3,989 research outputs found

    RET-geenin vaikutus hermostopienan solujen vaellukseen

    Get PDF
    Tutkimuksen tavoitteena oli ensisijaisesti oppia kanan alkion manipuloinnin tekniikka ja tutkia sen avulla hermostopienan solujen vaellusta kehittyvässä alkiossa. Toinen tavoite oli tarkastella Ret-geenin mutaation (C634R) vaikutusta hermostopienan migraatiokaavaan. Tutkittu Ret-geenin mutaatio aikaansaa geenin tuotteen uudenlaisen toiminnankuvan, jolloin tuloksena voi olla syöpäsairaus. Tutkimus suoritettiin käyttämällä kanan alkiota. Kananmunia haudottiin inkubaattorissa sopivaan kehitysvaiheeseen, minkä jälkeen alkiota käsiteltiin kuoreen tehdyn aukon kautta. Mikroskoopin avulla alkion kehittyvään hermostoputkeen ruiskutettiin plasmidi-Dna:ta, joka sisälsi gfp-geenin sekä joko tutkittavan geenimutaation tai villityypin geenin. Plasmidin siirron jälkeen alkio elektroporoitiin, jotta siirretty perimäaines pääsisi alkion solujen sisään proteiinisynteesin alkamiseksi. Gfp:n fluoresoivan ominaisuuden avulla voitiin jälkitarkastelussa seurata plasmidin geenien ilmentymistä. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta tarkastellun Ret-geenin mutaation aiheuttavan hermostopienan solujen vaelluskaavioon häiriöitä verrattuna kontrolliin. Häiriöitä olivat mm. solujen rykelmäinen ryhmittyminen sekä hermostopienan solujen vaelluksen paikoittainen katkeaminen ja hajanaisuus. Tutkimusaineiston suppeuden vuoksi, mitään varmoja johtopäätöksiä suoritetun tutkimuksen perusteella ei voida vielä tehdä, vaan asia vaatii lisää tutkimuksia

    Improving mechanical properties of novel flax/tannin composites through different chemical treatments

    Get PDF
    Due to the inherent environmental benefits of using renewable materials, mimosa tannin resin (a natural phenolic resin) reinforced by flax fibres could offer desirable characteristics (lightweight, economic and low environmental impact) aiming at reducing carbon footprint of superlight electric vehicles. The non-woven flax mats were chemically treated (alkali, acetylation, silane and enzymatic treatment) to prepare tannin composites through compression moulding (130 °C/35 min/1.5 MPa). The change in fibre morphology was seen in SEM (scanning electronic microscope) images. The treatments (except enzymatic) showed significant improvement in tensile properties, along with enhancement (acetylation) in flexural properties, but little effect on impact resistance for all treatments. APS (aminopropyl triethoxy siloxane) treated composites showed highest tensile strength of 60 MPa and modulus of 7.5 GPa. BTCA (butanetetracarboxylic acid) treatment led to the highest flexural strength of up to 70 MPa. NaOH treatment retained the impact failure force of about 0.5 kN and sustained the saturation energy (4.86 J) compared to untreated composites (4.80 J)

    Novel hybrid flax reinforced supersap composites in automotive applications

    Get PDF
    Flax fibre bio-epoxy composites have not found many commercial uses in structural applications on account of their lack of cost efficiency and high susceptibility to environmental changes. Non-woven flax mats were subjected to alkali, acetylation, silane and enzymatic treatment, and then combined with untreated unidirectional (UD) flax fabrics to make hybrid flax bio-epoxy composites. Mechanical and environmental resistance (aging) tests were performed on the treated flax fibres. The glass transition temperature was detected at about 75 °C with little effect of treatments. Untreated composites were found to have a tensile strength of 180 MPa while no significant improvement was observed for any of the treatments, which are also not environmentally friendly. The amiopropyltriethoxysilane (APS) composites after Xenon aging, retained the tensile strength of 175 MPa and a modulus of 11.5 GPa, while untreated composites showed 35% reduction in elastic modulus

    Yrityksen ulkoinen ja sisäinen viestintä Sastamalan Tukipalvelu Oy

    Get PDF
    Opinnäytetyön aiheena oli Sastamalan tukipalvelu Oy:n ulkoinen ja sisäinen viestintä. Yrityksen sisäisen viestinnän osalta tutkittiin, miten viestintä vaikuttaa työyhteisön työilmapiiriin ja – hyvinvointiin. Ulkoisen viestinnän osalta tutkittiin, miten hyvin yrityksen toiminta ja tiedottaminen ovat onnistuneet asiakkaiden mielestä, ja onko yrityksen ja asiakkaan tehtäväjako asiakkaiden tiedossa. Teoriaosassa käsiteltiin sisäisen ja ulkoisen viestinnän merkitystä yrityksen toiminnassa. Kirjallisuuden avulla kartoitettiin viestinnän eri muotoja ja niiden toimivuutta eri tilanteissa. Lisäksi tarkasteltiin sitä, miten viestintä vaikuttaa henkilöstön työilmapiiriin ja työssäjaksamiseen sekä asiakkaille muodostuvaan mielikuvaan yrityksestä. Empiirisessä osassa sisäisen viestinnän osalta tutkimusmenetelmänä olivat keskustelut työntekijöiden kanssa sekä tiimi- ja koko henkilöstöä koskevat koontipalaverit. Ulkoisen viestinnän toimivuutta kartoitettiin nettiasiakaskyselyllä yrityksen asiakkaille. Sisäisen viestinnän ongelmana oli, ettei yhteisesti sovittu viestintä toiminut, eivätkä kaikki työntekijät olleet sitoutuneet sovittuun tapaan toimia. Työntekijöiden olisi otettava käyttöön yhteiset uudet toimintatavat ja päästävä eroon ”vanhoista kaavoista”, jotta saataisiin paremmin toimiva työyhteisö. Ulkoisen viestinnän ongelmana oli yrityksen ja asiakkaiden välisen tehtäväjaon epäselvyys ja asiakkaiden kokema tiedotuksen puute. Asiakkaat eivät tunteneet heidän ja yrityksen välistä palvelusopimusta, vaan odottivat yrityksen hoitavan sellaisia tehtäviä, jotka kuuluivat asiakkaille itselleen. Sisäisen viestinnän sujuvuus ja tiimien avoimempi toiminta on jo hyvässä vauhdissa. Työilmapiirin parantaminen on SaTu Oy:ssa kaikkien asia. Asiakaskyselyn tulokset antavat arvokasta tietoa ja palautetta toiminnan kehittämiseen asiakkaiden haluamalla tavalla.The purpose of this thesis was the internal and external communications of a company. The study for internal communications was how communication problems affect the working atmosphere and wellbeing of a working community. The study for external communications was how well the action and advertising of a company has succeeded when asked from the customers and whether the division of tasks between the company and customer is known to the customer. The theory part of this thesis dealt with the functionality and importance of internal and external communications in a company, how communication affects the working atmosphere and ability of personnel and how communication influences a company’s functionality and the image developed to the customers. It also mapped the different forms of communication and their functionality in different situations. In the empirical part the research method for internal communication were conversations with employees and meetings concerning the whole personnel. The functionality of external communications was mapped with an enquiry which was sent to customers. The problem with internal communications was that the communication, that was mutually agreed, didn’t function properly and that all the employees weren’t committed to the agreed way. Employees should being into use new shared practices and get rid of the old habits, thus the outcome be a better functioning working of the division of tasks between the company and the customers and the lack of information experience by the customers. Customers didn’t know the service agreement between them and the company but expected the company to deal with tasks that belonged to the customers themselves. Internal communication is improving and teamwork is becoming more open. The results of customer surveys give invaluable information and feedback in developing the functioning desired by customers; working atmosphere is everybody’s business

    Iäkkäiden alkoholin liikakäyttö : Hoitonetti

    Get PDF
    Iäkkäiden alkoholinkäyttö on lisääntynyt. Iäkkäillä jo vähäinen alkoholin käyttö voi aiheuttaa jonkinasteisia vaikutuksia. Iäkkäillä alkoholin liikakäytöllä on monia terveyshaittoja. Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli aikaisempien tutkimusten avulla selvittää hoitohenkilö-kunnan keinoja tunnistaa liikaa alkoholia käyttävä iäkäs sekä selvittää hoitohenkilökunnan kei-noja puuttua iäkkäiden alkoholin liikakäyttöön. Opinnäytetyön tavoitteena on auttaa hoitohenki-lökuntaa tunnistamaan liikaa alkoholia käyttävä iäkäs ja antaa tietoa keinoista puuttua tähän ongelmaan. Tutkimus toteutettiin systemaattisena kirjallisuuskatsauksena. Systemaattisessa kirjallisuuskat-sauksessa tutkitaan jo tehtyjä tutkimuksia. Tähän tutkimukseen valittiin kuusi aiemmin tehtyä tutkimusta. Tutkimusten valintaan kiinnitettiin huomiota, jotta tieto olisi mahdollisimman luotetta-vaa ja kattavaa. Tutkimustulokset analysoitiin sisällönanalyysilla, jossa tutkittu tieto tiivistetään ja saadusta tiedosta tehdään johtopäätöksiä. Tutkimustulosten mukaan hoitohenkilökunnan keinoja tunnistaa liikaa alkoholia käyttävä iäkäs olivat alkoholinkäytön syiden ymmärtäminen, toimintakykytestien ja Audit-testien käyttäminen. Hoitohenkilökunnan keinoja puuttua iäkkäiden alkoholin liikakäyttöön olivat tutkimustulosten mukaan interventiot eli lyhyt neuvonnan pitäminen, katkaisuhoito ja viemällä päihdepalvelut kotiin. Tulevaisuudessa tutkimuksia olisi hyvä tehdä iäkkäiden katkaisuhoidon vaikuttavuudesta ja millä keinoin pystyttäisiin parantamaan kotiin vietäviä päihdepalveluiden tehokkuutta.Alcohol use among aged population has increased. Among elderly persons even a little amount of alcohol can cause some effects. Alcohol abuse causes many health hazards among aged persons. The purpose of this study was to collect information for nurses to identify alcohol problem among elderly people and offer nurses means to intervene in their alcohol problems. Answers were search to two questions: How can the nurses recognize elderly person’s alcohol problem and what means nurses have to intervene in the problem? The study was carried out by collecting and analyzing six earlier studies. Attention was paid to the selection of studies so that the information would be as reliable and comprehensive as possible. The results were analyzed by content analysis. According to the results the nurse’s means to recognize elderly person’s drinking problem were understanding the reasons to drink alcohol, making functional tests and using Audit-tests. The results show that nurse’s ways to intervene in elderly person’s alcohol problem were keeping interventions, detoxification and taking substance services to home. In the future studies should be done on the effectiveness of detoxification for the elderly and on how to improve the effectiveness of substance services taken to home

    Pussy elegance - arkisia kuvia

    Get PDF
    Opinnäytetyö koostuu kahdesta osasta, taiteellisesta työstä sekä kirjallisesta osuudesta. Taiteellisen työskentelyn lopputuloksena syntyi installaatio, joka koostuu 29:stä pyöreisiin kirjontakehiin kiinnitetystä osasta, joiden materiaaleina on kupari ja tiskirätti sekä viidestä hapsukoristenauhasta ommellusta esineestä. Kirjontakehissä olevat osat ovat seinällä ja tekstiiliesineet jalustalla. Teos ilmentää tekijänsä halua pohtia naiseuden ja kodin suhdetta, johon olennaisena osana liittyy länsimaisen kulttuurin suhtautuminen naisen seksuaalisuuteen. Työn toteutustapa pyrkii hienovaraiseen vaikuttamiseen herkällä kuvaustavalla. Tekijän tavoite on ollut luoda kauniita, sensitiivisiä kuvia naisen sukupuolielimistä, viitaten kotiin käyttämällä teoksen materiaaleina kotitalousvälineitä. Kirjallisessa osuudessa käsiteltiin kodin naisistumista ja työn miehistymistä keskittymällä naisen seksuaaliseen moraaliin liittyviin vaateisiin. Tarkoitus oli tutkia syitä siihen, miksi naista ei voi erottaa seksuaalisesta roolistaan, kodin ollessa näyttämö sukupuolten välisessä roolipelissä. Kirjalliseen osuuteen kuului myös tutkielma nykygrafiikan merkityksistä selventämässä tekijän materiaalivalintoja ja työskentelytapoja.The purpose of the thesis was to portray the close connection between femininity and the domestic where women’s sexuality plays an important part. The way in which the work has been carried out, tries to make an influence with its delicate touch to the subject. The aim was to create sensitive images of the female genitalia and bring the domestic aspect visible with material choices. The thesis consists of two sections, the artistic work and a written theory part. Artistic work is an installation that consists of 29 circular pieces which have been attached into embroidery hoops. Materials used in them are copper and dishcloth. There are also five textile objects sewed out of tussle ribbon. Written part was a study of femininity and domesticity in relation to demands of sexual morality but it also consists a small study of printmaking. A result of the findings is that women can’t be separated from their sexual role and the domesticity is the platform for the performative nature of gender
    corecore