Periytyvän rintasyöpäalttiusmutaation (BRCA1/2) kantajamiesten hypoteettinen perinnöllisyysneuvontamalli

Abstract The purpose of this study was to develop a hypothetical model of genetic counseling for male hereditary breast cancer mutation (BRCA1/2) carriers. The methodological approach involved mixed methods. The aim of the first phase was to describe male BRCA1/2 mutation carriers’ genetic counseling, experiences and needs for developing genetic counseling. Quantitative data were acquired using a patient counseling questionnaire (n=35) based on consecutive sampling, whereas theme-based interviews (n=31) were conducted as a qualitative approach. In the second phase, the theme-based interview data were used to describe males’ experiences after identification as BRCA1/2 mutation carriers and effects of identification as a carrier on their lives (n=31). The data were analyzed using descriptive statistics and inductive content analysis. The results of the study were combined into a model describing genetic counseling for male BRCA1/2 mutation carriers. Based on the quantitative data, the genetic counseling was evaluated as good. Psychosocial support was insufficient. According to the qualitative data, there was lack of noticing individual wishes and needs during the genetic counseling process. Operational conditions of departments of clinical genetics and genetic healthcare professionals’ readiness to provide gentic counseling were varied. Identification as a BRCA1/2 mutation carrier caused varied emotional reactions associated with identification as a carrier, hereditary transmission of the mutation, cancer risks and possibility of developing cancer. However, the duration of the reactions varied. Identification as a carrier had effects on male carriers’ health and social wellbeing. According to the hypothetical model, genetic counseling was based on the backgrounds and individual needs of the male BRCA1/2 mutation carriers, which was implemented with appropriate operational conditions. It included sufficient psychological support, which genetics healthcare professionals had professional responsibility for implementing. The information study provided can be used to broaden the knowledge base of nursing science in clinical genetics. The information may also be utilized in continued nursing education.Tiivistelmä Tutkimuksen tarkoituksena oli kehittää periytyvän rintasyöpäalttiusmutaation (BRCA1/2) kantajamiesten hypoteettinen perinnöllisyysneuvontamalli. Tutkimuksessa käytettiin monimenetelmämetodologiaa. Ensimmäisessä vaiheessa kuvattiin BRCA1/2-alttiusmutaation kantajamiesten perinnöllisyysneuvontaa, perinnöllisyysneuvontakokemuksia ja kehittämistarpeita. Aineisto kerättiin kokonaisotannalla kvantitatiivisesti Potilasohjaus-kyselylomakkeella (n=35) ja kvalitatiivisesti teemahaastatteluilla (n=31). Toisessa vaiheessa kuvattiin ensimmäisessä vaiheessa kerätyllä haastatteluaineistolla kantajamiesten kokemuksia alttiusmutaation kantajuudesta ja kantajuuden vaikutuksista elämään (n=31). Tutkimuksen aineistot analysoitiin tilastollisin menetelmin ja induktiivisella sisällönanalyysillä. Tutkimuksen tulosten perusteella muodostettiin BRCA1/2-alttiusmutaation kantajamiesten perinnöllisyysneuvontamalli. Kvantitatiivisen tutkimuksen perusteella perinnöllisyysneuvonta arvioitiin hyväksi. Psykososiaalisen tuen saaminen oli vähäistä. Kvalitatiivisen tutkimuksen mukaan kantajamiesten yksilöllisten toiveiden ja tarpeiden huomioiminen perinnöllisyysneuvontaprosessin aikana oli puutteellista. Kliinisen genetiikan yksiköiden toimintaedellytyksissä ja perinnöllisyysneuvonnan antajien ohjausvalmiuksissa oli vaihtelevuutta. BRCA1/2-alttiusmutaation kantajuus aiheutti kantajamiehille eriasteisia ja -kestoisia emotionaalisia tunteita, jotka liittyivät kantajuuteen, alttiusmutaation periytymiseen, syöpäriskiin ja syöpään sairastumiseen. Kantajuudella oli lisäksi vaikutusta kantajamiesten terveydelliseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Periytyvän rintasyöpäalttiusgeenin hypoteettisen mallin perusteella perinnöllisyysneuvonta oli BRCA1/2-alttiusmutaation kantajamiehen taustatilanteeseen ja yksilölliseen tarpeeseen perustuva neuvonta, joka oli toteutettu asianmukaisin toimintaedellytyksin. Se sisälsi riittävästi psykososiaalista tukea ja sen antajalla oli ammatillinen vastuu perinnöllisyysneuvonnan toteuttamisesta. Tutkimuksessa tuotetun tiedon avulla lisätään hoitotieteellistä tietoperustaa perinnöllisyyslääketieteen alueelle. Tietoa voidaan hyödyntää myös hoitotyön täydennyskoulutuksessa

Pohjoissuomalaisten BRCA1/2-alttiusmutaation kantajanaisten syöpäseulonta:takautuva seurantatutkimus vuosilta 1992–2016

Tiivistelmä JOHDANTO: Oulun yliopistollisen sairaalan perinnöllisyyspoliklinikan ja gynekologisen onkologian yhteisprojektina on ollut 1990-luvulta lähtien tavoittaa perinnöllistä rinta- ja munasarjasyöpäalttiutta kantavia sukuja. Selvitimme BRCA1/2-alttiusmutaation toteamisen jälkeen kantajanaisten seurantatapahtumat. MENETELMÄT: Tutkimme vuosina 1992–2016 alttiusmutaatiovastauksen saaneiden naisten mutaatiokirjoa, syöpäsairastavuutta, seurantaa ja riskiä pienentäviä toimenpiteitä Pohjois-Suomessa. Tarkemmat tiedot hankittiin henkilöistä, jotka eivät olleet sairastaneet rinta- tai munasarjasyöpää ennen mutaatiovastausta. Tutkimus toteutettiin takautuvana rekisteritutkimuksena, jonka aineisto kerättiin sairauskertomuksista. TULOKSET: BRCA1-mutaatio oli 63 naisella (54 %) ja BRCA2-mutaatio 54:llä (46 %). Tarkemmin tarkastelluista henkilöistä valtaosa osallistui seurantatutkimuksiin. Mutaatiovastauksen jälkeen kuudella todettiin rintasyöpä ja kahdella munasarjasyöpä. Riskiä pienentävä munasarjojen poistoleikkaus oli mastektomiaa suositumpi. PÄÄTELMÄT: Tutkimus on ensimmäinen pohjoissuomalaisia BRCA1/2-sukuja kartoittava julkaisu. Suurin osa alttiusmutaatioista oli perustajamutaatioita. Seurantojen toteutuminen vaihteli paljon, mutta on sittemmin yhtenäistynyt kansallisten suositusten ansiosta

Developing genetic counseling for male BRCA1/2 mutation carriers based on their own experiences

Abstract Background: Previous studies of genetic counseling (GC) for male BRCA1/2 mutation carriers have focused on their level of satisfaction with the GC and its content. The aim of this study was to examine the GC experiences of male BRCA1/2 mutation carriers, and their suggestions for improving GC, more broadly. Methods: Data were collected by themed interviews of Finnish male BRCA1/2 mutation carriers (n = 31), and subjected to inductive content analysis. Results: The results indicated that the participants had a mixture of both positive and negative experiences of GC regarding operational conditions at Departments of Clinical Genetics (DCGs) and the ability of the counselors’ (clinical geneticists or genetic nurses) to provide GC. Although the GC was implemented in a professional manner, according to the male participants, more concreate and illustrative information should be provided, and the counselors should receive additional training to provide such information and improve their communication skills. Conclusions: Based on results of the study we make some suggestions for tailored GC for male BRCA1/2 mutation carriers. The results may facilitate development of a tentative model of GC that could be extended to broader categories of people at risk of hereditary cancer syndromes in the future

Sairaanhoitajien kokemuksia hoitoisuuden mittaamisesta POLIHOIq-mittarilla

Tiivistelmä Tutkimuksen tarkoitus: Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata sairaanhoitajien kokemuksia potilaan hoitoisuuden mittaamisesta polikliinisen hoitoisuusluokitusmittarin (POLIHOIq) avulla. Aineisto ja menetelmät: Tutkimusaineisto kerättiin Suomessa sairaanhoitajilta (n=17) fokusryhmähaastatteluilla (n=4) ja analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysilla. Tulokset: Sairaanhoitajien kokemus potilaan yksilöllisen hoidontarpeen mittaamisesta muodostui kolmesta pääluokasta: hoitotyön näkyväksi tekeminen, potilaan yksilöllinen hoitoisuuden näkyväksi tekeminen ja hoitoisuusluokitusjärjestelmän hyödyntämisen merkitys sairaanhoitajalle. POLIHOIq- mittari nähtiin tärkeänä työvälineenä, jolla sairaanhoitajien tekemä työ saadaan näkyväksi. POLIHOIq-mittarin koettiin mittaavan potilaan yksilöllistä hoidontarvetta, mutta yksilöllisyys tulisi huomioitua paremmin, mikäli mittarissa olisi nollakohta osoittamassa, ettei kyseinen osa-alue kosketa potilasta. Sairaanhoitajat eivät kuitenkaan täysin luota hoitoisuusluokitusmittariin tai sen tuottamaan tietoon, sillä tietojen hyödyntämistä ei tuoda esille riittävästi. Päätelmät: Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää hoitoisuusluokitusmittarin kehittämisessä, sairaanhoitajien hoitoisuuden mittaamisen edistämisessä sekä välillisesti potilasohjauksen ja kirjaamisen kehittämisessä.Abstract Nurses’ experiences on measuring patients’ individual needs of care with POLIHOIq Purpose: The purpose of this study was to describe nurses’ experiences regarding measuring patients’ individual needs of care with a patient classification tool for outpatient clinics (POLIHOIq). Methods: Data for the study was collected in Finland from registered nurses (n=17) by using focus group interviews (n=4). The data was analyzed with inductive content analysis. Results: Experiences regarding measuring patients’ individual needs of care included three main categories: making care work visible, making patients individual need of care visible and the meaning of utilizing patient classification system for a nurse. POLIHOIq was seen as an important tool to make the work of nurses more visible. POLIHOIq was found to be measuring patients’ individual care needs, but uniqueness of the patients care needs would be more easily recognized, were it possible to use category zero while measuring the needs of care. Nurses did not completely trust the tool and the information it provided, because there is not enough information brought to them about utilizing the data. Conclusions: Results of this study can be used to develop the patient classification tool, encourage nurses to actively make the classifications, and indirectly to develop patient counselling and documentation

Hoitoon osallisuuden rnerkitys sekä osallisuutta vahvistavat ja heikentävät tekijät tyypin 1 diabetesta sairastavien nuorten kokemina

Tiivistelmä Tutkimuksen tarkoituksena oii kuvata tyypin 1 diabetesta sairastavien nuorten kokemuksia hoitoon osallisuuden merkityksestä, sekä osallisuutta vahvistavia ja heikentäviä tekijöitä. Aineisto kerättiin teemoihin perustuvilla yksilöhaastatteluilla 12–17-vuotiailta tyypin 1 diabetesta sairastavilta nuorilta (n=10). Aineisto analysoitiin sisällönanalyysilla. Hoitoon osallisuus merkitsi nuorille itsenäisyyttä, keinoja vaikuttaa terveyteen ia hyvinvointiin, sekä sujuvampaa arkea. He halusivat olla osallisia hoitoonsa. Nuoret kokivat osallisuuden vahvistuvan heidän hyväksyessä sairautensa ja ottaessa vastuuta sairauden hoidosta. Tyypin 1 diabetesta sairastavien nuorten hoitoon osallisuutta voidaan vahvistaa kuuntelemalla, tukemalIa, antamalla nuorille riittävästi tietoa ja ottamalla heidät mukaan päätöksentekoon, sekä hoidon suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin. Nuoret kokivat hoitoon osallisuuden heikentyvän riittämättömän tiedonsaannin ja holhoamisen vuoksi, sekä nuoren kokiessa häpeää tai psyykkistä ja fyysistä kuormittumista. Diabetes on pitkäaikaissairaus, jonka hoidosta potilaat vastaavat pitkälti itse. Omahoidolla on vaikutusta nuoren elämänlaatuun. Tyypin 1 diabetesta sairastavien nuorten hoitoon osallisuus voi lisätä hoitoon sitoutumista ja parantaa hoitotasapainoa. Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää vahvistettaessa nuorten hoitoon osallisuutta.Abstract The significance of involvement in treatment as described by adolescent type 1 diabetics, and factors strengthening and weakening involvement The purpose of this study was to describe adolescent type 1 diabetics’ experiences of the significance of involvement in treatment, and the factors that strengthen and weaken involvement in treatment. The data were collected using individual thematic interviews (n = 10) among adolescents aged 12–17 with type 1 diabetes. The data was analysed with inductive content analysis. As described by the young respondents, involvement in treatment signified independence, means to influence one’s health and well-being, and smoother everyday life. Adolescents wanted to be involved in their care. According to their experience, involvement in treatment grew stronger as they accepted their illness and took responsibility for treatment. Involvement in treatment among adolescent type 1 diabetics can be strengthened by listening to them, giving psychological support and adequate information, and letting them be involved in decision making, and in the planning, implementation and evaluation of treatment. As described by the respondents, factors that weaken involvement in treatment are inadequate information, patronage, feelings of shame, and psychological and physical stress. Diabetes is a long-term condition that patients take care of largely by themselves. Self-care has an impact on the quality of life of the young patient. Adolescent type 1 diabetícs’ involvement in treatment may increase the compliance to treatment and thus improve therapeutic equilibrium. The research results can be utilized in supporting adolescents’ involvement in treatment among

Kivunhoidon ohjaus syöpää sairastavan potilaan ja hänen läheisensä kuvaamana palliatiivisessa hoidossa:integroitu kirjallisuuskatsaus

Abstract Aim: The purpose of this integrative review was to describe patients and their caregivers’ views of pain counseling to patients who are terminally ill and suffer from cancer pain. Data and methods: The data was collected from studies included in scientific databases at systematic search, focusing on studies published in Finnish or in English between the years 2000 and 2018. A quality assessment of these studies was carried out and after that nine peer reviewed studies were accepted for this review. The data was analyzed by content analysis. Results: Based on results, patients and their caregivers were satisfied with counseling they have received, but they need more information of pain, painkillers, side effects of medicine and non-pharmacological interventions in pain relief. Pain counseling should be organized and congruent, regardless who provides the counseling. Patients and caregivers have experienced that interaction during counseling as good, because it increases the possibilities to meet the individual counseling needs. Due to counseling, the use of pain management methods increased among patients and caregivers and additionally, counseling reduced patients and their caregivers’ fears against to painkillers. Discussion: Pain management counseling improves the patient’s quality of life. In the future, it would be important to solve the question of how to integrate palliative care and pain management counseling as a part of the holistic care of the patient and family caregivers already earlier than now.Tiivistelmä Tutkimuksen tarkoitus: Integroidun kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli kuvata kivunhoidon ohjausta palliatiivisessa hoidossa olevan, syöpää sairastavan potilaan ja hänen läheisensä näkökulmasta. Aineisto ja menetelmät: Tiedonhaut tehtiin tieteellisiin viitetietokantoihin systemaattisella haulla. Haut kohdistettiin vuosina 2000–2018 julkaistuihin vertaisarvioituihin suomen- tai englanninkielisiin artikkeleihin. Aineistoksi valikoitui yhdeksän sisäänotto- ja laadunarviointikriteerit täyttävää artikkelia. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysillä. Tulokset: Tutkimusten mukaan potilaat ja läheiset olivat tyytyväisiä saamaansa ohjaukseen, mutta toivoivat saavansa lisää tietoa kivusta, kipulääkityksestä, lääkityksen sivuvaikutuksista sekä lääkkeettömistä kivunlievitysmenetelmistä. Esille tuli myös, että kivunhoidon ohjauksen tulee olla suunniteltua ja yhdenmukaista, riippumatta siitä kuka ohjausta toteuttaa. Potilaat ja läheiset ovat kokeneet vuorovaikutuksellisen ohjauksen hyväksi, sillä se mahdollisti yksilöllisten ohjaustarpeiden huomioimisen. Potilaat ja läheiset ovat kokeneet kivunhoidon ohjauksen monipuolistaneen kivunhoitomenetelmien käyttöä ja vähentäneen heidän ennakkoluulojaan kipulääkitystä kohtaan. Päätelmät: Kivunhoidon ohjauksen on todettu parantavan potilaan elämänlaatua. Jatkossa olisi hyvä tutkia palliatiivisen hoidon ja laadukkaan kivunhoidon ohjauksen integroimista osaksi potilaan ja läheisen kokonaisvaltaista hoitotyötä entistä varhaisemmassa vaiheessa

Reduced Cancer Incidence in Huntington's Disease: Analysis in the Registry Study

Background: People with Huntington's disease (HD) have been observed to have lower rates of cancers. Objective: To investigate the relationship between age of onset of HD, CAG repeat length, and cancer diagnosis. Methods: Data were obtained from the European Huntington's disease network REGISTRY study for 6540 subjects. Population cancer incidence was ascertained from the GLOBOCAN database to obtain standardised incidence ratios of cancers in the REGISTRY subjects. Results: 173/6528 HD REGISTRY subjects had had a cancer diagnosis. The age-standardised incidence rate of all cancers in the REGISTRY HD population was 0.26 (CI 0.22-0.30). Individual cancers showed a lower age-standardised incidence rate compared with the control population with prostate and colorectal cancers showing the lowest rates. There was no effect of CAG length on the likelihood of cancer, but a cancer diagnosis within the last year was associated with a greatly increased rate of HD onset (Hazard Ratio 18.94, p < 0.001). Conclusions: Cancer is less common than expected in the HD population, confirming previous reports. However, this does not appear to be related to CAG length in HTT. A recent diagnosis of cancer increases the risk of HD onset at any age, likely due to increased investigation following a cancer diagnosis

Clinical and genetic characteristics of late-onset Huntington's disease

Background: The frequency of late-onset Huntington's disease (&gt;59 years) is assumed to be low and the clinical course milder. However, previous literature on late-onset disease is scarce and inconclusive. Objective: Our aim is to study clinical characteristics of late-onset compared to common-onset HD patients in a large cohort of HD patients from the Registry database. Methods: Participants with late- and common-onset (30–50 years)were compared for first clinical symptoms, disease progression, CAG repeat size and family history. Participants with a missing CAG repeat size, a repeat size of ≤35 or a UHDRS motor score of ≤5 were excluded. Results: Of 6007 eligible participants, 687 had late-onset (11.4%) and 3216 (53.5%) common-onset HD. Late-onset (n = 577) had significantly more gait and balance problems as first symptom compared to common-onset (n = 2408) (P &lt;.001). Overall motor and cognitive performance (P &lt;.001) were worse, however only disease motor progression was slower (coefficient, −0.58; SE 0.16; P &lt;.001) compared to the common-onset group. Repeat size was significantly lower in the late-onset (n = 40.8; SD 1.6) compared to common-onset (n = 44.4; SD 2.8) (P &lt;.001). Fewer late-onset patients (n = 451) had a positive family history compared to common-onset (n = 2940) (P &lt;.001). Conclusions: Late-onset patients present more frequently with gait and balance problems as first symptom, and disease progression is not milder compared to common-onset HD patients apart from motor progression. The family history is likely to be negative, which might make diagnosing HD more difficult in this population. However, the balance and gait problems might be helpful in diagnosing HD in elderly patients