Elämää ja hoitoa varten : Tyypin 1 diabetesta sairastavien toimijuus ja oman hoidon käytännöt

Tutkielmassa selvitetään tyypin 1 diabetesta sairastavien elämää sairauden hoitotoimenpiteiden kanssa. Tutkielman pääkysymys on seuraava: 'Millä tavalla arjessa tapahtuvat vuorovaikutustilanteet vaikuttavat tyypin 1 diabetesta sairastavan 'omahoitotoimijuuteen'?'. Kysymystä on tarkennettu kolmella kysymyksellä. Ensiksikin kysytään, millaisena tyypin 1 diabetesta sairastavan 'omahoitotoimijuus' näyttäytyy terveydenhuollon vuorovaikutustilanteissa. Toiseksi selvitetään, millaisena tyypin 1 diabetesta sairastavan 'omahoitotoimijuus' näyttäytyy koulun ja opiskelun tai työelämän ympäristön vuorovaikutustilanteissa. Kolmantena tarkastellaan, millaisena tyypin 1 diabetesta sairastavan 'omahoitotoimijuus' näyttäytyy vuorovaikutuksessa perheen ja/tai muiden läheisiksi katsottujen henkilöiden kanssa. Toimijuustutkimuksella on sosiologiassa pitkä historia. Tämän tutkielman aihe perustuu aikaisemmalle tutkimukselle, jossa on selvitetty potilaan roolia terveydenhuoltojärjestelmässä. Tutkimusaiheen kannalta on tärkeää huomata, kuinka potilaan asiantuntijuuden ja aktiivisuuden painottaminen on kehittynyt Talcott Parsonsin sairaan roolin (sick role) muodostamisen jälkeen. Sairaan asiantuntijuudesta ja hoitoteknologioiden käytöstä ovat keskustelleet esimerkiksi Ilka Haarni (ent. Kangas), Juha Soivio, Susanne Ådahl ja Annemarie Mol. Potilaan asiantuntijuuden kasvu mielessä pitäen tässä katsotaan, millä tavalla toimijuusteoreettinen näkökulma avaa tyypin 1 diabetesta sairastavan omahoidon käytäntöjä ja hoidon toimijuuden muutoksia vuorovaikutustilanteissa. Toimijuuden jäsentämisessä teoreettisena välineenä hyödynnetään Jyrki Jyrkämän laajemman sosiologisen modaliteettikeskustelun pohjalta kehittämää analyyttistä välinettä, toimijuuden modaliteettien verkostoa. Jyrkämän teorian taustalla on Anthony Giddensin ja Algirdas Greimasin toimijuusteoreettiset näkemykset. Tutkimusaineisto koostuu kymmenestä narratiivis-temaattisesta haastattelusta. Haastateltavat olivat tyypin 1 diabetesta sairastavia, joista jokaisella oli säännöllisessä käytössään jokin tai joitakin omahoitovälineitä. Haastattelut toteutettiin Helsingin ja Pirkanmaan seudulla. Tutkimuksen metodologinen lähestymistapa on teoriasidonnainen analyysi. Sisällönanalyysissa on muodostettu tarkasteltavat pääluokat aineistolähtöisesti. haastattelupuheen analyysissä hyödynnetään sekä aikaisempia sairastavan yksilön sosiaalitieteellistä tutkimusta että Jyrki Jyrkämän toimijuuden modaliteetteja. Keskeistä on havainnoida, millaista omaa hoitoa koskevaa toimijuutta olennaisissa vuorovaikutustilanteissa muodostuu. Tutkimuksessa havaitaan, että tyypin 1 diabetesta sairastuvan toimijuus on monipuolisesti sidoksissa sosiaaliseen ympäristöönsä ja vuorovaikutukseen inhimillisten ja ei-inhimillisten toimijoiden kanssa. Terveydenhuollon ammattilaisten, koulu- ja työhenkilöstön sekä perheen ja muiden läheisten lisäksi omahoitoteknologiat ovat ratkaisevia hyvän hoitotasapainon ylläpitämiseksi. Tutkimuksen toinen havainto on, että diabeteksen omahoitoon liittyvän toiminnan kirjo on laajempi kuin mitä terveydenhuollon keskustelussa yleisesti määritellään. Tyypin 1 diabeteksen hoito on muutakin kuin insuliinin pistämistä, verensokerien mittaamista ja ruokien miettimistä. Se on ennakointia, sosiaalisen tilanteen arviointia, joustamista ja vaatii myös osaavan ja kykenevän diabetesta sairastavan kohdalla muiden osallistamista hoitotoimenpiteisiin. Näin ollen havainnot kytkeytyvät toisiinsa. Tutkimuksen lopussa ehdotetaan käyttöön otettavaksi käyttöön käsite 'omahoitotoimijuus', jolla voitaisiin perehtyä enemmän tuleviin terveydenhuollon organisointiin vaikuttaviin muutoksiin, joilla on vaikutuksia myös hoidon suorittamiseen potilastasolla

Luokanopettaja oppilaan minäkuvan tukijana

Tiivistelmä. Minäkuva on käsitteenä tärkeä, koska se vaikuttaa ihmisen elämään moniulotteisesti. Tutkielman viitekehys käsittelee lapsen minäkuvaa, sen kehitystä ja tukemista. Minäkuvaan liittyvä käsitteistö on hyvin laaja, eikä sitä voi rajata ainoastaan minäkuvan käsitteeseen. Viitekehyksessä käsitellään myös käsitettä minä, jota minäkuva, identiteetti ja itsetunto siivittävät. Rajasimme minäkuvan kehityksen ja erityisesti sen tukemisen ikäluokkiin 0–12. Pro gradu -tutkielman aiheen valitsimme yhteisen kiinnostuksen pohjalta. Aihe on myös aina ajankohtainen. Yhdeksi perusopetuksen kasvatustavoitteeksi on Suomen perusopetuslain (628/1998, 4§) asetuksessa säädetty kehittää oppilaan myönteistä minäkuvaa. Opetussuunnitelman perusteissa (Opetushallitus 2004) on määritelty perusopetuksen yhdeksi tavoitteeksi antaa oppilaalle mahdollisuus myönteisen minäkuvan kehitykseen. Pro gradu -tutkimuksemme tarkoituksena oli selvittää, miten luokanopettajat määrittelevät minäkuvan käsitteen ja millaisia haasteita ja mahdollisuuksia he kokevat olevan oppilaan minäkuvan tukemisessa. Tärkeimpänä tavoitteena oli selvittää millaisia keinoja kahdella kajaanilaisella luokanopettajalla on tukea oppilaan minäkuvaa. Tutkimuksemme on luonteeltaan kvalitatiivinen tapaustutkimus ja tiedonhankinnan strategiana on käytetty fenomenografiaa. Aineisto on hankittu puolistrukturoidun teemahaastattelun, videoinnin sekä havainnoinnin avulla. Aineisto kerättiin tammikuun 2013 aikana ja tutkittavina oli kaksi kajaanilaista peruskoulun luokanopettajaa. Aineisto on analysoitu deduktiivista logiikkaa noudattaen. Tutkimustulokset osoittavat, että tutkittavat luokanopettajat ymmärtävät, mitä minäkuvalla tarkoitetaan ja he pitävät sitä merkittävänä oppilaan oppimisen kannalta. Tutkimus osoittaa, että kohdehenkilöt kokevat minäkuvan tukemisen olevan yksi oppimisen edellytyksistä. Tärkeimmäksi minäkuvan tukemisen tekijäksi tässä tutkimuksessa nousee positiivinen palaute ja sosiaalinen vuorovaikutus, jota ilman minäkuva ei pääse kehittymään. Minäkuva kehittyy sosiaalisessa vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa ja vaatii kehittyäkseen turvallisen ympäristön, joten opettajan rooli minäkuvan tukemisessa on keskeinen. Tutkimustulosten perusteella minäkuvan tukemisen haasteena ovat kasvaneet oppilasmäärät ja ajanpuute. Lisäksi luokanopettajat tiedostavat, etteivät voi yksinään vaikuttaa oppilaan minäkuvaan, vaan siihen vaikuttavat yksilön sosiaalinen ympäristö ja vanhemmat. Luokanopettajat kuitenkin kokevat, että minäkuvan tukemiselle on aikaa opettajan niin halutessaan. Luokanopettajat kertoivat käyttävänsä minäkuvan tukemisen yhtenä keinona oppilaan perusturvallisuuden lisäämistä, koska ilman sitä minäkuva ei pääse kehittymään. Ilman oppilaan perusturvallisuuden tunnetta minäkuvan tukeminen on myös haasteellisempaa. Molemmat haastateltavat korostavat sosiaalista vuorovaikutusta ja palautteen merkitystä minäkuvan tukemisessa, koska ilman sosiaalista vuorovaikutusta minäkuvaa ei voida tukea. Tutkimuksemme on hyödyllinen, koska se lisää tietoa minäkuvan merkittävyydestä ja sen tukemisen tärkeydestä. On välttämätöntä, että opettajat tiedostavat miten oppilaiden minäkuvaa tuetaan ja pyrkivät päivittäin toimimaan sen mukaisesti koulun arjessa. Tutkielmamme tarjoaa keinoja opettajille ja muille kasvattajille oppilaan minäkuvan tukemiseen

Kohti kansalaistoiminnan kukoistusta - miten verkostojärjestöt sekä kunnan ja kansalaisyhteiskunnan yhteistyö tukevat vapaaehtoistoimintaa?

Tämä selvitys on laadittu osana oikeusministeriön Vapaa!-Fri! -hanketta. Selvityksen tavoitteena on lisätä ymmärrystä erityisesti kunta-kansalaisyhteiskunta -yhteistyön sekä alueellisten verkostojärjestöjen merkityksestä paikalliselle vapaaehtoistoiminnalle. Selvityksen keskeinen aineisto koostuu 19 kunnalle järjestetyistä klinikkatilaisuuksista sekä maakunnallisesti toimivien eri kansalaistoimijoita palvelevien organisaatioiden edustajien ryhmähaastatteluista. Kunnalla voi olla merkittävä rooli elinvoimaisen kansalaisyhteiskunnan tukemisessa. Selvityksen perusteella kunnat näkevät kunta-kansalaisyhteiskunta -yhteistyön edistämisen kannalta olennaisena kehittää seuraavanlaisia rakenteita ja toimintatapoja: kunnan käytäntöjä ja kyvykkyyksiä vapaaehtoissektorin uudistumisen tukemisessa; tapoja säännöllisille kohtaamiselle ja kehittämiselle yhdessä kansalaisyhteiskunnan toimijoiden kanssa; kunnan ja vapaaehtoissektorin yhteistyön linjaamista strategisesti vaikuttavalla osallisuus- tai yhdistysohjelmalla. Selvityksemme perusteella verkostojärjestöillä on monipuolisia ja vaihtelevia rooleja. Verkostojärjestöjen perustehtävä näyttää olevan alueella toimivien yhdistysten tuominen yhteen sekä keskenään että kuntien ja muun julkisen sektorin kanssa. Toimijat ovat keskenään erilaisia, mutta verkostojärjestö tuntuu toimivan melko hyvin kokoavana terminä. Tässä linkki julkaisuun Vapaaehtoistoimintaa vahvistamalla kohti ikääntyvän yhteiskunnan mahdollisuuksia. Vapaa!-Fri! –hankkeen toimenpideraportti</a

Reading and math abilities of Finnish school beginners born very preterm or with very low birth weight

Reading and math skills of preterm born (birth weight 1500 g or gestational age:532 weeks) children and full term (FT) children were compared during the first weeks of grade 1. The participants were 194 preterm born and 175 FT children born between 2001 and 2006. There were more precocious readers among FT than among preterm students, but even the latter performed close to the national norm. FT and preterm group differences among non-readers were minor with only rapid naming showing a robust difference. Math performance showed a stable difference in favor of FT students and the difference was sustained in the full-scale IQcontrol. Major brain pathology increased the likelihood of poor scholastic skills, but lower birth weight relative to gestational age did not. Somewhat surprisingly, maternal education was not associated with school readiness skills. (C) 2017 Elsevier Inc. All rights reserved.Peer reviewe

Digitaalinen hyvinvointi perheissä : Suomi hyvin käytetyn ajan mallimaaksi

Digitalisaatiossa Suomi on ollut muutoksen kärjessä, mutta sen vaikutuksista arkeen ja hyvinvointiin tiedetään vielä vähän. Käytössä olevat kansalliset mittarit eivät tuota tietoa digitaalisten medioiden vaikutuksista hyvinvointiin. Digitaalinen hyvinvointi perheissä -hanke on koonnut systemaattisen tutkimuskatsauksen digitaalisten medioiden vaikutuksista perhesuhteissa ja tuottanut uutta tietoa digitaalisesta yhteydenpidosta Suomessa. Tutkimukset osoit-tavat, että ajankäyttö ja sosiaaliset suhteet ovat 2010-luvulla kokeneet murroksen. Digitaaliset mediat ovat helpotta-neet kommunikointia, mutta samalla luoneet haasteita läheissuhteisiin. Lisäksi on viitteitä siitä, että digitalisaation haitat ja hyödyt kasautuvat perheiden eriarvoisuutta lisäävästi. Hankkeessa tuotettiin materiaalia yksilöille ja kasvattajille tasapainoisen media-arjen tueksi sekä laadittiin Digihyvin-voinnin tiekartta Suomelle yhdessä laajan sidosryhmän kanssa. Tiekartassa ehdotetaan 17 ratkaisua digitaalisen hyvinvoinnin haasteisiin politiikassa, yhteisöissä, palveluissa ja teknologia-alalla. Tuotetut materiaalit juurruttavat tutkimusnäyttöön perustuvia suosituksia kansalaisten ja alan asiantuntijoiden keskuudessa. Tutkimuksen ja tiekarttatyöskentelyn perusteella hanketoimijat suosittelevat, että Suomeen perustetaan elin, jonka tehtävä olisi edistää tutkimusta ja ymmärrystä kansalaisten digitaalisesta hyvinvoinnista sekä teknologia-alan sosiaa-lista vastuullisuutta.Tämä julkaisu on toteutettu osana valtioneuvoston selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. (tietokayttoon.fi) Julkaisun sisällöstä vastaavat tiedon tuottajat, eikä tekstisisältö välttämättä edusta valtioneuvoston näkemystä

Kohti hyvinvointitalouden ohjausmallia : Hyvinvointilähtöisen politiikkaohjauksen ja hallinnan näkökulmia sosiaaliturvan kehittämisessä sekä yhteiskuntapolitiikassa

Sosiaaliturvan indikaattorit hyvinvointitaloudessa - ohjausmalli päätöksentekoon ja seurantaan -hankkeen raportissa kuvataan kansainvälisiä esimerkkejä hyödyntäen, millainen hyvinvointitalouden ohjausmalli voisi toimia Suomessa. Lisäksi kuvataan ehdotus siitä, kuinka hyvinvointitaloudellista ohjausta olisi mahdollista tuoda osaksi sosiaaliturvajärjestelmän uudistamistyötä erityisesti sosiaaliturvakomitean työhön peilaten. Hankkeessa hyödynnettiin useita laadullisia aineistoja. Raportissa kuvataan seitsemän maan hyvinvointitaloudellinen ohjausmalli. Indikaattorien kehittämistyön tuloksena esitetään ehdotus sosiaaliturvan seurantaan sopivista indikaattoreista. Lisäksi raportissa kuvataan neljä kehityssuuntaa suomalaiselle hyvinvointitaloudellisen ohjausmallille: 1) nykyisiin rakenteisiin perustuva ohjaus, 2) hyvinvointitalouden keskitetty ohjausmalli, 3) parlamentaarisen ohjauksen malli sekä 4) nöyrän ohjauksen malli. Selvityksen mukaan hyvinvointitaloudellisen ohjauksen kehittämistä kannattaa seuraavaksi tehdä dialogisesti valtioneuvoston, alueiden ja kuntien kesken, eri kehityssuuntia kokeillen sekä kokonaisvaltaisesti sosiaalista, ekologista ja taloudellista kestävyyttä yhteen tuoden. Lisäksi on huomioitava kansalaisyhteiskunnan osallisuus ohjausmallin kehittämisessä ja toiminnassa.Tämä julkaisu on toteutettu osana valtioneuvoston selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa.(tietokayttoon.fi) Julkaisun sisällöstä vastaavat tiedon tuottajat, eikä tekstisisältö välttämättä edusta valtioneuvoston näkemystä

Ekologisesti kestävä sosiaali- ja terveydenhuolto : Selvitys kansallisesta tavoitteesta ja ohjausmekanismeista

Sosiaali- ja terveydenhuollon (sote) ympäristövaikutukset ovat merkittäviä. Sotessa kuluu suuria määriä energiaa ja materiaaleja, ja toiminta synnyttää suoria ja epäsuoria päästöjä. Sote kiihdyttää toiminnallaan ilmastonmuutosta kasvihuonekaasupäästöjen vuoksi. Ympäristövaikutusten vähentäminen vaatii kansallisesti koordinoitua ja soteen kohdennettua ohjausta. Tässä raportissa esitetään Ekologisesti kestävä sosiaali- ja terveydenhuolto (EKO-SOTE) -hankkeen tulokset. Hankkeen tarkoituksena oli muotoilla ehdotus kansallisesta tavoitteesta, ohjausmekanismeista ja seurantaindikaattoreista soten ympäristövaikutusten vähentämiseksi Suomessa. Tarkoitusta varten hankkeessa tehtiin koko soten kattava hiilijalanjälkilaskelma sekä koottiin monipuolinen kirjallisuus-, haastattelu- ja kyselyaineisto. Kansallinen tavoite ja ehdotus ohjausmalliksi muotoiltiin yhdessä eri asiantuntijoiden ja toimijoiden kanssa. Esitämme että ekologisesti kestävän soten kansalliseksi tavoitteeksi asetetaan ”Hiilineutraali ja ympäristökuormaa minimoiva sosiaali- ja terveydenhuolto vuoteen 2035 mennessä”. Alkuvaiheen ohjausmekanismeiksi ehdotamme tavoitteen sisällyttämistä soten valtakunnalliseen strategiseen ohjaukseen, STM:n koordinoimana kansallisen verkoston muodostamista sekä aiheeseen kohdistettua hankerahoitusta. Lisäksi ehdotamme asetettavaksi vähimmäisindikaattorit, joiden avulla soten ekologista kestävyyttä seurataan.Tämä julkaisu on toteutettu osana valtioneuvoston selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. (tietokayttoon.fi) Julkaisun sisällöstä vastaavat tiedon tuottajat, eikä tekstisisältö välttämättä edusta valtioneuvoston näkemystä

KOTAMO : Report on the state of equality and diversity in Finnish higher education institutions

The objective of the KOTAMO project (2021–22) has been to examine the state of equality, non-discrimination and diversity among teaching and research staff in Finnish higher education institutions and to propose recommendations for measures to address the problems identified. The study focused on gender equality and ethnic diversity. The report is based on a literature review, a survey addressed to higher education personnel, interviews with personnel and workshops held with personnel and financiers. The project was funded by the Ministry of Education and Culture and implemented by Demos Helsinki, Oxford Research, Includia Leadership, Innolink, Inkeri Tanhua (Equality Research Helsinki), Liisa Husu and Kaskas. The report showed that Finnish higher education institutions still have a great deal of work to do in promoting gender equality and ethnic diversity and that they need support in this work. The main challenges are related to the inadequate implementation of equality and non-discrimination plans, the relatively low number of women and ethnic minorities at the highest career stages in universities, non-transparent recruitment processes, poorer career development among ethnic minorities (when compared to the majority population), discrimination experienced by these minorities, and a non-inclusive working culture. Promoting equality and diversity requires actions, support for higher education institutions and more research.The conclusions and recommendations are those of the authors and do not necessarily reflect the opinions of the Ministry of Education and Culture