45 research outputs found
KestÀvÀn kehityksen mittaaminen - uusiutuvien luonnonvarojen kestÀvÀn kÀytön yleismittarityön analyysiÀ ja kehittÀmisehdotus
Termin "kestÀvÀ kehitys" perusajatus on, ettÀ ympÀristöÀ hoidetaan ja luonnonvaroja kÀytetÀÀn siten, ettÀ myös tulevilla sukupolvilla on mahdollisuus hyödyntÀÀ ympÀröivÀÀ luontoa ja nauttia puhtaasta ympÀristöstÀ.
KestÀvÀ kehitys on ajattelumalli, joka pyrkii yhdistÀmÀÀn toisiinsa taloudellisen, ekologisen ja sosiaalisen ulottuvuuden.
Maa- ja metsÀtalousministeriön (MMM) uusiutuvien luonnonvarojen kestÀvÀn kÀytön yleismittarit julkaistiin vuonna 1999.
Ne perustuvat MMM:n vuonna 1997 julkaistuun luonnonvarastrategiaan, jossa on linjattu ministeriön nÀkemys luonnonvarojen hyvÀksyttÀvÀstÀ ja toivottavasta kÀytöstÀ.
Indikaattorit kehitettiin mittaamaan tÀmÀn strategian tavoitteiden toteutumista ministeriön eri toimialoilla (maatalous, kalatalous, riista- ja porotalous, vesivarojen kÀyttö ja hoito sekÀ maaseutu).
TÀssÀ kirjallisuuteen perustuvassa opinnÀytetyössÀ pohditaan kestÀvÀn kehityksen kÀsitettÀ ja siihen liittyvÀÀ indikaattoreiden kehittÀmistÀ yleisellÀ, teoreettisella tasolla.
TyössÀ on myös tarkasteltu MMM:n yleismittareita, esitetty niiden kehittÀmistyöhön liittyvÀt puutteet sekÀ tehty ehdotus siitÀ miten mittareiden kÀytettÀvyyttÀ voidaan parantaa.
MMM:n yleismittareiden suurimmat ongelmat ovat niiden suuri mÀÀrÀ ja se, ettÀ ne perustuvat kriteereille, joilla ei ole selviÀ konkreettisia tavoitteita tai raja-arvoja.
Tavoitteiden asettaminen vaatii perusteellista arvokeskustelua sekÀ maa- ja metsÀtalousministeriön sisÀllÀ ettÀ ministeriön ja erilaisten sidosryhmien vÀlillÀ.
Toinen asia, joka vaatii huomiota tulevaisuudessa on se, ettÀ indikaattoreiden kehittÀmisen tÀytyy lÀhteÀ jostakin teoreettisesta perustasta ja indikaattorikehyksestÀ, jotta niiden sanoma voitaisiin paremmin kohdistaa johonkin tiettyyn ongelmaan kestÀvyyden eri osa-alueilla.
Mittareiden kÀytettÀvyyden parantamiseksi ne jaoteltiin DSR (Driving force - State - Response) - mallia hyvÀksikÀyttÀen uudelleen ja tÀltÀ pohjalta valittiin jokaisesta toimialasta muutama keskeinen indikaattori, joille mahdollinen jatkotyö voidaan perustaa.
Koska tarkkoja raja-arvoja ei oltu mÀÀritelty voidaan valittujen mittareiden kÀytettÀvyyttÀ parantaa erityisen tulkintaohjeen avulla.
SiitÀ ovatko MMM:n yleismittarit omiaan kuvaamaan uusiutuvien luonnonvarojen kestÀvÀÀ kÀyttöÀ ei voitu vetÀÀ tarkkoja johtopÀÀtöksiÀ, sillÀ tÀllaista kestÀvyyden tasoa ei olla mÀÀritelty.
Kuitenkin voidaan sanoa, ettÀ valitut mittarit eivÀt anna ainakaan ristiriitaista tietoa luonnonvaran tilasta eri toimialojen vÀlillÀ.
Tulevaisuudessa mittareidenkin kehittÀmisessÀ on hyvÀ valita lÀhestymistapa, joka ottaa myös eri toimialojen eroavaisuudet huomioon
Konserttisaleista kaupunkiaktivismiin : Osallisuuden suuntia kunnallisten kulttuurituottajien työssÀ
OpinnaÌytetyoÌssaÌ ennakoitiin kunnallisten kulttuuritalojen roolia sekaÌ tuottajien osaamistarpeita erityisesti kaupungeissa lisaÌaÌntyneen osallisuuden ja osallistamisen merkityksien naÌkoÌkulmasta. Tavoitteena oli tuottaa tietoa alan koulutuksen proaktiiviseen kehittaÌmiseen. TyoÌn tilaaja oli Metropolia ammattikorkeakoulu. OpinnaÌytetyoÌ antoi myoÌs vaÌlineitaÌ kunnille kulttuuritoiminnan kehittaÌmiseen.
TyoÌn empiirinen aineisto keraÌttiin Metropolia ammattikorkeakoulun jaÌrjestaÌmaÌstaÌ paÌaÌkaupunkiseudun kulttuurituottajien taÌydennyskoulutuksesta. MenetelminaÌ kaÌytettiin kyselyitaÌ, avointa keskustelua sekaÌ ryhmaÌtyoÌskentelyaÌ. LisaÌksi toteutettiin dokumenttianalyysit paÌaÌkaupunkiseudun kulttuuritalojen ohjelmistokalentereista sekaÌ sosiaalisen median kaÌytoÌstaÌ sekaÌ haastateltiin yhden kaupungin osallisuustyoÌntekijoÌitaÌ. KeraÌttyaÌ materiaalia verrattiin viitekehykseen, joka koostuu osallisuuden, yhteisoÌllisyyden, kaupunkiympaÌristoÌjen ja kulttuuripolitiikan tietoperustasta.
TyoÌ osoittaa, ettaÌ sekaÌ kuntademokraattisessa ettaÌ kulttuuripoliittisessa kehityksessaÌ korostuvat asukkaiden ja yleisoÌjen osallisuus sekaÌ laaja kulttuurin kaÌsite, jossa kulttuurilla on keskeinen rooli kuntien paikallisen hyvinvoinnin, imagon ja taloudellisten hyoÌtyjen tuottajana eri sektoreiden rajapinnoilla. YhteisoÌllisen osallistumisen kasvutrendi naÌyttaÌytyy myoÌs kaupunkiympaÌristoÌjaÌ elaÌvoÌittaÌvaÌnaÌ asukkaiden omaehtoisena kaupunkiaktivismina. Kulttuuritalot sijoittuvat kaikkien edellaÌ mainittujen muutosten objektiksi. OpinnaÌytetyoÌssaÌ selvitettiin muutosten merkitystaÌ ja vaikutusta kulttuuritalojen toimintaan sekaÌ ennakoitiin vaikutuksia kulttuurituottajien tyoÌnkuviin kulttuuritaloissa.
Tuloksena havaittiin, ettaÌ ympaÌristoÌn muutoksesta huolimatta, kulttuuritalojen toiminta perustuu kuitenkin paÌaÌosin traditionaaliseen esitystoiminnan tuottamiseen. Tarve muutokselle osallistavampaan suuntaan tiedostetaan, mutta kunnallisella kentaÌllaÌ keinoja sen toteuttamiseen ei ole riittaÌvaÌsti. Haasteita osallisuudelle ja osallistamiselle aiheuttaa se, ettaÌ niihin liittyvien strategisten paÌaÌmaÌaÌrien ja todellisen toiminnan vaÌlillaÌ sijaitsee vielaÌ kuilu, jota voidaan sillata koulutuksella ja kuntapaÌaÌttaÌjien tiedon lisaÌaÌmisellaÌ.
Osallistamisosaaminen sijoittuu ennakoinnin mukaan yhtaÌaÌltaÌ sellaisiin osallistamisen tapoihin, jossa yleisoÌn aktiivinen osallistuminen tapahtuu valmiiksi tuotetun rakenteen sisaÌllaÌ, esimerkiksi tyoÌpajoissa tai yleisoÌtyoÌssaÌ. Toisaalta se sijoittuu osallistamisen tapoihin, jotka maÌaÌrittyvaÌt opinnaÌytetyoÌssaÌ esitetyn fasilitoivan verkostokuriirin rooliin. SiinaÌ keskeistaÌ on yleisoÌn subjektius tuotantoprosessin kaikissa rooleissa ja vaiheissa. Tuottajan osaamiseen maÌaÌrittyvaÌt eri verkostojen omaehtoisen toiminnan mahdollistaminen, jakamistalous, joukkoistaminen ja yhteisoÌjen managerointi niin fyysisissaÌ kuin verkkoympaÌristoÌissaÌkin kulttuurituotteiden synnyttaÌmiseksi. Kulttuuritalo on laÌhioÌiden aktiivista toimintaa synnyttaÌvaÌ ja yllaÌpitaÌvaÌ subjekti. Sen operationaalisen toiminnan keskioÌoÌn sijoittuu kulttuurituottajan tyoÌ. Kunnallisten kulttuurituottajien kouluttamisessa tulisi jatkossa kiinnittaÌaÌ osallistamisosaamisen lisaÌksi huomiota myoÌs ammatillisen identiteetin synnyttaÌmiseen, tukemiseen ja muutosvalmiuteen yksiloÌllisestaÌ tuottajapositiosta kaÌsin.This Master Ìs Thesis anticipates the needed know-how of cultural producers in municipal culture halls. The Master Ìs Thesis was commissioned by Metropolia University of Applied Sciences. The aim was to develop higher education in the field of cultural management proactively with the help of the results of this Master Ìs Thesis.
The used methods were document analyses of the programs and social media of the culture halls in the Helsinki Metropolitan Area. The data were also gathered by means of questionnaires, interviews and groupwork, involving city employees and cultural producers of the cities. The findings were compared with the knowledge base, which consists of the ethos of participation and communality and also knowledge on the changes in the city environment and cultural policy.
The Master Ìs Thesis found similar rhetoric of participation significant in both city environments and cultural policy. Thus, both changes should influence halls of culture. However, the programs of the culture halls are mainly based on traditional producing model, which determines the audience as an end-user of the process, instead of being an active part of it. Although the active role of the audience cultural events seems to be on the rise, still more ideas and knowledge on how to further this development is required.
As a conclusion, this Master Ìs Thesis proposes that the cultural producers in culture halls increase their knowledge of participation on different levels. The First one is the participation which is limited to the role of the audience, meaning for example workshops, audience work or community art. The Second one is the participation as part of the whole producing process. It results in a change in the role of the audience.In that case, cultural producers are facilitators in urban communities. The needed know-how of producers settles down in the areas of sharing economy, crowdsourcing and community management both in network and live environments. Thus, the focus on developing education should be on these two ways of producing. In addition, attention should be paid to increasing the knowledge of municipal decision-makers and managers to help further this development. As a result, the ethos of participation, which is mentioned in the strategies of the cities, is enabled and instilled in culture halls
Uusiutuvien luonnonvarojen kestÀvÀn kÀytön yleismittarit
Maa- ja metsÀtalousministeriö asetti 30.3.1999 viisi asiantuntijatyöryhmÀÀ kehittÀmÀÀn uusiutuvien luonnonvarojen kestÀvÀn kÀytön yleismittareita. Asiantuntijaryhmien työtÀ ohjasi 30.3.1998 asetettu ohjausryhmÀ.
Maa- ja metsÀtalousministeriön toimialaan kuuluvia uusiutuvia luonnonvaroja ovat mm. viljelymaa, maatalouden kasvi- ja elÀinlajit, metsÀt ja niiden puuvarat, metsien ja soiden kerÀilytuotteet, riistaelÀimet, porot, kalat, ravut ja vesistöt. KestÀvÀllÀ kÀytöllÀ tarkoitetaan nÀiden luonnonvarojen kÀyttöÀ ja hoitoa tuottavasti, taloudellisesti ja sosiaalisesti hyvÀksyttÀvÀsti siten, ettÀ sÀilytetÀÀn luonnonvaran mÀÀrÀ, monimuotoisuus ja laatu sekÀ taataan luonnonvaran uusiutumiskyky ja elinvoimaisuus. TÀrkeitÀ nÀkökohtia ovat myös luonnonvarasta ja sen kÀytöstÀ saatavat aineettomat hyödyt, kuten maiseman kauneus sekÀ virkistys- ja kulttuuriarvot.
Työryhmien tehtÀvÀnÀ oli kehittÀÀ toimiva yleismittaristo, jonka avulla voidaan seurata kestÀvÀÀ kehitystÀ maatalouden, kalatalouden, riistatalouden, porotalouden, vesivarojen kÀytön ja hoidon sekÀ maaseudun piirissÀ. Mittariston avulla voidaan seurata uusiutuvien luonnonvarojen kÀytön kestÀvyyttÀ ja ohjata toimintaa ministeriön eri vastuualueilla oikeaan suuntaan. Mittareiden avulla on tarkoitus kerÀtÀ valtakunnallisesti luotettavaa ja oikein kohdennettua tietoa uusiutuvista luonnonvaroista, niihin kohdistuvista paineista ja uhkista sekÀ luonnonvarojen mÀÀrÀllisistÀ ja laadullisista kehityssuunnista. Suomen kestÀvÀn metsÀtalouden indikaattorien kehittÀmistÀ jatketaan MMM:n metsÀosastolla, joten ne eivÀt kuulu tÀmÀn työn piiriin.
OhjausryhmÀ hyvÀksyi kokouksessaan 15.2.1999 asiantuntijaryhmien työn perusteella laaditun yleismittarikokoelman otettavaksi koekÀyttöön. Noin kahden vuoden kuluttua maa- ja metsÀtalousministeriö kutsuu eri asiantuntija- ja kÀyttÀjÀtahojen edustajat arvioimaan mittarikokoelman soveltuvuutta
kÀyttötarkoituksiinsa
Maa- ja metsÀtalousministeriön luonnonvarastrategia - Uusiutuvien luonnonvarojen kestÀvÀ kÀyttö
Maa- ja metsÀtalousministeriön toimialaan liittyviÀ uusiutuvia luonnonvaroja ovat viljelymaa, maatalouden ja turkistalouden kasvi- ja elÀinlajit, metsÀt ja niiden puuvarat, metsien ja soiden kerÀilytuotteet, riistaelÀimet, porot, kalat ja ravut sekÀ vesivarat. Myös maaseutumaisemaa on pidettÀvÀ uusiutuvana luonnonvarana. Maa- ja metsÀtalousministeriön hallinnonalalla viime vuosina tapahtuneen nopean kehityksen ja toimintaympÀristön muutoksen myötÀ vuoden 1997 luonnonvarastrategian ajantasaistaminen on osoittautunut tarpeelliseksi. Uudistetussa luonnonvarastrategiassa on pyritty löytÀmÀÀn linjaukset uusiutuvien luonnonvarojen kÀytön, hoidon ja suojelun kesken: samalla kun turvataan kannattava hyödyntÀminen, huolehditaan erilaisten aineellisten ja henkisten tarpeiden tÀyttÀmisestÀ. Myös luonnon- ja ympÀristönsuojelutavoitteet otetaan huomioon ja elÀinsuojeluun liittyvÀ tuotantoelÀinten eettinen kohtelu.
Strategia edistÀÀ osaltaan hallituksen hyvÀksymÀÀ Suomen kestÀvÀn kehityksen strategiaa. Strategia toteuttaa osaltaan myös luonnon- ja ympÀristönsuojelun yhdentÀmistÀ eri toimialoille, niiden luontevaksi osaksi. Strategiassa on mÀÀritelty uusiutuvien luonnonvarojen kestÀvÀn kÀytön pÀÀmÀÀrÀt ja kaikille toimialoille yhteiset tavoitteet sekÀ toimialakohtaiset toimintalinjat vuoteen 2010 asti. Strategiassa mÀÀritellyt seitsemÀn pÀÀmÀÀrÀÀ muodostavat kaikki ministeriön toimialat kattavan tavoitekokonaisuuden ministeriön toiminta-ajatuksen ja tavoitetilan (vision) saavuttamiseksi luonnonvarojen kestÀvÀn kÀytön nÀkökulmasta. Strategian pÀÀmÀÀrÀt kattavat seuraavat asiakokonaisuudet: (i) luonnonvarojen eettinen ja vastuullinen hoito ja kÀyttö, (ii) ekosysteemien toimivuus, biodiversiteetin ja maaseutumaisemien sÀilyminen, (iii) maaseudun elinvoimaisuus, (iv) elinkeinotoiminnan harjoittaminen kuluttajalÀhtöisesti ja kannattavasti, (v) laajeneva, innovatiivinen ja ekotehokas kÀyttö, (vi) laatu ja turvallisuus, (vii) tieto ja osaaminen.
KÀytÀnnön toimeenpano tehdÀÀn ensisijaisesti toimialojen toimin eri strategioiden ja ohjelmien avulla. LisÀksi strategiaa toteutetaan ministeriön toiminnan ja talouden suunnittelun sekÀ alaisen hallinnon tulosohjauksen kautta. NÀiltÀ osin luonnonvarastrategian toteutumista seurataan kunkin yksittÀisen strategian ja ohjelman seurannan kautta sekÀ osana hallinnon tekemÀÀ tavanomaista seurantaa. Luonnonvarastrategian vaikutuksia seurataan toisaalta myös eri toimintalinjojen mukaisiin toimenpiteisiin liittyvien seurantajÀrjestelmien indikaattoreiden kautta ja erikseen luonnonvarojen kestÀvÀÀ kÀyttöÀ koskevien yleisten mittareiden avulla. Uusiutuvien luonnonvarojen kestÀvÀn kÀytön strategia tultaneen arvioimaan kerran ennen vuotta 2010
Strategy for Renewable Natural Resources in Finland
Global problems related to natural resources and the environment, like climate change and decline in biodiversity, have resulted in international agreements aimed at preserving natural resources, their renewing capacity and the quality of the environment. The World Summit on Sustainable Development in Johannesburg in 2002 reaffirmed sustainable development as a central element of the international agenda and gave new impetus to global action to fight poverty and protect the environment.
The understanding of sustainable development was broadened and strengthened as a result of the Summit, particularly the important linkages between poverty, the environment and the use of natural resources. Commitments by governments and other stakeholders to a broad range of partnership activities and initiatives will all implement sustainable development at the national, regional and international level. Through careful and economical utilisation of natural resources and technological development the future generations will also have access to an adequate amount of natural resources and high-quality environment.
Sustainable use of natural resources is a priority in the Finnish society. Even though the concept of âsustainable useâ varies, the basic principle as such has a long history. In Finland objectives aiming at securing sustainable use have been expressed in the legislation on forestry, fishing and hunting since the 17th century. The tradition to care for the natural resources is closely connected to the ownership of land and water areas. Changes in values and the way of life have been reflected in the use of natural resources. More recently changes in the values can be seen in the public interest in environmental issues, production ethics, purity of foodstuffs, as well as quality of foodstuffs, other products and production methods. Significant efforts have been made to integrate the different aspects of sustainability in practise based on experience and research.
Renewable natural resources, in the field of the Ministry of Agriculture and Forestry, are arable land, species of plants and animals of agriculture and fur farming, forests and timber resources, as well as products picked from forests and peatland, game animals, reindeer, fish, crayfish and water resources. Rural landscape should also be considered a renewable natural resource. The task of the Ministry of Agriculture and Forestry is to promote the sustainable and diversified use of renewable natural resources and the high quality of the goods derived from these. To fulfil this task the Ministry of Agriculture and Forestry drew up a Strategy for the Sustainable Use of Renewable Natural Resources in Finland, which was approved in 1997.
In the past five years significant changes have occurred in the society and sectors governed by the Ministry of Agriculture and Forestry. Consequently, it was considered necessary to update the Natural Resources Strategy to comprise the current requirements and expectations relating to the use of renewable natural resources. The new strategy 2002 also contributes to the implementation of the Finnish Programme for Sustainable Development adopted by the Government in year 1998. In the review of the Natural Resources Strategy, particular attention is directed to the analysis of 1997 Strategy and the changes in the operating environment, as well as the measures, strategies and programmes designed and implemented so far. The new strategy 2002 also includes a vision for 2010 and seven goals based on this vision. According to the current view, the realisation of these goals in co-operation between the administrative sector of the Ministry of Agriculture and Forestry, the society as a whole and other actors involved will make sure that our renewable natural resources are utilised in a sustainable way.
Also, as it was required in the Johannesburg World Summit, the key element of this reviewed strategy constitutes to integrate ecological, economic, social and cultural dimensions. The monitoring of the state of natural resources and the strategy is important. Increasing the efficiency and improved orientation of the research is necessary to prepare for environmental changes and to develop measures to alleviate their negative impacts. Indicators for sustainable use of renewable natural resources serving the monitoring of the realisation of the objectives and evaluation are being developed and will be in use by the year 2003
EpÀterveellisten elintarvikkeiden markkinointi lapsille ja nuorille. Tilanne Suomessa ja pelisÀÀntöjÀ markkinoinnin sÀÀtelyyn.
TĂ€mĂ€ raportti esittÀÀ suositukset, tĂ€rkeimmĂ€t tulokset ja tutkimusmenetelmĂ€t Valtioneuvoston kanslian rahoittamassa EPELI-hankkeessa (2020-21), joka kohdistui lapsille ja nuorille suunnattuun epĂ€terveellisten elintarvikkeiden markkinointiin. Hankkeen toteutuksesta vastasivat tutkijat Helsingin ja Tampereen yliopistoista sekĂ€ Suomen ympĂ€ristökeskuksesta. ViestinnĂ€n toteutti Ahjo Communications. Hankkeen tulosten perusteella nykyistĂ€ tiukempaa ja rajoittavampaa sÀÀntelyĂ€ tarvitaan etenkin suojelemaan paremmin 13â17-vuotiaita nuoria. SÀÀntelyĂ€ on kehitettĂ€vĂ€ niin, ettĂ€ yritysten itsesÀÀntely, viranomaisvalvonta ja lainsÀÀdĂ€ntö tukevat toisiaan. SÀÀntelyssĂ€ on tĂ€rkeÀÀ huomioida se, ettĂ€ markkinointi on siirtynyt vahvasti sosiaaliseen mediaan. Keskeinen asia ravitsemuspoliittisessa ohjauksessa on elintarvikkeiden luokittelu terveyden kannalta epĂ€suotuisiin (âepĂ€terveellisiinâ), suositeltaviin (âterveellisiinâ) ja muihin. Siksi Suomessa on otettava kĂ€yttöön ravitsemusprofilointiin perustuva jĂ€rjestelmĂ€, joka kertoo elintarvikkeen ravitsemuksellisesta laadusta riittĂ€vĂ€n monipuolisesti, eikĂ€ ainoastaan indikoiden epĂ€terveellistĂ€ vaihtoehtoa tai terveellistĂ€ vaihtoehtoa. Aluksi tĂ€mĂ€ jĂ€rjestelmĂ€ voi pohjautua WHO:n epĂ€terveellisten elintarvikkeiden markkinoinnin rajoittamistaulukkoon.TĂ€mĂ€ julkaisu on toteutettu osana valtioneuvoston selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa.(tietokayttoon.fi) Julkaisun sisĂ€llöstĂ€ vastaavat tiedon tuottajat, eikĂ€ tekstisisĂ€ltö vĂ€lttĂ€mĂ€ttĂ€ edusta valtioneuvoston nĂ€kemystĂ€
Family-specific aggregation of lipid GWAS variants confers the susceptibility to familial hypercholesterolemia in a large Austrian family
Background and aims: Hypercholesterolemia confers susceptibility to cardiovascular disease (CVD). Both serum total cholesterol (TC) and LDL-cholesterol (LDL-C) exhibit a strong genetic component (heritability estimates 0.41-0.50). However, a large part of this heritability cannot be explained by the variants identified in recent extensive genome-wide association studies (GWAS) on lipids. Our aim was to find genetic causes leading to high LDL-C levels and ultimately CVD in a large Austrian family presenting with what appears to be autosomal dominant inheritance for familial hypercholesterolemia (FH). Methods: We utilized linkage analysis followed by whole-exome sequencing and genetic risk score analysis using an Austrian multi-generational family with various dyslipidemias, including elevated TC and LDL-C, and one family branch with elevated lipoprotein (a) (Lp(a)). Results: We did not find evidence for genome-wide significant linkage for LDL-C or apparent causative variants in the known FH genes rather, we discovered a particular family-specific combination of nine GWAS LDL-C SNPs (p = 0.02 by permutation), and putative less severe familial hypercholesterolemia mutations in the LDLR and APOB genes in a subset of the affected family members. Separately, high Lp(a) levels observed in one branch of the family were explained primarily by the LPA locus, including short (<23) Kringle IV repeats and rs3798220. Conclusions: Taken together, some forms of FH may be explained by family-specific combinations of LDL-C GWAS SNPs. (c) 2017 Elsevier B.V. All rights reserved.Peer reviewe