ program. I calculated estimates of deforestation pressure and effectiveness for each PA separately and used these to calculate how much deforestation and CO2 emissions each PA had avoided. I found substantial variation in the effectiveness estimates between individual PAs, corroborating previous matching studies, but the main protection types did not differ from each other in effectiveness in Acre. I found that three PAs currently exist in areas of very high pressure. During the study period, the PAs of Acre avoided a substantial amount of deforestation and carbon emissions and were therefore able to conserve much of the cherished services and functions the rainforests of Acre provide

    Intracranial Nimodipine Implant: Feasibility and Implications for the Treatment of Subarachnoid Hemorrhage – A Pre-Clinical Study

    Get PDF
    Intracranial aneurysmal subarachnoid hemorrhage (aSAH) is a life-threatening condition requiring immediate neurocritical care. A ruptured aneurysm must be isolated from arterial circulation to prevent rebleeding. Open surgical clipping of the neck of the aneurysm or intra-arterial filling of the aneurysm sack with platinum coils are major treatment strategies in an acute phase. About 40% of the patients suffering from aSAH die within a year of the bleeding despite the intensive treatment. After aSAH, the patient may develop a serious complication called vasospasm. Major risk for the vasospasm takes place at days 5–14 after the primary bleeding. In vasospasm, cerebral arteries contract uncontrollably causing brain ischemia that may lead to death. Nimodipine (NDP) is used to treat of vasospasm and it is administrated intravenously or orally every four hours for 21 days. NDP treatment has been scientifically proven to improve patients’ clinical outcome. The therapeutic effect of L-type calcium channel blocker NDP is due to the ability to dilate cerebral arteries. In addition to vasodilatation, recent research has shown the pleiotropic effect of NDP such as inhibition of neuronal apoptosis and inhibition of microthrombi formation. Indeed, NDP inhibits cortical spreading ischemia. Knowledge of the pathophysiology of the vasospasm has evolved in recent years to a complex entity of early brain injury, secondary injuries and cortical spreading ischemia, instead of being pure intracranial vessel spasm. High NDP levels are beneficial since they protect neurons and inhibit the cortical spreading ischemia. One of the drawbacks of the intravenous or oral administration of NPD is systemic hypotension, which is harmful particularly when the brain is injured. Maximizing the beneficial effects and avoiding systemic hypotension of NDP, we developed a sustained release biodegradable NDP implant that was surgically positioned in the basal cistern of animal models (dog and pig). Higher concentrations were achieved locally and lower concentrations systemically. Using this treatment approach in humans, it may be possible to reduce incidence of harmful hypotension and potentiate beneficial effects of NDP on neurons. Intracellular calcium regulation has a pivotal role in brain plasticity. NDP blocks L-type calcium channels in neurons, substantially decreasing intracellular calcium levels. Thus, we were interested in how NDP affects brain plasticity and tested the hypothesis in a mouse model. We found that NDP activates Brain-derived neurotrophic factor (BDNF) receptor TrkB and its downstream signaling in a reminiscent of antidepressant drugs. In contrast to antidepressant drugs, NDP activates Akt, a major survival-promoting factor. Our group’s previous findings demonstrate that long-term antidepressant treatment reactivates developmental-type of plasticity mechanisms in the adult brain, which allows the remodeling of neuronal networks if combined with appropriate rehabilitation. It seems that NDP has antidepressant-like properties and it is able to induce neuronal plasticity. In general, drug induced neuronal plasticity has a huge potential in neurorehabilitation and more studies are warranted.Siirretty Doriast

    "Hyvä voi olla niin hirveen monella tavalla". Hyvä toimittajuus työpaikkailmoituksissa ja päällikkötoimittajien puheissa

    Get PDF
    Tutkielmani aiheena on hyvä toimittajuus. Arkisen sanaparin sisällön voi määritellä monella tapaa. Tässä tutkimuksessa yritän selvittää, millaisia asioita hyvään toimittajuuteen kuuluu ja ovatko hyvän toimittajuuden vaatimukset muuttuneet ajan kuluessa. Lisäksi haen vastausta kysymykseen yleissivistyksen merkityksestä toimittajan työssä Tutkimukseni empiirisessä osassa lähestyn hyvää toimittajuutta kahden aineiston kautta. Analysoin määrällisesti Journalisti-lehdessä vuosina 1993, 2003 ja 2013 julkaistuissa toimittajien työpaikkailmoituksissa esitettyjä vaatimuksia. Toisena aineistonani ovat kuuden päällikkötoimittajan teemahaastattelut, ja niitä analysoin laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkimuskysymyksissäni olen kiinnostunut siitä, millaisia vaatimuksia toimittajalle asetetaan työpaikkailmoituksissa ja millainen käsitys rekrytointeja tekevillä päällikkötoimittajilla on hyvästä toimittajuudesta. Lisäksi kysyn, mitä merkitystä päällikkötoimittajat näkevät yleissivistyksellä olevan toimittajan työssä. Tutkimuksessa selvisi, että aineistoni työpaikkailmoituksissa haluttiin toimittajilta eniten kokemusta, koulutusta, kiinnostusta tai innostusta työhön ja kaikkeen siihen liittyvään sekä tietämystä tai kokemusta työhön liittyvistä erikoisaloista tai asiakokonaisuuksista. Työpaikkailmoituksissa esitettyjen vaatimusten analysointi tuotti myös sen tuloksen, että verrattaessa vuonna 1993 julkaistuja ilmoituksia vuosina 2003 ja 2013 julkaistuihin ilmoituksiin, toimittajan tietämykseen liittyvät vaatimukset olivat vähentyneet. Sen sijaan osaamiseen ja taitoihin sekä toimittajan persoonan piirteisiin ja työhönsä suhtautumiseen liittyvät vaatimukset olivat lisääntyneet. Päälliköiden puhe hyvästä toimittajuudesta oli mahdollista jakaa erilaisiin osa-alueisiin: jutun tekemiseen liittyviin taitoihin, toimittajan tietopohjaan, toimittajan persoonan piirteisiin, hänen työhönsä suhtautumiseen liittyviin asioihin, sosiaalisiin taitoihin, ajattelutaitoihin ja digitaalisen median taitoihin. Yleissivistyksen merkitys toimittajan työssä oli päälliköistä etenkin se, että tietopohjansa avulla toimittaja pystyy ymmärtämään juttuaihettaan osana jotakin kontekstia, suurempaa kehityskulkua tai keskustelua. Lisäksi yleissivistys nopeuttaa ja helpottaa työtä. Päälliköiden puheissa hyvän toimittajuuden vaatimusten muutos tuli selkeimmin esiin siinä, että päälliköt korostivat toimittajan olevan nykyään yleisön palvelija ja perustelivat erityisesti jutuntekotaitojen merkitystä sillä, että niiden hallitseminen auttaa tekemään yleisöä kiinnostavaa journalismia

    Integroitu työmenetelmä : väkivaltatyön asiakkaiden kokemuksia työmenetelmän toimivuudesta

    Get PDF
    Tutkimus käsitteli väkivaltatyön asiakkaiden kokemuksia väkivaltatyöhön kiinnittyvästä integroidusta työmenetelmästä. Tutkimuksessa tarkasteltiin sitä, miten integroitu työmenetelmä vastasi asiakkaiden avun tarvetta ja miten sukupuoli merkityksellistyi väkivaltatyön palveluissa. Integroitu työmenetelmä on Ensi- ja turvakotien liiton kehittämä työmenetelmä ja tutkimus toteutui yhteistyössä heidän kanssaan. Tutkimus antaa heille kuvaa siitä, mihin suuntaan palveluita tulisi kehittää. Parisuhdeväkivalta on maailmanlaajuinen ongelma ja sen monisyisyyden ja tilannekohtaisuuden takia sille sopivia auttamiskeinoja on haasteellista löytää. Parisuhdeväkivallan ja väkivaltatyön tutkiminen on tämän takia perusteltua. Tutkimus oli kriittisesti orientoitunut haastattelututkimus. Aineisto kerättiin haastattelemalla neljää väkivaltatyön asiakasta, kahta naista ja kahta miestä, ja haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina. Analyysi tehtiin sisällönanalyysinä, jossa haastatteluaineistosta haettiin yhtenäisiä teemoja asiakkaiden kokemuksista. Yhdistämällä näitä kokemuksia keskusteluun sukupuolesta saatiin tietoa integroidun työmenetelmän toimivuudesta, sukupuolen merkityksestä asiakkaiden henkilökohtaisissa kokemuksissa sekä pystyttiin osallistumaan laajempaan keskusteluun sukupuolen merkityksestä väkivaltatyön käytännöissä. Sukupuoli on väkivaltatyössä suuressa asemassa palveluiden järjestyessä sukupuoliin liittyvien ennakko-oletusten perusteelta. Tämä ajaa naiset ja miehet asiakkaina eriarvoiseen asemaan. Äitiyden ja isyyden ei nähdä olevan naisille ja miehille yhtä merkityksellisiä ja tämä näkyy äitiyden korostumisena naisille tarjotuissa palveluissa ja miehen ulkopuolisena asemana muun perheen asiakasprosesseihin nähden. Väkivaltatyön rakenteiden ollessa jäykkiä työntekijöiden merkitys sukupuoleen kytkeytyvien erojen pehmentäjänä on suuri, ja heidän kykynsä kohdata asiakkaat yksilöinä on edellytyksenä hyvän ja luottamuksellisen asiakassuhteen muodostumiselle. Perheet tulisi huomioida yksilöllisten prosessien lisäksi myös kokonaisuuksina, jotta saadaan oikea käsitys perheen tilanteesta ja heitä pystyään auttamaan sen mukaisesti. Väkivaltatyön asiakasprosesseista puuttuu jatkuvuus muiden auttavien tahojen kanssa. Yhteistyön vahvistaminen erityisesti lastensuojelun kanssa takaisi sujuvampaa jatkuvuutta prosesseille ja voisi tasa-arvoistaa myös äitien ja isien oikeuksia osallistua lapsiaan koskevaan päätöksentekoon

    Diskurssianalyysi hanketoiminnan vaikuttavuuden merkityksistä ammatilliselle koulutukselle

    Get PDF
    Hankkeet ovat yhteiskunnassa väline, joilla kehitetään ja toteutetaan muutosta. Hankkeet ovat olemassa myös koulutuksen kehittämisessä. Tutkielmani keskittyy ammatillisen koulutuksen hanketoimintaan ja sen vaikutuksiin ammatillisessa koulutuksessa. Aikaisemman tutkimuksien perusteella hanketoiminta sisältää useita eri todellisuuksia ja sen vaikuttavuus on myös kyseenalaistettu. Tutkielmani osallistuu hanketoiminnasta käytävään tutkimuskeskusteluun, jossa samalla tunnustetaan hanketoiminnan merkitys, mutta myös problematisoidaan ongelmat. Tutkielmani kiinnittyy myös koulutuspolitiikkaan, koska hankerahoituksen ohjaus on yksi keino toteuttaa politiikkaa. Tutkielmani teoreettinen viitekehys koostuu aiemmasta hanketoiminnan tutkimuksesta sekä vaikuttavuuden käsitteestä. Tutkielmani aineisto on hankittu haastattelemalla kuutta ammatillisen koulutuksen järjestäjän hankeammattilaista, joilla on kokemusta hanketoiminnasta. Aineiston analyysi on toteutettu käyttäen diskurssianalyysiä, jonka avulla muodostin neljä erilaista diskurssia hanketoiminnasta: kehityksen toteuttajan-, yhteiskuntavastuun kantajan-, toimijuuden vahvistajan- ja jatkuvan epävarmuuden luojan -diskurssin. Kehityksen toteuttajan -diskurssissa hanketoiminnan talous-, aika- ja osaamisresurssit vaikuttavat ammatillisen koulutuksen kehitykseen rakentaen pohjan kehitykselle. Yhteiskuntavastuun kantajan -diskurssissa hanketoiminnan henkilöstö vaikuttaa ammatillisen koulutuksen yhteiskuntavastuun kantamiseen, tukien, auttaen ja ratkoen yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevien palveluita ja asioita. Toimijuuden vahvistajan -diskurssissa hanketoiminta vaikuttaa ammatillisen koulutuksen toimijuuden vahvistamiseen mahdollistamalla kehittämisen omista lähtökohdista, omien suunnitelmien ja strategioiden pohjalta. Viimeisenä diskurssina on hanketoiminnan kääntöpuolista muodostuva jatkuvan epävarmuuden luoja -diskurssi, joka tuo esille sen toiseuden joka on olemassa hanketoiminnassa. Tutkielmani tulokset avaavat koko hanketoiminnan pitkäaikaisia ja läpileikkaavia vaikutuksia, jopa vaikuttavuutta, ammatilliselle koulutukselle, jotka muodostuvat hankkeiden parissa työskentelevien kautta

    "Kyseessä on alttaritaulu, siis sunnuntaikuva": Hannu Väisäsen Taivaanvartijat taiteellisen prosessin kuvauksena ja taiteilijaromaanina

    Get PDF
    Tässä tutkielmassa tarkastelen Hannu Väisäsen romaania Taivaanvartijat (2013) taiteellisen prosessin kuvauksena (poioumenon). Teen lajitutkimusta, sillä luen Taivaanvartijoita autofiktiona ja taiteilijaromaanina. Teoksen kertoja, Antero, toteuttaa kahteen kirkkoon tilaustöinä alttarimaalaukset. Hän käsittelee useita taiteilijan elämään ja ammattiin liittyviä keskeisiä kysymyksiä teosten valmistumisprosessien aikana. Taivaanvartijat käsittelee myös hankaluuksia, joita kirkkomaalausten tekeminen tuottaa. Ongelmat kulminoituvat Anteron taivaanvartijoiksi kutsumiin seurakunnan päättäviin tahoihin. Sovellan työssä pääasiassa Roberta Seretin teoksessaan Voyage into Creativity luomaa teoriaa taiteilijaromaanista. Seretin mukaan taiteilijaromaani kuvaa erityyppisiä matkoja, jotka kypsyttävät keskushenkilöä taiteilijana. Matkoja ovat sosiaalinen, sielullinen ja psykologinen matka. Jokainen matka, henkinen prosessi, pitää työstää valmiiksi, jotta taiteilija kykenee toimimaan luovana taiteilijana. Näitä erilaisia matkoja analysoidaan tutkielman eri luvuissa yhtäältä Anteron sisäisinä matkoina, mutta toisaalta sosiaalisessa yhteisössä konfliktien ja kohtaamisten kautta tapahtuvana kehkeytymisenä. Se, että Antero maalaa teokset kirkkotilaan tuo maalausprosesseihin erityisen vivahteen, koska tällöin ollaan pyhän ja arkisen rajapinnoilla. Arjen ja pyhän erottaminen on Anterolle taiteilijana olennaista, koska sunnuntaita kuormittavat negatiiviset sisällöt. Taiteilija on kirjallisuudessa monitasoisesti latautunut hahmo. Tästä syystä tarkastelen tutkielmassa taiteilijamyytin läsnäoloa Taivaanvartijoissa. Sovellan tähän Maurice Beeben teoriaa ja Vappu Lepistön erittelemiä taiteilijatyyppejä. Kirjailija Hannu Väisänen on kuvataiteilija. Hän on toteuttanut oman työuransa aikana kaksi alttarimaalausta kahteen kirkkoon. Tätä ei voi jättää huomiotta, vaan tutkielmassa käsitellään hieman elämäkerrallista kirjoittamista. Luen Taivaanvartijoita autofiktiona, joka mahdollistaa omaelämäkerrallisten ainesten käytön vailla totuuden velvoittavuutta. Tutkielma osoittaa, että Taivaanvartijoita voidaan lukea taiteilijaromaanina, joka varioi lajia luovasti. Teos kuvaa Anteron kasvua taiteilijana. Hän joutuu alttarimaalausten työprosessien aikana kulkemaan matkat sielullisten, psykologisten ja sosiaalisten tasojen kautta. Sisäiset ja ulkoiset konfliktit eivät ehkä tule ratkaistuksi, mutta Antero hyväksyy niiden kuuluvan osaksi itseään taiteilijana. Taiteilijaromaanissa käsitellyt matkat avautuvat Anteron tavasta ymmärtää ja toteuttaa itseään artesaani-taiteilijana
    corecore