10 research outputs found

    9.luokkalaisten käsityksiä monikulttuurisuudesta ja kokemuksia monikulttuurisuuskasvatuksesta

    Get PDF
    Tämän laadullisen tutkimuksen tarkoituksen oli selvittää 9.luokkalaisten käsityksiä monikulttuurisuudesta sekä tarkastella heidän kokemuksiaan perusopetuksessa saadusta monikulttuurisuuskasvatuksesta. Kohderyhmä koostui viidestä pirkanmaalaisesta oppilaasta, joista kolme oli kantasuomalaista ja kaksi maahanmuuttajataustaista oppilasta. Tutkimuksen tavoitteena oli luoda syvempi ymmärrys siitä, miten kohderyhmä käsittää monikulttuurisuuden, joka on käsitteenä jopa kasvatustieteen tutkimuskentällä epäselvä ja jatkuvan uudelleenmäärittelyn kohde. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan kohderyhmän kokemuksia perusopetuksen tarjoamasta monikulttuurisuuskasvatuksesta. Monikulttuurisuuskasvatus on myös tutkimuskentällä epäselvä sekä käsitteenä että siinä, että mitä sillä yritetään tavoittaa ja kenen näkökulmasta sitä opetetaan. Haastattelu tehtiin teemahaastattelun periaatteita noudattelevana ryhmäkeskusteluna ja aineisto purettiin ja rakennettiin uudelleen sisällönanalyysillä. Monikulttuurisuuden käsite oli myös kohderyhmälle epäselvä, mutta etnosentrisyyden lisäksi seksuaaliset vähemmistöt kuuluivat monikulttuurisuuteen kohderyhmän mukaan. Monikulttuurisuuskasvatus oli jäänyt kaikilta kohderyhmän oppilailta laimeaksi ja jopa surulliseksi kokemukseksi monikulttuurisuuskasvatustilanteissa koetun rasismin vuoksi. Rasismi nousi erittäin voimakkaasti esiin tutkimuksen teemoista. Rasismia olivat kokeneet sekä oppilaat itse ja olleet myös tilanteissa, joissa kiusaamista etnisyyden vuoksi on tapahtunut. Kohderyhmän kokemusten perusteella rasismia harjoittivat niin oppilaat kuin opettajat

    "Se jää ottamatta se, yhteiskehittämisen askel..." : Erikoissairaanhoidon potilasfoorumien tarkastelua yhteisluomisen näkökulmasta

    Get PDF
    VAASAN YLIOPISTO Johtamisen akateeminen yksikkö Tekijä: Marjo Kesola Tutkielman nimi: ”Se jää ottamatta se, yhteiskehittämisen askel...” : Erikoissairaanhoidon potilasfoorumien tarkastelua yhteisluomisen näkökulmasta Tutkinto: Hallintotieteiden maisteri Oppiaine: Sosiaali- ja terveyshallintotiede Työn ohjaaja: Dosentti, HTT Harri Raisio, Hoitotyön johtaja, TtT Elina Mattila Valmistumisvuosi: 2023 Sivumäärä:78 TIIVISTELMÄ: Terveydenhuolto pinnistelee rahoituksen riittävyyden kanssa, hoitajapula pahenee ja väestön ikääntyminen kiihtyy. Samaan aikaan potilaat ja heidän läheisensä odottavat yhä parempia ja laadukkaampia palveluita. Hallintotieteellisessä tutkimuksessa on esitetty, että yhteisluominen voisi olla yksi keino ratkaista tämä haastava tilanne. Jotta terveydenhuollon organisaatiot voivat sopeutua paremmin yhteiskunnan muutoksiin ja toisaalta vastata paremmin palvelunkäyttäjien tarpeisiin, potilaiden ja heidän läheistensä osallisuutta tulisi lisätä. Kuitenkaan potilaat ja heidän läheisensä eivät ole perinteisesti päässeet kehittämään terveydenhuollon palveluita tai heillä ei ole ollut mahdollisuutta osallistua päätöksentekoon terveydenhuollon organisaatioissa. Tässä pro gradu -tutkielmassa yhdeksi yhteisluomisen muodoksi nähdään potilasfoorumit. Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä (PSHP) ensimmäinen potilasfoorumi aloitti toimintansa vuonna 2013, kuten monessa muussakin sairaanhoitopiirissä 2010- luvulla. Tämä pro gradu -tutkielma tehtiin Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä, nykyisellä Pirkanmaan hyvinvointialueella (Pirha). Tutkimuksessa tarkasteltiin, miten yhteisluominen toteutuu ja yhteisluomisen kääntöpuoli ilmenee erikoissairaanhoidon potilasfoorumeissa henkilöstön näkökulmasta. Tämän laadullisen tutkimuksen aineisto kerättiin puolistrukturoituna haastatteluina Teams-tapaamisissa. Tutkimuksessa haastateltiin yhdeksää (n=9) PSHP:n, nykyisen Pirhan potilasfoorumeihin osallistuvaa henkilöstöön kuuluvaa jäsentä. Pirhan potilasfoorumeihin osallistuu tavallisesti neljä henkilöstön jäsentä potilas- ja läheisjäsenten lisäksi. Tutkimusaineisto analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä, ja tutkimuksessa haettiin yhtymäkohtia aikaisempaan tutkimustietoon yhteisluomisen ilmiöstä potilasfoorumitoiminnassa. Tutkimuksessa kävi ilmi, että ammattilaiset ja myös johdon edustajat pitivät potilasfoorumitoimintaa tärkeänä. Ammattilaiset pitivät myös potilas/omaisjäseniä tasavertaisina kumppaneina, mutta potilasfoorumitoiminnan koettiin olevan enimmäkseen ammattilaisten vastuulla. Lisäksi ammattilaiset toivat esille kokemuksia yhteisluomisen prosessista, ja ammattilaiset sekä johdon edustajat arvostivat potilaiden ja läheisten kokemuksellista tietoa. Potilasfoorumitoiminnalla ei ole kuitenkaan pysyviä käytänteitä organisaatiossa ja se ei ole pysyvä rakenne. Vaarana on näin ollen näennäisosallisuus. Lisäksi joissakin potilasfoorumeissa potilas/omaisjäseniltä vaadittiin kokemusasiantuntijakoulutus. Tämä voi kuitenkin olla kaksiteräinen miekka ja johtaa asiakasosallisuuden ammattimaistumiseen, jonka seurauksena voi olla eriarvoisuutta. AVAINSANAT: potilasfoorumi, osallisuus, yhteisluominen (co-creation), erikoissairaanhoit

    Successful Community Rally against Cholera based on literature review

    Get PDF
    In January 2010, an earthquake of the 7.3 magnitude damaged the Republic of Haiti and caused much damage to the urban areas of Haiti, casuality death tolls were around 220,000 and injured about 300,000. Efforts to rebuild the country started immediately and it was led by the United Nations. In october of the same year, the country then fragile health care system and poor infrastructure got another blow, this time in the form of an outbreak of Vibrio Cholerae. This disease is not known to the people of Haiti, therefore in a matter of days the disease had spread like wildfire causing more deaths in the poor impoverishment nation that was struggling to recover from a terrible earthquake. A quick massive campaign of education and awareness was done in order to control a disease from spreading throughout the country but due to poor infrastructure where safe drinking water and basic sanitation is concerned, there was not enough ground for stopping transmission especially in the densely areas such as the makeshift camps or in the rural areas. Treatment centers were opened to treat the infected people along with continuing education by the community health workers; these have been most effective in avoiding more casualities related to cholera. In April 2012, the Schanchol vaccine was introducted in Haiti as an integrated part of the disease control and prevention. After the introduction of the vaccine, there has been improvement in the case fatality rate from 8 562 deaths in 2011 to 16 in 2014. However, cholera infection is still present in the island due to the heavy rains and storms along with flooding that the country experiences every year. The purpose of the study was to identify an educational material that is suitable for the people of Haiti, especially those living in the rural areas. A material that will motivate them in changing their previous health behavior towards a better one, in order to sustain a safe hygienic practice to keep at bay the risk of cholera transmission. This research study was executed by using qualitative methodology in an integrated literature review style consentrating on articles of cholera prevention along with health education. Inductive content analysis was used to analyse the data. In doing so, we wanted to find the themes that were most relevant to our study. Five years after the outbreak, cholera is still a health burden risk in Haiti. The Schanchol vaccine that was introduced in the country in 2012 as an integrated tool of prevention offers protection for only 2 years. The problems of water, sanitation and hygiene in Haiti will take many years to solve, which is why the community has to get involved into whatever project that can affect their well being. Without local interest and commitment, it might prove to be futile to any humanitarian endeavors to eradicate cholera from the country.Tammikuussa 2010, Haitin tasavaltaa kohtais 7,3 richterin laajuinen maanjäristys aiheuttaen paljon tuhoja kaupunkialueilla. Kuolonuhreja oli noin 220 000 ja vahingoittuneita noin 300 000. Maan jälleenrakentaminen alkoi välittömästi, ja tapahtumia johti Yhdistyneet Kansakunnat. Monet humanitaariset järjestöt lensivät auttaamaan avustustarpeineen pelastaakseen maanjäristyksen uhreja. Lokakuussa samana vuonna maa joka kamppaili valmiiksi hauraan terveydenhuolto järjestelmän ja heikon infrastruktuurin kanssa, koki toisen iskun joka tällä kertaa tuli koleran puhkeamisen muodossa. Tämä tauti ei ollut ennestään tuttu haitilaisille, jonka vuoksi tauti levisi kulovalkean lailla aiheuttaen lisää kuolonuhreja heikkon ja köyhtyneen kansakunnan keskelle, joka edelleen kamppaili selviytyäkseen kauhistuttavasta maanjäristyksestä. Valtavan laajuisia opetus- ja tietoisuuskampanjoita järjestettiin pikaisesti estämään taudin leviäminen maanlaajuisesti. Heikon infrastruktuurin johdosta, jossa puhdas vesi ja perus viemäröinti ovat huolenaiheena, ei kyetty tekemään tarpeeksi estääkseen taudin tarttumista ihmisestä toiseen, varsinkaan tiheästi asutuilla alueilla tai maalla. Hoitokeskuksia avattiin tartunnansaaneille hoidon turvaamiseksi, sekä tietoisuuskampanjan jatkamiseksi terveydenhoitajien avuin. Tämän todettiin toimivan tehoikkaanpana keinona välttää kolerauhrien lisääntyminen. Muutama kuukausi myöhemmin Schanchol-rokote otettiin käyttöön Haitilla integroituna osana taudin kontrolloimista sekä estämistä. Pikaisten toimenpiteiden aikaansaamana Haitin terveysministeriö sekä muut humanitaarisen avun tuottajat, ovat saaneet kolera kuolleisuuden lukemat laskuun, vuonna 2011 koleraan kuoli 8 562 ihmistä ja vuonna 2014 enään 16. Kolera infektion vaara kuitenkin säilyy saarella, rankkojen sateiden ja myrskyjen synnyttämien tulvien vuoksi joita maa kohtaa vuosittain. Opinnäytetyön tarkoituksena oli tunnistaa opetusmateriaalia, joka sopii Haitilaisille, varsinkin niille jotka elävät maalla. Materiaalin tulisi motivoida aikaisempien terveys käsitteiden muuttamisen paremmiksi, joilla pystyttäisiin ylläpitämään turvallisia hygienia taitoja ja näin estämään koleran leviäminen. Metodina käytettiin laadullista kirjallisuuskatsaus menetelmää, jossa integroitiin koleran estäminen sekä terveys kasvatus. Käytimme sisällön analyysiin induktiivista arviota, täten haluttiin löytää tutkimuskysymyksille relevantteja vastauksia. Viisi vuotta koleran puhkeamisen ja valtavien tietoisuuskampanjoiden jälkeenkin voidaan huomata että kolera on yhä terveysriski Haitilla. Rokotuksen vaikutus, joka tuotiin maahan estämään koleran leviäminen, kestää vain noin 2 vuotta. Haitin vesi, sanitaatio ja hygienia ongelmien ratkaiseminen kestää vuosia, jonka vuoksi yhteisön tulee olla mukana projekteissa jotka käsittävät heidän hyvinvointiaan. Ilman paikallisten kiinnostusta ja sitoumusta mitkä tahansa humanitaariset pyrkimykset hävittää kolera maasta saattavat olla tuloksettomia. Avainsanat: Haiti, kolera, ennaltaehkäisy, vesi, viemäröinti, hygienia, terveys, kasvatus, tietoisuus

    "Korvaushoitoa kohdussa" : Sairaanhoitajien kokemuksia raskaana olevan opiaattikorvaushoidon toteutuksesta ja sen eettisyydestä

    Get PDF
    Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on kuvata Päiväperhossa työskentelevien sairaanhoitajien kokemuksia raskaudenaikaisen opiaattikorvaushoidon toteutuksesta ja sen eettisyydestä. Päiväperho toimi opinnäytetyön toimeksiantajana. Päiväperho on Tampereen kaupungin lastensuojelun yksikkö, jossa hoidetaan raskaudenaikaista opiaattikorvaushoitoa. Opinnäytetyön tavoitteena oli saada tietoa raskaudenaikaisen opiaattikorvaushoidon herättämistä ajatuksista sekä kerätä tietoa, jota Päiväperho voi kehittämistyössään hyödyntää. Opinnäytetyö toteutettiin kvalitatiivisena tutkimuksena, jossa avoimien teemahaastatteluiden avulla kerättiin sairaanhoitajilta tietoa raskaudenaikaisen opiaattikorvaushoidon toteutuksesta ja sen eettisyydestä. Tutkimusaineiston analysoinnissa käytettiin sisällönanalyysiä. Opinnäytetyön tuloksista käy ilmi Päiväperhon sairaanhoitajien työnkuvan olevan heille epäselvä. Selkeän työnkuvan avulla voidaan toteuttaa eettisesti hyvää hoitotyötä ja näin sairaanhoitajat tulevat tietoiseksi omasta toiminnastaan ja kykenevät käsittelemään paremmin eettisesti ristiriitaisia ajatuksiaan ja tunteitaan. Opinnäytetyön tuloksia voidaan hyödyntää kehitettäessä uusien sairaanhoitajien perehdytystä.The purpose of the Bachelor´s thesis was to describe the implemention and ethics of the opioid replacement therapy during pregnancy based on the experiences of nurses working at Päiväperho Family Support Centre. The thesis was commissioned by Päiväperho, which is a child welfare unit maintained by the city of Tampere, and a clinic, where the replacement therapy during pregnancy is given. The aim of the thesis was to get knowledge of the experiences of the nurses and to get knowledge of their thoughts on the opioid replacement therapy during pregnancy. Furthermore, another aim was to gather information which Päiväperho could utilize in its development. The thesis is a qualitative research in which nurses were interviewed by means of open focused interviews about the implementation of the opioid replacement therapy during pregnancy and its ethic. The material was analysed by using content analysis. The outcome of the study is that the nurses at Päiväperho feel their job description unclear. By means of a clear job description it is possible to implement ethically desirarable care work. Hence, the nurses become aware of their own actions and are able to deal better with etcically contradictory thoughts and feelings. The results of the thesis can be utilized in developing the introduction of new nurses

    9.luokkalaisten käsityksiä monikulttuurisuudesta ja kokemuksia monikulttuurisuuskasvatuksesta

    No full text
    Tämän laadullisen tutkimuksen tarkoituksen oli selvittää 9.luokkalaisten käsityksiä monikulttuurisuudesta sekä tarkastella heidän kokemuksiaan perusopetuksessa saadusta monikulttuurisuuskasvatuksesta. Kohderyhmä koostui viidestä pirkanmaalaisesta oppilaasta, joista kolme oli kantasuomalaista ja kaksi maahanmuuttajataustaista oppilasta. Tutkimuksen tavoitteena oli luoda syvempi ymmärrys siitä, miten kohderyhmä käsittää monikulttuurisuuden, joka on käsitteenä jopa kasvatustieteen tutkimuskentällä epäselvä ja jatkuvan uudelleenmäärittelyn kohde. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan kohderyhmän kokemuksia perusopetuksen tarjoamasta monikulttuurisuuskasvatuksesta. Monikulttuurisuuskasvatus on myös tutkimuskentällä epäselvä sekä käsitteenä että siinä, että mitä sillä yritetään tavoittaa ja kenen näkökulmasta sitä opetetaan. Haastattelu tehtiin teemahaastattelun periaatteita noudattelevana ryhmäkeskusteluna ja aineisto purettiin ja rakennettiin uudelleen sisällönanalyysillä. Monikulttuurisuuden käsite oli myös kohderyhmälle epäselvä, mutta etnosentrisyyden lisäksi seksuaaliset vähemmistöt kuuluivat monikulttuurisuuteen kohderyhmän mukaan. Monikulttuurisuuskasvatus oli jäänyt kaikilta kohderyhmän oppilailta laimeaksi ja jopa surulliseksi kokemukseksi monikulttuurisuuskasvatustilanteissa koetun rasismin vuoksi. Rasismi nousi erittäin voimakkaasti esiin tutkimuksen teemoista. Rasismia olivat kokeneet sekä oppilaat itse ja olleet myös tilanteissa, joissa kiusaamista etnisyyden vuoksi on tapahtunut. Kohderyhmän kokemusten perusteella rasismia harjoittivat niin oppilaat kuin opettajat

    Suomen Venäjän ja Neuvostoliiton kanssa solmimien valtio-sopimusten termistö ja termien käytön johdonmukaisuus

    Get PDF
    Tässä työssä tarkastellaan Suomen Venäjän ja Neuvostoliiton kanssa solmimien valtiosopimusten termistöä ja termien käytön johdonmukaisuutta. Samalla luodaan yleiskuva valtiosopimusten luomis- ja käännösprosessiin sekä kääntäjien käyttämiin apuvälineisiin. Teoreettisen lähdeaineiston lisäksi työn pohjana on käytetty valtiosopimusten kääntäjien haastatteluja, mikä tuo työhön käytännönläheisyyttä. Tutkijat eivät ole yksimielisiä termin määritelmästä. Työssä on luotu yleiskatsaus vallitseviin käsityksiin termin ominaisuuksista sekä tarkasteltu, miten konteksti vaikuttaa siihen, onko kyseessä termi vai tavallinen sana ja siihen, mihin erikoisalaan termi kuuluu. Tämä jälkeen on laskettu termien osuus valtiosopimuksista, termien jakautuminen osien määrän ja sanaluokkien mukaan sekä tarkasteltu termistön monipuolisuutta type/tokenration sekä hapax lagomenojen avulla. Termit on jaettu aineiston perusteella viiteen ryhmään: 1) sopimuksiin kiinteästi liittyvät termit; 2) hallintoelimet, organisaatiot ym.; 3) sopimuksen aiheeseen liittyvät termit; 4) maat, hallinnolliset alueet, kaupungit, maantieteelliset paikat ym. sekä 5) muut termit. Tutkimus osoitti, että termien osuus kaikista sanoista on keskimäärin 44 %. Osuuden suuruus johtuu siitä, että sopimuksissa on pyrittävä ilmaisemaan asiat mahdollisimman täsmällisesti ja yksiselitteisesti. Suurin osa termeistä liittyy kiinteästi sopimuksiin tai sopimuksen aiheeseen. Suurin osa termeistä on yksiosaisia, mutta suomenkielisessä termistössä yksiosaisten termien osuus on usein selvästi suurempi kuin venäjänkielisessä termistössä. Tämä johtuu etenkin siitä, että suomessa monet yhdyssanalla ilmaistut käsitteet ilmaistaan venäjässä kahdella tai useammalla erillisellä sanalla. Substantiivipainotteisuus on selvä kummassakin kielessä. Termien käytön johdonmukaisuutta on tutkittu tarkastelemalla sekä termien vastineita toisessa kielessä että saman käsitteen ilmaisutapoja kielen sisällä. Kieltenvälisen epäjohdonmukaisuuden syiksi osoittautuivat etenkin konteksti sekä termin korvaaminen pronominilla tai muulla ilmaisulla. Sekä kieltensisäiseen että -väliseen johdonmukaisuuteen vaikuttavat muun muassa useampi vastinevaihtoehto, historialliset tekijät sekä lyhenteiden käyttö. Termityön apuvälineitä kääntäjillä on mielestään tarpeeksi, vaikka he pitäisivätkin hyödyllisenä esimerkiksi korpusta, jossa olisi kaikki Suomen Venäjän ja Neuvostoliiton kanssa solmimat valtiosopimukset. Avainsanat: johdonmukaisuus, konteksti, käsite, termi, termistö, termityön apuväline, valtiosopimu

    Pään alueen kartiokeilatietokonetomografiatutkimusten säteilyannokset

    No full text
    Kartiokeilatietokonetomografia (KKTT) on kolmiulotteinen kuvantamismenetelmä, jota käytetään muun muassa hammaslääketieteellisessä radiologiassa. STUK teki vuonna 2016 päätöksen, jossa määritettiin vertailutasot neljälle eri kuvausindikaatiolle pään alueen KKTT-tutkimuksissa. Opinnäytetyön tavoitteena oli lisätä yhteistyökumppanin tietoa säteilyannoksista pään alueen KKTT-tutkimuksissa. Tarkoituksena oli kerätä aineistoa potilaiden saamista säteilyannoksista yhteistyökumppanin suorittamissa KKTT-tutkimuksissa ja verrata säteilyannoksien keskiarvoja STUKin asettamiin vertailutasoihin. Opinnäytetyö oli tyypiltään määrällinen tutkimus. Aineisto analysoitiin tilastointimenetelmillä. Annoskeskiarvo Indikaatiossa 1 oli 355,1 mGy×cm2, Indikaatiossa 2 89,3 mGy×cm2, Indikaatiossa 3 235,6 mGy×cm2 ja Indikaatiossa 4 1290,5 mGy×cm2. Tulosten mukaan Indikaation 1 annoskeskiarvo oli 1,4 % vertailutason alapuolella, Indikaatio 2 oli 76,5 % vertailutason alapuolella ja Indikaatio 3 oli 57,2 % vertailutason alapuolella. Indikaatio 4 taas oli 12,2 % vertailutason yläpuolella. Vain Indikaation 4 annoskeskiarvo ylitti vertailutason. Indikaation 1 annoskeskiarvo alitti niukasti vertailutason ja Indikaatioiden 2 ja 3 annoskeskiarvot olivat huomattavasti vertailutasojen alapuolella.The objective of this study was to increase the knowledge of the collaborating partner on patient doses in maxillofacial cone-beam computed tomography (CBCT). The purpose of the study was to gather information on patient doses in maxillofacial CBCT examinations performed by the collaborating partner. The mean doses were compared to the reference levels set by the Radiation and Nuclear Safety Authority of Finland. The study employed a quantitative research method. The data were gathered from four different imaging indications (Indication 1-4) and consisted of patient radiation doses and various imaging variables. The gathered data were analyzed with statistical programmes. The mean dose was 355,1 mGy×cm2 in Indication 1; 89,3 mGy×cm2 in Indication 2; 235,6 mGy×cm2 in Indication 3; and 1290,5 mGy×cm2 in Indication 4. According to the results, the mean patient dose was 1,4 % under the reference level in Indication 1, 76,5 % under the reference level in Indication 2, 57,2 % under the reference level in Indication 3 and 12,2 % over the reference level in Indication 4. When compared to the reference levels, the mean of Indication 4 was above the reference level. The mean of Indication 1 was under the reference level with a small margin. The remaining two indication means were under the reference levels with considerable margins

    Sirppisoluanemia-sairaus : perheiden kokemuksia sirppisoluanemian hoidosta alle kuusivuotiailla Jamaikan länsiosissa elävillä lapsilla

    Get PDF
    Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää sirppisoluanemiaa hoitavien perheenjäsenten kokemuksia työssään alle kuusivuotiaden Jamaikan länsiosassa elävien lasten parissa. Tarkoitus oli tuoda esiin tietoa heidän kokemuksistaan, kuinka sairaus oli vaikuttanut heidän elämäänsä ja heidän asenteistaan sairauden hallitsemisessa. Tutkimus pyrkii lisäämään terveydenhoitohenkilöstön tietoisuutta perheenjäsenten psykologisista tarpeista. Kyseessä on laadullinen tutkimus keskittyen edustavanotoksen haastatteluihin. Tiedot kerättiin Cornwall’in aluesairaalassa 28. kesäkuuta 2006. Sisältöanalyysi katsottiin sopivaksi tähän metodiin. Tulokset: Tutkimus esitti perheenjäsenten tietoisuutta sirppisoluanemian suhteen. Tutkimus myös kuvasi sairauden taloudellisia yhteyksiä sekä henkistä stressiä perheenjäsenillä. Tietoisuus mahdollisuudesta saada toinen sirppisolanemiaa sairastava lapsi vaikutti joidenkin äitien asenteeseen koskien jälkeläisten hankintaa. Uskonto nähtiin keskeisenä selviytymiskeinona, koska se tarjosi jokin verran toivoa ja mukavuutta perheille näiden kohdatessa sairauden jonkaedessä he tuntuivat voimattomilta. Jatkotutkimus on suositeltava koskien jälkeläisten hankinnan harkitsemista nuorten sirpisoluanemia alttiiden parien piirissä.The aim of the study was to find out the experiences of caregivers in managing sickle cell disease in children under the age of six year old living in the Western Region of Jamaica. The purpose was to bring forth information about their lived experiences, on how the disease has affected their lives and their attitudes in coping with the disease. The study seeks to raise awareness for healthcare professionals on the psychological needs of the caregivers. It was a qualitative research using a focus interview with a convenient sampling. Data collection was done on the 28th of June 2006 at the Cornwall Regional Hospital. Content analysis was considered suitable for this method. Results: The research showed awareness of the caregivers where sickle cell disease is concerned. The study also suggested that the disease caused financial strains as well as psychological stress to the caregivers and their families. In knowing that they could produce another child with the same disease, some mothers have been reconsidering their reproduction behaviours. Religion is seen as a major coping mechanism because it offers some sort of hope and comfort to the caregivers in the facing up to a disease where they feel powerless. Further study is recommended on the issue of reproduction consideration in young couples who have tested positive for sickle cell trait

    STUDI ANALISIS HUKUM FORMIL PEMBAJAKAN SOFTWARE KOMPUTER BERDASAR UNDANG-UNDANG NOMOR 28 TAHUN 2014 TENTANG HAK CIPTA

    No full text
    The rapid development of information technology has built social dependence on its devices. One of the most widely used information technology devices for the needs of activities or jobs is a computer. Computer operating systems that cannot be run without the support of software, automatically causes the need for computer software to become absolute. But the price of original software that is considered too expensive by the users ultimately becomes the main reason for the choice dropped on pirated software. This condition applies broadly, even in government agencies, including in the territory of Gorontalo Province. The level of knowledge and awareness of computer users about copyright protection laws is thought to be one of the main factors of the continued rampant use of pirated computer software in Indonesia in general and in Gorontalo in particular. This study aims to analyze formal law in Indonesia which regulates the use of pirated computer software. The scope of the discussion is to deepen the understanding of computer software and piracy and its formal legal analysis based on Law No. 28 of 2014 concerning Copyright. The results of the study are expected to be a reference for the public, especially computer users and businesses in products and services in the field of computers so as to increase understanding and legal awareness. The approach method used in this study is a normative juridical approach and analytical descriptive nature. This study uses secondary data obtained from primary and secondary legal materials. The results of the study describe the legal construction of copyright protection which includes the consequences of criminal law for violators, in this case it can ensnare makers, dealers, business actors and also users of pirated computer software.Pesatnya perkembangan teknologi informatika telah membangun ketergantungan sosial terhadap perangkat-perangkatnya. Salah satu perangkat teknologi informatika yang paling banyak digunakan untuk kebutuhan aktifitas atau pekerjaan adalah komputer. Sistem operasional komputer yang tidak bisa dijalankan tanpa dukungan software atau perangkat lunak, secara otomatis menyebabkan kebutuhan akan software komputer juga menjadi mutlak. Namun harga software asli yang dianggap terlalu mahal oleh para pengguna pada akhirnya menjadi alasan utama pilihan dijatuhkan pada software bajakan. Kondisi ini berlaku secara luas, bahkan di lingkungan instansi pemerintah, termasuk di wilayah Provinsi Gorontalo. Tingkat pengetahuan dan kesadaran para pengguna komputer tentang hukum perlindungan hak cipta diduga menjadi salah satu faktor utama tetap maraknya pengggunaan software komputer bajakan di Indonesia pada umumnya dan di Gorontalo khususnya. Penelitian ini bertujuan untuk menganalisis hukum formil di Indonesia yang mengatur tentang penggunaan software komputer bajakan. Ruang lingkup pembahasan adalah pada kajian mengenai software komputer dan pembajakan serta analisis hukum formilnya berdasarkan Undang-undang Nomor 28 Tahun 2014 Tentang Hak Cipta. Hasil penelitian diharapkan dapat menjadi referensi bagi publik, khususnya para pengguna komputer serta pelaku usaha produk dan jasa di bidang komputer sehingga dapat meningkatkan pemahaman dan kesadaran hukum. Metode pendekatan yang digunakan dalam penelitian ini adalah pendekatan yuridis normatif dan bersifat deskriptif analitis. Penelitian ini menggunakan data sekunder yang diperoleh dari bahan hukum primer dan sekunder. Hasil penelitian mendeskripsikan konstruksi hukum tentang perlindungan hak cipta yang termasuk di dalamnya konsekuensi pidana hukum bagi pelanggarnya, dalam hal ini bisa menjerat pembuat, pengedar, pelaku usaha dan juga pengguna software komputer bajakan
    corecore