72,567 research outputs found

    Äänelliset muutokset kuvassa

    Get PDF
    Opinnäytetyö tutkii äänen vaikutusta kuulijassa sekä mitä elementtejä ääntä suunnitellessa on otettava huomioon. Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, kuinka erilaiset äänet muuttavat saman kuvan tulkintaa. Tutkimuksessa selvitetään pienen koeryhmän avulla, mitä yksittäinen äänielementti voi kuulijassa aiheuttaa, mihin tunteeseen kokija äänen yhdistää ja miten se vaikuttaa kokemuksen tulkintaan. Tutkimusaineisto muodostuu haastatteluista, kirjallisuudesta sekä koetilanteessa kerätystä materiaalista. Työn teoriaosassa kerrotaan tutkimusmenetelmästä ja siitä, millaisia vaikutuksia äänellä on kuulijaan. Analyysissä perehdytään siihen, kuinka koehenkilöt kokivat erilaiset teokset ja mitä mielikuvia heille niistä syntyi. Ihmiset kiinnittävät huomiota visuaaliseen puoleen ja kokevat äänen niin sanotusti itsestäänselvyytenä. Ääni on tästä huolimatta voimakas tunteiden luoja, sitä ei pelkästään kuulla vaan se myös tunnetaan ja aistitaan. Musiikilla ja äänen muutoksilla saadaan katsoja kokemaan ennestään tuttu kuva uudella tavalla.This thesis analyses which sound elements should be taken into account in making a video, as well as how sound elements impact on a viewer or listener. In the research I will examine how different kinds of voices affect in the same video. The research examines how the same video is perceived with a different soundtrack. How does a specific sound element influence the mind of a viewer? My research material consists of interviews, literature and observations in research situations. The theoretical part gives examples and describes how to improve the effect of sound in human beings. This research analyses how the test crew experienced different works. What kind of impressions they made and what kind of results I gained. People mostly notice the visual side of the video first and usually take the sound for granted. Sound and voice in general is a strong creator for emotions: we can hear, feel and sense sound. By varying the sound, a picture can have many different meanings.Työhön kuuluu tutkimusta varten tehty DVD

    Euroopan parlamentin toimivallan muutokset

    Get PDF
    Tämän opinnäytetyön aiheena on selvittää, miten Euroopan Parlamentin toimivalta on muuttunut eri perussopimusten myötä. Opinnäytetyön aihe löytyi kirjoittajan omasta mielenkiinnosta Euroopan unionia kohtaan. Työssä käydään läpi Euroopan unionin historiaa ja Euroopan parlamentille tärkeitä ajankohtia. Pääpaino on Euroopan parlamentissa. Euroopan parlamentti on Euroopan unionin toimielin, jonka jäsenet ovat nykyisin suoraan kansalaisten valitsemia. Perussopimusten muutosten myötä parlamentin asema ja lainsäädäntövalta ovat muuttuneet ja vahvistuneet 1990-luvulta lähtien. Nykyisin parlamentti on muun muassa keskeinen lainsäätäjä neuvoston ohella. Euroopan parlamentin historia lähtee liikkeelle 1950-luvulta, jolloin Euroopan unioni perustettiin. Alun perin parlamentti oli nimeltään Euroopan parlamentaarinen edustajakokous, mutta muutti nimensä Euroopan parlamentiksi vuonna 1962. Euroopan unionin laajentumisen myötä myös parlamentin edustajapaikkojen määrä on kasvanut. Ensimmäisissä Euroopan parlamentin yleisissä vaaleissa kesäkuussa vuonna 1979 yhdeksästä maasta valittiin 410 jäsentä Euroopan parlamenttiin. Viimeisimmät vaalit ovat järjestetty kesäkuussa 2009, jolloin 27 maasta valittiin 736 jäsentä, saman vuoden joulukuussa tuli voimaan Lissabonin sopimus, joka nosti edustajapaikkojen maksimimääräksi 751, mutta koska sopimus tuli voimaan kesken tulevan istuntokauden, nousi Euroopan parlamentin jäsenmäärä väliaikaisesti 754:ään. Euroopan parlamentti koostuu monista eri toimielimistä. Jokaisella toimielimellä on oma tarkoituksensa. Toimielimet muodostavat yhdessä asiantuntevan ja osaavan kokonaisuuden. Työ on kvalitatiivinen tutkielma ja materiaalina on käytetty Euroopan parlamentin omia nettisivuja, esitteitä sekä kirjallisuutta.The purpose of the study was to gather information on the purpose of the European Parliament and consider its history. The title of the study came from the author’s own interest in the European Union and the European Parliament. The European Parliaments members are chooses by European citizens. Author of a study thought that it could be very interesting to examine what the European Parliaments do. First, the study investigates the history of the European Union. In the consequent chapters, the focus is on the European Parliament and Treaties. The research study method was qualitative. The information was gathered from literature, the Internet and leaflets. To do the study was quite challenging, because there was no specific book about the European Parliament. The final result of this thesis was that the European Parliament’s powers have changed significantly from year to year. The Parliament’s democratic, supervisory and legislative powers have increased with each new Treaty. In the beginning, the European Parliament’s responsibilities and duties were quite limited. The latest Treaty, the Lisbon Treaty, enhances the Parliament’s powers as a fully recognized co-legislator with increased budgetary powers

    Uudisrakentamisen tuotteiden ajankohtaiset muutokset

    Get PDF
    Tämän opinnäytetyön aiheena oli Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:n teettämä tutkimus uudisrakentamisen tuotteiden ajankohtaisista muutoksista. Tavoitteena oli löytää tämän päivän käytetyimmät uudisrakentamisen tuotteet ja materiaalit, niiden käytössä viimeisen viiden vuoden aikana tapahtuneet muutokset sekä tunnistaa tulossa olevia muutoksia. Tietoa yleisimmin käytettävistä tuotteista hyödynnetään Tilastokeskuksen kuukausittain julkaistavassa rakennuskustannusindeksin tuotevalikoiman ajantasaistamisessa. Rakennuskustannusindeksi kuvaa rakennustöiden ja -tarvikkeiden hintojen suhteellista muutosta. Tässä työssä käsitellään ainoastaan rakennustuotteita. Sähköisen talotekniikan ja LVI-talotekniikan tuotteista on tehty vastaavat työt, jotka toteutettiin myös TAMKin opiskelijoilla. Työ on luottamuksellinen, joten tässä julkaisussa keskitytään työn toteutukseen ja tuloksia käsitellään yleisellä tasolla. Ensimmäisessä osiossa tutkimusmenetelmänä käytettiin asiantuntijahaastatteluja. Niiden perusteella eniten käytetyissä rakennustuotteissa on viimeisen viiden vuoden aikana tapahtunut melko paljon muutoksia, joten työ osoittautui tärkeäksi ja tulokset tulevat muuttamaan rakennuskustannusindeksin tuotevalikoimaa. Työn toinen osio käsitteli seuraavan viiden vuoden aikana tapahtuvia muutoksia uudisrakentamisen tuotteiden osalta. Tähän perehdyttiin kirjallisuustutkimuksen avulla. Muutosten syiksi tunnistettiin muun muassa määräysten muuttuminen tai teknologian uudistuminen. Tässä työssä esitetyt päätelmät tulevaisuuden muutoksista ohjaavat ja auttavat seuraavaa vastaavan tutkimustyön tekijää.The subject of the thesis was current changes in the products used in new construction. VTT Technical Research Centre of Finland ordered the study. The objective was to find out which products and materials are used the most in today's new construction, and to chart any changes that have taken place during the last five years and to identify future changes. Product information is used as help in the building cost index. The building cost index represents a relative change in the prices of building work and building supplies. This thesis deals only with building products. Products related with electrical services and HVAC services are discussed in theses of their own, published earlier at TAMK. The work is confidential, so this publication concentrates on the realization of the work and the results are dealt with in a general level. The research method selected for the first part was expert interviews. According to the interviews fairly many changes have taken place during the last five years in the most used building products. Because of this the work proved to be important and the results will change the product selection of the building cost index. The second part discusses changes in the products used in new construction, which will take place during the five following years. This part was based on literary research. The reasons for the changes are for example changes in regulations and development of technology. The conclusions on the changes in the future, which have been presented in this work, will direct and help future research on this topic

    Konepajan tuotannon layout-muutokset

    Get PDF
    Opinnäytetyö tehtiin Varkauden Pirtinniemellä toimivalle yritykselle, joka toimii osana maailamnlaajuista konsernia. Yrityksen päätoiminta-alueena on voimalaitosten kattiloiden huolto korjaukset sekä perusparannukset. Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli tehdä layout-suunnitelma tuotantotilojen toiminnan kehittämiseksi ja tuotta-vuuden parantamiseksi hyödyntämällä suunnittelussa Lean filosofian 5 S – menetelmää. Päättötyön lopputulemana syntyi layout-suunnitelma paremmasta tuotantoratkaisusta sekä esitys siitä johtokunnalle. Suunnittelun tuloksena parannettiin tuotannon materiaalivirtaa sekä huomioitin työturvallisuusnäkökohdat alkutilan-netta selkeämmin. Suunnitelmat toteutettiin myöhemmin esitykseni pohjalta yrityksen tilauskannan ja rahoitustilan-teen parannuttua

    Palvelumenojen muutokset lapsiperheissä 1990-luvulla

    Get PDF
    Tämän tutkielman tarkoituksena on ollut tarkastella lapsiperheiden palveluihin käytettyjen kulutusmenojen muutoksia 1990-luvulla. Tavoitteena on ollut selvittää poikkesiko yhden ja kahden huoltajan talouksien palvelumenojen muutokset toisistaan. Aineistona on käytetty Tilastokeskuksen kulutustutkimuksista tehtyä aikasarjaa 1990-1998. Vertailut kotitaloustyyppien välillä on tehty aina kulutusyksikköä kohden. Palvelumenoja on selvitetty ensin kokonaisuudessaan ja sen jälkeen palveluryhmittäin. Osa palveluryhmistä on jaettu vielä edelleen kahteen osaan. Tutkimus osoitti, että lapsiperheiden palvelumenoissa tapahtui muutoksia. Palvelumenot laskivat yhden ja kahden huoltajan talouksissa vuodesta 1990 vuoteen 1994/96, jonka jälkeen palvelumenot kääntyivät kahden huoltajan talouksissa kasvuun. Yhden huoltajan talouksissa palvelumenot laskivat edelleen vuotta 1998 kohden. Palveluryhmittäisessä tarkastelussa voitiin havaita, että muutokset palvelumenoissa olivat tavallisesti lapsiperheissä saman suuntaisia. Yhden huoltajan talouksissa muutokset olivat tavallisesti jyrkempiä. Palvelumenoissa 1990-luvun alussa olleet tasoerot yhden ja kahden huoltajan talouksien välillä myös säilyivät lähes samana vuosikymmenen loppuun saakka. Kotitalouden tuotantoteoriasta johdettiin tutkimusta varten taustateoreettinen viitekehys, jossa kuvataan kotitalouksien vaihtoehtoisia tapoja tuottaa perushyödykkeitä. Johtopäätöksinä havaittiin teorian soveltuvan palvelumenojen muutosten kuvaamiseen. Kotitalouksien toiminnan kannalta vaihtoehtoisia tapoja tuottaa perushyödykkeitä on oltava, jotta tarpeet saataisiin tyydytetyksi erilaisissa taloudellisissa olosuhteissa. Tutkielman tulokset ovat yleisesti ottaen yhteneviä aikaisempien lapsiperheitä koskevien tutkimusten tulosten kanssa

    Muotoilujohtajien ajamat muutokset suurissa yrityksissä

    Get PDF
    Design and design thinking have gained a greater foothold in companies during the last decade, yet designers have to push to build awareness of their profession within organisations. Despite the efforts, many companies still struggle to embed design tools and the design thinking mindset into their culture and transform into more user-centric organisations. Sometimes change can start from the lower levels in the organisation and spread bottom-up with the help of issue sellers, who proactively start to sell issues they find important. This thesis studies what kinds of issues middle-level design managers sell in a big, traditional, technology company and what kind of issue selling tactics they use in their selling attempts. The thesis consists of a literature review and an empirical study conducted in one case company. The literature review reveals that issue selling tactics is an understudied topic, and that more research could help to conduct transformations organisations. A framework was also constructed based on the existing literature, which is used in the empirical part of this thesis to examine the used tactics in the case company. The results show that the design managers try to sell multiple issues simultaneously and that they use multiple different tactics in their issue selling processes. The results also suggests that when selling cultural issues, the selling is not only targeted upwards from the issue seller’s position, but rather towards people all around the company, transforming one part of the organisation at a time. Targeting the issue selling attempt is brought up frequently in the interviews and thus a new tactic is formed in addition to the previously recognized ones. In addition to illuminating the types of issues and tactics designers utilized, this thesis provides clarification to existing literature by exploring the relationships of different issue selling tactics. Many tactics overlap each other and thus comparable research may have been difficult to conduct. By understanding the different roles that different tactics play in advancing issues, companies can enhance issue selling in the organisation, which in turn may help the companies stay dynamic.Vaikka muotoilu ja muotoiluajattelu (engl. design thinking) ovat kasvattaneet suosiotaan yrityksissä viime vuosikymmenen aikana, muotoilijat joutuvat edelleen puolustamaan omaa ammattitaitoaan useissa organisaatioissa. Monilla yrityksillä on haasteita muuntautua asiakaslähtöisiksi organisaatioiksi, sillä muotoilutyökalujen sekä muotoiluajattelun käyttöönotto on osoittautunut haastavaksi. Joskus muutos voi lähteä ruohonjuuritasolta, kun yksittäis et muutosten ajajat (engl. issue sellers) lähtevät viemään tärkeäksi kokemiaan asioita eteenpäin. Tämä diplomityö tutkii millaisia muutoksia keskijohdossa olevat muotoilijat pyrkivät viemään eteenpäin suuressa perinteikkäässä teknologiayrityksessä, sekä millaisia taktiikoita he muutosta ajaessaan käyttävät. Työ koostuu kirjallisuuskatsauksesta sekä yhdessä yrityksessä tehdystä empiirisestä tutkimuksesta. Muutoksen ajamisen taktiikat (engl. issue selling tactics) osoittautuivat kirjallisuuskatsauksessa hyvin vähän tutkituksi aiheeksi, mutta toisaalta myös aiheeksi, joka voisi helpottaa muutosten edistämistä organisaatioissa. Kirjallisuuskatsauksen pohjalta muodostettiin myös malli empiiriselle tutkimukselle, jonka avulla voitiin tutkia eri taktiikoiden toteutumista muutosta ajettaessa. Tuloksissa käy ilmi, että muotoilujohtajilla on useampi muutos, jota he pyrkivät samanaikaisesti viemään eteenpäin ja että he käyttävät monipuolisesti eri taktiikoita muutoksen eteenpäin viemisessä. Lisäksi tulokset antavat osviittaa siitä, että kulttuurin muutosta ajettaessa yksilöt pyrkivät viemään muutosta eteenpäin kaikilla organisaation eri tasoilla yksi pala kerrallaan, sen sijaan, että he pyrkisivät ainoastaan vaikuttamaan ylöspäin hierarkiassa. Muutoksen kohdistaminen tuleekin haastatteluissa vahvasti esille, minkä takia jo olemassa olevien taktiikoiden rinnalle muodostuu uusi kohde-taktiikka. Muotoilijoiden ajamien muutosten ja taktiikoiden ymmärtämisen ohella tämä työ pyrki selventämään eri taktiikoiden päällekkäisyyksiä, mikä on todennäköisesti vaikeuttanut verrattavien tutkimusten toteuttamista. Ymmärtämällä eri taktiikoiden rooleja myös yritykset pystyvät paremmin luomaan edellytyksiä muutosten ajamiselle, minkä avulla yritykset voivat parantaa uudistumiskykyään

    Viljavuusfosforin muutokset Rehtijärven valuma-alueella

    Get PDF
    Rehtijärvi on ainoa kokonaan Jokioisten kunnan alueella sijaitseva järvi. Sen pinta-ala on noin 40 hehtaaria ja kokoisekseen järveksi se on poikkeuksellisen syvä. Järven rajoittuminen harjualueeseen tekee siitä merkittävän raakaveden lähteen, sillä suuri osa harjusta saatavasta pohjavedestä imeytyy Rehtijärvestä. Järvi on tärkeä myös kunnan virkistyskäyttöä ajatellen. Rehtijärvessä on jo pitemmän aikaa esiintynyt sinilevää lähes vuosittain. Vuonna 1994 aloitettiin järven kuormituksen seuranta.vo

    Saksan Liittotasavallan lapsilisäjärjestelmään ehdotetut muutokset

    Get PDF

    Parisuhteen ja seksuaalisuuden muutokset raskausaikana -opas

    Get PDF
    Opinnäytetyö toteutettiin osana pikkulapsiperheiden terveyden edistämishanketta yhteistyössä Metropolia Ammattikorkeakoulun sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen(THL) kanssa. Kyseisen hankkeen tavoitteena on tuottaa selkokielistä materiaalia lasta suunnitteleville, lasta odottaville sekä pikkulapsiperheille tarkoitettuun verkkosivustoon vauvastakouluikaan.fi. Hanke on jatkoa Urbaani -vanhemmuus hankkeelle. Tämän opinnäytetyön aiheena oli parisuhteen ja seksuaalisuuden muutokset raskausaikana. Opinnäytetyön idea oli työelämälähtöinen. Tarkoituksena oli tuottaa opas vauvastakouluikaan.fi verkkosivustolle ja kuvata parisuhteen ja seksuaalisuuden muutoksia raskausaikana. Tavoitteena oli vahvistaa omaa ammatillista osaamista pikkulapsiperheiden terveyden edistämisessä. Nykyaikana tietoa haetaan paljon Internetistä, minkä vuoksi tämä opinnäytetyö on tärkeä, sillä opas on helposti kaikkien luettavissa Metropolia Ammattikorkeakoulun ylläpitämällä verkkosivustolla vauvastakouluikaan.fi. Opinnäytetyö toteutettiin toiminnallisena opinnäytetyönä. Opas pohjautui kirjallisuushaun perusteella valittuihin tutkimuksiin (n=13). Oppaan sisältöä ohjasivat seuraavat tutkimuskysymykset: 1) miten parisuhde ja seksuaalisuus muuttuvat raskausaikana ja 2)mitkä tekijät ylläpitävät hyvinvoivaa parisuhdetta raskausaikana. Näiden pohjalta aineistoa hahmoteltiin aluksi käsitekartan avulla. Ulkoasuun saatiin apua media-assistenttiopiskelijalta, joka muotoili oppaan Adoben InDesign -ohjelman avulla. Valmis opas esitestattiin muutamalla raskaana olevilla pariskunnilla sekä alle 1-vuotiaan lapsen vanhemmilla (n=4), joilta saadun palautteen perusteella opas muokattiin lopulliseen muotoon yhteistyössä media-assistenttiopiskelijan kanssa. Jatkotutkimusaiheena voisi tutkia useamman lapsen perheitä sekä perheillä jo valmiiksi olevan tiedon tasoa aiheesta parisuhteen ja seksuaalisuuden muutokset raskausaikana. Kätilötyö vaatii jatkuvaa osaamisen kehittämistä. Toivomme, että opinnäytetyötämme voivat hyödyntää sekä lasta odottavat perheet että terveydenhuollon ammattilaiset, kuten äitiysneuvolan terveydenhoitajat ja kätilöt.This thesis was executed as a part of a project for promoting health in families with small children in cooperation with Metropolia University of Applied Sciences and the National Institute for Health and Welfare. The objective of the project is to produce material written in plain language for the website vauvastakouluikaan.fi, aimed at people planning to have a child, people who are expecting a child and families with toddlers. The subject of the thesis was the changes in the relationship and in sexuality during pregnancy. The idea of the thesis was work-based. The intention was to produce a guide for the website vauvastakouluikaan.fi, and describe the changes in the relationship and in sexuality during pregnancy. The objective was to improve your own professional know-how regarding the promotion of health of families with young children. Today much information is collected from the Internet, which is why this thesis is so important. The guide can easily be read on a website maintained by Metropolia University of Applied Sciences and the National Institute for Health and Welfare. This thesis was carried out as a functional final project. The guide was based on research chosen according to literature search (n=13). The contents of the guide were directed By the following research questions: 1) how the relationship and sexuality change during pregnancy and 2) which factors help maintain a healthy relationship during pregnancy. The data was at first sketched with the help of a conceptual map on the basis of these questions. A media assistant student assisted with the layout of the guide by using the program Adobe InDesign. The complete guide had been pre-tested on a few couples expecting a child, as well as on parents to children under the age of one. The guide had been edited to its final form in cooperation with the media assistant student on the basis of the feedback, which was given. A subject for further study might be the study of families with multiple children, and the families’ level of existing knowledge of the changes in the relationship and in sexuality during pregnancy. Midwifery requires continuous development. We hope that our thesis can be benefited by both expecting families and health care professionals, such as health nurses at maternity clinics, and midwives

    Hevosen poskihampaiden yleisimmät patologiset muutokset ja niiden esiintyminen suomalaisilla hevosilla

    Get PDF
    Hevosten hammashoito rajoittuu Suomessa vielä pääosin hammaspiikkien poistoon raspaamalla. Hampaiden patologiset muutokset ovat aikaisempien, muualla tehtyjen tutkimusten mukaan kuitenkin varsin yleisiä, eikä näitä muutoksia ole yleensä mahdollista havaita sormituntumalla tehtävässä tutkimuksessa. Yleisimpiä tällaisia muutoksia ovat karies ja infundibulumin muutokset, purupinnan hiushalkeamat eli fissuurat, hammasmurtumat, poskihampaiden väliset diastemat eli vierekkäisten poskihampaiden väliset raot, joihin rehu pakkautuu, sekä apikaali-infektiot ja pulpiitti ja niiden aiheuttamat muutokset sekundaaridentiinissä. Purentavirheet vaikuttavat hampaiden kulumiseen ja voivat pahimmillaan johtaa distemojen eli normaalianatomiaan kuulumattomien rakojen syntymiseen poskihampaiden väliin. Lievä karies on varsin yleistä erityisesti vanhemmilla hevosilla, eikä se yleensä aiheuta oireita. Pitkälle edenneenä se kuitenkin altistaa hampaan pitkittäissuuntaisille murtumille ja pulpiitille eli hammasydintulehdukselle. Suurin osa hevosten hammasmurtumista on niin sanottuja idiopaattisia hammasmurtumia eli sellaisia murtumia, joiden taustalla ei ole traumaa tai muuta tiedossa olevaa syytä hampaan halkeamiselle. Hammasmurtuman terävät reunat voivat aiheuttaa mekaanista ärsytystä ja se voi johtaa hampaan apikaalitulehdukseen. Oireet voivat ilmetä vasta kuukausien tai jopa vuosien kuluttua murtumasta. Diastema voi johtaa rehumassan pakkautumiseen ikenen sisään sekä hampaan ja sen kiinnityskudosten väliin, ja johtaa kivuliaaseen parodontiittiin eli hampaan kiinnityskudosten tulehdukseen. Oireet ovat epäspesifisiä kuten rehun tiputtelua, paha haju hengityksessä, laihtuminen tai ongelmat kuolainten kanssa. Tutkielman sisältämän alkuperäistutkimuksen tarkoitus oli selvittää vastaavien hampaiden patologisten muutosten yleisyyttä suomalaisilla hevosilla. Aineistona käytettiin 48:aa Yliopistollisen eläinsairaalan Hevossairaalassa lopetettua hevosta. Hevosten hampaat tutkittiin valon, peilin ja hammaskoettimen avulla. Lisäksi hevosten ikä ja purenta arvioitiin. Löydökset kirjattiin ylös. Hammasmuutosten todettiin olevan yleisiä suomalaisilla hevosilla. Yhtä hevosta lukuun ottamatta kaikilta tutkituilta hevosilta löydettiin ainakin yksi muutos. Yleisimpiä muutoksia olivat purupinnan fissuurat (23/48), hammashalkeamat (15/48), karies ja infundibulumin muutokset (14/48) sekä sekundaaridentiinin muutokset (12/48). Poskihampaiden purenta oli normaali 63 %:lla hevosista. 32 %:lla arvioitiin olevan yläpurenta ja 5 %:lla alapurenta. Hammasmuutosten yleisyyden vuoksi suun säännöllisiä, huolellisia tutkimuksia voidaan pitää perusteltuina. Vaikka kaikki muutokset eivät aina aiheuta oireilua, on niiden olemassaolosta hyvä olla tietoinen. Näin niiden kehittymisen seuraaminen on mahdollista ja ongelmiin voidaan puuttua ajoissa. Työ sisältää kahdeksan kuvaa sekä kuusi taulukkoa muutosten ja tulosten havainnollistamiseksi
    corecore