Modet att bedöma själv : Det sociala arbetets handlingsutrymme inom det finländska mottagningssystemet

Tämän pro gradu -työn teema on sosiaalityön liikkumatila suomalaisessa vastaanottojärjestelmässä. Tutkimuskysymys, johon tutkielma pyrkii vastaamaan, on: millainen on sosiaalityön liikkumatila vastaanottojärjestelmässä? Tutkielma pyrkii selvittämään, millaista harkintaa sosiaalityöntekijät voivat käyttää Maahanmuuttoviraston asettaman tehtävänsä puitteissa. Tutkimuskysymysten käsittelyn ohella tutkielma valottaa lisäksi erityisen haavoittuvuuden ja erityisten tarpeiden käsitteitä. Keskeinen tutkimuskysymysten muotoilua inspiroinut teoria on Karen Healyn dynaaminen malli, joka kuvaa sosiaalityön liikkumatilan muotoutumista organisaatioiden ja sosiaalityöntekijöiden välisessä vuorovaikutuksessa. Empiirinen materiaali koostuu fokusryhmähaastattelusta, johon osallistui viisi vastaanottopalveluissa työskentelevää sosiaalityöntekijää kolmesta eri vastaanottokeskuksesta. Fokusryhmähaastattelun keskustelukysymykset koskivat sosiaalityön asemaa vastaanottojärjestelmässä, turvapaikanhakijoiden erityistä haavoittuvuutta ja erityistarpeita, sosiaalityöntekijöiden toimintavaihtoehtoja vaikeissa tilanteissa sekä kontrollia turvapaikanhakijoiden kanssa tehtävässä sosiaalityössä. Litteroitu haastatteluaineisto analysoitiin laadullisella sisällönanalyysillä sekä ryhmittelemällä aineistosta nousevia teemoja hermeneuttisen tutkimusotteen mukaisesti. Haastatteluaineiston perusteella voidaan esittää, että sosiaalityöntekijät ottavat muodollista tehtävänkuvaansa laajemman roolin tukeakseen erityisen haavoittuvassa asemassa olevia henkilöitä. Sosiaalityöntekijöiden erityistä aktiivisuuta oikeusturva- ja oikeusapukysymyksissä sekä organisaation linjausten joustavaa tulkintaa perustellaan erityisen haavoittuvaksi tulkittujen henkilöiden erityisillä tarpeilla. Lausunnot lapsen edusta ja erityisen haavoittuvan henkilön tilanteesta näyttävät olevan tärkeä elementti sosiaalityöntekijöiden liikkumatilan kannalta, sillä lausunnot tarjoavat sosiaalityöntekijöille väylän vaikuttaa turvapaikan tarpeen arviointiin. Sosiaalityön tehtävä vastaanottojärjestelmässä koetaan olevan ihmisoikeuksien ja perusoikeuksien edistäminen sekä puuttuminen epäoikeudenmukaisuuksiin, jotka aineistossa yhdistyvät puutteisiin turvapaikkaprosessien ja turvapaikkapäätösten laadussa. Tulokset tukevat sitä teesiä, että sosiaalityöntekijät voivat ammatillisen harkinnan avulla muuttaa organisaatioita, joissa työskentelevät. Ristiriitaisuudet organisaation antaman tehtävän sekä sosiaalityön ammattietiikan välillä, organisaation linjausten joustava tulkinta haavoittuvien ryhmien suojelemiseksi sekä ammatillisen kompetenssin merkitys valintatilanteissa ovat relevantteja kysymyksiä kaikessa sosiaalityössä, mutta vaikuttavat korostuvan turvapaikanhakijoiden kanssa tehtävässä sosiaalityössä. Tutkielman tulokset eivät ole yleistettävissä kaikkeen Suomen vastaanottopalveluissa tehtävään sosiaalityöhön haastateltujen sosiaalityöntekijöiden ja tutkimuksessa edustettuina olleiden organisaatioiden vähäisen määrän vuoksi.Temat för denna pro gradu-avhandling är det sociala arbetets handlingsutrymme inom det finländska mottagningssystemet. Forskningsfrågan som avhandlingen avser att svara på är: hurdant är det sociala arbetets handlingsutrymme inom mottagningssystemet? Studien strävar efter att utreda hurdana bedömningar socialarbetare kan göra inom det uppdrag som Migrationsverket har delegerat till dem. Avhandlingen syftar ytterligare till att skapa en uppfattning om det sociala arbetets ställning inom mottagningssystemet. Vid sidan av analysen av forskningsfrågorna diskuteras begreppen särskild utsatthet och särskilda behov. En central teori som har inspirerat formuleringen av forskningsfrågorna är Karen Healys dynamiska modell om hur det sociala arbetets handlingsutrymme utformas i ett samspel mellan organisationer och socialarbetare. Det empiriska materialet är inhämtat genom en fokusgruppsintervju med fem socialarbetare som jobbar inom mottagningstjänster på tre förläggningar. De diskussionsfrågor som ställdes för fokusgruppsintervjun handlade om det sociala arbetets ställning inom mottagningssystemet, särskild utsatthet och särskilda behov hos asylsökande, det sociala arbetets handlingsalternativ vid svåra situationer och kontroll i socialt arbete med asylsökande. Analysen av det transkriberade intervjumaterialet skedde genom kvalitativ innehållsanalys och sortering av temana i enlighet med en hermeneutisk forskningsmetod. På basis av intervjumaterialet kan det konstateras att socialarbetare tar en mer aktiv roll än vad deras formella uppdrag är när de vill skydda särskilt utsatta personer. En mer aktiv roll i rättssäkerhets- och rättshjälpsfrågor och flexibel tolkning av organisationens riktlinjer motiveras med särskilda behov hos personer som kan anses vara särskilt utsatta. Utlåtanden om barnets bästa och en utsatt persons situation verkar vara ett viktigt element för socialarbetarnas handlingsutrymme, eftersom utlåtanden erbjuder socialarbetarna ett verktyg att påverka utvärdering av asylbehov. Det sociala arbetets uppgift inom mottagningssystemet anses vara främjande av mänskliga och grundläggande rättigheter och ingripande i orättvisor, som i materialet relaterar till brister i asylutredningars och asylbesluts kvalitet. Resultaten bekräftar tesen om att socialarbetare genom professionella bedömningar kan påverka den organisation de arbetar i. Motstridigheter mellan en organisations uppdrag och det sociala arbetets yrkesetik, flexibel tolkning av organisationens riktlinjer i syfte att skydda utsatta grupper och yrkeskompetensens betydelse vid olika valsituationer är relevanta frågor i allt socialt arbete, men verkar framhävas i socialt arbete med asylsökande. Avhandlingens resultat är inte generaliserbara till allt socialt arbete inom det finländska mottagningssystemet på grund av att antalet intervjuade socialarbetare och involverade organisationer var litet

Miksi sidosryhmäyhteistyö on niin vaikeaa? : Uuden julkisjohtamisen ja New Public Service -ajattelun vaikutukset Kela-neuvonnan asiakasyhteistyöhön

Tutkimus käsittelee asiakasyhteistyötä Kela-neuvonnassa, joka on sairauden tai vamman vuoksi henkilökohtaista sosiaaliturva- ja palveluohjausta tarvitseville henkilöille suunnattu palvelu. Kela-neuvonnassa sidosryhmä- ja asiakasyhteistyö on keskeisessä asemassa. Siinä missä sidosryhmäyhteistyössä on kyse organisaatioiden välisestä strategiatyöstä, asiakasyhteistyössä on kyse eri sektorien työntekijöiden välisestä vuorovaikutuksesta. Tutkimuksen tarkoitus on tuottaa tietoa siitä, millä tavalla organisaatioiden välinen sidosryhmäyhteistyö näkyy työntekijöiden välisessä asiakasyhteistyössä. Empiiristä aineistoa peilataan tulosjohtamisen ja verkostojohtamisen käytäntöihin. Siinä missä tulosjohtaminen juontuu uuden julkisjohtamisen asettamasta tehokkuuden ja taloudellisen tilivelvollisuuden vaateesta, verkostojohtamisella voi nähdä olevan yhtäläisyyksiä Janet Denhardtin ja Robert Denhardtin New Public Service -ajatteluun. Aineisto koostuu seitsemän Kela-neuvojan teemahaastattelusta sekä sähköisestä kyselystä. Kyselyaineisto koostuu 31 Kela-neuvojan sekä 13 Kela-neuvojan esimiehen vastauksista. Aineiston keruussa on hyödynnetty teemoja, jotka aikaisemmissa verkostotyötä koskevissa tutkimuksissa on todettu merkityksellisiksi yhteistyön sujumisen kannalta. Teemat ovat luottamus, sitoutuneisuus, keskinäinen tuntemus, tiedonkulku, tavoite ja työnjako. Merkittävimmät haasteet Kela-neuvonnan asiakasyhteistyössä ovat erityisen tuen tarpeen tunnistamiseen tarvittavan verkostoitumistyön vähäisyys sekä puutteelliset resurssit. Kehittymättömät verkostot aiheuttavat sen, ettei erityisen tuen tarpeessa olevia henkilöitä tunnisteta. Sidosryhmäyhteistyön kehittymättömyys näkyy asiakasyhteistyössä erilaisina vuorovaikutuksen ongelmina, kuten vaikeutena tavoittaa kumppanien työntekijöitä. Sisäisen sidosryhmäyhteistyön ongelmat näkyvät tietokatkoksina sekä hämmennyksenä siitä, kenelle sidosryhmäyhteistyön kehittäminen kuuluu. Aineistossa niin sidosryhmäyhteistyön kuin asiakasyhteistyön haasteet yhdistyvät Kelan etuusratkaisumääriä koskeviin tulostavoitteisiin. Tarpeellisten resurssien puuttuminen kielii siitä, ettei yhteistyöhön ole täysin sitouduttu. Keskinäisen tuntemuksen vaikeudet johtuvat sektoroituneesta palvelujärjestelmästä sekä kehittymättömästä sidosryhmäyhteistyöstä ja tiivistyvät kysymykseen asiantuntijatiedon eriytyneisyydestä. Luottamus, yhteinen tavoite sekä työnjako kumppanien kanssa eivät näyttäydy aineiston perusteella asiakasyhteistyön kipukohtina. Teoriakirjallisuuden ja aineiston perusteella rakentuu tulkinta, jonka mukaan verkostojohtamisen ja tulosjohtamisen käytännöt eivät tue toisiaan. Uusi julkisjohtaminen vastaa tilivelvollisuuden vaateeseen tulosjohtamisella siinä missä verkostoyhteistyön vaikuttavuutta on hankala mitata määrällisesti. Verkostoyhteistyö tukee New Public Service -opin periaatetta siitä, että toiminnan yhteiskunnallinen vaikuttavuus ja yhteiskunnan yhteinen hyvä saavutetaan yhteistyössä. Erilliset budjetit kuitenkin vaikeuttavat verkostomaisen toiminnan vakiinnuttamista. Tulosjohtamisen ja verkostojohtamisen välinen ristiriita tiivistyy kysymykseen horisontaalisen ja hierarkkisen johtamistavan yhdistämisen vaikeudesta

Paperittomien henkilöiden sosiaaliset oikeudet Suomessa

Tutkimuksessa selvitettiin, millaisena paperittomuus näyttäytyy julkisessa sosiaalihuollon palvelujärjestelmässä ja mitä ratkaisuehdotuksia sosiaalihuollon keskeisiin haasteisiin on löydettävissä tilannekuvan perusteella. Tutkimuksessa on haastateltu paperittomien parissa toimivia sosiaalihuollon työntekijöitä sekä kolmannen sektorin toimijoita valtakunnallisesti. Perustuslain 19 §:n nojalla jokaisella on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon, eikä perustavaa laatua olevien sosiaalisten oikeuksien toteutumisen tulisi riippua siitä, onko kunnassa tehty erillinen periaatepäätös asiasta. Se, miten välttämätön toimeentulo ja huolenpito turvataan, tulee ratkaista yksilöllisesti. Siten paperittomien saamaa tukea ei voida rajata vain tiettyihin palveluihin kuten esimerkiksi ravintoon ja majoitukseen. Tutkimustulokset kuitenkin osoittavat, että paperittomuuden määrittely, paperittomien henkilöryhmien tunnistaminen, tuen myöntämisen perusteet, palvelujen taso, yhteistyö eri sektoreiden välillä sekä palveluihin kohdistetut voimavarat eroavat alueittain. Ihmiskauppaan tai muuhun hyväksikäyttöön liittyvää toimintaa ei sosiaalihuollon sektorilla laajasti tunnisteta. Raportin tulokset sekä niihin perustuvat toimenpidesuositukset ovat tärkeitä niin sosiaalihuollossa työskentelevien, palveluita tarvitsevien paperittomien kuin laajemmin yhteiskunnankin näkökulmasta.Tämä julkaisu on toteutettu osana valtioneuvoston selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. (tietokayttoon.fi) Julkaisun sisällöstä vastaavat tiedon tuottajat, eikä tekstisisältö välttämättä edusta valtioneuvoston näkemystä

Undocumented persons' access to social rights in Finland

publishedVersio