118 research outputs found

    Sidosryhmäyhteistyön toimivuus Kelan Kyky2-kokeiluhankkeessa

    Get PDF
    Opinnäytetyöni tavoitteena oli selvittää sidosryhmäyhteistyön toimivuutta Kelan Kyky2-kokeiluhankkeen aikana. Kelan Kyky2-kokeiluhanke liittyy terveyteen, työ- ja toimintakykyyn liittyviin etuuksiin, missä asiakaspalveluprosessia on kehitetty muun muassa sidosryhmäyhteistyötä kehittämällä. Tutkimuksen tavoitteena oli antaa kokeiluhankkeen ohjausryhmälle ja kokeiluhankkeessa mukana olleille va-kuutuspiireille tietoa sidosryhmätahojen näkemyksistä kokeiluhankkeen onnistumi-sesta. Tutkimusmenetelmä oli kvantitatiivinen. Aineiston keruu tapahtui puhelinhaastatte-lujen avulla. Haastattelut äänitettiin ja kirjattiin. Tutkimukseen osallistui kaikki 12 Kelan Kyky2-kokeiluhankkeessa mukana ollut sidosryhmätahoa ympäri Suomea. Tutkimusaineisto analysoitiin laadullisesti viiden eri teeman ympärille; aikaisempi yhteistyö, tiedottaminen, päivittäinen yhteistyö, asiakkuus sekä yhteistyön kehittä-minen. Tutkimustulosten mukaan sidosryhmätahot antoivat hyvää palautetta Kelan Kyky2-kokeiluhankkeesta. Aikaisemman yhteistyön perusteella Kyky2-kokeiluhankkeen nähtiin olevan tervetullut toimintatapa, missä korostuu kokonaisvaltainen asiak-kuuden hoitaminen. Kelan ja sidosryhmätahojen välille toivottiin tiiviimpää yhteis-työtä, jotta asiakkuusprosessit hoituisivat sujuvammin.The purpose of my thesis was to analyze the functionality of interest groups’ coop-eration regarding the Finnish Social Insurance Institution’s Kyky2-experiment pro-ject. Kyky2-experiment project deals with the benefits provided for health, work- and ability to function, where the customer services process has developed along with the development of interest groups’ cooperation, among other things. The purpose of my thesis was to provide information for the control groups and insur-ance offices involved in this experiment project on how successful the interest groups considered the project. The research method was qualitative. The data collection was carried out trough telephone interviews. The interviews were recorded and booked. To the research took part all the 12 participant interest groups’ members involved in the Kyky2-experiment project from all over Finland. The research material was analyzed ac-cording to five themes: earlier cooperation, providing information, daily coopera-tion, customership and developing cooperation. According to the results, the interest groups were satisfied in the Finnish Social Insurance Institution’s Kyky2-experiment project. Because of earlier cooperation, the Kyky2-experiment project provided a welcomed principle for action in compre-hensive customership More compact cooperation was hoped for between the Finnish Social Insurance Institution and interest groups, so that customership pro-cess would be more fluent

    Residual Stress, Microstructure and Cracking Characteristics of Flame Cut Thick Steel Plates : Towards Optimized Flame Cutting Practices

    Get PDF
    Paksuilta kulutuskestäviltä teräksiltä vaaditaan korkeaa kovuutta, lujuutta ja sitkeyttä. Näiden ominaisuuksien saavuttaminen vaatii erityistä huomiota levyjen valmistuksessa. Valmistusvaiheisiin kuuluu levyjen leikkaaminen, jossa usein käytetään polttoleikkausta. Se on yleisimmin teollisuudessa käytetty menetelmä paksujen teräslevyjen leikkaukseen. Polttoleikkauksessa levy leikataan käyttäen kontrolloitua lämmitysliekkiä sekä happisuihkua. Leikkauksessa tapahtuvan eksotermisen reaktion vuoksi menetelmä soveltuu hyvin paksuille levyille sekä suuriin valmistusmääriin. Polttoleikkaus aiheuttaa kuitenkin myös ongelmia. Suuren lämmöntuonnin vuoksi leikkausreunaan syntyy lämpövaikutusalue, jossa tapahtuu mikrorakennemuutoksia sekä kovuusvaihtelua. Lisäksi leikkausreunaan muodostuu korkeita jäännösjännityksiä ja pahimmassa tapauksessa säröjä. Tutkimuksen päätavoite on tunnistaa paksujen levyjen polttoleikkauksen yhteydessä tapahtuvan säröilyn päätekijät. Tavoitteena on myös antaa ohjeet entistä tehokkaampaan polttoleikkausprosessiin ja määrittää polttoleikkauksen kannalta suotuisimmat mikrorakenteelliset ominaisuudet paksuille levyille. Tutkimusta varten valmistettiin koesarja paksuja kulutuskestäviä teräslevyjä. Levyt leikattiin eri leikkausparametreja käyttäen ja leikkausreunan jäännösjännitystila määritettiin röntgendiffraktiolla. Lisäksi sekä polttoleikatut että leikkaamattomat perusmateriaalinäytteet karakterisoitiin elektronimikroskoopeilla ja mekaanisilla testeillä. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että jäännösjännitysten muodostumista leikkausreunaan voidaan kontrolloida polttoleikkausparametrien avulla. Esilämmitys ennen leikkausta ja hidas leikkausnopeus tuottivat parhaan jännitystilan: enemmän puristusjännitystä ja alhaisemman vetojännityksen. Lisäksi havaittiin, että levyjen halkeilu lisääntyi, kun levyissä olevien suotaumien määrä kasvoi. Rakenteessa olevat pitkät horisontaaliset alkuperäisen austeniitin raerajat muodostavat suotuisia paikkoja särön muodostumiselle sekä etenemiselle. Näistä syistä on suositeltavaa, että levyjen valmistamisessa tähdätään pienikokoiseen ja tasa-aksiaaliseen primääriausteniittiin. Lisäksi valmistuksen tulisi minimoida rakenteessa olevien suotaumien määrää sekä pyrkiä heikentämään niiden pitoisuutta.High hardness, strength, and toughness are the properties required of thick wearresistant steel plate. To meet these requirements, special care must be taken in the manufacture of the plate. The manufacturing steps for thick plate involve thermal cutting, such as flame cutting, which is the most generally applied cutting method for thick plate in the steel industry. Flame cutting is performed with a heating flame and oxygen jet, which creates a cut edge on the steel plate. It is a suitable method for thick steel plates and high production rates due to the exothermal reaction during the cutting process. However, flame cutting also causes problems. Due to the steep thermal gradient, a heat affected zone (HAZ) is formed at the cut edge. The HAZ includes microstructural changes and hardness variations. In addition, high residual stresses are generated in the cut edge. In the worst case, the flame cutting causes cracking of the plates. The main purpose of this work is to identify the main contributors behind the cracking phenomenon of thick plates in flame cutting. In addition, the goal is to give guidelines for a more effective flame cut process and to determine the most suitable microstructural characteristics for thick wear-resistant steel plates and flame cutting. To achieve these goals, a trial batch of thick wear-resistant steel plates was manufactured. The plates were flame cut with different cutting parameters and the residual stress state of the flame cut samples was measured by X-ray diffraction. In addition, both original and flame cut samples were characterized by electron microscopy and mechanical tests. The results of this study showed that residual stress formation during flame cutting can be controlled by choosing the right cutting parameters. Preheating and a slow cutting speed produced the most beneficial residual stress state: higher compressive stresses and lower tensile stresses. In addition, it was shown that cracking increased with increasing segregations in the plate structure. Furthermore, long horizontal prior austenite grain boundaries were found to create beneficial sites for crack formation and propagation. Therefore, in plate manufacturing it is recommended to aim for a small and equiaxed prior austenite grain structure. In addition, it is advantageous to reduce the amount and severity of the segregations in the structure when possibl

    Nuorten mielikuvat ja asenteet luomusta

    Get PDF
    This study examines youths images and attitudes toward organic products and its production. The study seeks to answer questions like what kind of images and attitudes youths have about organic products? Are there any differences in images and attitudes between boys and girls? How much influence does family consumption habits have? This study has been executed by questionnaire on autumn 2008. The sample consists of 9th graders (n = 127) from two different areas. These areas were the Helsinki metropolitan area and the southeast-Finland area. Youths images of organic products are mainly positive. They think that the products are healthy, tasty, environmentally friendly, authentic and pure but expensive. Youths consider organic as modern and fashion-able and they don t think of it as a passing trend. They also appreciate being natural and are interested in the origin of food and also in the way the food has been produced. Girls think of organic a little more positively than boys do. Between Helsinki metropolitan area and southeast-Finland area, there were no significant differences in images or attitudes toward organic products. The consumption habits of families have a clear effect on the youth s images and attitudes toward organic products. In families where organic products have been consumed more, the youth trusted organic products more than in families where organic products ha-ven t been used as much. Youths of families using organic products also wanted to use the products more than youths whose families haven t used them. Thus, being acquainted with the products is important and increases the trust toward organic.Tämä tutkimus tarkastelee nuorten mielikuvia ja asenteita luonnonmukaisiin tuotteisiin ja luomu tuotantoon. Tutkimus vastaa kysymyksiin millaisia ovat nuorten mielikuvat luomusta ja asenteet luomua kohtaan. Onko tyttöjen ja poikien välillä eroa mielikuvissa tai asennoitumisessa? Onko perheen kulutustottumuksilla vaikutusta nuorten mielikuviin tai asennoitumiseen? Tutkimus on toteutettu kyselylomakkeella syksyllä 2008. Aineisto muodostui 9.-luokan nuorten vastauksista (n=127) kyselylomakkeelle. Nuoret edustivat pääkaupunkisutua sekä Kaakkois-Suomea. Nuorten päällimmäiset mielikuvat luomusta ovat positiivisia. Luomu on nuorten mielestä terveellinen, maukas, ympäristöystävällinen, aito ja puhdas, mutta kallis. Nuoret pitävät luomua nykyaikaisena ja trendikkäänä eikä se heidän mielestään ole ohimenevä muoti-ilmiö. Nuoret myös arvostavat luonnonmukaisuutta, ja ovat kiinnostuneita ruoan alkuperästä sekä tavasta miten ruoka on tuotettu. Tytöt suhtautuivat luomuun hieman poikia positiivisemmin. Pääkaupunkiseudun ja Kaakkois-Suomen alueitten välillä ei ollut merkittäviä eroja mielikuvissa tai suhtautumisessa luomuun. Perheen kulutustottumuksilla on selvästi vaikutusta nuorten mielikuviin ja asennoitumiseen luomusta. Luomutuotteita kuluttavien perheiden nuoret luottivat luomuun enemmän, ja he tahtoivat käyttää luomua useammin kuin nuoret, joiden perheessä luomua ei käytetty. Tuotteen tuttuus on siis tärkeää ja lisää luottamusta

    Kuvien hyödyntäminen oppimisen tukena fysiikan lukion ensimmäisen kurssin digikirjoissa

    Get PDF
    Tämä kandidaatin opinnäytetyö on laadullinen tutkielma kuvien käytöstä, merkityksestä ja mahdollisuuksista lukion fysiikan opetusmateriaaleissa. Työn tavoitteena oli luoda yleiskatsaus tällä hetkellä opetuksessa käytettäviin kuviin sekä näin saadun kokonaiskuvan myötä pohtia kehityskohteita pedagogiikan näkökulmasta painottaen visuaalisessa muodossa esitetyn tiedon merkitystä osana kokonaisvaltaista oppimista. Työssä oppiminen määritellään konstruktivistisen oppimiskäsityksen sekä kaksikanavaisen tiedonprosessoinnin kautta. Lisäksi keskeisiä teorioita ovat Mayerin multimediaoppiminen, Anttilan modaliteettijako sekä tieteen visualisoinnin erityisvaatimukset ja tehtävät. Työn aineistoksi valikoitui kahden eri kustantajan digikirjat lukion ensimmäiselle fysiikan kurssille. Tutkimusmenetelmänä käytettiin kuva-analyysia. Kuvat luokiteltiin kuvan tyypin, kuvatekstin, oppikirjatekstissä kuvaan viittaamisen, kuvan ja kuvaa vastaavan tekstin etäisyyden sekä kuvan tehtävän mukaan. Tämän pohjalta saatiin yleiskuva kokonaisuudesta ja tehtiin tarkempaa laadullista analyysiä yksittäisitä kuvista ja kuvaluokista. Työssä havaittiin, että kuvia käytetään yhä jonkin verran puhtaasti koristeina ja osa niiden potentiaalista tiedon konstruoinnin apuvälineenä on vielä hyödyntämättä monelta osa-alueelta tarkasteltuna. Oppimisen tukemisen kannalta hyödyllisintä voisi olla kuvien pelkistäminen, somistavien kuvien vähentäminen sekä kuvaajien oheen muiden kuvien yhdistäminen. Lisäksi olisi syytä kiinnittää huomiota oppilaan aktiivisempaan, selkeämpään ja runsaampaan kuvanlukemisen ohjaamiseen tekstin ja visuaalisten vihjeiden avulla. Tällöin kuvien esittämä asia yhdistyisi paremmin tekstissä käsiteltyihin asioihin ja yleinen kuvanlukeminen sekä keskeisten asioiden havaitseminen ja valikointi helpottuisi. Seuraavaksi olisi mielekästä selvittää, kuinka oppilaat lukevat kuvia ja kuvaajia; millaista tietoa he niistä poimivat ja millaisiin asiakokonaisuuksiin he kuvan välittämän informaation yhdistävät

    Virtuaalisen luontokokemuksen elvyttävä vaikutus : Korpi Solutions Oy:n validaatiotutkimus

    Get PDF
    Tietotyön yleistyminen, arjen digitalisoituminen ja maailman urbanisoituminen ovat laajoja, pitkän aikavälin trendejä, joista kaikilla on stressiä lisäävät ja kognitiivisesti kuluttavat vaikutuksensa. Kysyntä kognitiivisia ja emotionaalisia resursseja elvyttäville kustannustehokkaille ja saavutettaville interventioille lisääntyy. Luontokokemuksilla on havaittu myönteisiä vaikutuksia psyykkiseen terveyteen ja digitaalisen teknologian kehitys on lisännyt kiinnostusta myös virtuaalisen luonnon terapeuttiseen potentiaaliin. Aihealueen aiempi tutkimus viittaa siihen, että myös virtuaalisesti toteutetut luontokokemukset toimivat elvyttävästi. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää auttaako turkulaisen Korpi Solutions Oy:n virtuaalinen luontokokemus työpäivänaikaisesta stressistä ja kuormituksesta palautumisessa. Yrityksen tuottama virtuaalinen luontokokemus toteutui näytöltä katsottavan, viisi minuuttia kestävän videoidun luontokävelyn kautta. Video on kuvattu Kytäjä-Usmin ulkoilualueella Hyvinkäällä aurinkoisena kesäpäivänä. Kontrolliärsykkeenä käytettiin säätiedotusvideota. Tutkimusaineisto koostui 30 turkulaisesta korkeakouluopiskelijasta ja Turun ammattikorkeakoulun työntekijästä. Stressiä ja kognitiivista kuormitusta pyrittiin aikaansaamaan matemaattisella päässälaskutehtävällä ja numerosarjat taaksepäin -työmuistitehtävällä. Koeasetelma oli vastabalansoitu koehenkilöiden sisäisen vertailun asetelma, jossa puolet koehenkilöistä näki luontovideon ensin ja kontrollivideon toisena, ja puolet kontrollivideon ensin ja luontovideon toisena. Itsearvioitua palautumista tutkittiin Restorative outcome scale (ROS) -skaalalla ja fysiologista palautumista tutkittiin aivosähkökäyrällä (EEG). Elpymisen ohella tutkittiin itsearvioidun luontoyhteyden mahdollista moderoivaa vaikutusta. Luontoyhteyttä mitattiin Extended inclusion of nature in self -skaalalla. Tutkimuksen tulokset viittaavat Korpi Solutions Oy:n virtuaalisen luontokokemuksen kykyyn palauttaa työpäivän aikaisesta kuormituksesta. Itsearvioitua elpyneisyyttä mittaava ROS-pistemäärä kasvoi interventiotilanteessa, mutta ei kontrollitilanteessa, tilastollisesti merkitsevästi. EEG:llä mitatun theta-aktivaation yläkaistan (6–8 Hz) sekä alfa-aktivaation alakaistan (8–10 Hz) absoluuttinen voima kasvoi interventiotilanteessa, mikä viittaa fysiologiseen rentoutumiseen. Luontoyhteys moderoi itsearvioitua elpymistä, mutta ei EEG:llä havaittua rentoutumista. Jatkossa tulisi selvittää, miten käytetyn intervention teho säilyy toistuvien katsomiskertojen yhteydessä

    Projeto de máquina CNC multifuncional com rebatimento de eixo para armazenamento

    Get PDF
    Fabricação aditiva, usinagem leve, corte e gravação laser vem se popularizando para uso em protótipos e projetos pessoais, assim como outras técnicas utilizando máquinas de comando numérico. O volume ocupado pelo maquinário em questão, porém, pode ser inviável. Como solução, foi projeta uma máquina CNC com a possibilidade de troca rápida de ferramentas e eixo Z rebatível. Decisões de projeto são apresentadas e justificadas neste trabalho, são apresentados dados técnicos relevantes ao projeto, bem como desenhos técnicos utilizados na fabricação da máquina. O projeto resultou em uma máquina adequada no cumprimento das funções projetadas de impressão 3D, usinagem e gravação laser, com velocidade de movimentação de até 80 mm/s nos eixos X e Y, velocidade perfeitamente adequada para o fluxo de material da cabeça de impressão 3D de até 10 mm³/s, e com força e rigidez suficiente para a usinagem de chapas de alumínio em baixas velocidades.Additive manufacturing, light milling, laser cutting and engraving have been achieving popularity for use in prototyping and personal projects, along other numerical control machinery techniques. The volume occupied by the machinery in question, however, might be unfeasible. As a solution, a foldable CNC machine with quick tool change has been designed. Design decisions are presented and justified along this paper, relevant technical data and technical drawings used on the fabrication of the machine are also shown. The project resulted in a machine with adequate performance on the features it was designed for, those being 3D printing, light milling and laser engraving, with movement speeds up to 80 mm/s on the X and Y axis, perfectly adequate for the print head’s 10 mm³/s material flow, and enough force and rigidity for aluminum sheet machining at low speeds

    Sciences education: mobile resources for holistic learners

    Get PDF
    INTACT (Interactive Teaching materials Across Culture and Technology), a multilateral Comenius Project involving six different countries develops interactive teaching and learning resources for bilingual education in different science fields and provides them on an online platform developed that allows synchronous, collaborative work at different locations on a shared task. The online platform can also be used as repository and facilitator. Teachers can easily combine existing resources with the developed ones and thereby create new scenarios tailored for their classroom. The project has created and implemented reliable teaching resources for Mathematics, Geography, Technology, Primary Science, Secondary Science and Environmental Education with the aim to promote a culture of collaboration among students and an interactive approach to learning inside and outside the classroom. Since the technological requirements in schools are diverse, the teaching resources will be implemented in HTML 5, thus ensuring independence of specific hard- or software. Society is in permanent mutance and education, particularly, the education in sciences, must follow this dynamics e answer to the current demands. The aim is to invest in holistic, scientifically informed citizen, who are capable of adapting to the demands of the modern society. By providing digital interactive resources, the INTACT project is an asset for both students and teachers, since it allows access to several ideas and suggestions to work on sciences in different contexts and, as such, contribute to significative learning in a bilingual setting. Our resources are attractive, dynamic and intuitive, thus showing an original and innovative approach meeting children’s and adolescents’ expectations in a language they are used to on their mobile gadgets. The topics approach relevant questions associated with a variety of phenomena belonging to everyday lives, privileging Sciences in the STS perspective (Sciences-Technology-Society-Environment). From the methodological point of view this appears as an essential approach to basic concepts and representations which are a pillar to a more comprehensive and sophisticated understanding of Science and Technology. In this way education in sciences supports the increase of literacy in Children and young people

    Professional Development Support for the Online Instructor: Perspectives of U.S. and German Instructors

    Get PDF
    With the increase in number of courses being offered online, there is an increase in the need for professional development support for instructors to teach online. The purpose of this study is to examine faculty perceptions on professional development needs for online teaching, specifically in the U.S. and in Germany. Based on a qualitative open-ended survey, four themes emerged on the professional development needs of instructors for administrative support, personnel support, pedagogical support and technology support. This study discusses specific areas of support in these themes and provides implications for administrators, faculty, and support staff
    corecore