753 research outputs found

    Monolignolien kuljetusmekanismit solulimasta apoplastiseen tilaan puutuvissa soluissa

    Get PDF
    Ligniini on heti selluloosan jälkeen puiden toiseksi yleisin rakenteellinen biomolekyyli. Ligniini on tärkeä biopolymeeri sekä biologisesti että taloudellisesti. Ligniini antaa kasville fysikaalista kestävyyttä, erityisesti vettä kuljettavissa solukoissa, se toimii kasvin puolustuksessa patogeeneja vastaan fysikokemiallisena suojana. Taloudellisesti ligniini on sekä haitallinen että hyödyllinen yhdiste. Paperiteollisuudessa ligniinistä pyritään pääsemään tarkasti eroon, koska hapettuessaan valon vaikutuksesta ligniinin absorbanssi muuttuu, ja kellastaa paperin. Energiatalouden kannalta ligniini on hyvin tärkeä molekyyli. Se sisältää paljon hiiltä ja sen polttaminen tuottaa näin ollen runsaasti energiaa. Ligniinin rakennetta kemiallisesti muokkaamalla siitä voidaan valmistaa monia hyödyllisiä yhdisteitä, kuten ravintolisiä, kuidunlähteitä, polttoainetta ja suoja-aineita. Ligniinin biosynteesin tunteminen on edellytys sen rakenteen muuttamiseen hyötykäyttöön. Paperiteollisuuden kannalta erityisen tärkeää olisi yrittää vähentää ligniinin määrää sellupuussa, näin säästettäisiin rahaa ja ympäristöä huomattavasti, koska kemiallinen ja fysikaalinen ligniinin poistaminen paperimassasta on kallista ja ympäristölle haitallista. Toisaalta energiapuun ligniinikoostumusta kannattaisi pikemminkin lisätä, näin puusta saatavaa energiamäärää voidaan tilavuuteen nähden kasvattaa. Ligniinin biosynteesi jakaantuu karkeasti ottaen kolmeen osaan: 1) ligniinin esiasteiden synteesiin 2) esiasteiden kuljetukseen solulimasta soluseinään 3) ligniinin polymerisaatioon soluseinässä. Ligniinin biosynteesin ensimmäinen ja kolmas vaihe tunnetaan yksityiskohdiltaankin jo sangen hyvin. Sen sijaan toinen vaihe esiasteiden kuljetus on lähes täysin tuntematon. Tämä ei suinkaan tarkoita, että kuljetusvaihe olisi biosynteesin kannalta merkityksetön. Päinvastoin, se on hyvin tärkeä osa synteesiä. Kuljetustapahtuma selvittäminen voi hyvinkin lisätä tietämystämme myös ligniinin biosynteesin säätelystä ja ajoituksesta. Kuljetusmekanismia ei tunneta, mutta sille on esitetty kolme hypoteesi: 1) monolignolien suora diffuusio solukalvon läpi soluseinään, 2) Golgin laite –välitteinen kuljetus 3) ABC-transportterivälitteinen kuljetus. Tämän työn tarkoituksena on tutkia Golgin laitteen ja ABC-transporttereiden osallisuutta monolignolien kuljetukseen. Tässä työssä koniferiinia, mahdollista monolignolin kuljetus- ja varastomuotoa vastaan on valmistettu ja karakterisoitu vasta-aine, anti-koniferiini. Anti-koniferiinia käyttämällä on yritetty selvittää koniferiinin paikallistumista kuusen erilaistumisvaiheessa olevissa putkisoluissa. Koniferiinin sijaintia on myös selvitetty lituruohon juuressa ja kuusen A3/85-solukkoviljelmän soluissa. ABC-transporttereiden osallisuutta monolignolien kuljetukseen on selvitetty inhiboimalla monolignolien kuljetusta kuusen solukkoviljelmän soluissa, jotka ovat saaneet radioaktiivista glukoosia ja seuraamalla kuinka inhibiittori vaikuttaa solujen erittämien radioaktiivisten monolignoleiden eritysnopeuksiin. Anti-koniferiinin havaittiin puhdistettuna tunnistavan sekä koniferiinin että koniferyylialkoholin. Jälkimmäisen tunnistus on kuitenkin heikompaa. Koniferiinin havaittiin paikallistuvan kolmevuotiaitten kuusten varressa puutuvien solujen soluseiniin. Lituruohossa koniferiini paikallistuu juuren huntuun. A3/85-soluissa koniferiini paikallistuu vakuolimaisiin rakenteisiin ja pistemäisiin rakenteisiin solukalvon läheisyydestä. Käytetyistä inhibiittoreista vanadaatin ei havaittu inhiboivan monolignoleiden kuljetusta, se päinvastoin kiihdyttää sitä. Reversin 121:stä saadut tulokset ovat tässä vaiheessa vielä ristiriitaisia

    Use of simultaneously available enrichments by farmed blue fox (Alopex lagopus)

    Get PDF
    V2009o

    To feel at home in a new country:integration strategies and teacher perceptions on supporting immigrant students’ integration in basic education

    Get PDF
    Abstract. This thesis discusses immigrant students’ integration process in basic education in the Finnish context. Integration is described from inclusive point of view as being a two-way process which is affected both by the person integrating and the surrounding society. Integration process is approached on many levels: administrational, individual, cultural, psychological, and in the light of theories of integration. Thus, the focus is on the integration happening at the school world. The aim of this research is to familiarize oneself with the concepts related to integration and find out ways to support and understand immigrant students’ integration process at school. This study is useful especially for all teachers and educators in a more multicultural world and classrooms. This study is qualitative and the data is analyzed with thematic content analysis. The data was collected as half-structured interviews. The empirical part consists of interviews with preparatory class teachers and a cultural mentor. The approach to analysis was deductive; the empirical part was researched in relation to theoretical framework. The aim is to broaden and deepen already existing theories with empirical data. The results of the study show that integration is a process which is affected by the factors such as motivation, personality, families, cultures and background. It is important that immigrant children feel welcome and their roots are respected to be able to integrate into the new society. According to theories and the participants, there are ways to support immigrant students’ integration at school. It is especially important that teachers and the whole school community work together towards multicultural atmosphere and all can feel as being respected members of the community. Also families have a huge influence on integration process of their children and teachers should take this into consideration. Teachers’ intercultural competence is a considerably positive matter both in interaction with families and working with immigrant children. This is why intercultural competence should be enabled to develop during teacher education. Teachers can support their students through appreciating and utilizing different cultural backgrounds in the classroom and by using various teaching methods. Mother tongue education is an important way to support children’s identities and can work as a cultural link to former home country. In addition to the themes discussed in relation to theories, the participants consider functional learning important to support social integration between all children at school and so promoting multicultural atmosphere. Multi-professional network is also experienced important. In addition, participants demand concrete statements to preparatory curriculum including skills to achieve during the preparatory education. In administrational level, the decisions for example about the location of living have to be faster to enable feelings of stability and continuation in lives to develop which are necessary for integration.Tiivistelmä. Tämä Pro gradu -tutkielma pohtii maahanmuuttajaoppilaiden integraatioprosessia Suomen perusopetuksessa. Integraatiota lähestytään inklusiivisesta näkökulmasta. Integraation nähdään kaksisuuntaisena prosessina, jolloin integraatioon vaikuttavat niin integroituva henkilö kuin ympäröivä yhteiskunta. Integraatioprosessia käsitellään monella tasolla: hallinnollisella, yksilöllisellä, kulttuurisella, psykologisella, ja integraatioteorioiden valossa. Huomio on kuitenkin keskittynyt integraatioon koulumaailmassa. Tutkimuksen tarkoitus on tutustuttaa lukija integraation käsitteistöön ja etsiä keinoja tukea ja ymmärtää maahanmuuttajaoppilaiden integraatioprosessia koulussa. Tämä tutkimus on erityisen hyödyllinen kaikille opettajille ja kasvattajille monikulttuuristuvassa maailmassa ja luokkahuoneissa. Tutkimus on laadullinen ja tutkimusaineisto on analysoitu temaattista sisällönanalyysiä käyttäen. Tutkimusaineisto kerättiin puolistrukturoidun haastattelurungon avulla. Empiirinen osa koostuu valmistavan luokan opettajien ja kulttuurimentorin haastatteluista. Analyysissä käytettiin deduktiivista lähestymistapaa: empiiristä osaa tutkittiin teoreettisen viitekehyksen pohjalta. Tarkoitus on laajentaa ja syventää jo olemassa olevia teorioita empiiristä tutkimusaineistoa käyttäen. Tutkimuksen tuloksista voi tulkita, että integraatio on prosessi, johon vaikuttavat useat tekijät. Näitä tekijöitä ovat muun muassa motivaatio, persoonallisuus, perhe, kulttuuri ja tausta. Jotta integroituminen uuteen yhteiskuntaan on mahdollista, on tärkeää, että maahanmuuttaja tuntee itsensä tervetulleeksi ja taustansakin arvostetuksi. Teorioiden ja haastateltavien mukaan maahanmuuttajaoppilaiden integroitumiseen koulussa löytyy keinoja. On erityisen tärkeää, että opettajat ja koko kouluyhteisö työskentelevät yhdessä kohti monikulttuurista ilmapiiriä ja kaikki voivat tuntea olevansa arvostettuja jäseniä yhteiskunnassa. Myös perheillä on suuri merkitys lastensa integraatioprosessissa, ja opettajien pitäisi ottaa tämä huomioon. Opettajien interkulttuurinen kompetenssi on positiivisesti vaikuttava asia yhteistyössä kodin kanssa ja myös työskenneltäessä maahanmuuttajalasten kanssa. Tämän takia interkulttuurisen kompetenssin pitäisi päästä kehittymään opettajakoulutuksen aikana. Opettajat voivat tukea oppilaitaan myös monipuolisilla opetustyyleillä ja kunnioittamalla ja hyödyntämällä erilaisia kulttuuritaustoja luokkahuoneessa. Oman äidinkielen opetus on tärkeä tapa tukea lapsen identiteettiä ja se voi toimia kulttuurisena linkkinä aiempaan kotimaahan. Teorioista nousseiden teemojen lisäksi haastateltavat kokivat toiminnallisen oppimisen tärkeäksi. Toiminnallinen oppiminen tukee oppilaiden sosiaalista integraatiota koulussa ja näin edistää monikulttuurista ilmapiiriä. Moniammatillinen verkosto koetaan myös tärkeäksi. Lisäksi haastateltavat vaativat lisää konkreettisia lausuntoja valmistavan luokan opetussuunnitelmaan, määritellen esimerkiksi taidot, jotka pitäisi saavuttaa valmistavassa luokassa opiskelun aikana. Hallinnollisella tasolla päätökset esimerkiksi asuinpaikasta tulisi olla nopeita, jotta jatkumon ja pysyvyyden tunne elämässä mahdollistuisivat. Nämä asiat ovat myös edellytyksiä kotoutumiselle

    Metabolic milieu associates with impaired skeletal characteristics in obesity

    Get PDF
    High leptin concentration, low-grade inflammation, and insulin resistance often coexist in obese subjects; this adverse metabolic milieu may be the main culprit for increased fracture risk and impaired bone quality seen in patients with type 2 diabetes. We examined the associations of leptin, hs (high sensitivity)-CRP and insulin resistance with bone turnover markers (BTMs) and bone characteristics in 55 young obese adults (median BMI 40 kg/m(2)) and 65 non-obese controls. Mean age of the subjects was 19.5 +/- 2.5 years (mean +/- SD). Concentrations of leptin, adiponectin, hs-CRP, MMP-8 and TIMP-1, fasting plasma glucose and insulin (to calculate HOMA), BTMs (BAP, P1NP, CTX-1, and TRAC5b) were measured. Bone characteristics were determined with pQCT at radius and tibia, and with DXA for central sites. Leptin, hs-CRP and HOMA correlated inversely with BTMs: the partial coefficients were 1.5-1.9 fold higher in males than in females. After adjusting for age, BMI, and other endocrine factors, leptin displayed an independent effect in males on radial bone mass (p = 0.019), tibial trabecular density (p = 0.025) and total hip BMD (p = 0.043), with lower densities in males with high leptin. In females, the model adjusting for age, BMI, and other endocrine factors, revealed that hs-CRP had independent effects on radial bone mass (p = 0.034) and lumbar spine BMD (p = 0.016), women with high hs-CRP having lower values. Partial correlations of adiponectin and TIMP-1 with bone characteristics were discrepant; MMP-8 showed no associations. In conclusion, in young obese adults and their controls, leptin, hs-CRP and HOMA associate inversely with BTMs and bone characteristics. Leptin appears to be the key independent effector in males, whereas hs-CRP displayed a predominant role in females.Peer reviewe

    Effective index of refraction, optical rotation, and circular dichroism in isotropic chiral liquid crystals

    Get PDF
    This paper concerns optical properties of the isotropic phase above the isotropic-cholesteric transition and of the blue phase BP III. We introduce an effective index, which describes spatial dispersion effects such as optical rotation, circular dichroism, and the modification of the average index due to the fluctuations. We derive the wavelength dependance of these spatial dispersion effects quite generally without relying on an expansion in powers of the chirality and without assuming that the pitch of the cholesteric PP is much shorter than the wavelength of the light λ\lambda, an approximation which has been made in previous studies of this problem. The theoretical predictions are supported by comparing them with experimental spectra of the optical activity in the BP III phase.Comment: 15 pages and 7 figures. Submitted to PR

    The effect of geometry and abduction angle on the stresses in cemented UHMWPE acetabular cups : finite element simulations and experimental tests

    Get PDF
    Abstract Background Contact pressure of UHMWPE acetabular cup has been shown to correlate with wear in total hip replacement (THR). The aim of the present study was to test the hypotheses that the cup geometry, abduction angle, thickness and clearance can modify the stresses in cemented polyethylene cups. Methods Acetabular cups with different geometries (Link®: IP and Lubinus eccentric) were tested cyclically in a simulator at 45° and 60° abduction angles. Finite element (FE) meshes were generated and two additional designs were reconstructed to test the effects of the cup clearance and thickness. Contact pressures at cup-head and cup-cement interfaces were calculated as a function of loading force at 45°, 60° and 80° abduction angles. Results At the cup-head interface, IP experienced lower contact pressures than the Lubinus eccentric at low loading forces. However, at higher loading forces, much higher contact pressures were produced on the surface of IP cup. An increase in the abduction angle increased contact pressure in the IP model, but this did not occur to any major extent with the Lubinus eccentric model. At the cup-cement interface, IP experienced lower contact pressures. Increased clearance between cup and head increased contact pressure both at cup-head and cup-cement interfaces, whereas a decreased thickness of polyethylene layer increased contact pressure only at the cup-cement interface. FE results were consistent with experimental tests and acetabular cup deformations. Conclusion FE analyses showed that geometrical design, thickness and abduction angle of the acetabular cup, as well as the clearance between the cup and head do change significantly the mechanical stresses experienced by a cemented UHMWPE acetabular cup. These factors should be taken into account in future development of THR prostheses. FE technique is a useful tool with which to address these issues

    CFAP300 mutation causing primary ciliary dyskinesia in Finland

    Get PDF
    Primary ciliary dyskinesia (PCD) is a rare genetic condition characterized by chronic respiratory tract infections and in some cases laterality defects and infertility. The symptoms of PCD are caused by malfunction of motile cilia, hair-like organelles protruding out of the cell that are responsible for removal of mucus from the airways and organizing internal organ positioning during embryonic development. PCD is caused by mutations in genes coding for structural or assembly proteins in motile cilia. Thus far mutations in over 50 genes have been identified and these variants explain around 70% of all known cases. Population specific genetics underlying PCD has been reported, thus highlighting the importance of characterizing gene variants in different populations for development of gene-based diagnostics. In this study, we identified a recurrent loss-of-function mutation c.198_200delinsCC in CFAP300 causing lack of the protein product. PCD patients homozygous for the identified CFAP300 mutation have immotile airway epithelial cilia associated with missing dynein arms in their ciliary axonemes. Furthermore, using super resolution microscopy we demonstrate that CFAP300 is transported along cilia in normal human airway epithelial cells suggesting a role for CFAP300 in dynein complex transport in addition to preassembly in the cytoplasm. Our results highlight the importance of CFAP300 in dynein arm assembly and improve diagnostics of PCD in Finland
    corecore