Nuorten siirtymät työmarkkinoille Suomessa. Työmarkkinauratyypit ja niihin vaikuttavat sosioekonomiset ja alueelliset tekijät Kansallinen syntymäkohortti 1987 -aineiston valossa.

Tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten nuorten työmarkkinasiirtymiä. Siirtymiä kuvataan tyypittelemällä nuorten toimintaa työmarkkinoilla. Tyypitellyssä verrataan töissä tai opiskelemassa olevia nuoria työttömänä tai työmarkkinoiden ulkopuolella oleviin nuoriin. Toimintaa työmarkkinoilla seurataan kolmessa ajankohdassa (2008, 2010 ja 2012), nuorten ollessa 21—25 -vuotiaita. Tyypittelyn pohjalta nuorille luodaan työmarkkinauratyyppejä, jotka kuvaavat erilaisia työmarkkinasiirtymiä. Kiinnostuksen kohteena on etenkin se, ovatko nuoret kiinni työmarkkinasiirtymiä tukevissa ja myöhempää työelämään kiinnittymistä edistävissä toiminnoissa vai eivät. Tutkielma linkittyy keskusteluun nuorten syrjäytymisestä, jota lähestytään usein juuri nuorten koulutus- ja työmarkkinatilanteiden kautta. Työmarkkinauria selittäviä tekijöitä tarkastellaan nuoren sukupuolen, koulutuksen, vanhempien koulutuksen, vanhempien saaman toimeentulotuen ja asuinpaikan mukaan. Asuinpaikan vaikutusta tarkastellaan lapsuudessa ja nuoressa aikuisuudessa. Tutkielma on otteeltaan kvantitatiivinen. Aineistona käytetään THL:n ylläpitämää Kansallinen syntymäkohortti 1987 -aineistoa, jossa on seurattu samoja nuoria sikiöajalta nykypäivään eri viranomaisrekistereiden kautta. Tutkielma pohjautuu kokonaisaineistoon (N=57 641). Menetelminä käytetään ristiintaulukointia ja multinomiaalista logistista regressiota. Tulosten perusteella työmarkkinasiirtymät näyttäytyivät sujuvina suurimmalle osalle nuorista. Tutkielmassa 81,5 prosenttia nuorista sijoittui työmarkkinauratyypeille, joille oli leimallista työssäkäynti tai opiskelu kaikkina tutkimusvuosina. Tutkielmassa erotettiin myös joukko nuoria, joille työmarkkinasiirtymät koostuivat pääosin työttömyydestä tai työmarkkinoiden ulkopuolella olemisesta. Näitä nuoria oli 6,1 prosenttia kohortista. Koulutusaste vaikutti työmarkkinasiirtymiin selvästi eniten ja vaikeuksia työmarkkinasiirtymissä kohtasivat eniten nuoret, jotka olivat perusasteen tutkinnon varassa vielä 21-vuotiaana. Vanhemman matala koulutus ja vanhemman saama toimeentulotuki olivat myös yhteydessä työmarkkinasiirtymiin liittyviin katkoksiin. Asuinpaikka vaikutti uratyypeille sijoittumiseen siten, että kaupunkimaisilla alueilla asuvat nuoret olivat todennäköisemmin koko ajan opiskelemassa tai töissä kuin muilla alueilla asuvat nuoret. Asuinpaikka lapsuudessa ei vaikuttanut työmarkkinasiirtymiin. Tulosten perusteella nuorten työmarkkinasiirtymiä tukevat järjestelmät näyttäytyvät Suomessa pääosin toimivina, mutta niitä tulisi kehittää nuorten erilaiset tilanteet ja tuen tarve huomioiden.Siirretty Doriast

Engaged Learning in Europe

The case study from the University of Turku is an initiative called “Localized learning of urban planning and policy in the Baltic Sea Region”. This initiative was a series of three courses, organised jointly by University of Turku (urban studies minor), Estonian University of Life Sciences (master’s programme of landscape architecture), and University of Latvia (master’s programme of spatial planning) together with Urban Riga (an urban activism NGO). Each university partner organised one “hands-on” multidisciplinary urban planning course in its home country, with students and teachers from each partner university participating each time. The courses took place in three consecutive years from 2016 to 2018.The idea was to engage students to work with real-life urban planning questions in a locality and develop new ideas or approaches benefitting the local community and the municipality. Learning-wise, graduate students were to apply theoretical knowledge they already had into practice in co-operation with local stakeholders. Moreover, they were to gain experience in working in multi-disciplinary and international teams to address a relevant topic in which the municipality needed new ideas and approaches. The community helped to inform students about solutions that could work for them. The general conclusion is that the course in Turku was well organised, got excellent feedback, and was considered successful, beneficial, and rewarding for all participants (students, stakeholders, and teachers). While the student work was not put to use as it was, the ideas contributed to conceptualisation and clarification of the theme and hence helped in their part the City of Turku towards reaching the strategic goals in this complex long-term planning quest. The city officials reported that they are referring back to the course’s outcomes from time to time in various discussions. The results have become part of a broader process in which the final implementable ideas emerge, transform, and gradually consolidate. The course also became another success story for urbanism related collaboration between the city and universities, paving the way for future joint-initiatives in Engaged Learning.</div

Kohtuuhintaisen asumisen puutteellinen määrittely johtaa kapea-alaiseen tulkintaan tavoitteista ja ratkaisukeinoista

Kohtuuhintaisen asumisen edistäminen on ongelmallista, koska sen määrittely on epämääräistä. Se puolestaan vaikeuttaa moniulotteisen ilmiön poliittista ohjausta ja toteutumisen seurantaa. Ratkaisu olisi asuntopolitiikan aseman vahvistaminen sekä tavoitteiden ja sisältöjen selkiyttäminen sekäkansallisella että paikallisella tasolla. Tämä tukisi myös asuntopoliittisen päätöksenteon ja toteutuksen ennustettavuutta. Kaupungit voivat edistää kohtuuhintaisen asumisen tavoitteita myös panostamalla läpinäkyvyyden ja yhteistyön lisäämiseen niin asuntomarkkinatoimijoiden kanssa kuin omissa organisaatioissaan.</p

Asuntopolitiikkaa Euroopassa- Mitä voimme oppia?

Ympäristöministeriö tilasi selvityksen osana asuntopoliittisen kehittämisohjelman valmistelua. Hallitusohjelman mukaan osana asuntopoliittista kehittämisohjelmaa tulisi tehdä kansainvälinen asumisen tukien, lainsäädännön ja vuokramarkkinoiden vertailu. Selvityksessä kuvataan eräiden Euroopan maiden asuntopolitiikkaa aiheina asumisen kohtuuhintaisuus, yksityiset vuokramarkkinat sekä väestöltään vähenevien alueiden asumisongelmat. Asumismeno-osuuksin mitaten Suomessa asuminen on vertailumaihin nähden kohtuuhintaista, mutta suomalaiset arvioivat asumismenonsa rasittavimmiksi kuin monissa vertailumaissa. Asumismenojen kalleus kohdistuu väestöryhmiin eriarvoisesti, ja etenkin vuokralla asuvat ja pienituloiset maksavat asumisestaan suhteessa muita enemmän. Kaikissa tarkastelluissa maissa asuntopolitiikassa on tapahtunut ideologinen ja poliittinen käänne kohti markkinaperusteista asuntohuoltoa, ja yksityisen vuokrasektorin merkitys kohtuuhintaisuuden kysymyksessä on korostunut. Vuokrien kohtuuhintaisuutta on eri maissa edistetty sekä vuokranantajille suunnatuilla kannustimilla että vuokrasektorin säätelyllä. Pohjoismaissa syrjäseutujen asumisongelmat liittyvät asuntojen arvon laskuun, tyhjiin asuntoihin, yksipuoliseen asuntokantaan ja väestön ikääntymiseen. Ongelmia on pyritty ratkaisemaan sekä tukemalla asuntojen purkamista että niiden käyttötarkoituksen muuttamista.</p

Kohtuuhintaisen asumisen hajanainen kokonaisuus

The article analyses how housing affordability is defined in Finnish housing policy. The data consists of laws, policy documents and expert interviews. Three theoretical approaches are identified: normative definitions, consumer choice and definition by housing tenure. Normative definitions that consider affordability as an intersection of household income, housing costs and housing standards are acknowledged, but not treated as policy objectives. Nevertheless, housing allowances are a practical implementation of this approach. The main aim of housing policy – increasing housing supply to support a balanced market – implies that the housing question is to be solved primarily by the market and, consequently, affordability is defined by consumer choice. Social rental housing is often explicitly referred to as “affordable”. However, limiting the question to one tenure is problematic. The article recommends adopting a normative definition as well as better coordination of housing policy, which is now divided between different ministries.The article analyses how housing affordability is defined in Finnish housing policy. The data consists of laws, policy documents and expert interviews. Three theoretical approaches are identified: normative definitions, consumer choice and definition by housing tenure. Normative definitions that consider affordability as an intersection of household income, housing costs and housing standards are acknowledged, but not treated as policy objectives. Nevertheless, housing allowances are a practical implementation of this approach. The main aim of housing policy – increasing housing supply to support a balanced market – implies that the housing question is to be solved primarily by the market and, consequently, affordability is defined by consumer choice. Social rental housing is often explicitly referred to as “affordable”. However, limiting the question to one tenure is problematic. The article recommends adopting a normative definition as well as better coordination of housing policy, which is now divided between different ministries

Asuntopolitiikkaa Euroopassa - Mitä voimme oppia?

Ympäristöministeriö tilasi selvityksen osana asuntopoliittisen kehittämisohjelman valmistelua. Hallitusohjelman mukaan osana asuntopoliittista kehittämisohjelmaa tulisi tehdä kansainvälinen asumisen tukien, lainsäädännön ja vuokramarkkinoiden vertailu. Selvityksessä kuvataan eräiden Euroopan maiden asuntopolitiikkaa aiheina asumisen kohtuuhintaisuus, yksityiset vuokramarkkinat sekä väestöltään vähenevien alueiden asumisongelmat. Asumismeno-osuuksin mitaten Suomessa asuminen on vertailumaihin nähden kohtuuhintaista, mutta suomalaiset arvioivat asumismenonsa rasittavimmiksi kuin monissa vertailumaissa. Asumismenojen kalleus kohdistuu väestöryhmiin eriarvoisesti, ja etenkin vuokralla asuvat ja pienituloiset maksavat asumisestaan suhteessa muita enemmän. Kaikissa tarkastelluissa maissa asuntopolitiikassa on tapahtunut ideologinen ja poliittinen käänne kohti markkinaperusteista asuntohuoltoa, ja yksityisen vuokrasektorin merkitys kohtuuhintaisuuden kysymyksessä on korostunut. Vuokrien kohtuuhintaisuutta on eri maissa edistetty sekä vuokranantajille suunnatuilla kannustimilla että vuokrasektorin säätelyllä. Pohjoismaissa syrjäseutujen asumisongelmat liittyvät asuntojen arvon laskuun, tyhjiin asuntoihin, yksipuoliseen asuntokantaan ja väestön ikääntymiseen. Ongelmia on pyritty ratkaisemaan sekä tukemalla asuntojen purkamista että niiden käyttötarkoituksen muuttamista

Kohtuuhintaisen asumisen hajanainen kokonaisuus

The article analyses how housing affordability is defined in Finnish housing policy. The data consists of laws, policy documents and expert interviews. Three theoretical approaches are identified: normative definitions, consumer choice and definition by housing tenure. Normative definitions that consider affordability as an intersection of household income, housing costs and housing standards are acknowledged, but not treated as policy objectives. Nevertheless, housing allowances are a practical implementation of this approach. The main aim of housing policy – increasing housing supply to support a balanced market – implies that the housing question is to be solved primarily by the market and, consequently, affordability is defined by consumer choice. Social rental housing is often explicitly referred to as “affordable”. However, limiting the question to one tenure is problematic. The article recommends adopting a normative definition as well as better coordination of housing policy, which is now divided between different ministries.</p

Rural-Urban Migration Pathways and Residential Segregation in the Helsinki Region

Peer reviewe

Rural-Urban Migration Pathways and Residential Segregation in the Helsinki Region

Migration and residential segregation are intrinsically linked. However, little attention has been given to internal migration and its relationship with socioeconomic segregation. In this study, we illustrate the pathways individuals take between rural and urban settings and examine the association between these pathways and segregation in the Helsinki region. We use register data from Statistics Finland and sequence analysis to illustrate the mobility patterns of two 1980s birth cohorts aged 7 to 37. The majority of Finnish rural-urban pathways are associated with either a childhood spent in an urban area or a move to an urban area in young adulthood. We show that an even larger majority of people living in Helsinki at age 37 spent their childhood there or in other urban environments. We find that internal migrants are positively selected for education and income. A childhood in the outer urban regions of a city reduces the probability of living in low income neighbourhoods when controlling for socioeconomic status and family structure. We found no association between rural childhood and living in poor neighbourhoods.</p