Turnerin oireyhtymä aikuisiässä : hoito ja seuranta

Vertaisarvioitu. English summary.Turnerin oireyhtymä on monimuotoinen sairaus, johon liittyy ennenaikaisen munasarjojen vajaatoiminnan ja lyhytkasvuisuuden lisäksi useiden eri elimien sairauksien kehittymisen riski. Synnynnäiset sydämen ja munuaisten rakennepoikkeavuudet ovat yleisiä ja vaativat elinikäistä seurantaa. Lisäksi potilaiden verenpainetaudin, hyperkolesterolemian, tyypin 2 diabeteksen, keliakian, kilpirauhasen vajaatoiminnan, maksan toimintahäiriöiden ja sensorineuraalisen kuulovian riski on suurentunut. Myös neuropsykiatriset ongelmat ovat yleisiä. Hedelmättömyys on Turner-naisille suuri surun aihe, ja hedelmöityshoito luovutetuilla munasoluilla on osalle varteenotettava vaihtoehto saada oma lapsi. Monimuotoisen taudinkuvan vuoksi kokonaisvaltainen terveyden seuranta on tärkeää. Siirtyminen lasten erikoissairaanhoidosta aikuispuolelle on seurannan jatkuvuuden kannalta kriittinen vaihe. Gynekologit ovat avainasemassa seurannan koordinoinnissa.Peer reviewe

Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet Suomessa - jalankulku-, joukkoliikenne- ja autovyöhykkeiden kehitys vuosina 1985-2010

Yhdyskuntarakenteen valtakunnallinen tarkastelu perustuu kaksitasoiseen aluejakoon. Yhtäältä kaupunkiseutujen vaikutusalueet jaetaan ydinalueisiin, kehysalueisiin sekä ympäröivään maaseutuun. Toisaalta kaupunkiseudut jaetaan yhdyskuntarakenteen vyöhykkeisiin; jalankulku-, joukkoliikenne- ja autovyöhykkeisiin alueen sijaintiin ja joukkoliikenteen palvelutasoon perustuvien kriteereiden avulla. Lisäksi vyöhykejako ottaa huomioon kaupunkiseutujen monikeskuksisuuden erottelemalla alakeskusten jalankulkuvyöhykkeet omaksi alueluokakseen. Vyöhykkeet on laadittu poikkileikkausvuosille 1985, 1990, 1995, 2000, 2005 ja 2010. Ruutupohjaiseen vyöhykeaineiston avulla on mahdollista saada uudenlaista tietoa yhdyskuntarakenteen kehityksestä sekä liikkumistottumuksista. Tutkimusraportin liitteenä on laaja 34 kaupunkiseudun yhdyskuntarakenteen vyöhykkeisyyttä ja tilastoaikasarjoja sisältävä sähköinen kartasto. Tavoitteena on tuottaa tietoa ja menetelmiä kaupunkiseutujen maankäytön ja liikennejärjestelmän suunnittelulle ja vuoropuhelulle. Tulokset osoittavat, että yhä useampi asuu kaupunkiseudun taajamissa autovyöhykkeellä tai joukkoliikennevyöhykkeellä. Samalla kaupunkiseutujen vaikutusalueiden reunojen haja-asutusalueiden asutus on harventunut. Kaupunkiseutujen taajamat ovat laajentuneet siten, että autovyöhykkeen pinta-ala on viime vuosikymmenten aikana kasvanut yli 50 prosenttia. Joukkoliikennevyöhykkeen osalta kehitys on jakautunut kahtia siten, että pienimmillä kaupunkiseuduilla ei vyöhykettä ole juuri lainkaan ja isoimmilla sille keskittyy aiempaa enemmän asutusta. Joukkoliikennevyöhykkeiden asukastiheys ylittää 20 asukasta hehtaarilla vain pääkaupunkiseudulla ja suurten kaupunkiseutujen intensiivisillä joukkoliikennevyöhykkeillä. Pienemmissä kaupungeissa suuri osa väestöstä mahtuu keskustan reunavyöhykkeen 2,5 kilometrin säteelle. Keskustan jalankulkuvyöhykkeen asukastiheys on viime vuosikymmeninä kasvanut. Eniten tiivistymistä on havaittavissa suurilla ja isommilla keskisuurilla kaupunkiseuduilla. Myös alakeskusten jalankulkuvyöhykkeet ovat alkaneet tiivistyä 2000-luvulla. Jalankulkuvyöhykkeillä ja joukkoliikennevyöhykkeillä henkilöauton kulkutapaosuus ja liikkumisen hiilidioksidipäästöt ovat pääosin pienemmät kuin autovyöhykkeillä ja taajaman ulkopuolella. Tiiviiden ydinalueiden vyöhykkeet erottuvat aina keskisuurten kaupunkiseutujen kokoluokkaan asti muita alueita edullisempana. Pienempien seutujen vaikutusalueilla erot vähenevät ja autolla ajettujen kilometrien määrä on melko samansuuruinen riippumatta siitä, asutaanko ydinalueella, kehysalueella tai kaupunkiseudun ulkopuolisissa taajamissa

Yhdyskuntarakenteen tulevaisuus kaupunkiseuduilla – Kaupunkikudokset ja vyöhykkeet

Tutkimuksen tavoitteena on tunnistaa kaupunkiseutujen yhdyskuntarakenteen tulevaisuuteen vaikuttavia keskeisiä tekijöitä ja arvioida millaista tulevaisuutta nykyinen kehitys ja suunnitelmat ennakoivat yhdyskuntarakenteen kestävyyden näkökulmasta. Lähtökohtana on kaupunkiseutujen pitkään jatkunut yhdyskuntarakenteen laajenemis- ja hajautumiskehitys, joka näyttää taloustaantuman myötä hidastuneen ja kääntyneen osin tiivistymisen suuntaan erityisesti keskustoissa ja niiden välittömässä läheisyydessä. Kehitys vaihtelee suuresti kaupunkiseutujen välillä, koska valtakunnallinen rakennemuutos eriyttää kehitystä voimakkaasti kasvaviin ja taantuviin kaupunkiseutuihin. Samalla kun suurimmilla kasvuseuduilla investoidaan joukkoliikenteen kehittämiseen, hajautumiskehitys jatkuu väestöään menettävillä alueilla jo ennestään harvan rakenteen väljentyessä. Raportti perustuu kolmen kaupunkikudoksen – jalankulkukaupunki, joukkoliikennekaupunki ja autokaupunki – teoriaan, jossa kaupunkiseutu hahmotetaan historian eri vaiheissa syntyneinä kaupunkikudoksina. Tutkimuksessa on uudistettu yhdyskuntarakenteen tulkintaa kaupunkikudosten teoriaan tukeutuen sekä kerätty yhteiskehittämishankkeessa mukana olleilta 14 kaupunkiseudulta tietoa nykyisestä suunnittelutilanteesta, hankkeisiin ja suunnitelmien toteutukseen liittyvistä polkuriippuvuuksista ja suunnitelmien ajoituksesta sekä uusista avauksista. Suunnitelmista keskeiset muutoskohteet on viety aikajanalle ja kartalle osaksi paikkatietopohjaista analyysiä. Tavoitteena on ollut tuottaa tulevaisuusarvio kaupunkiseutujen yhdyskuntarakenteen kehityksestä vuoteen 2030. Tulosten perusteella 2010-luvulla voimistunut jalankulkukaupungin kehittäminen jatkuu tulevaisuudessa, ja monella kaupunkiseudulla on useita jalankulkuun ja pyöräilyyn liittyviä kehityshankkeita. Joukkoliikennekaupungin vahvistuminen on suurimpia kaupunkiseutuja lukuun ottamatta epävarmempaa, ja monella seudulla joukkoliikennekaupungin säilyminen ja muodostaminen vaatisi maankäytön suuntaamista vahvemmin tukemaan joukkoliikennekäytäviä. Autokaupungin kasvu näyttäisikin suunnitelmien perusteella jatkuvan vuoteen 2030, mikä on monilta osin ristiriidassa kaupunkiseutujen omien yhdyskuntarakenteen tavoitteiden kanssa. Yhtenä keskeisenä haasteena tunnistettiin lapsiperheille soveltuvien laadukkaiden asuntojen saatavuus jalankulku- ja joukkoliikennekaupungissa, jotta suurten asuntojen kysyntä ei kohdistuisi taloustilanteen elpyessä kehysalueille kauas työpaikoista ja palveluista

Surface strength of materials to the method of friction

Influenza A virus (IAV) has its natural reservoir in wild waterfowl, and emerging human IAVs often contain gene segments from avian viruses. The active drug metabolite of oseltamivir (oseltamivir carboxylate [OC]), stockpiled as Tamiflu for influenza pandemic preparedness, is not removed by conventional sewage treatment and has been detected in river water. There, it may exert evolutionary pressure on avian IAV in waterfowl, resulting in the development of resistant viral variants. A resistant avian IAV can circulate among wild birds only if resistance does not restrict viral fitness and if the resistant virus can persist without continuous drug pressure. In this in vivo mallard (Anas platyrhynchos) study, we tested whether an OC-resistant avian IAV (H1N1) strain with an H274Y mutation in the neuraminidase (NA-H274Y) could retain resistance while drug pressure was gradually removed. Successively infected mallards were exposed to decreasing levels of OC, and fecal samples were analyzed for the neuraminidase sequence and phenotypic resistance. No reversion to wild-type virus was observed during the experiment, which included 17 days of viral transmission among 10 ducks exposed to OC concentrations below resistance induction levels. We conclude that resistance in avian IAV that is induced by exposure of the natural host to OC can persist in the absence of the drug. Thus, there is a risk that human-pathogenic IAVs that evolve from IAVs circulating among wild birds may contain resistance mutations. An oseltamivir-resistant pandemic IAV would pose a substantial public health threat. Therefore, our observations underscore the need for prudent oseltamivir use, upgraded sewage treatment, and surveillance for resistant IAVs in wild birds

Тепловой расходомер

Полезная модель относится к области измерительной техники, а именно к тепловым устройствам для измерения расхода жидких или газообразных сред, и может быть использована в химической, электронной, энергетической и других отраслях промышленности

Environmental Levels of the Antiviral Oseltamivir Induce Development of Resistance Mutation H274Y in Influenza A/H1N1 Virus in Mallards

Oseltamivir (Tamiflu®) is the most widely used drug against influenza infections and is extensively stockpiled worldwide as part of pandemic preparedness plans. However, resistance is a growing problem and in 2008–2009, seasonal human influenza A/H1N1 virus strains in most parts of the world carried the mutation H274Y in the neuraminidase gene which causes resistance to the drug. The active metabolite of oseltamivir, oseltamivir carboxylate (OC), is poorly degraded in sewage treatment plants and surface water and has been detected in aquatic environments where the natural influenza reservoir, dabbling ducks, can be exposed to the substance. To assess if resistance can develop under these circumstances, we infected mallards with influenza A/H1N1 virus and exposed the birds to 80 ng/L, 1 µg/L and 80 µg/L of OC through their sole water source. By sequencing the neuraminidase gene from fecal samples, we found that H274Y occurred at 1 µg/L of OC and rapidly dominated the viral population at 80 µg/L. IC50 for OC was increased from 2–4 nM in wild-type viruses to 400–700 nM in H274Y mutants as measured by a neuraminidase inhibition assay. This is consistent with the decrease in sensitivity to OC that has been noted among human clinical isolates carrying H274Y. Environmental OC levels have been measured to 58–293 ng/L during seasonal outbreaks and are expected to reach µg/L-levels during pandemics. Thus, resistance could be induced in influenza viruses circulating among wild ducks. As influenza viruses can cross species barriers, oseltamivir resistance could spread to human-adapted strains with pandemic potential disabling oseltamivir, a cornerstone in pandemic preparedness planning. We propose surveillance in wild birds as a measure to understand the resistance situation in nature and to monitor it over time. Strategies to lower environmental levels of OC include improved sewage treatment and, more importantly, a prudent use of antivirals

Pyrosequencing of Antibiotic-Contaminated River Sediments Reveals High Levels of Resistance and Gene Transfer Elements

The high and sometimes inappropriate use of antibiotics has accelerated the development of antibiotic resistance, creating a major challenge for the sustainable treatment of infections world-wide. Bacterial communities often respond to antibiotic selection pressure by acquiring resistance genes, i.e. mobile genetic elements that can be shared horizontally between species. Environmental microbial communities maintain diverse collections of resistance genes, which can be mobilized into pathogenic bacteria. Recently, exceptional environmental releases of antibiotics have been documented, but the effects on the promotion of resistance genes and the potential for horizontal gene transfer have yet received limited attention. In this study, we have used culture-independent shotgun metagenomics to investigate microbial communities in river sediments exposed to waste water from the production of antibiotics in India. Our analysis identified very high levels of several classes of resistance genes as well as elements for horizontal gene transfer, including integrons, transposons and plasmids. In addition, two abundant previously uncharacterized resistance plasmids were identified. The results suggest that antibiotic contamination plays a role in the promotion of resistance genes and their mobilization from environmental microbes to other species and eventually to human pathogens. The entire life-cycle of antibiotic substances, both before, under and after usage, should therefore be considered to fully evaluate their role in the promotion of resistance

Characteristics and Outcomes of 79 Patients with an Insulinoma: A Nationwide Retrospective Study in Finland

Objective. Insulinomas are rare pancreatic tumours. Population-based data on their incidence, clinical picture, diagnosis, and treatment are almost nonexistent. The aim of this study was to clarify these aspects in a nationwide cohort of insulinoma patients diagnosed during three decades. Design and Methods. Retrospective analysis on all adult patients diagnosed with insulinoma in Finland during 1980-2010. Results. Seventy-nine patients were diagnosed with insulinoma over the research period. The median follow-up from diagnosis to last control visit was one (min 0, max 31) year. The incidence increased from 0.5/million/year in the 1980s to 0.9/million/year in the 2000s (p = 0 002). The median diagnostic delay was 13 months and did not change over the study period. The mean age at diagnosis was 52 (SD 16) years. The overall imaging sensitivity improved from 39% in the 1980s to 98% in the 2000s (p < 0 001). Seventy- one (90%) of the patients underwent surgery with a curative aim, two (3%) had palliative surgery, and 6 (8%) were inoperable. There were no significant differences in the types of surgical procedures between the 1980s, 1990s, and 2000s; tumour enucleations comprised 43% of the operations, distal pancreatic resections 45%, and pancreaticoduodenectomies 12%, over the whole study period. Of the patients who underwent surgery with a curative aim, 89% had a full recovery. Postoperative complications occurred in half of the patients, but postoperative mortality was rare. Conclusions. The incidence of insulinomas has increased during the past three decades. Despite the improved diagnostic options, diagnostic delay has remained unchanged. To shorten the delay, clinicians should be informed and alert to consider the possibility of hypoglycemia and insulinoma, when symptomatic attacks are investigated in different sectors of the healthcare system. Developing the surgical treatment is another major target, in order to lower the overall complication rate, without compromising the high cure rate of insulinomas